joulu joululta vähemmän tarvitaan koristeita ja kimallusta. tullaan kylläisiksi parista piparista ja palasta ystävän leipomaa taatelikakkua. valmiina ostettu kinkunpala tykötarpeineen riittää mainiosti kahdelle, ja aattona hiljakseen haudutettu riisipuuro, ripaus kanelia ja manteli, ehkä luumusoppaa, jos siltä tuntuu.
me hiljenemme, hidastumme, hiudumme, me kuuntelemme tutun kodin hyräilevää hiljaisuutta
jos hämärät päivät jatkuvat, lumi ei peitä pihanurmea eikä lintuja näy, ripustan pihaan yhden ehdottomasti kielletyn talipallon, sillä joulu ilman lintuja ei ole joulu ollenkaan. haetaanko pieni kuusi kuitenkin, kysyy jompikumpi, siitä tulee metsän tuoksu. pannaan siihen muutama kynttilä ja latvaan toivon tähti. jouluruusu availee ujosti valkeita nuppujaan. kynttiläin liekit katsovat kirkkain silmin jouluyöhön, ja lyhty ovella tervehtii tulijaa.
me vastaanotamme päivän sellaisena kuin aamu sen avaa, ja siunaamme illalla itsemme, toisemme ja kaikki rakkaamme kiitollisena levolle
tervetuloa joulu, sellaisena kuin tulet!
”Maan ja taivaan luojan kiitos soikohon! Kaikkein lahjain suojan armo suuri on. ”
maan päivien himmeään hämäryyteen pilkahtaa jostain pilvimuurin rakosesta auringonsäde. ihmiset sävähtävät hereille: satamattomien sateiden apeassa muurissa on sittenkin rakoja! aurinko ei ole sammunut! vähäisen valon vuodenaika koettelee kestokykyä, ja voi myös ihanasti yllättää.
”Herra neuvoillansa tiemme viitoittaa, lupauksistansa sielu rauhan saa.”
kaikesta on mahdollista oppia, vanhana nimenomaan, monesta on jo kokemusta. voi erehtyä toinen toisensa tarkoitusperistä, toimia hassusti väärin pyrkiessään korjaamaan jotain, mikä ei ole rikki ollutkaan. pyydellä anteeksi olematta oikeasti pahoillaan. uskoa sitkeästi oikeassa olemiseensa.
”Kiitos Herra taivaan, kun tuot lastes vaivaan lahjas runsahimmat.”
miten tässä ankarassa pimeydessä näkisi taivaan Herran runsaan ja viisaan lahjan? näkisi, ottaisi vastaan yksinkertaisesti kiittäen. siinä on sielunrauhan salaisuus.
Jokin jatkuu aina vain, jokin on ihan pian tulossa, jokin hartaasti odotettu ei vain tule, vaikka pidät toivon liekkiä yllä lakkaamatta.
Pimeys, hämärän kaikki sävyt, sadepisarat ja tihku. Enää kymmenen päivää ja yötä hetkeen, jolloin pimeys seisahtaa, miettii, luovuttaa. Minuuttivauhtia, päivä kerrallaan pimeä aika alkaa hitaasti lyhentyä, alkuun tuskin huomattavasti, kuitenkin.
Mutta Talvi? Miten sitä odottaa joka jouluksi, enemmän kuin mitään muuta. Kaipaa puhtautta, valoa, kirpeitä pakkasaamuja, lumen ystävällistä narahdusta askelten alla. Tähtiöitä, revontulen loimua, hiljaista lumisadetta, vinhaa pyryäkin joskus.
Siksihän me Pohjolan ihmiset sytyttelemme lamppuja ja valonauhoja pihoille, valaisemme katujen ja teiden varsia, kaupunkien ja kylien pääväyliä. Siksihän me sytyttelemme kynttilöitä kotona. Ja odotamme, jos vaikka huomenna tai tämän matalarintaman mentyä alkaisi viimein tuulla pohjoisesta…
voiko olla totta, että joudumme seuraamaan tätä groteskia, epäinhimillistä näytelmää uutisistamme vuodesta toiseen?
voiko olla totta, että ’oikeusvaltiossa’ poliisin murhatutkimusta tehdään tavalla, josta seuraa tällainen farssi?
voiko olla totta, että ’oikeusvaltiossa’ syyttäjälaitoksen työ perustuu alaikäisten, järkyttyneiden lasten lausumiin ja muutamiin hatariin ”tutkimustuloksiin” lasten seksuaalisen hyväksikäytön oletuksesta?
voiko olla totta, että eri oikeusasteiden tuomiot päätyvät samoilla perusteilla vastakkaisiin tuloksiin?
voiko olla totta, että tätä farssia seurataan ja spekuloidaan vuodesta toiseen mediassa? mikä mahdollistaa tämän näytelmän julkitulon ja perusteettoman esilläolon? kenen vastuulla on yhden perheen lasten ja heidän äitinsä yksityisyyden penkominen, rääpiminen ja tulevaisuuden tietoinen tuho?
Paul Auster Baumgartner suom. Arto Schroderus Tammi 2023 (KK)
Tähän yhteyteen sopii pienimuotoinen ylistys Tammen keltaiselle kirjastolle: voisi olla myös ’kultainen kirjasto’. – Ikäiseni yhdysvaltalainen kirjailija Paul Auster on saanut paitsi hyvät geenit ja hyvän yliopistokoulutuksen (neljä vuotta Ranskassakin), ilmeisesti myös elänyt sillä tavalla hyvän elämän, että on tunnustetusti maansa ja maailman arvostetuimpia nykykirjailijoita ja yhä kirjoittaa väkevän romaanin. Austeria kannattaa lukea, jos kirjallisuuden helmenkalastus kiinnostaa.
*
Caroline Säfstrand Onnellisten loppujen kerho suom. Kristiina Vaara Karisto 2022
1972 syntyneen ruotsalaisen toimittaja-kirjailijan romaani on ”lämminhenkinen, toiveikas, syvällinenkin feel-good-romaani”. – Marraskuun synkkyyttä ennakoiden valitsin kirjastosta tämän kirjan, joka osoittautui olevan sopivan kevyt ja hassu tarina neljän naisen kirjallisuusterapeuttisesta kerhosta. Syvällisyydestä en niin tiedä, suomennoskin vaikutti paikoin hivenen ontuvalta, muuten tarina toimii hyvin vuoden pimeintä aikaa keventämään.
*
Selja Ahava Eksyneen muistikirja Gummerus 2010
Edellisen kerran luin tämän kirjan kymmenen vuotta sitten. Silloin muistisairauksista ei vielä puhuttu ja kirjoitettu niin paljon kuin viime vuosina. Silloin kirja tuntui riipaisevan kipeältä lukea. Olin vasta menettänyt yhden nuoruuden ystävistäni tälle traagiselle kohtalolle enkä oikein osannut sitä surra menetyksenä, koska en ymmärtänyt. Nykyään pidän yhteyttä kolmeen muistisairausdiagnoosin saaneeseen pitkäaikaiseen ystävään ja tunnen useita, jotka painiskelevat sairaan omaisensa hoidon järjestämiseksi. – Ahavan teos on kirjoitettu muistisairaan päähenkilön omaan kokemukseen eläytyen ja on siten erityisen vaikuttava.
*
Juha Itkonen Huomenna kerron kaiken Gummerus 2025
Tunnettu, kiitetty ja palkittu nykykirjailija (s. 1975), julkaissut yhdeksän romaania, omakohtaisia teoksia, näytelmiä sekä audiodraaman. Hän on monipuolinen kulttuurivaikuttaja. – Pidän Juha Itkosen pohdiskelevasta tyylistä, jossa hän puhuu päähenkilönä kuin kertoisi itsestään, ja toisaalta kertoo ihmisistä, joilla tuntuu olevan aikakautensa yhteisössä tunnettu esikuvansa. Ihmissuhteiden kuvaus on hengittävää ja samalla rikasta ja syvällistä. Romaanin päähenkilö on mies, joka ei halua omistaa eikä sitoutua, kunnes kohtaa nuoruutensa rakastetun, johon syttyy toisella kierroksella ennen kokematon intohimo. Monella tavalla upea, antoisa teos on nautinto lukea ja jättää hyvän jälkimaun.
*
Juha Seppälä Yhtiökumppanit WSOY 2002
Tämä on jo/vasta kolmas J. Seppälän runsaasta ja runsaasti palkitusta kirjallisesta tuotannosta lukemani teos. Joka ikisen luetun jälkeen on lukukokemus ollut sama kuin tälläkin kertaa: sanataituri on asialla. Omintakeinen tyyli ja ajatuksen juoksu on yllättänyt joka kerran positiivisesti. Miten en ole lukenut tätäkään aiemmin! No, nyt löysin kyllä yhden vastauksen: on se niin m i e s, että meikäläisen on vähän vaikea niellä kakistelematta sen tapaa kertoa naisistaan. Siihen jos ei liikaa suivaannu, on mahdollista nauttia siitä muusta.
*
Marja-Liisa Vartio Nuoruuden kolmas näytös toim. Anna-Liisa Haavikko Art House 1995
Kustantajan toimittama teos sisältää 1966 kuolleen runoilijan päiväkirjamerkintöjä ja kirjeitä vuosilta 1941–52 sekä ’uninovelli’ Vatikaanin. – Löysin opuksen kirjaston vapaahyllystä. Ihmettelin, miksi en ole lukenut Vartion runoja tai romaaneja, vaikka nimi on hyvinkin kirjallisuuden historiasta tuttu. Jotain ristiriitaista hänen persoonassaan on ollut, en ole laatuaan ymmärtänyt. Olen ihmetellyt hänen yhteyksiään Sylvi Kekkoseen ja moneen muuhun kirjallisessa maailmassa, Vartio oli ennen kuolemaansa mm. naimisissa Paavo Haavikon kanssa. Tämä opus avasi minulle hänen persoonaansa, ja sen miksi en ole sitä nuorena ymmärtänyt. Outo, hillitön, vähän hullu, mutta juuri siksi on luettava seuraavaksi hänen runonsa.
*
Joonas Konstig Rooma WSOY 2025
J. Konstig on 1977 syntynyt espoolainen palkittu kirjailija, joka kirjoittaa uusimmassa romaanissaan parisuhteiden dynamiikasta intiimisti ja omaperäisesti. ”Unelmaloma ystäväpariskunnan kanssa.” – Puhtaasti nimen perusteella valittua luettavaa kirjaston uutuuksien esittelyhyllystä. Olen ollut itsekin Roomassa lomamatkalla joskus 2000-luvun alkuvuosina. Romaanin kirjoittaja on nuoremman poikamme ikäinen, niinpä luin tietoisesti sukupolvieron näkökulmasta. Teksti sai sillä tavalla erityisen ilon sävyisen mielenkiinnon hohteen. Rooma-kokemusta sai jokainen neljästä päähenkilöstä kertoa omalla nimellään, mikä tässä tarinassa toimi erityisen hyvin. Sitä voi pitää kirjailijan tyylitaidon ansiona. Romaani oli kevyt lukea, vaikka ahdistavia kokemuksia riitti, niiden kuvaus oli hengittävää ja taidokasta. Lukuelämys. – Muuten, erityisen osuvalla tavalla aistikas kansipaperi, jonka tekijä olisi ansainnut nimensä mainituksi.
***
KIRJASTON ELOKUVAHYLLYILTÄ
Viulisti **** Paavo Westerbergin elokuva, kirjastolaina. Matleena Kuusniemi, Olavi Uusivirta, Kim Bodnia, Samuli Edelman. Traaginen onnettomuus tuhoaa lahjakkaan viulutaiteilijan, Karinin soolouran. Hän ryhtyy pedagogiksi ja haaveilee jopa kapellimestarin urasta. Mestarikurssilaisten joukossa on häntä ihailevia nuoria soittajia, joista lahjakas Antti rakastuu opettajaansa. Näin Karinin oma lovestory entisen opettajansa kanssa toistuu Antin myötä, ja suhde oppilaaseen tuhoaa myös Karinin hiipuvan perheonnen. – Väkevä tarina ja erinomainen näyttelijäntyö, joka on vaikuttanut myös ’me too’ -liikkeen nousuun. Elokuva on intensiivisyydessään hurja kokemus myös Mendelssohnin viulukonserton ansiosta, jolla on merkittävä osuus elokuvan tunnemyrskyjen välittäjänä.
*
Nomadit**** Arenan dokkarielokuva, joka kertoo amerikkalaisesta vaeltavan elämäntavan omaksuneesta nomadiyhteisöstä. – Antaa paljon ajateltavaa ihmisyyden moninaisuudesta, erilaisuuden hyväksymisestä ja toinen toisensa tukemisesta vähin sanoin, pienin elein ja käytännössä. Erittäin antoisa sunnuntai-iltapäivän elokuvahetki kotiruudun ääressä.
*
Connect to The Beauty of Life (Kaikenkattava kauneus) ***** Will Smith, Keira Knightley, Michael Peña, Naomie Harris, Jacob Latimore, Kate Winnslett,Helen Mirren.
Kaunis ja koskettava elokuva miehestä, joka menetti kuusivuotiaan tyttärensä ja romahti suruunsa. Yritys, jonka hän oli perustanut, oli ajautumassa konkurssiin, koska surun murtama mies ei kyennyt johtamaan sitä eikä hoitamaan asioita. Työyhteisön oli pakko tehdä jotakin. Epätavallinen ratkaisu tarjota apua tuotti lopulta tulosta ja umpisolmu saatiin auki. Monin tavoin puhutteleva, liikuttava elokuva.
***
marraskuun silkinohuen lumiharson läpi
hengitän havumetsän tummanvihreää hiljaisuutta /
oi, niin hellästi mänty kumartuu
hehkustaan riisutun koivun puoleen!
yhdessä, samoilla sijoillaan vuosikymmenet /
on puun elämää taipua tuulen mukana,
nauttia vesi ja maan antimet, nauttia
päivän valo, tähtien humina yön pimeässä /
levätä sanoitta vieretysten
kehrätä elämän kireistä kivuista
kirkasta iloa.
27.11.2025
Marraskuu on merkillinen kuukausi. Elämä on enimmäkseen pitkää, tapahtumatonta hämärää. Sitten tulee päivä, jolloin tapahtuu kaikkien tyhjäntasaisten päivien edestäkin kaikki, mikä on ollut kesken ja tuloillaan. Niin kuin tänään.
Oli ollut pakko tilata ruokaa kaupasta kotiin, kun auto oli matkoilla. Sehän teetti meikäläisten vauhdilla hitaan ja työlään listauksen nettiin edellispäivänä. Piti ajatella miten sen kierroksen itse tekisi hyllyjen välissä, mitä tavallista poimisi, mitä harvemmin ostettavista puuttuu. Toimitus tuli ajallaan, muutama tavara vain oli erilainen kuin ennen.
Tuskin olin purkanut laatikon, kun Esikoinen ilmaantui soittimensa kera palauttamaan auton. Tuokio siinä ehdittiin jutustella ja sitten tuo hyppäsi viikon odottaneen pyöränsä selkään polkeakseen selloineen asemalle ja junalla töihinsä. Huoneen ilmaan jäi värjymään kysymys, jota ei ehditty käsitellä – ei ole vielä ehditty miettiäkään, että mitenkäs joulu?
Laitoin ruuan, ei ehditty syömään, kun sukulaismies soitti tulevansa pikakäynnille. Ei aikaakaan, kun oli oven takana, kuskinsa kera. Toinen meistä haki tärkeän paperin, johon piti saada kaikkien kolmen perijän allekirjoitus. Omansa oli jo siihen väkertänyt. Nyt siihen tuli yksi lisää, ja sitten lähtivät ajamaan pitkää matkaa hakeakseen kolmannen. Että silleen.
Hiljaisia päiviä kahden kesken. Ei tarvita paljoja sanoja, päivät soljuvat. On tilaa pienille kosketuksille, ajatusten jakamiselle, toinen toistensa tunnetilojen myötäilylle.
Vuodenajan pimeyskin hellitti hivenen huokaisten. Satoi sen verran lunta, että maahan jäi puhdasta valkeaa tummanraskaiden kuolemanvärien peitoksi. Tervetuloa talvi!
Kaksi viikkoa vielä ensimmäisen adventin valoihin. Hain lyhdyn, joka on pihavajassa kevään ja kesän torkkunut ja aikaansa odottanut. Tänä iltana sytytin siihen liekin. Se on kiitos lumen valosta, kiitos yllättävistä ilonkiteistä, jotka ovat sulaneet sydämeen ja tuoneet voimia. Naapurikin oli sytyttänyt lyhdyn. Jaettuna ilo kasvaa.
On syytä tosissaan miettiä, mistä löytyisi tässä syväkyntöisessä vuodenajassa aitoja ilon pilkahduksia, jotka eloa voisi keventää. Sumuaamuja ja päivähämärää tuntuu olevan ylimäärin. Henkilökohtaisia harmeja, pätkäunta, ikäviä uutisia maailmalta ja kotimaasta – niitä kyllä riittää.
Tuossapa on vastaus heti kohta: kaktus kirjoituspöydän kulmalla purkaa nuppuja, yksi vaaleanpunainen kukka on jo auki! Miten en ole huomannut? Yksikin kukka kykenee valaisemaan pilvisen päivän kuten iloinen yllätys aina. Ehkä eniten on kyse asenteesta, huomaammeko yllättäviä asioita. Poimitaan iloa!
Marras-joulukuu on vuoden pimeintä aikaa. Tänään aloin jo odottaa lumisadetta, kun sääennusteessa sitä lupailtiin viikonlopuksi. Ensi lumen maisemaa valostava ominaisuus on aina yhtä sykähdyttävä – vallankin täällä pääkaupunkiseudulla, jossa se ei enää vuosiin ole ollut itsestään selvä talventulon tunnus.
Puhelintaankin voisi somessa klikkailun sijasta käyttää ihan vain soittamiseen ja puhumiseen. Milloin viimeksi kysäisit kauempana asuvan omaisen tai ystävän vointia ja kuulumisia? Vanhat vallankin saattaisivat ilahtua yllättävästä yhteydenotosta. Itsensä ilahduttamista suunnitteleva voisi kysäistä seuraa teatteriin tai taidenäyttelyyn tai vaikkapa sirkukseen sen mukaan, miten tarjontaa on.
Kysyin ystäväpiiriltä reseptiä marraskuusta selviämiseen. Ystävä Pohjanmaan puolelta sanoo: ’Onhan meillä valoja! Ei tarvitte pärettä pirtin seinähirren välis polttaa.’ Ytimekäs resepti: kynttilät ja ystävät auttaa yli marraskuun! Kukkakimppu omalle pöydälle ja väreihin sointuva paksu kynttilä, joka saa palaa, vaikka koko pilvisimmän päivän! Riston valintaa kuuntelee moni radiostaan, Bachin lohdullisia ja voimauttavia säveliä. Lauluihmisenä saatan hyräillä äitini tavoin jotain mieleen tullutta tuttua sävelmää keittiössä puuhatessa tai panna levylautaselle Pavarottin energisen tenorin laulamaan bravuureitaan.
Itse asiassa marraskuu onkin jo puolivälissä. Ettei vain menisi ohi tässä voivotellessa!
Vanhan pariskunnan syyselossa ei tapahdu paljon. Marraskuinen aamuhämärä sulautuu vaivatta iltahämärään, pilvistä on ja hiljaista enimmäkseen. Kivuliaita, valvottujakin öitä ja pitkää pimeää. Isänpäivä on käsillä. Kukka, kakku ja kirja perheen kaikille isille. Ja hali.
Isäni uinuu muistojen puutarhassa, saatettu yhdeksän vuotta ennen äitiä. Sodan käyneeksi mieheksi hän sai elää täyden ja rikkaan elämän yhteisönsä arvostamana miehenä ja kuolla vanhuuttaan, kuten hänenkin isänsä. Isän muisto on valoisa ja turvallinen.
Puolison kanssa eletyn yhteisen polun kulkua mutkineen muistelemme toisinaan yhdessä. Monenlaisia vaiheita ehti olla, vaikeitakin, yli puolen vuosisadan matkalla. Enimmälti oli kuitenkin valoisaa, onnellistakin. Pojillamme on ollut hyvä isä, ja vielä on.
Kiitollisina elämälle katsomme poikiamme oman perheensä isinä tässä monin tavoin rikkinäiseltä tuntuvassa ajassa. He ovat paikkansa löytäneet ja oman isyytensä merkityksen. Täydellisyyttä ei vaadita, arjen onni riittää pitkälle, että on saatavilla, osallistuu, rakastaa.
|
|
