Pissismummo on tietävinään, että tv:n ikuisuussarjoissa mikään ei ole kumminkaan ikuista, selvähän tämä. Kersat kasvaa ulos rooleistaan ja oppii uusia temppuja. Aikuiset kulahtaa, lihoo tai käppänöityy. Roolihenkilöitä katoaa horisonttiin sen kummemmitta selityksittä, jos näyttelijän elämäntilanne niin vaatii. Käsiksen laatijan tai ohjaajan vaihtuessa tutut henkilöt käyvät yhä oudommiksi.
Ei voi kuin päivitellä Mäkimaan klaanin kohtaloa Kotikadulla. Perhe on hajonnut viiteen osoitteeseen; mummo höpsähti, rouva rupsahti ja muuttui exäksi, lakimiesisästä on sukeutunut koko kadun tukipylväs, tytär löysi lesborakkauden, pappispoika machoilee, vetelehtii ja leikkii murrosikäiselle isää. – Luotolan perheen isästä tuli näkymätön mies, äiti hurahti, töpeksi ja palasi vankilan kautta lähtöruutuun, tytär katosi kaukomaille, esikoispojan sädekehää kiillotettiin vaimon sivusuhteella, iltatähti loistelee isänsä taivaalla ja äitinsä itkee ikävää kämäsen kärrykorjaamon nurkassa.
Entäpä muu kuvitteellinen joukko? Ikuinen poikamiessuntio Mauri naitettiin väkisin ja loppuviimeksi osoitettiin hyväuskoiseksi hölmöksi. Onni-kyrmy ja Ilona ovat muka Kreikassa (sairas mies ja koira!). Anja pitää majataloa milloin kellekin, kävijöitä riittää ja piirakat maistuu. Freesiä naamaa putkahtelee vanhojen sekaan ja ihmehän tuokin, kun kaikki nuoret ovat opiskelevinaan oikeustieteitä. Yksi ehdittiin jo kuolettaakin. Muistaako kukaan enää Allia? Ristokin sotkeutui roistokoplaan ja katosi kuvasta. Mukavasta palomiehestä sorvattiin väkivaltainen psykopaatti. Annin ja Hessun luomurakkaus karahti kiville. Halvaantunut poliisi nostettiin leikkauksella jaloilleen ja nai naispapin, joka työttömyyttään pantiin hurahtamaan kaatajalahkoon. Hohhoijaa.
Tekijöiden vauhtisokeus alkaa jo hirvittää ikuisuussarjan mukana ikääntynyttä. Osa katsojista onkin jo vaihtanut Karjalan kunnaille, missä on ainainen juhannus ja liidellään reilusti pilvilinnoissa.
Pissismummo julistaa täten kaikkien muoti-ilmausten kuninkaaksi termin mukavuusalue ja sitä myöten kuningattarena patsastelkoon epämukavuusalue. Pariskunta on saanut sen verran jo kuuluisuutta osakseen, että ihme, jos ei yksi ja toinen ole noita moikannut, arvokkaasti kätellyt, hienostelevin poskisuudelmin tai peräti hoviniiaten kunnioittanut.
Mukavuusalueella yleensä pukeutuminen käy vähemmän kuninkaallisesti, mitäs turhia kouhottamaan kun reilunkaupanverkkarit ja kansallinen tuulipuku on kerran keksitty. Pipo vain päähän pakkasella, mummovainaan neulomat vanttuut kouriin ja huopatöppöset kulkimiksi. Rumat ne vaatteilla koreilee, tosi komeet kelpaa ilmanki. Vai mitä.
Epämukavuusalueella taas harrastetaan kimalluksia, strassikoruja, hörhelöitä, paljetteja, verkkosukkia ja kahdentoistasentin korkoja. Pakkaseen kuningatarmeininki vaatii turkin ja puuhkan vähintään. Ja mihkään ei voi lähteä, ennen kuin julkisivu on puuterilla pakkeloitu, kulmat kohdillaan ja suppusuu kiilteellä viimeistelty. Jo vain.
Mitä pukeutumiseen tulee, Pissismummo pitäytyy ikiomassa versiossaan, joka sijoittunee jonnekin mukavuusalueen ja epämukavuusalueen välimaastoon aina lähtötilanteesta ja määränpäästä riippuen. Joku roti pitää kummiski olla, ettei Poikakaveri joudu häppeemään Mummoa eskorteeratessaan.
On taas monista ihanista ajoista se sietämättömin. Pissismummon Poikakaveri kantaa joka päivä pinon postilaatikosta eteisen pöydälle. Siinä ne pyörii monivärikkäät ja huutelee: kato, kato, osta, osta. Huuteluun kyllästyneenä Mummo raapottaa ne kohta takaisin pihan poikki laatikkoon, joka on huomattavan paljon postilootaa kookkaampi ja on syöny monen muunki asukkaan huutelijat. Mekastakoot keskenään hyväkkäät, kyllä keräyslootaan mainosta mahtuu.
Moni saa töitä älyttömästä joulumainosrumbasta, hyvähän se, mutta työn hyöty on väliin vähä kyseenalainen, aineski meillä. Nämä kaksi tupajäärää, Pissismummo ja Poikakaveri, toimivat näätsen omaan malliinsa. Jos tulee jotain hankintaa mieleen, lähetään isoon kauppaan. Käppäillään ja äimistellään siellä aikansa ja ihmetellään mitä kaikkee muuta on, mitä ei mihinkään tarvita. Jos taas kohille sattuu jotaki, mikä tahtoo mukaan, ni sit katotaan hintalapukas ja mietitään riittääkö eläke-eurot. Jos riittää, ni kassan kautta kotio. No, joskus on varminta pitää kahvikupillisen verran taukoa käppäilystä ja tuumata välillä.
Pikkuritarin syntymä on oirehtinut Pissismummon sekä vaariutuneen Poikakaverin elämässä väkevästi. Ihan höperöityneet ovatten molemmat nämä hyväkkäät. Käppäilykierrokset tuppaavat väkisin päätymään aina tietylle osastolle, jossa on tarjolla pikkuritarimaista rompetta. Kyllä on tarvittu tuumaustaukoja ja käsijarrukäännöksiä, ettei alituiseen menis hankintojen puolelle. Tavaratalohan ei ihmistä onnelliseksi tee, paitsi pikkuritarien mummot ja vaarit sen leluosasto. Ongelma on ihan meitin ikioma, nääs itte ritarillahan on hyvinkin pieni leluosastollinen kierrätettyä sekä lahjaksi saatua viihdykettä kotosalla.
(Nyt tuli tunnustuksen paikka: pääsi käymään silleen, että muuan Pikkuritarin kokoinen IsoNallukas piti pelastaa ylähyllyltä, kun se siellä toiveikkaana käpäliään ojenteli ja jupisi, että kaipaa niiiin kovasti kotia ja leikkikaveria. Nääs kaikki samankokoiset lajitoverit olivat jo päässeet kuka minnekin. Yksinäistä rupesi olemaan ylähyllyllä. Eikä Mummon sydän sitä jupinaa kestänyt kuulla.)
IsoNallukas on pitänyt kivasti seuraa Mummolle joulua odotellessaan. Vähän sille tuli kiire mennä piiloon, kun Pikkuritari pelmahti ovesta Vaarilaan vierailulle. Mutta kohta kun meno hiljeni kaapinoven takana, huuteli IsoNallukas sieltä tohkeissaan: minä olen täällä, minä olen täällä. Poikakaveri uumoilee, ettei vain Mummolta pääsisi itku, kunhan Pikkuritari vie IsoNallukkaansa kotoisan leluosastonsa päällysnalleksi ja kukaan ei enää huutelekaan Mummolle: minä olen täällä, minä olen täällä.
Tänään on Erittäin Tärkeän Henkilön erittäin tärkeä merkkipäivä. Ettevai ikinä arvaa. No, Pikkuritari tietenkin täyttää YKSI vuotta. Mummeli ja Vaari olisivat soittaneet iloisen ritarifanfaarin, jos olisi ollut torvia, mutta torveilevat he sen sijaan ihan itse paikalle tapauksen kunniaksi hiukan myöhemmin. Mummeli on tehnyt Pikkuritarille oikein oman onnilaulunkin, kun tämä kerran itsekin on laulumiehiä. Näin se kuuluu:
Mummelin onnilaulu Pikkuritarille
On meillä Onnenpoika, ritari pikkuinen
joka herkästi hymyää ja hymyssä pilkistää
neljä plus neljä hammasta
joita tuttiin voi teroittaa, tai
muussia mussuttaa, tai
Mummelin poskeen puraista, hui!
On meillä Onnenpoika, ritari pikkuinen
joka herkästi hymyää ja kaapeissa rymyää.
Oli äsken tässä ja sitten tuolla
pikku veitikka vilahtaa, hups!
ja kohta naureskellen, hii!
piilosta kurkistaa, haa!
Vuodet saapuu yksi kerrallaan, ritari pikkuinen
ja kakkuun uusi kynttilä, ritari pikkuinen.
Ohhoh ja onnea, ritari pikkuinen!
– Käy oikein sääliksi, ihmisparkaa. Pissismummo pyöritteleiksen päätään ja Poikakaveri siihen hymähteleiksen, että parkaa tosiaan. Mattia röykytetään nyt oikein olan takaa joka mediassa. Mitäs siihen on Mummollakaan sanomista, kun Suomi on pääsääntöisesti nk. vapaamaa. Mikä taas tarkoittaa, että poliitikkoja mm. saa kurmottaa mielin & määrin kunhan aihetta löytyy ja mikä ettei löydy, kun viitsii kaivaa. Kylläpä nuo toisiaankin mätkivät istuntosalissa turvenuijat, soppakauhat, puolenmetrin jakoavaimet ja maalliset sekä taivaalliset lakikirjat kourassa harva se tiistai eduskuntatalon istuntosalissa. Sitä sirkusta tässä onkin ollut ikävä, kun on koko kesä saatu olla ihan ilman. No nyt tulee taas ja tuubin täydeltä.
Pissismummo ei tunnusta Mattirukan syntilistaa keränneensä, mutta hutkiva sopulilauma on saanut kasaan melkoisen röykkiön jo tähän mennessä. Hiki on helmeillyt otsalla korkealla tuon tuostakin, kun on mikkiä työnnetty naamaan ja selitystä tivattu milloin mihinkin epäilyttävältä haiskahtavaan seikkaan lähimenneisyydessä. Kaikki on kiistetty jo moneen kertaan, mutta eivät usko peijakkaat. Taannoin tuo jo parahti tuskissaan, ettei hän nyt voi tässä kaikkien syntejä ruveta kantamaan ja että kyllähän ne muutkin. Viimeksi lausutusta voi päätellä, että rajoilla mennään, jo tutisevat housunlahkeet pitkissä säärissä.
– Ei oo kivaa, pojat, mitäs te nyt Mattia kiusaatte. Se mitää oo tehny omasta mielestään. Aatelkaa vähä, viime keväänä se ihan itte hövelisti meni ehdottamaan, että (kunhan perustuslakia muutetaan niin, että pääministeri on valtakunnan ylipääjohtaja) hänhän voisi jatkaa samoilla lämpimillä kolmannen ja kukaties neljännenkin virkakauden, on sentään sattumoisin paikalle joutuneesta pätevöitynyt jo korvaamattomaksi. Kun ei kansa presidentiksikään ymmärtänyt valita. Oijoi, on se valta niiin makeeta. Ja nyt te sössitte sen Matin keittämän erinomaisen sopan ja kaadoitte kattilan sen omille kintuille. Onko reilua, sanon ma.
– PÄÄministerillä se on semmoinen pää, joka ponnahtaa joka rytyytyksen jälkeen pintaan kuin korkki konsanaan, irvahti Poikakaveri. Mitä nyt vähän vetää nenäänsä pärskeistä. Kysyjä todistakoon, mistä on tiedon saanut ja minkähän tiedon ja onko siitä todisteita mitä on sanottu tai tehty tai jätetty tekemäti missään milloinkaan. Tuskin lain. Näillä mennään eikä meinata, mitäs luulitte.
Pissismummo heräsi ennen aikojaan tunnistamattomasta syystä eikä saanut unta silmään sen perästä. Tämmöiseen tapaukseen auttaa pari helppoa sudokua ja pirullinen sokkokrypto. Sitten Mummo palasi peittoihinsa ja simahti. Herätessä päivä olikin jo pitkällä, mutta mikähän päivä.
Poikakaverilla oli lehti melkein luettuna ja kahvi odottamassa, ollut ties miten kauan. – Ei ala hyvin, murisi Mummo, paistettua kahvia heti alkajaisiksi. (Pissismummon mielestä kahvin pitää olla kuumaa, tummaa ja tuoretta. Ja sen seurana Mummo tahtoo pari kaurapaahtoleipää, joiden välissä sipaisu lempimarmeladia ja siivu pähkinäistä lempijuustoa. Näistä Mummo pääsee tolkuilleen sen verran, että huonompikin päivä nitkahtaa käyntiin.)
Lehden silmäiltyään tokeni Mummo vaihtamaan liinavaatteita vuoteeseen kuten aina saunapäivän aamuna. Myöhemmin, kun liinavaatekomero, pyykkikori, mankelointipino ja hyllyjen takusetkin oli tutkittu, oli Mummon pakko myöntää, että tietty ruusukuvioinen lempityynyliina oli kadonnut jäljettömiin. – Missään se voi enää olla tämän katon alla, murisi Mummo. – Miksi rupesit vaihtamaan tänään, tiedusti Poikakaveri varovasti, saunailtahan on huomenna.
– Jaaon. No, sehän on sillä tavalla, että kun vaihtoaskare on käynnistynyt, sitä ei voi kääntää takaisin päin sen vuoksi, että päivä osoittautuu vääräksi, Mummo ärisi. Nih. Ja ruusulakanan kanssa pitää olla ruusutyynyliina, sehän selvä on. Mummo penkoi vielä kerran kaikki mahdolliset ja pari mahdotontakin paikkaa. Tyynyliina oli kadonnut tästä maailmasta. Kerta kaikkiaan.
Suuren luokan piiloleikki onneksi käynnistyy harvoin. Pari kertaa työavainnippu sai aikaan hulabaloon ja kerran kalenteri onnistui oikein itkettämään. Pankkikorttikin on aiheuttanut yhden kylmäävän iltapäivän, kunnes ilmoittihe itsestään pankkitoimihenkilön välityksellä. Pissismummo oli muka hylännyt korttinsa ottomaatin hölösuuhun saldoa silmäiltyään. Silmälasit ovat hanakimmat järjestämään Mummolle kuntolenkkiä huoneesta toiseen tuon tuostakin, mutta ei ne kovin erityisiä piiloja tähän mennessä ole keksineet. Tuottavat enempi alituista löytämisen iloa.
Yksi Poikakaverin positiivisista päivistä osui onneksi tähän. (Ei ole hyvä, jos yhdellä on maailmankirjat sekaisin heti aamusta – oh, miten pienistä ne nyt menevätkään – ja toisella samaan aikaan myrtsipäivä.) Sovinnolliset ja myötätuntoiset kommenttinsa lauhduttivat Mummon vähän kerrassaan. Ja illalla lauhduteltiin lisää, löylytellessä Mummon sisäisen kalenterin mukaan.
– Onhan tässä se hyvä puoli, että siitä pieni ihminen iloisesti yllättyy, jos ruusukas joskus palaa maailmanmatkoiltaan, huokasi Mummo iltasella poski toiseksi rakkainta tyynyliinaa vasten.
Helou, helou, Pissismummo täällä taas. Ei olekaan tavattu aikoihin, on tässä ollu kaikenlaisia afäärejä pitkin kesää, ni on kirjoittelu jääny vähä niinku paitsioon. Ei tarvinnu männähelteillä olla paljo mitää mieltäkään mistään, päivät lupperehti niin somasti muuteski etiäppäin. Vaan sitte ylitettiin Pissismummon ärsky (siis tiäksä se kynnys, jok’on just ennen ku ihminen ärsyyntyy) – juuh ja oikein seittemän sentin koroilla ylitettiinkin.
Akkainlehti sai köniinsä, kun oli mennyt esittelemään tietyn autovirman pomon ansiokkaita ajatuksia naisista. Mitähullua mennä könittämään lehteä, sehän teki lukijakunnalle palveluksen, kun herätti missikset unestaan kerranki oikeella asialla. Kannattais antaa oikein journalistipalkinto moisesta uroteosta.
Automerkistä Mummo piittaa viis, ihansesama mikä. Ei kai se nyt herraisä ole auton vika, jos ajajalla on joku napoleonkompleksi tai myyntivirman johtohenkilöllä on pissiä päässä. Epäoleellista kerrassaan minkä virmankaan oli pomo, hetihän tuo ymmärsi nostaa kytkintä, kun nimi pamahti lööppiin. Kai sit siellä virmassaki ylitty jonkun ärsky. – Juuei, ei ole senmerkin autoa Pissismummon Poikakaverilla, hähää, mitäs luulitte.
Poikakaverista puheenollen. Aatelkaa nyt, tämä meni kosimaan semmoista naista, joka heti ilmotti, että juuh, kyllä se sopii, vaan paitas sitte silität itte. Naisexperttipomon mielestähän suhde vetelee viimeisiään, jos nainen kieltäytyy silittämästä paitaa. No on vedelly kohta neljäkymmentä vuotta hyvinkin tämä suhde.
Pissismummo senpuoleen piittaa kengänkoroistakaan. Paljoks toi seittemän senttiä nyt on. Mummo näki kerran semmoisen vilmin, missä kaikki naisihmiset käveli aineski kymmensenttisillä, meinaan siihen virmaan ei otettu duuniinkaan, jossei niillä eiffeleillä pystyssä pysyny. Ja nainen sentään oli pomona siellä.
Hetkonen nyt… juuh, oli vielä muutama pölyinen korkokenkä kaapin perukoilla. Ja joka korosta puuttuu se seittemäs sentti, joka Pissismummosta tekis naisen. Ikävä juttu, vai mitä.
Pissismummolla on kummipoika, jonka nuorimmainen on ominut käyttöön muutaman tehokkaan sanan. Juuei, ikävä kyllä ne ei ole mitään hurmurivauvojen lellikamaa. – PAKKO, tärähtää kohtalaisella volyymilla sopivassa saumassa. Toinen yhtä tehokas on EI. Siinä on ehtaa suomalaista sisua poijalla. Ettei vai osaa sanoa eitä tämä mies, hui hai!
Sanotaan, että Suomi on vapaa maa, täällä ei ole pakko muuhun kuin kuolemaan ja siihenkin vasta kun ensin on eletty. Pissismummo on ollut huomaavinaan, että pakkoa löytyy kyllä elellessäkin. Jos ei ole ulkopuolista niin sisäpuolista aineski. Niinku toi siivousvimma. Iskeny on jo kahdesti sekin salama samaan huusholliin. Ensin oli pakko siivota vaatehuone. Kuukauden päivät meni tulosta ihaillessa. Sitten iski pakko siivota pihavaja.
Oli se hirmuinen urakka, ilmankos tuota on lykätty vuodesta toiseen. Täpötäynnä sen sortin tavaraa, mitä ’joskus saattaa tarvita johonkin’. Tuleehan silläkeinon katto-orsi vastaan vaikka mimmosessa aitassa saatikka pikkuisessa pihavajassa. Vajan seinäpaneelit oli uusittu ja maalattu ensin. Olikin nähtävyys hetken aikaa, kun seinät oli purettu ja kehikko vain sen kaiken roippeen ympärillä. Ei hevin unohdu.
Kertaalleen hyväksi havaittu sisäisen siivouspakon hoitoresepti otettiin taas käyttöön. ’Kaikki pihalle ja puolet takaisin’. Sanat ei riitä kertomaan, mitä kaikkea sisuksista paljastui. – Vieläks tää mehumaija on olemassa! Tätä on äitis käyttäny viimeks öbaut nelkyt vuotta sitte? – Enpäs muistanukkaan, että mulla on vielä sukset, ei meinaan oo lunta näkyny näillä main! Onks nää ees mun vai kuopukkapoijan? – Ei oo totta, täällä on sun opiskelukirjat yhdessä laatikossa…
Täytyy sanoa, että Pissismummo ja Poikakaveri olivat jonkinmoinen näky itsekin. Nääs pahimmassa vaiheessa piti ottaa suikale kertakäyttölakanaa hengityssuojaimen virkaa toimittamaan, kun luudittiin hiiriperheen möyhentämiä auringonkukan siemeniä ja muuta epämääräistä moskaa lattialta. Perusteellisen nuohouksen jälkeen oli sortteerattava pihalle nostettu romppeisto ja ladottava puolet takaisin hyllykköön.
Jäätiinpä henkiin siitäkin. Saunan lauteilla paranneltiin kolotuksia iltasella ja Mummo hiljensi ronaavan kenkkukoipensa sinisellä pillerillä yölepoon. Hylätty vajansisuskalusto oli pihassa senverta murheellinen näky, että pakkohan sekin oli toimittaa pois kohta aamun koitteessa.
Sattumoisin Pissismummolassa on tullut mietiskeltyä aitoja. Siis monikollista laudasta rakenneltua aitaa. Juuh eikä pelkästään mietiskelty vaan sitä oikein pensseli kädessä ja maalitörppö toisessa. Ihminen jos asuu jonkun rivin päässä, sillähän on maalattavana enempi aitaa kuin naapurilla, mikä on tietysti aivan eppistä. On sekin aidanpätkä maalattavana molemmin puolin, jonka takana ei ole naapuria.
Mietipä lautaa, montako on kanttia siinä. Noo, ei ole niin monta yhdessä puusiivussa, mutta aidassapa on sisälautaa ja ulkolautaa tällä puolen ja tuolla puolen ja joka kantilla pitäis pensselin käydä. Siinähän on oltava selvä systeemi, mikä kantti ensin maalataan. Jos menee väärästä kantista alkamaan, saa kaapia homman päätteeksi hampaat irvessä maalia käsivarsistaan.
On ilmeistä, ettei kantikkaan aidan mietiskely pensselin ja maalitörpön kera ole monenkaan mielestä mieluisinta lomapuuhaketta hellepäivinä. Toisaalta sateella homma ei käy. Yksi ja toinen näkyy lahjoneen ja kiristäneen jälkikasvuaan tai suvun kesätyötöntä opiskelijapoikaa hoitamaan pensselöinnin. Siinä on kulunut kaljaa ja tupakkia ja muutama voimallinen sanakin sihahtanut ennen kuin systeemi on selvinnyt vasta-alkajalle.
Pissismummon lapsuusmaalla oli ennen muinoin monin paikoin aitoja erottamassa vasikoita porsaista ja varsoja hevosista. Kyseisiä aitauksia kutsuttiin karsinoiksi tai pilttuiksi. Pissismummontekeleelle (tää tietenkään silloin vielä mummo ollut) ei oikein koskaan selvinnyt, miksi hevosella oli talli ja pilttuu, mutta vasikalla ja porsaalla karsina navetassa. Päällisin puolin näyttivät samanlaisilta aitauksilta. Ettei vain olis ollut porsaan mielestä eppistä, kun ei päässyt pilttuuseen.
Juuei, eipä tässä mitään. Homma on hoidettu ja aurinko paistaa vieläkin. Saa kehaista tuttavalle, kun se kysäisee mitäkuuluu, että kovasti on ollu kanttia…
Ihmeitten aika ei ohi olekaan: Pissismummolan keittiöremontti tuli (99{b195221a10a1fd9fb3a5b01a51efd600d33662cb52de181d4366fdfbbc3c5b7a}) valmiiksi neljässä päivässä niin kuin oli luvattu. Yllätysten varalta takarajaksi sentään oli ilmoitettu viikko. Roskiskaapin sisuskalut myöhästyivät sen verran porukasta, että viikko täyttyi.
Maanantaiaamuna kaatuivat rymisten vanhat kaapit ja katosivat kaatikselle Mestarireiskan toimesta. Iltapäivällä ilmaantui ovelle Hiljainen Haalarimies. – Putki vai sähkö, Pissismummo uteli. – Putki, urahti tämä ja syventyi puuhaansa muuta virkkamatta. Tämän mentyä tupsahti Piuhaveikko paikalle ja askarteli tovin tonkeineen. Näin olivat valmistelevat toimenpiteet tehty Mestarireiskan jatkaa.
Tiistaina kohenivat tilaan uudet kaapinrungot ja laatoitus. Keskiviikkona ilmaantuivat kaapistoihin hyllyt, ovet ja laatikot ja Mestarireiska napsautteli hantaakit paikalleen ja koneet koloihinsa. Torstaina vierailivat Hiljainen Haalarimies ja Piuhaveikko uudemman kerran ja kas, tuli valaistus ja koneet heräsivät henkiin. Iltapäivällä jo häärivät asukkaat väliaikaissijoitettuja kaapintäytteitä uutukaisiin uumeniin.
– Mahtaa äkistää, kommentoi Huiskismummo kännykässä kuultuaan keittiörempan valmistuneen. Pissis siihen että mitäs se äkistys meinaa? Oudoksumista, kuulemma. Selvä se, nääs ensteks on Mummon opiskeltava kasapäin ohjekirjasia: tietoa, käyttöohjeita, vinkkejä ja varoituksia. Nykyään pitää astioidenkin olla induktion- mikron ja konepesunkestäviä. Muutama pitempään palvellut kattila, pannu ja kippo oli jo jouduttu hyvästelemään.
Pissismummo on alkanut lähestyä varovasti uutuuttaan hohtelevaa kohdetta nimeltä induktioliesi. Ei nappulan nappulaa ole missään, sormenpäällä mukamas vain naputellaan lieden reunaa. Ensimmäisestä puuronkeitosta puhkesi pienimuotoinen paniikki, kun Poikakaveri äityi kokeilemaan ajastinta, sotkeutui sormiinsa ja puolivalmis puuro oli syöksymäisillään ulos kattilasta ennen kuin Mummo ehti apuun.
Tekniikkaorientoitunut Poikakaveri on kyllä osoittautunut korvaamattomaksi opastaessaan Mummoa ottamaan haltuun modernia välineistöä. Mikrouunista kuuluu outoa kolinaa. – Miten tuo noin lenkottaa, hätääntyy Mummo säädettyään ohjeen mukaan jäiset perunalohkot kuumenemaan kuudeksi minuutiksi. Poikakaveri säntää paikalle, tempaisee mikronoven auki ja sovittelee lasialustan kunnolla paikalleen. – No, nyt ei lenkota.
Kyllä Mummon nyt kelpaa. Kaikelle tarpeistolle löytyi paikka. Kenkkukoipisen pulma, alakaappien alimmaiset hyllyt, ovat nyt muinaishistoriaa. Jo loppui lattianrajassa könyäminen! Kevyesti liukuvat laatikot paljastavat sisuksensa auliisti ja sulkeutuvat itsekseen, ei tarvitse kuin avittaa alkuun. Sen sijaan yläkaappien keskihyllyt vaativat jo Mummolta varvistusta ja ylimmäiset peräti tikastuolia. – Ain on jottai oltava, se pittää pienen nöyränä, Pissismummon Ikimuori sanoisi.
Viisikymmentä sivua tymäkkää ohjeistusta uudesta uunista sai Pissismummon otsaan pari hikihelmeä. Pikkuriikkisen tuli ikävä vanhaa römperiä, jonka nappulasta kun käänsi, uunin sai päälle ja pois ja toisesta nappulasta sai säätää lämpötilan. Nojoo, kun tarkemmin muistelee olihan siinäkin grillivastuksia ja muuta rompetta, muttei Mummo niitä mihkään tarvinnut. Pölyä vai keräsivät peltiosaston pohjalla.
Saas nähdä milloin Mummo uskaltaa lähestyä paistoapparaattia tosimielellä. Pitää se vissiin tehdä ennen kuin piparinpolttoajat ovat käsillä.
|
|
