Ei voi kuin päivitellä Mäkimaan klaanin kohtaloa Kotikadulla. Perhe on hajonnut viiteen osoitteeseen; mummo höpsähti, rouva rupsahti ja muuttui exäksi, lakimiesisästä on sukeutunut koko kadun tukipylväs, tytär löysi lesborakkauden, pappispoika machoilee, vetelehtii ja leikkii murrosikäiselle isää. – Luotolan perheen isästä tuli näkymätön mies, äiti hurahti, töpeksi ja palasi vankilan kautta lähtöruutuun, tytär katosi kaukomaille, esikoispojan sädekehää kiillotettiin vaimon sivusuhteella, iltatähti loistelee isänsä taivaalla ja äitinsä itkee ikävää kämäsen kärrykorjaamon nurkassa.
Entäpä muu kuvitteellinen joukko? Ikuinen poikamiessuntio Mauri naitettiin väkisin ja loppuviimeksi osoitettiin hyväuskoiseksi hölmöksi. Onni-kyrmy ja Ilona ovat muka Kreikassa (sairas mies ja koira!). Anja pitää majataloa milloin kellekin, kävijöitä riittää ja piirakat maistuu. Freesiä naamaa putkahtelee vanhojen sekaan ja ihmehän tuokin, kun kaikki nuoret ovat opiskelevinaan oikeustieteitä. Yksi ehdittiin jo kuolettaakin. Muistaako kukaan enää Allia? Ristokin sotkeutui roistokoplaan ja katosi kuvasta. Mukavasta palomiehestä sorvattiin väkivaltainen psykopaatti. Annin ja Hessun luomurakkaus karahti kiville. Halvaantunut poliisi nostettiin leikkauksella jaloilleen ja nai naispapin, joka työttömyyttään pantiin hurahtamaan kaatajalahkoon. Hohhoijaa.
Tekijöiden vauhtisokeus alkaa jo hirvittää ikuisuussarjan mukana ikääntynyttä. Osa katsojista onkin jo vaihtanut Karjalan kunnaille, missä on ainainen juhannus ja liidellään reilusti pilvilinnoissa.
Heippa Ellinoora!
Osuipa naulan kantaan tuo arviointisi TV:n Kotikatu sarjasta.Se on melkein ainoita sarjoja,joita olen seurannut ja nyt se tuntuu vastenmielisen turhalta koko sarja.
Iris
Kommentin jätti Iris · maanantaina 4. tammikuuta @ 17:10
Joo, Iris, et ole ainoa! Olen ihmetellyt, eikö nuo Salatut elämät ja Kauniit ja rohkeat riitä mellastajille, miksi pitää pilata vanha kunnon perhesarja.
Kommentin jätti Ellinoora · maanantaina 4. tammikuuta @ 19:44
Heh, olipas osuva kuvaus!!! Mua muuten on joskus vaivannut se asia, että kuka tai mikä sen Allin tappoi??? Tulin kuvioihin mukaan niin myöhään, etten tiedä käsiteltiinkö se jo heti alussa??
Kommentin jätti vilukissi · tiistaina 5. tammikuuta @ 11:18
Ken muistanee Allin kohtalon paremmin? Minulle on jäänyt se muistikuva, että roolihenkilö kuoli vanhuuttaan kotiinsa ja vankilasta palannut Risto peri äitinsä osakkeen. Allia esittänyt herttainen vanhusnäyttelijä kuoli vähän myöhemmin. Onnin Apuhan perustettiin juuri Allin auttamiseksi.
Kommentin jätti Ellinoora · tiistaina 5. tammikuuta @ 13:59
Varmaan oli juuri noin. Jotenkin jäi sellainen kumma mielkuva, että kotikatu alkoi…ei hetkinen, olikohan se sittenkin salatut elämät, joka alkoi jonkun tädin kuolemalla? Salattuja en seuraa (enää) kyllästyin, muttat aisin nyt sotkea nuo kaksi ohjelmaa. Onni Apu selvitti tilanteen mulle, heh.
Kommentin jätti VILUKISSI · keskiviikkona 6. tammikuuta @ 17:42
No nih. Salattuja elämiä ei Pissismummolassa ollenkaan ole katottu, joten siitä ei täällä tiedetä. Mutta jossain vaiheessa ikuisuussarjoihin ilmeisesti kyllästyy joka tapauksessa, kuten todistit. Ehkä se tulee nyt meillä täyteen tää Kotikatukiintiö.
Kommentin jätti Ellinoora · torstaina 7. tammikuuta @ 00:07