Nonnih. Marraskuu takoo lämpöennätystä, ei lumenhajuakaan, aurinko paisteleiksen kuin kurillaan. Lehtiä on haravoitu säkkikaupalla, ensin Mummo, sitten myrskyn jälkeen kertaalleen Poikakaveri. Taloyhtiön pihatalkoot kokosi kymmenestä luukusta porukkaa rapsutuksiin ja sen jälkeiseen yhteiseen neuvonpitoon kera makkarain ja glögin. Joku yritti muistutella turvaväleistä siinä, toinen taas, että mehän ollaan naapureita. No, onhan tuo niinkin.

P.Mummo on nyt potenut vaivaisena työn jälkiä pari viikkoa. Eka viikolla sattui terkkarin omalääkärin vastaanottoaika, jota oli jo kertaalleen siirretty kuukaudella. Mummo sielä muun vaivan ohessa rohkeni valittaa taas tätä tuttua: selkää, lonkkaa ja koko iskiashermojalkaa. – Minkäpäs sille, kuvattu on kuluneet selkänikamat ja vaiva toistuu, uusitaanko kolmiolääke? – Niitä on edellisestä rääkistä jääny, pitää vissiin taas ruveta ottamaan yöksi, jotta sais nukuttua.

Että silleen on menny tässä lopuillaan oleva viikko. Ukkivaarivainaan keppi on varalta, että jos jalka meneepi alta. Kapseli illalla, särkylääkemötikkä aamulla. Näillä mennään. Ei pal naurata toinperrää. Poikakaveri on sentäs ottanu vastuun kotitöistä, se on hyvä. Ei harmita nii pal. 

”Minkä hän nykyajalle mahtaa. Vanhan on parasta vain katastella ja ihmetellä ja niellä närästyksensä.” – Konsta P.

’Kyl mie nyt kertakaikkiaa närästysin, jos kehtaisin’, sanoisi Pissismummon Ikimuori, jos hää eläis. Eläessään närästeli hän harva se päivä milloin mistäkin. No, Pissismummoki täälä oli sillä päällä taannoin.  – Että pitää tämmösiä vanhan selata ja kelata ja siitä vielä maksaa, ärisi Mummo aamulehteä lukiessaan. – Kaikenmaailman turhakkeiden touhuja. Oonks mie ollenkaa näitten pillipiiparien kanssa samassa maailmassa?  – No mistäs nyt tuulee ja monellako bofoorilla? kyselee Poikakaveri. Se meinaa vissiin, että pitääkö lähteä viemään roskapussia ja samalla reissulla jäädä muina miehinä puhelemaan ilmoista naapurimiehen kanssa. Nääs se on hyvä keino saada aikaan paussi ärinään.

Ai mikäkö Mummoa kiehuttaa? No, kun ei viime aikoina ole paljon muusta puhuttu, kun ison meren takaisista, ei ylellä eikä aviisissa. Trmp sitä ja Trmp tätä. Vaalit ja vaalit ja vaalit. – Nyt niiltä kuoli yksi kansakunnan kaapinpäällinen vanhuuttaan. Sivistynyt nekrologi olis riittäny, murisee Mummo, – olihan tuo kuiteskin fiksu ihminen amerikkalaiseksi. Vaan kun kuoleman seurauksia aanaillaan ja puntaroidaan sivukaupalla. Että mitä se onneton nyt meni kuolemaan, kun vaalit ja vaalit ja vaalit. Ja ketä kaveriaan se Trmp siihen tilalle työntää kiireenkaupalla.

– Kyllä on saatu Trumpin omatekoisesta viisaudesta vuosien mittaan nauttia. Puolet amerikkalaisista on ihan sen pauloissa! Miten ne kehtaa tuommoista pöljää äänestää ja kattella. Puolet muuta maailmaa nauraa, kuin parhaallekin vitsiniekalle. Toinen puoli äimäilee ja ihmettelee.   

Mummo, että – jokailtaiset puoliyhdeksän madonluvut Pian, Matin, Jussi-Pekan, Marjon tai jonkun muun sisälukutaitoisen taritsemina alkavat hiiltää taas. Eipä se ole lukijan vika, ei kuulijankaan – maailma vain ei ole oikealla mallillaan. Ja mikäs se on se oikea malli, sekö entinen? Se kun sai kukin mekastaa elämässään (ja toistenkin elämässä) vapaasti kuin taivaanlintu, lentää mihin nokka näyttää niin pitkälle kuin siivet kantaa, maistaa joka matosen mikä maassa sattui mongertamaan ja linnulle maistui. Mitä vain yllykettä mieleen sattui putkahtamaan, siitä vain ja sen perään.

P.Kaveri, – mm..?

Mummo, että – auta armias, jos ei ala löytyä jotain muuta uutisoitavaa, niin kyllä täältä tulee, sanomista, meinaan. Onko uutisjumi, mitä, häh? Eikö uutispussinpohjalta löydy järkipuhetta? Ihme spekuloinniksi on meininki menny. Maailman suurimman valtion tontilla pörhistelee mitätön kukkopoika, kiekuu heltta punaisena. Naapurin aidan takana mellastaa pikku sapeliaan kalisteleva tsingiskaani, kuurosokeana etu- ja takapihalla tungeksivalle kansalaisten joukolle, joka yrittää kertoa, mitä mieltä ovat itsevalitusta kaaniudesta.  

P.Kaveri, – öhm..öö…

Mummo, että – minä en kuulkaa suostu! Jätteetkin lajitellaan ja systeemi jauhaa kunkin sortimentin omissa jätemyllyissään. Tämän nykymaailman uutiset ovat alusta loppuun yhtä ja samaa ongelmajätettä, jolle ei loppusijoituspaikkaa löydy. Toosa kii! Nyt riitti!

P.Kaveri, – noh, nih, että silleen..

Aurinko paistelee, ja pilvet pilveilee, vuoronperään, sopivin välein, ja sade pitää ansaittua vapaata. Mummon kalenterissa ei ole menoja merkittynä, missä lie koko kalenteri, taitaa olla jo muun männeenvuotisen tarpeettomaksi käyneen kaman muassa poissiivottu. Mummo könyää ihanan arjen inspiroimana pihavajassa etsiskellen tiettyä häkkyrää, tiettyyn tarpeeseen.

No eipä löydy häkkyrää, mutta löytyy yhtä ja toista muuta, ja sen muun muassa muuan muovimatto, joka muinoin hankittiin terassin pihakeinun eteen. Mummon mielestä matto on ystävällisempi keinussa istujan paljaalle  jalalle kuin terassin betonilaatta. Muutamankin kerran on hän jo ihmetellyt mihin se matto. Poikakaveri on ollut monen muun asian muassa tästä kovin hiljaa. Sen sijaan hän on ylistellyt betonilaattaterassin mukavaa viileyttä jalalle hellepäivänä.

Kaikki pihavajan sisältöä koskeva aprikointi johtuu muun muassa siitä, että P.Kaveri on päätään Mummoa pitempi, niin että pystyy hallinnoimaan vajan ylintä tasoa, jonne päätyville tavaroille Mummo ei mahda mitään. Ei edes tiedä mitä kaikkea siellä on. Vaan kuinkas ollakaan, maton kulma oli lipsahtanut näkyviin reunan yli. – Haa! sainpas sinut, kimmahti Mummo ja kiskoi maton esiin. Onneksi ei tullut sen mukana ylläreitä niskaan, tulipa mieleen jälkikäteen.

Ai niin se häkkyrä. Ei ollut vajassa sitä. Mutta koska samanmoisia on isompien perennojen tukena siellä sun täällä, asia järjestyi siirto-operaatiolla yhden kukkapuskan juurelta toiselle. Samalla sai syyn raivata liian rehvakkaaksi levittäytynyttä raunioyrttipehkoa pienemmäksi. Joten Mummo pääsi kuin pääsikin viimein tarkoituksiensa perille.

Pissismummolla on hyvin muistissa Ikimuoriltaan peritty sanonta asioille, jotka menevät niin pieleen kuin mennä vain voi. – Sen kerran kun erehtyy tillaamaan nettikaupasta jottain, ni eikös siinä mene vyyhti sekasi sielä enste, sitte täälä. Voi herrantähen, menosi Mummo yhtenä aamuna. Ai mitäkö? No koska hän oli karanteenikevään huhtikuussa kirjaston sulkemisesta suivaantuneena hätäpäissään mennyt tilaamaan kirjoja myyskentelevän verkkokaupan sivuilta neljä kirjaa.

Eipä siinä mitään, tilaus hoitui kevyesti, lasku tuli ja se maksettiin saman tien. Kirjatkin tulivat siitä kahden viikon päästä niin kuin luvattu oli, siistissä paketissa tietyn kaupan tiloihin jo Itellan nimissä perustettuun postin noutopisteeseen, josta Poikakaveri toimitti ne kohtsillään Mummolle kotiin. Kirjat oli valittu tiettyjen kriitikoiden kehujen perusteella eikä lukija pettynyt yhteenkään niistä. Olipa sitäkin mieltä, että nämä kannattaa jättää kotihyllyyn perillisille aikanaan tutkailtavaksi. Kaikki hyvin tähän asti.

Kului toukokuu, kului kesäkuu ja tuli heinäkuun perinteiset sadeviikot. Muuanna aamuna sähköposti viestitti, että tilaamanne ne ja ne kirjat ovat noudettavissa sieltä ja sieltä. – No jopas, reagoi Mummo, karanteenin hämmentämä verkkokauppa-apulainen ei ol muistanu merkitä listoihinsa, että homma hoitui jo. Mitäs tälle nyt tehdään?Sille tartte mitään tehdä. Paketti palautuu lähettäjälle, jos sitä ei noudeta, Poikakaveri kirahti

Vaan kun Pissismummo on laatuisensa. Niinpä ryhtyi hän seikkailemaan viestin tarjoilemissa linkeissä löytääkseen osoitetta tai puhelinnumeroa, johon voisi ihmetellä omin sanoin ääneen, että mitä te siellä oikein sähläätte. No, ei löytynyt puhelinnumeroa eikä tilanteeseen sopivaa ruksattavaa linkeissä. Sen sijaan löytyi mm. tieto, että jos jättää tilauksen noutamatta, palautuksesta velotetaan 14 euroa. – Grrr, ärisi Mummo, nyt jo kiukuissaan.

Pissismummon perheensisäinen blogineuvoja sitten viimein luotsasi sivulle, josta pääsi lähettämään viestin verkkokirjakaupan asiakaspalveluun omalla nimellä ja näine terveisineen: – Pitäkää kuulkaa uusi toimituksenne hyvänänne. Tilaamani kirjat on tulleet jo toukokuussa, on luettu ja maksettu. Palautuksesta en kyllä mitään maksa, ettäs tiedätte. Lähetä-komento vielä nikotteli punaisella, että viesti ei muka lähde, vaan Mummo klikkaili uudestaan, kunnes vastattiin, että nyt onnistui. Asiakaspalveluautomaatti kilautti minuutin päästä sähköpostiin: ”Kiitos palautteesta”. Ei pahoitteluja, ei selitystä.  – Olkeepa hyvä, ja arvatkeepa tillaanko kohtahuomenna teiltä kirjoja. Tässä meni digiloikkaajan ja hänen digineuvojansa elämästä tunti hukkaan ja Poikakaverilta hermo tutkiessa teitin epämääräisiä ja huonosti laadittuja asiakaspalvelusivujanne, mutisi Mummo itsekseen.

(PS. Tulihan se pahoittelukin sitten seuraavana päivänä asiakaspalvelusta, muttei mitään selitystä sählingille.)   

… ällistelee Pissismummo tykönäns, kun olevinaan heräsi perjantaiaamuun, mutta kohtsillään mummon vertaisheimo kilvan kilisytti w-upin hälytyskelloja onnentoivotuksineen ihan kuin olis tietty lauantaiaamu. – Kyllä näin on, lauantai on, totesi Poikakaveri ja jatkoi, etteipä monesti ole elämäntoveria niin ymmyrkäisenä nähnyt. (Asiaintilan vahvistukseksi vielä halasi oikein kunnolla. Uskottava se oli.)

No, mikäpäs siinä, käännetään sitten viisarit siihen asentoon, tuumi Mummo. Se oli sitte siivousaamu, pakko imuroida aineskin, pölyallergisen. Sitä paitsi, ulkona satoi lotisten niin, että kaikki räystäät jo antoivat ylen. Ettei sen puoleen edes pihakeinuun houkutellut aamukahvia nauttimaan, luonnonhelmasta puhumattakaan. 

Siivous auttoi myös ajantajua, kas tuo lauantaiaamun rutiini kuului P.Mummon ja Poikakaverin elämänjärjestykseen melko lailla poikkeuksetta. – Mutta mihin se perjantai katosi, palasi Mummo pähkäilemään siivouksen jälkeen. Kelatessa kävi ilmi, että kun olivatten olleet kaupassa eilen aamulla, niin Mummo mielestään oli kaupassa torstaina ja P.Kaveri perjantaina. Keskiviikosta oltiin molemmat samaa mieltä, nääs sen päivän kruunasi lapsenlapsen ja oman Kuopuspojan käynti. – Elin siis oikeasti torstain kahteen kertaan, johan nyt, huokaili Mummo, taidan olla höperöitymässä, hävettää aineskin. – No, elähän sie nyt, se johtuu koronasta. Karanteenipäivät olivat kaikki niin samanlaisia, ettei toisistaan erottanut. Vastahan meidät päästettiin muiden ihmisten kirjoihin. – Mutta kumminkin karanteenissa olin kartalla koko ajan, mutisi Mummo jo hivenen rauhoittuneena.

Ehkä ei kannata olla huolissaan yhdestä ohi menneestä huolettomasta päivästä. Huolissaan saa olla alituiseen, jos haluaa huolissaan olla. Aiheita riittää.    

Sydänkesän kuunvaihteen viikosta lankesi sitten dramatiikkaa vallankin itäiselle puolelle maata, kun hikiset mummontappohelteet vaihtuivat rivakasti ukkospuuskiin ja Päivön-päivän myrskyihin. Siinä meni taas monen emännän pakastin norolle, ja mykistyivät kersain pelipuhelimet ja muut viihdykeapparaatit. Paikalliset pelastuslaitokset ja sähkölinjain rekonstruoijat saivat ylitöitä maastossa, missä rankkasade ihanasti friskaa.

Tämähän on niin nähty. Eivai ilmastonmuutosta ole, mitä nyt yhä tiuhempaan kaikkea hurrikaania ja tornadoa pykääntyy ihmispopulaation riesaksi. Eikö ollut vastikään se ’olevinaan talvi’, kun ei ollut lunta eikä pakkasta nimeksikään etelässä, mutta pohjoisessa etelänkin edestä molempia.  – Kui ei kukkaa ol’ keksiny eppäillä, että koronapandemiakin ois jollai viisii kytköksissä ilmastonmuutoksee, märisee Pissismummon Ikimuori tuonilmaisistaan. Pissismummo tulkkaa sen Poikakaverille, jolta tulee napakka: – No, kun ei ole, kytköksissä. – Miten niin kun ei ole? – Koska Kiina, ja sen märkätorikulttuuri ja stratosfääri ovat kaksi eri asiaa. – Aha.

Miten niin ei vois epäillä vaikka mitä? Eihän ajatus mitään maksa. Ja ’isoon kuvaan’ mahtuu kytköksiä, joita ei ole vielä tutkittu. ¨Ei ne ropleemit kimpaleina aukea, niitä pitää jälttää kuin lanttua”, tuumi Konsta Pylkkänenkin sinisiä ajatellessaan.

Kaikki riskiryhmämökkiläiset, ikihölkkääjäväki, sauvailuvaarit ja kipakkamummot liittykää yhteen rintamaan! Emme todellakaan aio mätääntyä kotiin, niin mukava paikka kuin se onkin. Kukaan toimistossaan kykkivä ja tilastoitaan viilaava terveyspoliisi ei voi kieltää meiltä liikkumista ja puuhailua raikkaassa kevätilmassa. Siellä keuhkot tuulettuu ja huolet karisee. Metsäpolkuja, pellonpientareita, pikkuteitä ja sivukatuja Suomessa riittää! Pysähdellään sopivan matkan päähän, puhutaan naapurin kanssa, kysytään miten menee. Jos on pulma, mietitään yhdessä, miten se ratkeaa. Älkääs kuulkaa luulkokaan, että me suostutaan kyyristelemään neljän seinän sisällä aamusta iltaan, pyhät arjet. Sehän on murhaa!

                           Pissismummo on lukenut asiaintuntija-aviisit viime viikkoina kannesta kanteen, jostain syystä. Ja haahuillut vähän siellä sun täällä someryteikössäkin. Nääs aikaa on ollu, yli tarpeenkin. Havaittu on, että monella tapaa voi virustilanteeseen suhtautua ja monenlaista aktiviteettia tämä synnyttää ihmispopulaatiossa. 

                           Teemaorientoituneet ovat jo kaivaneet historian hämäriköistä esiin kaikki muinaiset ja tilastoidut epi- ja pandemiat, villiintyneet viruksista, niihin sairastuneiden ja ennen kaikkea kuolleiden määristä. Tiedeorientoituneet herkuttelevat viruseliön oveluudella, joka on ihmistä nokkelampaa sorttia. Rokote- ja lääkekokeilut ovat aina auttamattoman jälkijunaisia, nääs eliö kehittää muunnoksia sellaista tahtia, että kun viimeiseen epidemian aiheuttajaan on töin ja tuskin saatu kehitettyä lääke ja rokote, muunnos on jo leviämisvauhdissa eikä siihen enää edelliseen sorvattu lääke tepsi. 

                           Poliittisesti orientoituneet ovat näkevinään tässä taas oivan tilaisuuden arvostella vastuullisten viranomaisten ja hallitusvuoroisten kansaa edustavien tovereiden toimia. Takuuvarmasti on otettu käyttöön liian järeät toimet / ei ole tehty tarpeeksi / tulkittu tilanne väärin / kuultu vääriä asiantuntijoita / toimittu aivan liian hitaasti / toimittu hätiköiden jne jne.

                           Tämähän tilanne antaa myös oivan syyn muistella itsekseen sekä sukulaisten ja naapurien kesken kaikki henkilökohtaisesti koetut kamaluudet, joista on jääty nippa nappa henkiin. Kukapa ei haluaisi kehua sairastaneensa ne kaikki – no ehkä espanjantautia lukuunottamatta – ja tsadaa! tääll’ollaan aina vain!              

Helmikuun kirkkaat aurinkopäivät ja pari pakkasyötä ovat muisto vain. Marraskuufiilis palailee. Pilvistä. Lämpöasteita. Eiliset lumet sulaneet. Peruuntuneita tapaamisia, flunssaa toisilla vuorostaan. Ystävä junassa tulossa tänne päin, juna jumittaa jossain, ei ehdi poiketa.

Sunnuntailounaalla Esikoinen ja lapsoset. Rip ja isänsä ottivat yhteen. Selvittelivät sen sitten myös. Muru pyöritteli Mummelille silmiään keskustelun kiivautta, ja Vaari oli viisaasti vaiti.

Eilen me vielä oltiin ilta Paratiisissa. Rip oli jo kotona, kun mentiin, tein ruokaa, sitten tuli Muru akrobaattikerhosta ja söivät. Me juotiin siinä samaan aikaan Vaarin kaa kahvit. Oli mukava kuulla taas soittoa. Yksi scrabblekin ehdittiin pelata Murun pyynnöstä. Laitettiin Pikkufriidulle video-onnittelut, kun hällä oli puolitoistavuotispäivä. – Ihanaa palata elämän keskelle.