Vaarilassa kukkivat ulkoikkunoilla vaaleanpunaiset Uuden Guinean liisat, amppelissa Karjalan neito ja tässä kirjoitusaparaatin vieressä viimeisin, pikkuinen Kiinanruusu, joka avaa yhden vaaleanpunaisen kukan kerrallaan ja jossa riittää nuppuja.

Ilmiselvästi tämän kesän väribuumi alkoi kehkeytyä Murusen syntymästä Esikoisen perheeseen. Mummelin oli tietysti ihan pakko viedä vaaleanpunainen pehmopupu kuiskimaan Murusen korvaan miten ihana pikku tyttönen hän on ja miten paljon häntä rakastetaan. Vanhempansa saavat pukea tyttösensä farkkumekkoon, jos heidän tyyliinsä kuuluu, mutta Mummeli ripottelee kotiinsa vaaleanpunaisia kukkia Murusen-onnessaan. Vaaria tuo suuresti huvittaa.

Väriterapiakirja kertoo vaaleanpunaisesta hellyyden, läheisyyden ja herkkyyden värinä. Vaaleanpunainen myös hoitaa kipuja ja rauhoittaa. Siinä toinenkin syy, miksi Murusen Mummeli on tarvinnut tänä kesänä ympärilleen vaaleanpunaista. Vaatetuksessa vaaleanpunainen vaatii vastaparikseen jotain voimakasta ja ryhdikästä, syvän vihreää, vahvaa violettia, sinistä tai mustaa. Mummeli ei itse pukeudu vaaleanpunaiseen huivia tai puseroa ehkä lukuunottamatta, mutta tunnistaa värin hoitavuuden kukkien kautta.

Mummelilla oli aikoinaan työtoverina nuori nainen, joka yli kaiken inhosi vaaleanpunaista väriä. Missä tahansa sitä näkikin, hän yökötteli ääneen. Samaisen väriterapiakirjan mukaan vaaleanpunaisen inho kertoo pahasta olosta, läheisyyden ja turvallisuuden puuttumisesta ja halusta unohtaa lapsuuden aikaiset torjutuksi tulemisen tunteet. En tiedä pitikö tuo paikkansa kyseisen henkilön suhteen, mutta jostain niin voimakas inho tietysti kertoo.

Sitäpaitsi Mummelia hoitava väri on aidosti suomeksi vaaleanpunainen, ei mikään pinkki!

Joo, kiitti vaa meil kaikil syntymäkarjalaisil, varsinkii teil, ketkä ootta ain heimolaisii tavates haikailleet, jot ei mikkää oo nii ko enne Viipuris. Siel olliit kesätkii semmosii ko kessiin pittää olla, päivä paisto alituisee ja nii ol lämmi jot syän sul. Maalaisserkku viel siihe, jot kärpäset suris ja hiki tippu heinämiehe nenäpääst.

No nyt on entiskesä täällä taas. Kolmatta jo peräkkäin mennään. Ei se mitään, jos lämpömittarit huitelee punaisella pari päivää, mutta kun tilanne on päällä viikon kaksi. Sandaali tarttuu asfalttiin ja varjoton parkki saunottaa. Eiköpä ala narina, ettei tätä hellettä kukaan kestä.

Tulin pihasta kitkemästä. Siellä kaikki rehottaa. Vettä on suihkuteltu joka ilta ja kukkamaa ilakoi sinistä, lilaa, keltaista, vaaaleanpunaista. Ei turhaan tullut kylvettyä lannoitetta kasvukauden alussa multiin. Näkyy rikkaruohotkin tykkäävän.

Mummo on niitä, jotka eivät hellettä diggaa eikä entiskesiä haikaile. Konstit on keksitty. Sisällä pyörii ilmaveivi. Suihkua saa aina kun tarvitsee. Kotonaan saa olla vilpoisimmassa tietämässään asussa. Pakko ei ole kuumimmalla kitkeäkään, jos ei jaksa. Mikä on ollessa.

Kyllä kiehahti Pissismummon pääpannu piisille niiet karsee katku leijailee talossa vieläki. Jaa mikäkö nyt. No, tämä maailman paras kunnallinen terveydenhuolto ja hoitotakuu. Joo paras on maailmassa sille, joka saa kepin oven väliin ja jaksaa rynkyttää. Pakko olla, jos ei ole vaihtoehtoa.

Muuan äiti-ihminen valitti taannoin paikallisaviisissa, että mikä on kun ei millään saa apua lapsen sairastuessa. Laittoi oikein tarkan selostuksen kokemuksestaan, kysymykset perään ja nimen alle. Ja mitäpä vastasi kaupungin terveydenhuollon aluevastuuyksikköjen hallinnollinen ylipääjohtaja. Luetteli miten hyväsysteemi toimii ja pani nimensä selostuksen alle. Mihinkään nimettyihin epäkohtiin ei ottanut mitään kantaa, ei selitystä, pahoittelusta puhumattaki. Pannu on näämmä kiehunu sielläki piisille jo.

Pissismummo kokeili tänä aamuna viimetteeks hyväsysteemiä ihan omakohtaisesti. Koko viime viikon jo yritti hän päästä ajanvaraukseen. Ei toivoakaan, kaakankaakan. Yritti terveydenhoitajan suoraan numeroon. Ensin oli lomalla tuo. Loman jälkeen puhelintunti oli tietysti tukossa kuin sanonkomikä. Yhtenä aamuna tiedotteen mukaan piti olla aamuaikakin soittaa. Siellä lauloi koko herttisen aamutunnin vastaaja, että enpä ole paikalla nyt, mutta yrittäkääpä balabaablaa..

Eipä ole maailmassa varatumpaa henkilöä kuin ajanvarauksen hoitaja. Aamusta iltaan se on itte varattu. Kone kaakattaa: ”Kaikkilinjammeovat blaablaablaa..yrittääkäämyöhemmin blaablaa..jos teillä on semmoista asiaa niin balabalablaa..jos tämmöistä niin blaabatiblaa..jos ei ole ole mitään näistä nih mitäs te tänne soitatte, töks.”

Poikakaveri näki loppuviikolla Mummon naamalla maailmanlopun merkit ja riensi neuvomaan nätisti oikein, että jos menisit paikalle henk.koht. kyselemään, ehkä asianlaita nytkähtäisi etiäppäin. Tänäpänä P.Mummo ottikin asiakseen vieriä kaksipyöräisellä terveyspalatsin pihaan. Ovi oikein itsestään lennähti auki, hyvä ettei punaista mattoa ollu lattialle vedetty.

Meitin kaupungin hyväsysteemi toimii tiimeittäin väestövastuuperiaatteella. (Komea on nimike, mutta käytännössä sillä siis voi pyyhkiä sitäsanonkomitä). Kaupunki on jaettu ilmansuuntien mukaan tiimeihin, joissa kussakin häärii lääkäriä ja hoitajaa. Asianomaisen tiimin käytävällä odotteli tasan yksi ukkoikään ehtinyt kohtalotoveri sen näkösenä, että tunti siinä jo vähintään oli vierähtäny ja koti-ikävää podettiin. Pissismummo rykimään, että missäs kaikki ovat, maanantaihan täällä on täysistuntopäivä. – Vissiin ne on juuttuneet ajanvarraukseen, sehän tiijjetään, tuumi Ukko.

Mummo ei istumaan kerinnyt, kun tuttu teehoo pyyhälsi käytävää huonettaan kohti ja Mummo kiekaisi nimen sille perään. Ja kas, Mummoa lykästi, teehoo sieppasi Mummon ovensa taakse, kun ei listallansa olijaa näkynyt. Otti siitä paikasta Mummon sormenpäästä verinäytteen, pani laajemmat kokeet labralistalle syksyksi. Lääkärin aika pitää sitten varata erikseen kokeiden jälkeen, sanoi. Kipaisi välinevarastosta uutukaisen näyteapparaatin, varmisti, että Mummo osaa sitä käyttää, lykkäsi apparaatin mukaan ja toivotti onnea ja menestystä. Tiimissä on kuulemma kahden lääkärin vajaus, hoitajista pula ja koko ison lafkan ajanvarausta hoitaa kolme ihmistä. Jos joku ylityöllisistä on vp:llä/lomalla/sairaana sijaisia ei ole.

Niinpä. Parasta hoitoa on itsehoito, ken kykenee siihen. Asia selvä. Pissismummo pakahtuu yksityisestä kiitollisuudesta hyväsysteemiä kohtaan. Teehoolla käyntiä kun ei edes laskuteta.

Pissismummolasta taas, päivää. Nyt kuuluu kummia. Poikakaveri ryhtyi inventoimaan vaatekaappiensa sisältöä. Tapahtuu toosi harvoin, melkein koskaan. Ja vielä kummempaa: lattialle ilmaantui mahtava röykkiö paitoja. – Tuu kattomaan, huuteli Pk. varsin tyytyväisenä itseensä. Pissismummo kehitteleiksen paikalle pienellä viiveellä (P.mummolassa kaikki tapahtuu nimenomaan v:llä ei p:llä) ja katseli kasaa mykistyneenä.

Taustoituksena mainittakoon, että liki nelikymmenvuotisen yhteiselon kuluessa, on Mummo vähitellen oppinut, että Poikakaverin vaatetus on suurinpiirtein hänen oma asiansa. Siis silleen, ettei vaimon toimeen kuulu sitä säätää. Suurin piirtein taas sisältää sen, että Mummoa tarvitaan makutuomariksi useinkin, mutta on ehdottomasti ymmärrettävä odottaa, että kysytään.  Ja miehen kaappien inventoiminen on erittäin hänen oma asiansa.

No, siis röykkiö. Vuosikerroittain työpaitoja oli siivilöity sivuun odottamaan loppusijoituspaikkaa. P.Kaverin ilme oli voitonriemuinen. Mummon helpotuksen huokauksessa poistui vähintään kasan verran turhautumista ja epäuskoa. Mummon kunniaksi mainittakoon, että hän kaivoi varastoistaan kommentoimatta isoja muovikasseja inventoijalle eikä puuttunut vaateröykkiöön. Tuskin noista mikään kirpputorikaan kiinnostuisi niin ehjiä kuin olivatkin.

Mummo pyydettiin oikein istumaan, kun kaappien jäljelle jätettyä sisältöä esiteltiin. Siinä istuessaan voimistelutti hän muistiapparaattiaan miettimällä miltä vuosikymmeneltä mikäkin esitelty vaate oli kotoisin, mutta varoi ottamasta kantaa muuten kuin juu tai ei, kun kysyttiin kelpaako. Kasa sen kun kasvoi. Lopun päivää Pissismummo mietti ankarasti, mistä tämä äkillinen tarmonpuuska sikisi. Todennäköisin syy lienee ollut huomattava vaikeus saada kaapeista enää mitään tarvitsemaansa esille purkamatta koko sisältöä ensin.

Ihmeitä tapahtuu, on se nyt uskottava. Nimittäin sekin vielä, että Poikakaveri käväisi pääkaupungissa muulla asialla ja tuli sieltä mukanaan uudet housut. Eikä yhtään paitaa.

Pissismummolassa on eletty tiiviisti moniosaisen mediadraaman pyörteissä. Arkadianmäen kesäteatterin rooleista käydyn räyhäkän kilpailun tuloksena tulevan näytäntökauden ensemble ja osajako on kutakuinkin selvillä. Vielä ei tiedetä varmasti kuka kihlaa ja kenet, sillä tarinan omituiset juonenkäänteet seuraavat toistaan niin tiheään tahtiin, että katsomo saa ihmetellä ymmyrkkäsilmin. Draaman ohjaajat lymyilevät jossain kulisseissa. Pissismummo peräti epäilee, onko näytelmä kenenkään hanskassa

Sen tässä on Mummokin huomannut, että ilta on alituiseen aamua viisaampi ja aamu iltaa. Ikinä et tiedä ihan varmasti missä mennään, kun näytelmän henkilöt eivät pysy itse laatimassaan käsikirjoituksessa viittä minuuttia kauempaa. Hommassa alkaa ankarasti olla improvisaatioteatterin makua. Kosiomiehen ja bestmanin kesken on ilmennyt vakavia erimielisyyksiä korostetusta neuvotteluhalukkuudesta huolimatta. Hylätty morsio on ovet paukkuen ja niskojaan nakellen poistunut näyttämöltä kriitikkojen aitioon. Uusi ehdokas esittää vaikeasti saatavaa, ei kieltäydy eikä suostu. Hohoo ja herttileija!

Ettei tässä kotoisessa teatterissa olisi tarpeeksi, samaan aikaan tosimiehistöllä on vierailunäytäntökausi Euroopan toisella kolkalla. Siellä huhkitaan vankasti topattuna mailoin, kypärin ja luistimin tarkoituksena toimittaa kohde vastapelurin pussiin, portsarin selän taakse ja samalla pitää oma pussi puhtaana. Epätoivon ja riehakkaan riemun hetket vaihtelevat. Poikakaveri raastaa tukkaansa tuon tuostakin ja Mummo neuvoo tunaroivia pelaajia ja tolloja tuomareita. Jos alkaa epäonni liikaa hiilestää, se on yleensä Mummo, joka poistuu aitiopaikaltaan. Poikakaveri ymmärtää olla neuvomatta, mitä nyt joskus urahtaa sen kuuluisan:  PAITSIO!

Tässä mylläkässä voi muistella kaihoisasti Lontoon kuninkaallisen teatterin näytäntöä, missä kaikki meni suunnitelmien mukaan ja hyvässä järjestyksessä. Vain yksi yllätys koettiin katsomossa: yhden suukon sijasta saatiin kaksi. Ah onnea.

Mummelia hyräilyttää ja hymyilyttää koko ajan ja Vaari sen kun myhäilee: odotuksen kuumat poreet ovat päättyneet riemukkaaseen poksahdukseen. Pojantytär Pikkukakkosella on suloiset kasvot, nöpönenä, tumma syntymätukka myssyn alla sekä asiaan kuuluvat kymmenen sormea ja uskomattoman pientä ja söpöä varvasta. Sormet pyrkivät suuhun, yksi tai kaksi kerrallaan. Syntymäyönä kuultiin puhelimitse Pojantyttären kommentti olosuhteidensa muutoksesta, mutta myöhemmin mummojen ja Vaarin sylikierrokselle päästyään hän uinaili tyytyväisenä enimmän aikaa.

Vaarilassa pidetään jalat kutakuinkin maan pinnalla, mutta sydämellä saa olla keväästä hassahtaneen perhosen siivet…

Vaalipäivän ilta Pissismummolassa oli Poikakaverin sitkeyden ansiosta kaikkien aikojen poliittista draamaa, jota oli Mummonkin lystikästä ohimennen seurata kuvattimesta, minkä muilta askareiltaan muisti. Juu, kylläpä oli tohkeissaan YLE:n toimittajaväki askaroidessaan  ajantasaisen tiedonvälityksen parissa. Ja juuei, ei ollut kivaa katsoa miten ääniä laskeva totuuskomissio hiljaa hyydytti hymyt niiltä, jotka olivat kuvitelleet itsestään ja joukkueestaan liikoja. Kivahan voittajan helppoa hymyä on sivusta katsella, kun tietää miten lähellä uho ja tuho joskus ovat toisiaan.

Pissismummo on tanakasti sitä mieltä, että puolueet saavat kasvonsa puheenjohtajiltaan. Media se kasvattaa siipiä ja sarvia tavallisille kuolevaisille, ihmisille, jotka ovat koko vartalollaan antautuneet olemaan esillä. Siinäpä joutuu vastuullinen sietämään jatkuvasti typeriä kysymyksiä, toistelemaan liturgioitaan ja kuuntelemaan vuosikaupalla tympeää, samansisältöistä jurnutusta ison salin aitiossa. Tai toisin päin ympäripyöreää ja ylemmyydentuntoista silittelyä ja selittelyä vakavissaan esitettyyn huoleen asiain tilasta.

Kyllä on oikealla laidalla naama niin näyttänyt paremminvoivien hymyä, poikamaista innostusta ja onnistuneesti vilpittömänoloista uskoa omaan missioon. Keskellä kipsaannuttiin jäykistelemään asialinjalla, vilkuilemaan oikealle ja vasemmalle, varomaan sanoja niin, että vallan unohtui oman väen liikavarpaiden jomotus. Hallitusrooliin voi kuristua moni kokematon porukan päällikkö, sekin tässä paljastui. Ja vasemmalta tultiin valoisasti ja rennosti hölkäten ohi vähättelystä ja piikittelystä piittaamatta.

Oijoi, olipa monen ilmeisen vaikea käsittää, että jymypaukku ei tussahtanutkaan suutariksi vaan jytisi oikeasti niin, että ennustajaeukot puraisivat kipeästi kieleensä ja kynänpyörittäjät sekoilivat analyyseissään. Mikäs tässä, mukavahan on katsella seuraavat neljä vuotta paremminvoivia ja loppuviimetteeksi parhaiten nauravia, joiden kouriin pian vastuun paino jysähtää, tuumii Mummo. Voivoi pientä juhlijaa, arkiaamu sarastaa….

Pissismummolan väki hiljentyi kotikatsomossaan kumpikin omalle valtaistuimelleen tarkkailemaan aikalaisasiaohjelmaa tv-kakkoselta. Siellä tarjottiin tiistai-illan ratoksi ns. keskustelua kahden toimittajahenkilön paimennuksella. Aiheena ollut Sosiaalinen media ei sikäli ole Mummon juttu, kun ei hän mainittuihin facebookiin ja muihin hommafoorumeihin ole menossa eikä sieltä tulossa eikä tiettävästi Poikakaverikaan.

Koska itse asia ei niin Mummoa näpännyt, keskittyi hän seurailemaan tapahtumaa. Nonnih, onpas toimittajahenkilöllä huomattavan pitkät sääret, huomattavan valkoiset caprit ja huomattavan korkeakorkoiset avokkaat. Punaistakin oli yläpäässä, mistä kaikesta tulee Mummolle mieleen Miitta-täti. Taisi sillä joku charmantisti harmaaantunut herrasmieskin olla kaverina. Huiskivat toisiaan korttipinolla, jossa kaiketi kerrotaan mitä pitää kysyä ja keneltä.

Koolle kutsuttu sosieteetti lienee ollut aikalaisasiassa ansioituneita hommaajia, muutama nainen miesjoukossa. Mummo pani merkille porukan pukukoodin kirjavuuden.  Kokenut asiapoliitikko oli tyylikkäästi kokomustassa, helminauhan ja helakanpunaisen pashminan kera. Nuorempi naisväki erottui miehistä lähinnä tukanvärillä. Parilla herralla oli tavanomainen puvuntakki-solmio-farkut yhdistelmä, muut epämääräisvärisissä lökövaatteissa. Suomalaismies sosiaalisessa mediassa.

Mummo tarkkaili porukan ilmeitä ja elekieltäkin. Siitä voi päätellä vaikkapa onko sosiaalinen media hyväksi ihmiselle. Mitä, onko hyväksi! Uurteisia, väsyneitä kasvoja, ilmeettömiä päänsä sisään umpeutuneita miehiä, nuorilla naisilla kaiken nähneen rävähtämätön katse. Nuorisotutkijanaisella oli sentään elävän ihmisen kasvot ja nettinatiiviksi julistetulla laulajapojalla silmissään pilkahdus unelmaa.

Vaan mitäkäs puhuttiin. Mummo epäilee kuulleensa muutamaan kertaan aikalaisasiasanoja, kuten vihapuhe ja rasismi. Varmuutta ei ole, syntyikö oivalluksia tai tultiinko mihinkään tulokseen, mutta mieltä oltiin kovasti taas. –  Tääki sosiaalinen media on niin tätä, tuumi Mummo. Ilmeetöntä ja intohimotonta pulinaa, päänsisäistä hommailua, jota liikuttelee puolesta tai vastaan rasismi ja viha.

– Tuo kyllä pyllähtää nurin viimeistään ylihuomenna, veikkasi Pissismummo eräänä lauhana talviaamuna pitäessään teemuki kourassa pihakatselmusta keittiön ikkunasta. – Jaa, tuoko,  heräsi Poikakaveri lehtensä syövereistä killistelemään Mummon katseen suuntaan, – ehei, ei kaadu vielä moneen viikkoon. Sen kallistuskulma on suunnilleen sama kuin Pisan tornissa ja sekin seisoo pystyssä aina vain. – Kiistelläänkö, yllytti Mummo, – sehän torni ei ole lumesta niinku tuo tötterö. Tuosta kevätaurinko syöpi toista laitaa joka päivä, kyllä se kohta siitä pyllähtää, vaikka vetoa lyötäis.

Poikakaveri ei ryhdy Mummon kanssa vetosille, kun se on yhden kerran hävinnyt siinä puuhassa oliko nyt vitosen vai joutuiko piffaamaan peräti leivoskahvit. Kyllä se on sen verran karvas kokemus miehelle hävitä veto. Sen sijaan ryhtyi hän laatimaan yhtälöä tötterön korkeuden, leveyden, kaltevuuskulman, ilman lämpötilan ja lukuisten muiden asiaan vaikuttavien seikkojen vaikutuksesta tötterön kaatumiseen tai pystyssä pysymiseen. Siitä saikin kelpo askaretta sille aamulle. – Juuei, ei kaadu, todisti hän aukottomasti.

Pissismummon ennustuksella oli sikäli huono tuuri, että ylihuomisen vastaisena yönä pakkaslukema putosi reippaasti ja tötterön tilanne jäätyi niille sijoilleen. Poikakaverin kunniaksi mainittakoon, ettei hän ilkkunut siitä Mummolle, mistäpäs tuo säätilan muutos olisi toissapäivänä tiedetty. No, nyt pakkasta on sitten riittänyt toisen jos kolmannenkin viikkotolkun. Tötterö könöttää kallellaan aina vain. Mummoa kyrsii ja kismitteleiksen, mutta mitään ei mahda. Kyllä niin meni ennustus poskelleen, vaan tötterö ei, ei sitten millään.

Ai mikäkö tötterö? No, kun pihalla on puolenmetrinen koivupölkky, jonka päässä rönsyili kesän kukka ruukussaan. Unohtuipa tuo Mummon syyskiireiltä, viheriöi mukavasti monen pakkasyönkin jälkeen, kunnes peittyi lumimyräkän toimesta. Ja kuten tiedetään sittemmin lunta on tullut moneen otteeseen ja paljon. Kasvin päällys alkoi muistuttaa ensin taikurin hattua ja lopulta sitä kuuluisaa tornia. Kaltevuuskulma lienee edelleen kymmenen asteen luokkaa, mutta sitä ei Poikakaverin laskelma kerro minä aamuna kellahtaa. Se jää nähtäväksi.

Ystäväni Wanharouva, 85 v, tuli ovelleen ilman rollaa ja keppiä. Hän oli ollut kaksi viikkoa kuntoutuksessa. Tuetta kävely oli jäykkää ja huteraa, mutta todellinen saavutus, sillä  pitkään aikaan hän ei ollut voinut liikkua kotonaankaan ilman apuvälineitä. Kuntoutumisohjelma oli tuottanut hienoa tulosta.  Hän esitteli suorastaan ylpeänä lausuntoa, jossa todettiin hänen olleen myönteinen ja aktiivinen kuntoutumisohjelmansa toteuttamisessa ja edistyneen hyvin.

Wanharouva oli kysellyt terveyskeskuslääkäriltä kuntoutuksesta useaan otteeseen jo ensimmäisen lonkkaleikkauksen jälkeen ja sitten uudestaan, kun toinen lonkkanivel oli uusittu. Tuloksetta. Viimein rouva marssi itse rollaattoreineen Kelan konttoriin kysymään onko kuntoutus tosiaan tarkoitettu vain työikäisille. Ei se ole iästä riippuvaista, vaan hoidon tarpeesta, oli vastaus. Siitä paikasta Wanharouva ryhtyi täyttämään Kelan vaatimia lomakkeita. Hoitavalta lääkäriltä tarvittiin ns. B-lausunto. Siis takaisin lähtöruutuun.

Tk-lääkäri oli edelleen nihkeä, selitteli, ettei nyt ehdi, kun on lähdössä lomalle. Wanharouva palasi lääkärin loman jälkeen. Sitten selitys oli, ettei kesäksi kirjoiteta mitään kuntoutuksia. Kesän mentyä Wanharouva iski täytetyt lomakkeet lääkärin eteen. – En lähde täältä, ennen kuin B-lausunto kirjoitetaan. Tk-lääkäri yritti vielä tarjota kuntoutukseksi terveyskeskuksen omaa allasvoimistelua, mutta kun Wanharouva ei antanut periksi, lupasi lopulta toimittaa lausunnon Kelaan.

Kuntoutusanomus hyväksyttiin Kelassa. Aikanaan Wanharouva sai kutsun kuntoutukseen ja ilmaantui asianomaiseen paikkaan. Hän sai kuntoutusviikkojen ohjelman, mutta alkoi kohta ihmetellä eikö ole tarjolla muuta kuin luentoja, uintia ja hyvää ruokaa. Kuntoutuslääkäri sanoi hämmästyneenä, etteivät rouvan ikätoverit yleensä jaksa muuta. Wanharouvalle suunniteltiin henkilökohtainen kunto-ohjelma opastuksineen. Joka päivä hän kävi kuntosalilla ja allasvoimistelussa ja tulosta alkoi näkyä. Hän sai kotiohjelman ja kutsun uudelle kuntoutumisjaksolle.

Varsinainen sisutar tämä vanharouva, vai mitä!