Pissismummolan hedelmällisin filosofeerauspaikka on ilman muuta huushollin pöydän ääressä. Sijainti on strategisesti oivallinen, siitä näkee pihan lintujen ja oravan liikenteen, keittiössä tekeillä olevan ruuan sekä tietyt television ajankohtaislähetykset, jotka asioihin voimallisesti perehtyneen Poikakaverin pitää ehdottomasti bongata. Siihen kuulee, milloin Poikakaveri kaipaa kommenttia. Jos ei halua oman ajatuksensa keskeytyvän, voi olla kuulemattakin.
Aamusella pöydän ääressä on tilaisuus tilittää unimatkailut. Poikakaverista on kehkeytynyt oivallinen unien kuittaaja, sillä yleensä hän ei muista itse näkemiään, kun taas Mummon unissa sattuu ja tapahtuu. Iltapäiväkahvin terästämä ajatusten kulku saattaa vastapäätä istujan myötävaikutuksella alkaa vaikka isovarpaan kynnen oikeaoppisesta leikkaamisesta ja päätyä Himalajan rinteiden jäätikkötilanteeseen täysin loogista ja jäljitettävissä olevaa ketjua pitkin ”siitä tulikin mieleeni..” -systeemillä. (Paljastettakoon, että systeeminen logiikka on Mummon alaa, kun taas Poikakaveri pitää huolen päättelyketjun asiallisesta todenmukaisuudesta.)
Pöydän ääressä voi levitellä päivän lehteä, tsekata missä päin tuhkapilvi purjehtii ja olla taas salaa tyytyväinen, ettei kumminkaan lähdetty könyämään sinne Pariisiin huhtikuussa. Pöydän ääressä voi pähkäillä erikoisvaikeaa sudokua, täyttää älyvapaan ristikon tai istua muuten vain käsi poskella. Noin neljä kertaa päivässä siinä tavataan yhteisen murkinan merkeissä (mikäli molemmat ovat kotona ja mikseivät olisi). Teetä Pissismummolassa nautitaan poikkeuksellisesti television ääressä iltauutisten aikaan.
Pissismummo haluaa täten lähettää kiitoksensa pöydän muinaiskeksijälle näin jälkikäteen. Kyllä teki viiden tähden innovaation. Olisi ansainnut nopelin rauhanpalkinnon ja pari oskaria.
Nonnih. Se oli täälä taas, toi kellojenvaihtoyö, tai siis vaihtokellojen…eiku…äh…aloitamma alusta. Piti siis illalla siirtää noi kellot kesäaikaan, että tietäs aamulla missä mennään. No se unohtu. Sitte aamulla oli pientä tinkaa siitä, oliko nähty unta että unohtu ja kummiski siirretty vai unohtunu oikeesti ja unta nähty että oliki siirretty. Nimittäin. Poikakaveri oli jääny valveille ja menny siirtelemään P.Mummon nukkuessa osan kelloista kesämpään aikaan. OSAN vain, tää mokoma.
Pissismummolassa on siis IHAN liikaa kelloja. Mitä ihmettä eläkemuorin ja -vaarin huushollissa tekee näin monella aikaraudalla kysykää vaan. On Viisarikelloja ja Numerokelloja, Seinäkelloja ja Herätyskelloja, Rannekelloja ja Kaulakello, Kelloradio ja Radio, jossa on kello. Omituista, eikö. On televisio, uuni, kolme kännykkää ja kolme tietsikkaa, joissa on aika. Onneksi jääkaapissa, mikrouunissa ja pyykkikoneessa ei ole. Siunattu asia.
Pissismummo siirteli omiaan. Kännykkä ilmotti mahtavana, että osaa siirtyä muka itekki. Mutta silti se näytti eilistä aikaa. Poikakaveri kaivelemaan säätöjä, kun Mummolta loppu keinot. Se löysi namikan, jonka mukaan automaattisen siirron aikaero on 0 tuntia. Siihen pantiin ykkönen ja kato, aika pamahti sen tien paikoilleen. Mummolla on aika viisas Poikakaveri ja turhia mahtaileva kännykkä.
Uskokaa tai ei, mutta Pissismummolassa on sekä lehmänkello että lehmäkello. Edellinen on takan reunalla muistona P.Mummon Ikimuorin myötäjäislehmästä, jonka kaulassa se (kello, ei Ikimuori) on kalkattanut joskus nelkytluvulla. Ruokapöydän tuntumassa taas on herätyskello, joka on lehmänmallinen. Siinä on kerrassaan riivattu herätyssoittoääni ja päälle päätteeksi se ammuu kuin lehmä.
Nonnih. Saatiin taas kerran kaikki kellot kesämpään aikaan. Syksymmällä hikoillaan seuraavan kerran näiden kanssa. Hohhoijakkaa.
Pissismummolan keittiössä käy toisinaan semmoinen puhuri, jonka pääasiallinen ja kuuluva viesti on: olen kyllästynyt ruuanlaittoon, ettäs tiedätte. Että joka päivä pitääkin ihmisen syödä. Että vielä terveellisesti, se on: kahdesti lämmintä ruokaa. Arvatkaa kuka sen lämpimän taikoo? Juuei, ei oo kokkia, Mummo on.
Poikakaveri osallistuu kyllä pyydettäessä kuorimalla perunoita tai veistelemällä rehuja salaattiin. Lämpimistäkin sillä syntyy kaikki semmoinen, mitä Mummo ei voi syödä, kuten paistetut perunat (runsaasti sipulia), purkkihernekeitto ja ’sörsseli’ (sikanautaa purkista kattilalliseen keitettyä makaroonia). Karjalanpaistin se hallitsee tietty suvereenisti, ko hää on karjala poikii. Niin ja erittäinkin joulukinkun paiston. Oikein P.Mummoa harmittaa, että joulu on vain kerran vuodessa.
Koska Poikakaveri ei luovu aamukahvistaan, Pissismummo päätti tykönäns, että ensimmäinen lämmin ateria olkoon tästedes keskipäivän puuro. Saman tien Mummo piti Poikakaverille puuronkeittokoulun ja määräsi vaihdeltavaksi hiutaleiden sortimenttia. Juttu toimii: induktioliettä saa noplailla, keittämisvaihe ei kestä kauan ja sitten puurontekeleen voi jättää hautumaan.
Tämä rauhoitti aamupäivät P.mummolassa, kun puhuria ei tarvinnut käynnistää heti herättyä. Myöhäinen lounas tai aikainen päivällinen on edelleen Mummon hoteissa. Jos Mummo kysyy: mitäs syötäis, vastaus on joko – mie’n tiiä – tai – jos vaikka lihapullia. Valitse näistä sitten. Tieteski toi ’mie’n tiiä’ on hyvä takaportti jos gourmeeraus epäonnistuu.
Männäviikolla Mummo joutui kokkauspuhurin kouriin. Yhtenä päivänä hän tarjoili salaatin lisäksi lohimedaljongit, toisena kanarisottoa ja kolmantena makkarapannua. Neljäntenä päivänä Mummo huomasi, että ups, jääkaapissa on kolmea lajia tähteitä. (Kerrottakoon tässä, että P.Mummon ykkösinhokki ovat ’pikku tähteet’.)
Mitäs. Mummo kääri hihat ja muotoili gourmetkoosteen lounaaksi: kolmensortin tähteitä lautaselle sommiteltuna, vihreää salaattia ja kevätsipulia. Poikakaverin naama ihan pikkuisen ehti venähtää, ennen kuin se sai ilmeensä järjestykseen. Ruoka oli ihan hyvää, todettiin, mutta hieman erikoinen oli menu: kalaa, kanaa ja makkaraa salaattipedillä.
Viikonloppuna päästiin Pikkuritarin kanssa touhuilemaan taas. Poju on yleensä hyväntuulinen, hymyilee niin, että silmät tuikkivat kuin pikkuiset tähdet. Se mihin Pikkuritari ei milloinkaan väsy, on tietysti mikä ikinä leikki ja erityisesti piiloset. – Huhuu, missä mummunkulta, missä vaari, missä mummeli…ja sitä riemua kun löytyvät aina jostain.
Pikkuritari osoittaa hämmästyttävää keskittymiskykyä ja määrätietoisuutta leikeissään. Hän valitsee itse luettavat ja katseltavat kirjoistaan. Kurkistuskirjat ovat yleensä bestiksiä, mutta tällä kertaa oli suurimmassa suosiossa Herra Piipoo Tiitiäisen tarinoista.
Energiaa Pikkuritarilla riittää ja riittää ja mummeli ja vaari jaksavat ja jaksavat, kunnes kotiin tultua huomaavatkin olevansa ihan kuittina. Ja ihmettelevät vielä, että miksköhän, kun kumminkin se kaikki oli niiin ihanan hauskaa, niin tajuavat, että just siksi, kun se oli.
Lauantaina käytiin leikkisessioiden jälkeen vielä teatterissa ja sunnuntaina ennen leikkiä kirkossa, niin että ihmekös tuo. Mummot ja vaarit ja isät ja äidit voi kuittaantua, kun niillä on aikuisten juttuja riesanaan, mutta vesselit jaksaa, kun ne vain leikkii, syö ja kakkaa ja nukkuu välillä ja sitten taas leikkii. Eikös olekin ihanaa elämää, parempaa olekaan.
Huiskismummo oli viimein päässyt itsensä kanssa yksimielisyyteen yökyläilystä Pissismummolassa. Kutsu oli muhinut mielessään viime juhannuksesta asti. Huiskis oli klikkaillut netistä junayhteydet, tulostanut oikein paperille ja ilmoittanut yökylään milloin saa hakea pääteasemalta. Hyvissä ajoin hän oli hankkiutunut lähtöasemalle, mutta kuinka ollakaan, joutunutkin ankaraan sanaharkkaan veeärrän Lipunmyyjättären kanssa.
Lipunmyyjätär nimittäin siinä vänkäämään, ettei semmoista jatkoyhteyttä menekään ja vaihtokin on eri asemalla. Huiskismummo oli tanakkana, että tässä se seisoo paperilla, veeärrän nettisivuilta kopsattuna, että kylläpäs menee. Ei tasan mene, kun Lipunmyyjättären koneella ei kerta semmoista yhteyttä näy. Juupas-eipäs-ottelun eka erä meni veeärrälle, Lipunmyyjätär piti päänsä. Huiskis tiedottamaan yökyläänsä, että tullaan tullaan, mutta puoli tuntia myöhemmin.
Huiskis ei tosiaankaan ollut eka kertaa junakyydissä. Saavuttuaan itse katsomalleen vaihtoasemalle, hän astui junasta muina mummoina vaikka veeärrä unohti sillä kertaa kuulutuksetkin. Huiskis tarkisti sähkiksen lähtöajan aseman taulusta (se toimi!) ja etsiytyi tyytyväisenä oikeaan junaan. Sähkis viilettämään oikorataa kohti määräasemaa. Yökylän puhelimeen helähti täsmennys: tuloaika alkuperäinen.
Paluulippuun oli Lipunmyyjätär säätänyt reitin yhtä kiemuraiseksi kuin tulonkin. Yökylässä ihmeteltiin silmiä pyöritellen yhteisvoimin eikö Lipunmyyjätär saa selvää omista aikatauluistaan vai onko kenties mummoille hitaampi reitti kuin muille. Ei voi ymmärtää. Vaan Huiskis piti päänsä tälläkin kertaa ja painui kotiappäin samaa rataa, mitä oli tullutkin. Huiskismummon tunteva voi arvata, että Lipunmyyjätär tulee saamaan voitonriemuista palautetta.
Epäonnisen junaliikenteen kauhuskenaariot on muutoinkin nähty tänä talvena. Vaan aina Mummot veeärränkin tumpuloinnit jotenkin klaarailee.
– Voi tuota sun usko(ma)tonta tyttöystävääs, joka ensin lupaa sulle maat ja taivaat ja antaakin sen verran että makuun pääsee ja sitten panee välit poikki, narisi Pissismummo Poikakaverille männäviikolla. – Joo’o. Semmoinen se on, elisa. Ei vastaa puhelimeen eikä ole missään osoitteessa tavattavissa, murahteli P.Kaveri.
Ei ole luottamista näihin nykyajan huitukoihin. Mummoa kyrsii muutenkin, kun Vankkuuverissa suksi suihkaa ja mitaleja ropisee yötä myöten ja P.Kaverin päivät menee uusintoja vahtiessa eikä Mummo pääse tiiraamaan muita lempiohjelmiaan ei suorana eikä vääränä. Mummo niuhottaa, elisavehje nauhottaa, mutta katsomaan ei pääse. On eppistä, nih.
Pissismummolassa taitaa olla Virtahepo oikein isolla veellä. Siis tämä elisahepo. Tämä ilmoittihe, että nyt kaivellaan kaapeleita ja lisätään laajakaistaa. Mitäkäs. Tumpeloivat kaapelit sellaiseen solmuun, ettei toiminu mikään, mihin nettiä tarvitsis. Poikakaverin kotoiset kytkökset oli pimeenä. Mummoa hiillosti pahasti, kun ei päässyt sähköpostiinkaan kuin kännykkämodeemilla.
P.Kaveri oli puuttaillut elisahepoa parhaansa mukaan aamuin illoin ja vähän öisinkin. Eräänä aamuna aurinko nousi. Mummo herätettiin sillä ilouutisella, että solmut on auki ja hepo laukkaa. Ystävänpäivä oli ehtinyt kerätä Pissismummon sähköpostiin hassunhauskoja tervehdyksiä ja blogikin uinaillut ruususenunta joltisenkin tovin. Niinpä Mummolle koitti toimelias aamu.
Joopatijust. Laskiaissunnuntain saarnassa kehotettiin miettimään nettipaastoa ja television katselun rajoittamista paastonajan alkaessa. Mietitty on. Ja paastottu. Pitkin hampain. Ei kai me nyt mitää nettiriippuvaisia olla, eihän.
Helsingin yliopiston humanistisen tiedekunnan filosofian, historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitoksen sukupuolentutkimuksen oppiaineen tutkijaprofessori Tuija Pulkkinen tutkii kyseisen oppiaineen opiskelijoiden tutkimuksia töikseen. Siis naistutkimuksen naisprofessori tutkii naisten tekemiä naistutkimuksia. – Homma ei kyllä käy kateeksi, huokasi Pissismummo aamuhesarin ääressä eräänä taannoisena sunnuntaina.
Toimittajanainen Anna-Stina Nykänen paljasti jutussa kyseisen instituutin entisen nimen, naistutkimuslaitos, tuottaneen viljavasti iloa tietyn tyyppisille pakinoitsijoille, jotka arvattavasti ovat miehiä. Aiheen opiskelijat taas kuuluvat olevan yli 90 prosenttisesti naisia. Ties mistä syystä. – Täytyy ollakin Tosimies, että kykenee vakavissaan paneutumaan naistutkimukseen oikein yliopistollisella intensiteetillä, tuumii P.Mummo.
Ken on orientoitunut naistutkimuksen saloihin, tuntee koko joukon käyttökelpoisia käsitteitä, kuten matriarkaatti ja patriarkaatti, toiseus, heteronormatiivi, fallos-symboli. Tavallisen elämän tuiskeessahan näitä ei missään näy, mutta naistutkijan tavallisuutta poraava tutkijankatse huomaa tietysti häiveenkin todistusaineistosta. Miesvihamielisistä puheista on visusti varottava vetämästä typeriä, puutteeseen viittaavia johtopäätöksiä, muuten joutuu naistutkijan mustalle listalle. Puutetta lienee kuitenkin eniten arkijärjestä ja suhteellisuudentajusta, jos mistäkään.
Pissismummo on tehnyt empiiristä ja vertailevaa naistutkimusta ihan ilman instituuttia ja tutkijaprofessoria seuraamalla mm. televisiosta asiaa valaisevaa sarjaa Toisia naisia. Kotiosoitteessa ’toiseutta’ ylläpitää Poikakaveri, jota toisaalla myös Toiseksi meistä kutsutaan. ’Fallosta’ ei tarvii symbolisoida, siinähän se tuli uutisen mukaan lenkkipolulla muuattakin naisihmistä vastaan ihan ihtenään miesihmisen housunvetoketjun väärällä puolella killistellen. Arkaatit Matri ja Patri vuorottelevat vallan kahvassa aina sen mukaan kuin tarve vaatii. Mäntyniemen Matri on vastikään julkistanut sunnuntaihesarissa viisaat ajatuksensa siitä, mikä ero on arvojohtamisella ja arvovaikuttamisella.
Juu, tutkitaan toki sukupuolia, mikäpäs siinä. Nykyään niitä taitaa jo enempi ollakin kuin ne entisvanhat kaksi. Että tutkimista riittää.
_________________
PS. Kommentit tulevat perille, mutta näkyvät vasta, kun olen muistanut tarkistaa ne. Uskaltaisikohan noita suodattimen nyörejä jo vähän höllentää…
Ei tuu aika pitkäksi Pisssismummolassa, kun yritämmä löytää juuri sen mustan puikulan, jolla mitäki apparaattia saisi säädettyä. Lienee tullut valiteltua täällä aiemminkin aiheesta, mutta se oli kolme kapulaa sitten se. Juuei, eivät ole nämät vähenemään päin, pikemminki päin vastoin. P.Mummo yrittää panna kapulaa rattaisiin, mutta ei auta mikään. P.Mummo pelkää, että kapulat ovat muodostaneet perheitä keskenään ja lisääntyvät kuin citykanit stadin puistoissa.
Poikakaveri siis kävi taasen elisakaupassa. Ensin tuli sirpakasti muotoiltu somasti vilkkuva pikku vehje, jonka nimi kuuluu olevan kaapelimodeemi. Sen mukana tietenkin taas yksi upouusi kapula. P.Kaveri kävi vielä toisessakin kaupassa, josta tuli kotiin 25 metrin kieppi johtoa ja nupeja. Sitten seurasi viihtyisän näköistä pyllistelyä johtojen virittelypuuhassa, jonka tarkoitus oli kuulemma yhdistää talon tietokoneet ja televisio kimppaan.
Askarruksen välittömänä ja maailmaa avartavana seurauksena näkyy P.Mummon tietokoneelle ilmaantuneen valikko, josta voin tarkistaa televisio-ohjelmat ja katsella niitä, ohjelmoida tallennelistaa ja katsella tallenteita. Tämä kuulemma hoituu onneksi pallohiirellä. Mutta jos tahtoo katsoa tauluteeveestä tallenteen, pitää osua oikeeseen kapulaan ja osata painella oikeita nappuloita. Mummo arpoo ja painelee ja käy kolme kertaa kysymässä Poikakaverilta että mitäs nyt painetaan. Lopulta saa haluamansa näkymään ja huokaa alistuneen hohhoijaan.
Minkälaista olisi elämä ilman teknisesti huippuorientoitunutta Poikakaveria? Ainakin kymmenen kapulaa ja apparaattia köyhempää. Ja paljon muuta.
Päivä Pikkuritarin kanssa ilahdutti Mummelin ja Vaarin ihan varpaita myöten. Hän valloittaa! Kasvun ja kehityksen ihmettelyä riittää. Hän tanssii ja soittaa, pyörii ja hyörii. Uusia sanoja syntyy päivittäin ja puhetta tulee solkenaan. Aamupäivällä hän oli Vaarin kanssa lumitöissä ja hurmasi naapurinkin tädit ja sedät, jotka poikkesivat postilaatikollaan.
Pikkuritarin puheessa vilahtelee tuon tuostakin MUMMU ja VAAJI, kun pitää jotain näyttää tai leikkiä piilosta tai lukea kirjaa. Kolmitavuiset sanat ovat vielä hankalia, mutta kaksitavuisia tulee vaikka kuinka. Mummun ja Vaajin seinällä on erityisen kiinnostava KELLO, kun siinä on heiluri ja se sanoo tik-tak. Pikkuritari tahtoo ehdottomasti syödä itse, mutta ihan pikkuisen saa Mummu kuitenkin auttaa.
Tähän viikkoon puhaltautui muutenkin paljon kaikkea. Olimme kuulemassa tähtitaivaan ihmeistä ja nauttimassa konsertista. Rokotuskin piti poiketa ottamassa. Juuri kun olin ehtinyt ajatella, että voisin ehkä tehdä jotain omaan alaani liittyvääkin, sain yllättäen puhelinsoiton entiseltä työtoverilta. Ajoitus oli täydellinen ja tilaisuus maistella menneitä alkoi kutkuttaa. Kyse on määräaikaisesta projektista.
Piti kuulostella, onko tässä jo niin tottunut omaan vapaaseen elämänrytmiin, että sitoumus, vaikka lyhytaikainenkin, orjuuttaa. Toisaalta, onhan vapaaehtoistyössäkin sitoumuksia, joiden pitäminen ei ole ollut vaikeaa. Sen kyllä tajusin jo, että välimatkaa ammatilliseen työhön on tullut, semmoista hyvältä tuntuvaa etäisyyttä.
Mahdollisuus olla hyödyksi taitaa vielä voittaa mahdollisuuden rajattomaan vapauteen.
Ei taida sullakaan tuo ikä olla vähenemään päin, ystävä hyvä. Pissismummo ottaa osaa tai toivottaa tervetuloa mummo- ja pappajoukkoon, siitäpä voi valita. Aikaahan ei saa edes pysähtymään, puhumattakaan takaisinkelausmahdollisuudesta, joten parasta on ottaa positiivisesti ja sopivan etukenoisella asenteella tämä.
Sopii muistella haikeena nuoruuttaan, kun elämä kolmenkympin jälkeen ei olis voinu vähempää kiinnostaa. Keski-iän ahnaassa tuiskeessa taas ei ehtinyt mokomaa miettiä. Sittenpä ikäloppuus onkin jo käsillä eikä muuta ole enää tehtävissä kuin asettua taloksi mahdollisimman mukavasti. Otapa oikein rento asento, hengitä pari kertaa syvään ja pyöräytä peukaloitasi noinikkään. Huomaatko, taivas ei putoa niskaan.
Ollakseen kelpo evp-kansalainen pitää huolehtia kunnostaan, syödä terveellisesti, harrastaa, olla sosiaalisesti hyödyksi ja kuluttaa kohtuullisesti. Sillä systeemillä saa ikäloppuuden jatkumaan liki sataan vuoteen. Toisaalta ei olisi pahitteeksi ymmärtää kuolla ajoissa eikä jäädä yhteiskunnan harmiksi hyödyttömänä nurkkiin lojumaan. Jos sattuisi eläkerahaa säästymään, ne olisi paras sijoittaa niin, että perijäsukupolvi ilahtuu saatettuaan asianomaisen aikanaan maan poveen.
Jos työelämän jäljiltä terveydenrippeitä on, eritoten niistä pitää ymmärtää huolehtia. Sehän meinaa sitä, että kaupassa pitää unohtaa kaikki mielitekoset heti alkuunsa ja keskittyä haalimaan kärryyn rasvattomia, suolattomia, sokerittomia ja lisäaineettomia elintarvikkeita. Niitä jos löytää niin hyvä on, sillä ne ovat tosi riittoisia ja tulevat ajan mittaan siten edullisiksi. Eläkepäivänä voi sitten vähän törsätä ja ostaa vaikka ykkösmaitoa kahviinsa ja vesirinkelin kahvileiväksi.
Lääkärit kirjoittavat nykyään liikuntareseptejä sohvapotaateille, harmi vain, että apteekki ei liiku eikä Kela korvaa. Sellaistakin väkeä on, joka hiihtää, vesiui, päivätanssii ja tanhuaa hiki päässä. Eeläkeläisjärjestöt haalivat kilpaa sinua riveihinsä, siellä kun nuorimmat ikäluokat kantavat pippaloiden ohjelmavastuun ja voit sanoa olevasi aktiivikansalainen.
Moni vähäeleinen päätyy harrastamaan pelkkää sormiliikuntaa marketin eteisapparaatin hedelmänkuvien ääressä tai voimisteluttamaan käden koukistajalihasta ryyppäilemällä kotona ja kapakoissa. Hyväosaisemmat siirtyvät sohvaltaan loikoilemaan talveksi palmurannoille tai ramppaavat kylpylöissä liottamassa liikavarpaitaan.
Aina on ollut myös niitä, jotka kaikesta huolimatta tohtivat valittaa eläkeläiselämän tylsyyttä. Huihai, älä sie usko, se on mielikuvituksen puutetta, tomerehtii Pissismummo. Nih, ja kaiken ohjeistuksenhan voi toki myös onnellisesti unohtaa ja keskittyä nauttimaan elämästä niin kauan kuin ikäloppuutta piisaa.
_________________
PS. Kommenttilaatikko uusittu.
|
|
