halusin sinne ja toinenkin halusi. esikoinenkin tahtoi, kun hänellä mahdollisuus oli, tulla ajamaan reilut neljäsataa kilometriä eestaas. ei meistä olisi ollut keskenämme, ei enää. matkan varrella kahvipaussi ja tuliaisiksi kassillinen raparperimehupulloja ja -hilloketta. toisen kotikaupungin torilla taas pysähdys, sieltä mansikoita mukaan. viimein ’savonmuan’ puolelle koukkaava tie, joka käärmeen tavoin kiemuroi metsän halki vuoroin ylä- ja alamäkeä perille etelä-karjalaan. kummipojan perheen iloinen vastaanottokomitea pyrähti talosta pihalle, kun siihen kurvattiin. vuosien väliaika oli kumuloinut ikävää, joka siinä hetkessä täyttyi. vihdoinkin! vielä!
kahden yön ja kolmen päivän intensiivinen tunnemyrsky kohtaamisineen, lapsuuskoti ja sen ikivanha pihapuu ja räystään alla pesivät pääskyset. naapurissa valoisalla mäellä vanha syntymäkoti, jossa leikkiserkkuni ja isoveljeni kanssa vielä kerran muistelimme varhaisia vuosiamme sukuperheessä. pyhäaamuna kuljin yksin avaran, keltaisena hehkuvan rypsipeltoaukean piennarta ja tuttua metsätietä järven rantaan. tervehdin kulkiessani kaikki syntymäkuuni kukat sekä erityisellä rakkaudella vielä maariankämmekät ja talvikit (oi, ne ovat odottaneet minua!) – ei niitä muilla elämäni poluilla ole vastaan tullutkaan.
liikutuksen vuo on ehtymätön! kauniisti kyyneleet huuhtelevat ikävän rippeet, tasaannuttavat tunnemyrskyn. kotimatkalla poikkeamme vielä emojemme ja taattojemme haudoilla. esikoinen palauttaa meidät lähtöpisteeseen, joka oli hänen kotipihansa, purkaa romppeensa siihen ja jää vilkuttamaan. kohta kannamme mekin kassejamme taas oman kodin ovesta sisään. tunnen siinä hetkessä syvästi kotiinpaluun onnen: voida tulla omin jaloin omaan kotiin, joka on odottanut meitä kahta paikoiltaan hievahtamatta, vaikka oma sielu olisi matkoillaan minkä myrskyn läpi käynyt. äsken eletyn syntymäpäivän ruusut hehkuivat yhä kristallimaljassaan ja hiljaisissa huoneissa lepäsi tuttu rauha. kotona!
*runot
Outi-Illusia Parviainen Olen niitty, odotan Aviador 2025
Kiinnostavan runoilijapersoonan (s. 1979) uutuuskokoelma lapsettomuuden monista erilaisista todellisuuksista. – Riipaisevia runoja.
Anna syliini edes joku / kova muovinukke tai vaikka kaurapussi // Kun puristan sitä rintaani vasten / muuttuu kaukana oranssi kivi palavaksi toivoksi / koillistuuli puhkaisee ikkunan
*
En saa olla mummo / – – – / En uskalla toivoa ääneen / että minun puussani oksat, / hänen puussaan. meidän sukumme juurakko. / Joskus sen on päätyttävä, sanoo joku / Jotkut asiat eivät sinulle kuulu, sanoo tytär. / Mutta jonnekin tämä rakkaus on laitettava, sanoo sydämeni.
*
pienistä rahoista ostan aina ensin sinun lahjasi / tulet joka toinen perjantai / ja keskiviikkona otan antabuksen, olen isä taas hetken // pihan leikkiteline kutistuu maksa-arvo kasvaa / tule tänne kultapieni, / olen isä taas hetken
*
Miia Toivio Hukka nukka tukka Teos 2024
Helsinkiläinen runoilija (s. 1974) on toiminut kulttuurilehti Tuli & Savun päätoimittajana ja Osuuskunta Poesiassa ja on nykyään lehtorina Taideyliopistossa. Hän on julkaissut neljä runokokoelmaa ja palkittu kahdesti. – Persoonallista, omaäänistä, runsassanaista runoa. Proosarunot, punahilkkasadun teemaa varioiva aiheisto ja erilaiset muotokokeilut antavat tästä kokoelmasta levottoman ja suuntaa hakevan vaikutelman.
*
Raisa Jäntti lepatus pilke Enostone 2025
Pidin tästä runokirjasta. Hetkien kimaraa, aitoja elämän tuntoja, joissa kuuluu eletyn ja koetun ääni.
En ole vielä piirtynyt sen kerrotaan tuntuvan / siltä että näkee / omat kasvonsa / ilman peiliä. // Tunnistaa jotakin vanhaa.
*
Tässä huoneessa tapahtuu surua, / tämä huone on silti / olemassa
*novellit
Karlo Haapiainen Sigfrid Holopaisen valitut kokemukset 2022
Kirjailijaa olisi voinut hiukan esitellä, vallankin kun kyseessä lienee omakustanne. Kun sukeltaa näihin tuntemattoman kirjoittajan pieniin, vaatimattomiin kertomuksiin, tajuaa kohtsillään, että ’novellien’ aihepiiri rajoittuu miehisen sukupuolielämän kokemuksiin. Eipä tästä moni naislukija paljon kostu. Kesken jäi.
*
Istvan Örkèny 100 minuuttinovellia toim. Juhani Huotari Atena 2012
Unkarilainen, kulttimaineeseen yltänyt Örkèny kirjoittaa tarinanpalasia, joiden omalaatuinen huumori kyllä ainakin minuun upposi. Kirjan käyttöohje neuvookin: ’Lukekaamme yksi minuuttinovelli vaikkapa sillä aikaa, kun odotamme vastausta varattua tuuttaavaan puhelinnumeroon. Voi lukea istuen, seisten, tuulessa ja sateessa. Huonovointisuus, kiire tai täpötäysi ruuhkabussi ei estä lukemista.’ – Tässäpä novellin käyttökuvaus parhaimmasta päästä. Toimii.
*proosa
Erling Kagge Kaikki paitsi käveleminen on turhaa suom. Kari Koski Art House 2020
Norjalaisen kirjailijan, seikkailijan, taiteen keräilijän ja juristin vangitseva kirja kävelemisestä. Kirjailija itse on kävellyt Etelänavalle, Pohjoisnavalle ja Mount Everestille. – Monin aistein koettu ja välitetty kuvaus kävelemisen vaikutuksista ihmiseen on kyllä kiehtovaa luettavaa. Vaikka ei olisi äärimmäisyyshakuinen liikkumisessaan, kirja kutsuu mukaan aistimaan ja kokemaan, mitä ihmisessä tapahtuu, kun antautuu hitaudelle.
*
Riikka Pulkkinen Viimeinen yhteinen leikki Otava 2024
Pulkkinen on suomalaisten nykykirjailijoiden luotettavimpia taitureita. Tämä viimeisin romaani on jälleen hieno lukukokemus. Kirja ottaa heti mukaan, pitää otteessaan, ravistelee ja ravitsee lukijan tiedon, laadun ja kosketuksen nälkää. Jos olisi ollut enemmän aikaa kuin viikko, voisi eritellä tuntemuksiaan enemmän, nyt vain: lue ja nauti!
*
Petri Tamminen Miehen ikävä – novelleja Otava 1997
Olen hehkuttanut Tammisen lakonista tyyliä aiemminkin täällä. Novelleissa se oikeastaan kuoriutuu vielä ihottomammaksi ja keskittyy loistavasti olennaiseen. Tästä ei novelli parane.
*
Anna Järvinen Arvaamaton suom. Raija Rintamäki Teos 2025
Ruotsiin asettunut suomalaissyntyinen Järvinen on muusikko ja kirjailija. Hänen uusin teoksensa avaa omakohtaista ja -laatuista äiti-tytär-suhdetta, joka saa jonkinlaisen mahdollisuuden eheytyä äidin muistisairauden myötä. – Teos ei oikein asetu mihinkään kirjallisuuden genreen. Sen vahvin puoli lienee kaihtamattoman rehellinen tilitys tyttären monenlaisista äitiin liittyvistä tunteista. Mikään tavanomainen ei ole tyttärenkään elämä ollut. Paikoin teksti jää avautumatta lukijalle, ehkä käännösvaikeuksien vuoksi. Eräänlainen sairauskertomus tämä on, mutta lukijan pääteltäväksi jää, kuka on potilas: äiti, tytär vai suhde.
*
Salla Simukka Tästä kaikki alkaa Tammi 2022
Tamperelainen 1981 syntynyt kirjailija on aloittanut 2000-luvulla nuortenkirjoilla, niistä myös palkittu. Tämä aikuisromaani lienee viimeisin ja kertoo kahden naisen parisuhteesta, joka kriisiytyy. – Minulle uusi kirjoittaja luo mysteeriä taitavasti. Teksti pysyy hyvin koossa ja rytmittyy myös oivallisesti. Itselleni tässä oli mahdollisuus tutustua ensimmäiseen, nykyään ei enää harvinaiseen naisparin suhteen kuvaukseen. Taitavaa! Kirjailijalla on homma hallussa.
*
Esko Karppanen Alkuromaani Atrain & Nord 2025
Tähän tekeleeseen ei kannata aikaa tuhlata. Mies kuvittelee kaikenlaista, mistä voisi romaanin kirjoittaa, mutta ei keskity mihinkään teemoistaan, paitsi seksuaalifantasioihinsa. Ihmettelen kovasti, miksi kirjasto on vaivautunut tämänkaltaisia ottamaan hyllyilleen. Kesken jäi.
*
Karl Ove Knausgård Kesä suom. Jonna Joskitt-Pöyry LIKE 2016
Ajattelin kesän kunniaksi kokeilla miltä maistuu Knausgård toistamiseen luettuna. Mietin lukiessa, osaako mittavasta omakohtaisesta ’Taisteluni’-sarjasta kuulu norjalainen kirjailija kirjoittaa muusta kuin itsestään. Osaa varmaan, mutta omissa ajatuksissaan ja elämänkokemuksissaan hän silti tässäkin koko ajan askartelee. ’Kesän’ rakenne aaltoilee, eniten on jaksoja erilaisista, ehkä sattuman arpomista aiheista ja ilmiöistä kirjoitettuja ajatusaaltoja, vaihdellen oman sen hetkisen kesän kuvausta neljän lapsen isänä, joka kirjoittaa kotona. Puoliso on ajoittain mainittu läsnä olevana, useimmin poissa. Arki peilautuu päänsisäisenä keskusteluna parivuotiaan nuorimmaisen kanssa. – Itseäni alkoi loppua kohti puuduttaa ajatusvyyhtien pöyhintä, olisin mieluusti lukenut enemmän perhekesän tapahtumien ja tunnelmien kuvausta.
***
…voisi sanoa kesän korkeilla hetkillä, kun aaton pölyt on huiskien pyyhitty, saunaillan lempeissä löylyissä itseä ja toistaan hellitelty ja harvinaisen pitkin ja hyvin unin levätty. juhannusaamu, kaupungin hiljaisuus kuuden aikaan, ja aurinko!
…tuuli ei ole vielä hereillä, vain jokunen koivun ritva liikahtaa tuolloin tällöin, tammenlehvä värähtää ja linnut varhaiset supisevat syreeneissä ja aroniapensaissa. olen onnellinen, että heräsin omin aikoineni enkä hukannut varhaisen kesäaamun taikahetkeä.
…onnelliset hetket ovat elämän lahjaa. kätkössä, silti ulottuvilla, ne odottavat arkisen polun varrella mahdollisuutta tulla tietoisuuteen. niiden taika ja siunaus on juuri hetkellisyys, ei niihin voi jäädä asumaan. voi olla vain avoin hetkien tulla ja mennä.
Miten ihmeessä kesä on jo näin pitkällä! Sitä voi katsoa tiettyjen kesäpuuhien aikataulun tai elämän yleisen ennakoimattomuuden näkökulmasta. Vasta viime viikolla haimme kesäkukat Kukkatalon kasvihuoneilta, normaalisti ne on istutettu pation ruukkuihin jo kesäkuun alussa. On siis ollut muuta yhtä tärkeää tai vielä tärkeämpää, odotettua tai ihanasti yllättävää.
Esikoinen ilmaantuu tuon tuostakin alkukesästä lainaamaan autoa tai tuomaan takaisin. Hän seisoo pihaovella ja toteaa: teillä on täällä niitty. Niin on, myöntää äitinsä, joka on kaivanut appivaarin perintökepin vaatehuoneen perukoilta huoneissaan liikennöimisen avuksi. Kitkemiset keskeytyivät taas tavanomaisesta syystä, iskias paratkoon. Ja mitäs, niittyhän on kaunis, sinisenään lemmikkejä!
Sitä paitsi koska varhaiskevään lämpöaalto herätteli puut ja pensaat etuajassa kasvuun ja jarrutteli sitten sopivasti viilein säin, ovat perennat ja sipulikukat saaneet nauttia vuorotellen asukkaiden huomion ja ihastelun paisteesta, niin että huoneiden sisäpuoliset kevätpuuhatkin ovat myöhässä ja jokapäiväinen huushollaus ajoittain vinksin & vonksin. Eläköön vapaus!
Pidän edelleen kiinni siitä, että eläkemuorikin on kesälomansa ansainnut. Niinpä saattaa Kolmashuonekin osoittaa elonmerkkejä tavanomaista harvemmin. Lienee siis aika toivotella lukijoille juhlavaa juhannusta, kevyitä kesäsäitä ja herttaista heinäkuun alkua. Kuulumisiin!
Kesällä olen ennekin lueskellut kevyempää genreä, joskus kirjastossa käymättä poiminut vain jostain matkain varrelta pokkareita. Matkat ovat jo historiaa eikä pienille pyrähdyksille enää lukemisia tarvita. Viime kesänä jo käväisin taas haeskelemassa kirjastosta kevytluettavaa. Kesäilluusion vallassa poimin umpimähkään ja vikkelästi valikoituvaa. Kotona tartun kyllä kirjaan, mutta saatan vain selailla, jättää kesken, tuhahdella tai nonsaleerata ja jättää arvoonsa. Nyt on edessä jo toinen kesä, jossa lukijana resilienssini harsuuntuu.
Kevättalvi meni mitenkuten, soljuttiin paljolti päivästä toiseen aikaansaamattoman rutiiniarjen tunnelmissa. Maailmankuva säröili, uutiset ahdistivat ja nostivat huolta sekä oman että seuraavien sukupolvien tulevaisuudesta. Muutamia kirkkaita, sykähdyttäviä muistikuvia rohkaisevista, iloa ja toivoa tuovista tapahtumista onneksi aina on – unohtamatta pieniä, iloisia välähdyksiä perheen isojen ja pienten elämästä.
Joitakin haaveita alkaneesta kesästä on. Aurinkoa puun varjossa, kiitos. Väliin pilvisiä päiviä, sadekin on tervetullut – se raikastaa kaupungin, virkistää luontoa ja istutuksia, metsät, pellot ja kasvimaat kiittävät. Ah, jos pääsisi päiväksi merelle tai ainakin veden tuntumaan! Jos jaksaisi kitkeä ja kastella pienen pihan kukkamaansa. Pääsisi kerran vielä Lapsuusmaalle käymään, sen tienoon hyvästeltäväksi, tapaamaan ne ihmiset hyvillä mielin, ilman surukehystä ja kyyneleitä. Jos kesä olisi ihan vain mukavan lämmin, ei helteinen. Jos saisi kuunnella kyllikseen tuulen huminaa metsässä ja lintujen laulut. Siinä olisi minulle parasta kesää.
Junalla Stadiin taas kuin silloin ennen. Sielunsiskon kanssa tapaamisesta on jo ikuisuus, siltähän se on tuntunut. Koronako lopetti yhteiset tapaamiset aterian ääressä? Sehän se tuhosi monta muutakin asiaa meidän iäkkösiskojen taannoisesta eläväisestä elämästä. Mutta tänään, tänään taas kohdattiin, ja hän oli ihan oma iloinen itsensä!
Nyt mukana oli myös Sielunsiskon oma Pikkusisko, jonka kanssa olemme puhuneet puhelimessa Sielunsiskon vointiin liittyen tällä välin. Näet Sielunsiskon puhelimeen vastaaminen ja muutamakin muu asia on ollut vähän niin ja näin. Kun ei ehditty blinien maisteluun, kuten ennen muinoin, kokeiltiin nyt parsaviikkojen antimia.
Puheltiin mukavasti hampaissa narskuvan kasvisherkun ääressä monista meille tärkeistä ja rakkaista paikoista, joissa yhdessä olemme olleet. Sielunsisko oli kyllä mukana jutuissa, mutta vähän ymmyrkäisen oloisena. Parsapaikka oli alkuun vähän meluisa, joten arvelimme, että ihan kaikkea hän ei ehkä kuullut. Kun ravintolan äänimaisema vähitellen rauhoittui, kuuleminen helpottui molemmilta meiltä ikäkuuloisilta.
Naistenhuoneen peili paljasti kyllä armotta harmaantuneet ja tuulen tuivertamat hapseni, kun taas Sielunsiskon tukka oli presiis samaa tummuusastetta kuin ennenkin ja ihan ilman kampaajan apua. Se oli kyllä vähän ’eppistä’ vuotta vanhemmalta ystävältä, mutta ihanaa, että jälleen kohdattiin!
*runot
Pirjo Suvilehto Nukkuu lintujen kanssa Atrain & Nord 2025
Kirjailijaa luonnehditaan erityiseksi kirjallisuuden ja kirjoittamisen moniosaajaksi, poikkitieteisen ja -taiteisen näköalan taitajaksi. Hän on julkaissut yli 40 teosta, runoja, lasten kuvakirjoja ja tietokirjoja. Hän on myös kirjallisuuden ja kasvatustieteiden dosentti. – Valitsin kirjan nimen ja takakannen esittelytekstin perusteella. Ensimmäinen lause alkaa: ”Jyrsijöistä honkkelein kumartuu kuullakseen ultraääniä”. Eipä lupaa hyvää, mietin. Luin kolmekymmentä sivua, en saanut mistään ajatuksesta tolkkua. Selailin eteenpäin siinä toivossa, että jossain olisi ymmärrettävä lause, runokuva, mitä vain, mistä saisin kiinni. Ei ollut. Kirja päättyy kauniisti: ”yhä portillani yön ihmeelliset sävelet.” Todella harmi, että en kuullut niitä.
*proosa
Ingeborg Arvola Jäämeren laulu suom. Aki Räsänen Gummerus 2022
Arvola on 1974 syntynyt ja hänen sukujuurensa juontavat Ruijan rannalle saamelaisheimojen yhteisöön. ’Jäämeren laulu on vangitseva historiallinen romaani rakkaudesta, himosta ja pohjoisen karusta luonnosta.’ – Aistillinen pohjoisen ihmisen elämäntavan, työn ja rakkauden kuvaus, jonka kaltaista en ole aiemmin lukenut. Tarinan päähenkilö on ilmeisen viehkeä luonnonlapsi, jonka kohtalo aistivoimaisine parantajan lahjoineen kiehtoo. Ihanasti erilainen tarina!
*
Einari Vuorela Kevätlaulu maakylästä WSOY 1971
Runoilija Einari Vuorelan (1889–1972) proosateos ilmestyi ensi kertaa 1922 ja uusittu laitos 1971. Runoilijan herkkyydellä kirja kertoo nuoren taiteilijamiehen ja ison tilan ainoan perijätyttären rakkaustarinan, joka aikansa arvojen mukaan tapaan ei saanut tytön isän siunausta. – Tällä vuosituhannella luettuna Vuorelan proosatyyli tuntuu aikansa lyyriseen tyyliin ylen määrin koristeelliselta. Alinomaisesti käytettynä myös ’olla olevinaan jonkinlainen / olla tekevinään jotakin’ muoto alkoi hiukan häiritä. Kyllä Vuorelan tyyli ja kieli on kestänyt runoissa aikaa paljon paremmin.
*
Patrick Modiano Dora Bruder suom. Lotta Toivanen WSOY 2020 (1997)
Modiano on Pariisissa 1945 syntynyt italianjuutalaisen isän poika, joka kirjoitti nelisenkymmentä teosta, palkittiin Nobelin kirjallisuuspalkinnolla 2014 perusteluna muistamisen taituruus, juutalaisuus ja menneisyyden vaikutus identiteettiin. – Dora Bruder oli todellinen historiallinen henkilö, nuori juutalaistyttö, joka karkasi Pariisin saksalaismiehityksen aikana katolisten nunnien pitämästä koulukodista ja katosi. Kirjailija selostaa yksityiskohtaisesti, miten hän jäljitti erilaisista lähteistä tytön kohtaloa ja sai selville, että tämä oli päätynyt samalle leirille isänsä kanssa ja molemmat kuolleet Auschwitzissa.
*
Monika Fagerholm, Martin Johnson Meri Neljä lyyristä esseetä Teos 2012
Novellikokoelmaa etsiessäni osuin neljään esseehen. Lyyrisyydestä en niin tiedä, mutta tavattoman mielenkiintoista tietoa ja kertomuksia maapallomme valtameristä, niillä purjehtijoista yksinäisistä kulkijoista ja merien syvänteiden salaisuuksista. Kiehtova kirja!
*
Tapio Seppälä Sielusta sieluhun Herättäjäyhdistys Väylä-kirjat 2024
Rovasti Seppälän hartauspuheita ja eri lehdissä julkaistuja kolumneja ja pohdintoja. – Siistiä ja ennalta arvattavaa sananselitystä.
*
Kerstin Ekman Suden jälki suom. Pirkko Talvio-Jaatinen Tammi 2022 (kk)
Ekman on 1933 syntynyt ruotsalainen arvostettu ja palkittu kirjailija, joka toimi Ruotsin Akatemian jäsenenä ja on ollut Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkintoehdokkaana 2022. ”Suden jälki on suuri tarina vanhenemisesta, rakkaudesta ja luonnosta.” – Itselleni melko lailla tuntemattomaksi jääneestä aihepiiristä, metsästyksestä kertova, monin tavoin hieno tarina kääntyy luonnonsuojeluhenkiseksi ja jännitteiseksi. Nautin näinä aikoinakin ajankohtaisesta aihepiiristä ja kirjailijan taidokkuudesta tarinan luojana.
*
Amanda Palo Outoja kaloja novelleja Kosmos 2021
Palo on teatterintekijä, näyttelijä ja aktiivifeministi. Esikoisnäytelmä oli monologi Kilari. – Kirjoittaja on siinä määrin ’outo lintu’ että jäi minulle mysteeriksi esitellessään ajatuksiaan pieninä tarinanpalasina, jotka eivät koskettaneet ikäistäni lukijaa. Oli mukavaa kuitenkin yrittää ymmärtää edes puolen kirjan verran.
*
Alejo Carpentier Eroica suom. Jyrki Lappi-Seppälä Aviador 2016 (1956)
Carpentier (1904-1980) oli kuubalaissyntyinen diplomaatti, musikologi ja kirjailija. Hän oleskeli pitkiä aikoja mm. Haitissa, Venezuelassa ja Ranskassa. Itse hän sanoi kirjojensa edustavan ’Latinalaisen Amerikan taianomaista todellisuutta’. – Oletin, että Beethovenin klassikkosinfonia olisi ollut teoksen kantava teema. Musiikillinen analyysi jäi satunnaisiksi maininnoiksi historiallisten tapahtumien seassa maanosassa, jossa kirjailija tuonnoin asui.
Viime sunnuntain iltapäivällä tutustuimme meille uuteen ja ihastuttavaan paikkaan Stadin Viikissä. Pääsimme nauttimaan parinkymmenen energisen naisen voimaannuttavasta ja riemastuttavasta kuoroesityksestä Annalan Huvilassa. Päivä oli mitä parhain ja huvilan puisto kukkii ihanasti juuri nyt. Ikivanhat tammet ja koivukuja, voiko kaupungissa olla jotain näin suloista! Paikkaa hoitavat Hyötykasviyhdistyksen vapaaehtoiset ja sieltä saa kahvilapalveluja sunnuntaisin.
Rekolan Olkkarikuoro, jossa miniämme laulaa mukana, on mitä mainioin porukka pienten ja isompienkin lasten äideille voimaantua vapaapäiväisin hyvän harrastuksen parissa ja jakaa vertaistukea toinen toiselleen. Tapasimme konsertissa myös Kuopuksemme pikku tyttösineen ja heidän toiset isovanhempansa, jotka asuvat melkein perheen naapurissa. – Tavoitin itsekin sekä kotiäitivuosien että työvuosien muistoista nuo tunnot oman ajan kaipuusta ja satunnaisten vapaahetkien lumosta, josta upeat naiset lauloivat.
Tunsin itseni vallan pöllämystyneeksi peikkomuoriksi, kun eilen iltapäivällä kömmimme kotikolostamme pikkukaupungista aktiiviväestön keskelle Stadiin. Pienen maan ison kaupungin imago Stadilla kyllä on, vaan varsin kesy maailman metropoleihin verrattuna. Jatkuvan liikkeen virrassa elävä pääkaupunki tuntui yllättävän ahtaalta ja tukkoiselta paikalta ruuhka-aikaan.
Taapersimme assalta tunneliväylää ylös Elielin aukiolle ja Musiikkitaloa kohti rauhallista tahtia. Konsertin alkuun oli vielä puoli tuntia. Jotain kertoo meidän kunnostamme se, että Toinen kysyi puolivälissä, näkyykö missään penkkiä. Käännyimme aukiolta Sanomatalon sisälle, jossa pitää majaa Fazerin kahvila. Tuoleja löytyi ja oli muutenkin sopivasti aikaa nauttia pientä välipalaa.
Musiikkitalon seinänkokoisella mainostaululla kerrottiin kohta alkavasta sellokonsertista, jossa Sibelius-Akatemian oppilaat soittavat. Olimme täällä, koska halusimme kuulla miten Rip tulkitsisi Prokofjevin sellosonaattia. Esikoinen oli vastassa ja johdatteli meidät alakertaan Camerata-saliin. Kuulijoina oli pääasiassa soittajien läheisiä ja tuttuja. Tapasimme myös Esikoisen entisen sellonopettajan ja soittajapojan toiset isovanhemmat. Erityinen ilo väreili kaikissa meissä, olimme äskettäin saaneet tiedon, että Rip saa Kulttuurirahastolta vanhan arvosellon käyttöönsä viideksi vuodeksi – mahdollisuus, jonka eteen on myös ponnisteltava tavoitteellisesti ja tosissaan.
Rip onnistui upeasti sonaatissa ja Popperin virtuoosikappaleessa. Koko konsertti, tavoitteellisesti soittoa opiskelevien, lahjakkaiden nuorten potentiaali, hehkutti sydäntä ja ruokki uskoamme heidän tulevaisuuteensa klassisen musiikin maailmassa.
*Irlantilainen elokuva 1980-luvulta kertoo sekä aineellisesti että henkisesti köyhän monilapsisen perheen tyttärestä, joka oli erilainen sekä perheessään että koulussaan. Tarina kertoo miten tytön elämä muuttui, kun hänet vietiin kesäksi lapsettomaan sukulaisperheeseen, jossa hän sai rakastavaa huomiota. Elokuva oli ilmestymisvuotensa Oscar-ehdokkaita. – Synkkä alku, mutta koskettavaksi ja puhuttelevaksi osoittautunut tarina siitä, miten nähdyksi tuleminen, hyväksyminen ja yksinkertainen huolenpito voi pelastaa lapsen tuholta.
|
|
