* Juhani Peltosen Kevätelegiassa tuuli hulmuaa..
Mustarastas, rastaista mustin / suruaniko minulle ylistät / ylhäältä maailman puista / Tuuli hulmuaa, ristitön lippu / illan aukeamalle taittuvat ahtaat varjot / yö ilmestyy säännöllisesti, / kevät, mahla ja silmut / lehtien suonien lyriikka / sahalaitainen havina / En minä ikävöi täältä, täällä on poissa, täällä / moninverroin enemmän läsnä
* Arvo Turtiainen kuuntelee kaupungin kevättä..
On kaupungin kohina mustan kiven ympärillä. / Viisi tornia muita korkeampina. / Meri etelässä, junat metsiin pohjoisessa, salmia selkiä, saaria. / Mene yöllä mustan kiven luo, toukokuussa / kun lehdet tekevät tuloaan, syyskuussa / kun lehdet väsyvät ja putoavat, / kahdesta neljään on oikea hetki, kuunnella / miten kaupunki nousee merestä, kuunnella / miten se kuuntelee omaa hengitystään, tuntea / suolan tuoksu sieraimissa.
* Kukkaan tiivistyy Helena Anhavan tunne..
Hämyisen nukan / sinisen suoniston takana / se nukkuu / vastasyntynyt / pulsatilla, kylmänkukka.
* Ja Maila Pylkkösen sydän keinahtaa..
Metsä on joka suuntaan. / Kaatuneen kuusen runko sammaloituu. / Siinä nousee aivan pieni / vaaleanvihreä ketunleivän lehti. / Niin nuori. / Kun orava kimpoaa oksalta / heilahtaa sydämeni niinkuin olisin sen keinu.
*
…ystävältä hurmioitunut tekstiviesti / – joutsenet! / vastaan heti / – perhonen! / tätä vauhtia huomenna on juhannus / ja ylihuomenna lokakuu
avojaloin, autiolla rannalla
sadepilven alla
taskussa mykkä murhe
kipu hiertää kivistä hiekkaa
kesä on mennyt
kylmänsileä viima viitassaan
pidä pientä sulaa sydämessä
yli talven, uuteen kesään
Varhaisin koivu vihertyy ujosti. Pihavaahtera ojentelee uhmakkaasti silmujaan. Unohdun seinustalle, valo punertaa kuumasti, luomet häikäistyvät. Mistä kaukaa palaan, toukka jo lentää sitruunankeltaisin siivin.
on jo kuudes syksy, en
ole unohtanut vaikka
yksityisempääkin surua
on ollut
luhistuvien tornien kumu
kiertää yhä maata, yhä
kantautuu idästä
silvottujen lasten kivunhuuto
ja äitien silmissä asuu
väsynyt murhe, kaikkien
äitien kaikkialla
on jo kuudes syksy, en
ole unohtanut
yö kahahtelee
tuulenkantamia viestejä
rannoilla tulet
veden ja taivaan rajaa
menneen, tulevan puna
lintu, kukka, heinänkorsi
kesä, siivillään
päivä, arjesta irrallaan
ajatus viuhtoo
ilta, mullan hajua ja maalin
hikinoroja, pientä keskinäistä puhetta
yö, hämärän hengitystä
kerttusen lepertelyä
uni hapuilee
samaa sävellajia
*
ota kolme, ei maksa mitään
aurinko, niitty, veden välke
parasta ennen hallaöitä
*
tuuli ihoa laine rantaa
kätesi, juhannusyönä
*
tuomi sataa kukkansa tuuleen
tule, kukkalumi kätkee
askeltesi jäljet
ikävää ei
eräänä kevätmyrsky-yönä
se rojahti juurineen
nuorempien lajitoveriensa syliin
maiseman kuningaspuu
korkealta kauas näkynyt
tarvittiin kahden aikuisen kädet
kahdensadan vuosirenkaan ympäri
vahvimmalla oksalla
kerrottiin karhun istuneen
sukupolvien lapsuusleikit
oksillaan keinutellut
käpyoksa, tuulilatva
mittasi pienen tytön uskalluksen
kiivetä, laskeutua
