Talossa viipyy vasta leivotun vehnäsen ihana tuoksu keittiön tuntumassa, kolmannessa huoneessa taas tuoksahtelee hyasintti. Siitä on aika kauan, kun olen leiponut pullia, oli oikein mukavaa verestää taitoja vanhan mielipuuhan parissa.
Puoliyön paikkeilla Toinen askaroi pienen kinkun uuniin ja säätää paistomittarin avulla uunin lämpöä sopivaksi. Hänen juttunsa on myös hakea ajoissa kuusi ja laittaa se jalkaan. Ensimmäistä kertaa siihen laitetaan nyt myös pienivaloiset lednauhat. Yli neljäkymmentä yhteistä kotona vietettyä joulua kuusessamme ovat palaneet aidot kuusenkynttilät. Tänä vuonna ei isoista kaupoista enää niitä löytynyt, olisi pitänyt tilata netin kautta Havilta.

Jouluaattoaamun vastainen yö on ihanin siksi, että kaikki on juuri tapahtumaisillaan. Olemme kahden aaton ja joulupäivän, on suloinen musiikintäyteinen rauha. Tapaninpäivänä syödään yhdessä perheväen kanssa. Elämä lahjoitti meille kaksi uljasta poikaa, heidän rakkaansa ja lastenlapset, jotka ovat sydämemme onnelliset tähdet.


Jouluviikon alkaessa herkistyn aistimaan asioita, jotka mielessäni liittyvät jouluun. Perinteitä, muistoja, musiikkia, kukkia. Lahjoja en odota, mutta postilaatikolla käymme toiveikkaana, ehkä joku vielä lähettää kauniin jouluisen kortinkokoisen taideteoksen iloksemme. Oi, niitä on tullut, vaikka yhä useampi on muuttanut joulutervehdyksen sähköiseksi, lämmin muistamisen ele sekin.

Kun nyt joka tapauksessa olimme asioilla kaupungilla, ehdotin Toiselle, että paluumatkalla poikkeaisimme Pasilan uuteen ostoparatiisiin Mall of Triplaan. Parkkihalli tarjosi kaksi tuntia ilmaista pysäköintiä joulunalusviikolla. Tilaa oli kaikissa kerroksissa, paikka oikein kumahteli tyhjyyttään. Kiireisimmät olivat jo käyneet ihmettelemässä paikkaa avajaistungosessa eikä arkena keskellä päivää edes joutilasta väkeä ollut täyttämään valtavia käytäviä. Eniten näkyi keltatakkisia rakennustyömiehiä, joiden hommat kompleksissa olivat vielä kesken.

Äimistelimme keskellä entistä Pasilan asemahallia, mihin täällä voisi mennä kahville. Nykymuotinen kauppakeskus kun ei tarjoa paikkoja viihtymiseen, kahvia saa kymmenistä paikoista, joihin ei voi istahtaa. Ihmisen oletetaan ostavan kahvinsa pikapikaa kannelliseen pahvimukiin ja hörppivän mennessään. – En suostu tuommoiseen, nurisin parhaillaan Toiselle, kun kuulin takaani iloisen moin. Esikoinen se siihen tupsahti matkalla työpaikalleen. Junat vaihtosuuntaan seisoivat, koska jotain ikävää oli raiteilla sattunut.

Yhden paikan sentään löysimme, jossa oli muutamia pikku pöytiä ja oikeat tuolit. Saatiin juoda kahvit kupista ja syödä välipalaleivät lautaselta. Tarkoitus ilmiselvästi on, että ihmiset poikkeavat ostoksille eivätkä juutu turisemaan turhia kahvikupin hinnalla. Maailma muuttuu ympärillä, mutta mummelit ja vaarit eivät pysy tai haluakaan pysyä karusellissa mukana. – Tämä on nyt nähty, sanoin minäkin.

Kaksi peräkkäistä tilaisuutta laulaa Kauneimpia joululauluja oli kirkossamme eilen. Molemmissa kirkko oli aivan täynnä. Kansainvälisen työn pappimme Chris Montgomery juonsi tilanteet hienosti lämpimään tyyliinsä, huumorillakin maustaen. Pitempiä puheita ei kaivattu, ihmisethän tulivat laulamaan. Heli-kanttori oli ’helisemässä’ säestäessään vuoroin uruilla ja pianolla ja luotsatessaan kuoroa. Myös kuorolaisia ilta koetteli, kuoropenkeissä kun ei ole selkätukea.

Onneksi juontaja oli valinnut lauluvihkosta osin eri lauluja kumpaankin tilaisuuteen. Kuoro toimi esilaulajana sekä esitti kolme omaa numeroa. Tilaisuuden edetessä huomasi kuinka laulu avaa sydämet ja ihmiset laulaessaan saivat kosketuksen omiin joulumuistoihinsa. Näin nuoren naisen istuvan joukossa ja pyyhkivän silmiään Sylvian joululaulun ja Jouluyö, juhlayön aikana. Rukoilin mielessäni hänelle ja kaikille joulurauhaa sydämeen ja lämpimiä ja onnellisia hetkiä Vapahtajan syntymäjuhlan viettoon.


Laulujen päivä! Monet rakkaimmat ja kauneimmat, vanhat ja uudet joululaulut seurakunnan kanssa yhdessä ja kuorossakin soinnutellen.
Vaikka kaupungissa maa onkin paljas ja tuuli puhaltaa kylmästi, lauluissa kaikki on niin kuin pitää jouluna olla. Hetken verran ainakin.

Milloin toimittajien työ muuttui asiallisesta haastattelusta ja vastausten huolellisesta kuuntelemisesta ja noteeraamisesta jankutukseksi, tivaamiseksi, jopa ylimieliseksi loanheitoksi? Kun on kyse YLEn ajankohtaistoimituksen työstä, jota kansalaiset veroeuroillaan pakkorahoittavat, voisi kai toivoa, että pysyttäisiin asialinjalla.

Ministeri antaa lehdistölle perusteellisen selvityksen omista ja ministeriönsä virkamiesten toimista ajankohtaisessa asiassa. Selostus valuu toimittajien pään yli kuin vesi hanhen selästä. Tiedotustilanteen kysymysvuorolla jokainen ääneen päässyt toimittaja kysyy uudelleen samat asiat, jotka on juuri seikkaperäisesti kerrottu.

Ilta illan jälkeen toimittajien omat oletukset, epämääräiset ’meille on kerrottu’ -lähteet sekä satunnaisten tahojen vilauttamat satunnaiset paperit kelpaavat perusteeksi paremmin kuin asiantuntijoiden tai ministerien huolella kootut faktat. Siihen on jo saanut tottua, että hallituksen tekemisten pahantahtoinen pöyhiminen ja tahallinen vääristely opposition taholta on politiikan peruskauraa. Onko ihme, että kansalaiset menettävät luottamuksen sekä politiikkaan että tiedonvälitykseen? Kolmas taho, jonka luottamus on saanut kovan kolauksen, on poliisi.

Esikoinen soittaa eilen iltauutisten aikaan, että auto sammahti moottoritien rampille. – Voisitko tulla vetämään sen? – Sopii isänsä kanssa siinä, että aamulla. Toinen hankkiutuu autollaan lähtemään, katsoo vielä valmiiksi bussin, jolla minä puolestani ehdin junalle, jos hän ehdi takaisin viemään. Soitan tuntia ennen lähtöä: missäpä olet? – Autosta hajosi kytkin täällä liikenneympyrässä. – Mitä, siis meidän autosta? – Niin. Olen just soittamassa sille hinausautoa.

Olen jo asemalla odottamassa junaa, kun Toinen puhkuu paikalle. Oli saanut vietyä autonsa merkkikorjaamoon ja kävellyt sieltä reippaaseen tahtiin katsomaan, että minä olen selvinnyt matkaan. – Hajonnut auto on hinattu kotikadulleen, ja hinaajan auto puolestaan hinattu korjaamolle, Esikoinen saanut lapset kouluun ja selvinnyt menemään työpaikalleen. Hinaajakuski kävelee tästä nyt kotiin ja minä nousen junaan. Huoh.

Tulen ystävätapaamisesta kotiasemalle ja siitä taksilla. Illalla tajuamme, että mehän tarvitsemme ehdottomasti autoa sekä perjantaina, lauantaina että sunnuntaina. Auton puolestaan saa hakea perjantaina ennen viittä. No, meidän piti olla viiteen asti kaukana korjaamolta. Muutaman puhelinsoiton jälkeen perjantain ohjelma on järjestetty toisin, auton haku onnistuu, ja viikonlopun menot on pelastettu.

Milloin autosta tuli näin tärkeä?

OLYMPUS DIGITALCAMERA

Jossain Suomen talvi on valkoinen, jossain sadepisarainen. Joulunalusviikko alkaa täällä etelässä lumettomana. Päiväsaikaankin tarvitaan lisävaloa. Jos ei lumen valoa niin lyhtyjen kynttilöiden ainakin. Jouluajatuksiin liittyy pehmeitä paketteja ja hyvän mielen lämpöä. Joulua kohti valoisin miettein!

…olimme kirkossa kuulemassa Jukan lähtösaarnaa. Seurakunta oli runsaslukuisena paikalla. Eläkkeelle jäävän rovastin sanoissa oli aistittavissa lämmintä haikeutta. Tämän poimin saarnasta sydämeeni: ihmiset tarvitsevat parantavia ja hoitavia sanoja.

 Jukka-pappi on ollut töissä samassa kaupungissa ja samassa seurakunnassa 42 vuotta. Hän on hoitanut aluksi nuorisopapin tehtävää ja valittu sitten kappalaisen virkaan. Voinee sanoa, että hän on sitoutunut seurakuntapapin työhön kotikaupungissaan. Viran vastuualueina ovat viimeksi olleet diakonia ja retriittityö. Saarnojaan ja erilaisia seurakunnan tilaisuuksia Jukka on rikastuttanut gospel-musiikilla, baritoninsa ja kitaran kera.

Oman lähtöjuhlani jälkeen olen ollut kolmessa lähtöjuhlassa, tämä oli neljäs. Kukin on tullut vuorollaan niille vuosille, joista kainuulainen diakoniarovasti sanoi lähtöjuhlassaan: ”nyt rinnus aukee”. Hevosvaljaisiin liittyvä vertaus kuvastaa tunnelmia, kun saa jättää kuorman ja valjaat ja kirmata vapaille laitumille.


Jouluun on kaksi ja puoli viikkoa. Monet häärivät jo jouluisissa: korttien kirjoittelua, kodin kaunistamista, leipomista, lasten lahjojen hankkimista. Saattaapa olla niinkin, että kiire ja monitouhuisuus ahdistaa. Miten tätä joulunalusaikaa voisi leppoistaa?
Voisiko luopua täydellisyyden tavoittelusta? Voisiko joulu tulla, vaikka touhuaisin vähemmän? Voisiko hoitaa asia kerrallaan ne, joita ilman joulu ei tunnu oikealta?