Tänään on Erittäin Tärkeän Henkilön erittäin tärkeä merkkipäivä. Ettevai ikinä arvaa. No, Pikkuritari tietenkin täyttää YKSI vuotta. Mummeli ja Vaari olisivat soittaneet iloisen ritarifanfaarin, jos olisi ollut torvia, mutta torveilevat he sen sijaan ihan itse paikalle tapauksen kunniaksi hiukan myöhemmin. Mummeli on tehnyt Pikkuritarille oikein oman onnilaulunkin, kun tämä kerran itsekin on laulumiehiä. Näin se kuuluu:
 Mummelin onnilaulu Pikkuritarille 
 

 On meillä Onnenpoika, ritari pikkuinen
joka herkästi hymyää ja hymyssä pilkistää
neljä plus neljä hammasta
joita tuttiin voi teroittaa, tai
muussia mussuttaa, tai
Mummelin poskeen puraista, hui!
 

On meillä Onnenpoika, ritari pikkuinen
joka herkästi hymyää ja kaapeissa rymyää.
Oli äsken tässä ja sitten tuolla
pikku veitikka vilahtaa, hups!
ja kohta naureskellen, hii!
piilosta kurkistaa, haa!
 

Vuodet saapuu yksi kerrallaan, ritari pikkuinen
ja kakkuun uusi kynttilä, ritari pikkuinen.
Ohhoh ja onnea, ritari pikkuinen!
 
 

  • Tiedän, että runoilijan on vapaus, mutta hampaita on toki jo kahdeksan, neljä alhaalla ja neljä ylhäällä!

    Kommentin jätti Esikoinen · keskiviikkona 21. lokakuuta @ 20:14

  • Enpäs ole päässyt laskemaan tarkkaa määrää, pitää yrittää sorvata tekstiä hiukan sinne suuntaan…

    Kommentin jätti Ellinoora · keskiviikkona 21. lokakuuta @ 23:38

  • Ihana laulu se kumminkin on… Ehkä kuulemme sen syntymäpäiväjuhlilla?!

    Kommentin jätti Esikoinen · perjantaina 23. lokakuuta @ 09:52

  • Onnea mummolle ja kiitos ihanasta runosta. Rupesin jo sorvailemaan vauvarunoa ensi kesänä syntyvälle kuopukseni vauvalle. Yrittäisinkö survoa sitä haikuun vai tankaan vai muuten vain antaa runosuonen ja elämänilon virrata.

    Kommentin jätti metsäpolku · tiistaina 27. lokakuuta @ 12:15

  • Anna virrata vain! Minäkin mietin, että laittaisin johonkin tuttuun säveleen sopivan, mutta tein sitten itse sävelenkin!

    Kommentin jätti Ellinoora · tiistaina 27. lokakuuta @ 19:42

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.