Ehdotuksia kuolinilmoituksiksi

1.

Viimeiset pisarat lasissa.

Mikä päihdyttävä juoma.

Ei mitään väljähtynyttä,

ei ripettä, tiristystä.

Väkevä, ehtymätön siemaus.

Maljasi, elämä!

2.

Olen hirmuisen väsynyt.

Olen kuoleman väsynyt.

Seis.

Olen ihanasti väsynyt.

Olen elävästi väsynyt.

Nukahdan hetkeksi,

herään kohta.

Nähdään.

*Tämä täyteys, tämä paino 2011 (2006-2010)

Iltamieliala

Avartuu.

Ilta niin kuin huokaus

vitkaan kiirii yli maan.

Tummuu puu,

riisuu värit oksiltaan.

On kuin jossain sois ja sois –

Orpo laulu harhailee.

On kuin sanat tutut ois:

”varjo vain –

unen varjo vain”

Loittonee. Hiljenee.

Kaiken, kaiken, minkä sain,

annan pois.

*Lasimaalaus 1946

Melkein

Tiesitkö? Tiesit. Tuskin tiesit mitään.

Vain tummaan kähertyvään tukkaan tuuli

tai valo tuli, melkein kosketus.

Ja ohi katsoin jo ja sormenpäissä

ei hermot värähtäneetkään.

Syvälle mielen peilityyneen pintaan

vain koostui, melkein koostui

kivun kuvajainen.

* Asumattomiin 1963

Prologi seuraavaan

Olen ehkä väsynyt

mutten kyllääntymistä tai syksyäni

vaan koska asiat ovat käyneet ylitiheiksi.

Jokainen huokoinen kohta imaisee hetkessä itsensä täyteen.

Mihin minä merkitykseltäni pääsen.

Kaikki on kannettava, höyhenessä linnut,

tuulenvirissä myrskyt, suudelmassa erot ja intohimot.

Miten kuvittelin kulkevani tämän elämän halki

kevyesti ja irti, takertumatta.

Kaksiulotteinen revähtää syvyydeksi,

kolminen uumoilee neljättä.

Esine on näyttämö jolla kaikki tapahtuu yhtä aikaa.

Jonakin päivänä

olen kokonaan olemassa.

*Varokaa putoilevia enkeleitä 1977

Hän sanoi, minä sanoin

Lasket lapsen sylistäsi ja se kulkee tielle

isänsä hahmona,

katoaa mutkaan.

Maisema jähmettyy kuvakseen, selaat albumia:

Murole, Nilivaara, Pyhitty, Pyhitty,

elämän hakkuuaukeat.

Mikä ilo kun vuodet keskittyvät

mullaksi joka kasvaa uusia puita.

Tule rakkaani tähän metsään,

kävellään

täysivaltaisin askelin.

*Ruusujen sota 1988

. . .

Meissä istuu edelleen:

tiukat asennot, itsepäiset muistot.

Lahoamaton toivo.

*

. . .

Muistot pölisevät ikkunasta ikkunaan,

ilma tiheänä elämää.

Valo on rikkaampi kuin koskaan.

*

. . .

Meissä on jatkuva metsä.

Ei sankareiden metsä.

Hyvin hiljainen laulu.

Sen kuulee kuitenkin.

*

. . .

Kesä, silmät kiinni. Vajoaminen

ikiaikaisiin kesiin, kesien kerroksiin.

Entisiin, tuleviin.

Tämä hetki. Juuri tämä.

*

. . .

Naiset kuihtuvat hitaasti, minussakin

on vielä terälehtiä jäljellä.

Kosketa varoen, kosketa rohkeasti,

kyllä ne kestävät vielä yhden myrskyn

*

Nyt verhoudutaan paljauteen.

Sinä itseesi.

Minä itseeni.

*

. . .

Ei muuta yhdistävää kuin rakkaus,

rakkauden ripe, kaluttu luu.

Puhdistunut.

*Katkelmia kokoelmasta Kimeä metsä 2002


elämä / nupulla, kukassa ja kuihtumassa yhtä aikaa / vasta kun vihreä maatuu / maatuu elämä

PA146624

¤

miten painavaa onkaan poissaoleva valo, kimallusraskasta

miten hengähdyksen kevyttä, läpikuultavaa läsnäollen

vain silmäluomien läpi voi katsoa

laajentaa kaikki huokoset vastaanottimiksi

antaa ajatusten vaeltaa valtoiminaan valossa, valossa

mutta miten kestää pimeys

¤

 

lumet lohkeilevat, katoavat kuin jäätiköt navoilta

valahtavat menneiden lumien mereen

humahtelevat katoilta, laulattavat viemäreitä

 

hetkenä, jona pysähdyt, lätäkkö kuvastaa taivaan, lentävän linnun, purjehtivan pilven

 

valonkehrä herättelee etelärinteen kukat

humallut kevään tuoksusta, huikaistut valosta

eivätkä linnut lakkaa laulustaan

ennen hämärää, jossa

Messiaenin Catalogue d’Oiseaux kilahtelee, tunnelmoi

 

puhkeavat uudet alut, aukenevat sävelten takaiset maat ja taivaat

tapahtuu elämä

P2214934

pihan varjoisalla kulmalla

 aurinko leikkii lumella

 kauempana pellot sulana

metsän rajalla talven rantu 

päivät humahtelevat kevääseen

kuin lumenrippeet katolta

P3054958

varjot tanssivat jäälattialla / pitkää liukua rannalta toiselle / kosketan varjoa, niin kevyt se on / niin aineeton, viileä, hetkellinen / ja varjojen viivastolla avaruus soi sinistään

P2032026

koivu, talven morsian / valkeassa hunnussaan viileä, kaunis / kimaltaakin, jos valo /  talvimorsiamet aavistavat / onni on hetkellistä / kimallushetket haihtuvat kohta tuuleen

koivu, kevään morsian / utuisen vihreässään niin heleä, nuori /  kevätmorsian jo tietää / onni on hetkellistä /  heleyshetket vaihtuvat /  syvänvihreän painavaan viittaan

koivu, syksyn morsian / lepattavin lehdin / syysmorsian antautuu tuuleen / riisuttunakin riipaisevan kaunis / läpikuultavassa valossa / paljaat oksat kurottuvat taivasta kohti

P8132140

lapsi, rantaan ajautunut / kömpii ylös, nousee jaloilleen

ottaa askeleen / vähäistä valoa kohti

hitaasti taittuu minussa vastarinta

taipuu syliksi

ei tarvitse kahdesti katsahtaa jo näkee
talven tanssivan ikkunan takana
hiutalehelmoin
puita havunvihreitä, paljaita
peltoja hahtuva hahtuvalta peittyviä

tunti tunnilta sade sakenee, valostaa pihat
ruoho pilkottaa kylmän sylistä
naapurin auton peittää jo lumilakana
 – mutta aamulla kaikki on taas ollut unta

*
on myös mustasieluisia päiviä
jotka nuolaisevat ohuen lumen
kadulle kasvaa lätäköitä
koivunoksat valuttavat murhettaan pisaroina
marraskuun pilvet matavat, tuuli hyytyy
ja mieli

*
marraskuuta ei moni rakasta
valopilkut
etsittävä melkein ryömien

*
 ei ole ennen ollut juuri tätä marraskuuta
riipaisevine öisine uninäkyineen
valvottuine pimeän tunteineen
hätkähdyksenä heräävine aamuineen

ei tätä lumettoman maan sudentummaa läsnäoloa
näin hellän vaiteliaasti
kouraisevaa

**

juuri kun
olet onnistuneesti virittäytynyt
sateenharmaaseen, lehdettömään kaupunkiin
jossa mitään ei koskaan tapahdu
juuri kun
lompsit jalat märkinä lätäkköisellä metsäpolulla
tuuli natisuttaa pitkiä mäntyjä kallioilla ja kohisee kuusikossa
juuri silloin
taivas repeääkin, valo välähtää esiin
ja kaikki on hetken kuin olla pitää

marraskuussa ihmisellä pitää olla
nopeasti virittyvä taajuus
ettei myöhästy tai suistu tolaltaan
juuri kun
se jokin tapahtuu

* houkuttelen blogiystäviä kirjoittamaan sivuilleen runon marraskuusta. tyyli on vapaa, riimeillä tai ilman.