Kun joku täyttää merkkivuosia, hänen on päätettävä juhliiko tapahtumaa vai ei. Jos aikoo juhlia, on edessä varsinainen päätösten suma lähtien siitä, millä tavalla, missä paikassa, millä hetkellä ja kenen kanssa. Naisella on vielä asuun liittyviä päätöksiä. Ei ihme, että moni päätyy synttäripakolaiseksi – mikä ei välttämättä silti pelasta juhlimiselta, jos suku, ystävät ja työtoverit niin ovat päättäneet puolestasi.
Entinen työtoverini, johon ystävälliset suhteet ovat säilyneet halki vuosikymmenten, oli päättänyt juhlia jo ohitettua syntymäpäiväänsä kutsumalla ystävänsä muistojen iltapäivään. Huolella valittua musiikkia, juhlijan omia runoja ja otteita kirjoistaan ystävien valitsemina ja kauniisti esittäminä. Vain yksi puhe oli ja sekin lyhyt ja varsin vapaamuotoinen.
Tarjoilu oli pikantti, kakkukahvit korvattu maljoilla, joiden kera koolla oleva väki sai etsiytyä haluamaansa seuraan. Juhlija itse ihmetteli vuosien kiihtyvää katoamista jonnekin. Harvoin tavanneet tutut havaitsivat toistensa muuttuneen olemuksen ja senkin, että jotain nuoruudestamme meissä silti säilyy. Muuan entinen työtoveri lausahti kauniisti: sinulla on ihanan tuttu pilke silmissä, vaikka en nyt juuri nimeäsi muistakaan.
Vuodet eivät katoa yksin, ne vievät meiltä jotain mennessään. Vuodet myös tuovat uutta tullessaan. Mieleen tulvahti muistojen hyökyaalto. Sekin merkitys juhlilla voi olla.
Elämää eivät ole eletyt päivät, vaan päivät, jotka jäivät mieleen. En muista kuka on noin joskus sanonut, mutta aika osuvasti kuitenkin. Muistojen iltapäivä, hieno nimikin!
Kommentin jätti vilukissi · tiistaina 9. helmikuuta @ 18:51
Tyylikäs iltapäivä. Muistot ja tunteet pintaan nostattava. Kirjoituksestasi ruudun takaa tunnelman aistin.
Kommentin jätti Simpukka · torstaina 11. helmikuuta @ 18:13
Tuollaiset juhlat ovat ihania. Pääosassa ihmisten tapaaminen, muistojen jakaminen ja yhdessäolo. Ei syöminen ja juominen eikä puheiden kuuntelu. Idean varmaankin voi matkia on pian sellainen aika.
Kommentin jätti pensastasku · perjantaina 12. helmikuuta @ 17:48
”muistojen hyökyaalto”
Joskus sen aallon päällä voi surffailla. Joskus se taas imaisee sisäänsä niin, että on vaikea hengittää. Aina sieltäkin sitten pääsee pinnalla, ehkä jopa vähän puhtaampanakin…
Kommentin jätti mm · maanantaina 15. helmikuuta @ 18:59
Ystävät, muistoilla on merkitystä!
Pensastaskulle onnea etukäteen, merkkipäivänä ja jälkihehkuisia muistoja!
Kommentin jätti Ellinoora · tiistaina 16. helmikuuta @ 10:50
Kuulostipa mukavalta. Osaat kertoa niin mukavasti ü
Tosin, sitten kun saisin tilaisuuden osallistua johonkin tuollaiseen, jänistän kuitenkin. Ikuinen erakko.
Jonkun ala-asteen henkilöiden kesken järjestettävän luokkakokous-tyyppisen olivat aktiivisimmat koulukaverit onnistuneet saamaan kasaan – mikä on kyllä jo saavutus sinänsä – ja olivat saaneet sinne vielä porukkaakin paikalle. En tiedä oliko ollut yhtä hieno tunnelma kuin tuossa kertomassasi, mutta nostalginen varmasti kuitenkin.
Kuinka siellä oli naamaryppyjä vertailtu, mietin jälkikäteen, itse en ainakaan ketään tunnistanut kuvista joita jälkeenpäin näin. Paitsi opettajan ü
Kommentin jätti Pankin talkkari · tiistaina 16. helmikuuta @ 15:15
HEI ELLINOORA!
Vähän jälkijättöisesti luin kommenttisi muistojen iltapäivästä ja otin sen kiitokseksi, koska itse olin tuon iltapäivän järjestäjä. Moneen kertaan mietin etukäteen, miten ja miksi. Kutsu oli varsin yleinen ja tilaisuus avoin kaikille, jotka lehdestä sen huomasivat.
Koska ammoin virkatyössä ”pappi sai taas kahvia juodakseen” niin monta kertaa ja usein täytekakkujen kera, päätin, että kiitos ei enää. Sitä paitsi lasi kädessä voi seisoskella ja rupatella kaikkien kanssa. Te läsnäolijat teitte juhlastani jotakin.
Sekin täytyy mainita, ettei ole ihan helppoa siirtyä uudelle vuosikymmenelle. Siinä kirjat olivat minulle kirjoittavalle ihmiselle mainio peite. Ei ihan helppoa, vaikka tapoihini kuuluukin kehitellä juhla, jos vähänkin löydän aihetta.
Kiitos siis, Ellinoora, läsnäolosta ja kommentistasi.
Liisamarjatta
Kommentin jätti Liisa Järvinen · tiistaina 16. helmikuuta @ 17:48
Pankin talkkarille; erakotkin voivat juhlia, ikiomalla tavallaan. Eräänä kesäisenä syntymäpäivänäni menimme lähimpien ystävien kesken illastamaan intialaisittain. Lähiystäviä tapaa sen verran usein, etteivät lisääntyvät rypyt enää ketään yllätä.
Liisamarjatalle; jutun pointti oli tosiaan ilo muistoja herättäneestä juhlasta, jossa viihdyimme. Juhlimisen tapaasi olen ihaillut, siinä on aina jotakin hyvin persoonallista. Silloin se tuntuu osallistujastakin antoisalta.
Kommentin jätti Ellinoora · keskiviikkona 17. helmikuuta @ 21:11