Varhaisin koivu vihertyy ujosti. Pihavaahtera ojentelee uhmakkaasti silmujaan. Unohdun seinustalle, valo punertaa kuumasti, luomet häikäistyvät. Mistä kaukaa palaan, toukka jo lentää sitruunankeltaisin siivin.
*
aurinkopuisto
kirsikankukkalunta
kaivattu kevät
*
näin kevyttäkö
ilman tavaroita
tulla perille
*
Tuhkimon hetki
prinssin käsivarsilla
linnan salissa
pihaportailla vihmoo
taivas kylmää sadetta
*
makkara-annos
kristallien loisteessa
lautasellani
korkeaa ja matalaa
sitähän elämä on
*
kirkon kuorissa
kullatuissa holveissa
kauneinta lapsi
ja pajunkissaoksat
*
on jo kuudes syksy, en
ole unohtanut vaikka
yksityisempääkin surua
on ollut
luhistuvien tornien kumu
kiertää yhä maata, yhä
kantautuu idästä
silvottujen lasten kivunhuuto
ja äitien silmissä asuu
väsynyt murhe, kaikkien
äitien kaikkialla
on jo kuudes syksy, en
ole unohtanut
yö kahahtelee
tuulenkantamia viestejä
rannoilla tulet
veden ja taivaan rajaa
menneen, tulevan puna
lintu, kukka, heinänkorsi
kesä, siivillään
päivä, arjesta irrallaan
ajatus viuhtoo
ilta, mullan hajua ja maalin
hikinoroja, pientä keskinäistä puhetta
yö, hämärän hengitystä
kerttusen lepertelyä
uni hapuilee
samaa sävellajia
*
ota kolme, ei maksa mitään
aurinko, niitty, veden välke
parasta ennen hallaöitä
*
tuuli ihoa laine rantaa
kätesi, juhannusyönä
*
tuomi sataa kukkansa tuuleen
tule, kukkalumi kätkee
askeltesi jäljet
ikävää ei
kevät käy vähiin, heleys
tummuu päivä toisensa
perään häipyy
hengästyneenä kulman taa
tuulta, silmillä hiukset
kuuntelen
loittonevaa, lähenevää
eräänä kevätmyrsky-yönä
se rojahti juurineen
nuorempien lajitoveriensa syliin
maiseman kuningaspuu
korkealta kauas näkynyt
tarvittiin kahden aikuisen kädet
kahdensadan vuosirenkaan ympäri
vahvimmalla oksalla
kerrottiin karhun istuneen
sukupolvien lapsuusleikit
oksillaan keinutellut
käpyoksa, tuulilatva
mittasi pienen tytön uskalluksen
kiivetä, laskeutua
Hiljaisia päiviä pääsiäistä kohti.
Sydän kiittää!
Ylösnousemus kuin kevät,
jokainen kevät!
kävit luonani, yöllä, nuori ystäväni
miten unet ovatkaan viisaita!
kerroit rauhattomuutesi syyt
katselimme niitä yhdessä kuin kuvakirjaa
kerroin sinulle mitä olen oppinut elämästä:
on mentävä kohti pelottavinta
sillä jokaisesta voitosta vahvistuu
mutta jokaisessa luovutetussa taistelussa
itää kuoleman siemen
hyvästelyssämme väreili sanaton hellyys
mitä hyvästelinkään?
nuoruuteni tuskaisen tien?
vihdoinkin selkeää?