TV-Ykkösen ajankohtaisohjelma oli tarttunut piispainkokouksen sorvaamaan linjaukseen rekisteröidyn parisuhteen siunaamisesta. Studiossa olivat keskustelemassa kirkon perhetyön emeritarovasti, parisuhteessa elävä aktiiviseurakuntalainen sekä kaksi raamatullista fundamentalistia herätyskristillisistä piireistä.
Keskustelun seuraaminen oli totaalista piinaa. Toimittaja oli rakennellut aiheesta oleellisin kysymyksin ja aihetta valottavin välispotein kohtuullisen kokonaisuuden, mutta ei saanut keskustelua hallintaan missään vaiheessa. Ison osan aikaa kaikki neljä puhuivat yhtä aikaa. Hämmästyttävää kiihkoilua puolin sekä toisin.
Ajoittain huudoksi yltyneen kinaamisen täytyi olla erityisen piinallista miehelle, joka oli suostunut mukaan edustamaan asianosaisten kokemusmaailmaa. Miltä hänestä tuntuikaan kuulla tekevänsä suuren synnin rakastamalla samaa sukupuolta olevaa niin paljon, että haluaa elää tämän kanssa. Moraalinen tuomio toiselta puolen pöytää tuli järkähtämättömänä.
Kysymys on tulkinnoista: raamatun, teologian ja kristillisen parisuhteen, mutta myös homoseksuaalisuuden käsitteestä nykytiedon valossa. Oikeassaolijoiden mukaan raamattu tuomitsee yksiselitteisesti homoseksuaaliset suhteet. Yhteiskunnallinen laillistaminen ei merkitse mitään, koska raamattu on sellaisenaan Jumalan sanaa eikä muilla argumenteilla ole mitään arvoa. Oikeassaolemisen tarve ylittää kristillisen rakkauden periaatteet ja seurakuntalaisten tasa-arvoisen kohtelun.
Kirkko puolustaa miehen ja naisen avioliittoon perustuvia perhearvoja. Toisenlaisten parisuhteiden ymmärtämisessä ja arvostamisessa on vielä paljon toivomisen varaa. Siunaamista tuskin toivovat ne, joille sillä ei ole merkitystä.
Hautaan siunataan kaikki, joiden omaiset sitä toivovat, jopa kirkkoon kuulumattomat vainajat. Ehkä elävien parisuhteiden siunaaminenkin vielä jonakin päivänä lakkaa olemasta moraalikysymys.
Väliajalla puolet yleisöstä ahtautuu tarjoilupöytien tuntumaan hankkimaan juotavaa. Joillekin konserttielämys vaatii tukevat leivoskahvit. Tungos on hirveä ja viimeiset joutuvat hörppimään juomansa vauhdilla, kun merkkisoitto kutsuu jo saliin. Konsertin päätteeksi jonotetaan täpö täysillä naulakoilla, taksijonossa, raitiovaunupysäkillä tai hitaasti purkautuvassa autosumassa. Odotamme hartaasti Musiikkitalon valmistumista, jos se helpottaisi edes joitakin jonotuksia.
Kaikesta huolimatta Béla Bartókin energinen orkesterikonsertto jäi sykkimään mielessä elämäniloa, kun palailimme sumuista tietä kotiin. Musiikki on meidän kahden yhteinen juttu.
Ei ole luottamista näihin nykyajan huitukoihin. Mummoa kyrsii muutenkin, kun Vankkuuverissa suksi suihkaa ja mitaleja ropisee yötä myöten ja P.Kaverin päivät menee uusintoja vahtiessa eikä Mummo pääse tiiraamaan muita lempiohjelmiaan ei suorana eikä vääränä. Mummo niuhottaa, elisavehje nauhottaa, mutta katsomaan ei pääse. On eppistä, nih.
Pissismummolassa taitaa olla Virtahepo oikein isolla veellä. Siis tämä elisahepo. Tämä ilmoittihe, että nyt kaivellaan kaapeleita ja lisätään laajakaistaa. Mitäkäs. Tumpeloivat kaapelit sellaiseen solmuun, ettei toiminu mikään, mihin nettiä tarvitsis. Poikakaverin kotoiset kytkökset oli pimeenä. Mummoa hiillosti pahasti, kun ei päässyt sähköpostiinkaan kuin kännykkämodeemilla.
P.Kaveri oli puuttaillut elisahepoa parhaansa mukaan aamuin illoin ja vähän öisinkin. Eräänä aamuna aurinko nousi. Mummo herätettiin sillä ilouutisella, että solmut on auki ja hepo laukkaa. Ystävänpäivä oli ehtinyt kerätä Pissismummon sähköpostiin hassunhauskoja tervehdyksiä ja blogikin uinaillut ruususenunta joltisenkin tovin. Niinpä Mummolle koitti toimelias aamu.
Joopatijust. Laskiaissunnuntain saarnassa kehotettiin miettimään nettipaastoa ja television katselun rajoittamista paastonajan alkaessa. Mietitty on. Ja paastottu. Pitkin hampain. Ei kai me nyt mitää nettiriippuvaisia olla, eihän.
Kun joku täyttää merkkivuosia, hänen on päätettävä juhliiko tapahtumaa vai ei. Jos aikoo juhlia, on edessä varsinainen päätösten suma lähtien siitä, millä tavalla, missä paikassa, millä hetkellä ja kenen kanssa. Naisella on vielä asuun liittyviä päätöksiä. Ei ihme, että moni päätyy synttäripakolaiseksi – mikä ei välttämättä silti pelasta juhlimiselta, jos suku, ystävät ja työtoverit niin ovat päättäneet puolestasi.
Entinen työtoverini, johon ystävälliset suhteet ovat säilyneet halki vuosikymmenten, oli päättänyt juhlia jo ohitettua syntymäpäiväänsä kutsumalla ystävänsä muistojen iltapäivään. Huolella valittua musiikkia, juhlijan omia runoja ja otteita kirjoistaan ystävien valitsemina ja kauniisti esittäminä. Vain yksi puhe oli ja sekin lyhyt ja varsin vapaamuotoinen.
Tarjoilu oli pikantti, kakkukahvit korvattu maljoilla, joiden kera koolla oleva väki sai etsiytyä haluamaansa seuraan. Juhlija itse ihmetteli vuosien kiihtyvää katoamista jonnekin. Harvoin tavanneet tutut havaitsivat toistensa muuttuneen olemuksen ja senkin, että jotain nuoruudestamme meissä silti säilyy. Muuan entinen työtoveri lausahti kauniisti: sinulla on ihanan tuttu pilke silmissä, vaikka en nyt juuri nimeäsi muistakaan.
Vuodet eivät katoa yksin, ne vievät meiltä jotain mennessään. Vuodet myös tuovat uutta tullessaan. Mieleen tulvahti muistojen hyökyaalto. Sekin merkitys juhlilla voi olla.
Sairaalamaailmassa tunnetaan stereotyyppisiä erikoisalojen lääkäreitä. Moni kirurgi on kovan tuntuinen tyyppi, tottunut tekemään nopeita ratkaisuja, joissa ei tunteilla. Sisätautilääkärit usein ovat pehmeänsorttisia ja pohtivia, teettävät ison kasan tutkimuksia ja yrittävät kehittää tuloksista ja potilaiden epämääräisistä oireista jonkun selväjärkisen diagnoosin ja määräävät sitten konservatiivisia hoitoja. Yleislääkäri kirjoittaa sinulle heti kohta reseptin ja huutaa: seuraava potilas. Ortopedille olet selkävaivainen, silmälääkärille pelkkää silmää ja gynekologia kiinnostaa lähinnä alan kalusto ja hormonitilanteesi.
Tapasin kirurgin sairaalassa, johon lähete oli mennyt. Pitkä, jäntevä, rauhallisen näköinen mies. Tarjosi hymyillen ovella kätensä, vaikka seinällä oli iso juliste: anteeksi, ettemme kättele tartuntavaaran vuoksi. Ajattelin välittömästi, että jos pitää uskoa henkensä jonkun ihmisen käsiin kirjaimellisesti, niin noihin kosketusta pelkäämättömiin käsiin sitten.
Kirurgi istahti tuoliinsa, nojasi taakse päin ja katseli potilastaan. Sitten hän kysyi miten voin ja näytti kuuntelevalta. Hän selitti leikkauksen kulun jälkivaikutuksineen ja riskeineen. Koko ajan hän katseli rauhallisesti ja tarkkavaisesti potilastaan. Tein muutaman kysymyksen, joihin sain selkeän vastauksen. Sitten hän sanoi: ”Intuitiivisesti olen sitä mieltä, että leikkaus ei ole välttämätön, mutta leikkaan, jos sitä haluat. Miten on?” Sanoin, että olen avoin vaihtoehdoille ja luotan ammattilaisen arvioon. Neuvottelun tuloksena päätimme, että palataan asiaan, jos oireet pahenevat.
Lääkäreiden ja sairaanhoitajien sanotaan olevan vaikeita potilaina, koska he tietävät taudistaan liikaa. Minulla on kokemusta toimenpiteestä, jossa riski oli 1{b195221a10a1fd9fb3a5b01a51efd600d33662cb52de181d4366fdfbbc3c5b7a}:n luokkaa ja niin vain kopsahdin siihen prosenttiin. Tästäkin oli puhetta ja siihen kirurgi naurahti, että hoitajapotilaille sattuu enemmän kaikenlaisia komplikaatioita. Mikä lie selitys.
Toinen ihmetteli hyvää tuultani, kun tuli hakemaan. – Ajattele, minä sanoin, – tapasin hymyilevän kirurgin, joka leikkasi minut intuitiolla pois jonosta!
Toimittajanainen Anna-Stina Nykänen paljasti jutussa kyseisen instituutin entisen nimen, naistutkimuslaitos, tuottaneen viljavasti iloa tietyn tyyppisille pakinoitsijoille, jotka arvattavasti ovat miehiä. Aiheen opiskelijat taas kuuluvat olevan yli 90 prosenttisesti naisia. Ties mistä syystä. – Täytyy ollakin Tosimies, että kykenee vakavissaan paneutumaan naistutkimukseen oikein yliopistollisella intensiteetillä, tuumii P.Mummo.
Ken on orientoitunut naistutkimuksen saloihin, tuntee koko joukon käyttökelpoisia käsitteitä, kuten matriarkaatti ja patriarkaatti, toiseus, heteronormatiivi, fallos-symboli. Tavallisen elämän tuiskeessahan näitä ei missään näy, mutta naistutkijan tavallisuutta poraava tutkijankatse huomaa tietysti häiveenkin todistusaineistosta. Miesvihamielisistä puheista on visusti varottava vetämästä typeriä, puutteeseen viittaavia johtopäätöksiä, muuten joutuu naistutkijan mustalle listalle. Puutetta lienee kuitenkin eniten arkijärjestä ja suhteellisuudentajusta, jos mistäkään.
Pissismummo on tehnyt empiiristä ja vertailevaa naistutkimusta ihan ilman instituuttia ja tutkijaprofessoria seuraamalla mm. televisiosta asiaa valaisevaa sarjaa Toisia naisia. Kotiosoitteessa ’toiseutta’ ylläpitää Poikakaveri, jota toisaalla myös Toiseksi meistä kutsutaan. ’Fallosta’ ei tarvii symbolisoida, siinähän se tuli uutisen mukaan lenkkipolulla muuattakin naisihmistä vastaan ihan ihtenään miesihmisen housunvetoketjun väärällä puolella killistellen. Arkaatit Matri ja Patri vuorottelevat vallan kahvassa aina sen mukaan kuin tarve vaatii. Mäntyniemen Matri on vastikään julkistanut sunnuntaihesarissa viisaat ajatuksensa siitä, mikä ero on arvojohtamisella ja arvovaikuttamisella.
Juu, tutkitaan toki sukupuolia, mikäpäs siinä. Nykyään niitä taitaa jo enempi ollakin kuin ne entisvanhat kaksi. Että tutkimista riittää.
_________________
PS. Kommentit tulevat perille, mutta näkyvät vasta, kun olen muistanut tarkistaa ne. Uskaltaisikohan noita suodattimen nyörejä jo vähän höllentää…
Ei tuu aika pitkäksi Pisssismummolassa, kun yritämmä löytää juuri sen mustan puikulan, jolla mitäki apparaattia saisi säädettyä. Lienee tullut valiteltua täällä aiemminkin aiheesta, mutta se oli kolme kapulaa sitten se. Juuei, eivät ole nämät vähenemään päin, pikemminki päin vastoin. P.Mummo yrittää panna kapulaa rattaisiin, mutta ei auta mikään. P.Mummo pelkää, että kapulat ovat muodostaneet perheitä keskenään ja lisääntyvät kuin citykanit stadin puistoissa.
Poikakaveri siis kävi taasen elisakaupassa. Ensin tuli sirpakasti muotoiltu somasti vilkkuva pikku vehje, jonka nimi kuuluu olevan kaapelimodeemi. Sen mukana tietenkin taas yksi upouusi kapula. P.Kaveri kävi vielä toisessakin kaupassa, josta tuli kotiin 25 metrin kieppi johtoa ja nupeja. Sitten seurasi viihtyisän näköistä pyllistelyä johtojen virittelypuuhassa, jonka tarkoitus oli kuulemma yhdistää talon tietokoneet ja televisio kimppaan.
Askarruksen välittömänä ja maailmaa avartavana seurauksena näkyy P.Mummon tietokoneelle ilmaantuneen valikko, josta voin tarkistaa televisio-ohjelmat ja katsella niitä, ohjelmoida tallennelistaa ja katsella tallenteita. Tämä kuulemma hoituu onneksi pallohiirellä. Mutta jos tahtoo katsoa tauluteeveestä tallenteen, pitää osua oikeeseen kapulaan ja osata painella oikeita nappuloita. Mummo arpoo ja painelee ja käy kolme kertaa kysymässä Poikakaverilta että mitäs nyt painetaan. Lopulta saa haluamansa näkymään ja huokaa alistuneen hohhoijaan.
Minkälaista olisi elämä ilman teknisesti huippuorientoitunutta Poikakaveria? Ainakin kymmenen kapulaa ja apparaattia köyhempää. Ja paljon muuta.