Alerieha on päällä taas, lehdet leuhallaan prosentteja kiljuvia mainoksia. No ei, ei tosiaankaan ole Pissismummo mikää varsin alehinkuinen, jos sentään kustannustietoinen iäkköhenkilö onkin, mitäs luulitte. Vaan uitavahan on, vaikka alerysiin, jos tarvis vaatii.
Nyt vaati, kun puuttui Poikakaverilta paitoja. Niitä löytyi säällisessä ajassa ja kootkin passasivat. Pissismummo tutkaili siinä vielä tankojen antimia, kun huomasi, että Poikakaveri oli kadonnut. No, Mummo arveli, että tuo oli mennyt jo kassalle ja paarusti sinne päin. Eipä ollut.
Mummo vaeltelemaan säteittäin laajenevaa ympyrää. Vaikka minkänäköistä miestä haahuilemassa, mutta näy ei Poikakaveria. No niin ja tänäänhän ei taas tullut kännykkä mukaan. Mitäs nyt? Siinäpä muuten onkin taloustavaraa. Mummo muisti, että salaattilingosta oli ollut puhetta. Sitä etsimään.
Poikakaveria ei edelleenkään näkynyt. Myyjähenkilö siihen ja innokkaasti esittelemään toinen toistaan komeampia salaattilinkoja. Ei sitä moni uskoisi, että huuhteluveden ravisteluun salaatinlehdiltä tarvitaan ruostumattomasta teräksestä valmistettu kippo, jossa on vetonaru ja joka maksaa toista sataa.
Pissismummo päätyi muoviseen härköttimeen, jossa oli kulho kansineen ja veivauskahva. Hinta osoittautui sopivaksi, parikymppiä, vähän päälle. Myyjähenkilö sai osaset koottua malliksi ja purettuakin, mutta takaisin laatikkoon ei enää saanut. Lopulta siinä oli jo kolme myyjää ongelmaa pähkäilemässä. Mummo, että ottakaapas avaamaton, katotten siitä miten vempele on laskostettu. Näin tehtiin.
Mummo paarustamaan takaisin paitaosastolle, kun ei Poikakaveria vieläkään näkynyt. No, siellähä se istui sohvan nurkassa ja panikoi, että MISSÄ OLET OLLUT. Arvatkaa vaan. Oli ollu sovituskopissa nysväämässä ja kun tuli takasi, ei Mummoo missään. Jätettiin oikeudenkäynti tuonnemmaksi ja poistuttiin kahville. Et semmone alerieha.
Pissismummo tokeni eräänä päivänä muista touhuistans, otti ja pakkasi flanelliyöpaidan ja muuta tähdellistä mummotarviketta, nosti repun selkäänsä ja tallusti junaan. Oli puhuttu mummokaverin kanssa, että tavataan Matkanpäässä. Näin tehtiin.
Huiskismummo oli eläköidyttyään poteroitunut kotiinsa Matkanpäähän eikä hyväkään kaveruus häntä sieltä saanut näköjään liikahtamaan tänne päin. – Tullaan, tullaan sanaili tuo aina, mutteipä näkynyt. Oli jo pitkään pikamoikattu kirjeillä, viesteilty ja kohdattu pikimmiten matkainvarrella.
Nythän on niin, että Pissis ja Huiskis ovat nykyään vakavastiotettavia iäkköhenkilöitä, muistakaa tämä. Toivovatten tämän julkiskuvan eritoten säilyvän, eivätkä siksi mieluusti elämöi julkisilla paikoilla. Urimoivat nytkin Huiskismummon kesämetsään ja kalarannoille kaksin keskenäns käpsehtimään.
Mummot marhailivat onnellisina metsäpolkuja, tutkivat kivet ja kannot, perhoset, linnut ja kukat. Jossain välissä söivät ja istuksivat löhötuoleissa filosofeeraamassa. Illan tullen pehmyyntyivät löylyissä ja Huiskis taisi käväistä uimasillaankin. Auringonlaskut ihailtiin saunalämpöisinä mummoina ikkunan takaa.
Uutena aamuna päättivät nämä lähteä veneellä järveltä päin maisemia katsastamaan. Huiskis souti ja Pissis nökötti perätuhdolla. Eipä mahtavaa. Ensteks. Äläs mitäkään, äkkipäätä nousi tuuli, veti sinitaivaalle mustanpuhuvat pilvenroikaleet ja rypytti rauhaisat laineet. Pissis kohta nenänpää kalvakkana ja ääni väristen, että eikös me jo palata rantaan. – Huihai, tämä mitää vielä ole, pikkusen viriä nostaa. Huiskismummo nauroi ja souti, vene kiikkui jo kiivaasti ja aallot paukkui purtilon kylkeen.
Pissis painoi jo paniikkinappulaa: nyt rantaan ja heti paikalla ennenko hukutaan tai siis mie aineski hukun. Huiskis tuumi, että tuollahan on peijakkaantosi kyseessä. Kotirantaan tultiin kokka kohisten ja siihen se lopahti tuulikin. – Ei sitten hukuttu tälläkään kertaa, tuumi huvittunut Huiskis reippaana mummona, ikänsä vesillä soudelleena.
Jaa, että mistä on nimensä on saanut tuo toinen mummontoimikas. No, kun hää aina, että annas ku mie huiskasen. Ja huiskis vain, tehty on.
Pissismummon kouraan osui päivänä muutamana muuan akkainlehden alkutalven numero. Siinä kyseltiin lukijoilta tunnistavatko nuo itsensä aikuisnaisen 11 kategoriasta, jotka lehden mukaan ovat: boldis, deme, entsy, kovari, liris, mudis, mummo, pomo, rouva/täti, nyyhky ja villi.
Pissismummo tietysti oitis tutkimaan mummokategoriaa. Näin lehti siitä: ”Mummot eivät ole vanhoja. Mummous on elämänasenne. Mummot eivät lipitä lattea vaan juovat kunnon kahvia. Mummot ovat aliarvostettu hyväntekijöiden joukko. Osa mummoista kitkeröityy ja alkaa etuilla jonossa.”
No jopas sattui. – Juuei, ei ole vanhoja, ei tosiaankaan eikä varsinkaan omasta mielestäns. Hähää. Ja elämänasenne nimenomaan, tuumi Pissismummo naurunkureet kurtullaan. – Eikä lattee missään nimessä, kunnon kahvia olla pitää, kuumaa ja tömäkkää, minkä tuoksukin jo höristää sieraimia.
Löytyipä toinenki käypä kategoria mainitusta kasasta. Se, joka etsii avaimia, lukulaseja, kännykkää ja pinnistelee nimien kanssa. Joskus pitää nimi panna oikein hakuun ja saattaapi kestää hiukkapiukka ennenko putkahtaa kuuru piilostaan. – Mitäs, on kuulkaa emolevylle dataa jo kertyny, Mummo puolusteleiksen.
– Saattaapi sitäpaitti muutes olla vielä ihka oma kategoria pissismummoille, tuumii tämä silmät sirrillään. – Yhtaikaa haikee ja ilonen, vaikee ja silonen, naisellinen ja narjakka, kiltti ja kipakka. Vai mitäs sanotten.
*
PS. Pari päivää myöhemmin. Pissismummon Poikakaveri, tuo tekniikan ikuinen ihmemies, opasti (erittäin hienovaraisesti, hihii) Mummoa levyasioissa. Että ei ole kuulemma emo- vaan kova-, se mihin dataa kertyy. Että kuulemma kova- puolestaan istuu emo-ssa. Ja toi hän kaappiens uumenista nähtäväksi sekä emo-n että kova-n. Oh, kuin kaunis tuo kova- onkaan! Pissis halusi heti pöydällens ihailtavaksi kaappien kauneimman kova-n! Siinä se nyt nauttii ihailua ja arvostusta aamusta iltaan. Jo vain Mummon ny passaa!
– No, kaikella kans se joutuu ihmisen laps leipäns tienaamaan, tuumaili Pissismummo tokeennuttuaan sääntömääräisestä vierailustaan suuhygienistin nojatuolissa. Miten hammasrivin plakinpoistoaskare voi olla kenenkään toivelistalla, sitä ei moni ymmärrä.
Tuoli oli mukava, ei sillä, vaan ei siinä osaa asiakas rennoksi heittäytyä, vaikka taustamusiikki kuinka korvaa hivelee. Nääs hammastarhatyöläinen ei hivele, pikemminkin karskuttaa ja nirskuttaa, kaivelee ja jyystää niin että veri vain ikenistä parskuu. Mahtaa olla vampyyrimäinen näky, onneksi itte ei näe.
Oivoi, kyllä tuli Mummolle ikävä helläkätistä ja empaattista tohtoriaan, joka ennen muinoin tämänkin puuhan hoiti muun tähdellisen kalustonkorjailun ohessa. Meni nimittäin tämä hän muuttamaan kätösensä toiselle paikkakunnalle, luuliko sieltä parempaa korjattavaa löytyvän, peijakas.
Kolmen vartin puuha oli ikävä, hinnakas eikä miksikään iloksi kenellekään. Pitääkö tämmöistä Mummon sietää? Ja kahdesti vuodessa muka, jos aikoo omat hampaansa pitää. Aikoopa hyvinkin, mutta kerta vuodessa saa kyllä riittää.
– Tämä se on joukkuepeli, jota minäkin ymmärrän, rykäisi Pissismummo ääneen tv-ruudun tuntumassa. On nimittäin kentällä laidat lähellä, jäätä alla ja pussi kummassakin päässä. Ähellyksen meininki on kanssa harvinaisen selvä: pitää saada mäiskittyä lätty vastapuolen pussiin ja pidettyä poissa omasta.
Mummo ei paljon perusta turhautuneiden muinaistietäjien horinoista ja toimittajain kouhotuksesta. Helppokos on neuvoa harakoita hallin katonrajassa, pelimiehet jäällä homman kumminkin hoitaa miten taitaa. Aina ei taida parhaiten. Kun läpyskä seilaa omien pussiin, Mummon Poikakaverilla käryää hiha. Se ei jaksa tyrimistä kestää. Jääkaapin ovi käy.
Mistään niin paljon kohkattu kuin Sakun tulosta viime päivät. Siinäpä messias nyt pyörii ja koko opetuslapsijoukko on ihmeestä ihan sekaisin. Poikakaveri mulkoilee epäluuloisesti valmentajaa. – Mahtaako tuolla olla homma hanskassa. Ettei vain olis palkkapaimen pantu asialle. Mummo ei ota kantaa.
Silleenkin peli on Mummon mielestä kirkas kuin pläkki: paras porukka voittaa. Turhaa pulinaa ja meuhketta pitävät studiossa, kootut selitykset ei meillä ketään kiinnosta. – Vaan mikäs luojanlahja se tämä yltiöpositiivinen Sinuhe suomalainen onkaan, Pissismummo pomiloi – kerrankin kaveri, jolla on vain hyvää sanottavaa.
Jo vain on mukava katsoa, kun leijonalauma pörrää jäällä, hiki roiskuu ja lopussa seisoo se kuuluisa kiitos tulostaululla.
Pissismummo veti päähäns vapun kunniaksi lippalakin, sen iankaikkisen mustavalkoisen. Ette vai tienneet, että kovasti tuo onkin mietintätehokas. Sen alla ajatus oikein muhii ja myllerteleiksen, kunnes napsahtaa kipakkaasti ilmoille. Tuohon lähimpään tupsukkapäähän Mummon vappuaatos useimmin osuu ja joskus uppooki.
Mummot ovat intohimoisia, päätyy Pissismummo napsauttamaan kylliksi asiaa ajateltuaan. Hähää, mitäs luulitte, etteikö muka. Lapsenkengistään vasta lennähtäneet aanailevat, että kaikenmoinen kevätriemu kuuluu vain niille. Pitäkääs vain säälinne. Mummoilla voi olla kevättä rinnoissa niin, ettei papparaiset pysy kyydissäkään. Nih. Tai päinvastonki voi tietty olla, jos ollakseen. Näkkeehän tuon eduskunnan ikämiesosastosta, että meno on mielessä ja lisävauhtia näpytellään intona piukassa, jos itellä on tiukassa.
Mummot tietää. Mistäpäs olis nuoripolvi maailmaan putkahtanu, jonsei olis harrastusta aikoinans ollu. Juu ja mikä ettei olis vieläki, tilaisuuen tullen. Nääppä mummo hymyämässä itseksens hyvillä mielin, soppii arvata että tilaisuus tuli. Yrmymummojen tilaisuus taas oli ja meni. Entisvanha rakkausrunoilija tiesi laulahtaa: ”Ja vuodet ne käy yhä vaikeammiks ja haaveet ne käy yhä haikeammiks..”
Asiaan. Pissismummon kevätneuvokki nuoripolvelle: Hassutelkaa vapaasti vappuna, vaan älkää ihmeessä repikö iloa irti kotoaan. Eikä ikinä väkisin.
Torstaimummolassa oli tänään poikkeuksellista kuhinaa, kun aluelehden toimittaja ilmaantui tekemään juttua Nostalgia-projektista. Lupa oli kysytty ennakkoon eikä kukaan toimittajan läsnäoloa protestoinutkaan, mutta valokuvaajan saapuminen aiheutti paniikkia.
Hauska oli seurata ammattitoimittajan työskentelyä. Hän liittyi joukkoon mutkattomasti, esitteli itsensä ja osallistui alkuseremonioihimme, kuulumiskierrokseen ja venyttelyjumppaan, siinä missä mummotkin. Jutustelutyylillä ja ilman lehtiötä homma hoitui pitkälle. Yksi mummoista suostui vielä erikseen haastateltavaksi.
Jäin miettimään lehtikuvauksen säikkymistä. Projektin edistymisestähän tehdään koko ajan videotallenteita ja kuvaukseen on saatu lupa. Taustalla saattoi olla kokemuksia siitä, että on joskus tullut mediassa väärin kohdelluksi. Joku ei ehkä halunnut julkisuutta vanhusprojektiin osallistujana. Aluelehteä kohtaankin voi olla ennakkoluuloa.
Toimittajien työ on saanut viime aikoina kovaa kritiikkiä. Asioista kertominen on tärkeää; suuren yleisön uutisnälän ja uteliaisuuden ruokkiminen asianosaisten kustannuksella ei ole.
Eipä ole näillä kymmenin mikää nuorisomusiikin asiantuntija tämä Pissismummo, ei. Noo, jos tulikin joskus kirkollisella kustannuspaikallans räpänneeksi virttä hän, ei sitäkään sentäs ihan seurakunnan edessä. Jos lie ammoin beatleja kuunnellut tai rockin räimeeseen hiukka hurahtanut, ohhoh, onpa siitä muutama vuosikymmen mailleen vierähtänyt.
Uteliaana iäkköyksilönä poimi Pissismummo taannoin kaupungilta lehden. Tabloidin kannessa yrmyili risupartahenkilö pipo syvällä, joku bodomin lapsista arvatenkin. Lehti itseymmärtäytyi indierockpunkmetalzine-julkaisuksi. Sisäsivuja silmäillessään Pissimummo valaistui: on olemassa joka lajin punkkii, teknoo, retroo ja farkkurockii, new wavee, goa trancee, kasarii, u-geetä, rillipoppii, hardcoree, progee, emoo ja meloo; on black-, death-, hard-, folk-, trash-, extreme- ja hevimetallii – noin alkajaisiksi.
Mummo tutkimaan lehteä silmät sirrillään ja ottamaan kantaa. – Noita genretyksiä on niin paljon, ettei perässä meinaa pysyä, tuskaili kitaristi lehden palstalla [Juuei, ei pysy, ei] ja basisti säesti: me päästettiin säälimättä kaikki biisit hengestään [Hähää, ilmankos ovatki nyttemmin hengettömiä]. – Heviin kuuluu raja-aitojen kolkuttelu, totesi muuan metallimies [Juu, ja sen kolinan kuulee kuurokin]. – Levyltä löytyy synkkien sanoitusten lisäksi myös grunge-sävyjä ja lehmänkellon kilinää, luonnehti toimittaja erästäkin cd-julkaisua [Haa, viimein, oiskohan tää mummoille?].
Pissismummo pani merkille lehden sisäsivuilla läjäpäin angstisia ja rähjäisiä poikayhtyeitä seisomassa ja irvistelemässä kuvaajalle. – Synkkää porukkaa, tuumi Mummo ja aprikoi mikä niitä vaivaa. Supisuomalaisista nimi-innovaatioista Mummo ihan riemastui: Kiuas, Sydän Sydän, Monovisio, Korpiklaani, Apulanta, Miljoonasade, Kotipelto, Happoradio, Kuukoirat, Kotiteollisuus, Viikate, Mokoma, Egotrippi – näähän oikeen häröilee.
– Nonni, huokasi Pissismummo ja veti pipoa syvemmälle, – nytpä tiedän. Ei ole helppoa nuorisolla nykyään, pitäs valita genre ja löytää oma staili. Toista se on mummoilla, kunhan lempivirtensä muistaa. Juuh, ja sehän on se.. tämä..mikässenyt.. kun ovat menneet muuttamaan..
..että on naistenpäivä. Jaa’a. Pissismummon päänsisuskalustossa alkaa myllertää punkkarihenkinen anarkia. Kenen keksintö tämä nyt taas on? Mummo on ihan ylänuppiinsa kyllästynyt viettämään kaikenmoisia nimikkopäiviä, jotka koskevat vain osaa ihmisistä. Kuuluu olevan kysymys tasa-arvosta. Juu, Mummo on aina epäillytkin, että tasa-arvo koskee vain naisia. Missä on miestenpäivä, missä? Jos nyt ruvetaan tässä sukupuolittamaan ihmiskuntaa eipä riitä enää naisten- ja miestenpäiväkään. Jo vain pitäisi olla bi-, tri- jne.-seksuaalien ikioma päivä, androgyynien, transujen, homojen ja lesbojen päivä. Entäs ihan tavallisten tyttöjen ja poikien, ukkojen ja mummojen päivä? Ei kuulkaa taitais päivät riittää näillä nykytrendeillä.
Noo, eipä tässä muuta, Poikakaveri näkyy tulevan kotio ruusupuskan kanssa. – Oi, ihanaa, kiitos, ei sun olis tarvinnu.
No pitipäs, nimittäin Pissismummon tälläytyä katsastamaan euroviisuehdokkaat, vaikka sen nyt on tietävinään jo mummoikään: ne äänestää sinne taas jonkun onnettoman kummituksen, joka on hirveennäkönen murisija. Ei silti, hirviöporukallapa voitettiin. Mummon mielestä homma menee yleensä silleen, että joko esityskappale on surkea mutta esittäjä kelpoisa tai toisin päin.
Ja mitäkäs oli taas tarjolla muuta kuin sitä samaa. Oli hehkeä tyttöbändi melskaamassa, kimalletta ja meikkiä stailattu oikein viiiimesen päälle. Oli uusiohenkilö mustissaan ja kirkuvassa meikissä, ympärillään häärivät valkeissa. Oli söpöileviä nuorimiehiä, jotka aiheuttivat koleaa puistatusta Pissismummon sisuksissa. Poikabändejä oli yrittämässä oikein kaksin kappalein ja olipa entiskarismaa tärisevä elämäntaiteilijakin päässyt lipsahtamaan joukkoon pliisuimmalla iskelmällä ikinä.
Pissismummo riehaantui viimeiseksi laulaneesta viehkosta tyttärestä, jonka tulkinta hienosta kappaleesta osoitti niin väärentämätöntä muusikkoutta, että ilmiselvästi oli väärässä seurassa näissä bileissä. Laulun tekijä tiesi sen toki itsekin, kun oli kirjoittanut laulunsa päättymään: hän tietää kyllä miten tässä käy. Ja niinpä kävikin.
No niin, Pissismummo joutuu tässä tunnustamaan olleensa kyllä ihan suuaukisen mykistynyt voittoisasta lavashowsta Missä miehet ratsastaa. Tuolla testosteronimäärällä olisi voittanut Mummon puolelleen ihan ilman taustan tulisuihkujakin.
|
|
