Ehdotuksia kuolinilmoituksiksi

1.

Viimeiset pisarat lasissa.

Mikä päihdyttävä juoma.

Ei mitään väljähtynyttä,

ei ripettä, tiristystä.

Väkevä, ehtymätön siemaus.

Maljasi, elämä!

2.

Olen hirmuisen väsynyt.

Olen kuoleman väsynyt.

Seis.

Olen ihanasti väsynyt.

Olen elävästi väsynyt.

Nukahdan hetkeksi,

herään kohta.

Nähdään.

*Tämä täyteys, tämä paino 2011 (2006-2010)

Iltamieliala

Avartuu.

Ilta niin kuin huokaus

vitkaan kiirii yli maan.

Tummuu puu,

riisuu värit oksiltaan.

On kuin jossain sois ja sois –

Orpo laulu harhailee.

On kuin sanat tutut ois:

”varjo vain –

unen varjo vain”

Loittonee. Hiljenee.

Kaiken, kaiken, minkä sain,

annan pois.

*Lasimaalaus 1946

Melkein

Tiesitkö? Tiesit. Tuskin tiesit mitään.

Vain tummaan kähertyvään tukkaan tuuli

tai valo tuli, melkein kosketus.

Ja ohi katsoin jo ja sormenpäissä

ei hermot värähtäneetkään.

Syvälle mielen peilityyneen pintaan

vain koostui, melkein koostui

kivun kuvajainen.

* Asumattomiin 1963

Prologi seuraavaan

Olen ehkä väsynyt

mutten kyllääntymistä tai syksyäni

vaan koska asiat ovat käyneet ylitiheiksi.

Jokainen huokoinen kohta imaisee hetkessä itsensä täyteen.

Mihin minä merkitykseltäni pääsen.

Kaikki on kannettava, höyhenessä linnut,

tuulenvirissä myrskyt, suudelmassa erot ja intohimot.

Miten kuvittelin kulkevani tämän elämän halki

kevyesti ja irti, takertumatta.

Kaksiulotteinen revähtää syvyydeksi,

kolminen uumoilee neljättä.

Esine on näyttämö jolla kaikki tapahtuu yhtä aikaa.

Jonakin päivänä

olen kokonaan olemassa.

*Varokaa putoilevia enkeleitä 1977

Hän sanoi, minä sanoin

Lasket lapsen sylistäsi ja se kulkee tielle

isänsä hahmona,

katoaa mutkaan.

Maisema jähmettyy kuvakseen, selaat albumia:

Murole, Nilivaara, Pyhitty, Pyhitty,

elämän hakkuuaukeat.

Mikä ilo kun vuodet keskittyvät

mullaksi joka kasvaa uusia puita.

Tule rakkaani tähän metsään,

kävellään

täysivaltaisin askelin.

*Ruusujen sota 1988

. . .

Meissä istuu edelleen:

tiukat asennot, itsepäiset muistot.

Lahoamaton toivo.

*

. . .

Muistot pölisevät ikkunasta ikkunaan,

ilma tiheänä elämää.

Valo on rikkaampi kuin koskaan.

*

. . .

Meissä on jatkuva metsä.

Ei sankareiden metsä.

Hyvin hiljainen laulu.

Sen kuulee kuitenkin.

*

. . .

Kesä, silmät kiinni. Vajoaminen

ikiaikaisiin kesiin, kesien kerroksiin.

Entisiin, tuleviin.

Tämä hetki. Juuri tämä.

*

. . .

Naiset kuihtuvat hitaasti, minussakin

on vielä terälehtiä jäljellä.

Kosketa varoen, kosketa rohkeasti,

kyllä ne kestävät vielä yhden myrskyn

*

Nyt verhoudutaan paljauteen.

Sinä itseesi.

Minä itseeni.

*

. . .

Ei muuta yhdistävää kuin rakkaus,

rakkauden ripe, kaluttu luu.

Puhdistunut.

*Katkelmia kokoelmasta Kimeä metsä 2002

  • Olen harmissani, kun en saanut runonäytteitä sellaiseen muodostelmaan kuin olisin halunnut, tulivat yhteen pötköön. Kokoelma, josta runot löytyvät on merkitty aina rimpsun alimmaiseksi.

    Kommentin jätti Ellinoora · keskiviikko8am 28. elokuu31am @ 10:33

  • Niin puhuttelevia runoja ja ihmisen lähelle tulevia. Antavat monenlaista ajateltavaa.

    Kommentin jätti Pirkko · torstai9pm 5. syyskuu30pm @ 15:22