Viimeviikkoinen konsertti-ilta muistutti taas kulttuurimuodon antoisimmista ja piinaavimmista puolista. Kotiovelta perille on jokseenkin 33 kilometriä autolla. Viimeiset kilometrit Helsinginkatua Mannerheimintielle ja Finlandiatalon parkkialueelle kääntyminen kestävät yhtä kauan kuin moottoritieosuus – kiitos lukuisten liikennevalojen, joissa kääntyvillä kaistoilla saa jonottaa toisetkin vihreät.
Viulusolisti Barnabás Kelemen on odotettu vieras niin Helsingissä kuin muuallakin. Hänen taituruutensa sytyttää aina yleisön ja 1700-luvun Guarneri soi hänen käsissään lumoavan kauniisti. Viulukonsertto on persoonallista Beethoovenia, klassikko, joka alkaa ja päättyy hiljaisiin rummunlyönteihin ja sointi on dynaaminen ja raikas. Finlandiatalon täyteinen yleisö osoitti lämpimästi suosiotaan ja Kelemen tarjosi ylimääräisenä makupalan Béla Bartókia.
Mutta…kun orkesteri vaikeni ja viuluvirtuoosi keskittyi hienoihin soolo-osuuksiin…tuhannen ihmisen yleisöstä löytyi monta yskijää, joiden köhiminen ja pärskähtely rikkoivat harmonian. En voi ymmärtää, miksi ei voi jäädä kotiin, jos on kipeä tai ottaa edes pastilleja mukaan, jos on vaara, että yskänkohtaus yllättää. Eikä tämä ollut poikkeus, yskijöitä riittää jokaikiseen konserttiin. Tällä kertaa ei soinut kenenkään kännykkä, sekin on joskus kuultu.
Väliajalla puolet yleisöstä ahtautuu tarjoilupöytien tuntumaan hankkimaan juotavaa. Joillekin konserttielämys vaatii tukevat leivoskahvit. Tungos on hirveä ja viimeiset joutuvat hörppimään juomansa vauhdilla, kun merkkisoitto kutsuu jo saliin. Konsertin päätteeksi jonotetaan täpö täysillä naulakoilla, taksijonossa, raitiovaunupysäkillä tai hitaasti purkautuvassa autosumassa. Odotamme hartaasti Musiikkitalon valmistumista, jos se helpottaisi edes joitakin jonotuksia.
Kaikesta huolimatta Béla Bartókin energinen orkesterikonsertto jäi sykkimään mielessä elämäniloa, kun palailimme sumuista tietä kotiin. Musiikki on meidän kahden yhteinen juttu.
Olet varmaan kokenut todella antoisan konsertin! Tuo väliaikakahvitus ymv…se on todellakin sellainen asia, että olen joskus tosissani miettinyt esim.teattereihin siihen ratkaisua (ei kyllä kuulu toimenkuvaani, heh) mutta en tiedä, mikä siihen avuksi, todellakin oikea ja iso ravintola, jossa kaikki olisi hoidettuna pöytiin ilman jonotuksia…pääsisi väliajallakin vaihtamaan mielipiteitä ja tuntojaan esityksestä. Toki se olisi kallista tilaa…itse yritän varata pöydän teatterikahvilaan ja jos se ei onnistu, niin sitten vain seison pienessä ryhmässä ja mietimme esitystä. En halua pilata fiilistä ryntäilemällä.
Kommentin jätti vilukissi · torstaina 18. helmikuuta @ 07:59
En halua paheksujaksi, mutta vakituisina konserteissa kävijöinä tulee panneeksi merkille näitä oheisjuttuja. Olemme päätyneet siihen, ettemme omasta puolestamme lisää tarjoilutungosta vaan kävelemme lämpiön toisessa päässä. Etukäteen nautituista kahveista taas seuraa helposti vessajonotus väliajalla. Finlandia-talossakin käyttävät monet (kalliimpia) tilauskahveja pöytiin, silti tungos on kaamea. – Yskimiseen taas ei auta kahvi eikä konjakkikaan näköjään 🙂
*Muuten – kirjoittajakurssimme maestro sanoi, etteivät konsertti- tai teatterijutut kiinnosta lukijaa, koska kokemus on aina vain kuulijan. No, niin tietysti on. Joskus olen jostain lukemastani saanut silti kimmokkeen lähteä itsekin..
Kommentin jätti Ellinoora · torstaina 18. helmikuuta @ 12:19