Mitä hullua, oikeaa talveahan on ollut jo toista kuukautta, huomasi Pissismummo tutkailtuaan lämpötilamerkintöjään kalenterin kulmasta. Erinomaista! No, aluksi ihmiset henkäilivät toisilleen liikuttavan yksimielisesti, miten ihmeen ihana on luminen maisema ja sopiva pakkassää. Kuka urpo nyt haluaisi muistellakaan lukemattomia sohjoisia, mustia ja räntäsateisia joulukuita, joita näillä seuduin on kestetty. Vaan kuinkas sitten…

Lumentuloa ei ollut kestänyt viikkoakaan, kun jo alkoi mukina ja ähkiminen. Ilta illan jälkeen uutisten lukija on parhaansa mukaan lisännyt löylyä raportoimalla lumeen hautautuneista tai ojaan pyllähtäneistä autoista, peruuntuneista lentovuoroista ja ruuhkautuneista teistä. – Ihmisillä on hillitön halu liikuskella kaiken aikaa paikasta toiseen, murisee Pissismummo. Miksnei voi vain kääriytyä täkkeihinsä ja loimehtia kotoisen takkatulen ääressä kirja kourassa. Onko nyt mukava kyhjöttää kassin kaa lentoasemalla venttaamassa, että sää kirkastuu. Eipä ole, ei.

Urbaanikon uusavuttomuus ja nirppanokkaisuus paljastuu, kun systeemit kaatuvat ja palvelu ei pelaa. Valitus nousee taivaisiin asti ja sieltähän vastaa pitkäpartameteorologi nakkaamalla lisää lunta tulemaan. – Saako antaa pienen neuvon, kysyy Pissismummo viattomana. Ei se mitään, annan kummiski: villahousut jalkaan, rukkaset kouraan ja kiinni lapion varteen. Lunta se vain on.

– Lumentulo ei ruukkaa talvela olla poikkeustappaus, sanois Pissismummon Ikimuori, jos hää eläis. Viime vuonnakin oli talvi. Poikkeuksellisen kylmääkin oli viikkokaupalla. Ilmaston lämpenemisennusteet alkoivat joutua naurunalaisiksi monen mielestä. Muutama poikkeuksellisen kuuma kesäkin on ollut peräjälkeen. – Mikä ollenkaan on poikkeus, tiedustelee Mummo. Meteorologien mielestähän tunnetusti kaikki mahdollinen mahtuu normaaliin säävaihteluun. Ollaan samaa mieltä, hyvinkin mielin.

Mummeli ja Vaari olivat Pikkuritarin kanssa päivän, jolloin molemmat vanhemmat olivat tahoillaan soittotöissä ja päiväkoti kiinni. Päivähän meni oikein rattoisasti. Pientä erimielisyyttä syntyi vain välipalan aikaan siitä voiko muumikeksejä syödä koko paketillisen kerralla. Ruuan jälkeen käytiin myös keskustelua.

Mummeli: Mennäänkö vessaan. Nyt olis hyvä aika istua potalla, kun on syöty. Eikö oliskin?

Pikkuritari: Ei olis. Ei pottaa.

M: No, mutta hei, isot pojat tekevät kakan pottaan eikä vaippaan, eikös!

P: On pieni poika.

Neuvottelu jatkui vetoamalla siihen, että isi sanoi, että potalla istutaan ruuan jälkeen. Niinpä pieni poika istui kirjan kanssa puoli tuntia potalla, johon ei tullut liraustakaan. Mummeli luovutti. Päiväunilta herättyä kakka ilmaantui vaippaan kuten aina ennenkin. Harjoittelu jatkuu. Tämä on taktiikkalaji, puolin ja toisin.

– Päivää taloon.

– Hyvää päivää. Tervetuloa. Miten voin palvella? – Alan Toimiston pöydän ja koneiden takaa nousi mustiin puettu ja vakaakatsantoinen mieshenkilö.

– Ikimuori on poistunut kuvioista. Nyt tarvittaisiin semmoinen kiinni ruuvattava, joita teillä myydään. Päähenkilö on eläessään toivonut asiallista kirstua, jossa ei ole turhia kruusauksia.

– Otan osaa. – Syvä kumarrus Pissismummon ja Velimiehen suuntaan ei suistanut kuosistaan huolellisesti kammattuja hiuksia. Viileän asiallinen kädenpuristus sinetöi osanoton. – Meillä on kirstuja, useita malleja. Saanko pyytää tänne istumaan. Täytämme ensin toimeksiantokaavakkeen.

Seurasi muutamia asiallisia kysymyksiä, joihin vastaamisen hoiteli Velimies. Alan ammattilainen täytteli tiedot ensin paperille, naputteli sitten koneelle ja tulosti saman tien allekirjoitettavan version. Pissismummo silmäili sillä välin hyllyillä olevia kannellisia ruukkuja, useita malleja niitäkin.

– Saanko pyytää tänne alakertaan. – Alan toimitsija laskeutui edeltä kierreportaita. – Tässä reunassa ovat puukirstut, tuonnempana päällystetyt mallit, modernia tasaleveää ja vanhempaa ns. venemallia. Edelliset kahvoilla, jälkimmäiset ilman.

– Hmm. Ikimuori tahtoi valkoisen kirstun… Miten niin tuo on ”sädetetty”? Ai, että sädetys tarkoittaa laskoksia? Muori ei kyllä noista hapsukoista ja tupsukoista olis perustanu. Eikö teillä ole yhtään hapsutonta mallia?

– Ei ole valkoisissa. Tupsut saa irti, jos niin halutaan, mutta hapsunauhaa käytetään viimeistelyyn, sitä ei voi ottaa pois. Tuolla perällä on vielä yksinkertainen pahvimalli, jota käytetään etupäässä tuhkauksissa.

– Ai, tuo missä lukee ”kuntamalli”? – Pissismummoa nauratti mielessään se, mitä Ikimuori olisi tuhahtanut kuntamallista.  

Pissismummo ja Velimies neuvottelemaan, mikä näistä olisi ollut Muorille mieleen. Pissismummo arveli Muorin puistattelevan hapsukoita ja tupsukoita, Velimiestä taas ihmetyttivät jonkun kirstun jykevät kahvat. ’Venemalli’ tuntui molemmista kovin aikansa eläneeltä, vaikka toisaalta olihan Ikimuorikin, aikansa elänyt siis. Viimein päästiin sopimukseen, että annetaan tupsujen olla, kunhan on sirot kahvat. Kiivettiin taas yläkertaan sopimaan jatkotoimenpiteistä.

Ovi kilahti. Sisään astui kepin kanssa kulkeva vanha herra ja tervehti. – Onkos se kamera jo korjattu, tulija kysyi. Alan toimitsija katsoi kysyjää hetken vakaasti ja sanoi sitten kohteliaasti: ”Teidän kameranne ei ole täällä korjattavana.” Tulija mietti hetken vastausta, huomasi sitten ruukut ja  pakeni paikalta keppi kolisten. Pissismummo ja Velimies katsoivat toisiinsa ja pitivät pokkaa.

Asioista sovittua Pissismummo ja Velimies astuivat ulos Alan Toimiston kilahtavasta ovesta. Viereisen liikkeen näyteikkunassa näkyi olevan esillä kameroita.

Pyhäinpäivän aikaan Pikkuritari oli vaarilassa. Kakkosensa täytettyään hänestä on sukeutunut vallan mukava keskustelukaveri. Ensimmäinen EI-vaihe meni aika nopsaan ohi. Seuraavaa odotellessa on rattoisaa nähdä miten hänen mielessään raksuttavat eteen tulevat uudet asiat ja tilanteet.

Pikkuritari pani merkille, että Vaarilassa poltettiin paljon kynttilöitä. Täällä niitä oli lyhdyissä ikkunan takana, kotona lyhdyt ovat rappusilla. Vaarilan lipastolla oli Vanhan Mummon kuva ja sen edessäkin paloi kynttilä. Tutkittuaan tarkemmin Mummelin laatikoita, Pikkuritari löysi lisää kynttilöitä. ”Tämä pannaan palamaan”, hän ilmoitti määrätietoisesti ja ojensi kynttilälaatikosta löytämänsä punaisen pätkän. Sitten hän istui tyytyväisenä pöydän ääressä syömässä ja katseli kynttiläänsä.

Aina pöydän ääreen istuutuessamme me sytytämme Pikkuritarin punaisen kynttilän. Ja sydämessä läikähtää lämpimästi.

Ootteko lukenu Vilukissiä? jos ette, nyt on aika. Nääs Kissilässä saa käydä nauraa hyrisemässä harva se päivä, niin mukavasti on viikset sirrillään sielä. Pissismummo käy hyväntuulenhankinnoilla Vilukissin osoitteessa tuon tuostaki. Taannospäivänä (26.8.) oli Kissilässä juttu astiakaapissa kuivuvista ballerinoista ja ikkunaverhokankaasta, josta piti tehtämän mekko. Ja kaikki alkuperäiskielellä, tottakai.

Siitäpä pullahtiki Mummon mieleen muinaishankinta joskus seiskytluvun alkupuolella. Mummo ei ollut sillon vielä mummo ja pelkkä pissis-aihioki vasta, nääs Pissiksetki tuli sanastoon vasta pari vuosikymmentä myöhemmin. Asiaan sitte. Pissismummoaihio oli päättäny vakaasti tykönäns, että sinkkuluukun (voi herrantähen, sinkut ja luukutki on tullu sanastoon paljo myöhemmin) – siis poikamiestyttöboksin uuden muuramelaverin patjalle on saatava musta peitto. Siis ehdottoman varmasti ja nimenomaan tietysti musta, kun laveri oli kerta valkoinen.

Pissismummoaihio ilmaantui Pääkaupungin Isoon Tavarataloon ja etsiytyi kangasosastolle, kun arvasi, ettei niitä sänkypeittoja nyt ainakaan valmiina missään mustia ole. Vaikka kuinka sielä syynäili, eipä ollut mustia kankaitakaa, ei ikkunaverhoiksi eikä muuksika. Ei vissiin olleet muodissa, kun kaikilla piti olla beessiä tai ruskeeta, torakanmyrkynvihreetä tai mitäkä nyt 70-luvulla siis piti. No, sivummalla siinsi silmään tummempia kangaspakkoja ja sieltäpä löytyi mustaa, oikein ihanan tuntuista, tarpeeksi tukevaa ja kauniisti laskeutuvaaki oli.

Paikalle saapui arvokkaasti harmaantunut herrasmies puolimetrinen keppi tanassa (juuei, hähää, mitäs luulitteki), siis mittakeppi ja kaulassa mittanauhaki vielä varmuuden vuoksi. P.Mummoaihio siinä häkeltyi vähä siitä herrasmiesmyyjättärestä, mutta osoitteli sitte sitä ihanaa mustaa ja pyysi mittailemaan oliko nyt kaks ja nelkyt tai jotai. Herrasmies katsahti hitaasti neitokaiseen ja yskähteli, että tämä on parasta ja kalleinta miestenpukuverkaa, mitä löytyy. Sanoi hinnanki, mikä aiheutti lievää huimausta mummoaihion päänseudulla. Vaan sanottu mikä sanottu, ei sitä nyt kehtaa heti perumaan ruveta. – Pannaan pakettiin vaan, reipasteli P.Mummoaihio posket punaisena.

Saattoi olla pikkasen laihaa syöntipuolella siinä kuussa, mutta olihan laverinpeite sentään parasta verkaa. Ja musta, niinku pitiki.

Pissismummo päätti tykönäns päivänä kesäisenä, että nyt on uusittava alimmaisgarderobi. Entisistä töistä kun tuppaavat eläkerahhaa, ni pitäähän sitä johkin käyttää, ettei pääse pino vinoks, mitäs. Sitä paitti oli aleaikakin. Ai mikäkö garderobi? No, se mik’ei näy, mutta sielä kumminki on, ihanasti muumioituvaa mummonnahkaa vasten.

P.Mummolla sattuu olemaan dekolteen jatkeena ehtoisa luomuvarustus, jokahan vaatii kunnon kupposet eikä tarvi push-uppia. Tiedossa on myös oiva kyseisvarustekauppa, jossa osataan asiat. Omistajatar vilkaisee asiakasta ammattimaisen varmalla silmällä, kysäisee väritoiveita ja tuo soviteltavaksi hyvinistuvia kakskuppisia. – Ja pitsiä pitää olla kans, sanoo Pissismummo.

Tavaratalossa naisihmisten alimmaisgarderobiosastolla asiakas on omillaan ja P.Mummo siis aivan hukkapulassa. On tangaa, stringiä, hipsteriä ja ties mitä pöksynriekaletta. Mummon ajatuskuplaan pullahtaa paha sana. – Ja en kyllä … anna periksi niille, jupisee hän tanakkana. Meni nääs ostamaan muinoin kasan yhtäjasamaa mustaa ja valkoista basicsloggia ja nehän peijakkaat kestää vaikka maailman tappiin. Mummotki haluaa väliin väriä ja vaihtelua.

Ei ol helppoo muutenka nykymaailmassa. Tavallisennimisten ja -näköisten vaatteiden ajat ovat olleet ja menneet. Jalkaan pantavaksi myyvät capreja ja legginsejä, stay-uppeja ja footsieita. Rannalle pittää olla kaiken paljastavat bikinit, monokinit tai mikätinkinit ja paljaan pinnan peitoks sitte joku tankini, pareo tai sharonki. Yöllä pittää tekkeytyä babydolliin tai johki ihme shifonkiin. Oliski Poikakaverilla häkellyksen paikka, jos P.Mummo hulmahtelis moisissa hörselöissä. (Hämmennystä riittää muuteski Mummon kaa.)

Vaan evakkomatkoillaan Mummo poikkeaa tuttuun kaupunkiin. Sielläpä on kelpo tavaratalo ja mummoystävällisiä myyjiä, joilla on huumorikin tallella. Jopas alkaa löytyä naisellisen aistikasta silkkipöksyä ihanin pitsein ja viimein osuu kohdalle ihan oikea uimapukukin, jossa on tyyliä ja kurvit kohdallaan. Niin se on kuulkaas: tyttöset pyllistelkööt hipstereissään, mummot pittää kunnon pitsipöksyjä ja uivat uimapuvussa – tai ilman. Hähää.

Pissismummolassa oli poika tai siis on vieläkin, muttei täällä enää eikä sitäpaitsi poikakaan vaan nuorimies. Tai siis on tai oli kaksikin nuorimiestä, mutta tässä kyrsimisasiassa nyt pikemminkin tämä Kuopuksempi.

Se Tämä Kmpi on media-ammattilainen ja meni pöljyyksissään kerran ehdottamaan, että itsekseen kirjoitteleva, netistä tietämätön äitinsä ryhtyisi blogistiksi. Äitinsä ei ollut kuullutkaan semmoisista, vuosiluvulla 2005. Tämä Kmpi kärsivällisesti selittämään mikä, missä ja millaisia. Äitinsä katteli silmät ympärpyöreinä ja johan syttyi lamppu. Tämä Kmpi laati ja neuvoi ja äitinsä pääsi alkuun, pääsipä hyvinkin.

Äitinsä on sittemmin ollut Tämän kimpussa tuon tuostakin sähköpostilla kysymyksineen, jotka alkavat yleensä: Rakas Blogineuvoja tai Arvoisa Administraattori… Tämä Kmpi on vastannut kohtuullisessa ajassa että joo tai ei kun tai jos vaikka. Yhteistyö Tämän kanssa on silleen sujunut. Kunnes.

Tuli big problems. Tämä Kmpi saattaa olla katunut monta kertaa, että meni ehdottamaan koko blogia. Olisi nuorimiehellä muutakin elämää niin kuin työtä ja tyttöä ja sen sellaista. Jo Tämä kerran nirhaisi, että kun ei ehdi heti kaikkee ja sun juttus nyt ei ole asialistan kiireimmässä päässä, minkä äitinsä tietysti kuuli niin, että älä siellä känise, on tässä tärkeempiäkin. Äitinsä nieleskeli tuota ja juttupino toisaalla alkoi taas kasvaa.

(Niin että Rakas blogiystävä, kun Kolmas Huone on varikolla ellei peräti umpisuossa viikon kaksi, kyseessä on big problems, joka ei ole administratorin asialistan kiireimmässsä päässä ja jota äitinsä ei osaa ja isänsä oikeudettomana ei voi ratkaista. Kyrsimistä ja kärsimistä siis riittää blogittajan elämässä.)

Eräänä kyrsimyspäivänä Pissismummo ryhtyi jyrsimään ajatusluuta. Että jos laatisi itselleen oikein opaskirjan kanssa omatekoisen ja erittäin salaisen piiloblogin, josta ei Tämä Kmpi eikä kukaan muukaan tietäis, hähää. Olisipa lystiä siellä kirjoitella kyrsimyksistään. Sinne vois kehitellä inhan sivupersoonan, jonka piikkiin panis kaikki ilkeimmät, mitä ei kehtais kelleen ees unissaankaan kertoa. Sivupersoonan nimi voisi olla vaikka Känisevä Kääkkä.

(…keittiöstä kuuluu voimallinen: VOI HIRVEETÄ. P.Mummo ryntäämään paikalle, missä Poikakaveri on käynnistänyt puurokattilan pelastusoperaation. Mummohan pani puuron tulolleen ja poistui vain vilkaisemaan sähköpostin, mutta onkin tempautunut tälle tielleen…)

No niin, sattuuhan noita. Ja näitä: nimittäin erittäin salainen operaatio oli vasta alkutekijöissään, kun Pissismummolassa huomattiin, että big problems oli ratkaistu. – Tulipas jyrsittyä turhaa luuta, tuumi P.Mummo. Toisaalta, eipä tiedä, milloin ilmenee bigger problem. Varasuunnitelma on aina hyvä olla olemassa.

Jo toukokuussa arvaa sen olevan tulollaan, kun Pissismummolan kotikadulle ilmaantuvat tasaisesti hurisevien autojen joukkoon ärhäkästi pärisevät herhiläismopot ja jokunen miehekkäästi murahteleva prätkä. Kesäpörinä jatkuu siitä pitäen syyssateille asti. Mummo tietää, että liikenteen äänet kuuluvat kaupunkielämään, mutta viritetyt mopot ylikuuluvat.

Kesäkuun ilme on P.Mummon mielestä riehakas. Joka puolella juhlitaan valmistumisia ja häitä. Koulut ja oppilaitokset oksentavat kidastaan vasikkalauman, joka kirmaa vapaudenhuumassa ympäriinsä muista piittaamatta. Aikuisemmat vastaantulijat kyselevät toisiltaan loma-aikoja ja toivottelevat hyvää kesää. Ilmassa on epämääräistä toiveikkuutta, joka tihenee juhannusviikolla ja lässähtää aaton jälkeisen aamun valjuun valoon.

Helteisessä heinäkuussa Suomi-yhteisö viettää tunnetusti kuukaudenmittaista kesäpäivän seisausta. Yhteiskunnan rattaissa ratisee vain unelias rantahiekka, jos yleensä mikään. Tapahtuminen on ulkoistettu festivaaleille, herätysteltoille, huvipuistoihin, kesäteattereihin ja kokoyönkukkujaisiin, joitahan riittää. Henkilökohtaisempi kesäelämä valuu merelle ja saaristoon, huviloille ja mökeille, teiden tukkeeksi tai etelään.

Voi sinua, jos etsit henkilöä, jonka kuuluisi tietää normaalista arkiasiasta jotain. Jos vaivautuu paikalle, ovessa on tyly lappu. Puhelinvastaajat kaikavat kesähittiä: olen lomalla, hähää. Sähköposti vakuuttaa samaa suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Pissismummo on kerännyt kokemusta: terhakat kesäapulaiset vastailevat asiakkaalle iloisesti hymyten ’enpätuotatiiä’. Jos pyydät etsimään jonkun joka tietää, kesätollikka katoaa kuin maan nielemä.

Eurooppaperheen sesonki kuumenee elokuussa, kun meillä päin jo palaillaan lomauupumusta valitellen etsiskelemään koulukkaalle uutta reppua. Asiakas palaa toiveikkaana virastoon/kauppaan huolineen elokuun ensimmäisellä viikolla – kuullakseen: ’tää on mun eka päivä loman jälkeen, kysy joltain toiselta’. Sanomatta selvä, että se joku toinenhan on just kahvitauolla, ruokiksella tai  lähti just jonnekin.

Paikallislehdet julkaisevat lukijoiden herttaisia kesäkuvia ja ettei totuus unohdu myös ikävämpiä pikku uutisia. Lukija pidetään ajan tasalla hukkuneista, humalassa toisiaan teloneista, naapurin kissan ampuneista, mummon ryöstäneistä, rattijuopuneiden toilauksista ja asemalta ulkoistetuista polkupyöristä. Julkaistujen kännykkäviestien lukijakunta heristelee kirvestä toisilleen maailmankaikkeuden mikromurheista, jotka hellekesänä turpoavat elämää suuremmiksi.

– Kesä on ihanaa aikaa, tuumii Pissismummo. Suomessa sillä on ominaispiirteensä, joihin oppii ’pitkässä juoksussa’. Ja vaikkei oppisikaan, kesä on, kuten elämä.

Radio pölpöttää, helle paahtaa. Olo on tukala kuin hevosella heinähelteillä, hiki noruu, paarmat pörisee ja kärpäset kiusaa. Yhden helleviikon hommat on takana ja toiskolmannen eessä. Illalla on taas uutiset ja jalkapalloa, niistähän ei pääse.

Pissismummolaan tuodaan kaluston täydennystä ensi viikolla. Pari seinää olisi maalattava sitä ennen. Poikakaveri on hyvä tekemään, alkuunpääsy vain joskus sitkastaa. Mummolle tulee pientä sanomista, josta taas seuraa pientä mökötystä ja homma pikkuisen tökkii tuostaan.

Mummo pyöräilee hakemaan mansikoita, ruisleipää ja postimerkkejä. Ehtii jo haaveilla jäätelötötteröstäkin, mutta kioski on kiinni. Entinen työtoveri tulee vastaan, sanoo niskoja jumittavan. Iloitsee pian alkavasta lomasta. Mummo toivoisi lomaa itsekin. Remontista. Helteestä. Vaikka mistä.

Sääntö n:o 1. Nainen ei tarvitse sääntöjä. Päinvastoin kuin mies, nainen käyttää tilannekohtaista tunneälyä.

Sääntö n:o 2. Jos naisella ei ole tunneälyä, mitkään säännöt eivät auta häntä eikä miestä.

Sääntö n:o 3. Miehen kanssa nainen tarvitsee ennen muuta huumorintajua.

Sääntö n:o 4. Jos naisella ei ole huumorintajua, mitkään säännöt eivät pelasta naista, miestä eikä suhdetta.

Sääntö n:o 5. Sääntöjä tarvitsevat lähinnä miehet, naisille riittävät poikkeukset ja miehen rikkomusten tuomarointi.

_____________________________

*Jos Sinulla on jokin hyväksi havaittu sääntö lisättävänä, teepä se. Siitä voi olla iloa kanssaihmisille.