Tonttupoika Touhukas hätkähti pahasti hereille huomatessaan, että joulukuu on jo alkanut. Ei kyllä tunnu yhtään joulukuulta, hän mietti itsekseen. Eiliset lumetkin olivat jo taas tipo tiessään. Kaikki tuntui jotenkin erilaiselta kuin ennen. Hiljaista oli kylillä, ei juuri ketään missään. Touhukas päätti käydä kyselemässä joulukuun fiilistä Kettu-ystävältään, jolla yleensä oli aina oikeat fiilikset oikeaan aikaan. Pelkkä ystävän viisas ja rauhallinen katse oli usein ennenkin auttanut Tontun raiteilleen.

  • Tämän vuoden joulukalenterin tarina on kirjoitettu lastenlasten iloksi sillä idealla, että huimien seikkailujen tilalle tekstiin on ujutettu hiljaisia viisaita ajatuksia, joiden hoksaaminen tekstistä on se juttu.
    Mikä ettei aikuinenkin voisi lukea ja kommentoida.
    Kuvat ovat edellisten vuosien tapaan säilytettyjen ja lähteväksi hankittujen joulukorttien taidetta.

    Kommentin jätti Ellinoora · lauantaina 12. joulukuuta @ 21:27

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.