– Voi tuota sun usko(ma)tonta tyttöystävääs, joka ensin lupaa sulle maat ja taivaat ja antaakin sen verran että makuun pääsee ja sitten panee välit poikki, narisi Pissismummo Poikakaverille männäviikolla. – Joo’o. Semmoinen se on, elisa. Ei vastaa puhelimeen eikä ole missään osoitteessa tavattavissa, murahteli P.Kaveri.

Ei ole luottamista näihin nykyajan huitukoihin. Mummoa kyrsii muutenkin, kun Vankkuuverissa suksi suihkaa ja mitaleja ropisee yötä myöten ja P.Kaverin päivät menee uusintoja vahtiessa eikä Mummo pääse tiiraamaan muita lempiohjelmiaan ei suorana eikä vääränä. Mummo niuhottaa, elisavehje nauhottaa, mutta katsomaan ei pääse. On eppistä, nih.

Pissismummolassa taitaa olla Virtahepo oikein isolla veellä. Siis tämä elisahepo. Tämä ilmoittihe, että nyt kaivellaan kaapeleita ja lisätään laajakaistaa. Mitäkäs. Tumpeloivat kaapelit sellaiseen solmuun, ettei toiminu mikään, mihin nettiä tarvitsis. Poikakaverin kotoiset kytkökset oli pimeenä. Mummoa hiillosti pahasti, kun ei päässyt sähköpostiinkaan kuin kännykkämodeemilla.

P.Kaveri oli puuttaillut elisahepoa parhaansa mukaan aamuin illoin ja vähän öisinkin. Eräänä aamuna aurinko nousi. Mummo herätettiin sillä ilouutisella, että solmut on auki ja hepo laukkaa. Ystävänpäivä oli ehtinyt kerätä Pissismummon sähköpostiin hassunhauskoja tervehdyksiä ja blogikin uinaillut ruususenunta joltisenkin tovin. Niinpä Mummolle koitti toimelias aamu.

Joopatijust. Laskiaissunnuntain saarnassa kehotettiin miettimään nettipaastoa ja television katselun rajoittamista paastonajan alkaessa. Mietitty on. Ja paastottu. Pitkin hampain. Ei kai me nyt mitää nettiriippuvaisia olla, eihän.

  • Sähköyhtiö täällä laittaa joskus pakolliselle nettipaastolle. Ei kiva, koska paaston tulisi olla vapaa-ehtoista. Taitaa taas vain jäädä yhdennelletoista hetkelle.

    Kommentin jätti Simpukka · tiistaina 16. helmikuuta @ 14:30

  • Saattaa olla juuri näin: jos nettipaasto on itse valittu ja perusteltu, se ei kismitäkään. Mutta kun sen päättää toinen, se ei tule oikeaan aikaan koskaan. Paastonaika alkaa ev.lut.kirkossa tästä päivästä, tuhkakeskiviikosta. Seitsemän viikkoa on pääsiäiseen. Oleellisempaa kuin paasto eli kieltäytyminen, on kuitenkin katumus. Siinä onkin mietittävää.

    Kommentin jätti Ellinoora · keskiviikkona 17. helmikuuta @ 13:28

  • Minun nettipaastoni on vähän toiseen suuntaan. Toivon, että osaan kirjoituksissani ottaa tämän paaston ajan huomioon joka kirjoituksessa. EI ehkä perinteistä, tai siis eiollenkaan perinteistä, mutta uutta minulle.

    Kommentin jätti mm · keskiviikkona 17. helmikuuta @ 22:35

  • Uskot siis sanan voimaan, mm? Monenlaista paastonaikaa olen jo elänyt, joskus äärimmäisesti, joskus vähääkään piittaamatta. Kaikilla tavoilla on ollut joku merkitys oman (henkisenkin) hyvinvointini kannalta. Joskus olen myös lukenut paastoajatuksia pitkin matkaa pääsiäiseen. Sekin voi olla merkityksellistä.

    Kommentin jätti Ellinoora · torstaina 18. helmikuuta @ 11:59

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.