Vanhan pariskunnan syyselossa ei tapahdu paljon. Marraskuinen aamuhämärä sulautuu vaivatta iltahämärään, pilvistä on ja hiljaista enimmäkseen. Kivuliaita, valvottujakin öitä ja pitkää pimeää. Isänpäivä on käsillä. Kukka, kakku ja kirja perheen kaikille isille. Ja hali.

Isäni uinuu muistojen puutarhassa, saatettu yhdeksän vuotta ennen äitiä. Sodan käyneeksi mieheksi hän sai elää täyden ja rikkaan elämän yhteisönsä arvostamana miehenä ja kuolla vanhuuttaan, kuten hänenkin isänsä. Isän muisto on valoisa ja turvallinen.

Puolison kanssa eletyn yhteisen polun kulkua mutkineen muistelemme toisinaan yhdessä. Monenlaisia vaiheita ehti olla, vaikeitakin, yli puolen vuosisadan matkalla. Enimmälti oli kuitenkin valoisaa, onnellistakin. Pojillamme on ollut hyvä isä, ja vielä on.

Kiitollisina elämälle katsomme poikiamme oman perheensä isinä tässä monin tavoin rikkinäiseltä tuntuvassa ajassa. He ovat paikkansa löytäneet ja oman isyytensä merkityksen. Täydellisyyttä ei vaadita, arjen onni riittää pitkälle, että on saatavilla, osallistuu, rakastaa.

Runot

Katja Meriluoto   Mehiläisen paino   Aviador 2023

Meriluoto on helsinkiläinen 1975 syntynyt runoilija ja suomentaja, julkaissut myös lasten proosaa. Mehiläisen paino kuvaa elämää yhteisössä ja yhteisön ulkopuolella.  – Viehätyin Meriluodon kauniista ja ymmärrettävästä runokielestä sekä tyylistä, joka ei pyri vaikuttamaan rikkomalla ilmaisun kielellistä eheyttä, kuten nykyrunoudessa usein.

Totta kai olet olemassa / vaikka vielä monen kuoren alla / tahmeiden kalvojen kuningaskehdossa. / Nuku! Laula! / Niin että kuulisin sähköpaimenen sirinän / ja haikeanhilpeän veisuun / etäisen kuin kiiltomatojen valo / (se hajosi sormiini) lopunajan valkoisen kohinan / joka julistaa sukupuuton alkaneeksi. / Älä pelkää saalis on jo jaettu / avaa itse palkosi ja tule vastaan nopein jaloin, siivin / Kaikki on äkkiä kukassa tai kukkinut. / Mitä valita viimeiseen asuun / tästä turhasta runsaasta hyvästä?

*

Pysyä liikkeessä / selviytyä talven yli / Syödä hunajaa ja humista kukkien kieltä. / Pysyä lämpimänä, / lämmittää muita. / Luottaa Päivän polttavaan lupaukseen / Pysyä liikkeessä. Pysyä uskollisena kuningattarelle.

*

Anne Hänninen   Yön väliverho   Aviador 2025

Runoilija julkaisee harvakseen, mutta on ollut minulle tärkeä ja läheinen. Ensimmäinen teos häneltä runokirjastossani on WSOY:n julkaisema Eletyn valo, Valitut runot 1978-2005, joka sisältää poimintoja yhdestätoista kokoelmasta. Uusimmassa kokoelmassaan runoilija tarkkailee luonnonystävän tavoin pienten ja suurempien luonnoneläinten elämää vuorovaikutuksessa ihmisen kanssa. Luonnonsuojeluajattelu on ajassamme jäänyt marginaaliin teknisen ja digitaalisen kehityksen sekä kaupallisten arvojen hallitessa keskustelutilaa. Vaikka teos välittää surua luonnon puolesta,  Annen herkät havainnot antavat toivoa tässä arvoköyhässä ajassa.

*

Romaanit

Rachel Cusk   Kulkue   suom. Kaisa Kattelus   S&S 2025

1967 Kanadassa syntynyt brittikirjailija mainitaan romaanitaiteen uudistajana, jota sekä kriitikot että lukijat arvostavat.  – Uusin romaani on mielenkiintoisesti koottu neljästä esseestä, joita yhdistää sama päähenkilö, G. Lukijalle tulee vaikutelma, että päähenkilön tarina on saman ihmisen, vaikka jossakin tarinassa G on nainen, toisessa taas mies. G:n taustalla on lapsuus perheessä, jonka vanhemmat ovat olleet eksentrisiä ihmisiä, jotka vihasivat toisiaan ja perheen eristynyt kasvuympäristö oli lapsille traumaattinen. Kirjailijan lauseet soljuvat joka osassa samassa epämääräisen uhan ja ahdistuksen ilmapiirissä, kieli on ilmaisuvoimaista ja sävykästä.

*

Maria Matinmikko   Siis niin, suuri ihmetys   Siltala & Parvs 2025

Fil. maist. Matinmikko on voittanut lukuisia merkittäviä palkintoja kirjoittamalla ”lajityyppien rajoilla yhdistellen poeettista, filosofista ja yhteiskunnallista ajattelua.” Siis niin suuri ihmetys on ”teos kirjoittamisesta, peloista ja lumoutumisesta”, sisältäen myös kuvallista materiaalia. – Kirja on äärimmäisen lumoava, kaunis ja puhuttelee sekä kuvillaan että tekstillään. Pidän tätä niin arvokkaana ja antavana, että kirjan haluaa hankkia hitaasti nautittavaksi lukupöydälleen. Lukukokemus on myös äärimmäisen intiimi, mikä tekee vaikeaksi sanoa mitään yleispätevää teoksesta.

*

Melissa Da Costa    Kaikki taivaan sini   suom. Saana Rusi   Tammi 2025

–  ”Tunteikas ja koskettava tarina kuolemasta, toivosta, rakkaudesta ja ystävyydestä.” Hyvin erikoinen tarina, jonka keskiössä ovat Emile, varhaista Alzheimerin tautia sairastava nuori mies, jolle on annettu enintään kaksi vuotta elinaikaa, ja Joanne, salaperäinen nuori nainen, joka lähtee Emilen mukaan pakomatkalle oman elämänsä raunioiden keskeltä. Matkan aikana Emilen tila vähitellen pahenee, Joannen tarinan taustat selviävät, ja he liittyvät toisiinsa syvän ystävyyden ja kohtalonyhteyden sitein. Tarina on realistinen, paikoin myös hivenen kaunisteltu ja turhan pitkäksi paisutettu (746 sivua). Tarinan päätös on erikoinen ja kaunis.  

*

Toon Tellegen   Siili joka ikävöi   suom. Sanna van Leeuwen   Art House 2025

– Hollantilaiskirjailijan sympaattinen tarina yksinäisestä siilistä, joka unelmoi kekkereistä ystävien kesken on luettavissa kuvauksena yksin elävän ihmisen ikävöinnistä yhteyteen kaltaistensa kanssa. Hellyttävä piirroskuvitus on Annemarie van Haeringenin. Lukija löytää itsensä milloin siilin, milloin jonkin muun eläimen hahmosta, tarpeesta ja tavasta olla yhteydessä toisten kanssa. Tottahan on, että kekkerit silloin tällöin kahden tai useamman ystävän kesken ovat elämässä tarpeen sielun ja mielen hengenpitimiksi. Itse en kovin hyvä kekkeriemäntä enää ole, mutta kuten siili, luotan, että kupillinen teetä (tai kahvia) yhdessä on ihan kelpo kekkeriksi eritoten kakunpalan kera nautittuna.

*

Sara Storm   Kesämummo   Saga 2025

– Storm on helsinkiläinen vapaa toimittaja ja kirjoittaja, ”joka puolustaa intohimoisesti onnellisia loppuja”. Niinpä tässä tarinassa tutustutaan eläkkeelle jääneeseen ja avioeroon päätyneeseen naisihmiseen, jolla on otsaa seikkailla useamman miehen kanssa vapaina vuosinaan sekä ryhtyä mielijohteesta taiteilijaperheen ’kesämummoksi’ ihan vain, koska omien aikuisten lasten kanssa välit ovat kiristyneet ja nuorin lapsenlapsi on ratsastusleirillä eikä mummon lohtuna. Hassunhauska kevyttarina!

*

Paulo Coelho   Jousen tie   suom. Pasi Rakas Jääskeläinen   Bazar 2003

Brasilian lahja helppotajuista mietekirjallisuutta rakastavalle lukijakunnalle on Paulo Coelho (s.1947). Alkemistista minäkin nuoruudessani aloitin ja jatkoin Piedrajoen rannalla, Pyhiinvaelluksella, Valon soturilla. Tarinaa riittää kirjailijalta, vaikka samaa kaavaakin toistaen ja samaan tulokseen usein päätyen. Maailma tarvitsee illuusiota Soturien ja Mestarien ja Suurten Esikuvien merkityksestä, seuraajistakaan ei ole pulaa.  

*

Anja Snellman   Pääoma   – romaani, requiem   Otava 2013

Anja Snellman (Kauranen) on varsin tuottelias kirjailija, Pääoma on luettelon 24:s teos, jonka hän myös mainitsi jäävän viimeisekseen. Teoksia on käännetty yli 20 kielelle. Esikoisromaani Sonja O. kävi täällä herätti jo ansaitusti huomiota; lukijat sekä kritiikki totesivat uuden valovoimaisen lahjakkuuden ilmaantuneen kotimaisen kirjallisuuden areenalle. Lukukerta oli nyt toinen. Ilmestymisvuonna Lukunurkkaukseen kirjoitetut ajatukset allekirjoittaisin yhä.  – Haluan sanoa tässä vain sen, että kirja on henkilökohtaisuudessaan yksi vaikuttavimpia kotimaisia teoksia. Rohkea, raastava, tunnevoimainen ja monin tavoin puhutteleva teos – aina monitulkintaisesta nimestään lähtien.

*

Jukka Pakkanen   Kadonneet lauseet   Aviador 2025

Pakkasen kahdeskymmenes romaani on kertomus kadottamisesta ja menetyksestä, kirjoittajan maailmasta ja menneisyyden läsnäolosta.  – Pidän Jukka Pakkasta niukan ja pelkistetyn lauseen mestarina. Lienen lukenut kaikki käsiin osuneet romaaninsa suuresti tästä ominaisuudesta nauttien. Tässä viimeisimmässä on hyvästelyn maku. On kuin kirjailija ’Mikael’ kävisi tietyssä italialaisessa kaupungissa etsimässä entistä itseään, kadotettuja lauseitaan – ja naisiaan – tien varrelle unohtuneita ajatuksiaan elämästä, hiukan haaleaa haikeutta tuntien.

***

CD-elokuvat

Lupaus **** Ilkka Vanteen elokuva sotavuosilta.Rooleissa Laura Birn, Karoliina Vanne, Hanna Lekander.  – Kolmen lotan tarina vuosilta 1939-1944. Sisarukset päättävät kaikki tehdä velvollisuutensa isänmaan puolesta osallistumalla lottina sotaan. Tämän elokuva nostaa esiin perheiden pelon ja surun, nuorten naisten ja heidän rakastettujensa kohtalot sekä erityisesti eläinten kärsimyksen. Vaikuttava elokuva, kaikki ikoniset sotaelokuvat nähneelle ja lottien tarinoista lukeneellekin, nimenomaan tässä ajassa katsottuna koskettaa.

*

Out of Season **** Stephane Brize; Guillaume Canet, Alba Rohrwacher

”Nostalginen ranskalaiselokuva siitä, miten tekemämme valinnat muovaavat loppuelämämme suunnan.”  – Elokuva antaa tuoretta näkökulmaa erään miehen ja naisen nuoruuden rakkaustarinan uusintaversioon. Viehätyin alun askeettisista merinäkymistä sekä sesongin jälkeisestä autiudesta modernissa kylpylähotellissa. Miehen elämän autius, uran käännekohta sekä avioliiton tila paljastuvat tässä maisemassa. Kun mies kohtaa nuoruutensa ihastuksen, korrektit ’hyvin menee’ kuulumiset alkavat pian rakoilla. Elokuva sisältää mielenkiintoisia näkymiä, pieniä sivupolkuja ja erikoisefektejä, joita käytetään tarinan tukena moderniin tapaan.  Koskettava.

***

Syyskuun lehtipuiden värikylläinen elämänriemu on jo lentänyt tuulen teitä. Viimeiset lokakuun viikot maisema on ollut villavanharmaa ja utuinen, kosteaa pisaroiva. Harvaan ovat käyneet auringon kultaiset säteet kurkistamassa pilvipeiton takaa maisemaa ja säleiden raoista huoneisiin. Ajatar kehrää hahtuvista unipeittoa, jonka marraskuun horrokseen valmistautuva ihmisen lapsi voi vetää mielensä kesämuistojen peitteeksi.

Taloyhtiössä ja lähinaapureissa on meneillään rottasota, jonka takia minkäänlainen lintujen tai muiden luonnoneläinten ruokkiminen on ankarasti kielletty. En ole nähnyt rotanrottaa, mutta naapurirauhan vuoksi tyydyn siihen, mitä hoksaavaisemmat ja jaksavaisemmat todistavat. Onneksi rotat eivät tykkää tammenterhoista (tiesi joku), joten oravamme saa eväänsä ja huvinsa joka tapauksessa. Jätän myös koivun lehtiä pihanurmikolle ja syreenin alle, mustarastas niitä mielellään viskelee ja jotain syötävää kasasta ilmeisesti löytääkin. Tali-, sini- ja pikkutiaiset käyvät ikkunalla hoputtamassa talipalloevästä entiselle paikalle, ja tikli järjesti oikein kunnon mielenosoituksen seinustalla, jossa on aiemmin ollut lintulauta! Helppo arvata, kenen puolella Mummelin ja Vaarin sympatiat ovat.

Tänään on päivä, jonka illalla sellistipoikamme sellistipoika soittaa Kauniaisten Musiikkijuhlien huvilasarjassa kokonaisen konserttiohjelman, jossa mm. Prokofjevin Sellosonaatti. Pianisti Valeria Resjan säestää. Emme pääse paikalle, mutta olemme hengessä mukana. Elämä kipinöi siis toisaalla hyvin toivein ja pyrkimyksin, vaikka meillä on hiljaista.

Puolipäivän aikaan kävimme kaltaistemme seurassa aterioimassa kaupunkimme wanhain ruokalassa. Uunilohta suppilovahverokastikkeessa kasviksineen ja salaattipöydän antimia itse valittu kukkuralautasellinen. Jälkiruokana aprikoosiversio vispipuurosta oli kirpeä uusi tuttavuus, mukava sellainen. Ja tarjolla olisi ollut myös alkukeitto ja kahvi päälle päätteeksi, kympillä koko satsi. Jostain saa vielä tavallista, hyvin tehtyä kotiruokaa edullisesti.

Luin tarkkaan Hesarin toimittajien väkertämät uutiset, aamupäivä siinä meni. Etsivän sanotaan löytävän. Ei pitänyt taaskaan paikkaansa: ei yhtään positiivista uutista. Auerin perheen käsittämätön jahti jatkuu kuinka monetta kierrosta jo. Huonosta poliisityöstä, Poliisin väärinkäytöksistä ja oikeusprosessien ohjailusta otetaan kaikki irti. Brittiprinssin ja muinaisen pääministerin seksisotkut, ketä kiinnostaa. Trumpin omalaatuinen poukkoilu kukkona maailman mätänevillä tunkioilla omasta tärkeydestään paisuvana pellehahmona. Sääliksi käy, kun tsaari kukkoa pyörittää tullen mennen, miten tahtoo.

Päivän positiivisin uutinen, haloo…? Ruokalan antimetko…?

Käteisen tarve, vieras pankkiautomaatti ja tiukahko aikataulu menossa. Automaatin ohjetaulu matalalta paistavan ilta-auringon häikäisemä. Kortti sisään ja tunnusluku näpynäpy, summan valinta, ohoh, lipsahti yksi nolla liikaa, apua mistä sen saa pois, ei mistään. Ohjetauluun tyly teksti: väärä tunnusluku, tapahtuma keskeytetty. Mitä, ei ei! kortti pois äkkiä, ja uusi yritys. Vaan sitten kortti ei menekään sisälle, ei millään. Toinen tulee katsomaan mikä siinä kestää, survaisee kortin sisään voimalla. Alusta taas…näpynäpy…huolella nyt oikea tunnusluku ja hitaasti oikea summa – ei auta, tapahtuma keskeytetty. No niin taas.

Mutta sitten…automaatti hermostuu, ei luovuta korttia ulos eikä niele uumeniinsa, kortti jäpöttää kiinni syvällä luukussa ja pysyy, ei lähde kahdella sormella kummankaan voimin. Siinä seisotaan äimän käkenä ihmettelemässä, mitäs nyt tehdään. Toinen miettii, pitäisikö hakea ’hohtimet’ kotoa, kortin omistaja miettii, pitäisikö kuolettaa kortti puhelinsoitolla oman pankin hätänumeroon, eihän me tähänkään voida jäädä tätä vahtimaan. Automaattikin miettii mitä tekisi ja tulee lopulta siihen tulokseen, että pitäköön korttinsa onneton. Toinen kokeilee vielä kerran lähtisikö kortti irti – ja kas, siitä se lähteekin ihan kiltisti, mutta ilman rahaa.

Kolmas yritys, ja sitä avustaa Toinen, jolle tämä automaatti on tuttu ja joka katsoo yläviistosta ohjetauluun – toisin kuin pituudeltaan vähäisempi elämäntoveri. Ja kas, automaatti antaa nikottelematta sekä rahan että kortin takaisin. – Henkiin jäätiin, asiat hoituivat ilman hohtimia, ja paniikinpoikanenkin pakeni paikalta.

Teos on Otavan julkaisu 2025, tekijät Helsingin Yliopiston teologisen tiedekunnan dosentit Juha Pakkala ja Raimo Hakola sekä psykologi, teologian tohtori Ville Mäkipelto.

Tässä ajassa, jossa kirkkomme on sisäisessä kriisissä uskonopin erilaisten tulkintojen sekä katsomuksellisen lahkoutumisen myllerryksessä, teologisen opinsisällön tuntemisen ja pohdinnan tarve on ilmeinen. Siihen tarpeeseen tämä teos on hyvä vastaus. Uskon asiathan ovat tyypillisesti sitä lajia, joista väittely on turhaa, koska uskon sisältö ymmärretään pitkälti kunkin oman viitekehityksen ja elämänkokemuksen sisältä käsin. Tiede taas pyrkii tarkastelemaan asioita historiallisten todisteiden ja todennäköisyyden kehyksessä.  Tässäkin mielessä teos on onnistunut, siinä ei kiihkoilla minkään puolesta tai mitään vastaan. On mahdollista lukea ja jäädä pohtimaan.   

Erityisesti haluan kiittää tekijöiden asiallista ja kiihkoilematonta tyyliä esittää niitä tutkimustuloksia, jotka eivät tue raamatun antamaa kuvaa ajan historiasta tai tapahtumista. Moneen erilaiseen päätelmään ei ole myöskään eksaktia todistetta, johtopäätökset rakentuvat monesta lähteestä. Pyhäkoulun, rippikoulun ja raamattukurssin käyneenä sekä oman Raamattuni pari kertaa läpi lukeneena tunnen viitekehykseni käsitykset, en silti kokenut ahdistusta tämän uuden kirjan luettuani. Minulle on ollut hyvinkin selvää, ettei tuhansien vuosien takaisia asioita kukaan voi 100% varmuudella oikeiksi tai vääriksi todistaa. Uskossa ei ole kysymys varmasta tiedosta, vaan sen riskin hyväksymisestä, että tietomme ja ymmärryksemme on vajavaista ja sielun pelastuksemme on Jumalan armoa ja rakkautta yli vajavaisuutemme.

Näinä aikoina yhteiskunnallisessa keskustelussa ihmetellään nykykoululaisten lukutaitoa. Aika usein perustellaan ongelmia sillä, että poikien ikäkausikehitys on peruskoulun alaluokilla hitaampaa kuin tyttöjen. Lukutaito ei ole pelkkää tekstin sujuvaa posmittamista, oleellista on, että ymmärtää lukemansa. Jos jo tekstin selvittäminen on työlästä ja vaivaa ei jaksa nähdä, tiedon ymmärtäminen vaikeutuu – ja kansa tyhmistyy. Vitsa vääntyisi parhaiten nuorena. Aikuisena paineet ja vastuut kasvavat.

Opin lukemaan nelivuotiaana omia aikojani, kun kolme vuotta vanhempi veljeni aloitti kansakoulun ja tahkosi aapisesta kotiläksyjään. Koska kotona ei ollut alkuun edes kirjahyllyä ja kirjasto oli kaukana, luettiin lehtiä. Isä tilasi minulle Lasten Kuvalehden ja veljelle Joka Pojan. Lapsentajuinen oma lehti kerran kuussa teki minusta intohimoisen lukijan. Pääsin kuusivuotiaana kuunteluoppilaaksi kouluun, ja ekaluokkalaisena sain jo lainata kaikkia kirjoja koulun kirjastosta, kun toiset vasta opettelivat tavaamista.

Eläkeiässä on intohimoiselle lukijalle hyvät sekä huonot puolensa. Jos näkö heikkenee, lukeminen käy raskaammaksi. Itse en kuuntele äänikirjoja, vaan musiikkia. Rauhalliseen elämänrytmiin tottuneen puuhailu ja liikkuminen hidastuu. Aikaa kuvittelee aina olevan rajattomasti lukemiseen. Arkitoimien hitaus syökin lukuaikaa. Illalla ihmettelee mihin päivä meni, hyvä jos on ehtinyt lehden lukaista. Jos yöunet katkeilevat, kirja odottaa uskollisesti yöpöydällä. Vuoteessa lukijan kirja kopsahtaa lattialle, kun lukija palaa unten maille.

Lienen lukijana vaativa. Jätän surutta kirjan kesken, jos se ei kiinnosta. Romaaneissa laadukkuus ja tyyli ovat tärkeitä. Luen mieluusti runoja, filosofiaa ja elämäntaitoa, tietokirjoja ja elämäkertoja. Dekkariosastolta kelpaavat vain harvat, esim. Henning Mankell. Vuodenaika vaikuttaa lukuvalintoihin, kesällä saatan kaivata kevyempää. Omaan kirjastoon ostan vain harkiten. Muutamia kirjailijoita on, joilta olen hankkinut kaikki julkaistut. Kotikirjastoa luen aika ajoin yhä uudelleen ja kynän kanssa merkintöjä tehden. Matkalle otan aina kaksi kirjaa, toista luen, toiseen kirjoitan.

Ajettiin toissapäivänä tutun ison kaupan parkkiin tavanomaiset viikonvaihteen ruuat mielessä ja muutama harvinaisempi juttu listalla taskussa. Kovin oli hiljainen kaupan parkki ollakseen perjantaiaamu. Sitten huomataan kaupan ovella muitakin hämmentyneinä tavaamassa tiedotetta: ”Myymälä suljettu toistaiseksi.”

Pikkukaupungissahan tieto ja varsinkin arvailu asianlaidasta leviää kulovalkeana. Kuulemma parkkihallissa oli palanut auto. Keskustan toisen tavaratalon kassoilla tiedettiin olevan pitkät jonot. Palattiin autoon. Pienen mietinnän jälkeen päätettiin palata kotiin leipomon kautta. Yksi vararuoka on jääkaapissa, joten ei tee mieli jonojen jatkoksi.

Tulikin mieleen vielä poiketa lelukauppaan, joka oli niillä main, kun oli ekaluokkalaisen synttärit tiedossa. Yön nukuttuamme kauppatilanne oli edelleen sama. Päätettiin kokeeksi ajaa laitakaupungin supermarkettiin, jossa ei ole koskaan käyty, ihan toisella suunnalla asujat.

On kuulkaa pitkästä aikaa uusi kokemus ostajana olla kuin Liisa ihmemaassa. Ei yhtään ole hajua mistä päin mikin tavallinen tavara löytyy. Ja valinnan varaa on, ihan eri merkkistä vain kuin vakikaupassa. Hinnoissakin oli eroa, kumpaankin suuntaan. Aikaa meni, mutta kaikkea sai, mitä pitikin. Ja rutiinien pöllytys teki vain hyvää!  

Paolo Cognetti   Sofia pukeutuu aina mustaan   suom. Osmo Korhonen   Artemizia 2019

Cognetti (s. 1978) on Italian palkittuja nykykirjailijoita. K.o. kirja koostuu kymmenestä saman päähenkilön elämään liittyvästä episodista, jotka muodostavat mosaiikkimaisen kokonaisuuden. Päähenkilö, Sofia Muratoren kokemusten kautta ilmennetään myös Italian kehitystä 1970 luvun lopulta nykyaikaan.    – Kiinnostavaa uutta tyyliä kertoa erityiseksi osoittautuvan päähenkilön elämästä. Miellyttävä lukijalle, mutta mietin, antaako mosaiikkikuva oikeutta päähenkilön kehitykselle.

*

Frode Grytten   Päivä jona Nils Vik kuoli   suom. Sanna Manninen   WSOY 2025 (2023)

Kirjailija on norjalainen 1960 syntynyt palkittu toimittaja ja kirjailija. Tätä teosta edelsi vuosikymmenen julkaisutauko. Teos voitti julkaisuvuotenaan Norjan arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, Brageprisenin.   – Tämän teos oli minulle niin vaikuttava, että halusin hankkia sen voidakseni palata siihen toisen ja kolmannenkin kerran. Toiveeni on, että poikani, joka lukee, löytää myös tämän kirjan meidän aikamme jälkeen kirjojamme selaillessaan.

*

Pajtim Statovci   Lehmä synnyttää yöllä   Otava 2024

Finlandialla kahdesti (!) palkittu kosovolaissyntyinen kirjailija on herättänyt minussa lukijana jokaisen teoksensa myötä yhä ristiriitaisempia tunteita. Ihmettelin aluksi miksi, sillä kirjoittajan kirjallisista lahjoista ei ole epäilystäkään. Teos teokselta on vahvistunut käsitys poikkeuksellisen lahjakkaasta ja mielikuvituksellisesta sanataiturista. Kirjailija kirjoittaa suomeksi, mikä kertoo myös kyvystä ottaa vaikea kieli haltuun. Aihepiiri, josta hän toistuvasti kirjoittaa, puolestaan paljastaa kasvumaastossaan haavoittuneen, herkän yksilön.  – Teosta Lehmä synnyttää yöllä luin lisääntyvän vastenmielisyyden vallassa. Kirjoittaja tuntuu paikoin yltyvän suorastaan raivokkaaseen vihaan, jonka kohde on milloin oma suku, perhe tai persoona, sitten alkuperäinen kotimaa tai nykyinen ja suomalaiset. Missiona tuntuu olevan oman identiteetin kiillotus ja omakohtaisen historian likakaivon perusteellinen, suorastaan inhorealistinen tyhjennys. Lukijana haluaisin yhtyä kirjailijan sukulaisen neuvoon kirjoittajalle teoksen viimeisillä riveillä: ”Kuuntele tarkasti. Älä sano mitään. Älä tee mitään. Lopeta jo.” Lisäisin: minulle riitti nyt, en lue kirjojasi tämän jälkeen.

*

Ella-Maria Nutti   Puiden luo   suom. Jaana Nikula   Johnny Kniga  2025 (2024)

Saamelaiskirjailija Jällivaarasta, Ruotsista (s. 1995) opiskelee psykologiaa Uumajan yliopistossa. Hän julkaisi ylistävän kritiikin saaneen esikoisensa, Pohjoisessa kahvi on juotu mustana, 2023.  – Tässä tuoreessa teoksessa isä ja tytär matkaavat tunturissa, kun moottorikelkka syöksyy lumen peittämältä jyrkänteeltä. He selviytyvät kutakuinkin ehjinä kelkan alta ja lähtevät vaeltamaan paljakkaa isän tietämää mökkiä kohti, jonne on jaksettava pari- kolmekymmentä kilometriä tuulta ja lumipyryä vastaan. Kirja on paitsi luonnon ankaruuden, myös ihmisluonnon sitkeyden kuvaus. Kulkiessaan tytär miettii suhdettaan isään, joka on ollut haluton avaamaan saamelaisperinteitä tyttärelle. Eleetön, väkevä kertomus ihmisistä verenperintönsä ja luonnon armoilla.  

*   

Hannu Mäkelä   Lukemisen ilo – eli miksi yhä rakastan kirjoja   Kirjapaja 2021

Taiteen akateemikko (2026) Hannu Mäkelä on ihminen, joka on paitsi kirjoittanut itse antoisia kirjoja (ensi julkaisu 1965), myös toiminut Otavan kirjankustantajan palveluksessa, lukenut ja arvioinut toisten tekstejä ja lukee jatkuvasti kirjoja monella kielellä. Hän on siis oikea henkilö kirjoittamaan lukemisen ilosta ja kirjojen rakastamisesta.   – Pidän tässä erityisesti Mäkelän tyylistä ilmaista mielipiteensä lukijaa arvostaen ja asiantuntijuutta osoittaen sitä korostamatta.  Tähän opukseen tykästyin niin, että päädyin tilaamaan sen kirjastooni, voidakseni palata siinä esitettyihin ajatuksiin ja arvioihin. Kiitos kirjasta Hannu Mäkelä!

*

Kaisa Vahteristo   Nieltyjä esineitä   Kosmos 2025

Kirjoittaja on ’millenniaalisukupolvea’, asuu Helsingissä ja opiskelee kirjoittamista. Esikoisromaani on tyttörakkauden kuvausta, jonka taustalla vaikuttaa päähenkilön perhekuvio. Itsenäistymisen vaikeuteen liittyy sairas äiti, johon päähenkilö on jäänyt sidoksiin niin, että aina ei ole selvää kumpi on sairaampi äiti vai tytär.  – Tyyli on vielä kehitteillä, tekstin pätkiminen ja poukkoilu ei koko ajan ole perusteltua, mutta toisaalta helpottaa lukemista, joka muutoin jo vähän tuskastutti.

*

Helena Sinervo   Runoilijan talossa – elämänkertaromaani Tammi 2004 (3.p.)

Helena Sinervo on paneutunut kirjallisen materiaalin tuella eläytyvästi runoilija Eeva-Liisa Mannerin (1921–1995) elämään ja työhön. Manner on sodanjälkeisen kirjallisuutemme runoilijoiden merkittävimpiä modernisteja, jonka elämä oli omaperäisiä kohtalonkäänteitä täynnään.   – Kirja antaa taustaa runoilijan tekstejä arvostavalle ja rakastavalle lukijalle. Tämän kirjan löysin kirjastomme vapaahyllystä, johon voi tuoda vapaasti kirjoja, joista haluaa luopua. Sitten palasin oman runokirjastoni Mannerin tekstien pariin pitkästä aikaa – ja kas, yhä ne tekevät vaikutuksen!

*

Ann-Luis Bertell   Oma maa   suom. Vappu Orlov    Tammi 2021

1971 syntynyt pohjalainen näyttelijä, kirjailija ja ohjaaja, myös Wasa Teaternin johtaja Bertell on julkaissut runoutta, draamaa ja proosaa. Tämä teos on ollut sekä Finlandia-palkinnon että Runeberg-palkinnon ehdokaslistalla. Oma maa on väkevä sukukronikka Pohjanmaan lakeuksilta. (Ruotsinkielinen alkuteos: Heiman.)  – Mielenkiintoinen sukupolvitarina ruotsinkieliseltä Pohjanmaalta. Teksti etenee juohevasti ja tarina pitää otteensa alusta loppuun. Kovasti siinä ryypätään, mutta puukkotappelujen maskuliininen uho suomalaistyyliin puuttuu. Vahvoja naisia kyllä riittää tässäkin tarinassa. Kannattaa kyllä lukea, ruotsiksikin.     

***      

Luin Riikka Pulkkisen Rajan (Gummerus 2007, 5.p.) ensimmäisen kerran 2011. Lainaan tässä omaa tekstiäni Kolmas Huone blogin Lukunurkkauksesta v:lta 2011: ”Pulkkisella on nuoreksi kirjailijaksi hämmästyttävä kyky asettua eri ikäisten nais- ja mieshahmojen nahkoihin uskottavasti. Pidän hänen tyylistään, jossa ei paisutella tunnetasolla rankkojakaan kokemuksia, annetaan lukijan rauhassa kokea tunteet itsessään. Romaanissa on hyvän tarinan imu, joka pakottaa lukemaan tiiviissä tahdissa. Toinen hyvän tarinan tuntomerkki on, että kirjan ihmisten kohtaloita ja eettisiä ratkaisuja jää miettimään.”

Olen harrastanut merkityksellisinä ja kirjallisesti loistavina kokemieni teosten lukua muutaman vuoden välein uudestaan. Iän ja elämänkokemuksien kartuttua samaa tekstiä katsoo kuin uusin silmin, löytää uusia asioita. Myös lukutyyliä voi varioida. Koska tässä kirjassa kuljetetaan rinnakkain eri ikäisiä henkilöitä, joiden tarinat sivuavat toisiaan, valitsin tällä lukukerralla päähenkilöksi Anjan, jonka tarinaa luin sanatarkasti ja muiden tarinaa nopealuvulla kuin palauttaakseni mieleen tarinan kulkua ja käänteitä. Tästä syntyi kokemus voida kulkea päähenkilöksi valitun askelissa ja kokea hänen elämänsä merkityksellisten käänteiden muutosvaikutus toisiin tarinan henkilöihin. Mielenkiintoista, miten se lisäsi lukukokemuksen intensiivisyyttä!

Omaan ikääntymiseen liittyvien käännekohtien ja yleisempäänkin ikäkausivaiheita rekisteröivään pohdintaan taipuvaisena, olen tullut niille rajoille, joissa myös kuolemaan ja sukupolvimuutoksiin on luotava omakohtaisempi suhde. Nimenomaan tähän löysin Anjan tarinasta eväitä ja näkökohtia. Anja pohtii antiikin tragedioiden ja tavallisten ihmisten elämän ja kuoleman kysymysten eroa. Onko oikeutta vaatia kuolinapua läheiseltä? Onko sitä pyytävälle läheiselle annettu lupaus täytettävä? Lain mukaanhan kuolinapu on rikos. Onko omaankaan kuolemaan eettisesti oikein puuttua? Missä kulkee kivunhoitoon käytettävän sedaation ja kuolinavun raja? Kysymykset jäävät elämään, eikä niihin ole yhtä ainoaa vastausta.