Työvuosina tahti vain kiihtyi joulua kohti. Ei ollut tilaa tunnustella miltä tuntuu marraskuu. Eläkkeelle jäätyä putkahti päiväkirjaani lause: alkaa olla syksy syksyltä syksympää. Aloin tunnistaa ilmiön, jonka nimesin marraskuun matalamieleksi. Se kesti yleensä noin kaksi viikkoa. Nyt mietin: marraskuun marras tulee vuosi vuodelta martaammaksi, vanhuuttako tämä on?

Tänä vuonna ensimmäistä kertaa marrasoire muuttui siinä määrin vakavaksi, että tokenin siitä vasta antibioottikuurin ja viruslääkkeen avulla ja pitkillä päiväunilla. Lapsenlapset ovat olleet kipeinä myös tahoillaan. Työelämässä ahkeroijilla ei näytä olevan varaa kuunnella itseään, painetaan patteripupuina päivästä toiseen pikkujoulujuhlia ootellessa.

Me asumme maassa, jossa on neljä vuodenaikaa ja niidenkin epämääräiset väliliukumat venyvät ja vanuvat ainakin maan eteläosissa. Luulisi vanhojen jo tottuneen. Vaan ei, moni on hankkiutunut vaivihkaa eteläiselle aurinkovyöhykkeelle eläkepäivien viettoon. Toiset matkailevat mihin suuntaan pääsevät, jos talous ei tee tiukkaa.

Koronatartuntatilanne on taas ennätystapissa vähän joka puolella, mikä sekä vaikeuttaa että rauhoittaa sinne tänne säntäilyä. Kaltaisilleni käypä marrashoito on olla aloillaan, ottaa kukin päivä sellaisena kuin se valkenee, hämärämpänä tai valoisampana, ja hakea pienten ilojen kopasta mahdollisuuksien mukaan sopivia mausteita tavallisten askareiden lomaan.
– Aina ei ole pimeää. Eilenkin tuli tupsaus lumihiutaleita, valoa pilvien raosta ja lempeää hämäränhyssyä iltaa kohti. –

Reilu pari viikkoa marraskuun pimeyttä on raahustettu läpi. Viime viikkoni on mennyt antibioottia syöden. Tämän viikon puolella tuli vielä viruslääke kehiin. Lääkitys väsyttää, vaan jospa tämä tästä pikku hiljaa normalisoituisi. Rokotusten jälkivaiva, päänsärky, on ainakin alkanut hellittää.

Isänpäivä meni iloisemmissa merkeissä. Murulla oli esiintyminen musiikkiopiston viululeirin isänpäiväkonsertissa. Oli ilo kuunnella kymmentä lahjakasta viulistia, kukin omassa kehitysvaiheessaan. Erityisesti jäi mieleen parin pojan esitykset. Muru oli porukan nuorin, joten hän sai aloittaa Schubertin Mehiläisellä. Konsertin päätti koko upean viuluryhmän raikas yhteisesitys. Kuopuksen perheen porukka oli flunssainen, juttelimme illalla videopuhelua. Pikkufriidu yski pahankuuloisesti, mutta hyppelehti silti kuvassa mukana, ja pikkupikkuinen oli jo unten mailla.

Ensimmäinen oikea pakkasyö ollut täällä etelässä, eilisaamun lukema miinus seitsemän. Tänä aamuna taas plussalla sama lukema. Sääennusteetkin soutavat ja huopaavat talven tulon kanssa. Autonrenkaiden vaihto on kumminkin tilattu tulipa talvi tai oli tulematta. Aamulla hajosi autokatoksen lukko käsiin. Onneksi ehti aueta ensin, että saatiin menopeli ulos ja käyttöön.

Sillä aikaa, kun lojuin nirvanassa hierojan käsissä, Toinen oli saanut Tätinsä talon isännöitsijältä puhelun, jossa ihmeteltiin vedenkulutuksen äkillistä nousua. Syylliseksi arveltiin Tädin ikiaikaista pesukonetta, jolla vaihtuvainen kotihoitajien armeija pesee lakanat sekä pitovaatteet tarvittaessa. Omahoitaja laittoi aina pyykkipäivänä pesuhuoneeseen lapun: Älä koske pesukoneeseen. Omahoitajaa ei enää ole, ei ehkä varoituksiakaan. Mitä lie tapahtunut, mutta kone on sekaisin. Onneksi ei vesivahinkoa asunnossa kuitenkaan. Pitääkö ostaa vielä uusi pesukone, Toinen tuumii nyt.

Aamiaisen ja lehdenluvun jälkeen rantaudun kirjoitushuoneeseeni ja avaan sälekaihtimen. Hätkähdän: naapurin pihalla on punakeltainen ema, ensihoidon auto. Ennen kokematon näky pysäyttää. Tiedän, että enää naapurissa ei asu vanhuksia, lapsiperheitä vain. Ei kai lapsille ole sattunut jotain, nousee hätääntynyt ajatus. Sitten: auto on tullut hiljaa, ei siis mitään kovin dramaattista kuitenkaan. Aamu on jo pitkällä ja useimmat autot ovat pihasta poissa, työssä kävijät töissään, isommat lapset koulussa. Nuori ja hontelo ensihoitotyöläinen tulee painavine laukkuineen autolle, jättää laukun ja ottaa pyörätuolin. Huoh. Ei mitään kamalaa siis. Hetken päästä pienten kaksosten äiti nostetaan tuolissa autoon, oikea nilkka on paketissa. Ema-auto lähtee yhtä hiljaa kuin on tullutkin.

Pihan viimeiset, kohmeiset kukat pakkasyön jäljiltä. Ulos unohtuneet isot crocsit, joissa helisevät jäähileet. Korjaan viimeisen puutarhatuolin talviteloilleen vajaan. Toinen ripustaa ovipieleen kynttilälyhdyn. Aurinko käy näkyvissä, vaikka enimmäkseen pilvehtii. Sunnuntailounaaksi on karitsan paahtopaistia, rosmariinin ja valkosipulin tuoksu huumaa.

Olemme viikonloppuna eläneet vahvasti mukana lasten ja nuorten sellokilpailua Porvoossa, itse en kyennyt paikalle, mutta Toinen meistä oli kannustusjoukoissa. Pojanpoika siellä soittamassa, selvästi innoissaan, niin kuin vain teini voi olla, kun johonkin heittäytyy täysillä. Palkintoja jaettiin kolmessa ikäluokassa edistyneimmille. Onnea jokaiselle, joka on ponnistellut hyvän musiikin myötä soittotaitonsa kehittymisen eteen. Onnea voittajille ja kiitos opettajille, vanhemmille, isovanhemmille ja kannustusjoukoille. Kiitos tapahtuman järjestäjille, teitte hyvää työtä tukiessanne lasten ja nuorten hyvää harrastusta tänä vaikeana aikana.

Arki tulee aina uskollisesti viikonlopun jälkeen ja elämä palaa tuttuun uomaansa. Selkäjumppaa, metsäkävelyä, Haavikko-kirjan urakointia, kuoroa, pyykinpesua, Chesapeake Shoresin viidettä kautta…

Oli vuosia kestänyt jakso, jolloin posti kantoi nimelläni kotiin aikakauslehden. Kotiliesi oli tullut pitkään myös äidilleni. Jokin tuttuus juttujen aihepiirissä, ja samalla uusille vuosikymmenille päivitetty ulkoasu sai palaamaan lehden pariin kotiäitivuosina. Samoihin aikoihin alkoi myös lehtien vaihto naapurin rouvan kanssa, joka puolestaan tilasi Kodin Kuvalehteä. Vuoroluku jatkui sitten myöhemmin eläkkeelle jäätyä nuoremman työkaverin kanssa, joka alkoi tilata ET-lehteä. Nykyään ostan enää lehtien irtonumeroita jos kansikuvassa esitelty teema ja/tai henkilö kiinnostaa.

Olen pannut merkille, että lehdet ovat tällä vuosituhannella siirtyneet käyttämään kokosivun kuvitusta. Naistenlehtien kakut, piirakat, annoslautaset ja ruokapadat vyöryvät sivun kokoisina lukijan syliin. Sen vielä voi laskea asian elävöittämisen tiliin, mutta entä kun vastaan tulee yhä useammin koko sivun mainos? Jos lehdellä on tarjoushinta, voit olla varma, ettei kyseessä ei ole enää houkuttelu tilaajaksi, vaan yksinkertaisesti anorektinen asiasisältö ja runsas mainoskuvien käyttö.

Taannoin ostin pitkästä aikaa Kauneus ja Terveys-lehden numeron, jonka 92:sta sivusta 22:lla oli koko sivun meikkimainos ja artikkeleihin liittyviä koko sivun henkilökuvia 11 sivua. Jopa asialehtenä tunnettu Suomen Kuvalehti saattaa kerran kuussa liittää lehteen mainosliitteen, joka käsittää liki puolet lehden sivumäärästä! Älkää ihmetelkö, että lehtiänne ei enää tilata kotiin, tehän myytte ensin mainostilaa ja sitten vielä maksatatte mainokset lehden ostajalla.

Puuhakas viikonvaihde takana. Kuopuksen Tähtisilmä oli saanut kolmevuotissynttäreiden kunniaksi kellohamemekon. Pikku sulotar osasi esitellä kauniisti, miten kellohame toimii, kun isi soitti sähkökitaralla keijukaistanssilaulua. Myös Mummeli pääsi tanssiin mukaan. Vauva Söpöläinen köllötteli Vaarin sylissä tyytyväisenä ja seuraili toisten touhuja. Häneltä saatiin pieniä hymyjä juttelun lomassa. Kahvi ja kakku maistuivat aikuisille, äidille teetä ja Tähtisilmälle pillimehua. Päivänsankari sai vielä puhaltaa kyllikseen ihanissa väreissä kimmeltäviä saippuakuplia villisti pyörteilevään syystuuleen pihalla.

Varattu aika tarjosi tänään mahdollisuuden keskustella vuositutkimusteni tuloksista terveyskeskuksen ’sydänhoitajan’ kanssa. Hän oli perusteellinen ja tarkka ja sain kerrankin asiantuntevan vastauksen kaikkiin kysymyksiini. Iltapäivällä Toinen haki Esikoisen kyynärsauvoineen kotoa ja koulusta palaavan Ritaripojan saamaan toisen koronarokotuksen. Kauppareissukin tuli hoidettua isän, pojan ja pojanpojan kesken kolmeen mieheen. Elämä jatkuu poikkeusoloissakin, senhän olemme jo koronavuosina oppineet.

…tästä tuli jo viime lauantaina Esikoisen puhelinsoiton myötä. Joskus vain se, mitä tapahtuu, muuttaa tunnelman ja mielialat dramaattisesti. Ja kun tunteet tasaantuvat – kyllä ne aina tasaantuvat – ihminen löytää realiteetit, joihin voi nojata tapahtui mitä tahansa. Emme yleensä lamaannu, emmekä panikoi ongelmatilanteessa – emme myöskään riehaannu, jos onni oikein isosti yllättää. Sanotaan sitä vaikka elämänkokemukseksi.

…on sisältänyt omien suunnitelmien joustovarojen aktivoimista, puhelinsoittoja, kaksi sairaalakäyntiä, kyyneleitäkin, hiljaisia rukoushuokauksia ja syvää kiitollisuutta, ettei käynyt pahemmin. Muilta osin olemme pysyneet suurin piirtein niissä raameissa, joita viikkoon oli sovittu. Kun odottamatonta tapahtuu, on käsiteltävä asiaa pala kerrallaan ja aina välillä palattava reaalielämän toimiin. Se auttaa.

…on paljastanut karusti ja kauniisti, ketkä ovat rakkaimpamme ja tärkeimmät ihmisemme, myös lähipiirimme, johon voi luottaa. – ”Käyköön myöten taikka vastaan, eipä Isä hylkää lastaan, Herra ohjaa parhaaksemme kaikki vaiheet päiviemme.”

Arkisena pilviaamuna otin sauvat ja lähdin tutuille kävelyreiteilleni, joista osa kulkee kotikatuja ja osa metsäpolkuja. Lähikadulla vuosia sitten palaneen talon paikalle on kesän aikana rakentunut uusi asumus, jota voisi sanoa jo ’pytingiksi’, niin muhkea siitä näkyy tulevan. Ja ihan eri näköinen kuin kodikkaat omakotitalot siinä vieressä.

Pysähdyin alakoulun kohdalla, mielessä oli kuvata koulun pihan puolella iloisesti syysmekossaan hehkuva vaahtera. Lapsilla oli välkkä, tervehdin heitä sekä kauempana seisovaa opettajaa. Kuvasin puun ja lapset tulivat aidan luo ja halusivat nähdä millainen kuvasta tuli. Pieni poika esitteli ylpeänä löytämäänsä hämähäkkiä, tyttö taas näytti hampaankoloa, josta keiju oli yöllä vienyt pienen alahampaan. Koska välkkä oli lopuillaan, opettaja ilmaantui paikalle ja sain sanoa mitä siinä juteltiin ja toivottaa lapsille ja opelle hyvää koulupäivää. Lasten kohtaamisesta jäi herkkä, iloinen fiilis.

Metsä – pihlajanmarjojen, värikkäiden lehtipuiden, tummanvihreää uhkuvien kuusien, ylväiden mäntyjen ja värisevälehtisten haapojen valtakunta. Vakaasti se elää jokaisena vuodenaikana omanlaisessaan asussa ja tarjoaa suojan pienille linnuille, maassa mateleville ja loikkiville eläimille ja luvuttomalle erilaisten hyönteisten populaatiolle. Ja ottaa ystävällisesti poluilleen myös ihmisen.

Toisinaan kesällä syntyy tilanne, että korvakäytävää voiteleva vahausjärjestelmä sakkaa. Käytävään kerääntyy vahapalleroita, jotka ajautuvat syvemmälle tärykalvoa vasten ja jos korvaan pääsee toistuvasti vettä, suihkussa tai uidessa, vaha turpoaa ja tärykalvon värähtelyyn perustuva kuuleminen estyy. Korva on totaalisti tukossa.

Tarvitsin taannoin muinaisia sairaanhoitajan taitojani, kun Toinen sanoi yhtenä aamuna, ettei kuule toisella korvalla mitään. Korvahuuhtelua kehiin siis. Ensin liuotetaan vahaa Remo-Vax tipoilla yli yön. Aamulla pesualtaan ääreen ja muovikippo korvan alle. Kotikäyttöön apteekista saatava ruisku täytetään kehonlämpöisellä vedellä ja sitä truutataan korvaan niin monta annosta kuin on tarpeen. Vesisuihku suunnataan vuoroin yläviistoon, sivuille ja alaviistoon – ei koskaan suoraan tärykalvoa kohti. Tulosta täytyy tarkastella muovikiposta, johon huuhteluvesi valuu ja välillä myös taskulampun avulla korvakäytävästä. Aika usein huuhteluoperaatio liuotuksineen on uusittava useamman kerran ennen kuin tukkoutunut korva aukeaa.

Eräänlaisen ennätyksen kyllä teimme Toisen korvaoperaatiossa. Vasta neljännellä kerralla herneen kokoinen vahatulppa irtosi tärykalvolta ja vierähti ulos. Vielä tarvittiin viides tippakierros ja huuhtelu ennen kuin korva tokeni toimittamaan virkaansa.