Runot
Pia Perkiö Kuin olisi jo kevät Kirjapaja 2020
– Perkiön runous on ollut erityisesti elämänkatsomuksellisissa ja uskonnollisissa piireissä suosittua. Hänellä on kyky inhimillisesti, lämpimästi ja kauniisti rohkaista elämän erilaisissa kriiseissä ja vaikeissa vaiheissa olevia. Näillä runoilla on tärkeä tehtävä ja oikeutettu paikkansa kirjallisuudessa. – Tämän kirjan halusin yöpöydälleni!
*
Silja Järventausta Vuorosana pihapiirissä TEOS 2025
Nuori runoilija on jo herättänyt kiinnostuksen ensimmäisen runoteoksensa julkaistuaan. Jatkoa on seurannut. – Tässä runon maisema on peltoa ja metsää, eläimiä luonnossa, sään ja vuodenaikojen hengitystä. Runoilijan ilmaisukieli on monimuotoinen ja rikas. Tekstissä häiritsee tiiviys, verbien vilinä, joka tekee ilmaisusta raskasta. Kaipasin huokoisempaa otetta.
*
Proosa
Merit Riihonen Mitä ikinä haluat Karisto 2022
1994 syntyneen tamperelaisen filosofian maisterin esikoisjulkaisu on väkevä romaani yläkouluikäisen pojan hauraasta perheestä, kaverisuhteista, isän kaipuusta, lahjakkuuden vaatimasta hinnasta. – Enpä ole aikoihin lukenut tällaista tarinaa, joka avaa aikuisen riipaisevaa valtaa kasvavan lapsen kehitykseen. Kirjoittajan tyylinä on rakentaa tarina kahta aikajaksoa rinnakkain kulkevana. Tässä tarinassa se toimii kasvavana ahdistuksena, joka myös alleviivaa hyvän kaverisuhteen merkitystä nuoren henkisessä kasvussa. Hieno tarina, jonka soisi päätyvän monen nuoren käsiin.
*
Maarit Verronen Hyvä näin novelleja Aviador 2023
Monesti palkitun ja 11 romaania julkaisseen kirjailijan, Maarit Verrosen (s.1965) novelleissa on tietty yhteinen piirre, ne ovat usein kertomuksia ihmisestä, joka näkee ikään kuin läpi kanssaihmistensä aikeet ja pyrkimykset ja joutuu usein harkitsemaan puuttuako tilanteeseen paljastamalla huomanneensa, vai ei. Tämä lienee keskimääräistä älykkäämmän ihmisen ongelma tässä tyhmistyvässä maailmassa yli malkaan. Motiivinsa tietoisesti salannut ei välttämättä ilahdu niiden paljastamisesta, mistä syntyy mainio jännite novelliin. Mielellään näitä lukee.
*
Kjell Westö Tritonus suom. Laura Bäck Otava 2020
Suositun ja menestyneen kirjailijan romaanin olen lukenut 2021 tuoreeltaan ja kun se nyt tuli uudelleen vastaan, luin toistamiseen. – Toisenkin lukukerran kokemus oli miellyttävä ja syvensi aiheena olevia, itseäni kiinnostavia musiikillisia teemoja. Myös Westön kirjailijalaatu ja tyylikeinot täsmentyivät mielessä. Kerronta on liikkuvaa, henkilökuvaus yksilöllisesti nähtyä, romaanissa tapahtuu koko ajan, mutta ei mitään erityisen dramaattista. Saaristolaisyhdyskunnan ja kielivähemmistön kupla tuntuu, suomalaislukijassa, myös henkilöiden persoonallisuudet ovat sekä tutunoloisia että samalla yllättävän toisenlaisia.
*
Han Kang Älä jätä hyvästejä suom. Taru Salminen Gummerus 2024 (2021)
Kirjailija on vuoden 2024 kirjallisuuden Nobel-palkinnon saanut, vuonna 1970 syntynyt eteläkorealainen, jonka kolme aiemmin suomennettua teosta ovat myös kansainvälisesti palkittuja. – Jollakin tavoin tämän teoksen hiljainen lumisademaisema, unien ja muistojen, valon ja varjojen häilyvä mosaiikki, jossa ihminen tarpoo eksyksissä, paljastaa sekä ihmisten pahuuden että hyvyyden – toisilleen tuottaman pohjattoman surun sekä lempeän lohdun.
*
Inka Nousiainen Kaksi kevättä Otava 2001
Kirjailijan neljäs romaani on ’herkkävireinen kertomus tytöstä ja miehestä, joiden välille syntyy kohtalonyhteys’ esittelee kustantaja teosta. – Ehken ollut tarpeeksi ’herkkävireinen’, koska teksti tuntui alkuun lähinnä pitkästyttävän elämän pitkästyttävältä kuvaukselta. Puolivälin paikkeilla kirjailija pääsi kunnolla vauhtiin ja solmi lopulta kohtalonyhteyden yllättävänkin kauniisti rusetille. Kohtalot jäivät kyllä ajatteluttamaan.
*
Heli Kruger Pidä minusta kiinni Otava 2007
Kruger on 1975 syntynyt kauhajokelainen sosionomi ja diakoni, joka on myös tunnettu kilpaurheilijana. Esikoisellaan jo huomiota herättänyt kirjoittaja jatkaa murrosikäisen tytön tarinalla. Lastensuojelun arkea kuvattu työntekijän näkökulmasta ja kokemuksena. – Tärkeä kirja aiheeltaan tänäkin aikana, jolloin osa nuoria oirehtii mielenterveydeltään, ja koulu tuntuu olevan edelleen käsittämättömän avuton kiusaamisongelman edessä. Romaanin rakenteessa ja tyylissä on puutteita, mutta päähenkilöt elävät ja puhuttelevat lukijaa.
*
Tommi Kinnunen Kaarna WSOY 2024
Tommi Kinnunen on tunnustettu laatukirjailija, joka taitaa tarinan ja henkilökuvauksen. Tarinan tapahtumat sijoittuvat, kuten usein Kainuun ja Koillismaan seudulle ja päähenkilön muistelut partisaanihyökkäysten aikaan 1944. – Kirjailija on luotettava lukunautinnon lähde kaikessa, mitä hän on kirjoittanut. Hän on usein myös elävöittänyt sodan aikaisia ja jälkeisiä, historiassa vähemmän käsiteltyjä tapahtumia, joka sodan aikana ja jälkeen syntyneille ikäluokille ovat jääneet hämärän peittoon.
*
Pirkko Lahti & Heli Pruuki Lohtu Tammi 2025
Aloitin kaikkien tunteman ja arvostaman psykologin ’selviytymisoppaan’ Hiljaisella viikolla. Ajankohta oli hyvä ja aihe herätti odotuksia. Monipuolisesti aihetta tarkasteleva ja useiden eri tavoin meritoituneiden ihmisten haastatteluja hyödyntävä aineisto valaisee tekstin lukijaystävälliseksi ja jo sinällään lohdulliseksi. Tämä opus kannattaisi hankkia sairauden ja ikääntymisen elämänvaiheissa jokaiseen kotiin. Aihetta voi myös lähimmäisten kanssa keskustellen itsekin kartoittaa ja niin etsiä lohdullisia asioita elämäänsä. – Antoisa ja hyvä lukukokemus.
*
Petri Tamminen Sinua sinua Otava 2025
Arvostamani kirjailijan uusin teos on järisyttävän hyvä. Miten paljon ja väkevästi voi sanoa 142 sivulla, kun lauseet ovat pelkistyneet kaikesta merkityksettömästä, eikä sanoja tuhlata tyhjiin kiemuroihin. Onhan tämä mies outo olento, mutta lajissaan ylivertainen kirjoittaja. Lukija hengästyy tuon tuostakin ilmaisullisen huikaisun kokemuksesta. – Parasta jalopuuta!
*
Maiju Sofia Pitkänen Ehkä kaikki särkyminen Aviador 2025
Kirjallisuuden opiskelija, kriitikko ja toimittaja Maiju Sofia Pitkänen ehti 30-vuotiaaksi, kun hänen elämänsä päättyi toisen ihmisen toimesta. Ystävät toimittivat Maijulle muistoteoksen hänen omista teksteistään. – Järkyttävä ja kaunis muistomerkki nuoresta runoilijasta, jonka elämä ja työ jäi kesken.
***
Päivä alkoi käynnillä terveysaseman laboratoriossa kahden normipillerin ja vesilasillisen voimin ja omin toimin. Ne toimet olivat ennakkoon systeemille esitetty kysymys olisiko syytä tsekata tietyt arvot, joita on aiemmin vuosittain seurattu, kun nyt on vierähtänyt jo kaksi eikä kutsua ole kuulunut. Vastaus oli, että olisi, ja se pitää itse hoitaa. Saman tien napsahti lähete labraan, jonne taas pitää Itse labrasta tilata aika.
Terveysaseman tilat olivat kokeneet kasvojen kohotuksen, ja joitakin käytäntöjä oli virtaviivaistettu. Eka rasti oli löytää oikea ilmoittautumisaparaatti, niitä on sisäänkäynnillä kaksi. Odotusaulassa istui väkeä väljin välein lappu kourassa, ja isolle ruudulle kilahti vuoronumero ja ovinumero. Ainakin piinallisesta nimien huutelusta on päästy. Suunnilleen varatulla ajalla sain kutsun sisään ja pyydetyt toimet hoituivat.
Olen nyt pikkuhiljaa sisäistänyt terveyssysteemin kanssa asioinnin ja todennut parhaaksi, ettei kuormita systeemiä pikkuvaivoilla, joiden kanssa pärjää itsehoidolla ja kohtuullisella siedätyksellä. Mitään ikääntymiseen liittyvää kremppaa siellä ei noteerata. Niistä sopii sitten mainita, jos ikätoveri kysäisee, miten sulla menee. Itsehoito, omaishoito ja vertaistuki ovat systeemin kolme tukijalkaa. Henkihieverissä vasta sopii soittaa ambulanssi ja toivoa, että se ehtii ennen kuolemaa.
Tämän ihmeellisen varhaisen ja lämpimän kevään pitkäperjantaikaan ei ollut pimeä, kylmä, lohduton. Valo on välähdellyt pilvien lomasta tuon tuostakin. Linnut lentelevät ruuan haussa, lapset kirmailivat äänekkäissä leikeissään pihoilla ja pientarilla iltaan asti, nuoret hengailevat kaupungilla ja kylällä. Elämänilo ei ole kielletty, vaikka kirkkojen alttarit ovat tänään olleet mustalla peitetyt, ja urut vaiti.
”Älä itke äitini”, meditatiivisia ortodoksiveisuja sisältävä vanha LP-levytys, oli aamumme musiikki. Ne veivät ajattelemaan poikansa kuolemaa ristin juurella itkevän Maria-äidin ja kaikkien sotaisan ja kärsivän maailman poikiaan itkevien äitien murheen syvyyttä. Siinä tuli myös hyvä hetki puhella hiljaa keskinäisiä – ja muistaa ystävää, joka juuri oli hyvästellyt rakkaan paimenkoiransa.
Jeesuksen Kristuksen kuoleman merkitys viattomana uhrina ihmisten synnin ja pahuuden sovitukseksi on kristinuskon syvä mysteeri. Tuhansien vuosien takainen versio on kestänyt aikakausien melskeessä, yhä tämän päivän merkitys hiljentää kristittyä maailmaa mysteerin äärelle.
Joskus menneisyydessä, kun aktiivisen työelämän paahteinen arki ja pyhä piti liikkeellä ja aina oli jotain meneillään, tuntui ihanalta löytää kirkon kalenterista näihin aikoihin keväästä Hiljainen viikko. Siihen oli seurakunnan työsuunnitelmassakin varauduttu isolla H:lla ja siinä hengessä, että monimuotoiset aktiviteetit ja touhu hiljentyvät kohti pitkäperjantaita ja antavat tilaa pääsiäisen sanomalle.
Tässä nykyarjessamme, joka on yhtä ja samaa hiljaista viikkoa ja pitkää arkea maanantaista perjantaihin, odotan lauantaisiivouksen ja saunan lempeiden löylyjen katkaisevan lipumisen päivästä toiseen. Odotan sunnuntaita, jossa olisi edes häivä pyhän tuntua. Yhteiskunnassa leijuu lamafiilis, maailma tuntuu paiskautuneen hullunmyllyyn, joka jauhaa ihmisten toivoa ja tulevaisuususkoa pirstaleiksi.
En osallistunut vaalisirkukseen. Totesin uutisten välittämän tuloksen, joka oli yllättävä, mutta koska asioista lopulta päättävät samat ihmiset, kaikki jatkuu tahmaista latuaan. Pyhän tuntu löytyy vanhoilta levyiltä, lapsuuteni ja nuoruuteni hengellisistä lauluista. Ehkä elämänmaku niistä on jo haalistunut, mutta tutut sävelet yhä resonoivat sielussa turvaa tuoden.
Ison kaupan aikakauslehtien valikoimasta osui silmiini Kodin Pellervo niminen julkaisu. Hämmästyin: lehti on vielä olemassa! Pellervoa oli tilattu lapsuusmaallani kotiin, mutta maailmalla elettyinä aikuisen vuosikymmeninä en ollut nähnyt lehdestä vilaustakaan. Lueskeltuani lehteä kotona tarkemmin, hämmästyin uudelleen. Tuostako tutun tavallisesta, pullantuoksuisesta, luonnonläheisen ja rauhaisen kyläyhteisön elämän kuvauksesta ihmisineen tuli tämä ihmeen lämmin ja kotoisa olo, joka jäi kannattelemaan arkea.
Aikakauslehdet, joita tulee silmäiltyä kaupan kassajonossa vuoroa odotellessa, esittelevät vuoronperään samojen julkkisten ihmissuhdeongelmia ja pintakuohuista elämää kansijutuissaan. Ei se kosketa minua, en osaa sitä arvostaa ja mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän yhtään edes kiinnostaa. Olemmeko unohtaneet, että suomalaisia asuu yhä pienissä kylissä, isoista kaupungeista syrjemmissä rauhallisissa taajamissa. Eletään tavallista elämää, jossa lapset käyvät kouluaan, aikuiset tekevät töitään ja hoidetaan kodin tavallisia askareita.
Tunne kotiinpaluusta jäi lohdullisena ja kiitollisuutta kannattelevana tähän hiljaiseen arkeen, jota nyt yhdessä puolison kanssa elämme pikkukaupungin kodissamme. Ei elämä ole meillekään antanut kaikkea, mistä joskus on unelmoitu, mutta niin paljon kaikkea hyvää, turvaa ja rakkautta, kuin pieneen onneen tarvitaan.
Kolmannessa Huoneessa kävi kuluneella viikolla semmoinen kevätpuhuri, joka kadotti joksikin aikaa kymmenen vuotta päivityksistä. Administerini järjesti aikaa käydä tutkimassa tilannetta kotikoneellani ja sai suurimman osa hatkassa olleista takaisin kotiinsa. Alkuvuoden -25 osalta muutama päivitys jäi sille tielleen, mutta ajattelin jatkaa siitä huolimatta (blogi)elämääni.
*
Tänään YLEn iltauutiset kertoivat hätkähdyttävän uutisen, jonka mukaan Venäjä on järjestelmällisesti järjestänyt tihutöitä ’etupiirinään’ pitämissään Euroopan maissa Ukrainan hyökkäyssodan aikana. Tutkivien journalistien penkominen on tuottanut tulosta, ja epäilykset viittaavat Venäjälle. On oletettavaa, että Trumpin kaveeraus Putinin kanssa, uhkaus vetää Naton joukkoja Euroopasta ja muu huseeraus koko maailmanjärjestyksen pakan sekoittamiseksi on manööverien taustalla. Tässä Itämeren kaapelivauriot ovat vain yksi osanen.
*Eikö ”paha ole kenkään ihminen, toinen vain heikompi toista” – ?
Aki Ollikainen Kristuksen toinen tuleminen Siltala 2022
Toimittaja, valokuvaaja ja kirjailija Ollikainen (s.1973) asuu Lohjalla. Aiemmin olen lukenut hänen romaaninsa Nälkävuosi, joka sai palkintoja ja oli Finlandia palkintoehdokkaana. Kirjailija näyttää tarttuvan mielellään historiallisiin aiheisiin. Kristuksen toinen tuleminen kuvaa pohjoissuomalaisen uskonnollisuuden ilmiöitä 1900-luvun alkupuolella. – Ollikainen kirjoittaa juohevasti ja rikassisältöisellä äidinkielellä kuvaillen päähenkilöidensä persoonallisuutta, tuberkuloosiparantolan elämää, menehtyvien potilaiden kohtaloita ja parantuneiden paluuta normaalielämään. Miellyttävä lukukokemus
*
Pirkko Saisio Suliko 2024
Saisiolta kirjoittaminen käy. Luontainen helppous tekstivirran soljumisessa on kuin kirjailija kertoisi omalla äänellään tarinaa georgialaisesta kartvelipojasta, jolle luostari ei kelvannut, ja josta kehkeytyi vuosien mittaan oikeata itseään isompi hahmo sosialistiseen muottiin väkisin puristetussa mallivaltiossa, minkä luoja oli jo päätynyt mausoleumiin ikuiseksi todisteeksi ja näytekappaleeksi ihmisen erehtyväisyydestä. Saisiolle ominainen tyylikeino on henkilöiden venäläisnimien loputtoman virran juoksutus huolellisesti artikuloituna lukijan korviin – joka myös näinä aikoina saattaa alkaa kaltaiseni lukijan sävelkorvassa ikävästi särähdellä ja tehdä lukemisesta teoksen puoliväliin asti pitkäpiimäistä. Vaan tarinan pyrkimyksen ja päämäärän alkaessa avautua, tunne on kuin pahasta unesta heräämisen loihtima helpotus valonsäteen kirkastamassa maisemassa. – Miten ihailtavalla taituruudella Saisio osaakaan kietoa lukijan verkkoonsa!
*
Anne-Maria Latikka Valonkehrääjä WSOY 2024
Novellikokoelman aiemmin julkaisseen psykologi, kirjailija Latikan ensimmäinen romaani on kasvavan tytön kuvaama kertomus pojasta, joka kokee trauman. Tytön perhe antaa orvolle sukulaispojalle kodin. Taustana on Lapuan patruunatehtaan räjähdysonnettomuuden vaikutus alueen perheisiin. – Kiinnostava tarina, joka paljastaa sukusalaisuuksien ja traumaattisten tapahtumien vaikutuksen lasten elämään.
*
Salla Vuorikoski Poikkeuksellinen pääministeri Sanna Marin WSOY 2024
Toimittaja on paneutunut kunnioitettavalla uutteruudella päähenkilönsä poliittisen uran ja persoonan kartoitukseen. Kyseessä on ilmiöluokkaa oleva henkilö suomenkokoisessa maassa, mistä lienee lukija kirjoittajan kanssa yhtä mieltä. Ihan kaikkien aikanaan mediaa kiihdyttäneiden tapahtumien perusteellista vatvomista ja merkityksen paisuttelua olisi voinut hiukan suhteellistaa. ”Mikä muutti Sanna Marinin” oli nostettu avainkysymykseksi sen jälkeen, kun poliittinen ura oli ohi ja maailma avartui. Vastaukseksi kiteytyy päähenkilön oma ytimekäs lausahdus: ”Minä olen ihminen.”
*
Pauliina Salonen Kun sairaus haastaa kaiken Viisas elämä 2024
Gestalt-terapeuttinainen sairastuu keuhkosyöpään ja joutuu mielen myllerrykseen. Monista maanpäällisen viisauden lajeista apua etsiessään hän hämmentyy entisestään. Teos on tunne(yli)herkän ihmisen henkilökohtaisen sairastumiskriisin kuvaus. – Lukukokemus on työläältä tuntuva, eikä tekijäkään pääse rauhantilaan kysymyksiltään kuin lyhyeksi ajaksi. Sairauksiin ei löydy yhtä ratkaisua ja etsiminen jatkunee kirjan jälkeenkin, kuten elämä.
*
Ulla-Maija Paavilainen Kummitäti Otava 2011
Naistenlehden entinen päätoimittaja ja kirjailija, julkaissut romaaneja, elämäkertoja, tietokirjoja. Kummitäti on kertomus perheestä, jonka puhumattoman pojan omalaatuinen kummitäti saa kontaktin poikaan ja vähitellen rakentuu uudestaan myös suhde pojan äitiin. – Erikoinen tarina, tavallaan puhuttelevakin. Toimittajan vauhdikas ja värikäs tyyli heijastuu omimpana kirjailijan tekstissä, luoden toisaalta pinnallisen ja ’vaahtoisen’ vaikutelman.
*
Eeva Tikka Kuningaskalastaja Gummerus 1990
Lyhyiden kertomusten kokoelma toimii Tikalle ominaisella aavistelujen, unennäköjen ja herkkäsieluisten mietteiden ulottuvuudella. Jokin näissä tarinansirpaleissa viehättää minua, samalla toistuvuudessaan myös mietityttää. Löysin kirjan sattumalta kirjaston vapaahyllystä, johon saa tuoda ja josta saa lainata tai korjata talteen ilman korttia. Olen kerännyt Eeva Tikkaa, jota ei enää saa kirjakaupoista kuin sattumalta.
*
Agota Kristof Iso vihko suom. Anna Nordman Tammi 1988 (1986); Kolmas valhe suom. Ville Keynäs Tammi 2023 (1911)
Kristof (1935–2011) on Unkarissa syntynyt ja kansannousun aikaan Sveitsiin paennut kirjailija luetaan moderneihin klassikoihin. Iso vihko on ensimmäinen ja Kolmas valhe kolmas osa ns. Kaksosten trilogiasta. ”Epätavallisen voimakas: niukka, hallittu, lakoninen, syvästi häiritsevä.” – Harvoin kriitikon myyntimainos on näin täydellisen yhteneväinen lukukokemuksen kanssa.
*
Claire Keegan Nämä pienet asiat suom. Kristiina Rikman Tammi 2023 (2021)
Osuin tähän 1968 syntyneen, harvaan julkaisseen irlantilaisen kirjailijan pienoisromaaniin poimiessani muutaman Tammen keltaisen kirjaston opuksen umpimähkään kirjaston hyllystä. Tämä oli minulle ihana löytö (kuten usein ’keltaiset’ ovat). 116 sivua hiljaista, sävykästä kerrontaa Irlannissa pitkään vaietusta aiheesta, joka koskee katolisen kirkon 1900-luvun lopulle asti ylläpitämiä naisten työlaitoksia. – Niukan ja hiljaisen tyylin mestari!
*
Annie Ernaux Puhdas intohimo suom. Lotta Toivanen Gummerus 2024
Ranskalainen Ernaux tuli suomalaisten lukijoiden tietoisuuteen vuoden 2022 Nobelin kirjallisuuspalkinnon myötä. Hän on osoittautunut niukan ja selkeän tyylin mestarilliseksi taituriksi. Puhdas intohimo on saanut uuden suomennoksen ja täydentää aiemman Vuodet romaanin jättämää mielikuvaa kirjailijan laadusta. – En ymmärrä kuvatun kaltaista intohimoa muuten kuin sairaalloisena pakkomielteenä, joka häiritsee ihmisen tunne-elämän ja arjen tasapainoa. Tietyn tyyppisen ihmisen kokemuksena tuo saattaa mieltyä intohimoksikin, mutta en nyt tätä hehkuttaisi.
*
Minna Canth Ihmisen kuvia novelleja toim. Minna Kauppila Gummerus 2019
Kirjastomme uuttera henkilökunta oli kaivanut Minna Canthin päivän kunniaksi varastoistaan novellikoosteen. Koska se oli tällä vuosituhannella uudistettu laitos, otin lukeakseni. Milloin ylipäänsä lienen Canthia lukenut en muistakaan. – No, luin ja noin puolessa välissä opusta totesin, että tästä tyylistä, kielestä ja ajatusmaailmasta on kyllä aika jättänyt pahan kerran. Siihenpä jäi. Canthin päivän liputusta en kuitenkaan protestoisi, sen verran aikaansaapa henkilö mm. naisasioissa on tämä aikoinaan ollut.
*
Saul Bellow Ravelstein suom. Marja Alopaeus Tammi (KK) 2001
Tunnetuimmat kirjallisuuspalkinnot (mm. Nobelin) kerännyt, Kanadassa v. 1915 syntynyt Bellow on kirjoittanut runsaasti romaaneja, joista 14 on julkaistu Tammen Keltaisessa kirjastossa. Ravelstein on Aidsiin kuolevan amerikkalaisen professorin ja hänen platonisen ystävänsä tarina. – En osaa arvostaa Saul Bellown asemaa ja taitoja maailmankirjallisuudessa, itseäni hänen laveasti rönsyävä tyylinsä ei miellyttänyt, eikä päähenkilön outo persoonallisuus kiinnostanut. En jaksanut tarpoa lukemattomien nimihenkilöön liittyvien ihmisten loputtomia keskusteluja käsittävää, 300-sivuista opusta kuin puoliväliin. Loppu meni harppoen ja selaillen. Hazardivalinta.
***
Hesari tarjoili viime sunnuntainumerossaan lukijoille syvällistä elämänviisautta. Toimittaja Jenni Jeskanen raportoi venäläisestä leidikoulutuksesta Moskovassa. Juttu ei kerro, tarvitsiko Jenni kurssikokemusta omaan elämäntilanteeseensa vai työssään, mutta esittelee koulutusta ja saatua oppia herkullisesti.
Miksi nainen tarvitsee leidikoulutusta? – Oppiakseen valitsemaan paras mahdollinen mies, käyttäytymään treffeillä oikein ja vaalimaan perheonnea ihanteellisena vaimona.
Mitä kursseilla opetetaan? – Kauneus ja nuoruus. Tyyli ja eleganssi. Etiketti ja hyvät tavat. Kaunopuheisuus ja keskustelutaito. Naiseuden viehätys.
”Venäläisen miehen tärkein rooli on olla sotilas, ja naisen äiti, sotilaan synnyttäjä. Putin painottaa, että perheen päätarkoitus lasten syntymä, sukulinjan ja venäläisen kansan historian jatkaminen.”
Kouluttaja suosittelee naisille pukeutumista hameeseen sekä terveydellisistä että esteettisistä syistä. Miehen silmää miellyttääkseen naisen tulee näyttää kotona kauniimmalta kuin ulkona muille. Naisen tulee olla passiivinen, jotta mies saa olla valloittaja. Naisella tulee olla kyky totella, olla nöyrä, hellä, hyvä ja kiitollinen, tarvita miehen suojelua, hemmotella, inspiroida ja ruokkia romanttisuutta kotona. – Sitä rataa.
Kysyn kotimiehen mielipidettä artikkelin sisällöstä. – Vastenmielistä, sanoo Toinen. Minua juttu naurattaa. Voiko tämä olla totta jossakin vielä 2000-luvulla, Euroopan naapurimaassa!
Eilisen Minna Canthin liputuksen jälkeen on tänään orientoiduttava kevätaikaan tasauspäivän merkeissä ja ensi sunnuntaina taas siirryttävä ’kesäaikaan’, halusi tai ei. Sen verran on meillä vanhoillakin yhä tarkoin kellonajoin määritettyä elämää, että aika-aparaatit on pidettävä kuosissa, muuten saattaisi tipahtaa tykkänään maailman menosta. Vaikka eteläisessä Suomessa nykyään on vain kolme selkeää vuodenaikaa: kevät, kesä ja syksy, niin talven riekaleita saattaa olla viikko silloin toinen tällöin joulukuusta helmikuuhun.
Arkisessa hiljaiselossakin on muistettava hoitaa henkilökohtaisen hyvinvoinnin kohennustalkoot. Niissä merkeissä olen jo käynyt tänä vuonna tapaamassa hius-, hammas- ja jalkahoitajaa sekä silmälääkäriä. Pari juttua olisi enää hoidettava ennen kesää, jos ei akuuttia ilmene. Hyvinvointiin kuuluu tärkeänä myös henkisen puolen hoito. Ajan hermolla pysymiseen riittää uutisten ja kulttuuritapahtumien seuraaminen, enää ei tarvitse suuna päänä osallistua kaikkeen, mikä kiinnostaa.
Ystävät tuntuvat hiljaiselossa yhä tärkeämmiltä. Hätkähdyttää, kun tuttu ikätoveri tuntuu häipyvän vähitellen omaan maailmaansa ja yhteys katoaa. Olen miettinyt tätä paljon viime aikoina ja tuntenut surua. Jos voi parisuhde muuttua eri syistä omaishoitosuhteeksi vuosien mittaan, myös ystävyys voi muuttua vastavuoroisuuden hiipuessa esimerkiksi muistisairauden vuoksi. Tunnen suurta kiitollisuutta jokaisesta ystävästä, joka jaksaa muistaa silloinkin, kun itsellä voimat ovat vähissä.
Elämme aikaa, jolloin yksi ja sama taho riehuu uutisruuduillamme, uhoaa ja viskelee uhansävyisiä ideoita maailmanjärjestystä hämmentääkseen, unohtaa kohta äsken heittämänsä pommin ja on jo kehittelemässä uutta, kun maailmanjärjestyksen ikävästi rikottu näennäinen rauhantila siellä ja täällä lainehtii yhä myrskynä, tempautuu kommentoimaan, spekuloimaan, kauhistelee ja voivottelee.
Maailmanteatteri pyörittää taas näytelmää, jossa uhreista tehdään syyllisiä ja lainsuojattomia koulukiusaajien laittomien manööverien verkostossa. Katsomo osallistuu aplodein tai hiljaisena hyväksyen, sillä jos nouset puolustamaan uhreja, huomaat pian olevasi kiusaajien seuraava kohde. Anarkismilla ei ole tilanteen eikä historiantajua, ei sivistyneen älyn suitsia eikä arvovaltaisia suitsijoita.
Missä olet viaton, joka uskallat kysyä ääneen: miksi niin moni keisari on mielen vaatteita vailla?
|
|
