Pujahdan kotiovesta reppuineni mielessäni käynti lähikaupassa. Tuulenhenki käy viileänä hiuksissa. Keskellä arkiviikkoa aamupäivällä pikkukaupungin pientaloalueen kadut ovat melkein autiot, vain kävelytien täyttävä alakoululaisten ryhmä opettajineen tulee vastaan. Väistän vilkutellen, hymyileville mummoille aina jotkut lapset vastaavat, opetkin. Luokan villikkopoika yrittää karata ruodusta, ja ope juoksee hänet kiinni.

Lasten mentyä on taas tyhjää, vain shortsiasuinen mies pyöräilee kotiin päin. Linnut lentelevät kiireisinä, jokin piiskutus ja talitiaisen reviirilaulun pätkä kertoo, että siivekkäillä on omat kevätpuuhat mielessään. Bussipysäkin kohdalla on tienvarsi sakeanaan tupakan tumppeja. Kukkakaupan kohdalla huomaan orvokit.  

Saan tarvitsemani kerättyä koriin ja itsepalvelukassan kautta reppuun. Paluumatkalla repussa on sopivasti painoa, että ryhti oikenee, ja askel on kevyt. Auringonkeltaisen orvokkiamppelin nostan paikalleen ovenpieleen kotipihalla ja pujahdan sisälle. Päivän ulkoilu, asiointi ja hyvämieli on hoidettu.