Seurailimme eilen televisiosta BBC:n uutisointia päivästä, jona Amerikan Yhdysvallat teki historiaa. Presidentin virkavalan vannoi afroamerikkalainen Barack Obama. Hänen ei todellakaan enää tarvinnut innoittuneessa ja inspiroivassa virkaanastujaispuheessaan alleviivata rotuseikkoja, hän oli itse aito todiste ihmeestä. Martin Luther Kingin ja miljoonien afroamerikkalaisten unelma tasa-arvosta toteutui viimeinkin.
Hiljaiseksi sai seremonian seuraajan se, että maailman mahtavimman kansan valtionpäämiehellä oli varaa kumartua rukoukseen, jossa pyydettiin Jumalalta siunausta ja viisautta valtaa ja vastuuta kantaville, kansalaisille ja koko maailmalle. Amerikkalaiset ovat uskonnollista väkeä ja heillä se saa näkyä avoimesti ylintä valtaa myöten. Vasta teot silti näyttävät, tuottaako valta ja viisaus hyvää hedelmää. Edellisen hallinnon kohdalla näin ei aina ollut.
Meillä unelman tasa-arvosta täytti historiamme ensimmäinen naispresidentti. Mitä tapahtui? Valtaoikeuksia nakerretaan pala palalta ja presidenttiä ivaillaan mediassa. Merkittävän oppositiopuolueen puheenjohtajaksi valittiin ensi kertaa nainen. Mitä tapahtui? Hänen puheensa unelmista on miehissä naurettu maan rakoon. Näin meillä.
Kansaa edustavilla ja valtaa pitävillä on oltava unelmia, rohkeutta ja viisautta. Niitä voi heille myös rukoilla.
Televisiossa on meneillään kiinnostava neliosainen sarja, jossa pohdiskellaan uskoa. Lähtökohtana ovat henkisen etsijän kysymykset, monen mieltä jossain elämänvaiheessa askarruttaneet. Onko Jumalaa? Mitä uskoa, kun uskontoja on niin monta? Mitä raamatusta pitäisi ajatella? Onko taivasta ja helvettiä olemassa, kenelle ja millainen, jos on? Onko paholaista? Miksi maailmassa on niin paljon pahaa, uskonnon nimissäkin tehtyä?
Ohjelman ensimmäisessä osassa vastaajina on maassamme vaikuttavien eri uskontoliikkeiden edustajia, joista kaikilla ei ole kovin syvällistä opillista tietämystä. Luterilaisen kirkon papeissa on korkeasti oppineita, pragmaatikkoja, fundamentalisteja, mystikkokin. Myös feministisiä painotuksia voi havaita.
Mielenkiintoista on todeta miten eri näkökulmista uskonkysymyksiä voidaan lähestyä. Havaintoni mukaan fundamentalistiset, raamattua tai opittua sellaisenaan siteeraavat vastaukset antavat vähiten pohdiskelijalle. Parhaimmillaan heidän näkemyksensä tuntuvat liikuttavan vilpittömiltä, pahimmillaan häkellyttävän naiiveilta.
Ohjelma ei tuonut varsinaisesti uutta tietoa tai näkemyksiä kysymyksiin, joita itsekin olen pohtinut. Olen ymmärtänyt kysyjän lailla, ettei totuus Jumalasta ole kenenkään yksittäisen ihmisen tai kirkon hallussa. Jumala on luonteeltaan suvereeni, ihmisen käsityskyvyn ulottumattomissa. Kristinusko, sitä vanhemmat ja uudemmat uskonnot tai ideologiat eivät voi antaa tyhjentävää vastausta etsijän kysymyksiin.
Mitä uskoa, kysymys jää elämään sillekin, joka uskoo Jumalaan. Harhailu uskonliikkeestä toiseen ei auta etsijää. Oma kirkko tai uskonyhteisö voi tarjota etsijälle kotipaikan, jossa on lupa uskoa, lupa kysyä ja lupa elää uskossaan epätäydellisenäkin. ”Etsijänä pysyn, kyselemään jään…”
Tämä syväily on minua, että nytkin mietin, onko elämässä ylimalkaan sattumanvaraisia asioita. Miksi kirjoitan juuri tästä, juuri nyt. Kuinka paljon haastevastaukseen vaikuttaa kysyjän persoona. En tunne haastajaani muuten kuin blogitekstien kautta, mutta luotan tuntumaan. Voin antaa ajatusten virrata.
*
Sattumoisin kello on täsmälleen 15 juuri nyt. Äitini on kertonut, että olen syntynyt keskiviikkona iltapäivällä. Maalla oli sydänkesä, juhannus juhlittu, alettiin heinäntekoa. Oma Kuopuslapseni syntyi jouluviikon maanantaina iltapäivällä 31 vuotta myöhemmin. Esikoisen syntymähetki oli ollut syksyisenä keskiyönä, päivämäärä oli vaihtumaisillaan. Pojanpoika syntyi syysaamuna seitsemää vaille seitsemän. Sattumanvaraista, ehkä.
*
Pöydälläni on tällä hetkellä kolme kuvaa, joita kirjoitellessa katselen. Pinturicchion Madonna Adorante on Rooman matkalta 2005 ostetussa taidekalenterissa. Ballerina Eun-Ji Ha Prisessa Ruususen hahmossa tanssii kaunista koreografiaa satubaletissa, josta nautin loppiaisena. Niin ja kolmantena, elämäni kirkasvalo, pojanpojan hymykuva. Sattumanvaraista, tuskin.
*
Miten minusta tuli tämmöinen tonttumuori ja kivien kerääjä. Sattumaako? Kuinkahan monta pienen pientä tonttua meille onkaan kotiutunut. Niitä on kirja- ja levyhyllyköissä, takan reunalla, ikkunoilla. Ne pitävät kuutamokokouksiaan ja supisevat keskenään tonttumaisia. Kesäksi ne muuttavat pihaan ja kurkistelevat uteliaina kivien takaa. Tonttukansan tarinoita kehräilee Mummeli pojanpojalle jonakin päivänä kerrottavaksi…
*
Muutokset ja kriisit toistuvat ihmisen elämässä. Minun selviytymiskeinoni ovat olleet opiskelu, musiikki, luonto ja kirjoittaminen. Opiskelu toimii aina, pitää virrassa. Kirjoittamalla voi paitsi ilmaista ajatuksiaan myös keskustella itsensä kanssa. Musiikissa voi kellua, unelmoida, soida mukana. Milloin ei jaksa ihmisiä, voi etsiytyä luontoon; metsään, niitylle, veden ääreen tai merelle, nousta kalliolle, katsella kuutamoyössä tähdet.
*
Elämänkäsitykseni mukaan olemme täällä kehittyäksemme ihmisinä ja tukeaksemme toisiamme. Elämä yllättää, antaa ja ottaa. Kokemusten vuodet eivät ole sattumaa.
______________
Kiitos haastajalle: Kaamosvalon Maaretta
”Ihmisen itsensä aiheuttamista ongelmista, kuten maailman talouskriisistä, ei voi syyttää Jumalaa. Pankkikriisit, taantumat ja lamat ovat ihmisten omien korvien välissä. Kriisin aikana ja sen jälkeen maailmassa on yhtä paljon rahaa, taloja, vettä, öljyä, metsää, ihmisiä ja osaamista kuin ennen kriisiä. Raha on ihmiskunnan mahtavin uskonto, mutta sillä on vain se arvo, minkä ihminen sille antaa. Kriisi johtuu huonoista ratkaisuista, yli varojen elämisestä, kilpailusta, paniikista. Ja se voitetaan vain ihmisten päätöksillä ja solidaarisuudella.” – Kalevi Lehtinen, evankelista
Kirkkoherra Olli Aallon tapaus avasi jälleen keskustelun kirkon perustavaa laatua olevasta ongelmasta: vaikeudesta kohdata seksuaalisuuteen liittyvää normipoikkeavuutta. Piispa, jonka hiippakuntaan sukupuolenvaihdokseen päätynyt pappi kuuluu, kiemurtelee kiusaantuneena ja toivoo, että Aalto ymmärtäisi itse erota papin tehtävästä. Ainutlaatuinen tapaus hämmentää tietysti eniten kirkkoherran työtovereita ja alaisia sekä seurakuntalaisia.
En tohdi ottaa kantaa siihen pitäisikö Aallon erota vai jatkaa tehtävässään, mutta kunnioitan häntä ihmisenä, joka on äärimmäisen vaikean identiteettikriisin keskellä päätynyt tulemaan esiin voidakseen ratkaista elämänmittaisen piinansa. Hänestä näkyy se kärsimys, jonka kanssa hän on joutunut elämään eikä edessä päinkään näy välitöntä helpotusta. Voi vain toivoa, että prosessi, johon hän on lähtenyt, tuo hänelle joskus mielenrauhan.
Kirkko on saanut papin, joka on rohjennut antaa kärsimykselle kasvot.
Hesarin marraskuun Kuukausiliite tarjosi jouluista kulutusjuhlaa kohti mennessä lukijoille laajan reportaasin pohjoisen yksinhuoltajaperheen elämästä. Perheessä on työkyvyttömyyseläkkeellä oleva äiti ja kolme kouluikäistä lasta, joista yksi on vammainen. Seuranta-aikana äiti aloitti uuden ihmissuhteen ja mies toi porukkaan liittyessään työmarkkinatuen verran lisää täysin yhteiskunnan tuilla elävän perheen käyttövaroihin.
Esimerkkiperheen tapauksessa kyseessä on jo toisen polven köyhyysloukku. Äidiltä vaatii erityistä sinnikkyyttä ottaa selville ja taistella tukiviidakosta kaikki mahdolliset yhteiskunnan avut pärjätäkseen. Tukien yhteissumma ei olekaan ihan kehno, osaksi johtuen vammaisen tyttären saamista erikoiseduista. Köyhyyteen voi kasvaa, tottua elämään elämää, jossa on aina taisteltava leivästä, etsittävä halvimmat ja edullisimmat vaihtoehdot ja kieltäydyttävä paljosta.
”Asiakasmäärämme kasvavat samaan aikaan kun jaettavissa oleva ruoka vähenee. Asunnottomien määrä on lisääntynyt. Monella on sellaiset vuokrarästit, että kukaan ei enää vuokraa heille asuntoa. Asioimme yhdessä asiakkaitten kanssa Kelassa ja sosiaalitoimistossa, koska nämä ihmiset eivät yksin uskalla, heitä ei kuunnella eivätkä he saa edes aikaa, ellei seurakunnan työntekijä varaa sitä heidän puolestaan. Moni jättää tukensa hakematta, koska mielenterveys ei kestä hakemistaistelua.” – Näin diakoni Kaisa Mäkelä-Tulander Hämeenlinnasta Sinapinsiemen-lehdessä 3/2008.
On hyvä pysähtyä aika ajoin suhteuttamaan asioita. Köyhyyttä voi olla myös näköalattomuus tai pakonomainen vertailu toisiin, joilla tuntuu olevan aina enemmän ja paremmin.
Aamulla varhain tulivat ensimmäiset tiedot Barak Obaman valinnasta Amerikan uudeksi presidentiksi. Toinen sanoi, että Yhdysvalloissa paikalla ollut YLE:n toimittaja sai tiedon oikeastaan Helsingistä, koska sattui olemaan syventyneenä haastatteluun samalla hetkellä, kun tieto julkistettiin. Aamun lehti ei meillä vielä voinut kertoa historiallista uutista. Internetillä on ajantasaetu!
Sen sijaan sanomalehti tarjosi taustaa ja kommentteja taannoin uutisoituun Taidekeskus Annantalon nuorille suunnattuun kuvataiteelliseen työpajaan, jossa käytettyjä pehmoeläimiä käsiteltiin kauhuteeman mukaisesti. Raiskatuksi, lävistetyksi, silvotuksi ja verisiksi naamioituja nalleja ovat kauhistelleet aikuiset ja työpajaa ideoinut taiteilijapedagogi Anne Rossi-Horto on saanut kovaa kritiikkiä.
Mieleeni tulevat väistämättä edelliset, yleisöä kauhistuttaneet taideuutiset: Ulla Karttusen lapsipornoa kritisoivat maalaukset; Katariina Lillqvistin animaatioelokuva Uralin perhonen – edellisen tekijä oikeuteen vedettynä ja jälkimmäisen palkittuna. Ikäiseni ihmiset muistavat myös vuosikymmenten takaiset skandaalit, Jumalan teatterin paskanheitto Oulussa ja vaikkapa Jouko Turkan Seitsemän veljestä Turussa tai Jussi Parviaisen näytelmät Helsingissä. Hiukan toisesta näkökulmasta katsoen myös Turun linnan museon maalausten sabotointi on kannanotto.
Voiko taiteen nimissä tehdä mitä vain? Ikuisuuskysymys nostaa aika ajoin päänsä kuin sadun lohikäärme. En osaa vastata, mutta ymmärrän sekä taiteilijoita että kauhistelijoita. Taiteen tehtävä ei voi olla pelkästään kauneuselämysten tuottaminen. Taide heijastaa aikaansa – on oikeastaan keulassa – ja nostaa keskusteluun tabuja, kysymyksiä, joista muutoin ei julkisuudessa puhuta. Toisaalta keskustelun herättäminenkään ei voi olla itseisarvo, jos se saa suuren yleisön kauhistuneena torjumaan kysymyksen. Ehkä mainituissa tapauksissa mentiin niin pitkälle, että mahdollinen taiteellinen pyrkimys kääntyi itseään ja tekijäänsä vastaan.
Miten tämä kaikki liittyy Barak Obamaan? Ehkä ei paljon mitenkään, silti amerikkalaisten selkeä valinta rikkoo yhden tabun, tekee mahdottomasta mahdollisen ja kääntää historiassa uuden lehden. Väistyvä rebublikaanipresidentti virheineen saattoi edesauttaa tässä prosessissa uuden aikakauden murtautumista esiin.
Vaalipäivän iltapuhteella nähtiin taas niin maan perusteellista tositeeveetä, Pissismummo parkuu täällä vimmoissaan. Vieläkö joku siellä luuli, että vaaleissa olisivat oleellisia keinot, joilla kohennetaan kuntalaisten arkea. No ei, eivät tosiaankaan ole. Media janoaa draaman aineksia ja puolueiden keskinäiset suosituimmuusmittelöt sopivat sellaisiksi. Ei uskoisi miten paljon prosentteja ja pylväitä, selitystä ja puntarointia tarvitaan sen selvittämiseksi, mikä porukka voitti, mikä hävisi.
Eipä ole uutta auringon eikä syyshyhmän alla. Paitsi tv-draaman lavasteet ja turhajoukko, jonka tehtävänä oli tulkita puoluejohtajien kehonkieltä ja ilmeitä tyhmälle katsojalle. Hohhoijakkaa, siunaili Pissismummo. Politiikantoimituksen untuvikko mokasi lukujen kanssa ja hyväntuulinen perustimo pääsi oikomaan pikkumiestä. Kun demarijutta kauniisti hymyillen oli vastannut toimittajalle tismalleen samoin lausein kolmannen kerran, kokoomusjyrki vakuuttanut taas kerran voitonvarmana nöyryyttään ja keskustamatti myöntänyt tappion, joka kuitenkaan ei vaikuta mitenkään hallitustyöskentelyyn, Pissismummo sai tarpeekseen ja poistui taholleen. Poikakaveri jäi yksinään kotikatsomoon.
Yön yli nukuttuaan Mummo tutkaili aamun lehteä ja hekotteli aviisien vaalikieltä: leivottiin ääniharavaa, kerättiin äänisaalista, sääliteltiin rannalle jääneitä. Nyt ei sentään veret seisahtaneet, mutta rökälevoittoja ja ?tappioita tarjoiltiin uutterasti. Kopu juhli riehakkaasti, mutta nöyrästi ja vaatimattomasti voittoaan prosenttikilpailussa ja saatuaan venytettyä kaulaa seuraaviin. Depu tuoreine puheenjohtajattarineen selvisi tulikokeestaan torjuntavoitolla rimaa hipoen toiseksi ja sai vääntövoimallaan käännettyä puolueen alamäen. Kepu horjui hetken romahduksen partaalla koettuaan takaiskun vaalipiireissä toisensa jälkeen. Huomattavan siniseen pukeutunut keskustamatti totesi tunteilematta, että kuntauudistus heitä rokottaa, mutta aikoi jatkaa samaan tahtiin valtakunnan vallan kahvassa prosenteista piittaamatta.
Pepun iloinen nousukiito oli lehden mukaan historiallinen läpimurto ja päätyi murskavoittoon prosenteissa. Perustimon mukaan puolue murtautui viimein ’kertalinttuulla’ valtakunnallisesti merkittäväksi ja valtuustoissa muiden kuulo paranee. Kripu ja Vipu pääsivät helpottuneen tyytyväisinä niukasti plussalle. Vapu voivotteli kurjaa vaalisäätä ja epäonnistunutta ehdokasasettelua ja sitä, etteivät heidän teemansa sytyttäneet. Voivoi ja voi.
Pissismummo päätti olla kaipaamatta menetettyä ääntään ja keskittyä toipumaan humalluttavasta vallantunteesta, jonka osallistuminen vaaleihin väistämättä saa aikaan.
Muutosta vaaditaan, mutta sitä ei haluta. Halutaan valtaa. Kun valta on saatu, muutosta ei enää vaadita. Demokratiasta pidetään ääntä, se on sitä, että kansa antaa pienelle sisäpiirille tehtäväksi hoitaa asiat kuntoon. Sisäpiiri hoitaa asiat mieleisekseen, kansa ihmettelee ja purnaa.
Oli aika, jolloin turhautunut vallanhalu ruokki herravihaa ja kokonaista siihen perustuvaa ideologiaa. Vastuullisiin asemiin pyritään yhä kiihkeästi, koska valta tuo tyydytystä ja lääkitsee koettujen nöyryytyksien kirvelyä. Kateutta on ja se on uusiutuva luonnonvara. ”Vielä minä näytän” on vahva motiivi mihin tahansa.
Koko maailmaa ei saada demokraattiseksi ikinä. Ihmisoikeuksista ja tasa-arvosta taistellaan ja kun ne on saatu, niistä voi olla monella nerokkaalla tavalla piittaamatta. Ne, joilla ihmisoikeuksia on enemmän, tappavat niitä, joilla oikeuksia on vähemmän. Tasa-arvoisimpia maailmassa ovat ne, joilla on eniten valtaa, rahaa ja ruokaa.
Oikeutta ei edelleenkään saa, jos ei hanki sitä itse. Oikeusjärjestelmä tuottaa myös väärin tuomittuja ja syyttömästi rangaistuja. Syyttömyyttä ja oikeutta kumuloituu muita enemmän valtaa pitäville piireille, kunnes osat näytelmässä vaihtuvat. Syyttömästä tulee ensin syytetty ja ajan myötä syyllinen.
Tulivuori Kytevä Kauna purkautuu aina, kun joku palkitaan. Sehän merkitsee, että joitakin muita ei palkita. Aina voi nonsaleerata joko palkinnon, saajan, antajan tai kaikki kolme. Aina voi kaivaa palkitun menneisyydestä kaiken mahdollisen, joka kelpaa naurettavaksi. Sitä kutsutaan journalismiksi.
Äänestysprosenttien alhaisuutta päivitellään aina vaalien jälkeen. Syyksi löydetään huono sää, uniset, laiskat tai mistään piittaamattomat äänioikeutetut. Poliitikoissa sen sijaan ei ole vikaa, vaalityö on onnistunut erinomaisesti ja kunkin puolueen tilaisuuksissa kentällä on ollut paljon samanmielistä väkeä.
Mielipidetiedustelujen tulokset nostavat milloin kenenkin hiuksia pystyyn. Selityksiä tulvii. Sekä gallupvoittajien että ?häviäjien suosituin kommentti on, että vaaleja ei vielä ole pidetty ja tulokset nähdään vasta vaalisunnuntain iltana. Kohta se taas on nähty.
Miessukupuolen ominaisuuksista syntyy naisten kesken paljon puhetta. Miehet itse kuvittelevat, että puhe on siitä, miten vastustamattoman charmantteja ja kyvykkäitä he ovat. Naiset eivät kuvittele.
Kun puhe kääntyy miehiin – ja sehän kääntyy – naisia alkaa naurattaa tai itkettää. Miehet ovat niin hellyttäviä, niin raivostuttavia, niin ennalta arvattavissa, niin kerta kaikkiaan vastustamattomasti .. miehiä.
Miehet puhuvat keskenään myhäillen autoista, politiikasta ja naisista. Saunailloissa ja kaljapullo kourassa miehet saattavat ryhtyä tunteellisiksi, silloin he puhuvat vain naisista.
Jos vaimot ovat seurueessa, miehet jättävät puhumisen heille, varmuuden vuoksi.
Joskus miehet epäilevät olevansa naisten mielestä tylsiä. Siksi he ryhtyvät kukkoilemaan, kun naisia on paikalla. Keskenään miehet harvoin kukkoilevat, paitsi ehkä päissään. Naiset kaakattavat kilpaa, jos yksikin kukko on paikalla. Ja vaikka ei olisi.
Naiset eivät ajattele seksiä, he unelmoivat. Olipa naisilla seksiä tai ei, unelmia on. Miehet eivät unelmoi, he toimivat. Jos miehet eivät toimi tai edes ajattele seksiä, naiset eivät tiedä mitä ajatella.
Naiset luulevat, että miehet tarvitsevat heitä. Jos mies ei ymmärrä tarvita naista, hänessä on jotain vikaa naisen mielestä. Jos nainen ei ymmärrä miten paljon mies häntä tarvitsee, naisessa on jotain vikaa miehen mielestä.
Nykyään naiset ovat alkaneet ajatella ja toimia miesten tavoin. Miehet eivät enää tiedä mitä ajatella. Jos miehet voisivat olla miehiä ja naiset naisia, myös suhteessa toisiinsa, maailma olisi ehkä selkeämpi paikka elää. Tai sitten ei.
|
|
