Sattumoisin Pissismummolassa on tullut mietiskeltyä aitoja. Siis monikollista laudasta rakenneltua aitaa. Juuh eikä pelkästään mietiskelty vaan sitä oikein pensseli kädessä ja maalitörppö toisessa. Ihminen jos asuu jonkun rivin päässä, sillähän on maalattavana enempi aitaa kuin naapurilla, mikä on tietysti aivan eppistä. On sekin aidanpätkä maalattavana molemmin puolin, jonka takana ei ole naapuria.

Mietipä lautaa, montako on kanttia siinä. Noo, ei ole niin monta yhdessä puusiivussa, mutta aidassapa on sisälautaa ja ulkolautaa tällä puolen ja tuolla puolen ja joka kantilla pitäis pensselin käydä. Siinähän on oltava selvä systeemi, mikä kantti ensin maalataan. Jos menee väärästä kantista alkamaan, saa kaapia homman päätteeksi hampaat irvessä maalia käsivarsistaan.

On ilmeistä, ettei kantikkaan aidan mietiskely pensselin ja maalitörpön kera ole monenkaan mielestä mieluisinta lomapuuhaketta hellepäivinä. Toisaalta sateella homma ei käy. Yksi ja toinen näkyy lahjoneen ja kiristäneen jälkikasvuaan tai suvun kesätyötöntä opiskelijapoikaa hoitamaan pensselöinnin. Siinä on kulunut kaljaa ja tupakkia ja muutama voimallinen sanakin sihahtanut ennen kuin systeemi on selvinnyt vasta-alkajalle.

Pissismummon lapsuusmaalla oli ennen muinoin monin paikoin aitoja erottamassa vasikoita porsaista ja varsoja hevosista. Kyseisiä aitauksia kutsuttiin karsinoiksi tai pilttuiksi. Pissismummontekeleelle (tää tietenkään silloin vielä mummo ollut) ei oikein koskaan selvinnyt, miksi hevosella oli talli ja pilttuu, mutta vasikalla ja porsaalla karsina navetassa. Päällisin puolin näyttivät samanlaisilta aitauksilta. Ettei vain olis ollut porsaan mielestä eppistä, kun ei päässyt pilttuuseen.

Juuei, eipä tässä mitään. Homma on hoidettu ja aurinko paistaa vieläkin. Saa kehaista tuttavalle, kun se kysäisee mitäkuuluu, että kovasti on ollu kanttia…