– Eipä ole aikoihin tavattu, todettiin Pissismummon kaa tässä taannoin, kun tuo poikkesi. – Olis maailman asiain tilassa enempi paljon paremmalle tolalle säädettävää, vai mitä. – Niin’pä.

– Ennenki oon arvostellu uutisten yksituumaista eksisteerausta pahanilmanlintuna. Kun aukaiset minkä tahansa toosan tai aviisin, ikävää uutista pölähtää silmille ja sataa lotisten niskaan. Päivä on pilalla heti ja taas. Ihminen ei saa illalla unta, kun sitä moskaa pitää fundeerata ja lapioida mielestään tunkiolle. Luontokato. Ilmastohätä. Energiakriisi. Ydinaseella uhkailu. Ohjusten pauke. Sotarikokset.

– Juuei, mutku, tää mitää uutta ole. Kuka muistaa edellisen maailmanlopun meiningin, terroristien aloittaman sotimisen Syyriassa? Siinäpä olivatten kohta osallisena samaiset Venäjän sekopäätsaari ja Turkin yrmysulttaani, ku näinäkin aikoina. Syyrian pienipääkukko piileksi palatseissaan ja Luvatun Maan Mooseksellakin oli näppinsä pelissä. Hyvinki kymmenen vuotta nahistelu jatku ja taitaapa jatkua vieläki. Mulloksella on koko maanosa, jota Lähi-Idäksi muinoin kutsuttiin ja jota nyt mohamettilaisten jumalinen rättipääporukka hallinnoi. Naiset ja lapset kyyristelee teltoissa pakolaisleireillä ja miehet tappelee verissä päin. Ison meren yhdellä laidalla taas Kiinan Keisari hymyää salaviisaasti, ja toisella laidalla riekkuu omatekoinen Maailmanvaltias, jolta laillisesti valittu demokraattipresidentti mukamas vei viekkauella ja vääryyellä vallankammarien avaimet.

– Nih. Vaan minkä näille kukaan mahtaa. Herttaisesti harmaantunut Mummokuningatarkin väsyi isojen poikain nahistelua seuraamaan, otti kruunun kiharoiltaan, ja poistui elämästään helpotuksesta hengähtäen.  

Tänään ja huomenna sytytämme kaksi liekkiä kynttelikköön. Mitä kouhakammaksi kaupallinen joulunalusmelske käy, sitä viipyilevämmin ja hiljaisemmin otan vastaan toisen adventtisunnuntain. Sen teema, Kuninkaasi tulee, on joulukuun atmosfääri, juhlan odotus.

Puhumme perheväen kanssa joulusta. Olemme kaikki koolla, jos terveinä ollaan, täällä Vaarilassa. Jatkamme pöytää, keräämme kaikki tuolit ja penkin siihen ympärille. Pikkumurun matkatuoli tulee mukana, että puolentoistavuotias saa syödä omin käsin annostaan niinkuin isosisko, serkut, vanhemmat, kummisetä ja Rakastettu sekä Vaari ja Mummelikin. Toivomme, että Paratiisin Poppoo ilahduttaisi meitä kaikkia sävelin ja yhdessä laulettaisiin jokaisen jouluiset lempilaulut. Olen jo kaivanut esille taatelikakun ja piparien tykötarpeet ohjeineen ja tehnyt listaa hankinnoista…

Anu Rinkinen   Metallivaahto  -runoja   Ntamo 2022

Metallivaahto on tekijänsä kolmas runokokoelma. Moderni kotimainen runous on aisteja avaavaa sillä tavoin kuin toisilleen vieraiden elementtien yhdisteleminen ja runoksi pukeminen parhaimmillaan on. Se houkuttaa lukemaan arvioimatta, pyrkimättä ymmärtämään tai ennakoimaan, ottamaan vastaan sysäykset ja tajunnanvirran käännökset, joita tekijä tarjoaa. Useimmiten myös palkitsee heittäytymisen oivalluksin ja uusintaa kieltä.

*

Hassam Blasim   Vapaudenaukion mielipuoli   -novelleja   suom. Sampsa Peltonen   WSOY 2009

Irakilaiskirjailija ja elokuvaohjaaja, tullut Suomeen 2004 on julkaissut muutaman novellikokoelman. Tämä lienee alun perin englanniksi julkaistu, sitten suomennettu. Novellit ovat synkänsävyisiä, erilaisten irakilaismiesten ikäviä, puistattavia kohtaloita kuvaavia. Aihepiiri laajentaa kyllä ymmärrystä miksi niin moni tuosta maasta on meiltäkin turvapaikkaa hakenut.

*

Päivi Alasalmi   Sudenraudat   Gummerus 2021

Kirjailija Päivi Alasalmi on julkaissut romaaneja, novelleja, satukirjoja. Sudenraudat on hänen 24. teoksensa. 1800-luvun lopulla Varsinais-Suomessa menehtyi 12 lasta ja lukuisia kotieläimiä nälkiintyneiden susien tappamana. Mitä tämä vaikutti yhteisöllisesti ja miten susien metsästys tuohon aikaan hoidettiin, siitä romaani kertoo. Teos kuvaa myös naisen asemaa Caldoniuksen säätyläisperheen tyttären kautta sekä nousussa olevaa fennomaaniaatetta.   – Historiallisen romaanin Alasalmi kyllä taitaa. Väkevästi hän kuvaa lasten ja heidän perheidensä kohtaloita, unohtamatta villieläinten näkökulmaakaan. Päähenkilö Venny Caldonius kasvaa ulos säätynsä kesystä naiskuvasta ja lähtee rohkeasti toteuttamaan unelmaansa taiteilijana. Susijahdin myötä hän kohtaa myös elämänsä rakkauden.

*

Hanna Meretoja   Elotulet   WSOY 2022

Kirjallisuustieteen professori Turun yliopistossa kirjoitti omakohtaisiin kokemuksiin perustuvan fiktiivisen romaanin, joka on herättänyt huomiota ja saanut myönteisiä arviointeja. Teksti on filosofoivaa, tärkeässä osassa on yksityinen elämänkohtalo ja miten se resonoi ystäväpiirissä. Tapahtumisen näyttämönä on saaristomeri ja vanha perinne muinaistulien polttamisesta rannoilla. Kirjoittaja liikkuu monitasoisesti päähenkilön tragedian ympärillä ja käyttää meren läsnäoloa valovoimaisesti hyväkseen.   – Alusta asti teksti tempaa dramaattisin keinoin mukaansa. Tunnelmissa vellominen on perusteellista, kuten se useimmiten kriisiyttävien tapahtumien osuessa kohdalle oikeasti onkin, elävässä elämässä. Meretojan kieli on runsasta, maalailevaa ja herkästi henkilöidensä reaktioita kuulostelevaa. Teksti on antoisaa myös kirjoittajansa laajan perehtyneisyyden myötä. Hieno, moderni, koskettava romaani. – Suosittelen!

*

Abdulrazak Gurnah   Loppuelämät   suom. Einari Aaltonen   Tammi 2022 (2020)

Vuoden 2021 nobelisti, Tansaniassa syntynyt ja Iso-Britanniassa akateemisen uran tehnyt kirjailija kirjoitti unohtumattoman romaanin kolonialismin varjoista. ”Gurnah johdattaa hellällä, mutta varmalla otteella sotaseikkailijat, kapinoivat naiset ja kieroilevat tukkukauppiaat itäafrikkalaiseen rannikkokaupunkiin, missä kaikkien tiet risteävät. Historian juurettomaksi jättämät elämät kietoutuvat toisiinsa ja puskevat aina vain eteenpäin, koska elettävä on, loppuun saakka, tapahtui maailmassa mitä tahansa.”   – Pitkästä aikaa laadukas romaani, jossa henkilöt elävät ja toimivat aikansa ja elinympäristönsä aitoon tapaan. Romaani on mahdollisuus tutustua aivan toisenlaiseen elämäntapaan, havainnoida mikä meissä ihmisissä on kulttuurisidonnaista, missä taas olemme kukin kaltaisenamme samaa ihmiskuntaa.

*

Ali Smith    Syksy   suom. Kristiina Drews   Kosmos 2022

Kehuttu brittiläinen nykykirjailija Ali Smith on palkittu nimenomaan omaäänisyydestään. Syksy on monitasoinen kuvaus ajastamme. Päähenkilö on nuori Elisabeth, joka tutustuu naapurin vanhaan mieheen, Danieliin ja käy hänen kanssaan pitkiä keskusteluja.   –Syksy ei ole tyypillinen romaani, keskushenkilöt ovat omalaatuinen erisukupolvinen pari, joita tuntuu yhdistävän vain tapa hahmottaa maailmaa. Kirja ei ole helppolukuinen, mutta – ehkä siksi – erityisen antoisa.

*

Kantanen Emma   Jos sataa älä tule   Gummerus 2022

Nuoren taiteen maisteri Emma Kantasen toinen romaani kertoo Australiassa valokuvausta opiskelevasta naisesta, joka rahoittaa opiskeluaan (ja terapiaansa) seksityöllä. Kuvauskohteiden etsiskelyjen myötä hän kiinnostuu suurkaupungin tunneleita tutkivasta underground-yhteisöstä.  – Tässä romaanissa voi tutustua mitä eksentrisimpään osaan suurkaupungin olemusta, sen alaiseen tunneliverkostoon. Samalla aukeaa ovi oudon elämäntavan yhteisöön ja sen kirjoittamattomiin lakeihin. En tiedä onko tämäntapaisesta kirjoitettu romaania aiemmin, minulle ainakin täysin vieras ja outoudessaan kiehtova elämäntapa, joka laajentaa maailmankuvaa suorastaan räjähtävällä voimalla. Romaani ei pelaa vivahteilla eikä sävyillä, vaan koko ajan läsnäolevalla uhalla ja tapahtumilla, jotka väkivaltaisuudessaan nostavat pelon hien otsalle.

***

Kuuntelen sydämeni hiljaisuutta, kaukaa soivia kelloja. Katselen liekkiä, valoja ikkunan takana, lyhdyssä.

Pihassa on ohuelti lunta. Linnut käyvät tuon tuostakin eväspaikallaan, varpuset, tiaiset, mustarastaat. Jotkut niistä istahtavat hetkeksi lyhdyn valojen loisteeseenkin.

Adventti on taas tässä. Iloinen odotus. Valojen nauhat, liekin tuoksu.

Aamun Hesarin ’Merkintöjä’ palstalla Annikka Mutanen pohdiskelee boomer-käsitettä. Sen on sanottu olevan tylynpuoleinen nimittely tietyn ikäpolven edustajista, joiden näkemykset on koettu vanhentuneiksi ja taantumuksellisiksi. Kysymys on siis ikärasismista.

Yhdysvalloistahan käsite boomer on peräisin, mikäpä ei olisi. Tuoreimmat suomalaissukupolvet tunnetaan amerikkalaisen kulttuurin melko kritiikittömästä apinoinnista. USA:ssa oli myös suurten ikäluokkien vauvaboomi kuten meillä sotavuosien jälkeen 1946-1950.

Toimittaja lainaa emeritaprofessori Marja Holmilan tutkimuksia ja huomauttaa, että olisi nimittelijöiden hyvä muistaa, mikä sukupolvi yhteiskunnassamme on eniten edistänyt miesten ja naisten tasa-arvoa. Hän muistuttaa aborttilaista (1970), päivähoitolaista (1973), maksuttomasta ehkäisyneuvonnasta, äitiysloman pidennyksistä ja jaetusta vanhempainvapaasta. ”Nuoremmilla on kova työ yltää samaan.”

On kirkkovuoden viimeinen sunnuntai. Allakka kertoo, että on lapsen oikeuksien päivä, itsemurhaan päätyneitäkin muistetaan ja kirkon kalenterissa on vanhastaan tuomiosunnuntai sekä nykyään myös Kristuksen kuninkuuden sunnuntai. Alkaa olla jo merkityspuolella tungosta.

Kuuntelin radiomessua Lempäälästä Pyhän Birgitan kirkosta. Urkuja ei juurikaan tarvittu, kovasti oli kilinää ja kolinaa ja monenlaista soitinta, laulusolisti huokaili viihdemusiikkityyliin. Pastori saarnasi nykyajan puhekielellä, keskittyi vertaamaan evankeliumin kohtikäyvää tekstiä monopolipelin kuvioihin. Jos Pyhä Birgitta eläisi, mitähän tuo sanoisi tästä nykymeiningistä.

Kymmenen asunnon rivitaloyhtiössä on ihmeen hyvä sopu. Toki erimielisyyttäkin ilmenee. Jotkut haluavat kaataa puut – toisten pihoilta. Jos yhdessä pihassa on nähty rotta, kukaan ei saisi ruokkia pikkulintuja. Sähkölaskun maksaa jokainen osaltaan, mutta turhat valot ovat pahasta.

Yöllä on satanut ohuelti lunta. Linnut askaroivat siementarjottimella ja talipallojen kimpussa. Yhden huomaan istuskelevan torkuilla syreenin alaoksalla. Mustarastaskin on taas löytänyt pihallemme. Niin vähän pikku pihassa tapahtuu, sallikaa meille edes Luojan pikkulinnut.

No niin. On ollut eläköidyttyä jo joltisenkin aikaa vaihe, jossa ruokavastaavamme päänvaiva ratkaistaan arpomalla viikon kauppalistalle aineksia kohtuullisella vaivannäöllä syntyviin aterioihin. Niihin kuuluu joku puolivalmiste, muutama pakaste, joku hyväksi havaittu laadukas einesruoka, kahden päivän keiton tarpeet ja sunnuntain herkkuateria. Joka viikko on yksi kala- ja yksi kasvisruokapäivä sekä salaattitarpeita, välipalatarpeita ja hedelmiä.

Väistämättä eläkeläispariskunnan ruokavastaava on emännäntöihin perehtyneempi puolisoista. Tämä sitten yhtä väistämättä kyllästyy/väsähtää vastuuseensa ja nurisee, miksei hänellä ole tästä toimestaan ikinä vapaapäivää. Silloin alkavat hyvät neuvot olla tarpeen. Etsittäessä ratkaisuvaihtoehtoja löytyy, jos halutaan. Sovitaan, että yksi ateria viikossa on Toisen vastuulla. Löytyy muutama ruokalaji, jonka Toinen osaa tehdä yhtä hyvin/paremmin kuin emäntänsä. Toinen osaa myös käydä pizzeriasta molempien hyväksymän pikaruoka-annoksen tai viedä puolisonsa kiinalaisen noutopöydän ääreen.

Tänään kokeiltiin kaupungin iäkköväen palvelukeskuksen antimia. Vaihtoehto on viiden minuutin ajomatkan päässä ja erittäin edullinen eläkeläisille. Sinne! Karjalanpaisti lisukkeineen oli ihan hyvää ja aidon makuista Toisen mielestä. Emäntä riemastui keittolounasvaihtoehdosta ikihyväksi, sai siihen salaattipöydän antimia, tuoretta ihanaa siemenleipää ja maailman parasta parsakeittoa. Jälkiruuaksi oli raparperikiisseliä kermavaahtonokareen kera. Pariskunnan yhteinen arvio oli: tänne tullaan toistekin.

Sinä, joka luet näitä, olet ehkä huomannut, että en kirjoita vain erityisistä päivistä, dramaattisista tapahtumista ja harvinaisista kohtaamisista. Että kirjoitan enimmäkseen tavanomaisista, hiljaisista päivistä, elämästä, joka soljuu arkisena ja pyhäisenä itsestään melua pitämättä. Riippuu lukijan odotuksista onko teksti tylsää tai väritöntä tai yhdentekevää – kirjoittajasta taas riippuu osaako, haluaako tai rohkeneeko hän avata tuntemuksiaan, ajatuksiaan, ottaa kantaa siihen mitä omassa pienessä elämässä tai koko globaalissa maailmassa tapahtuu.

Mitä isompia uutisia mediasta kantautuu sitä korkeammaksi nousee kynnys kommentoida tapahtumia tai olla jotain mieltä. Monesti tuntuu, ettei tiedä tarpeeksi taustoja eikä syitä, mitkä tapahtumiin johtavat, ottaakseen kantaa. Keskustelut jäävät pieniin piireihin, usein myös varoo sanomasta ajatuksiaan suoraan, jos tietää, että keskustelukumppani edustaa vastakkaista näkökantaa. Tässä iässä malttaa jo vaieta, monesti myöskään ei katso hyödylliseksi riitauttaa keskustelua erimielisyydellä. Tekeehän se tietyllä tavalla elämästä tylsempää, kun jättää käyttämättä mahdollisuuden kuulla ajatuksiaan rikastuttavia näkökulmia.    

Ihminen tarvitsee tavallisia päiviä ja erityisiä. Molemmissa on hohtonsa. Erityiset tempaavat mukaansa jonkin harvinaisen, poikkeavan aiheen tai tapahtuman myötä. Käynnistävät ajatusketjuja, muistoja, tunnetiloja – ehkä luovuuden purskahduksia. Oli mukava tavata isänpäivänä lapsenlapsia ja niitten isiä. Ritaripoika valitti, ettei ole piitkään aikaan päässyt käymään Vaarilassa, niin kysäisin mitä meille yhteisiä juttuja he muistavat lapsuudestaan. Poika muisti ”ne maanantait, kun te tulitte meille ja haitte mua ekaluokalta kotiin ja sitte puuhattiin kaikkea, mummeli luki juttuja ja lauloi mun oman spesiaali-iltalaulun”. Isomuru taas muisteli, kun ”vaari haki mua päiväkodista ja me keksittiin lauluja mummelin kaa koko matkan kotiin asti. Sit mummeli lauloi mulle unilauluksi aina pohjantähtilaulun ja muitakin tähtilauluja…”

Tavallisen päivän aamuna herätessä eläkemuori huokaa: ihanaa, tänään ei ole mitään ohjelmaa! Se tarkoittaa, että ei ole välttämätöntä lähteä mihinkään, voi aloittaa päivän hitaasti, unohtua lukemaan lehteä, hoitaa kotiaskareet muistaessaan, syödä kun tuntuu siltä, lukea levätessään tai kirjoittaa tai lähteä metsään kävelylle. Voi soittaa ystävälle tai viestitellä lähipiirin kanssa arkisia. Illalla voi katsoa uutiset ja ajankohtaiset telkkarista, jos jaksaa. Ja sammuttaessaan lampun huokaista syvään: Kiitos tästä tavallisesta päivästä.

Kaktus kukkii kahdessa huoneessa, toisessa valkoisin toisessa punaisin kukin. Liljaruukku avasi myös ihanat kukkansa täksi päiväksi marraskuun tihkuista harmaata uhmaten, ja saman tien tuli aurinkokin esiin. Myrsky kuuluu kaataneen puita siellä täällä. Isämme ovat lepopaikassaan ja poikiemme perheet omat isänpäivänsä viettoa juhlineet. Vielä Vaarikin saa osansa onnenhetkistä.

Iltapäivällä tulee Kuopus tyttöjensä kera. PikkuMuru oli käytetty lääkärillä ja sen jälkeen jonotettu vielä apteekissa. Toisessa korvassa on tulehdus. Päästään taas leikkimään piilosia, laulelemaan yhdessä ja katsomaan onko lelukoppaan tullut lisää tavaroita sitten viime käynnin. Tuskin ehdimme saattaa heidät kotimatkalle, kun Esikoinen soittaa ja kysyy voivatko vielä tulla. Tietysti voivat ja kakku sekä voileivät maistuvat heille. Siinä on aika meluisaa, kun käydään pari kierrosta leikkiä, jossa pitää arvata kuka/mikä olen. Paljastuu, että Isomuru on ’amiraaliperhonen’, Ritaripoika ’värisävy mattamusta’ ja Esikoinen tunne ’rakkaus’. Rajaavin kysymyksin ja kyllä tai ei vastauksin päätelty sanaleikki päätyy lopulta hervottomaan  nauruun.

Mahtava isänpäivä. Viimeisten perävalojen jälkeen Vaarista on jäljellä hiljainen kuitti, mummelista pelkkä riepu. Silti.