Erakkotonttu otti lyhdyn ja tallusti yksikseen rantaan, jossa vene nukkui talviuntaan. Maisema oli hiljainen, järvi ihan jäätyyni. Tähdet kimaltelivat yötaivaalla kuin timantit. Tonttu oli laittanut rantaan jo päivällä joulukuusen, jonka kynttilät syttyivät itsekseen aina illan hämärtyessä. Tonttu oli vähän surullinen, sillä hän oli vuoden aikana menettänyt jälleen yhden tärkeistä ja rakkaista tonttuystävistään. Taivaan tähtiä katsellessa oli hyvä muistella ystävää ja yhteisiä vuosia. Mutta mitä! Yhtäkkiä taivaalta putosi tähti horisonttiin! Se jätti kirkkaan vanan hetkeksi kuin olisi halunnut toivottaa Tontulle oikein valoisaa joulua ja kirkasta polkua uuteen vuoteen. Tonttu ilostui ihan kokonaan niin, että sydämensä suli surukohmeestaan ja hän hypähti alas veneensä kokasta, otti lyhtynsä ja palasi tupaansa tähtilaulua hyräillen. Niin se on, surua surraan aikansa – ja sen keskelle voi tulla monta asiaa, joista saa silti ilahtua ihan kokonaan.