Anna Berglund    Vaikka tuulisikin   runoja   Momentum Kirjat 2026

Esikoisteos saaristorunoja 1976 syntyneeltä Anna Berglundilta.   –  Pieniä herkkiä, kotikutoisia tunnelmarunoja onnesta ja kaipauksesta.

’

Milka Luhtaniemi   Häikäisy    – runoja   Gummerus 2026

Kiinnostava runoilija (s. 1992), jolla on dramaturgin koulutus. Hän on saanut S. Hiidenheimon muistostipendin, ja K. Jäntin palkinnon sekä ollut ehdolla HS:n kirjallisuuspalkinnon saajaksi 2021. Häikäisy on hänen kolmas runokokoelmansa.  – Mielestäni hänen runojensa maailma on persoonallinen, teemat elävät jatkumona ja runoilijalle on kehkeytynyt oma ääni. Aion seurata kehitystä.  

*

Jonne Haapala   Poissaoloharjoituksia   – runoja   WSOY 2026

Haapalan runoteoksessa on jokin yleisvire, keskusteleva elämänasenne, joka puhuttelee lukijaa. Teos oli itselleni löytö uusien runoilijoiden harvasta käyneestä joukosta. Tavallaan viehätyin mielessäni keskustelemaan väljästi sijoitettujen tekstien kanssa.

*

Susanna Kaisla   Pisteen jälkeen   – runoja   Aviador 2026

Uusmaalaisen yhteiskuntatieteilijän ja sosiaalityöntekijän esikoisrunokokoelma.  – Levollisia ja avaria runoja, joissa maalaismaisema hengittää.

*

Rohkaisurunoja   toim. Ismo Loivamaa   Karisto 1995

Klassisiin runopoimintoihin painottuva kokoelma runoja, jotka vastannevat monen rohkaisua kaipaavan ikätoverin toiveisiin. Runojen parissa viihtyvä löytää toisen valinnoista helmiä monet kootut luettuaankin. Löytyi kirjaston kierrätyshyllystä.

*

Andrei Makine   Elämän musiikki   suom. Annikki Suni   WSOY 2001

Kaunis pienikokoinen kirja virolaissyntyiseltä, arvostetulta kirjailijalta, löytyi kirjaston kierrätyshyllystä. Erikoinen tarina, joka kertoo Stalinin ajan Venäjästä, pianistista nimeltä Aleksei Berg ja yleisemminkin homo sovieticuksesta, jonka kaltaista kansalaista ei ole toista.  Vaikuttava.

*

Selja Ahava   Hän joka syvyydet näki   Gummerus 2025

1974 syntynyt palkittu (mm. Kiitos kirjasta -palkinto) kirjailija ja käsikirjoittaja paneutuu tässä uusimmassa teoksessaan kuolemaan liittyvään aiheistoon sekä romaanin että tietokirjan keinoin.  – Aluksi vierastin eri tyyli- ja aiheenkäsittelykeinojen sekoittamista keskenään, mutta lopulta havaitsin, että teos, joka aihepiiriltään olisi voinut eläytyvälle lukijalle olla raskas, keveni lukukokemuksena neutraalin tietoaineksen ansiosta huomattavasti.  Lääkärien elinsiirtokysymyksiin liittyvä eettinen pohdinta oli hyvin mielenkiintoista, niin kuin romaanin välittämä erikoinen tarina äidistä, joka ei hyväksynyt tyttärensä julistamista aivokuolleeksi, vaan halusi hoitaa ja kuntouttaa tytärtä itse kotona sairaalajärjestelmän ulkopuolella. Monitasoisesti puhutteleva kirja tekijältä, joka ei aiemminkaan ole kaihtanut vaikeisiin teemoihin tarttumista.

*

Shelley Read   Minne virta kuljettaa   suom. Jaakko Kankaanpää   Otava 2023

Kirjailija, ympäristötieteilijä ja kirjallisuustieteen opettaja Shelley Read asuu Coloradon Kalliovuorilla, johon maisemaan hän sijoitti myös tämän romaanin tarinan, josta tuli bestseller kotimaassaan.   – Viehätyin heti kohta päähenkilöön, nuoreen tyttöön, joka asuu maatilalla ja äidin kuoleman jälkeen joutuu isänsä, veljensä ja pyörätuolissa istuskelevan setänsä keittiöpiiaksi. Rakastuttuaan intiaanimieheen ja tajutessaan olevansa raskaana, hän päättää lähteä kotoa, koska tietää, ettei perhe hyväksyisi ikinä liittoa ’puoliverisen’ kanssa. Monin tavoin äärimmäisen vaikean raskauden ja synnytyksen ajan hän piileskeli Kalliovuorilla autiossa metsästysmajassa ja palasi kylälle nälkäkuoleman partaalla saadakseen apua itselleen ja vauvalle. Mukaansa tempaava ja imussaan pitävä tarina sitkeydestä ja elämänvoimasta äärimmäisen vaikean kohtalon voittamiseksi. 

*

Sawako Natori   Kirja, jota etsit   suom. Raisa Porrasmaa   Otava 2026

Näitä eksoottisia kirjakauppa- tai kahvilaympäristöön keskittyviä herttaisia tarinakokoelmia on julkaistu siellä ja täällä, ne myyvät, saattavat viihdyttääkin, varsinkin naislukijoita, mutta niiden kirjallinen taso saattaa olla melko heppoinen. Minulle heräsi kysymyksiä suomen kielen töksähtelevistä käännöskohdista ja tarinan toisteisuudesta. Otava!

*

Jyrki Pellinen   Auringon silmä   Aviador 2019

Tämä lienee runokirja, ainakin Pellinen (s. 1940) on aiemmin sellaisiakin julkaissut. Pellinen on myös kuvataiteilija.  – Tämän teoksen teksti ei avautunut minulle muutoin kuin joidenkin puolen sivun mittaisten lapsuusmuistojen osalta. Niitäkään ei ollut seassa tarpeeksi, että olisin kiinnostunut lukemaan enempää kuin viitisenkymmentä sivua.

*

Juhannusmorsian   – valon ja varjon tarinoita   toim. Juha Mäntylä ja Arttu Tuominen   Varjo kustannus 2019

Kauhutarinakokoelma. Luin muutaman ja sain tarpeekseni. Ainoa tarina, jonka olisin kelpuuttanut, oli Tommi Kinnusen. Hän oli minusta väärässä seurassa näiden kansien välissä. Olin pahoillani hänen puolestaan, ja omastakin virhevalinnastani kirjastossa. 

*

Petja Lähde   Ilon kaava   Karisto 2018

 Pitkästä aikaa aikuinen kirjoittajamies, jonka huumori otti tulta, ihan ääneen naurahtelin lukiessa. Tarinassa oli pitkä ja roteva kaksospoika ja veli pieni ja hintelä, jotenkin syntymäasetuksiltaan vastakkaiset luonteetkin. Lähtivät pohjoiseen etsimään isäänsä, jota eivät olleet tavanneet. Junalla mentiin ja monenlaista matkatoveria ehti olla, joiden kanssa veljekset jutustivat. Tarinalla oli vakava pohjavire, mutta ei synkkä. Kuolemakin kohdattiin, mutta sekin osoittautui ystäväksi. – Tykkäsin!

*

Silene Lehto   Musta huone   WSOY 2026

Kirjoittaja (s. 1979) on helsinkiläinen, julkaissut kolme runoteosta. Musta huone on hänen ensimmäinen romaaninsa, alaotsikkona – Ajatuksia leukemian ajalta.   – Minua riipaisi heti takakanteen nostettu lainaus kirjan tekstistä: ”Kevät saapuu juuri kun ajattelen, että en jaksa enää.”  Teos kuvaa minäkertojan tavoin kolmen sukupolven surumaisemaa leukemian otteessa. Ensin kuolee kertojan äiti leukemiaan, sitten sairastuu lapsi. Kun teksti on hyvin työstetty ja tapahtuneesta on riittävästi aikaa, lukija myötäelää syvästi kaikki vaiheet eikä ahdistus ole tekstissä sellaisena, että löisi yli. Tässä auttaa tekstin väljä asettelu, välitiloilla on merkitystä. Lukija jää toivomaan, että ’Lapsi’ on selvinnyt, sisarukset ja vanhemmat selviävät elämän puolelle kohtalon harvinaisen kovasta koettelemuksesta. Teos on kauniisti ja aidosti kuvattua elämäntaistelua. Haluan kiittää tekijää, uskon, että teos antaa monelle toivoa – sillä kärsimys on väkevä elämänosa. – Kirja on kaunis ja tärkeä puheenvuoro ja antaa uskoa ihmisen kyvystä selviytyä kovan kohtalon keskellä.

*

Katherine Mansfield   Kanarialintu   – novelleja   suom. Marja Alopaeus   Gummerus 2005

Uusiseelantilainen, 1888 syntynyt ja Ranskassa 1923 kuollut kirjailija opiskeli Lontoossa ja yritti sitten palata kotisaarilleen, mutta ei enää sopeutunut. Avioliitossaan hän koki elämänsä yksinäiseksi ja irralliseksi, sairasti paljon ja kuoli lopulta keuhkotautiin.  – Novellit maalaavat kuvaa viime vuosisadan alun elämästä ja asenteista. Luin noin sata sivua ja totesin, ettei kirjailijan tyyli eikä novellien sisältö jaksanut houkuttaa minua pitemmälle.

*

Katja Kallio   Säkenöivät hetket   Otava Seven-pokkari vuodelta 2013

Katja Kallio on kirjailija, jota olen hämmentävän vähän lukenut, vaikka käsitys hänestä luotettavana kirjailijana on ollut pitkään olemassa. Tekstit ja tyyli ovat tasaisen hyvää tässäkin. Korkkaamaton kirja löytyi kirjaston kierrätyshyllystä, kun etsin pokkareita, joita olisi kevyt pihakeinussa lukea. – Romaani on sävykästä ja vahvaa tarinaa viime vuosisadan kylpyläelämästä kesäkaupunki Hangon maisemissa. Tarinan keskiössä ovat yhden suvun kohtalonkäänteet. Romaani kuljettaa rinnakkain sukupolven vahvojen naisten elämää, jossa miehet ovat taustalla, mutta ratkaisuineen säätelevät naistenkin kohtaloita. Laadukasta lukuromaania myös pokkarina.

*

Riina Katajavuori   Kirjeitä Jekaterinburgiin   – novellikokoelma   Tammi 2006

1968 syntynyt Katajavuori on julkaissut runoja sekä proosaa ja ollut sekä Runeberg että Einari Vuorela palkintojen saajaehdokkaana. – Mielenkiintoinen kirja, jonka tarinat heittivät yllättäen minut 1960–70 lukujen nuoruuteeni. Tässä kerrotaan siitä ajasta, joka minulle, samaan aikaan nuoruuttani eläneelle, oli hämärästi olemassa jossain toisaalla. Teksti oli nautittavaa, ammattilaisen työtä.   

*

Eeva-Liisa Manner   Kävelymusiikkia   – proosateoksista toim. Tuula Hökkä   Tammi 2003

Runohyllyissäni on Mannerin runotuotanto pääpiirteissään. Teki mieli tutustua myös hänen proosaansa. Kokoelmassa paljastuu kirjailijan persoonallisuuden ja elämänhistorian erityispiirteitä, jotka antavat ymmärrystä myös runojen kielelle ja tyylille. Ennen muuta proosan palaset valottavat runoilijan mielenmaisemaa, jossa villien mielikuvien runsaus rönsyilee ja tulvii. Oli vähän liian raskasta kesälukemiseksi, harpoin ja jäi lopulta kesken. Manner on loistava runoilija, mutta mitä sanoa proosasta? 

*

Johanna Forss   Pidot   Tammi 2026

1979 syntynyt kirjoittaja on helsinkiläinen fil.maist. ja ’yhdenillanromaani’ Pidot on hänen esikoisensa.  – Päähenkilö, Maria menee kutsuttuna juhliin, joihin on tullut paljon väkeä. Taustoja kerrotaan ja illan mittaan kehittyvät kohtaamiset ja tapahtumien myötä palataan oudohkoa ystävyystarinaa tarinaa selittäviin lähtökohtiin päähenkilöiden elämässä. Paikoin kerronta on uuvuttavan tavanomaista, paikoin säkenöi riehakkaastikin. Kyllähän se lopputuloksessa näkyy, että kirjoittaminen on tapahtunut muiden toimien ohessa päätyön vapaa-ajoilla. Henkilöiden moderni ajatus- ja arvomaailma ei ole ihan lukijan makuun, mutta outoudessaan kuitenkin kiinnostavaa.

*

Toshikazu Kawaguchi   Ennen kuin kahvi jäähtyy   Bazar 2015; Ennen kuin salaisuus paljastuu   Bazar 2017, molempien suomentaja Markus Juslin.

Osakalainen 1971 syntynyt dramaturgi ja ohjaaja kirjoitti kaksiosaisen romaanisarjan, jonka kumpikin osa sisältää neljä tarinaa samasta aiheesta, joissa esiintyvät myös osittain samat henkilöt. – Näytelmän pohjalta kehitetyt romaanit tuntuvat puisevilta, mikä johtuu tarinoiden toisteisuudesta. Dialogikatkelmat ovat niukkoja samoin kuin tapahtumapaikan ja henkilöiden kuvaus. Sanoisin Kawaguchin kirjoittaneen lähes tulkoon saman romaanin kahteen kertaan eri nimellä. On kuulemma suosittu. Tulossa on kuulemma kolmaskin samaa lajia.  Ehkä nämä tarinat toimisivat paremmin teatterilavalla kuin luettuna?

*

Elokuvat

Leijonasydän***** Dome Karukosken ohjaama elokuva, pääosissa Peter Franzen, Laura Birn, Jasper Pääkkönen, Yusufa Sidibeh

Karukosken elokuva on pohjoismaista yhteistyötä, jota mm. kirkko on tukenut. Teemana on rasismi ja natsiliikkeen vaikutus yhteisöön ja henkilökohtaisiin perhesuhteisiin. Aloitimme katsoa yhdessä, mutta minun oli jätettävä elokuva kesken, se oli minusta yksinkertaisesti liian raaka ja meluisa tappeluineen ja kranaatinräjähdyksineen rikkoen sunnuntaipäivän rauhan. Sinänsä hyvä idea nostaa tärkeä teema keskusteluun, mutta ei toiminut minulle niin.  Toisen katsomiskokemus vaikutti olevan myös osin ristiriitainen, mutta armeijan käyneenä miehenä hän ei ehkä kokenut sotilaallista ilmapiiriä niin uhkaavana.

*

Universumin kaiut ***** Dokumenttielokuva Kaija Saariahon musiikista. Ohjaus Riitta Rask.

Kirjastomme dokumenttielokuvien esittelyssä oli tämä levy, joka oli tehty kunnianosoitukseksi ja kiitokseksi lahjakkaan säveltäjän taiteesta. Lumouduin täysin sekä ihanasta, modernista musiikista että taiteilijan persoonasta hänen kertoessaan säveltäjäksi kehittymisestään ja kuvatessaan teostensa syntyä. Totesin, että tämä upea elokuva kannattaa hankkia kotiin ja katsoa rauhassa useampaankin kertaan. Tulemme hankkimaan jatkossa myös Saariahon kiehtovia, moderneja musiikkiteoksia levytyksinä.

*

Here ****      Ohjaus Robert Zemeckis, pääosissa Tom Hanks ja Robin Wright

Forest Gumpin tekijät loivat uuden elokuvan HERE, joka perustuu Richard McGuiren sarjakuvaromaaniin. Sen sanottiin kertovan ”perheistä samassa paikassa eri aikakausina, rakkaudesta, menetyksestä, naurusta ja elämästä”.  – Minusta tämä oli pelkästään käsittämätöntä periamerikkalaista roskaa. Katsoimme yhdessä ja jätimme kesken. 

*

Kesäkirja *****       Charlie McDowellin filmin pääosissa Glenn Close, Anders Danielsen Lie, Emily Matthews

Tarina perustuu Tove Janssonin Kesäkirjaan ja kertoo Sophia-tytön kesästä isoäidin kanssa pikkuisella Suomenlahden saarella. Tarinassa on läsnä myös Sophian ja isän suru äidin kuolemasta.  – Hienovireinen ja kaunis Kovharun kallioluodolla kuvattu elokuva, joka puhuttelee herkillä merimaisemillaan. Luonto antaa tilaa surulle, ja tarjoaa lohdutusta. Viisaan isoäidin apu on oleellinen tuki surussa. Hyvin tehty ja puhutteleva elokuva. Osui katsottavaksi juuri juhannuspäivään kotona.                

*

Mamma mia!       Muinaisen musikaalin modernisoitu musiikkivideo, mukana mm. Andy Carcia ja Cher. – Ei pärjää alkuperäiselle elokuvalle. Sekava.

*

Little Miss Sunshine         Komedia perheestä tien päällä, kun seitsenvuotias haluaa Yhdysvaltojen toisessa osavaltiossa pidettävään tyttöjen kauneuskilpailuun ja perhe vaareineen ja teini-ikäisen, mielenosoituksellisesti puhumattoman isoveljen kera lähtee matkaan huonokuntoisella Hiacella   Kommelluksesta toiseen etenevä tarina on varsinainen asioiden kriisiytymisen mestarinäytös.

*

Ei koskaan sunnuntaisin           Viihdyttävä vanha komediaklassikko, Oscar-palkittu musiikki. Pääosassa Melina Mercouri.

***

perheessäni tämä on ollut aina juhlien kuu. äitini, edeltä mennyt, eli 96 vuotta ja kertoi perheelleen muutaman kerran, että tämä 11. olisi paitsi tyttären nimipäivä, myös hänen itsensä syntymäpäivä, jos se olisi aikanaan papinkirjaan tullut oikein merkittyä. ei nimittäin ollut. äidinäiti oli itse kertonut, miten asia oli. eivät olleet viime vuosisadan alkupuolella pitäneet asiaa tärkeänä oikaista, kun venäjän peukalon alla maassa vielä oltiin äidin syntyessä. sisaruksia oli paljon ja toiseksi nuorimmalle ei ollut etunimiäkään löytynyt kuin yksi. kun vuosi ja kuukausi oli oikein, pari kolme päivää sinne tai tänne, mitä väliä.

olen siis, paitsi veljeni mielestä sankari nimipäivän takia, virallisesti myös vanha täydet kahdeksan vuosikymmentä taannoin täytettyäni. päiväkin on tiettävästi oikein henkilötunnuksessa. tänään en ole jaksanut juhlia, vaikka joiltakin tahoilta on aiheesta muistutuksia tullut. kohta kumminkin kuopuksemme perheessä juhlitaan nuorimman synttäreitä, vuosia on koossa oikean käden joka sormelle. odotettavissa on naurun kiherrystä, menoa ja melskettä, pojantytär kun on ’hoksikas’ ja ’eloisa’, kuten mummostaankin lapsena sanottiin. nykyään myös omatahtoinen ja protestivalmius on priimaa.  

sen kuulemma vanhana taitaa. Jos taas on nuorena johonkin muottiin survottu, jossa ei vanhempana viihdykään, saa olla tyytyväinen, jos elämä auttaa tavalla ja toisella muotin rikkomisessa ja oman elämäntavan löytämisessä. Myös vanhana voi oppia uutta, soveltamaan tekemisiään eri tavoin tai asioita toisin kuin muut.

riittäisi hyvin, että oppimansa testaisi kussakin elämän vaiheessa siltä varalta, jos siihen olisi tullut uutta oivallusta tai hiukka toista näkökulmaa. saattaisi helpottaa pirskahdus seikkailumieltä ja uteliaisuutta elämää kohtaan. elämä on siitä ihana, että kun siltä jotain kysyy, se jollakin tavalla, jossain aikataulussa vastaa. ja saattaa myös yllättää.

mitä siis olen elämässä oppinut – kannattaa itseltään aika ajoin kysyä. lapsuusvuosina heränneet toiveet ja päätökset ymmärsin tärkeiksi, ne antavat suuntaa, ohjaavat pyrkimyksiä. asetin jo varhain itselleni päämääräksi elää tietoisesti itseä kuunnellen, sillä tavalla, ettei vain heittäydy odottelemaan ’minne tuuli tytön kuljettaa’.

opin varhain, että omia tuntojaan on kuunneltava, ponnisteltava kohti oikeaa ja hyvää. luontaisesti tein myös huomioita siitä, mitä pyrkimykseni aiheutti muissa lähellä olevissa. tärkeää on hyväksyä, että aina ei voi onnistua, mutta lannistua ei saa, sitkeys palkitaan. isälle olen kiitollinen, hän ohjasi sovitellen, eettisesti arvokkaaseen suuntaan.

vanhana ’taitaa’ – ainakin tuntea itsensä ja mahdollisuuksiensa rajat, mutta on vielä opeteltava tunnistamaan myös jaksamisensa rajat. sekin on uutta, että sitkeys ei enää riitä. on opeteltava luopumaan monesta hyvästä, rakkaista ihmisistäkin. elämä supistuu, tavallaan myös kevenee. luopumisprosessin loppututkintovaihetta elän, yhä tuntojani kuunnellen.

perheelleni, ystävilleni ja sieluntovereille heinäkuussa 2026                       Ellinoora, 80 v

niin kauan kuin olen runoja lukenut, olet ollut minulle olemassa, osannut sanoittaa tunteeni luontoa kohtaan, puita ja metsää, niittyjä, sen heiniä, kukkia ja perhosia, lintuja, kallioita, vettä, taivaan pilviä, olet ollut minulle kesärunoilija

niin kauan kuin olen itseni tajunnut tytöksi, josta on tulossa nainen, olen osannut lukea sinua siihen nälkään, mihin äidin velli ei riittänyt eikä yksinäisyyteni ja maailmani rajat antaneet eväitä, olen osannut lukea, lukenut ja kasvanut sinun kanssasi

niin kauan kuin matka omaan vanhuuteen on vuosia vienyt, olen palannut sanojesi luokse ja tarvinnut sinua. vielä nytkin keskustelen kanssasi, vanhuuden intohimoista ja kuolemasta, joka humisee tuulena unissani

voi hyvin, Eeva, edeltä mennyt

27.6.2026

                           Eilen satoi, pojantytär lähti kotoa pyörällä, tuli muutaman asemanvälin junalla pyörineen ja ajoi Vaarilaan. Oli sovittu kesätyöurakka puolipäivästä lähtien. Oli haalittu tarpeelliset tavarat esille, siirrelty huonekaluja valmiiksi. Reipas keikkalainen ryhtyi heti toimeen. Työnjako oli sovittu niin, että vaari avusti alkuun ja mummeli keskittyi lihapulla-kasvis-aterian valmistukseen keittiön puolella. Kun olohuoneen kaksi isoa ikkunaa oli pesty, pidettiin ruokatauko. Makuuhuoneiden ikkunat ovat pienempiä, niinpä ne sujuivat sutjakkaasti, mutta verhojen irrottelu, tuuletus ja takaisin säätäminen vei eniten aikaa. Sitten olikin jo taas virvokkeen aika. Raikas sitruunajuoma ja kahvi sekä raparperipiirakka jäätelön kera maistuivat mainiosti.  Hetki vielä neuvoteltiin palkkiosta, joka ei kuulemma olisi ollut tarpeen, kun oli muutenkin mukavaa puolin ja toisin, mutta kun oli kesätyöpaikkaa tarjottu, pidimme asiallisena maksaa. Kotvan teinimme joutui pohtimaan summaa kuuden tunnin työrupeamasta, jossa oli ateriaetu, mutta ei matkakuluja. Summa lähti tilille sen suuruisena kuin olimme ajatelleetkin, vaikka varovainen ehdotus oli siitä tuskin kolmannes. Yhdessä puuhailun, keskustelun ja naurun tuottama iso ilo oli vielä bonuksena.

Mitä kaikkea ihminen juhannukseltaan odottanee, sitä tulee miettineeksi tähän aikaan pohjoisessa kotimaassaan, jossa kaikkien aikojen aikaisin kevät kuljettaa jatkumossaan kaikkien aikojen aikaisinta kesää. Onko siis odotettavissa kaikkien aikojen pisin kesä, vai ehkä kaikkien aikojen aikaisin syksy? Tuleeko kaikkien aikojen aikaisimmasta lopulta uusi normaali?

Näillä main (Etelä-Suomi) ei talvea tällä vuosisadalla ole juuri kannattanut pettyäkseen odotella. Mahtaako talvi siirtyä viimein kokonaan Lappiin, ja Oulun alapuolisessa Suomessa syksyä seuraa virallisesti talveton talvi, jossa eletään kaamoshämäryyttä, kunnes kevät joskus koittaa. Jos.

Tiedossa kumminkin on, että aurinko kuumenee kuumenemistaan, kunnes palaa loppuun ja sammuu joskus kokonaan. Sitä tuskin mikään elävä on todistamassa, mutta sittenpä vasta kaikkien aikojen yötön yö onkin, kun päivänvaloa ei ole olemassakaan.

Kaikesta huolimatta: juhannus on tullut, etuajassa toki, mutta kumminkin. Nyt voi rauhassa veisata suvivirren, kun koulut ovat kesälomilla eikä valituksia ota kukaan vastaan.  

…siitä, kun teinejä oli tavattu. Tutuksi on jo tullut isovanhempien osa, saa ikävöidä alituiseen – ja ilahtuu jok’ikisesta pienestä kuvatervehdyksestä tai viestistä, joka puhelimeen kilahtaa. Jos pienet tai isot tulevat isänsä kanssa ihan käymään, on suorastaan juhlan paikka. Onneksi matka ei ole pitkä, enemmän on kyse elämän erilaisesta rytmistä. Meillä vaarin kanssa enimmälti hiljaiseloa, toisaalla perheiden loma-arjen monimuotoinen tapahtumarikkaus, harrastusten ja osallistumisten sovittelu kiitävien kesäviikkojen keskellä. Keksin tarjota teineille pari pientä kesätyöprojektia, koska meille apu olisi tarpeen. Tarjous otettiin iloisesti vastaan ja ikkunanpesupäivästä jo sovittiin. Pienten serkkujen päivähoitoa oli jo ehditty myös tarjota, joten Murun (15 v) kesätyötilanne näyttää jo suht lupaavalta. Piharuohon leikkuukin kuulemma kiinnostaa. – Kesämme on pelastettu!

Ehti vierähtää viikko ja toinenkin, kun viimein olemattomilta kiireiltäni ja vähiltä huoliltani tuli mahdollisuus lähteä kirkkoon. Toinen meistä halusi katsoa striimauksen kotona, mutta minulle se ei silloin riitä, kun haluan hengittää toisten kanssa samaa aamua kirkonpenkissä, veisata virret ääneen, kuulla tekstit luettuna ja antaa katseen vaeltaa tutussa tilassa, aistia valot ja varjot, kuulla kaiut, nousta ja istua, vaeltaa jonossa kuoriin ehtoolliselle ja palata kokemuksen myötä kotiin sielu ravittuna.

Ystävä istahti viereen, kun olin tutulle paikalleni etsiytynyt. Taas tavattiin, saman kaupungin asukit ja pitkäaikaiset entiset työtoverit kotiseurakunnassa. Hänen mielessään liikkuivat ehkä kahden kuukauden muualla olon jälkitunnelmat ja kotiinpaluuta odottaneiden asioiden kasojen purku. Minä tunsin jälleennäkemisen iloa ja kiitollisuutta, kun kuulin matkan onnistuneen hyvin ja ilman harmeja. Paljon ehtii kertyä ystäväin kesken jaettavaa poissaolojen aikana, sillekin on omat hetkensä.  

Tänä ’merkillisenä’ vuotena meidän molempien elämässä kaikki tuntuu alkavan etuajassa. Eikä se ole pelkkä tunne, vaan tilastojen valossa on todettu, että harvinaiseksi käynyt lumitalvi näillä eteläisillä seuduilla kotimaata tuli ja kesti melkein kaksi kuukautta. Eikä siinä kaikki, kevät vyöryi maille ja mannuille maalis-huhtikuussa, linnut palailivat ennen aikojaan, puut ja pensaat silmuuntuivat ja ehtivät lehteen ennen vappua, olivat kauneimmillaan toukokuun ja nyt luonto on jo syvänvihreä, kun Suomen kesän piti vasta alkaa.

Opiskeluaikaiset toverit ovat ohittaneet ’vanhuusikärajansa’ kilpaa, Toinen meistäkin varhaiskeväällä jo, mutta itse vielä sinnittelen, muinainen kesän lapsi. Ennen alettiin puhua vanhuusiästä kahdeksankymmenen kohdalla, mutta nyt olen havainnut, että sitäkin rajaa on jossain hilattu viisi vuotta eteenpäin. Onko ajatus, että eläkeikää nostamalla, vanhuusikärajaa nostamalla ja elinvuositavoitetta hivuttamalla kohti sataa vuotta saadaan ihmiselämän tilastollista hyötykerrointa paremmaksi. Kenenköhän intressejä tämä palvelee?

Joka tapauksessa en aio provosoitua tästä, siitä yksinkertaisesta syystä, että vanhuuden fiilikset sekä tosiasiat ovat jo löytäneet meidät. Jaksamisen energioita ei löydy entiseen malliin, levon tarve yllättää yhä useammin. Yli voimien käyvä ponnistelu terveystilastojen kaunistamiseksi ei meitä kiinnosta. Arjesta selviäminen mahdollisimman pitkälle omin neuvoin kotiosoitteessa sen sijaan tuntuu paremmalta kuin mikään, mitä nykyinen ns. hyvinvointiyhteiskuntamme haluaa ja kykenee ikääntyneilleen tarjoamaan. Näin on.

Runot

Tomi Pyyhtiä   Odota minua niityllä   Momentum 2025

– Liikuttava kuvaus miehen ja koiran ystävyydestä, surusta ja pakahduttavasta kaipauksesta sekä uuden alun mahdollisuudesta lohdutuksena.

*

Mikko Nenonen   Hengittävä eläin   Aviador 2026

– Ajatusvirtaa pikemminkin kuin runoa, sanoisin. Ei tässä kovin paljon runonmakua mielestäni ollut.

*

Romaanit

Marketta Pyysalo   Kopaalihuone   Teos 2025

Kirjailija Pyysalo on tamperelainen kulttuurisuunnittelija, 2021 esikoisteoksensa julkaissut ja myös kääntäjänä toiminut.  – Tarina lähtee liikkeelle pariskunnasta, joka jonottaa lentokentällä lomamatkalle lähtöä. Käy ilmi, että nainen ja mies ovat suhteensa rajakohdassa, heidän keskustelunsa on niukkaa. Naisen ajatusmonologi kuljettaa lukijaa, milloin missäkin ammoin tapahtuneessa tai mahdollisessa tulevaisuudessa. Olin varsin viehättynyt tämän teoksen tyylistä, joka palkitsi monenlaisilla pienillä yksityiskohdilla, ajatuksia herättävillä huomioilla ja johtopäätöksillä, vaikka jono ei tuntunut etenevän.

*

Ilkka Hackman   Kakspuusaari   WSOY  2023

Kirjailija on Espoossa 1982 syntynyt ja Jyväskylään kotiutunut. Kakspuusaari on hänen toinen romaaninsa, eräänlainen rakkaustarina, joka muuttuu katoamistarinaksi – ja ”tutkielmaksi nykymaailmasta ja siitä maailmasta, joka on tulossa.” – Teos ei anna mitään ratkaisua eikä johda mihinkään johtopäätökseen. Se avaa isoja asioita sulkematta tarinaa mitenkään. Siksikö se jättää lukijan viileäksi eikä mikään oikein kosketa.  

*

Mariia Niskavaara   Ester, teurastaja   Kosmos 2025

Kirjailija on Valkeakoskella 1988 syntynyt ja valmistelee väitöskirjaa.  – Tässäpä teos, josta nousi kohu, kun ’suuren maailman filmimogulit’ kilpaa tahtoivat tarinan elokuvan käsikirjoitukseksi. Romaani on erään tytön kasvutarina ja parisuhdetarina, jossa teurastaja ja keinosiementäjä löytävät toisensa.  Kovin merkillinen romaani ei olisi ilman sitä, että se on häpeämättömän ja ronskin lihallinen ja nimenomaan sellaisena kerrottu. Ester osoittautuu yhteisössään loputtoman mielenkiinnon kohteeksi, vallankin, kun haluaa kipeästi lasta eikä onnistu siinä. Jossakin hän kuitenkin onnistuu – ja siitäkin otetaan kaikki irti. Kerrontataitoa riittää, liioittelu pysyy tyylikeinona ja palvelee tarinaa.

*

Seidi Saikkonen   Yvonnen talo   Kosmos 2019

Esikoiskirjailija Seidi Saikkosesta kerrotaan kirjan kansiliepeessä vain, että hän on opiskellut elokuvataidetta Lontoossa ja asunut vuosia ulkomailla, kirjan ilmestymishetkellä Shanghaissa. Yvonnen talo kertoo vammaisten henkilökohtaisena avustajana toimivasta Annasta ja hänen entisestä asiakkaastaan Yvonnesta, jonka hautajaisiin Anna matkustaa Sveitsiin.  – Erikoinen tarina, joka hautajaismatkan erityisine yksityiskohtineen ja Annan mieleen vyöryvine henkilökohtaisine muistoineen luo paikoin lähes trillerimäisen tunnelman. Kirjoittaja rakentaa kerrontaansa kuin elokuvan käsikirjoitusta, kohtauksenomaisin tyylikeinoin. Lukija joutuu painiskelemaan henkilöiden tekemien ratkaisujen eettisyyttä moneen otteeseen. Jää vaikutelma, että tarina on kuin sairauskertomus, jossa auttajan ja autettavan roolit sekoittuvat ja asialliset ja hyväksyttävät rajat ylittyvät kaikissa suhteissa.

*

Päivi Setälä   Keskiajan nainen   Otava 1996

Fil.tri Päivi Setälä (1944–2014) julkaisi lukuisia historiallisia tietoteoksia, sai aikanaan Tieto Finlandian kunniamaininnan sekä valtion tiedonjulkistamispalkinnon 1991.   – Tietokirja Keskiajan nainen osoittautui hienoine värikuvineen taiteellisesti kunniahimoiseksi kuvaukseksi naisten asemasta keskiajalla yleensä sekä muutamien erityisistä ansioista historiaan jääneiden naisten, kuten Hildegard Bingeniläisen, Katarina Sienalaisen, Pyhästä Birgitan ja Jeanne d’Arc’n merkityksestä.  

*

Riikka Pulkkinen   Lumo   Otava 2022            Paras mahdollinen maailma   Otava 2016

Taidokkaan ja parhaassa luomiskyvyssään olevan kirjailijan romaani Lumo alkaa: ”On heinäkuu, kesän pysähtynein hetki. Heitä on paikalla viisi, kaksi tyttöä, kolme poikaa. Philippa ja Saga. Oliver. Kasimir ja Noa. – On heidän nuoruutensa viimeinen kesä.” Ja luku 9, sivulla 153 alkaa: ”On seitsemäs päivä Philippan kuoleman jälkeen”.  – Tarina on rakentunut niin, että kuollut tyttö hallitsee kaikkien muiden kirjan ihmisten tarinaa ensin elämällään, sitten kuolemallaan. On se väkevä elämä – ja varsinkin sen elämän päätös. Tarinan tyttö, tyttöjen tyttö hallitsee myös lukijan ajatuksia lukuprosessin ajan. Joitakin muistumia Riikka P:n aiemmin luetuista romaaneista tulee mieleen, alkaa muodostua jokin jatkumo, aiemman romaanin henkilökin vilahtaa.           Paras mahdollinen maailma on kaleidoskooppimainen monen sisäkkäin kulkevan tarinan kooste. Lukukokemus jää hajanaiseksi käytetyn kerrontatyylin myötä eikä päähenkilön persoonallisuudestakaan saa ehjää kuvaa sivupersoonien luoman voimakkaan vaikutelman ansiosta. Teos ei mielestäni ole Pulkkisen parhaita, joskin kiinnostaa mihin kaikkeen kirjailijan mielikuvitus taipuu ennen kuin kokonaisuuden ehyet osat romahtavat kasaan, ja tarina muuttuu sairauskertomukseksi.  

***

Elokuvat

Kilimanjaron lumet ****   Robert Guediquian elokuva, palkittu Euroopan Parlamentin Lux-palkinnolla 2011; Jean Pierre Darrouss, Ariane Ascaride.  –  Monitasoinen tarina hyvää tarkoittavien ihmisten perheidyllistä, joka horjuu, kun perheenisä joutuu rikoksen kohteeksi. Eläkeunelmat kariutuvat ja on palattava arkeen, jonka kaunistaa perheen yhteinen eettinen missio.

Orenda *****   Pirjo Honkasalon elokuva; käsikirjoitus ja pääosa Pirkko Saisio; Alma Pöysti; Hannu-Pekka Björklund.  Musiikin lauluosuudet Essi Luttinen. – Tarkasti ja tasokkaasti kuvattu ja rytmitetty tarina, josta syntyy vaikutelma kuin se olisi maineikkaiden tekijöidensä hyvästijättö elokuvana. Filosofinen käsikirjoitus ja upea kuvaus. Kaunis – ja raskas.

Kosto*****   Susanne Bier, (Tanska); parhaan ulkomaisen elokuvan Oscar sekä Golden Globe v. 2011; Mikael Perspirand, Trine Dyrholm, Ulrich Thomsen.  – Tanskalaisen menestysohjaajan monin tavoin puhutteleva ja hätkähdyttäväkin työ, jonka halusin katsoa uudemman kerran kotona. Mikael Perspirand parhaimmillaan eettisesti puhuttelevassa tarinassa, joka sijoittuu Afrikkaan.

Oma maa *****   Markku Pölösen elokuva; Oona Airola, Konsta Laakso.  – Aikoinaan katsotun tv-sarjan, Karjalan kunnailla ohjaajan kansallisromanttinen sota-ajan rakkaustarina. Nostalgiaa ja naisasiaa.

***