Pissismummolasta taas, päivää. Nyt kuuluu kummia. Poikakaveri ryhtyi inventoimaan vaatekaappiensa sisältöä. Tapahtuu toosi harvoin, melkein koskaan. Ja vielä kummempaa: lattialle ilmaantui mahtava röykkiö paitoja. – Tuu kattomaan, huuteli Pk. varsin tyytyväisenä itseensä. Pissismummo kehitteleiksen paikalle pienellä viiveellä (P.mummolassa kaikki tapahtuu nimenomaan v:llä ei p:llä) ja katseli kasaa mykistyneenä.

Taustoituksena mainittakoon, että liki nelikymmenvuotisen yhteiselon kuluessa, on Mummo vähitellen oppinut, että Poikakaverin vaatetus on suurinpiirtein hänen oma asiansa. Siis silleen, ettei vaimon toimeen kuulu sitä säätää. Suurin piirtein taas sisältää sen, että Mummoa tarvitaan makutuomariksi useinkin, mutta on ehdottomasti ymmärrettävä odottaa, että kysytään.  Ja miehen kaappien inventoiminen on erittäin hänen oma asiansa.

No, siis röykkiö. Vuosikerroittain työpaitoja oli siivilöity sivuun odottamaan loppusijoituspaikkaa. P.Kaverin ilme oli voitonriemuinen. Mummon helpotuksen huokauksessa poistui vähintään kasan verran turhautumista ja epäuskoa. Mummon kunniaksi mainittakoon, että hän kaivoi varastoistaan kommentoimatta isoja muovikasseja inventoijalle eikä puuttunut vaateröykkiöön. Tuskin noista mikään kirpputorikaan kiinnostuisi niin ehjiä kuin olivatkin.

Mummo pyydettiin oikein istumaan, kun kaappien jäljelle jätettyä sisältöä esiteltiin. Siinä istuessaan voimistelutti hän muistiapparaattiaan miettimällä miltä vuosikymmeneltä mikäkin esitelty vaate oli kotoisin, mutta varoi ottamasta kantaa muuten kuin juu tai ei, kun kysyttiin kelpaako. Kasa sen kun kasvoi. Lopun päivää Pissismummo mietti ankarasti, mistä tämä äkillinen tarmonpuuska sikisi. Todennäköisin syy lienee ollut huomattava vaikeus saada kaapeista enää mitään tarvitsemaansa esille purkamatta koko sisältöä ensin.

Ihmeitä tapahtuu, on se nyt uskottava. Nimittäin sekin vielä, että Poikakaveri käväisi pääkaupungissa muulla asialla ja tuli sieltä mukanaan uudet housut. Eikä yhtään paitaa.

  • Ohoh! Tämä pitää luettaa miehellä. Hän on luvannut alkaa kerätä voimia kaappiensa katsastukseen. Meillä kertymää on eniten housuissa. Viimeksi Torpalla, kun naulakkoja tyhjennettiin, tuli vastaani seitsemät kuulemma työhousuiksi varatut vain vähän rikkinäiset kappaleet. Rivitalon kaappiinsa ei tahdo henkaria saada mahtumaan. Jospa se päivä vielä koittaa meilläkin…

    Kommentin jätti annikki · torstaina 12. toukokuuta @ 08:16

  • Kyllä se koittaa, usko vain! Niin se kai on, että naisväki innokkaimmin niitä komeroita syynää. Meillä käytiin yhteinen vaatehuone läpi toissa keväänä ja paljon käyttämätöntä lähti silloin, mutta kovaa neuvottelua käytiin. Mulla on vielä yksi kaapillinen erilaisten elämänvaiheiden muistoja, valokuva-albumeja ja irtokuvia – ne odottavat aikaansa.

    Kommentin jätti Ellinoora · perjantaina 13. toukokuuta @ 12:45

  • Muistithan heti kiikuttaa ne muovipussit loppusijoituspaikkaansa, jotta ei tule Poikaystävä katumapäälle. Kuulosti sentään olevan vaatteissa kovasti historian huminaakin.

    Vakavasti puhuen, olen itsekin tyhjentänyt kodin ja mökin ylimääräisiä tavaroita kirpputorin kautta pois ja täytyy sanoa, että on mukavaa päästä eroon ylimääräisistä tavaroista!

    Kommentin jätti Kirsikka · sunnuntaina 15. toukokuuta @ 00:04

  • Esimerkin voima on ihmeellinen. Nyt pyydän miestä koneen ääneen, hienon tarinan vuoksi. Niin, minusta hieno, mitähän mies tästä sanoo :). Peukut pystyssä luen ja toivon.

    Kommentin jätti Lastu · perjantaina 20. toukokuuta @ 10:05

  • Joo, Kirsikka, kyl se Pk. sentäs vei ne pussit ihan itse. 🙂
    *
    Lastu, tämä käsitys siitä, minkä verran pitää kaapeissa olla valinnanvaraa ja mikä on käyttöaste millekin vaatteelle ja kannattaako pitää varalla vielä, kun ei ole viiteen vuoteen käyttänyt kummiskaan – tää käsitys on naisella eri. Niin että peukutuskaan ei aina auta, jos on pahaksi päässyt. Toivotaan kumminkin niitä heikkoja signaaleja sinnekin päin. 🙂

    Kommentin jätti Ellinoora · maanantaina 23. toukokuuta @ 13:16

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.