Näinä aikoina sopii ottaa kantaa ja olla mieltä monesta. Jos USA:n pankkikriisi ei hetkauta, koulusurmien kaikki käänteet on jo kaluttu ja Tanja Saarelan uusimmat lausahdukset eivät voisi vähempää kiinnostaa, onhan tässä vielä homoparien siunaamisesta syytetty pappi Liisa Tuovinen ja päätoimittaja Johanna Korhosen potkut Alma Median toimesta.

Tuomiokapituli ei pappiaan tuominnut, mutta eihän juttu siihen jää, kirkollisissa piireissä löytyy aina joku, joka kokee ylhäältä saatuna tehtävänä jatkaa valitusta moisesta jumalattomuudesta. Lapin Kansaa ei taida moni etelän ihminen lukea, mutta oudoksua sopii etelässäkin, kun media-alan ammattilainen ensin valitaan päätoimittajan tehtävään ja sitten irtisanotaan ennen kuin on ehtinyt edes aloittaa.

Näinkö arka asia julkistettu suhde samaa sukupuolta olevaan henkilöön yhä on? Fundamentalistisen näkemyksen mukaan normista poikkeavaa parisuhdetta ei kirkon piirissä voi siunata – sen vielä joten kuten ymmärtää, raamattua kun voidaan perustellusti tulkita monella tavalla – mutta papin syyttämistä siunaamisesta on vaikea tajuta. Mitä vahinkoa siinä tapahtui ja kenelle?

Lehden päätoimittajan parisuhteen laatu eivätkä puolison luottamustoimet taida olla ihan laillinen potkujen peruste. Onko väitetty väärä lausuma haastattelussa laillinen peruste irtisanoa, jos se koskee asianomaisen puolison poliittisia luottamustoimia, jotka eivät siis ole laillinen este? Ehkä olisi ollut viisaampaa antaa uuden päätoimittajan ja työnantajaosapuolten keskinäisen luottamuksen rakentua rauhassa. Vaan vahinko on jo tapahtunut ja oikeudenkäynti tuskin tuo irtisanotulle työpaikkaa takaisin tai kohentaa Alma Median imagokolhun jälkiä. Päätoimittajan paikka kyllä putsaantui vauhdilla edeltäjästä, mutta uutta ei ole.

Sivullisena voin vain olla sen puolella, jota koen väärin kohdeltavan.

  • Rakkauden kaksoiskäsky on iät ajat ollut tavattoman vaativa toteuttaa. Ei ihminen ole muuttunut vuosituhansien kuluessa yhtään taitavammaksi tuon käskyn suhteen. Ja kuitenkin se on käskyistä tärkein.
    Ellinoora samalla puolellla ollaan.

    Kommentin jätti mehtäsielu · maanantaina 6. lokakuuta @ 20:05

  • Niin, tässä yhteydessä on käytetty – ja yleensäkin herkästi käytetään – sanoja oikeus ja totuus. Voi, kuka sen tietää, mikä on totuus ja kenellä on suurempi oikeus kuin toisella. Rakkauteen ja hyviin tekoihin, niihin rohkeutta meille kaikille!

    Kommentin jätti Ellinoora · maanantaina 6. lokakuuta @ 21:11

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.