Kenkkukoipi ja keppi rauhoittivat Tonttumuorin joulun. Olisi hän aika suurella todennäköisyydellä langennut häärimään ja käärimään, keräämään ja paketoimaan ynnä laatimaan listoja siitä, mitä tarvitaan pöydän koreudeksi ja sen ääreen kokoontuneelle väelle maistuvaksi ateriaksi. Koska sitä paitsi korona, vietettiin joulua kahdestaan Tonttuvaarin kanssa kotikolossa hissun ja kissun, mikä olikin oudon mukavaa – ja samalla hiukan haikeaa.
Kotitonttujen aattoon ilmaantui uusi kuvio, teams-meeting, kera tonttusuvun lapsuusmaan suunnalla asuvien tarmokkaiden ja kotitonttujen. Promoottorina toimi Tonttumuorin kummipoika, TT=Tonttu Tarmokas, jonka perhe asuttaa muorin ja Tonttuveljensä lapsuuskotia näiltä main koilliseen.
Alkuhämmingin jälkeen TT sai porukan järjestykseen. Tonttumuori ja Tonttuvaari saivat aloittaa kierroksen ja esittelivät historian pienimmän (’kahden hengen’) joulukuusen, jossa siis EI ole ledivaloja vaan oikeat vanhanaikaiset kuusenkynttilät. Kerrottiin, että seuraavaksi keitetään joulupuuroa iso kattilallinen, sitten katsotaan tonttujen joulurauhan julistus tonttujen teeveestä. Lumiukon katsominen on liittynyt perinteisiin tonttulasten ja tonttupienimmäisten myötä. – Kuopustontun porukka uutisoi lähes lumettomasta joulusta ja puuron keittohan se heilläkin oli mielessä seuraavaksi, kun komeaksi koristeltu joulukuusi oli jo valmiina. Kinkku paistettaisiin ensi kertaa Kuopustonttulan uudessa umpigrillissä. Pikkufriidutonttu* siinä turvautui välillä tonttuäidin syliin kaksi sormea suussa, mikä paljasti, että päiväuniaika oli tulollaan. – Seuraavaksi Esikoistonttu kertoi, että heillä on jaossa sähköpostitse linkki Paratiisitonttujen perheorkesterin joulumusiikkiesitykseen, johon ei onnistuttu tähän yhteyteen linkittämään ääntä. Tonttu Murunen esitti taustalla akrobaattitemppuja tangolla pää alaspäin. Ritaripoikatonttu** sen sijaan istui arvokkaasti paikoillaan isän vieressä. Komea oli heidänkin joulukuusensa kimaltavin koristein ja puuron keitto mielessä seuraavaksi.
TonttuSerkku Savon kaupungista esitteli perheensä, jonka kaksi tonttupoikaa viivähtivät pari minuuttia kuvassa. Heidän ikkunastaan näkyi lumista maisemaa, joka kyllä meillä herätti kateuden huokauksia. Sielläkin oli joulukuusi jo kauniisti valaistu ja koristeltu. Heillä oli mielessä myös matka pohjoiseen, iloisesti hymyilevän ÄitiTontun sukua tapaamaan. Kinkun osto oli jäänyt vähän viime tippaan, niin kerrottiin, löytyi enää jäinen kimpale, jota ei ehkä aattoillaksi ikävä kyllä saa kypsäksi. (Eivät tainneet olla ainoita, joilla oli kinkun kanssa aikatauluongelmia.) – Sitten oli vuorossa tonttuserkkujen isä, Tonttumuorin Tonttuveli, joka on tämän sukuhaaran vanhin. Hän ja vaimonsa oli kutsuttu mukaan lähellä olevasta eläkekodistaan. Tonttuveli tyytyi toivottamaan oikein hyvää joulua kaikille. – Kummipoika TT, joka puolestaan on meetingin läsnä olleista tonttuserkuksista vanhin, joutui ahkeroimaan tekniikkapuolella ja pilkahti siksi kuvassa vain pari kertaa. Onneksi talon Tonttuäiti edusti ryhdikkäästi koko porukkaa. Kauniisti oli sielläkin kuusi jo koristeltu ja puuron keitto meneillään. Kummipoika TT kertoi valmistelevansa striimausta joulupalveluksiin ja joulun muuten sujuvan perinteisesti saunomisen ja syömisen merkeissä.
Oi, miten erinomaisen hyvä mieli jäi Tonttumuorille ja Tonttuvaarille tästä uusimuotoisesta ’sukukokouksesta’, johon teini- ja esiteiniosasto osallistui lähinnä ikäkausityypillisesti, jos lainkaan. (Ihana nähdä vilahdus heistäkin! Pointsit osallistumisesta menee nyt Ritaripojalle** ja Pikkufriidutontulle*, jolla nuorimpana on oikeus osallistua pelkästään kaksivuotiaan suloisuudella ja sormi suussa.)
”Joulu on taas, riemuitkaa nyt, Lapsi on meille tänä yönä syntynyt. Tulkoon toivo kansoille maan, pääsköön vangit vankilastaan, uskon siemen nouskoon pintaan, olkoon rauha loppumaton.
Joulu on taas, kulkuset soi. Jossakin äiti lastaan seimeen kapaloi. Tulkoon juhla todellinen, tulkoon Jeesus Herraksi sen. Tulkoon rakkaus ihmisrintaan, silloin joulu luonamme on.”
***
Hyvää Joulua Sinulle ja uskoa, toivoa ja rakkautta uuden vuoden matkalle!
Jouluaaton sininen aamuhämärä haihtuu hiljalleen ja sen sisältä putkahtaa iloinen, joulunpunainen päivä. Tonttumetsän, kaupungin ja kylien kaikkiväki heräilee tekemään kukin aattoaskareitaan. Tarinassa on runsaasti kaikkiväkeä: isoa ja pientä tonttuväkeä, nelijalkaista metsän väkeä, Muumilaakson väkeä, pikkuista siipiväkeä ja pieniä ihmisiä. Mutta vielä on eräs siipiväen joukosta, joka ehdottomasti kuuluu Jouluntarinaan ja tässä hän on: Laulava Jouluenkeli! Enkelithän osaavat käyttää siipiään kohta alusta alkaen, kuten linnunpoikaset. Tämä pieni ja iloinen Jouluenkeli oli osannut myös laulaa alusta alkaen ja siitä hän sai nimensäkin. Jouluenkeli on myös oppinut luistelemaan ja viilettää mielellään tuhansien järvien maan tuhansilla kirkkailla jäillä letit liehuen tuulessa. (Siivistä on kyllä paljon apua luistelemaan opetellessa, ei kaadu niin usein eikä tule kuhmuja ja mustelmia yhtämittaa.) Jouluenkelillä on ihan ikioma tehtävä, hänen pitää kertoa kaikkiväelle, jossa on myös isoja ihmisiä, tärkeä uutinen Jouluaamuna. Siihen hän valmistautuu huolella. Uutinen on sen laulun sisällä, jota Jouluenkeli tässä on harjoittelemassa. Jos jäät ihan hiljaa kuuntelemaan herätessäsi huomisaamuna, voit ehkä kuulla Jouluenkelin laulun sanoman.
Tonttu Toimekas on pannut joulupuuron keiton alulle hyvissä ajoin, sillä ison padallisen keittoon tarvitaan runsaasti aikaa ja – jos niikseen on, puuroahan voi syödä jokaikinen päivä, kun hyvin kypsyneestä puuropadallisesta ottaa aina sopivan annoksen ja lämmittää sen hellalla. Tonttumuori Toimekas oli jo keittänyt luumuista ja rusinoista sopan, joka on oivallinen palanpainike riisi- tai ohrapuurolle. – Muistetaan sitten manteleita laittaa niin paljon, että jokaiselle riittää, huomautti Kettu, joka hipsutteli parhaillaan paikalle metsän kätköistä. – Tonttu Toimekkaan naapuri tuli pitämään puuronkeittäjälle seuraa soittelemalla haitarilla iloisia sekä haikeita joululauluja. On aina syytä laulaa molempia, koska ihmisen mieli on sellainen vireeltään vaihtuvainen. Niin kaikki voivat yhtyä lauluihin ja iloiset laulut nostavat haikeiden mielialaa ja haikeat laulut rauhoittavat herkästi riehaantuvia. Tämänkin viisauden meille kertoi hyvin viisas ja hyvin ystävällinen Kettu, jonka tapasimme joulukuun ensimmäisenä päivänä täällä Kolmannen Huoneen joulukalenterissa, ehkä muistat.
Erakkotonttu otti lyhdyn ja tallusti yksikseen rantaan, jossa vene nukkui talviuntaan. Maisema oli hiljainen, järvi ihan jäätyyni. Tähdet kimaltelivat yötaivaalla kuin timantit. Tonttu oli laittanut rantaan jo päivällä joulukuusen, jonka kynttilät syttyivät itsekseen aina illan hämärtyessä. Tonttu oli vähän surullinen, sillä hän oli vuoden aikana menettänyt jälleen yhden tärkeistä ja rakkaista tonttuystävistään. Taivaan tähtiä katsellessa oli hyvä muistella ystävää ja yhteisiä vuosia. Mutta mitä! Yhtäkkiä taivaalta putosi tähti horisonttiin! Se jätti kirkkaan vanan hetkeksi kuin olisi halunnut toivottaa Tontulle oikein valoisaa joulua ja kirkasta polkua uuteen vuoteen. Tonttu ilostui ihan kokonaan niin, että sydämensä suli surukohmeestaan ja hän hypähti alas veneensä kokasta, otti lyhtynsä ja palasi tupaansa tähtilaulua hyräillen. Niin se on, surua surraan aikansa – ja sen keskelle voi tulla monta asiaa, joista saa silti ilahtua ihan kokonaan.
No, siinäpä hän on, itse Joulupukki. Hän näyttää odottavan Nalle IsoNallukasta takaisin, koska se lupasi hakea unohtuneen Asian kotoaan. Joulupukki mietti odotellessaan, ovatko kaikki hänen vastuullaan olevat jouluun kuuluvat asiat hoidettu. Hän tuli siihen tulokseen, että olivat. Paitsi tämä yksi tässä. Nykyään Joulupukki onkin jo niin vanha, ettei hän juurikaan Pääkonttooristaan liiku – niin että tontut hoitavat lähes kokonaan lahjain logistiikan. Pajatonttu tekee suunnitelmat ja pajatontukaiset valmistavat tavarat. Postitonttu huolehtii, että tavarat on paketoitu kauniisti ja niihin tulee oikeat osoitteet, kuten esimerkiksi Muru ja Ritaripoika, Paratiisinkuja 3, Stadissa, tai Pikkufriidu Kullannuppunen, Satupihankaari 1, Wanhassa kaupungissa. Postitontukaiset pakkaavat paketit osoitteen mukaan isompiin säkkeihin ja joulutontut jakelevat ne perille monenmoisilla menopeleillään. Osa paketeista toimitetaan nykyisin netin kautta, mikä helpottaa joulutonttujen työtä.
No niin. Mihin jäätiin. Nalle IsoNallukas tallusti punaisilla peninkulma-huopikkaillaan Joulupukin Pääkonttooriin, joka sekin on nykyään Rovaniemellä. Korvatunturilla on vain Joulupukin ja Pukinmuorin lomaresidenssi. Nalle IsoNallukas alkoi heti kohta ovella kertomaan asiaansa, ettei se taas unohtuisi. Kertoipa hän senkin, että välillä piti pelastaa paleltumasta Tonttuvauva, joka oli vierähtänyt reestä hankeen. Tonttuvauvasta tulikin mieleen, että Nallen ikioma PikkuNallukas oli unohtunut edelliskertaisella käynnillä Joulupukin Pääkonttorille. No siinäpä tuo odotteli Joulupukin kainalossa tyytyväisenä ja pääsi kohta Nallen suuressa ja lämpimässä sylissä kotikoloon, jossa Nallemuori IsoNallukas jo kuorsaili. Nyt ovat kaikki isot ja pienet Nallukaiset talviunikolossaan. Täytyy olla tyytyväinen, vai mitä. – On se hyvä huomata pienet avuntarvitsijat, eikä vain touhottaa omia unohtuneita asioitaan.
Sillä välin Tonttuvauvan isä Tonttu Tarmokas oli huomannut, ettei kyydissä ollutkaan enää ketään. Hän päätti heti paikalla lähteä omia tulojälkiään takaisin päin löytääkseen kyydistä pudonneen. Koska vetoporo oli jo aika väsynyt, niin Tonttu jätti sen kotiin lepäämään, otti koiravaljakon ja pienen kelkan. Johtajakoira sai nuuhkaista rekeen jäänyttä pikkupikkuista lapasta ja Tonttu Tarmokas komensi: etsi! Niin valjakko pyyhkäisi vauhdilla matkaan. Eikä aikaakaan, kun Johtajakoira haukahti ja aivan oikein: vastaan tallusti Nalle IsoNallukas nukahtanut Tonttuvauva sylissään. Tonttu Tarmokas huokaisi salaa oikein hurrrjan syvän helpotuksen huokauksen ja tuli mahdottoman iloiseksi ihan ukko……….staan myöten. Vauva käärittiin lämpimästi Tonttu Tarmokkaan selkäreppuun, josta se ei pääsisi enää putoamaan ja valjakko kääntyi kotia kohti aarteineen. – Sitten Nalle IsoNallukas puolestaan myös kääntyi paluumatkalle. Nallen askel alkoi hidastua, kun se muisti, että oikeastaan sen pitäisi olla jo talviunilla oman pesänsä uumenissa. Mutta kun se unohtunut asia on hoidettava ensin. Toivottavasti Nalle ei unohda sitä taas ennen kuin on perillä eräässä paikassa, jossa asuu eräs joulun keskushenkilöistä. Joko arvaat kuka?
Tällä välin Nalle IsoNallukas oli käynyt eräässä tietyssä jännittävässä paikassa, johon hänellä aina joulun alla oli asiaa. Hänelle oli nyt käynyt niin, että asia oli unohtunut ja hänen piti lähteä sitä kotoa hakemaan. Metsässä tallustaessaan (sangen isoine huopikkaineen, jotka sitä paitsi olivat punaiset), hän äkkäsi pienen tonttuvauvan, joka istui kannolla ja itkeskeli. Nallen ajatus ei ihan maailman nopeimmin kulje, mutta aikansa tassulla korvallistaan raapiessaan, hän pani merkille reen jalasten jäljet hangessa. Reki oli näämmä osunut kantoon ja…………mitä tapahtuikaan! Nalle raapi vielä toistakin korvallistaan ja tutki mistä päin vetoporo oli tulossa ja siis minne päin menossa. Mutta siitä ei selvinnyt oliko Tonttuvauva ollut matkalla kotiin vai kotoa ja kun ei se osannut puhua, se ojenteli vain käsiään Nallea kohti. – Selvä se, tuumi Nalle IsoNallukas ja poimi tonttuvauvan suureen lämpimään syliinsä. Samantien itku lakkasi ja tonttuvauvan sormi meni suuhun ja se rauhoittui ihan kokonaan ………..myöten. Nalle oli raapinut jo kuonoakin miettiessään, pitäisikö Tonttuvauvaa lähteä viemään poronjälkien menosuuntaan vai tulosuuntaan. Voitko sinä auttaa Nalle IsoNallukasta ja Tonttuvauvaa?
Sillä välin Tytti Touhukas oli pysähtynyt katsomaan ikkunasta jotakin yllättävää. Kaikkein parasta jouluna on se, jos joku yllättää sinut mukavalla tavalla – siis niin, että tulet iloiseksi ihan ……….. myöten. Nyt taisi tulla semmoinen ylläri Tytti Touhukkaalle. Mitä ihmettä onkaan ikkunan takana lumessa? Aivan oikein, eikös se olekin ………! Sellaistahan osaa soittaa, vaikka ei olisi opiskellut musiikkiopistossa päivääkään. Mistä ihmeestä joku on tiennyt, että Tytti on aina toivonut semmoista, jo monena jouluna, mutta vielä tähän asti ei ole toive toteutunut. Mutta on siinä joku toinenkin pikkuinen paketti. Se on varmaan isoveljelle, Tonttu Touhukkaalle. Mitä siinä voisi olla sisällä, sitä ei voi tietää ja toiselle kuuluvaa pakettiahan ei voi avata kukaan muu kuin saaja itse. Vai miltä tuntuisi saada valmiiksi avattu paketti? Se tuntuisi kyllä …………! Kuka nyt veljelle tai siskolle tai kaverille sellaista menisi tekemään. Yllätys menisi ihan ……….!
(Täytä puuttuvat kohdat! On monia sanoja, jotka voivat olla sopivia, mitä sinä sanoisit?)
Lähempänä Tonttuvaarin mökkiä oli lintulauta, johon voi laittaa kuorittuja jyviä ja pähkinämuruja. Ne ovat monen linnun herkkua. Tonttuvaari oli tänä aamuna käynyt tuomassa uuden satsin syötävää laudalle ja kuinka ollakaan linturavintolaan oli löytänyt tiensä kokonainen lintuperhe. – Tunnetko sinä nämä iloisen punamustavalkoiset linnut? Ne ovat oikein joululintuja, mutta eivät löydä joka paikkaan eivätkä syö kaikkea mitä on tarjolla. Eräänä jouluna Tonttuvaari ripusti lintulautansa alapuolelle talipalloja. Tuli ihan erivärisiä syöjiä. – Tiedätkö, minkä linnun herkkua ovat talipallot?
