Joskus mietin miten ihmeessä elämä voi antaa niin paljon pitkin matkaa, olla niin antoisa ja rikastuttava vaikeinekin vaiheineen, vaikka taakse katsoessaan voi vain todeta: eihän niitä, näitä ja noita ollut haaveissa eikä edes toiveissa, suunnitelmista puhumattakaan. Mistä kaikesta taas tänään kiittäisin elämää, paljon saanut? Kiitos hyvästä lapsuuskodista. Kiitos uskon lahjasta, että se on tallella. Kiitos elämäntehtävästä, joka osoittautui antoisammaksi kuin osasin edes kuvitella. Kiitos elämäntoverista ja yli viidestäkymmenestä yhteisestä vuodesta. Kiitos perheestä, pojistamme ja heidän mukanaan perheeseen liittyneistä toisten äitien tyttäristä, erityinen kiitos pojanpojasta ja poikain tyttäristä.

Oman kahdenkeskisen hiljaisesti vietetyn pääsiäisviikon ehtoolliskirkko oli jo tiistaina, lyhyt arkiviikon messu ilman soittoa ja virsiä. Kolme-neljäkymmentä osallistujaa, lyhyet rukoukset, pieni puhe ja ehtoollisliturgia. Kotona kuunnellut passiomusiikit kiirastorstaina ja pitkäperjantaina toivat syvän rauhan. Kiitos yksimielisestä tv-paastosta, uutisten unohduksesta. Kiitos perheen yhteisestä, herkullisesta pääsiäisateriasta Kuopuspojan luona, lapsenlapsi-ilosta ja aikuiskeskusteluista. Hyviä hetkiä paljon, rakkautta.  

Lapsena kuuli kerran viikossa tutun Niilo-setämäisen riemukkaan tervehdyksen ”Aamujen aamua kaikille radion kuuntelijoille”. Jotain mukavaa ja innostavaa lapsikin toivottajan äänessä kuuli. Eletyn hiljaisen viikon tapahtumapolun ja passioperjantain tunnelmat vaihtuvat tänä aamuna riemukkaaseen pääsiäisaamun ihmeeseen. Rakastettu Mestari ja opettaja, joka haudattiin suuren surun vallassa, ei olekaan enää haudassa – hän elää?

Avarasydämisen kristityn riemu aamujen aamusta ei perustu pohdintoihin pyhien tekstien kertomuksien totuusarvosta, tulkinnoista tai ilmenemisen muodoista. ”Kristus nousi kuolleista!” oli totta niille, jotka kokivat hänen kuolemansa. Jostain passiohiljaisuuden hämärästä rauhasta kohoaa varovainen, riemua muistuttava oivallus: uskovalle sydämelle Hän elää! Uskon siemen, joka jo varhain tuli kylvetyksi sydämeen, sai tarvitsemansa tuen eri elämän vaiheissa, juurtui ja vahvistui. Koeteltuna ja hauraana, usko elää kristityn sydämessä ja puhkeaa riemuun joka pääsiäisaamuna: kyllä, Hän elää!

• Miten niin lanka-? ihmettelin ääneen tänään sipaistuani pölyt pinnoilta, sängyn alta ja ruokapöydän alle eilen päätyneet murut.  Hän meillä, joka hallitsee mm. nettiosoitteet (joista voi tarkistaa minkä tahansa ihmetykseni aiheen syyt ja seuraukset) ja jolla on aikaa silloin, kun minulla on tähdellisempää tehtävää (kuten siivoilu tai blogijutun kirjoittaminen) – siis Hän lukee ääneen selityksen kansanperinteestä, mikä liittyi entisinä aikoina vuoden varrella kehrättyihin villalankoihin sikäli, että pääsiäispyhiä edeltävänä lauantaina langat värjättiin. Se ei ihan pieni askare ollutkaan luonnonvärien kanssa lotraten. Eikä siinä kaikki, Hän lukee edelleen, että ruotsin kielen långfredagin lång-sanan vanha muoto langa, on liitetty myös perjantaita seuraavaan lauantaihin ja tarttunut sitä kautta suomenkielistenkin lauantaihin. Jotenkin siihen tapaan.
• Olipa niin tai noin, lauantaisauna on jo Hänen toimestaan pantu tuloilleen, ja pian istunemme lauteilla ihanasti löylytellen.  

Aamukahvin jälkeen asetuimme radiojumalanpalveluksen kuulijoiksi tuoleihimme. Alituisiin messu-uusintoihin, keskustelusaarnoihin ja ’olohuonekirkkoihin’ väsähtäneinä etsiydyimme Kiuruveden kirkkoon, josta tuli suora lähetys tältä pitkäperjantailta. Kyllä kannatti. Mikä ihmeellinen saarna, jota kuunteli melkein henkeä pidätellen. Lempeä-ääninen pastori puhui päivän tapahtumien merkityksestä jokaisen Jumalaan uskovan ihmisen hengelliselle elämälle. Me kaikki elämme arkeamme monien ahdistavien tapahtumien puristuksessa, jotka herättävät tulevaisuuspelkoja. Puhuja keskittyi vahvistamaan uskoa ja luottamusta siihen, että kaikki on Jumalan tiedossa. Jokin siinä tavassa, miten Kristuksen ristintien tapahtumien säteily vuosituhansien takaa tuotiin tähän päivään, herätti toivon, luottamuksen ja kiitollisuuden.

Aterian jälkeen kuuntelimme jälleen kaksi tuntia Bachia, tällä kertaa Johannes-passion. Sen musiikillinen rikkaus otti mukaan, mutta antoi tilaa aamukirkon puhujan sanomalle laskeutua sielun syvyyksiin ja jäädä sinne säteilemään toivoa.

…saattaa joillekin olla perjantai, meillä se oli jo tänään. Meni lähelle puolipäivää yöpaidassa. Ruoka kypsyi uunissa ja liedellä itsekseen, tuli syötyä viimeistä murua myöten. Lueskeltiin, juotiin kahvit, vaihdettiin pieniä sanoja. Illansuussa sytytin lampukkaan liekin ja ikoneille kolme kynttilää. Asetuttiin nojatuoleihimme kuuntelemaan radiosta Bachin Matteus-passiota. Tv-ruudulla kulkivat omaan hitaaseen tahtiinsa googlen upeat luontokuvat. Niin syvää levollisuutta ja sielunrauhaa kuin kolmen tunnin passiomusiikki, saa ihmisessä harvoin mikään aikaan. Herkästi eteisvärisevä sydän asettuu leporytmiinsä, mielen häly häipyy, hengitys syvenee. Olemuksen täyttää kevyt, valoisa rauha.

Maikku Haapakorva   Siellä missä valo hengittää   -runoja   Momentum 2026

Runot julkaisi lappeenrantalainen sairaanhoitaja 60 v juhlavuotensa kunniaksi. ”Inhimillisyyden, läsnäolon ja ihmisarvon puolestapuhuja”.  – Herkkää ja lämmintä puhetta hoivapotilaan ja hoitajan kesken, myös sanattoman läsnäolon keinoin kohtaamista hoivatyön arjessa. Aukeaa ainakin potilaana tai hoitajana olleelle ja alaa opiskelevalle.  

*

Anna Vuori-Kemilä   Kaikki valo mitä täällä on   –runoja  Aviador 2026

Runoilijan (s. 1958) kerrotaan olevan psykiatrian ammattilainen ja opettaja, Pohjois-Suomen kasvatti ja helsinkiläinen, joka on julkaissut aiemmin kolme romaania. Runoteos on omistettu elämänsä päättäneelle veljelle.  – Seestyneen surun ja rakkauden herkkyydellä luotu muistomerkki, jonka valoteema koskettaa lohduttavasti menetettyjä läheisiään kaipaavaa ja muistavaa lukijaa.

*

Milka Luhtaniemi   Häikäisy   -runoja   Gummerus 2026

Runoilija, dramaturgi ja esitystaiteilija (s. 1992) on julkaissut aiemmin kaksi runokokoelmaa; *Kirnu* (2021) sai Silja Hiidenheimon muistostipendin ja *Tauoton* (2024) Kalevi Jäntin palkinnon.  – Eikö oman äänen etsintä, oman kokemuksen hyväksyminen osaksi kokonaisuutta, epävarmuuden tilan salliminen voi olla osa elämää, jolla on nimenä nuoruus? Elämä häikäisee etsijän.

Hänellä oli nopeita osia vaihtamassa paikkaa / hitaiden osien kanssa /                                                       hän tiesi millaista oli elää ennen rohkeutta / ja rohkeuden jälkeen /                                                      

on huoneita joiden ainoa tarkoitus / on päästää kulkemaan läpi /                                           

ja unohtaa heti kun niin käy

*

Katariina Leino   Mustaa lunta   -runoja   Aviador 2025

Laajasta käsikirjoitustuotannosta ja romaaneista tunnettu kirjailija palaa runoissa nuoruutensa mielenterveysongelmien kokemuksiin. – Koska elettyä, niin vaikuttavaa – ja eheyttävää.

                                                      Etsin kivulle sanoja / löytämättä niitä, / se on ääretön.

*

Tiina Kähkönen   Elämän punosnyörit   -tankarunoja   Pallada-kustannus 2025

– Viehättävin piirroskuvin elävöitettyä yksinkertaista ajatusvirtaa omakustanteena.

*

Saila Susiluoto   Summerhill   -runoja   Otava 2026

Suomen ’Nykyrunottaren’ upea uutuus, jossa on kesä koko ajan, ja runoperhoset kisaavat kukasta kukkaan. Kirja on kaunis kuin aito koru, jonka haluaa omaksi – autenttista työtä aidolta runon mestarilta joka sivullaan! Kiitos Saila Susiluoto, kiitos!

*

Maiju Pohjola   Sivusta katso ja   – polyfoninen koulukuvaelma   Aviador 2026

Pohjolan (s. 1990) kolmas runoteos lähestyy lukijaa tuomalla kiusaamisen teeman näyteltynä kouluun väkivaltaan eri rooleissa aktiivisesti tai passiivisesti osallistuvien tunnistettavaksi.  – Riipaisevaa.

*

Monika Fagerlund   Eristystila / Kapinoivia naisia   suom. Hannamari Heino   Teos 2025

2025 Finlandialla palkittu kirja osoittautui Lukunurkkauksessani ensimmäiseksi teokseksi kirjailijalta, jonka olen rekisteröinyt. Muistan kuitenkin lukeneeni Ihanat naiset rannalla ilmestymisvuonna ja kirjailijan nimi jäi mieleen. Kustantajan esittely kertoo, että tässä on kyseessä kolmiosaisen romaanisarjan ensimmäinen osa. ”Se kertoo ajasta, jolloin ihminen on niin nuori, että maailma avautuu mahdollisuuksien ja vastarinnan horisonttina ja siitä, mitä taiteilijaksi kasvaminen vaatii.”  – Kirjoittaja paljastuu suvereeniksi sekä tyyliltään kirjoittaa että siksi, miten hän sanoittaa henkilöidensä elämää, ajatuksia ja tapahtumia, jotka heitä ravistelevat. Kyseessä ovat myös erityisestä elämänpiiristä olevat henkilöt, joilla lienee esikuvansa ajassa, jota kirjailija itse on elänyt. Heti alussa kirjailija ottaa lukijan mukaansa tyylikkäästi ja vastaansanomattomasti. Niinpä 400 sivuisen opuksen lukemiseen ei rauhalliseenkaan tahtiin lukevalla mene neljää päivää enempää. Itseäni kiehtoi tässä elämänpiirissä nimenomaan sen yhteiskunnallinen moniulotteisuus, joka sivusi ohimennen omaa historiaanikin. Odotan vilpittömän ihailun vallassa trilogian seuraavia osia.

*

Monika Fagerholm   Ihanat naiset rannalla   suom. Arja Tuomari   Otava 1994, 2026

Ruotsinkielinen alkuteos on julkaistu 1994 ja suomennettu samana vuonna käsikirjoituksesta. – Olen lukenut tämän opuksen ilmestymisensä aikoihin ensimmäisen kerran. Sen silloin herättämät mielikuvat ovat enää hajanaisina sittemmin luettujen tuhannen kirjan takana, koska Kolmas Huone-blogia Lukunurkkauksineen ei silloin vielä ollut. Tekijän sekä kirjan nimi kyllä piirtyi lähtemättömästi mieleen, siitä päättelen, että lukukokemus on ollut järisyttävä. Vuodet ovat siitä vierineet, ja toinen lukukokemus on yhä järisyttävä. Kirjan tapahtumien aikakausi ja ensi kosketukseni kielivähemmistömme elämänpiiriin ja -tapaan oli täysin erilainen kuin maalta kaupunkiin muuttaneen valtaväestön, johon itse kuulun. Lukukokemusten pitkällä aikavälillä kielivähemmistön muodostaman kuplan (tai kuplien) olemassaolo on vain vahvistunut. Jos et ole lukenut Monica F:n sisäpiiritietoista ja lapsensilmin nähtyä tapaa kuvailla kuplaeliitin elämää – on jo aika lukea – ja häikäistyä.     

*

Riikka Pulkkinen   Raja   Gummerus 2010

Luin Rajan ensimmäisen kerran alkuvuodesta 2011 ja olen yhä samaa mieltä teoksen selkeästä rakenteesta ja loistokkaasta kielestä. Myös tarinan eri ikäisten ja eri rooleissa toimivien osaan eläytyminen osoittaa esikoiskirjailijan kiistattoman lahjakkuuden.  – Teos vie lukijan eläytymään kirjan henkilöiden kohtaloihin ahdistavankin syvälle, kuten naisen kamppailuun muistisairaan puolison vaatiman kuolemaan auttamislupauksen täyttämisestä tai nuoren tytön ensimmäisistä seksikokeiluista sekä hullusta rakastumisesta opettajaansa.

*

Sofia Lundberg   Punainen osoitekirja   suom. Tuula Kojo   Otava 2017

1974 syntyneen ruotsalaisen toimittajan esikoisromaani sai Ruotsissa lukijain suosion ja jatkaa menestystään käännöksinä. Tarina rakkaudesta, joka ei koskaan koe täyttymystään eikä koskaan kuole on aina kiehtova aihe. Tarina polveilee Ruotsista Pariisiin ja meren taa New Yorkiin, takaisin Eurooppaan.  – Erityinen päähenkilö, erityinen tarina. Vaikka tarinassa onkin vastaanottokyvylleni hivenen liikaa matkustelua ja äärimmäisiä kohtalonkäänteitä, kirja on kohtuullisen viihdyttävä, ottaa mukaansa.  

*

Ali Smith   Kevät   suom. Kristiina Drews   Kosmos2019

Brittiläinen, (s. 1962) kirjailija on ”yksi omaäänisimmistä nykykirjailijoista”, kirjoittanut romaaneja, novellikokoelmia ja näytelmiä. Aiemmin vuodenaikakvartetista on julkaistu suomeksi osat Syksy ja Talvi. Kirjailija on kerännyt runsaasti kirjallisuuspalkintoja ja -ehdokkuuksia.    – Luettuani ensimmäisen osan kolmiosaista teosta olin yhä epävarma maksaako tämä vaivan. Toisen osan alku vasta nappasi kiinni ja sivulta 139 mielenkiinto alkoi jo kasvaa eksponentiaalisesti. Seurasi aamuyön tuntien hurmaantunut lukukokemus vailla vertaa.  Oi, että näinkin voi kirjoittaa! Jää mieleen ainutlaatuisena. Kyllä!

*

Anja Kauranen   Kaipauksen ja energian lapset   WSOY 1991

– Kirjaston vapaahyllystä löytyi siisti yksilö Kaurasen nuoruusteosten sarjaa, jota en muistanut lukeneeni. Omaelämäkerrallinen tai autofiktiotyypin tarina erään äidin lapsista puhutteli pelkästään tilkkutäkkimäisellä tekstin sijoittelulla ja osoittautui myös taitavasti etäännytetyksi niin, ettei lukijaa piinannut lasten kohtalo. Tekee mieli pitää kirja, kun se on tuotu tarjolle.

*

Anna-Kaisa Linna-Aho   Auringon ääni   Otava 2026

Kirjailijana 2019 debytoinut filosofian maisteri on saanut Tiiliskivi-palkinnon esikoisteoksestaan Paperijoutsen, jolle tuli jatkoksi v. 2023 lukijat hurmannut Myrskylasi. Romaaneissa on historiallista pohjaa, ja uusin, Auringon ääni on ”järisyttävän kaunis” tarina lapsuuden tragediasta maamme itsenäisyyshistorian syövereissä.   – En ole mieltänyt itseäni historiallisten romaanien ystäväksi, mutta mitä enemmän niitä luen, sitä enemmän viehätyn menneiden aikojen ’tuoksuun’ kerronnassa. Tässäkin romaanissa kuvataan lasten leikkikesää hiekkarannalla, kun tunnelmassa on sodan painolastia ja selittämättömien katoamisten uhkaa. Taitavaa, kaunista.   

*

Antti Tuuri   Aukko taivaassa   Otava 2000

Joskus nuoruudessa luin ensimmäisen Antti Tuurin, nimeä en muista. Teoksia on tullut mieletön määrä lisää, ja päätin katsoa, onko ylen miehinen, hieman puisevalta silloin tuntunut tarinointityyli sittemmin kehittynyt. Pyysin ’kirjasto-ellulta’ jonkinlaisen yhteenvedon Antti Tuurin kirjallisesta tuotannosta. Mies osoittautui todelliseksi kirjatehtaaksi! 1970-luvulta lähtien romaani- ja novellijulkaisuja, dokumentteja ja kuvateoksia on kertynyt yli 70, lisäksi oopperalibrettoja, näytelmiä, elokuvakäsikirjoituksia ja suomennoksia saagoista.  Päätin lukea alkuun Pohjanmaa-sarjan (1980–90) kuusi teosta ilmestymisjärjestyksessä.   – Aukko taivaassa osui silmiin kirjaston vapaahyllystä. Se kuuluu sarjaan Kanadaan ja Amerikkaan työn perään ja ’kultaa vuolemaan’ muuttaneista suomalaisista Tuuri näyttää tässä nimenomaan kertojan lahjansa, aihepiirikin tuntui kiintoisalta. Tarinassa suomalainen metsätyömies lähtee ’Kanaatalaismetsiin’ rikastuakseen. Seikkailumieli syttyy sukulaismiehen yllytyksestä ja tarinassa tapahtuu. Miesten kesken tarinoissa paljastuu väkevä kehuskelun eetos, juoruilu- ja ryyppyreissukulttuuri sekä kovan työntekijän ja painimatolla kerätty voittajan maine. Intiaanikulttuuri reservaatteineen aukeaa miehille – kuinkas muuten – kokkina toimivan intiaaninaisen kautta, jonka suosiota yksi ja toinen koetti turhaan omia. Kirja herätti uudenlaisia ajatuksia Antti Tuurista kertojana siinä määrin, että päätin tehdä Tuuri-retken oikein ’Pohjanmaan kautta’.  

*

Sirpa Kähkönen, Mari Leppänen   Kirjeitä läsnäolosta   SKS 2026

Kustantajan ehdotuksesta kirjailija Sirpa Kähkönen ja piispa Mari Leppänen käyvät kirjeenvaihtoa (v. 2023–2025) avaten toisilleen persoonaansa, pohtien työ- sekä elämäntilannettaan ja ajatuksiaan ajankohtaisista tapahtumista. – Katsottuani aikoinaan Mari Leppäsen piispanvihkimyksen ja seurattuani myöhemmin hänen kolumnejaan Helsingin Sanomissa sekä ajatuksiaan kirkollisessa mediassa, olen vakuuttunut, että Mari-piispa olisi sekä persoonaltaan että ajatuksiltaan kirkon arkkipiispa-ainesta, rohkea ja viisas ihminen. Sirpa Kähkösen kirjoittamasta Kuopio-sarjasta ja viimeisestä suvun kohtaloiden surua kantavasta viimeisestä romaanista on syntynyt käsitys viisaasta, lahjakkaasta ja syvästi tuntevasta kirjailijapersoonasta. Näiden kahden arvostamani naisen välinen vuorovaikutus kirjeenvaihtona on nyt hyllyssäni aarteena, joka tuntuu olevan ehtymätön viisauden sarvi. Kirjeenvaihtokirjoja on runsaasti, tässä yksi antoisimmista lukemistani.  

***

Elokuva: EO (Aasin tarina) 2022           

* Jerzy Scolimowskin elokuva oli Oscar ehdokkaana 2023 ja voitti tuomariston palkinnon parhaan kansainvälisen elokuvan kategoriassa.   – Viehättävä ja liikuttava tarina erään aasin yllättävistä kohtalonkäänteistä muodostuneessa elämässä.

*

Aamu sädehtii, niin sinistä, niin kevyttä kuin hattarapilven kulku tuulisella taivaalla. Naapurin lapset heti kohta pihassaan hyppykisoissa trampalla. Meidän piha-aidallamme mustarastaspari päivystää tilannetta, vaaleanokkainen ruskeanmusta leidi ensin ja kohta sen mentyä mustapukuinen keltanokkainen herra. Puolelta päivin tuuli vetäisee pilviverhon taivaan kasvoille, ja me mietimme kuulemaamme radiomessua. Saarnaaja selosti lukemansa evankeliumitekstin tapahtumat uudelleen vapaasti muotoillen. Tarinan otsikko olisi voinut olla Jeesus ystäväperheen luona kylässä. Jäimme miettimään: niin – ja mitä siitä? Mutta se oli siinä – mihinkään kuulijan elämää koskettavaan ei puhe johda. Kuoro sentään lauloi kauniisti läheistään sureville, joita aina on: Ota hänet vastaan, suuri pyhä Jumala, Ota hänet vastaan, kaipaavia lohduta…

Palmujen sunnuntai jatkuu pilvisenä kohti hiljaista viikkoa ja pääsiäistä.  

olin kaupassa, kuten useimmiten perjantaiaamuisin. poikkean useimmiten heti alkuun kärryineni joko lehtihyllyille tai kukkakimppujen tykö. nyt näin vaaleanpunaiset tulppaanit, ne tahtoivat mukaan. toinen meistä oli poikennut apteekkiin omille asioilleen. tapanani on kulkea tiettyä reittiä keräillen ruokatarpeita, siinä vaiheessa ei tarvita listaa. näkömuisti kertoo. toinen odottaa jo penkillä, jossa aina tapaamme. siinä tarkistan listan.

kalatiskillä vuoroa odotellessa jouduin todistamaan ennen näkemätöntä näytelmää. isokokoinen mies on pyytänyt ison haukifileen. ajattelin hetken, miten hän mahtaa sen laittaa, itse en koskaan osta haukea. mies alkaa huutaa vimmoissaan saatuaan paketin. siinä on kuulemma kalliimpi kilohinta kuin seinän infotaulussa, sanoo mies ja paiskoo paketin tiskin yli, läksyttää kokenutta myyjärouvaa rumin sanankääntein. takahuoneesta tulee nuori osastovastaava, joka yrittää saada selville mistä on kyse, vanhempi myyjä selittää, mies ei kuuntele kumpaakaan, kovaääninen läksytys kiihtyy vain.  – taisi olla herralla huono aamu, sanon, kun vuoroni vihdoin tulee. nuorempi nainen huokaa: on ollut tavallista kiireisempääkin vielä…

kotona väsyttää. muistan väriterapiakurssilla oppimani asian: mieli tietää milloin tarvitaan vaaleanpunaista, se on rauhaa tuova, hoivaväri.

Elettyään kauan, tajuaa sukupolven sekä sukupuolen merkityksen siinä, miten suhtautuu asioihin, elämän kokoisiin ja sitä suurempiin. Aikaan ja ikuisuuteen, normaaliin ja epätavalliseen, sotaan ja rauhaan, historiaan ja tulevaisuuteen esimerkiksi. Miten suhtautumiseen vaikuttaa oman elämän perspektiivi, kokemusten ja toiveiden ristiriita yleisemmin tai kulloisenkin ajankohdan henkilökohtainen mielenvire.

Sukupolveni naisen tavoin kokonainen rauhan askareissa eletty pitkä elämä koki hätkähdyksenomaisen herätyksen reaalitodellisuuteen, kun Venäjä, tuo vanhempiemme sukupolvea aikanaan karsaasti koetellut ikiaikainen naapurimaa, aloitti sodan palauttaakseen Ukrainan takaisin hallintaansa. Ei aiempi Krimin valtaus vielä eikä hivuttava läsnäolo ja nahistelu raja-alueilla nostanut pahaa pelkoa rauhan aikaa eläneen mielessä – mutta ohjukset ja määrätietoinen marssi kohti Kiovaa, pääkaupunkia, tämä ’sotilaalliseksi erikoisoperaatioksi’ kutsuttu manööveri, sen sijaan kyllä.  

Sota on taas Euroopassa, Venäjän aloittama hyökkäyssota, käynnissä viidettä vuotta. Madalsiko hivuttava sotatila uusien syttymisen tai sytyttämisen kynnystä? Eikö Afrikassa ole ollut tilanne päällä lähes yhtä mittaa jossakin koko sukupolveni rauhan vuosikymmenet? Eivätkö Israel ja Lähi-Idän maat ole nahistelleet toistuvasti saman ajan rajoistaan? Entä Intia ja Pakistan? Käsittämätön on ihmisen halu nujertaa toiset, hallita, häiritä, taistella, tuhota, tappaa. Jokaisella olisi periaatteessa kotimaa, pieni tai iso, tunnustettu alue maapallolla, joillekin se ei vain riitä.

Seurattuani tietyn maan ’maga’-liikkeen johtohahmon amok-juoksua katastrofi-ideasta toiseen ja sen seurauksia maailmassamme, olen päätynyt ajatukseen, että jokaisen sukupolven on ilmeisesti koettava oman maailmanlopun pelkonsa. Emme muuten tajua, että elämä on rajallista tällä pikku pallolla, jossa ihmisiä on liikaa ja kaikki vaikuttaa kaikkeen.  Ihmisinä olemme hyvän ja pahan ikuisen taistelun keskiössä, yksilöinä, suhteessa toisiin sekä yhteiskunnassa. On valittava puolensa, etsittävä keinonsa selviytyä ja pyrittävä hyvyyden voittoon.

sumu käärii metsän, vai metsäkö sumun

lumi humisee levyinä alas,

räystäältä pakenee janoinen lintu

mustarastas! laulu lävistää lohtuna surun kuin valonsäde

metsä huojahtaa, havut havahtuvat: kevätkö?

*