Sairaalamaailmassa tunnetaan stereotyyppisiä erikoisalojen lääkäreitä. Moni kirurgi on kovan tuntuinen tyyppi, tottunut tekemään nopeita ratkaisuja, joissa ei tunteilla. Sisätautilääkärit usein ovat pehmeänsorttisia ja pohtivia, teettävät ison kasan tutkimuksia ja yrittävät kehittää tuloksista ja potilaiden epämääräisistä oireista jonkun selväjärkisen diagnoosin ja määräävät sitten konservatiivisia hoitoja. Yleislääkäri kirjoittaa sinulle heti kohta reseptin ja huutaa: seuraava potilas. Ortopedille olet selkävaivainen, silmälääkärille pelkkää silmää ja gynekologia kiinnostaa lähinnä alan kalusto ja hormonitilanteesi.
Tapasin kirurgin sairaalassa, johon lähete oli mennyt. Pitkä, jäntevä, rauhallisen näköinen mies. Tarjosi hymyillen ovella kätensä, vaikka seinällä oli iso juliste: anteeksi, ettemme kättele tartuntavaaran vuoksi. Ajattelin välittömästi, että jos pitää uskoa henkensä jonkun ihmisen käsiin kirjaimellisesti, niin noihin kosketusta pelkäämättömiin käsiin sitten.
Kirurgi istahti tuoliinsa, nojasi taakse päin ja katseli potilastaan. Sitten hän kysyi miten voin ja näytti kuuntelevalta. Hän selitti leikkauksen kulun jälkivaikutuksineen ja riskeineen. Koko ajan hän katseli rauhallisesti ja tarkkavaisesti potilastaan. Tein muutaman kysymyksen, joihin sain selkeän vastauksen. Sitten hän sanoi: ”Intuitiivisesti olen sitä mieltä, että leikkaus ei ole välttämätön, mutta leikkaan, jos sitä haluat. Miten on?” Sanoin, että olen avoin vaihtoehdoille ja luotan ammattilaisen arvioon. Neuvottelun tuloksena päätimme, että palataan asiaan, jos oireet pahenevat.
Lääkäreiden ja sairaanhoitajien sanotaan olevan vaikeita potilaina, koska he tietävät taudistaan liikaa. Minulla on kokemusta toimenpiteestä, jossa riski oli 1{b195221a10a1fd9fb3a5b01a51efd600d33662cb52de181d4366fdfbbc3c5b7a}:n luokkaa ja niin vain kopsahdin siihen prosenttiin. Tästäkin oli puhetta ja siihen kirurgi naurahti, että hoitajapotilaille sattuu enemmän kaikenlaisia komplikaatioita. Mikä lie selitys.
Toinen ihmetteli hyvää tuultani, kun tuli hakemaan. – Ajattele, minä sanoin, – tapasin hymyilevän kirurgin, joka leikkasi minut intuitiolla pois jonosta!
Ihana kirjoitus! Miten monasti juuri kuunteleminenkin auttaa, sekin riittää. Sulla oli parempi kokemus kuin mulla, itse lähdin lekurilta pois ummetuslääkereseptin kanssa…olin aivan hömistynyt,e ttä miten tässä nyt näin kävi. Normaalisti mua ei saa puhuttua sekaiseksi, mutta niin vain kävi. Eli en taida olla hullua hurskaampi nyt asioissani, mutta onneksi on vielä uusi käynti. Palautan suurieleisesti reseptin takaisin ja sanon, että mielestäni tuosta päästä ei ollut puhetta, heh.
Kommentin jätti vilukissi · perjantaina 5. helmikuuta @ 07:08
Luin tarinasi hyvillä mielin. Juuri noin minäkin olen lääkärit kokenut, mutta aina joukosta löytyy se sääntöä vahvistava poikkeus. Hyvää vointia sinulle.
Kommentin jätti Simpukka · perjantaina 5. helmikuuta @ 11:56
Vilukissi, niinpä se on, että potilas saa pitää napakastikin joskus puoliaan, jos kohdalle sattuu kuvaamasi ’yleislääkärin’ tyyppinen systeemin kukkanen. Jos ei voi vaihtaa lääkäriä, kannattaa palata vaatimaan, että vaivasta on otettava selvää. Minun tapauksessani oli kyse siitä, että tiedettiin mikä on, mutta lähettävä lääkäri halusi kirurgin arvion leikkauksen tarpeellisuudesta. Se saatiin.
*
Simpukka, luulenpa, että pärjäilen, kun nyt tiedän varoa tiettyjä ruoka-aineita. Arkiset ruokailut ovat jo menneet remonttiin ja Toinen koittaa pysyä mukana projektissa parhaansa mukaan.
Kommentin jätti Ellinoora · perjantaina 5. helmikuuta @ 12:29