pihlajan kukat ovat jo muuttuneet marjoiksi. se tietää syksyn tuloa. puistokävelyllä näki paikoin hienoja värilehtiä pensaissa, ja polulla tuulenhenki pyöritteli koivun keltaisia.
omassa pihassamme ja kotikadulla on satanut sopivasti, nurmikot voivat hyvin eivätkä koivut vielä ole kellastumassa. viljapelloilla kypsyy sato. siitä kiitämme, saamme kotimaisesta viljasta tehtyä leipää ensi talvenakin.

helatorstain nimellä ei ole tekemistä minkään helan kanssa, alkuperä lienee ruotsin kielen sanasta helig, joka merkitsee yksinkertaisesti pyhää. nykyään kun elämme suomessa 24/7 yhtä pyhätöntä arkea, helatorstai yllättää monen keskellä viikkoa. olen sitä sukupolvea ja sillä perheperinnöllä varustettu, että sunnuntait, arkipyhät ja juhlapyhät vietetään meillä pyhinä. joskus muistan äitiäni, joka hoiti kymmenet vuodet elämästään navettatyöt pyhät arjet, mutta ei hän siitä nurissut, sillä hän piti kotieläimistään ja hoiti niitä mielellään niin kauan kuin jaksoi. miten helppoa meillä kaupunkilaisilla onkaan, emmekä silti ymmärrä ottaa vastaan pyhän vieton tarjoamaa siunausta.

pihan ihana kevätmorsian. lila syreeni on vanhempi ja raaskuisempi. puolet siitä on jo raivattu pois, loput leikataan alas ehkä ensi keväänä, jos tässä kodissa vielä ollaan. koko ajan seuraamme keskusta-asuntojen markkinatilannetta.

”kulje, kulje / kuin tarhuri polkua pitkin, / pysähdy, katsele, kuuntele: / kaikkea koeta kädellä / kuin äiti kuumeisen lapsen otsaa”

(Tommy Tabermann)

Jumala, olet elämän aurinko! maa avaa kukkansa sinulle. linnut laulavat laulunsa kunniaksesi. paras ihmisessä tulee esiin lähellä sinua, kun yhteys on avoin eikä väärintekojen ja epäuskon pilviä ole välissä. jos onkin, niiden yläpuolella aurinko loistaa. rukous on tuuli, joka hajottaa pilvet. puhalla meihin rakkautesi lämpö! herätä kohmeiset sydämet tuntemaan!

värit palaavat, oi, ne ihan palavat valossa! kukka kurottuu valoa kohti, etsii elämänlähdettä, hehkunsa salaisuutta. käymme hautausmaan hiljaista käytävää, jätämme kukkiemme hehkun muistuttamaan, ettei elämä pääty kuolemaan. se juuri on pääsiäisen viesti. jokainen valostuva aamu on pääsiäinen.



lapsuudessa pitkäperjantai oli hiljaista ja loputtoman pitkää, surullista virttä: oi rakkain Jeesukseni, piinattu verinen, mun särkyy sydämeni, kun tuskaas muistelen…

tänään koen pitkäperjantaissa kuultavaa valoa. jään kuuntelemaan passiomusiikkia verkkaan askareitani toimitellen ja mietiskelyyn pysähdellen. kuljen tervehtimässä pihan kukat, kuuntelemassa linnut. hengitän syvään. se on jo täytetty.


laulamme kuorona iltamessussa, jonka päätteeksi urut vaikenevat, alttari riisutaan kukista ja peitetään mustaan vaatteeseen huomista Kristuksen kuoleman päivää kunnioittaaksemme. tämä on kirkkomme vaikuttavin hiljaisen viikon demonstraatio. sanan kirkko vaikenee.

joskus elämä tuntuu siltä kuin kävelisi paljain jaloin kivikkorantaa. ei kenenkään jalkapohjat niin parkkiintuneet ole, etteikö se sattuisi. mietin silloin, että taivallan tämän askel kerrallaan, sillä tämä on vain polun pätkä. kauempana siintää jo hiekkaranta.


kylmien öiden jälkeen ovat aamutkin kylmiä. hitaasti lämpenee, päivä valostuu ja puu levittää kevään raikkaan tuoksun. joka vuosi talvi tulee ja menee, kevät tulee, on. venytän sen hetkiä, kunnes kesän aavistus kuultaa jo lävitse.


kaunis voi olla lumen hiljaisuus, kun se kohtaa valon. olet vapaa, ja kulkusi kevenee. taakse jäävät kipeät päivät. voiko niin olla, että kivussakin on valoa, joka viittoo eteen päin? saa aikaan elämän tunnon?