Jarkko Piirainen   Juureton, silti pysyvä   runoteos   Momentum 2026

1976 syntynyt viestintätyöläinen ja fil. maisteri Kajaanista on julkaissut runoja 10-vuotiaana kuolleen tyttärensä muistoksi.  – Isän suru puhuttelee sellaisenaan.  

*

Helena Sinervo   Tykistönkadun päiväperho   WSOY 2003

Keräsin kaikki Sinervot, jotka kirjastomme aakkoshyllyistä löytyivät tutkimatta niitä tarkemmin. Ja yllätyin.   – Sivun kaksikymmentä paikkeilla sain tästä kyllikseni, aloin selailla ja totesin, että kirjailija todella aikoi pitäytyä aiheessaan. Aihe oli minulle jossain määrin vastenmielinen, en halua syventyä tarinaan ihmisestä, joka on ”päättänyt luoda elämästään himon ja inhon taideteoksen”. Sinervo taitaa kirjoittamisen, mutta tuhlaa tässä taitojaan aiheeseen, joka on tavallisen lukijan mielenkiinnon periferiassa.    

*

Helena Sinervo   Armonranta   WSOY 2016

”Romaanin alussa Helena-niminen kirjailija saa kutsun tavata kuolemaa tekevän isänsä. Puolisonsa Hetan kanssa hän lähtee ajamaan kohti sairaalaa.” – Tässä romaanissa Sinervo sukeltaa suoraan ’syvään päätyyn’, eli oman historiansa omalaatuisiin suhdekiemuroihin. Isän kuolinvuoteella käynti prosessoi myös tyttären omaa parisuhdetta. Lukukokemus jäi hajanaiseksi osin romaanin eri henkilöiden puheisiin jaetun tyylin vuoksi, osin siksi, että lukemiseen tuli oman tilanteen vuoksi katkoja. Kirjailijan kyky ja tapa tarkastella lapsuuskokemuksiaan ja niiden vaikutuksia aikuisuuteen on kyllä oivaltavaa ja kirkastaa Sinervon kirjailijan kuvaa lukijalle.

*

Juha Seppälä   Kehtolaulun koordinaatit   Siltala 2025

”Arvostetuimpiin nykykirjailijoihimme kuuluva” Juha Seppälä (s. 1956) on julkaissut todella mittavan kokoelman romaaneja ja novelleja ja on palkittu Kalevi Jäntin palkinnolla 1988, Valtion Kirjallisuuspalkinnolla v. 2000 sekä Runeberg-palkinnolla 2001.   – Lukijan ei silti ole pakko yhtyä ylistykseen, jos ei ole saanut Seppälän tekstistä sielulleen ravintoa. Itse koin teoksen hienona, mutta sävyltään apeana testamenttina luovuttamaan valmiilta kirjailijalta lukijalle. Kirjailijan ammatin arvostuksen ja toimintaedellytysten heikentymisestä johtuvan näköalattomuuden värittämä yleistunnelma etsiytyy kuitenkin kauniisti seesteisyyttä kohti.

*

Riikka Pulkkinen   Totta   Otava 2010                            

Ensimmäisen kerran luin tämän Pulkkisen kakkosromaanin viitisentoista vuotta sitten. Silloin minusta romaanin rakenne tuntui hajanaiselta siinä määrin, että se häiritsi lukukokemusta. Kun tämä tuli vastaan kirjaston vapaahyllystä, päätin katsoa miltä kirjan lukeminen nyt tuntuu. Totesin muuttuneeni lukijana ja ihmisenä viidessätoista vuodessa niin, että tajusin nyt, mihin kirjailija pyrki sukupolvien naisten ketjua kuvatessaan. Toinen lukukerta avasi myös kirjailijan persoonallista erityislaatua tavalla, joka sinetöi hänet mielessäni yhdeksi sukupolvensa suomalaiseksi huipputekijäksi. Uskallan sanoa, että ainoa rasite tässä romaanissa oli henkilöiden runsaus. Karsimalla olisi voinut saada vielä vaikuttavamman kokonaisuuden. Huippua silti!

*

Helena Sinervo   Tytön huone   WSOY 2020

Hieno yhdenpäivänromaani Sinervolta. Äiti hyvästelee maailmalle lähtevää tytärtään, joka pakkaa laukkuaan. Tässäkin äiti-tytär-suhteiden sukupolviketju tulee tarkkavaistoisesti ja hienosti kuvatuksi. Samalla kun äiti pohtii äitiyttään, hän irrottelee itseään äitinä olon imusta ja kysyy, mitä hänellä on sen jälkeen, kun tytär on lähtenyt. Tämän soisi kaikkien naisten käyvän läpi, sillä kaikki olemme jonkun äidin tyttäriä, vaikka kaikki emme ole äitejä eikä kaikilla äideillä ole tyttäriä. Soisin omien pojantyttärieni lukevan tämän aikanaan. Tunnot lienevät pohjimmiltaan samoja sukupolvista riippumatta.

***

Helmikuun katsotut DVD-elokuvat

Fukushima                             Japanin historian pahin maanjäristys, sitä seurannut megatsunami ja ydinvoimalan kahden reaktorin tuhoutuminen – tositapahtumiin perustuva elokuva järkyttää monesta syystä. Katsoja miettii ydinenergialaitosten turvallisuusriskejä, millaiseen kohtuuttomaan paineeseen työntekijät joutuvat onnettomuuden yllättäessä. Ja miten pienessä kymmenien miljoonien ihmisten saarivaltiossa selvittiin evakuoitujen ja kotinsa menettäneiden elämän uuden alun järjestämisestä ja katastrofin jälkien korjaamisesta.

*

Riisuttu mies                         Aku Louhimiehen elokuva; Laura Malmivaara, Samuli Edelman, Matleena Kuusiniemi

                                                      – Elokuva osoittautui vastenmieliseksi katsoa monestakin syystä ja jäi kesken.

*

Joskus viime vuosisadalla, kun televisio oli vasta keksitty, mutta ei vielä kaikkien kotona, jännitettiin veljen kanssa radiosta talvisaikaan kansainvälisiä hiihtokilpailuja Lahdesta. Kaikki silloiset huippunimet tulivat tutuiksi. Oma hiihtokokemus supistui neljän vuoden ajan talvisiin koulumatkoihin (kolme kilometriä suuntaansa). Oppikoulussa tulivat vastaan luokkien väliset hiihtokilpailut. En muista kilpaladun pituutta, arvelen, että kyse oli muutamasta kilometristä. Parhaimmillani sijoituin oman luokan tytöistä neljänneksi. Inhosin kilpahiihtoa, voitto ei inspiroinut, mutta pakko oli yrittää, koska halusin kelvollisen liikuntanumeron.

Eilisiltana seurasimme innokkaasti leijonajoukkueen pronssiottelua Slovakiaa vastaan. Kerrankin osasivat hymyillä ja iloita mitalivoitosta, mitä ei aina ole tapahtunut. Tänään seurailimme olympiakisojen naisten 50 kilometrin kisaa. Onhan se tunnetusti matka, joka vie osallistujista monet fyysisesti hämärän rajamaille ja tulokseensa pettyneet romahduksen partaalle. Voittaja hiihteli tänään ylhäisessä yksinäisyydessään hymyillen maaliin. Takavuosien mitalihiihtäjämme hoiperteli loppumatkan ja romahti maaliviivan yli uransa viimeisessä kilpailussa, jossa hänen ei olisi tarvinnut edes olla enää mukana. Tuntui pahalta seurata kotikatsomossakin.

Kohta juhlitaan olympiakisojen päättymistä ja lasketaan viiden maanosan symbolinen kisalippu. Italia jää maksamaan yllättänyttä kisalaskua, urheilijat, toimitsijat ja toimittajat, kisaselostajat, asiantuntijat, kunniavieraat, tuomarit ja yleisö palaavat kotiinsa. Huomenna tv-katsojat palaavat arkeensa ja koululaiset kouluihinsa. Sesonkifiesta on päättynyt.

Miksi muuksikaan näitä voi kutsua, kun vihdoinkin on jotain katsottavaa TV:stä. Olemme molemmat tietyin osin antautuneet olympiakisojen tarjonnasta poimimaan mieleistämme, Toinen enemmän, mutta on minullakin taitoluistelu ja Suomen miesten jääkiekkopelit tähtäimessä. Normaalisti olemme kumpikin tiiviisti tuoleissamme TV ykkösen iltauutisien aikaan. A-studio katsotaan, jos aihe kiinnostaa. Aika usein ei jaksa sitä spekulointia, jossa samat naamat alituiseen toistelevat ennalta arvattavia mielipiteitään. Lauantain ykkösaamu pitää pintansa aina vain. Sen salaisuus on taitavan toimittajan tekemä syvähaastattelu yhdelle merkittävässä asemassa olevalle päättäjälle. Se tuottaa uusia näkökulmia ja monipuolisia perusteluja ajankohtaisiin asioihin.  

Toinen, mikä tekee meille poikkeusviikon juuri nyt, on Turun sellokilpailun esitysten seuraaminen. Ihania ja lahjakkaita nuoria ihmisiä eri puolilta maata on siellä esittämässä taitoaan. Monet ovat tulleet jo tutuiksi eri yhteyksissä, kun perheessämme on kaksi sellistiä, joista pojanpoika nyt on kisassa mukana. Olemme isovanhempina ja musiikki-ihmisinä olleet taustatukena eri tavoin jo pitkään. Hienoa on ollut seurata sekä tuttujen että tuntemattomien nuorten ponnistelua unelmiaan kohti. Alkuerien 24 osallistujasta puolet selviytyi välieriin, missä jännitetään, ketkä kuusi heistä puolestaan pääsevät finaaliin. Onnea kaikille upeille soittajille!

Talvi, on. Lunta on ja lisää on satanut tänäänkin. Pakkasta on ja se kiristyy, lauhtuu, kiristyy, lauhtuu – ei pysty päättämään, miten olisi. Kynttilänpäivä oli ja meni, vanhastaan talven selän piti taittuman, muttei tuosta nykyään tiedä.

Kauan sitten meidän taipaleemme alkuhämärässä otettiin tästä päivästä lukemat talteen. Siitä pitäen on 11. helmikuuta ollut se päivä, josta tuli kihlauspäivämme.  Senpä vuoksi ajelimme vaihteeksi järven tuolle puolen Härmän Ratille syömään. Ei se kihlaus ole siinä päivässä aikoihin enää puheena ollut. Pitkää polkua, arkea ja juhlaa, tiukkoja paikkoja ja vaikeitakin mutkia on ollut matkalla sieltä tähän päivään. Tässä yhä ollaan, me kaksi, jotka silloin niin päätettiin. Oltiin vapaita aikuisia, ei siinä tarvinnut häslätä turhia tunnekiemuroita. Tänään valintaa tehtiin lohiannoksen ja lihapullien välillä, sanoin taas ottavani kalaa, arvelin, että toinen ottaa kumminkin lihapullat, vaan kalan otti. Käytiin alkupalapöydästä mieleisemme, vettä palan painimeksi. Ruoka tuotiin pöytään, oli maukasta. Kahvit juotiin kotona, tullessa poikkesin mukaan sacher-leivokset, ja apteekista kolmen kuukauden rohdot värisevälle sydämelleni.

Siitä päivästä on siis 53 vuotta. Tavattiin toisen ja vanhempiensa kera minun virka-asunnossani.  He lienevät tulleet mahdollisen miniäehdokkaan katsastuksen ohessa pääkaupunkiin muissakin merkeissä asioimaan. Ei ne erityisemmin kyselleet, tiesivät kai jo oleelliset. Anoppi katseli varovasti kerrostalokaksion vaatimatonta sisustusta, pianon panivat merkille. Kerroin, etten ole kummoinen soittaja, laulutunteja varten se. Siitä appiukko, ystävällisen tontun oloinen pieni mies keksi kysyä, josko laulaisin heille jotain, olisi lysti kuulla. Otin kitaran, sanoin, että olen lauleskellut israelilaisia lauluja edelliskesän matkan jälkeen. Tykkäsivät, aistin sen heistä, appiukko varsinkin, ja anoppikin rentoutui. Kahvit tietysti juotiin, olin hakenut alakerran leipomosta tuoretta pullaa. Mitä lie puhuttu siinä, niitä näitä iloisia asioita, ei mitään mieleen jäävää. Saateltiin heitä vielä kotimatkalle Karelia-junaan, mihin oli paikat varattu. Tultiin toisen kanssa sitten junalta mun luo takas. Lojuttiin siinä sinisellä nukkamatolla. Siinä mua kosittiin toisen kerran elämässä, tällä kertaa vakain tuumin, selkein aikein ja rakkaudella. Loppu on historiaa.  

Mistä juontaa päivän nimi? – Kirkollinen perinne tietää jumalanpalveluksissa poltettavien kynttilöiden teko-operaation ajoittuneen tammikuun lopulle, jolloin niitä valettiin kerralla koko vuoden tarpeiksi, ilmeisesti aina seuraavan vuoden tammikuun lopulle asti. Koko vuodeksi valetut kynttilät siunattiin kirkossa Kynttilänpäivän messussa. Kirkollinen kalenteri liittää kynttilänpäivään myös Marian ns. puhdistuspäivät ja 40 päivän ikäisen Jeesuslapsen siunauksen temppelissä.

Muistelimme tänään entisvanhaisia sanontoja, jotka kokemuksen syvällä rintaäänellä julistavat, kevätajan alkavan Kynttilänpäivästä ja tämän ajankohdan säätilan ennustavan kevättä ja kesän säätä. Pienin muunnoksin sanontoja onkin löytynyt eri lähteistä koko kopallinen. ”Jos ei kylmää kynttelinä eikä pakkasta Paavalina, niin ei kelpoa kesää / on halla heinäkuussa ja talvi keskellä kesää. ” – ”Kun ei kylmä kynttelinä, kylmää kynnet kyntäjältä.” –  Sanonnat agraarikulttuurin aikaan liittyivät monesti maan muokkaukseen, kylvötöihin ja sadonkorjuuseen. Ei näinä ilmastonmuutoksen aikoina oikein osaa ”talven selän taittumistakaan ” yhdistää kynttilänpäivään pääkaupunkiseudun selättömässä nykytalvessa.

Isompi kysymys onkin, mikä on kansanperinteen merkitys tässä maailmanajassa, jossa tuntuu, ettei mikään ole niin kuin ennen – toisin sanoen asioiden ennustettavuus on heikonlaista. Näkeehän sen iltaisin uutisten aikaan, kun toissa päivänä arveltiin pakkasten jatkuvan kireinä ja eilen olevan lauhtumaan päin. Jokohan tänä iltana tulisi sulavia lumia ja kelpoa kevättalven säätä tarjolle.

Markku Kokkola   Ja linnaksi lumi murtaa jään   Atrain & Nord 2025

Kemiläinen kulttuuripersoona ja runoilija Kokkola päättää runotrilogiaksi kutsumansa teoksen kolmanteen osaan, jossa kirjataan monipuolisesti kemiläistä kulttuurielämää kahden vuosikymmenen 1970–1990 ajan.   – En mieltäisi tätä runoteokseksi, pikemminkin eräänlaiseksi kulttuuripäiväkirjaksi, jossa tuntuu myös väkevä poliittinen pohjavirta. Joka tapauksessa mielenkiintoinen kooste Kemin kaupungin kulttuurista ja poliittista elämää on talletettu trilogiaan. Pohjanmeren rannikkokaupunkina ja Lapinmaan ovenvartijana Kemi on erityinen sekoitus paikkaa, jossa tehdasyhdyskunnan poliittiset värit välähtelevät, ja meren, jokien sekä naapurimaan vaikutus selkeästi inspiroi elämää.

*

Rax Rinnekangas   Kaikki kenkieni nauhat   Lurra Editions 2025

Tekijä on kirjailija, elokuvaohjaaja ja eräänlainen elämäntaiteilija. Hän sukeltaa syvälle etsiessään nauhakenkien merkitystä käyttäjälleen. Viihdyin paikoin koukeroisen, mutta oudon kiehtovan pohtijan tekstin parissa. Kuvitus tukee hienosti tekstiä.

*

Marjo Heiskanen   Magdan aaria   Siltala 2025

Pianisti ja kirjailija Marjo Heiskanen on toiminut Suomen Kansallisoopperassa, Sibelius-Akatemiassa ja Espoon Musiikkiopistossa; julkaissut romaaneja, runoteoksia, librettoja ja musiikkiin liittyviä tietoteoksia. Magdan aaria on hänen seitsemäs romaaninsa.   – Kirjailija eläytyy romanialaisen oopperalaulajattaren yksinäisien vanhuudenpäivien muisteloihin herkästi ja ymmärtäen. Kirjailijan taidosta ja tiedosta voi toisaalta nauttia, toisaalta muisteloihinsa eksyvän ja niihin juuttuvan entisen ’tähtisopraanon’ ajatusvirta käy lukijalle uuvuttavaksi koelaulua odotellessa, kun asianomaisen pitäisi päästä kokeilemaan vieläkö ääni yleensäkään toimii ja jos niin miten. Tähteydestä – kuvitellusta tai todellisesta – luopumisen prosessi on laulajattaren viimeinen aaria.   

*

Abdul Razak Gurnah   Kivisydän   suom. Einari Aaltonen   Tammi (KK) 2024 (2017)

Nobel-palkitun, Afrikasta kotoisin olevan ja Isossa Britanniassa asuvan kirjailijan omakohtaisin tarina.  ”Ajaton maahanmuuttajan kokemuksen kuvaus ja värikäs historiallinen romaani kuljettaa lukijan 1960-luvun Sansibarista 1990-luvun Lontooseen.”  – Tarina tempaa mukaansa heti ja lukijalle paljastuu vähitellen nuoren miehen kasvukertomuksen edetessä afrikkalaisen alkuperheen vaiettu tragedia. Taiturimainen tarinankertoja!

*

Elämäni joululaulu   toim. Laura Häkli ja Riikka Saarenpää, kuvat Heidi Tirri   SLS 2025

Eri aloilta tunnettujen suomalaisten rakastamien joululaulujen merkitystä esittelevä viime joulun uutuusteos. Kirkon Kauneimmat Joululaulut on jo brändi, joka vetää väkeä joulun alla kirkot täyteen. Perinteisten ja uudempien joululaulujen yhteislaulannasta innostuneet saavat samalla mahdollisuuden osallistua lähetystyön tukemiseen.  – Kirjassa on monenlaista tarinaa siitä, miten joku joululauluista voi merkitä muita enemmän jossain elämänvaiheessa ja muodostua siten itselle rakkaimmaksi. Lukijan voi yllättää miten paljon tarinat kertovat myös kertojastaan joululaulujen kautta. Rikassisältöisen kirjan ainoa moite on julkaisijalle osoitettu: kirjan olisi voinut tehdä kevyemmäksi pidellä, isokokoisena oli hankala lukea. Turha juhlavuus pois!  

*

Per Petterson   Kirottu ajan katoava virta   suom. Katriina Huttunen   Otava 2011

Norjalainen Per Petterson (s. 1952) on kansainvälisesti tunnetuimpia pohjoismaisia kirjailijoita, joka voitti Pohjoismaiden Neuvoston kirjallisuuspalkinnon v. 2009 romaanillaan Hevosvarkaat. –  Tämä romaani puolestaan kuvailee miehen varhaista kiinnostusta kommunistiseen ideologiaan työväen ihanteineen, joka aiheutti ristivetoa omassa lapsuusperheessä siinä määrin, että äidin ja pojan välille syntyi pitkällinen välirikko. Äidin sairastuttua vakavasti poika pyrki selvittämään välejään äitiin. Samalla selviää perheen sisäisiä salaisuuksia, joista oli vaiettu. Äidin ja pojan tapaamisten ja keskustelujen kuvaus on hienovaraisen herkullista.

*

Tiina Lifländer   Hyvä yö   Atena 2021

Lifländer on 1976 syntynyt helsinkiläinen kirjailija ja Hyvä yö on hänen toinen romaaninsa.          – Romaanin keskiössä ovat lähihoitajana toimiva Marianna ja hoivakoti Kultarinteen asukas Tyyne. Päähenkilöllä on vuorotyön pahentama uniongelma, josta seuraa lääkeriippuvuutta ja uupumus alkaa syödä sekä parisuhdetta että työssä jaksamista. Eläytyvä ja todelta tuntuva kuvaus uupuvan hoitajan ja muistoissaan harhailevan vanhuksen välisestä vuorovaikutuskentästä on teoksen parasta antia.

*

Helena Sinervo   Kirkasta ja välähtelevää   Otava 2024

Sinervo-projektini jatkuu. Viimeisen proosateoksen teemaksi on pikkuhiljaa paljastunut muovin merkitys hyvässä ja pahassa.   – Onpa taitavasti mukaan uitettu tuo teema vähän kerrallaan. Vasta teoksen viime sivuilla siitä tulee biologin tyhjentävä (ja masentava) kuva maailmastamme, jonka tulevaisuus näyttäytyy hitaasti tuhoon ja kuolemaan johtavalta. Asioiden tilasta huolestunut ja tietoinenkin lukija saa nielemisvaikeuksia lopputulemasta.          – Kiitos kirjailijalle, tämä oli tarpeellinen paluu tosiasioiden äärelle!

*

Heli Hulmi   Luopumisharjoituksia   Pääjalkainen 2018

Heli Hulmi (s. 1958) on helsinkiläinen kirjailija, kirjoittajaohjaaja ja kirjallisuusterapeutti. Hän on julkaissut elämäkerta-, tietokirja- ja proosateoksia.   –  Toisella lukukerralla tästä teoksesta tuli vaikutelma kuin kolmen ystävyksen persoonanpiirteet olisivat olleet samaa henkilöä, jonka tarinan elämäkerralliset juonet on hajautettu kolmelle. Tekstissä on runsaasti hoito- ja terapia-alan aineistoa, jonka kirjoittaja tuntee. Kielen arkisuus yllättää siellä täällä ja tekee tekstistä tyylillisesti hieman horjuvan. Mm. sanan ’diakoni’ monikon taivutusmuoto on ammatillisissa yhteyksissä diakoneja (ei diakoneita). Elämän syviä kysymyksiä ja terapeuttisia menetelmiä pohdiskellaan ja se tekee kirjasta kiinnostavan alaa tuntevalle tai opiskelevalle lukijalle.  

***

Elokuvat 

Maria ***** Pablo Larrainen Oscar-elokuva Maria Callasin elämästä; Angelica Jolie

– Herkästi nähty kuvaus diivan elkeet omaksuneen superlahjakkaan laulajattaren kohtalonkäänteistä. Jolie eläytyy loistavasti ja musiikki on alkuperäisen laulajan levytyksistä kotoisin.

***

Tammikuun neljättä ja viimeistä sunnuntaipäivää mennään. Lunta on ”hiutalehtinut” harva se päivä ja sekös on pitänyt pirteänä pientaloissa asuvat, joiden pihapolkujen talvikunnossapito on asukkien omatoimialuetta. Kaupunki kolistelee auroillaan isommat kadut ja pääväylät pahimman pyrypäivän jälkeen, pikkukatujen asukkaat saavat odotella milloin sinne ehditään.

Talvi! Miten päätoimisesti sitä odoteltiinkaan koko pitkän, pimeän ja sadetihkuisen loka-marraskuun. Joulukuussa luotiin joulumieltä, askarrusta ja puuhaketta riitti.  Vuoden vaihteessa on aina omat juttunsa ja sitten vielä loppiainen. Lunta sai odotella, kun sitä tuli ja meni ja taas. Nyt tuntuu, että talvi on tullut kaupunkiin ollakseen. Saa nähdä miten kauan.

Ihmettelen, milloin pääsen alkuun projekteissa, joita kevättä kohti mennessä ihmismieli kehittelee. Esimerkiksi projekti nimeltä ’yläkaapit ja hyllyt’. Huoneistossa on kahdeksan yläkaappia ja vaatehuoneen sekä keittiön ylimmät hyllyt, joissa on pääsääntöisesti tavaroita, joita ei tarvita mihinkään. Emme ole iän puolesta enää kiipeilykunnossa, joten varminta olisi tyhjentää kyseinen turha joukko muihin osoitteisiin, kuten kierrätykseen tai rojuasemalle.

Olen saanut ratkaistua tammikuun projektin. Se siirtyy kesään ja tulee tarjoamaan kesätyötä perheen teiniosastolle siltä osin, mikä vaatii kiipeilyä. Helmikuun projekti on mietinnässä.

Joulun alla törmäsin leipomossa teollisesti pakattuun marjapiirakkaan, jonka tavallisen pitkopullan ja tuoreen kauraleivän ohella tulin temmanneeksi mukaan tarkemmin katsomatta. Olen ottanut tavaksi ennen uudenlaisen leipomuksen tai ruoka-aineksen käyttöönottoa kaupassa jo lukaista ravintosisällön ja valmistusohjeet. Nyt se jäi tekemättä, olevinaan kiire, mikäs muu.

Kotona tutkin ällistyneenä marjapiirakkapakkausta, joka kertoi olevansa ”Kaiketon”. Nykyään kun ruoka-aineita pitää olla saatavissa mm. sokerittomina, rasvattomina ja gluteiinittomina, joku oli siis kehitellyt marjapiirakan, jossa ei ole minkään sortin allergisoivia aineksia ja antanut sille nimeksi tyhjentävästi: kaiketon. Pahaa aavistellen sipaisin siitä kahvimukillisen kaveriksi kummallekin pikku siivun maistiaisiksi. Yhden suupalan jälkeen katsottiin toisiamme kotikeittiön pöydän yli sanattomina. Harvoin, jos koskaan, osuu leivonnaisen tuotekuvaus niin napakymppiin kuin tässä – jopa tärkeinkin puuttui: marjapiirakan maku.

Olemme tulleet kevättalveen, myös pääkaupunkiseudulla on lunta, ja vuosiluvun viimeinen numero on jo vaihtunut kuutoseksi. Loppiainen lienee monelle joulusesongin rääppiäispäivä ja mahdollisuus hyödyntää edullisia aletarjouksia. Tuntuu hyvältä jättää jouluviikkojen ’tilkkutäkki’ taakse ja palata normaaliin arkeen. Aloitin arjen lumilapion kanssa pihatöissä.

Vuosi on alkanut ikävin uutisin. Rauhantekijäksi on oltu pyrkivinään, mutta vallastaan huumaantuneelle suurvallan johtajalle ei rauhalla mitään arvoa näytä todellisuudessa olevan. Toinen toistaan röyhkeämpiä manööverejä pannaan tuolla sekä täällä kilpaa toimeksi, ihan vain näyttääkseen maailmalle mahtiaan. Narsisti uskoo olevansa kaikkivaltias ja kuolematon – ja toden totta, saattaa jopa päätyä vahanukkena mausoleumiin irvokkaaksi muistomerkiksi kuvitellusta kuolemattomuudestaan, tai vähintään ihmisen kokoa suuremmaksi patsaaksi jalustalle.

Uutisista huolimatta tänä vuonna joka arkinen ja pyhäinen päivä haluan rukoilla maailmaan toivon merkkejä ja uskoa rauhan mahdollisuuteen.

Runot

Katariina Vuorinen   Kesän oraakkeli   Aviador 2025

”Joskus runoilijan tunnistaa muutamasta säkeestä, kuten Katariina Vuorisen. – – Hän kirjoittaa täysin omaehtoista runoa – – on hyvärytminen runoilija, katoavaa lajia.”  – Olen häikäistynyt tämän lukukokemuksen jäljiltä, tekee mieli rynnätä lähimpään kirjakauppaan, että saisi lukea näitä uudelleen ja uudelleen. Vuorinen on sanarunsauden mestari, sanoja on paljon, ne avaavat runojen riveillä sanoittamatonta, rivit tanssivat yhä uusia koreografioita, kuljettavat lukijaa mukanaan ennen kokemattomiin pyörteisiin. Runoilija kulkee maailmassaan suvereenisti, ottaa ja antaa elämän lahjoja, jatkaa matkaa…

*

Elina Salminen   Varaa iloon   Kesken 2025

Kaunis, pieni kirja elämänmakuisia, yksinkertaisia runoja ja viehättäviä luontokuvia.  

*

Lassi Nummi   Joulukonsertto   Otava 1987

Tähän kannattaa palata, vaikka joka joulu. Nummen upea kokonaisuus runoineen, mietiskelyineen ja taidekuvineen. On ollut runohyllyissänikin ilmestymisvuodestaan.

*

Romaanit

Susanna Alakoski    Tyttärentytär (Dotterdottern) suom. Sirkka-Liisa Sjöblom WSOY 2023

Vaasassa syntynyt ruotsinsuomalainen kirjailija julkaisi esikoisteoksensa Sikalat v. 2007, josta tehtiin myöhemmin myös elokuva. Pumpulienkeli 2021 aloitti neliosaisen sarjan, jossa kirjailija kertoo sukunsa naisten tarinan. Toinen osa Lontoon tyttö julkaistiin 2022 ja kolmas Tyttärentytär, joka suomennettiin 2024.   – Alakoski on tietyiltä suomalaisilta alueilta viime vuosisadalla työn perään Ruotsiin lähteneen sukupolven ja seuraavankin tuntojen väkevä tulkki. Hänen teksteistään tehty Sikalat-elokuva pilasi rankkuudellaan minulta halun ja mahdollisuuden tutustua lukijana Alakosken kirjalliseen tyyliin alusta alkaen. Ehkä lukijana koettu tietty tyylin epätasaisuus ja ajoittainen keskeneräisyyden vaikutelma tässäkin juontuu siitä kokemuksesta. Tämä tuore nelisataasivuinen teos on kuitenkin ehdottomasti lukemisen väärti, mm. siellä täällä välähtelevien hienojen, ylittämättömän upealla tavalla koskettavien kuvausten vuoksi.

*

Paula Havaste   Lauha   Gummerus 2025

Fil.tri Paula Havaste (s.1962) on ottanut asiakseen elävöittää historiaa romaaneillaan.  1600-luvun elämää kuvaava suomalaisen naisen tarina kuljettaa päähenkilöä etsimässä juuriaan, jotka johtavat Baltiaan. Erityisesti naisen asemaa silloisessa Euroopassa ja Pohjolassa väkevästi kuvaava romaani antaa tutkittua tietoa olosuhteista ja arkisesta elämästä sekä naisten mahdollisuudesta nousta esiin itsenäisenä toimijana ja unelmiensa toteuttajana.          – Patriarkaalinen elämänjärjestys on maailmassa yhä sitkeässä, joskin yhteiskunnan kehittyessä demokratiaksi on päästy varsinkin läntisen sivistyksen piirissä jo pitkällekin sukupuolten tasa-arvossa. Kurkistus menneisyyteen on silmiä avaavaa ja ajatuksia herättävää.

*

Susan Abulhawa   Rakkaudetonta maailmaa vastaan   suom. Anna-Mari Raaska   LIKE 2022

Surullisen ja ankean kohtalon kärsineen palestiinalaistytön tarina.  Viehätyin kielen luovuudesta ja värikkyydestä. Tyttö kärsi terroristina eristyskopissa vankilassa vuosia, mutta saatuaan luvan kirjoittaa, alkoi kertoa elämästään, joka osoittautui kirjavaksi ja monin tavoin ankaraksi kohtaloksi hyväksikäyttökuvioineen. Kohtalonkäänteet olivat siinä määrin raskaita lukea, että harpoin puolivälistä loppuun.

*

Emmi Itäranta * Lumenlaulaja * TEOS 2025

Kansainvälisiä arvopalkintoja kerännyt, kolme ylistettyä romaania julkaisseen kirjailijamme Finlandia-palkintoonkin ehdokkaana ollut uusin kirja on lumoava kuvaus modernisoitua Kalevalatarustoa. – Rakastuin tähän Pohjolan väkeen, sen loitsutaitoihin ja eläinhahmoihin oitis. Kalevala alkoi kiehtoa aivan uudella tavalla Suurena Kertomuksena, kiitos Emmin! On taitoa fantasiamaailmaa sillä tavoin todentuntuisena kuin se kaikki mikä tapahtuu voisi olla ollut historiallista elämää jossakin menneessä ajassa ja paikassa hahmoineen. Nyt on kyllä pakko kaivaa kirjastosta Emmin aiemmat romaanit Teemestarin kirja (2012), Kudottujen kujien kaupunki (2015) ja Kuunpäivän kirjeet (2021).

*

Noora Vallinkoski   Miten meistä tuli ihmisiä   Atena 2025

Tanskassa asuvan suomalaisen kirjailijan kolmas teos. ”Arkista realismia, tiivistettyä proosakieltä, universaalia huumoria ja taitavaa tarinankerrontaa”, sanovat lukijat. Aiemmat: Perno Mega City ja Koneen pelko.  – Sanoisin sen verran lisää, että kestää jonkin aikaa tavoittaa kirjoittajan omaehtoinen tyyli heitellä samaan tarinaan kuuluvien henkilöiden näkökulmia peliin kertomatta, kuka milloinkin on kyseessä. Ihan parhaasti ei toimi mielestäni. Runsaasti on kirjoittajalla sanottavaa monesta asiasta, ja henkilöt kiinnostava otos suomalaisista maailmalla.  

*

Susanna Arminen   Kristallisinfonia   Momentum Kirjat 2025

Viulistina paremmin tunnistamani Susanna Arminen (s.1975) on julkaissut kiinnostavan esikoisromaanin, joka antaa todentuntuisen ja tarkkanäköisen kuvan muusikoksi aikovan koulutuspolusta ja uralla etenemisen mahdollisuuksista, rajoitteista ja vaikeuksista – mutta myös aidosti tehtäväänsä paneutuvan ihmisen kyvystä nauttia musiikista itse ja välittää hienosti nautintoa kuulijoilleen. Samalla lukija tulee pohtineeksi miesten ja naisten eriarvoista asemaa esimerkiksi muusikkoperheen vanhempina, missä miehen ura on usein naisen uraa tärkeämpi ja tuottaa ratkaisuja, jotka saattavat käydä kestämättömiksi ajan mittaan. Kirjailijana esikoisromaanin kirjoittaja on vielä kypsyvä, mutta aiheeseen omakohtaisesti perehtyneenä ja kokemuksista aidosti jakaen saa aikaan säkenöiviä oivalluksen ja ilon hetkiä musiikista nauttivalle lukijalle.

***

Kirjaston elokuvat

Tuntematon mestari **** Klaus Härö / Heikki Nousiainen, Pirjo Lonka, Amos Brotherus

Puhutteleva kuvaus vanhan taidekauppiaan intohimoisesta suhteesta hyvään taiteeseen.  – Taitavaa työtä, Härö ei petä ja Nousiaisesta löytyy ytyä. Hyvin istui joulun aikaankin katsottavaksi.   

*