Tiede-lehden numerossa 7/08 on artikkeli, jossa psykologi Tuija Matikka pohdiskelee ystävyyden olemusta monesta näkökulmasta. Kiintoisa artikkeli sai minut keskustelemaan aiheesta itseni ja ystävienikin kanssa. Joistakin jutun väittämistä rohkenen olla eri mieltä ja jäädä pohdiskelun jälkeen kannalleni.

”Ystävykset eivät koskaan puhu ystävyydestään.” – Eivätkö? Sanoisin, että eivät ehkä kehuskele ystävyyksillään pitkin kyliä, mutta kyllä missä tahansa suhteessa tulee joskus paikka, jossa sen laatua pitää voida tarkastella ja keskinäisiä solmuja aukoa. Suosittelisin viettämään reilun ystävyyden päivää, vaikkapa helmikuussa, suhteen tarkastelun merkeissä.

”Tosi ystävä esitellään muille korkeintaan parhaana kaverina, jopa satunnaisena tuttavana”. – Miksi ihmeessä? Kateuttako peläten? Kyllä minä ainakin ihmettelisin, jos ystäväni esittelisi minut perheelleen tai muille ystävilleen tyyliin: tässäpä muuan tuttavuus eräältä espanjanmatkalta. Tarvittaneenko ystäviä luokitella tosi- tai parhaisiin? Kukin on ainutlaatuinen ystävyydessäänkin.

”Ystävyydessä ei vaadita avunantoa ja yhteydenpitoa”. – Ei ehkä vaadita, mutta joskus tarvitaan, sanoisin. Ystävyys on rakkauden ja välittämisen muoto, joka ei jaksa elää itsekkyyden ilmapiirissä. Kukoistaakseen ystävyys tarvitsee vuorovaikutusta, yksisuuntaisena se ei hengitä. Vastakaiku ravitsee ystävyyttä.

”Ystävyys voi olla sankarillista muttei koskaan uhrautuvaa”. – Eikö koskaan?

Vierastan ’sankarillisuutta’, ehkä se sopii miesten kesken. Sen sijaan olen varmaan ystävänä joskus uhrautunut ja sillä tarkoitan epäitsekästä valintaa ystävän ollessa tavalla tai toisella hädässä. Koen, että jotkut ystäväni ovat myös joskus toimineet näin. Ei se muuta ystävyyttä hoivasuhteeksi.

”Ystävyys on molemminpuolinen hiljainen valinta, jonka näkee vain suhteen sisältä. Tärkeintä ovat yhteiset kokemukset ja kiva yhdessäolo. Ystävyys on asteittain syvenevien kohtaamisten verkko.” Toveruudet syntyvät ja kuolevat elämänvaiheiden mukaan: lapsuuden leikkitoverit muuttuvat ajan myötä koulu-, opiskelu-, työ- ja harrastustovereiksi. Vertaiskohtalous elää aikansa.

Aitoa ystävyyttä ei voi tehdä, se syntyy – siinä mielessä se on aidon rakkauden kaltainen. Ystävyys on lahja elämältä – rehellisyyden ja vaalimisen arvoinen.

  • Kaunis kirjoitus.

    Kommentin jätti Heinäpelto · tiistaina 19. elokuuta @ 07:51

  • Hienoja ajatuksia sinulla! Tähän oikein pysähtyi pidemmäksi aikaa pohdiskelemaan omia ajatuksiaan ja tietysti ystäviään. Ystävyys on aina vähintään ajatuksen arvoinen.

    Kommentin jätti Pirkko · keskiviikkona 10. syyskuuta @ 11:27

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.