Kolmas päivä oli pahin. Kuumeensumuista tokkuraa, loputonta liman valumista. Aivastelu ja yskiminen kipeytti kaikki refleksiin osallistuneet rintakehän lihakset. Ensimmäistä kertaa elämässä kävi mielessä ajatus, että ärhäkkä virus voi todella tappaa ihmisen. Tämä on ns. RS-kausiflunssavirus, mutta toisaalla jylläävä corona on kukistanut jopa työikäisiä ihmisiä lapsista ja vanhuksista puhumattakaan. Peruskunto ratkaisee.
Aamuyöllä heräsin yltäpäältä hiessä; kuume oli laskenut. Kun päivä valkeni, ajattelin jääväni henkiin tästäkin.

Viime vuosina, kun olemme käyneet saamassa systeemin tarjoaman influenssarokotteen, olen säästynyt ikäviltä kausiflunssilta kokonaan tai sairastanut vain lievästi. I-rokote ei sinänsä ole tarkoitettukaan estämään kausiflunssaa, mutta kyllä rokotteen kohottama vastustuskyky on taittanut terää kausiflunssaltakin. Viimesyksyinen rokote ei nyt toiminut niin. Olemme molemmat inhan räkätaudin kourissa parasta aikaa.

Yhtä ja toista menoa on ollut pakko perua, ei jaksa eikä tohdi. Pitää ymmärtää pysyä aloillaan senkin vuoksi, että ei levitä innokasta viruskantaa. Kaikenmaailman yksinkertaiset hengityssuojat ovat yhtä tyhjän kanssa taudin torjunnassa, eniten ihmiset levittävät tauteja pesemättömin käsin, joilla klähmitään ovia, kaiteita, maksupäätteitä jne.

Talvilomailijat kokoontuvat suurin joukoin samoille laskettelumestoille etelästä pohjoiseen tai lentävät pohjoisesta etelään viruksineen. Kirkkokin on ottanut asiakseen levittää kesken messun ehtoollisosan ’rauhan tervehdys’ -kättelyllä tartuntoja seurakuntalaiselta toiselle.

Oltiin yksityisen hammasklinikan asiakkaana, minä ja ikäiseni, ennestään tuntematon pariskunta. Siinä määräaikaa odotellessa sukeutui keskustelu hallituksen nuorekkaasta kokoonpanosta. – Kokematonta porukkaa, sanoi mies. Kohta tuo politiikka kaatuu omaan mahdottomuuteensa. – Minusta on hyvä, että parhaassa työiässä oleva sukupolvi ottaa nyt vastuuta ja opettelee asioita. Meidän ikäpolvemme on jo osansa tehnyt, eikä Sipilän hallituksella kokemus ollut kummoisempi, virheitä tuli tehtyä, väitin. – Niin, mutta edelliset nuoret sukupolvet ne vasta virheitä tekivätkin, Stubbi ja Katainen esimerkiksi, mies jatkoi innokkaasti. Tuumin siihen, että jokainen sukupolvi vissiin tekee omat virheensä ja toivon mukaan oppii niistä, mutta vastuun kantamista ei opi, jos ei vastuuta saa.

Brexitistä ehdimme olla myös eri mieltä. – Britit kun lähtee, niin EU hajoaa, sanoi mies, ja vaimo säesti, että Unkari ja Puola ovat jo jalka oven välissä. Itäblokin maat jäävät ja kukahan niidenkin kehityksen haluaa kustantaa. Minä en usko, että EU yhden maan poislähtöön hajoaa, eiköhän rivit vain tiivisty. Järjen ääni sanoo, ettei kehitys etene kelaamalla taakse päin.

Keskustelu oli kai ollut poikkeuksellista, kun hammashoitaja kysyi sisään kutsuttuaan, mistä niin innokkaasti puhuttiin. – Politiikkaa vain, sanoin.

Kolmannen huoneen ikkunasta kirjoittaja näkee tuijarivin takaa naapuritalon asujain aidantakaiselle alapihalle. Onneksi autotalli jää tapahtumahorisontin ulkopuolelle. Työhönsä menijät ovat jo häipyneet autoineen, kun heräilemme. Viikonloppuisin liikenne pihalla kasvaa, tulee vieraita ja perheet lähtevät ja tulevat.

Arkiviikolla jonakin aamupäivänä kaksivuotiaiden kaksosten äiti lähtee lähipuistoon tai päiväkerhoon lapsineen. Hän on näköjään hankkinut hihnat, joihin kytkee vilkkaat taaperonsa lähtiessään kävellen kadulle. Kaksospojat juoksevat mieluusti toinen itään, toinen länteen. Siinä riittää haastetta yhdelle äidille.

Naapurin alapihan vakiofaunaan kuuluvat tukeva vanha varis, keekoileva harakka, ahkera mustarastas, hyvinvoiva orava, rusakko, muuan punertava kotikissa sekä vaihtuva kooste pikkulintuja. Orava ja linnut käyvät yleensä aamupäivinä tarkastamassa reviirinsä, mutta rusakon näkee loikkivan laiskasti vasta iltamyöhällä. Kun kissa kävelee arvokkaasti pihan poikki, kohta siihen lennähtävät varis ja harakkakin, jotka ovat selvästi sitä mieltä, että heidän reviiriään on loukattu.

Omalla suojatulla pikku pihallamme varis ja harakka käyvät harvoin, ne ovat kai tajunneet, ettei heistä tykätä. Yritämme vaalia pikkulintuystäviemme ruokailurauhaa. Kolmannen huoneen ikkunalaudalla vierailee useita kertoja viikossa muuan talitiainen, joka on löytävinään ruukkukanervasta jotain napsittavaa. Hän on myös utelias ja kurkistelee ikkunasta sisälle. Hiljainen elämä pienine tapahtumineen miellyttää minua.   

Tällä välin on ollut monenmoista, yllättävääkin tapahtunutta, joka on pitänyt kirjoittajan ajatukset muualla. Elämä kuohuu ja pärskii, mutta pysyy uomassaan. Eteläsuomalainen ihmettelee tammikuun säätä, joka ei joulukuusta ole kummentunut, joka taas ei marras- tai lokakuusta. Talviaika on, muttei talven tunnusmerkkejä. Näkispä ees unta, että pihassa ois lunta.

Tai näkisi ylimalkaan unta. Unet ovat yhtä lailla sekaisin kuin säät. Viime yö meni tähän tapaan: klo 23 sammutin valon ja nukahdin normaalisti, 0:29 olin hereillä taas, pyöriskelin kahteen, ja nousin sudokuille. Kolmen maissa luin vielä lehteä, puolen tunnin päästä sammutin lampun ja lienen nukahtanut. Seuraavan kerran katsoin kelloa kuudelta. Pyöriskelin puolinukuksissa, kunnes Toinen tuli herättämään klo 9. – Mitä tämä on olevinaan? Ei tietoisen mielen päällä mitään akuuttia huolta, mikä tietymätön valvottaa?

Niin, ei tietoista, mutta varmaan alitajuista. Anelen, että näkisin unia, joista voisin naarata syitä.

Kun nyt joka tapauksessa olimme asioilla kaupungilla, ehdotin Toiselle, että paluumatkalla poikkeaisimme Pasilan uuteen ostoparatiisiin Mall of Triplaan. Parkkihalli tarjosi kaksi tuntia ilmaista pysäköintiä joulunalusviikolla. Tilaa oli kaikissa kerroksissa, paikka oikein kumahteli tyhjyyttään. Kiireisimmät olivat jo käyneet ihmettelemässä paikkaa avajaistungosessa eikä arkena keskellä päivää edes joutilasta väkeä ollut täyttämään valtavia käytäviä. Eniten näkyi keltatakkisia rakennustyömiehiä, joiden hommat kompleksissa olivat vielä kesken.

Äimistelimme keskellä entistä Pasilan asemahallia, mihin täällä voisi mennä kahville. Nykymuotinen kauppakeskus kun ei tarjoa paikkoja viihtymiseen, kahvia saa kymmenistä paikoista, joihin ei voi istahtaa. Ihmisen oletetaan ostavan kahvinsa pikapikaa kannelliseen pahvimukiin ja hörppivän mennessään. – En suostu tuommoiseen, nurisin parhaillaan Toiselle, kun kuulin takaani iloisen moin. Esikoinen se siihen tupsahti matkalla työpaikalleen. Junat vaihtosuuntaan seisoivat, koska jotain ikävää oli raiteilla sattunut.

Yhden paikan sentään löysimme, jossa oli muutamia pikku pöytiä ja oikeat tuolit. Saatiin juoda kahvit kupista ja syödä välipalaleivät lautaselta. Tarkoitus ilmiselvästi on, että ihmiset poikkeavat ostoksille eivätkä juutu turisemaan turhia kahvikupin hinnalla. Maailma muuttuu ympärillä, mutta mummelit ja vaarit eivät pysy tai haluakaan pysyä karusellissa mukana. – Tämä on nyt nähty, sanoin minäkin.

Esikoinen soittaa eilen iltauutisten aikaan, että auto sammahti moottoritien rampille. – Voisitko tulla vetämään sen? – Sopii isänsä kanssa siinä, että aamulla. Toinen hankkiutuu autollaan lähtemään, katsoo vielä valmiiksi bussin, jolla minä puolestani ehdin junalle, jos hän ehdi takaisin viemään. Soitan tuntia ennen lähtöä: missäpä olet? – Autosta hajosi kytkin täällä liikenneympyrässä. – Mitä, siis meidän autosta? – Niin. Olen just soittamassa sille hinausautoa.

Olen jo asemalla odottamassa junaa, kun Toinen puhkuu paikalle. Oli saanut vietyä autonsa merkkikorjaamoon ja kävellyt sieltä reippaaseen tahtiin katsomaan, että minä olen selvinnyt matkaan. – Hajonnut auto on hinattu kotikadulleen, ja hinaajan auto puolestaan hinattu korjaamolle, Esikoinen saanut lapset kouluun ja selvinnyt menemään työpaikalleen. Hinaajakuski kävelee tästä nyt kotiin ja minä nousen junaan. Huoh.

Tulen ystävätapaamisesta kotiasemalle ja siitä taksilla. Illalla tajuamme, että mehän tarvitsemme ehdottomasti autoa sekä perjantaina, lauantaina että sunnuntaina. Auton puolestaan saa hakea perjantaina ennen viittä. No, meidän piti olla viiteen asti kaukana korjaamolta. Muutaman puhelinsoiton jälkeen perjantain ohjelma on järjestetty toisin, auton haku onnistuu, ja viikonlopun menot on pelastettu.

Milloin autosta tuli näin tärkeä?

OLYMPUS DIGITALCAMERA

Jossain Suomen talvi on valkoinen, jossain sadepisarainen. Joulunalusviikko alkaa täällä etelässä lumettomana. Päiväsaikaankin tarvitaan lisävaloa. Jos ei lumen valoa niin lyhtyjen kynttilöiden ainakin. Jouluajatuksiin liittyy pehmeitä paketteja ja hyvän mielen lämpöä. Joulua kohti valoisin miettein!


Jouluun on kaksi ja puoli viikkoa. Monet häärivät jo jouluisissa: korttien kirjoittelua, kodin kaunistamista, leipomista, lasten lahjojen hankkimista. Saattaapa olla niinkin, että kiire ja monitouhuisuus ahdistaa. Miten tätä joulunalusaikaa voisi leppoistaa?
Voisiko luopua täydellisyyden tavoittelusta? Voisiko joulu tulla, vaikka touhuaisin vähemmän? Voisiko hoitaa asia kerrallaan ne, joita ilman joulu ei tunnu oikealta?

Kaupunkimme on joka syksy järjestänyt ilmaisen rokotuksen riskiryhmiin kuuluville terveyskeskuksessa. Siellä remontoidaan taas jotain, niinpä mummot ja papparaiset sekä muu riskiryhmäväki on ohjattu keskustan lukion tiloihin saamaan piikkinsä. Liikuntasaliin oli pystytetty kuusi rokotuspistettä, kukin näkösuojan takana. Ihmiset odottelivat aulatilassa numerolappu kourassa.

Odottaessani katselin parkkihallin puolelta tulijoita, jotka kävivät ihmettelemässä portaikon yläpäässä, miten pyörätuolilla tai rollan kanssa pääsee 12 rappua alas. Punaisen Ristin vapaaehtoisia oli kolme, eivät ehtineet tai huomanneet auttaa. Mehutarjoilun hoitaja neuvoi tulijat kiertämään koko valtavan lukiokompleksin alueen pihan puoleiselle sisäänkäynnille, jonne taas ei saa ajaa autolla. Olisiko ollut suuri vaiva panna ilmoitukseen ohje, mikä neljästä sisäänkäynnistä on esteetön? Kadun puolelta pihaovelle olisi ollut lyhyt matka.

Avasin sanaisen arkkuni asiasta ja pyysin välittämään palautteen järjestäjätaholle. Muistinkohan edes kiittää ilmaisesta piikistä, niin tuohtunut olin toisten puolesta.