En ole havainnut kerrotun miten sodanaikainen poikkeustila toteutettiin, oliko valmiuslaki voimassa kaikkine liikkumisen rajoituksineen ja rajojen sulkemisineen. Ymmärrän, että sotien aikana olot olivat eri tavalla poikkeukselliset ja vaikeat, mutta kun olen rauhan ajan ja suurten ikäluokkien lapsi, omia mielikuvia ei ole. Reilun seitsemänkymmenen elinvuoteni ajalta minulla ei ole havaintoa eikä kokemusta tällaisesta. Minulle tämä on uusi kokemus. Ajattelen lapsenlapsiamme, ainakin koululaisillemme jää muistikuvia.

Eniten on yllättänyt keski-ikäisen aikuisväestön panikointi ja joidenkin nuorten ihmisten piittaamattomuus. Virustartuntoja oli vasta muutama kymmenen, kun kaupoissa alkoi hamstraus. Ensin luulin, että vessapaperia ja purkkiruokaa hamstraavat sota-ajan eläneet vanhukset, jotka ovat nähneet nälän ja puutteen aikoja. Mutta ei se niin ollut. Vanhukset, joiden kanssa juttelin, kertoivat että hämmästyivät itsekin, eivät he aikoneet hamstrata mitään. Hyllyt tyhjenivät lapsiperheiden vanhempien ostoskärryihin.  

Kotikaranteenien laajetessa yhä useampi joutuu koetukselle ns. neljän seinän syndrooman kanssa. On jaettu selviytymisohjeita ja kehotettu käyttämään luovuutta. Yksineläjillä ja kotiin etätöihin komennetuilla saattaa nousta ahdistusta eristyksestä. Ikäihmisten ja riskiryhmiin kuuluvien elämä suppiloituu, kun sosiaaliset kontaktit toimintaryhmineen ovat tauolla. Puhelimessa ei virus tartu, joten soitellaan, puhutaan ja osallistutaan. Ulkoilla voi yksin, kaksin tai perheen kesken. Lukemista riittää ja uutisvirtaa.  

Laulajista puuttui puolet, minikuoro selvisi esityksistään miten kuten. Messun liturgi ja avustava pappi olivat sairaana, heitä tuurasivat vapaavuorolaiset. Kanttori oli sentään työkuntoinen ja kirkkoväärtiryhmä (maallikkoavustajat) hoiti tehtävänsä mallikkaasti. Rippikoululaisia oli alun toistakymmentä pakollisella messukäynnillä, vaisuna penkissään. Tavanomaisesta seurakuntaväestä noin puolet oli jäänyt kotiin.

Virsikirjat oli korjattu pois, laulunsanat heijastettiin seinälle. Osa väestä käytti kännykän virsikirja.fi sovellusta. Kolehtia ei kerätty kädestä käteen kiertävillä haaveilla ja ehtoollisen toimittajat sekä alttarin ääreen tulijat aloittivat käsidesillä. Rauhantoivotuskättelyn sijaan tarjottiin mahdollisuus huomioida lähimmäistä lämpimällä katseella ja hymyllä, mikä tuntui vähän väkinäiseltä. Kuulimme, että kaikki seurakunnan viikko-ohjelman kokoontumiset on peruttu toistaiseksi, vain messu toimitetaan joka sunnuntai.

Kirkkovuosi kyntää syvällä paastonajassa. Tuleeko pääsiäisjuhlaa, ja jos, niin milloin.

Coronaviruspandemia on tosiasia. Kyllä se meilläkin tiedetään, vaikka ei ole pantu koko maata kiinni sen takia. Onneksi meillä on hallitus, joka pohtii asiantuntijoiden kanssa mitä mikäkin toimenpide maassa vaikuttaa ja mitkä ovat hyödyt ja haitat. Löytyy myös omavastuuta kansalaisten arjessa sekä muistutettuna että omaa järkeä käyttämällä.

Eilinen A-Studio oli taas tosi piinallista katsottavaa. Pääministeri hoiti vastaamisen mallikkaasti, mutta toimittaja AD jankkasi samaa asiaa enimmän aikaa, eikä ollut tietääkseenkään pääministerin vastauksista. Mistä toimittajakoulusta näitä jankkaajia oikein haalitaan katsojan kiusaksi? Toimittaja unohti täysin tehtävänsä valottaa kysymyksillään asian eri puolia ja syventää haastateltavan tuomaa näkökulmaa. Tarrauduttiin vain kiinni omaan ajatukseen siitä, miten asiat olisi pitänyt hoitaa ja hoettiin: mutta kun Ruotsi ja Tanska ja Saksa ja miksi ei, miksi ei. Toimittajallahan ei ole vastuuta siitä, miten asioiden hoito vaikuttaa kokonaistilanteeseen maassa. Ja sitä vastuuta hallitus parhaansa mukaan kantaa. Jotain rajaa!

Enpä tiedä mitä mieltä olisi ison naapurimaan touhusta. Toisaalta suuri osa heikäläisistä on kaikesta päätellen tyytyväisiä – tai vähät välittävät poliittisen ja taloudellisen eliitin itselleen järjestämistä eduista. Kun samanmoinen meno on jatkunut iän kaiken eikä länsimainen demokratia ole maassa kovin korkeassa kurssissa, kansalainen voi ajatella, että meininki sujuu kuten tähänkin asti.

Mielenkiintoista on tämä nollauspuhe. Ei tainnut tulla kekkosen aikaankaan meillä kenenkään mieleen nollata perustuslakia ja laatia uusiksi yhdessä yössä, vaikka presidentin hallinta-aikaa kerran poikkeustoimin jatkettiinkin. Toki kekkosestakin yritettiin keisaria tehdä, mutta horinaefekti kaatoi sen hankkeen. Naapurissa nykyistä presidenttiä haikaillaan elinikäiseksi tsaariksi. Niin troikka kiitää, ja vallankumousoraat tallataan.  

Pissismummo täälä, moikka sulle. En niin tiedä, mitä ajatella tästä mainitusta päivästä, kun se tuntui valuvan monenlaisiin tarkoituksiin. Kuka ikinä keksikin, että naisilla pitää olla oma päivä kalenterissa, kiitos ja kunnia vain hälle, mutta alan henkilönä Mummolla lienee oikeus olla omaa mieltään sekä päivästä, että sen tarkoitusperistä.

On jo pantu merkille, että sukupuolten tasa-arvo on yksi tarkoitusperä, johon naistenpäivää käytetään. Nyt vain on niin, että monessa asiassa miehet ovat nykyään alakynnessä ja tarvitsisivat tasa-arvomielessä kannustusta. Paljon puhutut ’lasikatot’ murtuvat sekä ylöspyrkivien naisten että alas rymähtävien miesten toimesta. #me too, #he too.

Huomioimalla erityisesti naisia ei tueta tasa-arvoa, siinä on lähtökohtainen oletus, että naisihminen tarvitsee pönkitystä. Yksilö saattaa tarvita itsetunnolleen tukea, mutta sukupuoli tuskin. Sitä paitsi sukupuolten tasa-arvokeskustelu sisältää nykyään perusoletuksen, että sukupuolia on enemmän kuin kaksi. Ajat muuttuvat.

Toisaalta, Pissismummo ilahtuu kaikesta, mikä rohkaisee naisihmistä olemaan sellainen nainen ja sellainen ihminen, joksi hän itsensä aidosti tuntee – ja muistamaan antaa ihmisarvon muillekin.

Kun jäimme leffakerhosta pois, katsomme enemmän netflix-sarjoja. Ne ovat useimmiten hyvin tehtyjä ja niitä voi katsoa useamman jakson kerrallaan. Moni kehuttu poliisisarja on meillä kuitenkin keskeytynyt liiallisen väkivallan ja ylettömän verenroiskinnan takia. Usein saa ihmetellä sitäkin, millaisia omituisia ihmisraunioita ne sankaripoliiseiksi nostetut päähenkilöt ovat. Ja lähes puolet tarinoista päättyvät siihen, että poliisipomo tai kollega on eksynyt lain väärälle puolelle. Onneksi tarjonnassa on runsaasti valinnanvaraa ja olemme suhteellisen yksimielisiä kiinnostuksissamme. – Leffakerhon ammattitaitoisen vetäjän valinnat ovat kyllä eri sarjassa laadukkuudessaan, netflixin tarjonta näyttäytyy niiden rinnalla melko yksiulotteiselta.

Nyt on silti pakko kehua, oikeastaan suitsuttaa järkyttävää ja inhimillisyydessään loistavaa sarjaa ”Unbelievable” (suomennos: Epäuskottava). Sarja alkaa elämässään monin tavoin kovia kokeneen ja epäonnistuneen nuoren tytön, Marie Adlerin (Kaitlyn Dever) raiskauskokemuksesta. Tyttö saa tukea rikosilmoituksen tekemiseen. Asiaa selvittelemään osuu kaksi miespoliisia, jotka saavat tytön uskomaan, että hän on keksinyt koko jutun. Tyttö leimautuu valehtelijaksi ja saa jopa syytteen viranomaisen harhauttamisesta. Lopulta kukaan ei usko häntä, vaikka hän näkee alituisia painajaisia tapahtuneesta ja ymmärtää, ettei ole voinut keksiä tarinaa. – Myöhemmin ovelaa sarjaraiskaajaa jäljittää naisetsivä (Merrit Weaver). Hän löytää yhteyden samaa raiskaajaa jäljittäneeseen kokeneeseen ja kyynistyneeseen naisetsivään (Toni Collett). Sitkeällä ja tarkalla poliisin tiimityöllä sekä FBI:n tuella raiskaaja saadaan kiinni ja tuomittavaksi. Samalla tulee todistetuksi, että Marie on todella ollut yksi uhreista. Sarja päättyy kauniisti ja eleettömästi. Katsojalla säilyy toivo ja usko, että järkyttävä tarina voi päättyä myös hyvin, poliisi voi olla normaali ihminen ja kaltoin kohdeltu voi saada oikeutta. 

Pysyttelimme flunssaviikot pois tädin luota, niinpä hän ilahtui vieraista kovin, kun tänään menimme häntä tervehtimään kahvikorin kera. Kahvi tuntui virkistävän häntä kovasti niin, että kun kyselin rajantakaisen Karjalan lapsuusmuistoista, puhetta alkoi pulputa. Soitimme Toisen siskolle, joka yrittää usein tavoittaa tätiään, mutta ei saa vastausta. Täti ilahtui puhelusta kovasti ja kuului pulputtavan pitkään siskontyttärensä kanssa.

Sen hän kertoo nykyään moneen kertaan, että kaikki hänen ikäisensä ystävät ovat kuolleet, hänellä ei ole ketään, mutta ei hän halua uusiakaan ystäviä. Täti ei vastaa enää puhelimeen, eikä avaa ovea kellekään. Niinpä hän tapaa vain ne, joilla on avain: kotihoitajat ja ruuantuojan sekä meidät. Hänen päivänsä ovat melko samanlaisia, paljon hän lepäilee vuoteessa ja toisinaan istuu sohvalla selailemassa niitä harvoja lehtiä, joita hänelle enää tulee tai kuuntelee kuulokkeilla radiota. Hän oli selvillä mitä vuotta eletään, mutta kuukausi ja päivämäärä olivat hukassa. Sitä hän ihan kauhistui, kun laskimme hänelle, että tänä vuonna hän täyttää 97, joten kolmen vuoden päästä tulee sata vuotta täyteen. Hän on omasta mielestään yhä 95 vuotias.

Tänään kävi meille uusi kotihoitaja, joka viipyi viitisen minuuttia ja kirjasi käynnin vihkoon. Hän ehti rasvata Tädin jalat ja kertoa, että huomenna on suihkupäivä. Hän mainitsi myös, että ovat pyytäneet terveyssysteemiltä Tädille uutta sänkyä, hänen omansa kun on kovin matala, eikä hän tahdo enää päästä siitä omin voimin jalkeille. Rollaattori oli viety pois, sitä Täti ei halunnut käyttää, hän ottaa mieluummin ovenpielistä, huonekaluista ja seinistä tukea. Ajattelemme tilata keväällä perusteellisemman siivouksen, kotihoitoon siivous ei kuulu.

Täti oli mielestäni yllättävän pirteä tänään ja jäi hyvillä mielin, kun lähdettiin. Ruuantuojaa ei näkynyt, mutta eilistä ruokaa oli jääkaapissa vähän, ja välipalavarasto tuntuu pikemminkin paisuvan kuin vajenevan.

Runot

Arkkipiispa Leo   Luulen tuulen tulevan  Uvvet tuulet tullah   Karjalan kielen seura ry 2019

Karjalan kielen seura ry on julkaissut ortodoksikirkon arkkipiispa Leon pieniä yksinkertaisen viehättäviä luontorunoja suomeksi ja karjalaksi.

                           Kevätaurinko sulattaa lumen ja jään / lounatuuli tuo kesän sään / ihminen ystävän olemuksessaan /        saa toisen elämästä riemuitsemaan

                           Kevätpäiväine sulattau lumen da jiän / lounastuuli tuou kezän siän / ristikanzu üstävän olemuksessah /          suau toizen elokses iloimah

*

Anna Elina Isoaro   Tämänilmaiset   Aviador 2019

Erään äidin sururunot kohtuun kuolleen lapsensa muistoksi. Niin väkevää ja riipaisevaa, jättää hiljaiseksi.

                           Isä tiskaa kurkkupurkkeja.

                           Mummu ajaa markettiin hakemaan maljakoita.

                           Äiti saa astmakohtauksen.

                           Isoveli teippaa oveen lapun: EI KUKIA KITOS

*

Romaanit

Elina Hirvonen   Punainen myrsky   WSOY 2019

Kirjailija kirjoitti kirjan irakilaispojan kokemuksistaan kertomien tarinoiden pohjalta. Kaunista kieltä, vivahteikasta tekstiä, koskettava tarina. Loppupuolella alkaa tulla tuttuja kuvioita vastaan, joista voi päätellä kenen tarinasta on kyse. Epilogissa kirjailija myös paljastaa, että kysymys on Hussein al-Taeen tarinasta. Kirjan julkaisuvaiheessa yllättäen esiin noussut al-Taeen henkilöön liittyvä kohu hämmensi kirjailijaakin, joka kuitenkin päätti, ettei tee käsikirjoituksiin muutoksia.  – Kirja on todella lukemisen arvoinen. Ensinnäkin se on kirjallisesti korkeaa laatua. Toisekseen aihe nostaa monia ajatuksia Lähi-Idän tilanteesta ja maahanmuuttajien asemasta ja sopeutumisesta uuteen kulttuuriin. Irakilaisen kulttuurin perhekeskeisyys ja lasten kohtalo murroksessa olevan maan jakautuneessa ilmapiirissä valottuu riipaisevasti. Itselleni tarina nosti myös kriittisiä ajatuksia äitien ja lasten erottamisesta pakolaisongelmaa hoidettaessa.   

*

Maeve Binchy  Unelmien kaikuja  suom. Irmeli Ruuska  WSOY 1987 (1985)

Satuin saamaan joulukuussa kirjaston vaihtohyllystä varhaisen Binchyn, jota en vielä ollut lukenut. Kyseessä on neliosainen romaani, jossa on 548 sivua. Tarina kertoo kirjailijalle tuttuun tapaan irlantilaisen rannikkokylätaajaman ihmisistä ja elämästä, tässä 1950-1960-luvulla. Koulut ovat kirkon. Kylän lahjakkaimpia nuoria lähtee Dubliniin opiskelemaan ja töihin, joitakin myös Englantiin. Katolisen kirkon ote on vahva, ja nuorten elämään yhteisön arvomaailma tuo eteen vaikeita ratkaisuja, jotka muuttavat tulevaisuuden suunnitelmia. Romaani on lahjakkaan ja köyhän Clare-tytön kehityskertomus. Myös kyläyhteisö kehittyy, jotkin asiat eivät silti muutu.  – Binchyä lukeneet osaavat toki arvata mitä saavat. Olen silti tykästynyt aitoirlantilaiseen elämänmenoon sellaisena, kuin Binchy sitä kuvaa. Tässä vanhassa opuksessa on vielä sekin pointti, että sen tapahtumat ajoittuvat omiin lapsuus- ja nuoruusvuosiini. Vertailuissa suomalaiseen luterilaiseen kyläyhteisöön on oma viehätyksensä.  

*

Sue Harrison   Äiti Maa, Isä Taivas   suom. Kaijamari Sivill   WSOY 1996 (1990)

”Romaanin tapahtumat sijoittuvat Aleuttien saarille noin vuoteen 7000 eKr. Äiti Maa, isä Taivas on ensimmäinen kirja trilogiaan, joka kuvaa uskottavasti ja tutkitusti muinaisten amerikkalaisten alkuperäisheimojen vaellusta.” Tarina alkaa traagisesti. Päähenkilö, nuori nainen Chagak palaa yrttejä keräämästä kauempaa ja löytää perheensä ja kotikylänsä asukkaat surmattuna, kylän asumukset palamassa. Hän lähtee meloen toista saarta kohti ja löytää shamaanierakon luota paikan asua.  – Aiemmin lukemani Sue Harrisonin romaanin perusteella tiesin, mitä odottaa. Metsästäjä-keräilijöiden, hylkeen- ja valaanpyytäjien sekä lyhytkasvuisten heimon kulttuurien kuvaus on kiehtovan erilaista luettavaa. Ensimmäisten ihmisten elämä on taistelua eloonjäämisestä luonnonvoimien, henkivoimien ja vihamielisten naapuriheimojen armoilla.    

*

Sue Harrison   Sisar Kuu   suom. Kaijamari Sivill   WSOY 1996 (1992)

Trilogian toinen osa, jossa ensimmäisten ihmisten ja hylkeenpyytäjäheimon pienen yhteisön tarina jatkuu. Tarina tutustuttaa valaanpyytäjien ja mursunpyytäjien heimorituaaleihin ja pyyntiperinteisiin. Päähenkilöinä ovat Chagakin pojat ja Kiiniksi kutsuttu nainen, josta kurjien kokemusten kautta kasvaa vahva selviytyjä.

*

Sue Harrison   Veli Tuuli   suom. Kaijamari Sivill   WSOY 1998 (1994)

Trilogian kolmas osa kertoo tulivuoren purkauksen aiheuttaman hävityksen, joka tuhoaa osan valaanpyytäjien ja hylkeenpyytäjien heimosta ja pakottaa heimoja muuttamaan asuinpaikkaa. Ensimmäisten ihmisten, karibuheimon, mursukansan ja valaanpyytäjien lisäksi heimojen luona vierailee kauppamiehiä. Trilogian päähenkilöjen suvun tarina jatkuu.  – Kirjailijan mielikuvitus on loihtinut luettavaksi asiatiedon pohjalta mitä kiinnostavimman tarinan alkuihmisten luonnonvaraisesta elämästä, toimeentulosta ja kulttuurisista piirteistä. Viihdyin tarinoiden parissa!

*

Peter Sandström  Äiti marraskuu  (Kahdeksan pohdintoa)  suom. Outi Menna   S&S 2018

Suomenruotsalaisella Pohjanmaalla syntynyt ja kasvanut kirjailija on omalaatuisen melankolinen ajattelija. Aiemmista teoksista Laudatur oli 2016 Finlandia-palkintoehdokkaana ja kun ei sitä, voitti sitten Runeberg-palkinnon 2017. Äiti marraskuu on eräänlaista oman perhetaustan ja lapsuuden analyysiä, keskushenkilönä perheen äiti.  – Minusta Sandström on hieman raskassoutuinen kirjoittaja. Pohdintojen ansiona pitäisin omanlaisekseen yhteisöksi kehittyneen kielivähemmistön kulttuurin kuvausta.

*

Raija Oranen   Manu   Otava 2019

Oranen sen osaa, jos kuka, mennä faktapohjalta tutun ja tuntemattoman nahkoihin ja ihon alle, luoda kertomataidetta niin, että lukija ei malta päästää kirjaa käsistään. Koko kansan Manu, nyt jo edesmennyt ja kunnioittavasti leposijoilleen saatettu, herää romaanissa filosofeeraamaan, tuntemaan ja kokemaan persoonallisesti ja viisaan huumorin kera pitkän ja monivaiheisen elämänsä ja uransa merkittävimmät hetket.  

***

Helmikuun kirkkaat aurinkopäivät ja pari pakkasyötä ovat muisto vain. Marraskuufiilis palailee. Pilvistä. Lämpöasteita. Eiliset lumet sulaneet. Peruuntuneita tapaamisia, flunssaa toisilla vuorostaan. Ystävä junassa tulossa tänne päin, juna jumittaa jossain, ei ehdi poiketa.

Sunnuntailounaalla Esikoinen ja lapsoset. Rip ja isänsä ottivat yhteen. Selvittelivät sen sitten myös. Muru pyöritteli Mummelille silmiään keskustelun kiivautta, ja Vaari oli viisaasti vaiti.

Eilen me vielä oltiin ilta Paratiisissa. Rip oli jo kotona, kun mentiin, tein ruokaa, sitten tuli Muru akrobaattikerhosta ja söivät. Me juotiin siinä samaan aikaan Vaarin kaa kahvit. Oli mukava kuulla taas soittoa. Yksi scrabblekin ehdittiin pelata Murun pyynnöstä. Laitettiin Pikkufriidulle video-onnittelut, kun hällä oli puolitoistavuotispäivä. – Ihanaa palata elämän keskelle.

Aurinko synnyttää varjojen taidetta pihaan. Puun ja aidan pitkät varjoraidat, vajan vaitonainen, hitaasti siirtyvä varjomöhkäle, pensaan oksat, joita tuuli liikuttelee. Lätäkkö kimaltaa jäisenä, yöllä on ollut kylmää. Lentävän linnun varjo sujahtaa poikki pihan.

Naapurinmies lähtee liukkaasti hybridiautollaan. Meiltä ei lähdetä. Elämä seisoo kuin kelo tyhjässä maisemassa. Toinen sanoo, että vilu yhä väristää tuolloin tällöin. Minä yritän sanoa itselleni, että olen jo toipunut, nyt pitäisi jo tormentua, mutta kun virus ei halua päästää irti.

*

PS. Uutiset ja A-studio ovat kotvan jo märehtineet coronavirustilannetta. Hallituksen tiedonantotilaisuus, joka televisioitiin, keskittyi huhujen, pelottelun ja ’mutu’stelun sijaan tanakasti asiapohjalta kertomaan, ettei toistaiseksi ole epidemiaa, on kaksi yksittäistä sairastunutta. Todennäköisempi skenaario on kausi-influenssan leviäminen väestössä lähiviikkoina. Asiantuntijoiden taholta kerrottiin myös miten epidemioihin on varauduttu ja miten vastuuketjut toimivat. Eduskunta tulee saamaan asiaa koskevan pääministerin ilmoituksen vielä tänään täysi-istunnossa.