Samaan aikaan toisaalla Nalle Paksuli ja Jänö Pitkäkorva, jotka olivat ystävyksiä, viettivät joulukuusen tuntumassa ja takkatulen loisteessa mehuhetkeä keskenään. He eivät olleet vähään aikaan tavanneet, joten heillä oli paljon keskusteltavaa. – Miten sulla menee, kysäisi Paksuli, – näytät vähän laihtuneen viime näkemästä. – Kiirettä on pitänyt, juoksua riittää ihan mahdottomasti ja hypittävää sinne sun tänne, eikä aina ehdi syömäänkään. – Oisko sulla nyt aika vähän hengähtää? Jänis pitkäkorva hengitti monta kertaa oikein syvään ja harvaan s i s ä ä n…ja u l o s… – Alkaa tuntua paremmalta, se sanoi. Ja niinhän siinä kävi, niin kuin usein käy, kun toinen sai puhallettua poikki kiireensä ja harminsa, hän unohti vuorostaan kysyä Nalle Paksulilta, miten sulla menee. Eikä Nalle saanut sanotuksi, mikä hänen mieltään painoi tai mistä hän oli tullut iloiseksi. Ystävän kiireet tuntuivat tärkeämmiltä.
Muumipeikko ja Niiskuneiti tekivät juhlanjatkotreffit ulkosalle. Havupetille he istuivat huopa hartioillaan juomaan kaakaota. Takanaan jylhä tähtitaivas, puun oksalla lyhty he sytyttivät vielä yhden yhteisen kynttilän. – Me ollaan tässä vain ihan hiljaa kahdestaan, kuiskasi Niiskuneiti. – Miten onkin ihmeen hyvä olla näin, jatkoi Muumipeikko. Tähdet humisivat hiljaa taivaankannella. Kynttilän liekin värähtely sai molemmat ajattelemaan mukavasti kutkuttavia ajatuksia tästä hetkestä ja tulevaisuudesta. Joskus puhuminen on paikallaan, joskus taas herkät ajatukset on viisainta pitää sisällään ja keskittyä kylki kyljessä istumisen lämpimään tunteeseen. Sillä tunteen sisällä ajatukset kypsyvät sanoiksi ihan itsestään.
Koska oli joulukuun kuudes päivä, ja se on Suomen itsenäisyyspäivä ja toinen adventtisunnuntaikin, koko Muumilaakson väki kokoontui juhlaan Niiskuneidin ja Pikku Myyn koristeleman kuusen ääreen. Paljon oli laakson pientä väkeä tullut koolle ja muutamat olivat tuoneet toisilleen pieniä paketteja, joissa kaikissa oli toivon pilkahduksia ja rakkauden murusia. Tämmöisiä juhlia jotkut ihmiset kutsuivat pikkujouluiksi, mutta Muumilaakson väelle nämä olivat itsenäisyysjuhlat ja niihin kuului aina maailman kaunein ja ihanimmin koristeltu joulukuusi. Tonttu Touhukas oli kiivennyt taas Peuran selkään ehtiäkseen mukaan. He seurailivat laakson väen juhlaa vähän kauempaa. Pikkuväen ja Muumiperheen iloa katsellessaan Tonttu Touhukas tuli itsekin kovin iloiseksi, unohti kaikki joulun touhuja koskevat huolensa ja alkoi hyräillä itsekseen: Maa on niin kaunis, kirkas Luojan taivas…
Samaan aikaan muumilaaksossa olivat jouluvalmistelut täyttä päätä käynnissä. Muumimamma oli jo leiponut ison joulukakun ja vasullisen Mamman erikoispipareita. Muumipeikko oli käynyt etsimässä metsästä Papan kanssa laakson kauneimman kuusen. Miten Mamma ilahtuikaan siitä! Ja Niiskuneiti, joka oli ollut lapioimassa muumitalon pihapolkua auki, alkoi silmät säihkyen heti suunnitella miten se koristeltaisiin. Esijuhla oli tulossa, juhlittaisiin isoja sinivalkoisia ja kahden kynttilän kokoisia asioita. Joulunaluksen esijuhlat ovat yhtä tärkeitä kuin itse joulukin ja joulussakin on sisällä monta juhlaa; on tonttujen jouluaatto, on harras joulunlapsen syntymäpäivä ja iloinen joulutähden päivä reki-, pulkka- tai autoajeluineen. Juhlanodotus kutkutti mukavasti koko muumilaakson väen mieltä.
Kurre Oravainen sanoi tietävänsä, missä on tonttujen tupa ja lähti johdattamaan peuraa rantaa kohti. Tulivat ensin tonttujen saunalle, joka oli lämpiämässä. Peura jätti pakettinsa saunan kuistille ja livahti saman tien metsään omille poluilleen. Oravainen istahti jäälle ihmettelemään miten Tonttuvaarikin aikoi pulahtaa avantoon. Huu! Ihan hytisytti ajatuskin. Tonttu Touhukas oli jäänytkin saunan kuistille eikä uskaltanut mennä isojen kanssa avantoon. Siinä hän huomasi paketin jossa luki Tonttu Touhukkaalle. Joku oli tuonut hänelle paketin! Touhukas ilahtui ihan kokonaan varpaita myöten ja hänelle tuli yhtä lämmin olo kuin saunan löylyssä. Joku ajattelee häntä jossain!
Peura kuljeskeli metsässä paketti sarvissaan tavatakseen Tontun. Kuinka ollakaan eteen tupsahti Kurre Oravainen. Se oli aika pieni vielä, mutta oli jo sangen seurallinen luonteeltaan. Aamiaiskäpy tassuissaan se keskusteli parhaillaan jouluvalmisteluista Punatulkkusten kanssa. Salaa korkeammalla oksalla istuva Tilhiskä kuunteli tyyriinä juttua, muttei osallistunut siihen. Se oli näet napsimassa pihlajanmarjoja, niin sillä ei ollut aikaa puuttua Oravaisen puheisiin. Peura katseli silmät pyöreinä punaisia marjaterttuja joilla oli lumihattu. Siinäpä puu, ihan täynnä iloa, Peura ajatteli ja sitä alkoi hyräilyttää.
Tieto oli kulkenut eläinystävysten kesken. Tavatessaan Peuran metsäpolulla Kettu oli kuiskannut tämän korvaan, että Tonttu Touhukas on allapäin ja tarvitsee apua. Joulu tulee ja Tonttu ei jaksa touhuta, mitäs nyt tehdään. – Hei, pannaan pieneen pakettiin päivän annos Toivon pilkahduksia! Ne ovat pieniä kuin pastillit, mutta tehoavat aina. Ystävykset kokosivat pilkahduksia ja kirjoittivat reseptiin annoksen kutakin viikon päivää varten. Varoittivat vielä, ettei saa ahmia, pilkahdukset auttavat, kun ne saavat tulla yllättäen ja sellaisina kuin ovat. Ne pitää vain huomata.
Tonttupoika Touhukas hätkähti pahasti hereille huomatessaan, että joulukuu on jo alkanut. Ei kyllä tunnu yhtään joulukuulta, hän mietti itsekseen. Eiliset lumetkin olivat jo taas tipo tiessään. Kaikki tuntui jotenkin erilaiselta kuin ennen. Hiljaista oli kylillä, ei juuri ketään missään. Touhukas päätti käydä kyselemässä joulukuun fiilistä Kettu-ystävältään, jolla yleensä oli aina oikeat fiilikset oikeaan aikaan. Pelkkä ystävän viisas ja rauhallinen katse oli usein ennenkin auttanut Tontun raiteilleen.
2. Jaa haaste viidelle tykkäämällesi blogille ja ilmoita siitä heille.
3. Muista nauttia listaamistasi asioista mahdollisimman usein!
Marmustoi haastoi listan tekoon. Pidän hyvänä, että silloin tällöin näitä itselleenkin tulee näin muistuteltua. Kun lista on ’tämän hetkinen’, voi se elää ja muuttua. Asiat tulevat kirjattua siinä järjestyksessä kun ne nyt mieleen tulevat.
metsässä kävely – miten julhallisen kauniita talvipuut, lumikummut, eläinten jäljet hangella; eilen kuulin ensi kertaa tänä vuonna talitiaisen varovaisen ti-tyyn
kitaramusiikki ja fadolaulut – nämä ovat kestosuosikkejani, ne herkistävät aina
tulppaanikimppu – kukkien intensiiviset värit ja selkeä muoto; tähän aikaan vuodesta tulppaanit ovat parhaimmillaan ja niihin löytyy aina muutama kolikko jokaviikkoisella kauppamatkalla
takan ääressä istuskelu pakkaspäivänä metsästä tultua – tulen loimotus, kodikas rätinä, vieno savun tuoksu ja hiilloksen hehku; missä kaikessa ehtiikään ajatus lentää
puhelu ystävältä tai ystävälle – jos välimatka erottaa, on ihana kuulla tutun äänen kertovan ja kysyvän; miten ihmeen paljon äänen sävyt ja tauotkin puhuvat, kun tarkkaan kuuntelee
uusi runokirja – mikään ei voita uuden kirjan tuoksua, kun sitä ei ole kukaan muu vielä lukenut, ihan kuin runoilija puhuisi juuri minulle; en usko, että minusta tulee koskaan sähköisen kirjan ystävää
miettiä matkaa jonnekin – mitä haluaisin kokea juuri nyt ensi kertaa ja vain tämän kerran
lapsuusmuistojen ja tunnelmien kirjaaminen tuntuu tärkeältä ja hyvältä juuri nyt
lippu lempinäyttelijän esitykseen teatterissa; nyt juuri Seela Sellan ja Ismo Kallion Aie odottaa
yllättävä halaus arkiaamuna keittiössä…
Olisipa hauska kuulla mitä ovat vaikkapa Pastorin blogissaan, Jokivarren Maaretan, Obeesian, Maaliskukan ja Annikin lempijutut. Haasteenhan voi ottaa vastaan tai jättää, jos ei nyt tunnu siltä.
Huomasin itse vastatessa, että lempiasioista on hyvä muistutella itseään aika ajoin. Marmustoin videolinkki sai minut muistamaan kaikki kitara- ja fadolevyt, joita on hyllyssämme ja autoradiosta kuultu hurmaava saksofonisoolo taas muistutti kaikista jazz-albumeista, joita en ole vähään aikaan kuunnellut.
