Pissismummo heräsi ennen aikojaan tunnistamattomasta syystä eikä saanut unta silmään sen perästä. Tämmöiseen tapaukseen auttaa pari helppoa sudokua ja pirullinen sokkokrypto. Sitten Mummo palasi peittoihinsa ja simahti. Herätessä päivä olikin jo pitkällä, mutta mikähän päivä.
Poikakaverilla oli lehti melkein luettuna ja kahvi odottamassa, ollut ties miten kauan. – Ei ala hyvin, murisi Mummo, paistettua kahvia heti alkajaisiksi. (Pissismummon mielestä kahvin pitää olla kuumaa, tummaa ja tuoretta. Ja sen seurana Mummo tahtoo pari kaurapaahtoleipää, joiden välissä sipaisu lempimarmeladia ja siivu pähkinäistä lempijuustoa. Näistä Mummo pääsee tolkuilleen sen verran, että huonompikin päivä nitkahtaa käyntiin.)
Lehden silmäiltyään tokeni Mummo vaihtamaan liinavaatteita vuoteeseen kuten aina saunapäivän aamuna. Myöhemmin, kun liinavaatekomero, pyykkikori, mankelointipino ja hyllyjen takusetkin oli tutkittu, oli Mummon pakko myöntää, että tietty ruusukuvioinen lempityynyliina oli kadonnut jäljettömiin. – Missään se voi enää olla tämän katon alla, murisi Mummo. – Miksi rupesit vaihtamaan tänään, tiedusti Poikakaveri varovasti, saunailtahan on huomenna.
– Jaaon. No, sehän on sillä tavalla, että kun vaihtoaskare on käynnistynyt, sitä ei voi kääntää takaisin päin sen vuoksi, että päivä osoittautuu vääräksi, Mummo ärisi. Nih. Ja ruusulakanan kanssa pitää olla ruusutyynyliina, sehän selvä on. Mummo penkoi vielä kerran kaikki mahdolliset ja pari mahdotontakin paikkaa. Tyynyliina oli kadonnut tästä maailmasta. Kerta kaikkiaan.
Suuren luokan piiloleikki onneksi käynnistyy harvoin. Pari kertaa työavainnippu sai aikaan hulabaloon ja kerran kalenteri onnistui oikein itkettämään. Pankkikorttikin on aiheuttanut yhden kylmäävän iltapäivän, kunnes ilmoittihe itsestään pankkitoimihenkilön välityksellä. Pissismummo oli muka hylännyt korttinsa ottomaatin hölösuuhun saldoa silmäiltyään. Silmälasit ovat hanakimmat järjestämään Mummolle kuntolenkkiä huoneesta toiseen tuon tuostakin, mutta ei ne kovin erityisiä piiloja tähän mennessä ole keksineet. Tuottavat enempi alituista löytämisen iloa.
Yksi Poikakaverin positiivisista päivistä osui onneksi tähän. (Ei ole hyvä, jos yhdellä on maailmankirjat sekaisin heti aamusta – oh, miten pienistä ne nyt menevätkään – ja toisella samaan aikaan myrtsipäivä.) Sovinnolliset ja myötätuntoiset kommenttinsa lauhduttivat Mummon vähän kerrassaan. Ja illalla lauhduteltiin lisää, löylytellessä Mummon sisäisen kalenterin mukaan.
– Onhan tässä se hyvä puoli, että siitä pieni ihminen iloisesti yllättyy, jos ruusukas joskus palaa maailmanmatkoiltaan, huokasi Mummo iltasella poski toiseksi rakkainta tyynyliinaa vasten.
Mitenkäs ne tavarat alkavatkin hukkua, kun tulee tiettyyn ikään… Välillä se on niin ärsyttävää, kun ei ainakaan muistelemalla voi keksiä, mistä löytäisi kadonneet. On vain toivottava, että ne taas tulevat vastaan.
Kommentin jätti harmaapantteri · perjantaina 18. syyskuuta @ 20:07