Vaalipäivän ilta Pissismummolassa oli Poikakaverin sitkeyden ansiosta kaikkien aikojen poliittista draamaa, jota oli Mummonkin lystikästä ohimennen seurata kuvattimesta, minkä muilta askareiltaan muisti. Juu, kylläpä oli tohkeissaan YLE:n toimittajaväki askaroidessaan  ajantasaisen tiedonvälityksen parissa. Ja juuei, ei ollut kivaa katsoa miten ääniä laskeva totuuskomissio hiljaa hyydytti hymyt niiltä, jotka olivat kuvitelleet itsestään ja joukkueestaan liikoja. Kivahan voittajan helppoa hymyä on sivusta katsella, kun tietää miten lähellä uho ja tuho joskus ovat toisiaan.

Pissismummo on tanakasti sitä mieltä, että puolueet saavat kasvonsa puheenjohtajiltaan. Media se kasvattaa siipiä ja sarvia tavallisille kuolevaisille, ihmisille, jotka ovat koko vartalollaan antautuneet olemaan esillä. Siinäpä joutuu vastuullinen sietämään jatkuvasti typeriä kysymyksiä, toistelemaan liturgioitaan ja kuuntelemaan vuosikaupalla tympeää, samansisältöistä jurnutusta ison salin aitiossa. Tai toisin päin ympäripyöreää ja ylemmyydentuntoista silittelyä ja selittelyä vakavissaan esitettyyn huoleen asiain tilasta.

Kyllä on oikealla laidalla naama niin näyttänyt paremminvoivien hymyä, poikamaista innostusta ja onnistuneesti vilpittömänoloista uskoa omaan missioon. Keskellä kipsaannuttiin jäykistelemään asialinjalla, vilkuilemaan oikealle ja vasemmalle, varomaan sanoja niin, että vallan unohtui oman väen liikavarpaiden jomotus. Hallitusrooliin voi kuristua moni kokematon porukan päällikkö, sekin tässä paljastui. Ja vasemmalta tultiin valoisasti ja rennosti hölkäten ohi vähättelystä ja piikittelystä piittaamatta.

Oijoi, olipa monen ilmeisen vaikea käsittää, että jymypaukku ei tussahtanutkaan suutariksi vaan jytisi oikeasti niin, että ennustajaeukot puraisivat kipeästi kieleensä ja kynänpyörittäjät sekoilivat analyyseissään. Mikäs tässä, mukavahan on katsella seuraavat neljä vuotta paremminvoivia ja loppuviimetteeksi parhaiten nauravia, joiden kouriin pian vastuun paino jysähtää, tuumii Mummo. Voivoi pientä juhlijaa, arkiaamu sarastaa….

  • Hauskaa ja sattuvaa analysiä syntyi siinä muiden askareiden ohessa! Esim. oman väen liikavarpaiden jomotus ja voi voi pientä juhlijaa, arkiaamu sarastaa..
    Sopisit vallan Soinin sanontojen keksijätiimiin!

    Kommentin jätti annikki · tiistaina 19. huhtikuuta @ 15:09

  • Juuei, ei käy Pissismummon pirtaan jytkyväki – sitä paitsi Soini tuntuu keksivän suuhunsa sopivia ja korvaan tarttuvia sutkauksia ihan itse 😉

    Annikki, oli muuten mainio mielipide, jonka satuin kuulemaan samaisen draaman jossain vaiheessa, kun Tuomioja totesi, ettei ole kahteenkymmeneen vuoteen katsonut suurta vaalikeskustelua. En viitsisi itsekään, mutta Poikakaveri on ajankohtaisia tarkoin seuraavaa sorttia. Siinä viisastuu ohikulkiessaan ja omiaan puuhaillessaankin.

    Kommentin jätti Ellinoora · tiistaina 19. huhtikuuta @ 19:03

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.