valohämärässä kesäyössä se solisee

hiljaisesti kirkas

juoksutukset putoilevat oksilta

niinkuin seittiään kehivä lukki

päästää ohuen  siiman

valahtamaan tuuleen

 

nukkuva kuulee unessaan

linnun, sydämensä

heräämättä tietää aamun

nousevan siivilleen

 

-2014

 

*

 

aution talon takana

oli joskus puutarha, ehkä kasvimaakin          

muutama marjapensas kumminkin

                             nyt polvenkorkuinen heinikko voikukkineen

                             villinä riehuvat karanneet akilleijat

kuka istuttikaan omenapuut

ne kukkivat yhä

 

-2014

*

Tänään se pyöri pyöri silmistä.

                             Aina sanon tänään

                                                          kun en nuku

                             valoisan kesän ruohossa

                             vain liikahdin

                                                          varjoni syrjään

                             ja pallo löytyi siitä mihin katosi.

                             -Mirkka Rekola

 

*

Kentillä kasteisilla

hämärä käy yli maan.

Valkea niittyvilla

vielä on valveillaan

 

katsoen kummissansa

kuinka rukoukseen

kaikki kukkien kansa

kumartui hiljaiseen.

 

Kuusen latvassa ääni

pienoisen huilun soi.

Minäkin kumarran pääni.

Minunkin sisällä soi.

 

-Aaro Hellaakoski

 

*

 

En tiedä ketään eläintä

joka voisi tehdä kesääni

enää kesäisemmäksi

kuin kärpänen aamulla,

perhonen päivällä,

hyttynen illalla;

 

lämpimämmäksi

kuin muurahainen

kalliopolullaan.

 

-Olavi Ingman

 

*

 

Minä avaan syömmeni selälleen

ja annan päivän paistaa,

minä tahdon kylpeä joka veen

ja joka marjan maistaa.

 

Minun mielessäni on juhannus

ja juhla ja mittumaari,

ja jos minä illoin itkenkin,

niin siellä on sateenkaari.

 

-Eino Leino

 

*

Rakkaus on vihreää

 

näin tänään merihanhiparit, poikasineen

rantapuiston vihreällä nurmikolla

–          rakkauttako vai biologiaa

onnellisetko perheet

 

kesä kuluu, vihreä haalistuu

poikaset kahahtavat siivilleen

lähtemään

 

näin yksinäisen hanhen ontuvan

rantapuiston vihreällä nurmikolla

–          perheriitako vai tapaturma

erotti joukosta

 

pilvisenäkin päivänä kesä on vihreää

–          ja rakkaus

on hyvä elää

 

-Leidit /versio kimpparunosta Ursulan kahvilassa

 

 

 

 

Koluan runokirjastoani, poimin joka hyllyltä kaksi kokoelmaa, kustakin yhden runon. Terveiseni runosieluisille ystäville!

 

Kevätpäivä on

lupaava ja kuulakkaan

kaukosiintoinen,

mutta miks on kukkia

puhkeematta pudonnut!

     -Ki no Tomomori, Japanilaisia runoja, suom. G.J.Ramstedt, WSOY

*

Kaikki pilvilinnani ovat lumen lailla sulaneet,

kaikki unelmani ovat veden lailla valuneet pois,

ja kaikesta siitä, mitä rakastin, on jäljellä ainoastaan

sininen taivas ja muutamia kalpeita tähtiä.

Tuuli liikkuu hiljaa puiden lomassa.

Tyhjyys lepää. Vesi on vaiti.

Vanha kuusi valvoo ja muistelee

valkoista pilveä, jota se on suudellut unessa.

                             -Edith Södergran, Hiljainen puutarha, Karisto

*

Tärkeintä ovat tuulen liikkeet.

Puihin on ihminen sidottu

ohuin langoin,

niissä huokuu hengityksen rytmi, kohisevat veren äänet.

Ja jos puita ei alituisesti tarkkaile,

jos tuulelle ei riitä aikaa,

ihminen kadottaa itsensä, tulee muiden voimien marionetiksi.

                             -Tiina Kaila, Valon nälkä, WSOY

*

Verkkokalvot kiristyvät,

pyydystävät valoa

 

Odota, kuuntele

On vastaus

 

Ääni tulee äänettömyydestä

paljastumisesta joka kätkeytyy

 

Yksi on jolle jääsaarna

yksi jolle tuhkaleipä

                             -Harri Nordell, Huuto ja syntyvä puu, WSOY

*

kun ei voi olla eilistä vanhempi

eikä nuorempi

huomista

on nostettava itsen miekka

ja lyötävä keskipäivään

sellainen vako

että se universaalisen kivun tähden aukenee oveksi

 

keskipäivään se on lyötävä

haava minän aurinkoon

            -Satu Salminiitty, Elämän huoneet, WSOY

*

Perhosen siivillä sellainen ilme

että luulet sen katsovan sinua,

kun se katsoo toisaalle, elämä.

           -Mirkka Rekola, Kuka lukee kanssasi, WSOY

*

Ymmärtämättä olevansa muuttuvilla seuduilla

ihmiset piirtävät karttoja.

          -Risto Ahti, Ilon ääriviivat, WSOY

*

Vanhukset me olemme valmiit

siivoamaan syrjään

ja vammaiset

epäsosiaaliset ja sairaat,

muistamatta laisinkaan

että metsä on myös vaivaiskoivun koti

ja kaatuneiden kelojen

että lintu ei kaipaa kuulijaa,

mutta ihminen kaipaa

kun kevät kävelee kynnöksellä

ja siemenvilja on varastossa.

          -Eeva Heilala

ikkunan takana tihenevä lumihämärä

valotonta lyhtyä tuuli huojuttaa

kuin uneton karhu talvipesässään

istun

ja mietin elämääni

 

lumiset kummut kinostuvat pehmein kaarin

koivu haroo hiuksiaan

minä ajatuksiani

 

(helmikuu, -12)

 

 

sylissä

 

mummo seisoo lämpimässä suihkussa

pieni pojantytär sylissä

tulivat saunan löylyistä äsken

 

olen unohtanut, mummo hämmästyy

mikä tunteiden valtakunta

on lapsen iho rintoja vasten

 

(heinäkuu, -12)

 

 

ensi lumen sanotaan aina

yllättävän

päivän sää on jatkumossa jossa

huomisen ennuste ei siirry tiedoksi

ennen kuin se on

tänään

 

aamulla heräsin

outoon tunteeseen

silmät kiinni sängyssäni mietin mikä

on toisin kuin eilen

 

valo!

valo huoneessa on erilainen

nostin kaihtimen

ja se yllätti taas

elämäni kuudeskymmeneskuudes ensi lumi

 

(lokakuu, -12)

 

Ikuinen lepo

lapsuuden maassa

pilvessä

poutapilven alla

niityllä

lähellä kotia.

Täältä en enää lähde. Ikinä!

(Portaikko pilvissä, 1992)

tänään, tuuli
jos aukenen, aukenen sille, sen viedä
sen minussa huuhtoa, irrotella pinttymiä
mielen seinämistä

istun tuolissani, lämmitän käsiäni teemukin kyljillä
kuulen tuulen, se viskoo pisaroita ikkunaan
sade pieksää puuta, lehdet kattavat pihanurmea
minussa on tyhjiä kohtia, joista näkee
turhaan valvotut yöt, turhaan mietityt
vaihtoehdot, joita ei ole
kivun pimeässä hehkuvan silmän

joulukuun aamuaurinko moottoritiellä

valopilvissä sateenkaarisoihdut

kahden puolen kultakehrää!

autoradiossa soi ortodoksien juhlaveisu

 

ennen kuin veisaajat ehtivät loppuun

pilvi jo peittää auringon

ja soihdut sammuvat

 

valo jää

sydämeen

 

 

aamulla katson ikkunasta

aurinko näyttää pitkiä varjoja

pitkiä varjoja hangella, sinisiä

siellä täällä kide

kimaltaa

 

äkkiä olen ekaluokkalainen

koulusta tulossa metsän poikki

metsän poikki latua, varjotonta

pellon reunaa

laulellen

 

jo näkyy kotitalon savu

pihaan tultua äidin kasvot

äidin kasvot ikkunassa, hymyilevät

 

pitkiä varjoja hangella, sinisiä

 

 

 

* Juhani Peltosen Kevätelegiassa tuuli hulmuaa..

Mustarastas, rastaista mustin / suruaniko minulle ylistät / ylhäältä maailman puista / Tuuli hulmuaa, ristitön lippu / illan aukeamalle taittuvat ahtaat varjot / yö ilmestyy säännöllisesti, / kevät, mahla ja silmut  / lehtien suonien lyriikka / sahalaitainen havina / En minä ikävöi täältä, täällä on poissa, täällä / moninverroin enemmän läsnä

* Arvo Turtiainen kuuntelee kaupungin kevättä..

On kaupungin kohina mustan kiven ympärillä. / Viisi tornia muita korkeampina.  / Meri etelässä, junat metsiin pohjoisessa, salmia selkiä, saaria. / Mene yöllä mustan kiven luo, toukokuussa / kun lehdet tekevät tuloaan, syyskuussa / kun lehdet väsyvät ja putoavat, / kahdesta neljään on oikea hetki, kuunnella / miten kaupunki nousee merestä, kuunnella / miten se kuuntelee omaa hengitystään, tuntea / suolan tuoksu sieraimissa.

* Kukkaan tiivistyy Helena Anhavan tunne..

Hämyisen nukan / sinisen suoniston takana / se nukkuu / vastasyntynyt / pulsatilla, kylmänkukka.

* Ja Maila Pylkkösen sydän keinahtaa..

Metsä on joka suuntaan. / Kaatuneen kuusen runko sammaloituu. / Siinä nousee aivan pieni / vaaleanvihreä ketunleivän lehti. / Niin nuori. / Kun orava kimpoaa oksalta / heilahtaa sydämeni niinkuin olisin sen keinu.

*

ystävältä hurmioitunut tekstiviesti / – joutsenet! / vastaan heti  / – perhonen!  / tätä vauhtia huomenna on juhannus / ja ylihuomenna lokakuu

avojaloin, autiolla rannalla 

sadepilven alla 

taskussa mykkä murhe

 kipu hiertää kivistä hiekkaa 

kesä on mennyt 

kylmänsileä viima viitassaan 

pidä pientä sulaa sydämessä

yli talven, uuteen kesään

Varhaisin koivu vihertyy ujosti. Pihavaahtera ojentelee uhmakkaasti silmujaan. Unohdun seinustalle, valo punertaa kuumasti, luomet häikäistyvät. Mistä kaukaa palaan, toukka jo lentää sitruunankeltaisin siivin.