Perinneosastolta:

Lempi Jääskeläinen;  Tyttö vanhassa kaupungissa    Otava 1961 (3.p.)

Romaani vanhasta Viipurista jälleen. Aika on kansalaissotaa, ensin edeltäviä vuosia ja sitten se käsittämätön veljesvihan ja taistelujen aika. Tyttö kasvaa ja oppii ymmärtämään jotain elämästä kovien kokemusten kautta. Miten aate lietsoo vihan ja muuttaa tutut ihmiset.  – Puhutteleva, todenmakuinen tarina, eräs aikalaisnäkökulma kansalaissotaan.  
**

Stefan Moster;  Nelikätisen soiton mahdottomuus    suom. Helen Moster    Siltala 2011

Viime syksyn puolella ihastuin Stefan Mosterin tapaan kirjoittaa luettuani uusimman, ja nyt kaivoin hänen aiempia teoksiaan kirjastosta. Tämä antoisa tarina on Mosterin esikoinen ja sai ylistävät arvostelut Saksassa ilmestyessään 2009. Tarinan tapahtumapaikka on maailmaa kiertävä loistoristeilijä, jonka tapahtumia seuraillaan kahden henkilön päiväkirjamerkintöjen kautta.  Paitsi musiikki, tarinan teemana ovat myös Itä-Saksan entisen elämän jättämät haavat. Kirja on yli 500-sivuinen, joten yhdessä viikossa tätä ei ehtinyt lukea, mutta tarinan jännite säilyi, vaikka lukemiseen tuli taukoja. – Suosittelen!
*
Tero Liukkonen;  Vihreän lohikäärmeen kylä    WSOY 2013

Kirja ei ole romaani sanan perinteisessä merkityksessä, kirjailija määrittelee tyylilajin alkusivuilla ”Kolme hajaantunutta monologia”. Yksin puhelevien henkilöiden muistikuvat liittää toisiinsa Vietnamin sota. On äiti, joka vie ainoan poikansa buddhalaisluostariin. On poika, joka kasvaa mieheksi säilyttäen sydämessään äidin ikävän ja muiston tytöstä, jonka lupasi saattaa turvaan sodan jaloista. On amerikkalainen sotamies, joka on selviytynyt elävänä kotiin, mutta luhistuu piinaavien muistikuvien alle.  – Vahvaa tekstiä, joka vie lukijan sodan helvettiin ja yksinkertaisen elämän kauneuteen.    
*
Ville Virtanen;  Hevosen taju         Teos 2013

Tekijä lienee tunnetumpi näyttelijänä ja isänsä poikana kuin kirjailijana. Omakohtainen perehtyneisyys hevosmaailmaan ratsastajana antaa uskottavuutta tekstille ja avaa ummikolle huikeita näkymiä outoihin ja kiehtoviin ympyröihin. Kirjailijana Virtanen kuitenkin laukkaa villinä kuin dopattu hevonen aitoja ja laitoja rymistellen.  Tarina on omituinen sekoitus fantasioita ja houreita, jossa kielellisesti vedetään paikoin niin överiksi, että ajatus tukahtuu. Mietinkin, onko kirja vakavissaan ja selvin päin kirjoitettu? Aiheesta olisi saanut kirjallisesti kelpoisemman, jos tekijällä olisi ollut kunnon kustannustoimittaja.  – Parasta Hevosen tajussa on hevosen taju, jota ihmisellä on tai ei ole. Se tässä on.  
*
Asko Sahlberg;  Häväistyt    WSOY 2011    Siunaus        WSOY  2007

Vihdoinkin tuli tilaisuus tarttua Sahlbergiin, jonka teokset ovat jo pitkään olleet mielessä. Kustantaja hehkuttaa Hävaistyjä: ”suuri, suurenmoinen, mestariteos”. Tarina alkaa ankeana. Kaikki tapahtuminen on jotenkin tahmeaa, väritöntä, eteneminen päämäärätöntä haahuilua. Köyhä perhe, jonka mukaan lähdetään, pakenee jotakin pakon edessä. Mies on ottanut henkirikoksen harteilleen, mutta ei hänen olemuksensa ole murhaajan. Mistä on kysymys, se vaivaa lukijaa sitkeästi. Päähenkilö on mies, joka  ei elämässään ole onnistunut oikein missään ja alistunut siihen. Lopussa kuvio paljastuu ja pakomatka saa selityksensä. – Sahlberg osaa pitää perimmäisen kuvion salaisuutena, joka paljastetaan tyylikkäästi ja taidolla vasta lopussa palaamalla alkuun.

Siunaus paljastaa yllättäen samoja teemoja kuin Häväistyt. Tässäkin on pääosassa outo mies,  elämässään ajelehtiva ja sisäisten impulssiensa kanssa kamppaileva. Mies joutuu matkallaan raiskauksen uhriksi, minkä kokee rajuna rangaistuksena omasta kyltymättömästä himostaan, jossa hän mielikuvissaan – ja lopulta oikeastikin – koskettelee seurailemaansa pikkutyttöä.    – Sahlbergin kieli on rikasta ja päänsä sisällä elävän miehen ajatusta kuljetetaan huimia ratoja.  Sahlbergin tarinoiden henkilöt ovat luotaantyöntäviä, mutta kirjallinen ilmaisu on varsin tyylikästä  ja laadukasta.
*
Paul Auster;  Oraakkeliyö    suom. Erkki Jukarainen        Tammi 2003

Auster on paikkansa maailman kirjallisuuden huipulla ansainnut omaperäisellä tuotannollaan. Oraakkeliyö on laadittu tyyliin romaani romaanissa. Kirjassa aaltoilee sivuilla ja alaviitekertomuksena kirjalija Sidney Orrin ja Grace-vaimonsa tarina sekä kirjailijan romaanin Nick Bowenin ja ihastuksensa Rosan tarina ikään kuin omina polkuinaan, mutta lopulta polut sekoittuvat toisiinsa ja kulkevat lomittain. Näin laadittu romaani ei ole helppolukuinen, mutta omalla tavallaan kiehtova. Auster viskoo dramaattisia juonenkäänteitä ja outoja persoonia tarinaan, hävittää ne sitten ja rientää eteen päin.  – Austerin parissa viihtyy, ehkä juuri siksi, että hän ei päästä lukijaa helpolla vaan kyntää syvään ihmismielen syövereihin terävästi piirretyillä romaanihenkilöillään.

***

Diana Gabaldon;  Lordi John ja paholaisen korttipakka   suom. Anuirmeli Sallamo  Gummerus 2009

Lordi John on Gabaldonin luoma yksinäinen sotasankari 1700-luvun Englannissa. Tämän opuksen kansien välissä on kolme itsenäistä pienoisromaania, joissa Lordi John seikkailee. Vaikka kirjan takakansi lupaa ”historian heräävän herkullisella tavalla henkiin”, on ikävä kyllä paljastettava, että kaksi osaa kahlailtuani väsähdin Gabaldonin tarjoamiin historiallisiin herkkuihin ja luovutin.  – Kirjailijan tyyli on kyllä omalla pirtsakalla tavallaan sujuvaa, mutta kun sotasankaruus ei ylimalkaan ole meikäläisen juttu, juonelliseen tylsyyteen lukeminen lopulta tyssäsi.
*
Joanne Harris;  Persikoiden aikaan    suom. Satu Leveelahti    Otava 2013 (2012)

Hurmaavan Pienen suklaapuodin kirjoittajalta on jälleen suomennettu uusi romaani. Siinä Pariisiin asettunut Vianne Rocher palaa tyttärineen Lansquenetiin saatuaan kirjeen. Tarkoitus on viipyä muutaman päivän, korkeintaan viikon, mutta joen mutkaan syntyneessä kylässä on puhkeamassa kulttuurinen sisällissota, johon Vianne ei voi olla sekaantumatta.  – Kuplivasti kirjoitettua, eteläranskalaiseen kylään sijoittuvaa hersyvää draamaa on ilo lukea. Tällä kertaa myös persikoilla on osuutensa tapahtumiin… – Mitä parhainta ja viihtyisintä luettavaa pimeään vuodenaikaan!
*
Stefan Moster;  Rakkaat toisilleen    suom. Helen Moster    Siltala 2013 (2011)

Nykyään Suomessa asuva ja käännöstyötä tekevä suomenkielisen kirjallisuuden opettaja Münchenin yliopistosta on uusi tuttavuus kirjailijana. Lienee hänen vaimonsa, joka nyt on puolestaan suomentanut   tämän modernia saksankielistä proosaa laadukkaasti edustavan parisuhdekuvauksen. Mosterin koukeroimaton tyyli ilmentää sävykkään hienovireisesti miehen ja naisen sielunliikkeitä lapsettomuushoitojen pyörteessä.  – Romaani  ottaa lukijan mukaansa ja pitää lämpimänä henkilöilleen alusta miellyttävän avonaiseen  loppuun saakka. Löytö!
*
Colm Tóibín;  Brooklyn        suom. Kaijamari Sivill        Tammi 2009

Matkapokkariksi valikoitui kirjakaupassa hauskasti satunnaisen asiakkaan kanssa jutustellen tämä Amerikkaan muuttavan valoisan irlantilaistytön tarina. Kirjoittajaan tutustuin viime kuun luetuissa ja tykästyin tyyliinsä kovasti. Kirja oli mitä parhainta matkaluettavaa, sopivan kevyttä kokoa myöten. Matkakirjan valinta on tarkka juttu, sillä sopimattomasti meluava, liian kiihkeä tai jännittävä tarina riitelee matkakokemusten kanssa. Ja koska kirjaa luetaan vain illalla tai lentoasemilla ja koneessa, sillä on myös ympäröivää todellisuutta häivyttävä tehtävä, joten tarina ei saa olla tylsä. Tóibínin tarinat ovat mitä parhainta luettavaa näihinkin tarkoituksiin ja lisäksi hyvää tyyliä ja oivasti suomennettu.
**
Runoja        

Tuuli Tamminen-Syrjälahti;  Harmaa säteilee    Artbox Irja 2013

Olen lukenut Tuulin runoja hitaasti ja vähän kerrallaan, sitten yhä uudestaan. Hän kuljettaa lukijaa etelä-pohjalaisessa sielunmaisemassa,  tutusta kulmasta elämää katsellen ja kuulostellen. Tuulin runojen vahvuus on niiden herkkävireisyys, kaunistelematon rehellisyys ja elämänläheinen, kodikas kristillisyys. Sisällys on jaoteltu osioihin: Rakkaus, Elämä, Luonto, Kasvu, Kirkonpenkissä, Lähtö. Kauniin kansigrafiikan on luonut Elina Warsta.  – Runot tulevat liki, puhuvat hiljaa, jättävät väreilyn.

on osattava viipyä/ kuunnella / tässä ruskeassa hiekkasavimaassa / jossa lähteet / pulppuavat syvältä
*
Opeta minua, Luojani, / olemaan itsenäinen vaimo itsenäiselle miehelle. // Huoli pois, Rosmarii / miehesi on aikuinen / hän vastaa itse niistä monista asioista, / joihin niin mielelläsi puuttuisit / edes vähän // Huoli pois, mies. / Vaimollasi on aivot / ja ne toimivat kyllä.
***

Susanna Alakoski;  Sikalat    suom. Katriina Savolainen    Schildts 2007

Kirjasta puhuttiin paljon ilmestymisvuonna. Vasta nyt sain luetuksi tämän rankan ja kipeänkauniin tarinan Leena-tytöstä, jonka vanhemmat ajautuivat vieraassa maassa viihtymättömyyttään rajuihin juopottelukausiin. Lapset olivat enemmän tai vähemmän heitteillä viikkokausia kestäneiden juominkien aikana ja joutuivat näkemään perheväkivaltaa ja rajua riitelyä. Juomiskierteen katkettua isän juoppohulluuskohtauksiin alkoi hyvittelykierre ja jälkien siivous, kunnes kaikki alkoi taas alusta. Kuvaus on puistattavan todentuntuista ja varmasti useammankin ruotsinsuomalaisen työläisperheen arkea. Teksti paljastaa sekä lapsen tarkkanäköisyyden perhehelvetin kuvioista että yhteiskunnan haluttomuuden puuttua ja keinottomuuden katastrofaalisessa tilanteessa.  – Alakoski on hyvä kuvaaja ja romaani taidokkaasti rakennettu. Svinalängorna palkittiin Ruotsissa vuoden 2006 kirjallisena tapauksena. Kannattaa lukea.
*
Taina Latvala;  Välimatka    WSOY 2012

Uusi (minulle) ja raikas tuttavuus romaanikirjailijoiden joukossa tämä Latvalan Taina, joka esikoisestaan  – ”Arvostelukappale” – on saanut Kalevi Jäntin palkinnon. Välimatka on Latvalan kolmas romaani. Näennäisestä helppolukuisuudestaan huolimatta tarina ei ole ihan pinnallinen, vaikka aiheena onkin äiti-tytär -suhteen kiemurat sekä äidin ja isän parisuhteen käänteet.  – Pidin kovasti Latvalan tavasta käyttää ilmeikästä eteläpohjalaista murretta äidin repliikeissä ja muistiin merkinnöissä. Tietty humoristissävyinen keveys on lukijaystävällistä ja traagisissakaan tapahtumissa ei jäädä  möyrimään liikaa.
*
Tommi Parkko;  Runouden ilmiöitä    Avain 2012

Kiinnostava katsaus runouden historiaan, nykypäivään ja tulevaisuuteen Suomessa. Tommi Parkko, itsekin runoilija, arvioi myös kustannusalaa ja sen tätä päivää. – Erinomainen, yleistajuinen tietokirja!
*
Leena Krohn;  Valeikkuna    Teos 2009

Proosakirjallisuutemme omalaatuinen älykkö Leena Krohnin runsaassa tuotannossa on romaaneja, novelleja ja esseitä sekä lastenkirjoja. Krohn on palkittu käännöskirjailija, jonka teokset ovat usein eksentrisiä aiheeltaan, mutta kieli on varmaa, ymmärrettävää ja hyvin rytmitettyä. Poimin nyt kirjastosta Valeikkunan, jonka olen aiemminkin lukenut.  – Krohnia on hyvä lukea ajoittain, hän saa näkemään asioita ennalta arvaamattomasta näkökulmasta.  
*
Päivi Alasalmi;  Joenjoen laulu        Gummerus 2013

Alasalmen saamelaistarinoiden kirja osoittautui kiehtovaksi. Ensimmäinen jakso kertoo saamelaistytöstä, joka löytää kotimailtaan pirkkalaisen henkihieverissä ja elvyttelee perinteisin luonnonparannuskeinoin elävien joukkoon. Muinaisen luonnonuskon hallitseman saamelaisyhteisön elämän kuvaus on suorastaan maagisen väkevää. – Toinen osa kuvaa Lestadiuksen vaikutusta 1800-luvulla. Tämä jakso jää heikoimmaksi; eläytyminen Lestadiuksen saarnatoiminnan syntyyn ja vaikutuksiin on kalpeaa ja vähäveristä kerrontaa ensi osaan verrattuna. – Kolmas jakso kertoo nykysaamelaisen nuoren miehen tarinan ja palauttaa uskon kirjailijan kykyyn kuvata uskottavasti saamelaiskulttuurin arkea. – Alasalmen kolmijakoinen saamelaissaaga antaa ajateltavaa pohjoisen alkuperäiskansan kohtalosta kaupungistuvassa ja virtualisoituvassa yhteiskunnassa.
*
Joyce Carol Oates;  Putous    suom. Kaijamari Sivill    Otava Seven 2013 (2004)

Tarinan tapahtumapaikka on Niagara-joen rannalla ja putousten lähellä sijaitseva fiktiivinen pikkukaupunki. Päähenkilö, nuori papintytär Ariah tulee häämatkalle Niagaran putouksille aavistamatta, että hänestä tulee avioliittonsa ensimmäisen vuorokauden aikana leski. Romaani kertoo Ariahin myöhemmin syntyvän perheen tarinan, jota varjostaa putousten synkkä maine itsemurhapaikkana, kaupunkia saastuttava teollisuus ja perheen isän kohtalo. – Romaanin tarinan ilmapiiri on jollain tavoin uhkaava, paikoin suorastaan synkkä, mikä vie osan lukunautinnosta.
*
Raija-Liisa Viirret;  Toinen avain        Basam books 2013

Toinen avain on esikoisromaani, jonka tekijä on teologian ja psykologian maisteri. Romaanin tarinan keskiössä on Laura, joka on lapsena joutunut olemaan pitkiä aikoja sairaalassa ja aikuisena kamppailee edelleen jalkaongelmien kanssa. Tarina alkaa Santiagosta, pyhiinvaellusreitin päättyessä ja kiertää omalaatuisen rakkausuhteen solmuja sekä sisarsuhteen sitovuutta.  – Sinänsä kiinnostavaa tarinaa rasittaa epämääräinen päättämättömyys. Tarina jää vellomaan pintaan eivätkä henkilöiden suhteet syvene.
*
Taina Haahti;  Koeaika        Siltala 2013

Kirjailija on julkaissut kaksitoista kirjaa, joista ensimmäiset nimellä Hyytiäinen. Koeaika on tarina henkilöstöjohtaja Lea Sarvenmaan uran ja elämän kääntöpisteestä. Jouduttuaan irtisanoutumaan työstään sairauden uhatessa perheetön Lea tekee klassisen matkan Pariisiin etsiäkseen nuoruudessa paljon merkinneen miehen, mutta kohtaakin toisen. Kirjassa Haahti mitä ilmeisimmin hyödyntää omaa elämänkokemustaan johtajapiireistä ja bisnesmaailmasta – ja Pariisista.  – Tarina on aiheeltaan raskas, mutta sillä tavalla vahvasti kirjoitettu, että pitää lukijan otteessaan.  Kirjailijan kotisivu www.haahti.fi antaa taustoja. Kannattaisi lukea aiempiakin.
*
Perinnekirjaosastolta:

Lempi Jääskeläinen;  Kvenlannin hurtta        Otava 1945 (2.painos)

Kyseessä on historiallinen romaani muinaisilta ajoilta. Muinaiset tarkoittavat tässä vuoden 1050 tienoota. Jääskeläinen kuvailee tuonaikaisen Pohjolan elämänpiiriä ja -tapaa värikkäästi. Erityisen kiehtovaa on Kvenlannin jatulien jälkeläisten elämän kuvaus. Pakanallisen kulttuurin todelliset hallitsijat olivat henkisin voimin varustettuja naisia. Tästä muinaisaikojen tarinasta saisi mahtavan elokuvan tai animaation nykytehosteilla!

Lempi Jääskeläinen; Kultainen laakeri        Otava 1954

Tässä romaanissa Jääskeläinen kuvailee 1500-luvun elämää Italian hoveissa ja luostareissa. Päähenkilö on hovirunoilija Torquato Tasso, jonka elämää kuvataan poikasesta lähtien loppuun asti. Inkvisitio jahtasi kerettiläisiä, joihin hovirunoilijallakin oli kosketus ja hän  joutui siitä syystä kuulusteltavaksi. Päähenkilö on historiallinen, mutta tarina fiktiivinen.
**

Perinnekirjojen hyllystä:

”Vanhaan kirjaan pääsee sisälle helpommin kuin uuteen. Se tartuttaa lukijaansa jotain siitä rauhasta, jonka se on saavuttanut.Kukaan ei vaadi sen lukemista, pyydä mielipidettä tai toivo kiitosta. Ei tarvitse raivata sitä epäluulon piikkilankaa, joka piirittää mustetuoretta kirjaa.”        -Markku Envall

Lempi Jääskeläinen;  Nuori herra David Viipurista  Otava 1963    Teikari vai kauppamies   Otava 1950

Olen koonnut vuosien varrella divareista ja kirppisten kirjapöydiltä Lempi Jääskeläisen tuotantoa hyvin privaatista syystä. Nämä kirjat löysin kirjastomme vaihtohyllystä. Jääskeläinen kirjoitti viipurilaisen David Alopaeuksen elämäntarinasta romaanitrilogian. Tarina alkaa vuodesta 1783, jolloin papinpoika David Alopaeus oli neljäntoista ikäinen. 1950 ja -60 luvulla julkaistut romaanit ovat kieliasultaan vanhahtavia, mutta antavat erinomaisen selkeän ajankuvan.      –Teikari vai kauppamies kertoo viipurilaisen Johannes Krögellin tarinan. Miten 1600-luvun Viipurissa porvarisperheessä elettiin ja miten tuohon aikaan piikatytön kuolemaan johtanut onneton väkivaltatilanne hoidettiin.     – Kiinnostuin tarinoista hitaasti, mutta vähitellen sukelsin outoon menneeseen aikaan täysillä. Ennenkin on eletty ja kirjoitettu elämästä hyvin.
* *
Kesäpokkari
JO NESBø;  Aave    suom. Outi Menna    WSOY 2012 Tasku Kniga
Kesäpokkariksi sieppaamani Aave jäi lukupinon pohjalle ja tuli vuoroon vasta syyskuun satsissa. Lukeminen venyi lokakuulle ja sujui vähän ähkien sittenkin.  Tarina osui olemaan ensimmäinen lukemani ’huippudekkaristin’ kymmenestä jo suomennetusta kirjasta. Kaikki muut ovat jo muodostaneet mielipiteensä Jo Nesbon tyylistä ja tarinoista, joten omalta osaltani voin vain lisätä, että lukeehan näitä, jos dekkareita yleensä lukee.  
**
Runoja

Keinuen, keinuttaen    runoantologia, toim. Hanna Ratilainen        SRK/Otava 2010

Suomen Rauhayhdistysten keskuksen kustantama antologia sisältää neljän lestadiolaisäidin, Rea Tiirola-Tynin, Leena Salinin, Anni Rättyän ja Anita Kallion elämänmakuisia runoja arjen onnesta. Runokuvat eivät näytä kipua, väsymystäkin varovasti, parisuhteesta ei puhuta, miehiä ei oikeastaan näy. Lapsista ja äitiydestä, isovanhemmuudesta kertovat siivot runot, tulevat paljastaneeksi myös toimittajan ja kustantajan arvovalinnat. Muutama helmi joukossa hehkuu kauniisti.
*
Bo Carpelan;  Yötä vasten    suom. Caj Westerberg        Otava 2013

Vuonna 2011 kuolleen arvostetun suomenruotsalaisen runoilijan postuumisti julkaistu viimeinen runoteos on C.W:n hienosti suomentamana lukijalle elämys. Lähestyvä elämän päättyminen tuntuu kuulaissa säkeissä, joihin on myös tipahtanut kirpeitä pisaroita eletystä. Yksinäisyyden sävyttämissä mietteliäissä runoissa toistuvat runoilijan tutut aihelmat, valo, varjo, pimeys, hiljaisuus. Teos kuuluu ilman muuta runojen ystävän kirjastoon, sen seurassa voi viipyä yhä uudestaan.
*
Jouni Inkala;   Kesto avoin    Siltala 2013

Hurmaavaa runoa! Inkalan (s. -66) kymmenes on minulle lukijana ensimmäinen. Onhan hän ehtinyt jo pitkälle palkitun esikoisensa jälkeen – käännetyksi ja kiitetyksi.     – Olen aivan täpinöissä tästä. Inkalan eläväinen runokieli täplittää kiihdyttävästi lukijan ajatus- ja tunnearkea.
*
Proosaa

Kaarina Davis;  Toisinnäkijän päiväkirja        omakustanne 2013

Tämä kirja pitäisi jokaisen lukea! Kaarina Davis on alunperin Yhdysvalloissa syntynyt ja Suomeen muuttanut sairaanhoitaja, sittemmin tietokirjailija, jonka kaksi edellistä kirjaa Rankka kutsumus ja Irti oravanpyörästä ovat olleet myyntimenestyksiä.  Toisinnäkijän päiväkirja kuvaa hyvin henkilökohtaisesti vanhalle sukutilalle asettuneen intohimoisen luonnonystävän arkea ja kamppailua alkuperäisen luonnon suojelemiseksi byrokratiaa ja piittaamatonta hävitystä vastaan. Maaseudulla syntyneenä, luonnon sylissä kasvaneena  myönnän suhtautuvani Kaarinan tavoin tunteenomaisesti esimerkiksi nykyaikaisen metsätalouden vaihtoehdottomaan tapaan aukkohakkuilla tuhota paitsi maisema myös metsän eläinten ja eliöstön elinmahdollisuudet. Kirja avaa lintujen ja metsän eläinten elämästä sellaisia puolia, joita ei ole opittu koulun biologiantunnilla vaan elävässä vuorovaikutuksessa luonnon kanssa.
*
Tiina Laitila Kälvemark;  Kadonnut ranta      novelleja    WSOY 2012

Kirjoittaja on maailmalla kierrellyt ja nykyään Tukholmassa asuva toimittaja, joka on voittanut Ruotsissa novellikilpailun. Kadonnut ranta on kokoelma kertomuksia lähtemisestä ja jäämisestä ja yllättävistä valinnoista. Hyviä ja kiinnostavia novellikirjailijoita ei ole kirjallinen maailma väärällään, mutta tässä on syntynyt uusi sellainen. Kertomukset ovat taitavia, omintakeisia, räväköitäkin ja monessa on yllättävä loppuratkaisu. – Pidin kovasti näistä novelleista ja odotan kiinnostavalta uudelta tekijältä jatkoa.
*
Jyrki Kiiskinen;  Jonglööri    Tammi 2013

Runsain määrin palkittu kirjailija on päässyt jo neljänteen romaaniinsa. Kuten jonglööri leikkii vaarallista leikkiään tulella, kuljettaa kirjailija päällimmäisenä rakkaustarinaa ja putoaa mystiikan tulen läpi päähenkilön synkkiin muistovirtoihin. Sielun palovammat ja arvet tuodaan taiteen palvelukseen. Eräänlainen jonglöörihän kirjailijakin on.        – Pidän Kiiskisen tyylistä ja tarina on hienosti toteutettu.
*
Lesley Lokko;   Tummaa suklaata    suom. Marja Helanen-Ahtola    WSOY 2008

Kirjailijasta kerrotaan, että hän luki artikkelin ”Kuinka menestysromaani kirjoitetaan” – ja sitten hän kirjoitti sellaisen. Kuulostaa helpolta. Romaani onkin niin laskelmoitu, että mitään – erityisesti naislukijoihin uppoavan – ’menestysromaanin’ aineksia ei puutu. On kolme naista, joista jokainen elää dramaattisia kohtaloita ja huikeita rakkaustarinoita. Miehet ovat sivuosassa ja heidän ansiokseen luetaan varallisuus ja hyvä ulkonäkö. Romaanissa toistuvat kuvaukset henkilöiden fyysisistä avuista, vartalosta, ihon ja silmien väristä ja hiuksista. Myös talojen sisustamiseen ja garderobin ylläpitoon liittyvät yksityiskohtaiset kuvailut toistuvat. –  Hohhoijaa, anteeksi nyt kaikki menestysromaanien ystävät, mutta ei taida olla ihan parasta luettavaa ainakaan sille, joka etsii kirjallisista ansioista nousevaa lukunautintoa. Kahlasin silti tämänkin loppuun, hetkittäin jopa viihdyin naisellista sitkeyttä manifestoivan tekstin mukana.
*
Lisa Genova;   Edelleen Alice    suom. Leena Tamminen        WSOY 2010

Huikean koskettava tarina Harwardin yliopiston psykologian professorista, joka sairastui altzheimerintautiin varhaisessa iässä. Traaginen kohtalo kelle tahansa, mutta erityisesti hänelle, jonka älylliset ja kognitiiviset taidot olivat huippuluokkaa. Tämäkään ei estänyt häntä sairastumasta, kun hänellä oli tautigeeni. Romaani kertoo poikkeuksellisesti ja tunteikkaasti sairauden etenemisen potilaan näkökulmasta. Perheenjäsenet ovat sivuosassa, mutta heidänkin tunnelmansa valottuvat tarkkanäköisesti.   – Genovan kyky kirjoittaa raskaasta aiheesta valoisasti ja ilmavasti on vertaansa vailla. Tarina antaa rohkeutta ja toivoa!
*
Anja Snellman;  Pääoma        Otava 2013

Kansiesittely kertoo kirjan olevan kirjailijan henkilökohtaisin teos tähänastisista. Taiteilijan vapautta suurentaa, värittää ja vaieta on silti varmaan tässäkin käytetty. Snellman ei piinaavimmissakaan muistoissaan petä lukijaa, hän osaa etäännyttää ja kutoa tarinaan historian happamat aikakuvat. Hän on yksinkertaisesti vain niin hyvä kirjoittaja. Teksti on upeaa, eläväistä, lennokasta ja räjähtelevää sekä itseä piinaavaa rehellisyydessään. Erityinen sisaruussuhde erityisessä perheessä näin paljaasti kerrottuna antaa lukijalle mahdollisuuden myötäelää omiakin perhetraumoja, jos niitä on, ja kelläpä ei olisi. – Ehdottomasti syksyni parhaita kirjoja!
*
Hannu Väisänen;  Taivaanvartijat    Otava 2013

Väisänen, tuo ihanan outo monilahjakkuus, on kirjoittanut romaanin, jossa päähenkilö (alteregonsa?) Antero maalaa alttaritaulua kotikaupunkinsa kirkkoon ja joutuu törmäyskurssille kirkollisen päätäntävallan matalaotsaisuuden kanssa. Taiteilijan vinkkelistä nähty sopimusprosessi on surkuhupaisa, osittain sekavasti kuvattu, osittain oivaltavan hauskaa revitystä. Mielestäni Väisänen on kirjoittanut parempaakin.
**

Kiitos kirjasta, Kirsti!

Tarinaan pääsin vähän hitaasti mukaan. Alussa esittelit henkilöt, joiden liittymäkohdat tarinaan paljastit vasta vähitellen. Päähenkilöiksi nousivat pian Saara, traagisen menetyksen ja sitä seuranneen sairastumisen jälkeen hitaasti toipuva, yksin asuva nainen ja hänen afrikkalaistaustainen naapurinsa Gilbert. Tarinan kaikkien ihmisten kohtalot kiedoit tavalla tai toisella katoliseen luostariin ja sen kirkkoon, joka näyttäytyy turvan ja tuen paikkana myös masentuneelle ja elämässään eksyksissä olevalle Saaralle. Henkilöiden konteksti Turun birgittalaisluostariksi tunnistettavaan, minullekin tuttuun paikkaan ei ole ihan tavanomainen romaanin aihe, mutta saat sen toimimaan aidosti lohduttavana ja toivoa antavana elementtinä elämässään koville joutuneille, eri kulttuuritaustoja omaaville ihmisille. Kuljetat ihmisesi tarinassa kauniisti kohti viimeisillä sivuilla paljastamaasi yllätystä.  – Pidin kirjasta, ehkä eniten juuri harvinaisen aihepiirinsä vuoksi. Lahjoitit minulle ja monelle lukijallesi hyvän lukuelämyksen, jonkalaiset eivät ajassa usein tule vastaan.    

Kirsti Ellilä; Kaivatut    Karisto 2013

Runoja

Risto Kormilainen;  Ües boks – Runoja ja epärunoja        Edico 2013

Kormilainen on paitsi Kainuussa vaikuttava pappismies myös vanha tekijä kirjallisessa maailmassa. Julkaistujen teosten kirjo on laaja: runoja, proosaa, hartauskirjallisuuttakin. Viimeisin runokokoelma on nimensä mukaisesti humoristinen ja arkielämän huomioita hyödyntävä. Välillä Kormilaisen runoratsu tuntuu laukkaavan iloisesti hirnahdellen, väliin taas kopsuttavan aasinsiltoja pitkin aihelmasta toiseen.
*
Olli-Pekka Tennilä;  Yksinkeltainen on kaksinkeltaista        Poesia 2012

Löytö! Tennilän aforistisesta runoteoksesta on otettu jo toinen painos, mikä kyllä kertoo jotain tässä maassa, jossa nykyrunokirjoja julkaistaan vähän ja luetaan vielä vähemmän. Tennilän ote runoon on tuore, hän näkee terävästi ja katselee elämää omasta, hieman vinosta ja humoristisesta näkökulmastaan. Runot antavat lukijan aivoille työtä ja oivalluksen iloa. Lyhyimmillään runo on kaksi sanaa, pisimmillään sivun mittainen. Tennilä hyödyntää lapsen kielitajua, leikkii sanoilla ja niiden merkityksillä.

Siipien kuluneet reunat. Kärjistään kuluneet siivet. / Kuluneet terät ja lehdet. Kaikki  mikä leikkaa aikaan.

*

Joh Keats; Runoelmia        suom. Jaakko Tuomikoski; WSOY 1917 (u.p. Lasipalatsi 2010)

Onhan se tavallaan käsittämätöntä, että yksi englantilaisen runouden peruskivistä, nuorena kuollut John Keats, jäi suomentamatta sadaksi vuodeksi kuolemansa jälkeen. Tietysti hän on aikakautensa ihanteiden tulkki. Tuomikoski on tavoittanut runoilijan äänen hienosti pysyttäytymällä alkuperäisessä sonettimuodossa ja vanhassa kieliasussa. Mukava, että suomennoksesta on otettu uusintapainos, niin mekin, joiden yo-englanti ei riitä Keatsin lukemiseen alkukielellä voimme nauttia kauneuden ja jalouden ylistyksestä satojen vuosien takaa.
* *

Romaanit

Lisa Genova;  Puoli/nainen    suom. Leena Tamminen        WSOY 2012 (2011)

Neurotieteiden tohtori Genova Harwardista tuntee aiheensa kirjoittaessaan romaanin menestyvästä liikenaisesta ja perheenäidistä, jonka elämä muuttuu eräänä kiireisenä arkiaamuna työmatkalla ajetun kolarin myötä. Toipuminen onnettomuuden jäljistä on hidas ja vaivalloinen tie eikä asiaintilan hyväksyminen ole helppoa. Hahmotushäiriö, vasemmanpuoleinen neglect  (suomentaja ei käytä termiä halvaus, joka olisi lähinnä oireiston kuvaamaa tilaa) vaikeuttaa kaikkea normaalia liikkumista, lukemista, havaitsemista. Pitkän hyväksymisprosessin kautta perhe suostuu muutokseen, joka parantaa kaikkien elämänlaatua.    – Toivoa antava, elämänmakuinen tarina!
*
Anne Enright;  Unohdettu valssi    suom. Tarja Kontro    Teos 2011

Irlantilainen palkittu kirjailija (mm. Booker 2007, Carnege-mitali) kirjoittaa kaihtelemattomaan tyyliin rakkaustarinaa, jossa ei tosiaankaan sievistellä. Tarinan päähenkilö elää pitkään kahden miehen loukussa. Suhdesotkun paljastuminen rikkoo sisarusten välejä ja naapuruussuhteita. Saatuaan toisen perheen miehen ja irtauduttuan omasta avioliitostaan nainen huomaa joutuvansa hyväksymään elämäänsä miehen tyttären ja tämän kautta myös miehen yhteydet entiseen vaimoon. Naisen äiti kuolee ja sen myötä paljastuu myös äitisuhteen onttous. Romaanin tapahtuma-aika on Irlannin taloudellisen kriisin aikaa, mikä vaikeuttaa mm. äidiltä perityn kiinteistön myyntiä.  – Kirjailijan tyyli tuntui minusta melko kolealta. En päässyt päähenkilön kiihkeisiin, omistushaluisiin tunteisiin mukaan eikä kirjan tarina antanut minulle sytykettä oikein mihinkään.
*
Maritta Lintunen;  Heijastus    WSOY 2009

Mielenkiintoinen tarina, joka polveilee päähenkilöidensä vaiheissa tarkastellen milloin kenenkin näkökulmasta samaa elonmaisemaa. Lintunen kirjoittaa sujuvaa tekstiä, jolla on sanottavaakin.
*
Riikka Ala-Harja;  Reikä        novelleja    LIKE 2013

Alaharja kirjoittaa väljää, toteavaa kieltä. Lukiessa mietin miksi tarinat eivät herätä minussa vastetta, nosta tunteita tai mitään. Sitten vastaan tulee ”Kaupungin viimeinen joulukuusi”, ja kas, se herkistää. Kertomukset ovat sinänsä mainioita, helppolukuisia kurkistuksia tavallisten ihmisten tavallisiin maailmoihin.
*
W.G. Sebald;  Huimaus        suom. Oili Suominen    Tammi 2011 (1990)

Sebald (1944-2001) oli 1940-luvun lapsi, syntynyt Saksassa, opiskellut Sveitsissä ja päätynyt Englantiin kirjallisuuden professoriksi. Hänen teoksensa eivät selkeästi asetu mihinkään genreen,  Huimauskaan ei ole varsinaisesti romaani. Kiehtovasti polveileva matkakertomus on kirjoitettu minä-muotoisena ja oleellisena osana tarinaa ovat pienet mustavalkoiset kuvat, jotka liittyvät kerrontaan.
*
Paulo Coelho;  Accran kirjoitukset    suom. Sanna Pernu    Bazar 2013 (2012)

”Häviäjä ei ole se, joka kärsii tappion vaan se, joka antaa periksi.”  – Coelho on kehittänyt elämänviisauksien jakelusta varsin tuottoisan kirjallisuudenlajin: hänen kirjojaan luetaan kaikkialla maailmassa, käännöksiä on 78:lla kielellä ja kirjojen myyntiluvut hipovat 145:ttä miljoonaa. Viimeisin suomennettu, Accran kirjoitukset, on ehkä selkeimmin pelkkää omalajistaan ’viisauskirjallisuutta’, siinä ei ole siteeksikään romaanillista juonta. Toisaalta sanoma pelkistyy tällä tavoin, toisaalta kirjasta tulee näin myös raskaslukuisempi. Elämänohjeet Coelhon tapaan tarjoiltuna ovat helposti omaksuttavissa, mutta tämän tyypin kirjallisuuteen lukittunut tekijä tulee myös toistaneeksi itseään. – Ehkä en hankkisi tätä kirjastooni, mutta lukijana paikoin nautinkin.
*
Joanne Harris;  Sinisilmä    suom. Katariina Kaila    Otava 2010

Erityisesti naislukijoiden suosikkina tunnetun (mm. Pienen suklaapuodin tekijä) menestyskirjailijan romaani on sikäli ajankohtainen, että siinä leikitään nettiin luoduilla mielikuvituspersoonilla arvaamattomin ja tuhoisin seurauksin. Päähenkilön tarina kääntyi sen verran vastenmieliseksi, että jätin kirjan lopulta kesken.  
*
Joel Haahtela;   Tähtikirkas, lumivalkea        Otava 2013

Haahtelan uutuus on oikeastaan matkakirja, sen tapahtumapaikkoja ovat Pariisi, Berliini, Kambodza, Bernburg ja Helsinki. Teoksen tarina etenee kirjeiden ja päiväkirjamerkintöjen muodossa. Pidän kovasti Joel Haahtelan ilmavasta tyylistä. Tässä romaanissa Haahtelan lause on hioutunut yhä läpikuultavammaksi kuin perhosen siipi. Romaanin nimi viittaa runouteen, mutta on myös allegoria masennuskaudesta, jonka tarinan kirjoittaja kokee kirjoitusprosessin aikana.    – Hieno kirja, palkitsee lukijan oivalluksin, antaa paljon.

”Yrittää rakentaa sanoista taloa, johon ylimmäksi tulisivat kaikkein kevyimmät sanat, höyhenenkevyet, esimerkiksi tuuli ja valo, ja niiden alle sanoja, jotka ovat käsivarsia ja kannattelevat, ja niiden alle kiven kaltaisia sanoja, joissa on enemmän voimaa, ja pohjaan kaikkein painavimpia sanoja, uskomattoman painavia, samoja sanoja, joita sanotaan vain harvoin, ja sisään sanoja, jotka merkitsevät jotain jota ei voi koskettaa, eikä pitää kädessä, ne ovat oviaukkoja, ikkunasanoja ja niiden taakse tulee unohdettuja sanoja, ja niiden sisään sanoja, jotka voi vain aavistaa eikä niiden olemassaolostakaan ole varma, ja niiden lähelle tulee kaikkein pyhin sana, joka on niin vierellä ihmistä kuin sana voi olla.”

*
Kirsti Ellilä;   Reetta ja linnan vangit    kuvitus Kirsi Haapamäki    Karisto 2010

Lastenromaaniksi luonnehdittu mainio tarina Turun linnaan eksyneistä lapsista, linnan haamuista ja sirkusprinsessatäti Editistä. Enpä ole aikoihin etsinyt kirjaston lastenosastolta mitään, mutta toisaalla esittelemäni Kirsti Ellilän aikuisromaanin luettuani, muistin tämän, myönteistä palautetta saaneen kirjan. Onneksi. Kirja on aikuisellekin huvittavaa luettavaa ja saa eläytymään tapahtumaympäristöön, jos on kerrankin linnassa käynyt. Erinomainen kuvitus täydentää tarinaa kivalla tavalla.
* *

Harri Tapper;    Loimu ja lumi        Atena 2012

”Romaani vuodesta1812, jolloin Moskova paloi”. Kaksisataa vuotta sitten kesäkuussa, juhannuksen aikaan, Le Grande Armée tuli Kaunasiin. Napoleon rastsasti Kaunasista Venäjän puolelle. Marsalkka Murat’n ratsujoukot saapuivat venäläisten polttamaan Vilnaan. Romaani kuvaa sotatapahtumien etenemistä saman vuoden joulukuulle, jolloin Napoleon palasi Pariisiin. Sotahistoriallinen tausta ei minua niinkään kiinnostanut kuin selityksenä niille tapahtumille, joita Tapper omaleimaisella ja vahvalla tyylillä kuvaa. – Kirjailija saa suomen kielen ilmaisuvoiman esiin tavalla, joka on samalla kertaa jykevä ja raikas. ­

*
Aki Ollikainen;  Nälkävuosi        Siltala 2012

Eipä ole turhaan kehuttu esikoiskirjailija Aki Ollikaisen rohkeutta tarttua traagiseen ajanjaksoon Suomen historiassa, nälkävuoden talveen, ja kykyä kuvata yhden perheen kautta monen kohtaloita tavalla, joka käy iholle. Juhani, Marja, Mataleena ja Juho pienessä tupasessaan, joka ei enää anna elämän edellytyksiä. Ei ole millä lämmittää, ei mitä syödä. Isä on jo kuolemassa tautiin, äidillä ei ole vaihtoehtoa, on lähdettävä lasten kanssa etsimään leipää. Samaan aikaan joillakin toisaalla menee paremmin. Ne, jotka eivät enää jaksa, uupuvat tien oheen, ja lumi peittää sen, mitä heistä jäi. Hienosti Ollikainen kuvaa, mitä jää, kun nälkä kovertaa ihmisen ontoksi sisältä ja kerjäläislaumat kovettavat niiden sydämen, joilla vielä jotain on. – Tämä kirja on luettava. Se ei ole vain menneen kuvaus, se on myös muistutus kuivuuden aiheuttaman nälänhädän kirouksesta tänä aikana toisaalla. Se saattaa olla myös profetia ihmiskunnan huomisesta.

*
Minttu Vettenterä;  Jonakin päivänä kaduttaa    Books on Demand GmbH 2012

Viime talvena käytiin sosiaalisessa mediassa vilkasta keskustelua ns. Enkeli-Elisan tapauksesta. M.V. teki aiheesta kirjan, jonka tarina perustuu koulukiusaamisen takia itsemurhan tehneen tytön isän blogikirjoituksiin. Mies oli itse ollut kiusaajien porukassa kouluaikoina ja pakottautui anteeksipyyntöihin niiltä tytöiltä, joita oli eniten kiusattu. Kirja on hyvä puheenvuoro olipa tarina fiktiivinen tai todenperäinen, teema on äärimmäisen tärkeä ottaa esille. Ehkä some-kohu oli kirjaakin tehokkaampi tapa puhua kiusaamisen vaikutuksesta lasten elämään ja tulevaisuuteen.

*
Viivi Luik;  Varjoteatteri  suom. Anja Salokannel    Tammi 2010

Kirja on merkitty romaaniksi, mutta on oikeastaan enemmän esseekokoelma, jonka punaisena lankana kulkee koti Roomassa. Diplomaatin puolisona Viivi Luikilla on kokemuksia myös Suomesta, New Yorkista, Berliinistäkin. Oli ihastuttava lukea virolaisen kirjailijan kommentteja ja havaintoja roomalaisesta elämänmenosta, johon itsekin olen saanut tutustua vuosia sitten. Kyllä se tutulta tuntui. –  Hyvin kirjoitettua proosaa kiinnostavasta aiheesta.

*
Riikka Pelo;   Taivaankantaja        Teos 2006

Kirjailija on taiteen maisteri, kustannusalallakin toiminut ja Taivaankantaja on hänen romaaniesikoisensa. Tarinan keskiössä ovat ankarassa vanhoillislestadiolaisessa kyläyhteisössä ja köyhyydessä kasvanut, äitinsä hylkäämä tyttö ja hänen lähes sokea isoäitinsä. Vendla-tyttö selviytyy tuhoisassa kasvuympäristössään pakenemalla mielikuvitusmaailmaansa ja karkaamalla hyvää tarkoittavien uskovaisten auttamispyrkimysten ulottuvilta. Riikka Pelon kieli on huikean vahvaa ja mielikuvilla on tarinassa iso rooli – mikä on sekä vahvuus että heikkous tässä tarinassa. – Kirjan rytmi on melko raskas lukea, siinä ei ole paljon toivoa antavia tai keventäviä elementtejä. Tytön tarina jää päättyessään auki, mikä antaisi viitteen jatkostakin.

*
Eeva Kilpi;  Muistojen aika     WSOY 1998    Rajattomuuden aika    WSOY 2001

Kesälukemiseksi omasta perintöhyllystä valikoitui tällä kertaa kasa Eeva Kilven muisteluita lapsuudesta Karjalassa, evakkoretkistä sotavuosina, paluita ja lähtöjä ja arpeutuneita sielunhaavoja. Muistojen aika on koottu erillisinä ilmestyneistä osista Talvisodan aika 1989, Välirauha, ikävöinnin aika 1990 ja Jatkosodan aika 1993. Koottu laitos on hankalan kookas lukijan kannalta (711 sivua), mutta teemakokonaisuutena puolustaa paikkaansa.
Rajattomuuden aika kertaa osittain samoja muistoja, mutta on kirjallisesti ehyempi teos. Kilpi muistelee eloisasti, fokuksenaan lapsen kokemus perheestä ja suvusta Karjalassa, sota-ajasta, kodista luopumisesta ja evakkoudesta. Kirjat valottavat taustaa kirjailijan persoonallisuuden muovautumiselle ja myöhemmille kirjallisille teemoille. – Pidin näistä persoonallisista muisteluista kovasti.

*
Colm Tóibín;  Äitejä ja poikia    suom. Kaijamari Sivill    Tammi 2013 (2006)

Tammen keltaiseen kirjastoon on suomennettu irlantilaisen palkitun Tóibín v. 2006 julkaistu hieno novellikokoelma. Kirjailija kuvaa eleettömästi ja hienovireisesti erilaisia äiti-poika –suhteita. Tarinoiden henkilöissä tuntuu väkevästi irlantilainen temperamentti ja tapahtumien maisemat ovat aitoa Irlantia. – Miellyttävän eleetöntä ja mukaansatempaavaa.

*
Jorge Luis Borges;  Hiekkakirja    suom. Pentti Saaritsa    WSOY 2003 (1995)

Argentiinalainen mestarikirjailija Borges on aivan loistava kehittelemään imussaan pitäviä lyhyitä, mystisiä tarinoita. Saaritsan suomennos on mitä vivahteikkain. – Oivallisen viihtyisää ja hyvää luettavaa.

*
Thomas Bernhard;    Haaskio         suom. Tarja Roinila    Teos (1983)

Tässä taas yksi omintakeisuudestaan palkittu ”moderni klassikko”, kirjailija, jonka teksti saa lukijan lähes epätoivoiseksi. Kirjassa ei tapahdu mitään, päähenkilö ajattelee ajattelemasta päästyäänkin  ja ajatukset vyyhteytyvät, kiertävät kehää, yrittävät laimeasti edetä johonkin suuntaan, mutta palaavat pian takaisin urilleen. Epäilemättä tämän täytyy olla hienoa kirjallisuutta, koska Teos on kehittänyt oikein julkaisusarjan (Baabel) tämmöisiä varten. Ajattelen, että jos kirja tarvitsee jälkisanat (siis selityksen), tavallisen lukijan olisi ehkä viisaampaa jättää teos kirjafriikeille.

*
Kim Edwards;     Unien järvi   suom. Susanna Tuomi-Giddings    Bazar 2012 (2011)

”Hurmaavasti kirjoitettu ja loisteliaan kaunis” sanoo kansiteksti Unien järvestä. Suhtaudun aina hivenen kyynisesti kustantajan laatimiin kirjan esittelyihin, joiden tarkoitus on tietysti ennen muuta myydä kirjaa. Ylisanoja käytetään mieluusti, ja tässäkin. Kim Edwardsin kirjan aiheeksi nousee vaiettu sukutarina, jota päähenkilö ryhtyy selvittelemään. Ihmeen nopeasti aluksi hajallaan olevat tarinan palat alkavat loksahdella paikoilleen. Hurmaavuus on kuorrutuksenomaista ja tyypillisen amerikkalaisen viihderomaanin tyyliin kuvaus valuu lukijan ylle kuin vaahterasiirappi.  – Unien järvi on hetken haaleansuloista  viihdettä, mitään ei siitä mieleen jää.    

*
Jacquelyn Mitchard;  Syvä kuin meri    suom. Arja Gothoni    Otava 1996

Toinen amerikkalainen bestseller osoittautuukin yllättävän rankaksi lukea. J.M. kehrää julman traagisista aineksista perheyhteisön murhenäytelmän vailla vertaa. Äidin  tunnetilat ja hidas toipuminen ovat keskiössä, mutta – jälleen yllättävästi – perheen poika nouseekin kokijana tärkeimmäksi. Kirja peilaa uskottavasti amerikkalaisen yhteiskunnan suhtautumista yksityiseen tragediaan. Ystävyyden merkitys elämän kipeissä kolhuissa nousee tärkeäksi. Tarina pitää lukijan pihdeissään loppuun asti, mutta tarjoaa viimeisillä sivuilla jonkinlaisen mahdollisuuden  katarsikseen ja toivoon. – Kesän lukulöytö!

*

Runoja

Marija Vantti;     Kahdesti lapsi        Skripta-kustannus 2010 (6.painos)

Koskettavia runoja vanhempien sairastumisesta Altzheimerin tautiin.

Kerran aikuinen / kahdesti lapsi, / mummini opetti.
Nyt sen ymmärrän / kohta mummi. // Minäkin!

*
Claes Anderson;  Syksyni sumuissa rakastan sinua    suom. Jyri Kiiskinen    WSOY 2013 (2012)

Tunnetun kulttuuripersoonan viimeisin runoteos on hienoa, alakulosta aggression voimalla ylös pyrkivää lyriikkaa vanhenemisen tunnoista.

*
Jukka Tervo;  Heräämisiä suuren kellon sisällä        Iván Rotta & Co. 2013

Musiikkiterapeuttina Tervo on perehtynyt psykiatrisen potilaan kokemus-,  ajatus- ja tunnemaailmaan. Se näkyy ja tuntuu hänen runoissaan. Runot ovat tavallaan minikertomuksia elämästä, epätavallisin sanavalinnoin ja ajatuspyrähtelyin maustettuina. Tekijän kuudes kokoelma.

*
Hannu Mäkelä;  Jonakin päivänä kirjoitan sinusta runon        Otava 2005

Kirjailija on julkaissut runsaasti ja monenlaista aina 1960-luvulta asti. Hänen tyylinsä on melko koruton, ehkä vähän arkinen. Tämä proosarunoa sisältävä kokoelma alleviivaa tunnepuolta kirjailijan tuotannossa. Konstailematonta ja tasaista tunnevirtaa.

*
Harri Nordell;  Sanaliekki äänettömyydessä   Valitut runot 1980-2006    WSOY 2011

Niukkaa, tiivistä runoa.

*
Tommi Melender;   Metallisiivet selässä    WSOY 2004

Oikeastaan hämmästyin Melenderin runoista, ne ovat urbaaneja, erinomaisia. Jokainen runo ’tapahtuu’ kuin omalla planeetallaan. Melender käyttää paljon konkreettisia metaforia, jotka houkuttavat jatkamaan ajatusta. Nämä runot ovat niitä harvoja, joita lukiessani käytössä oli vihko ja kynä – ei jäljentämistä vaan herääviä ajatuksia varten.

*

Luinpa puoleen väliin Tommi Melenderin kirjallisuusesseet Yhden hengen orgiat. On suvereenia löpinää kirjoista. Loppuun asti en teosta ehtinyt, kun oli vähän kiireinen viikko ja lainausaikakin loppui.  Sen kyllä tajusin, etten minä mitään kirjallisuudesta tiedä. Luin sitten Mervi Kantokorven arvion Melenderin kirjasta Hesarin nettisivuilta. Heräsi vain kysymys: kirjoittavatko kirjaviisaat toisilleen? Onko siis tavallisella lukijalla oikeus sanoa mitä ajattelee lukemastaan?  Minä raukka en ymmärtänyt paljonkaan Melenderin esseistä, kertokoon ken ymmärtää. Sen sijaan viimeisen Antiaikalaisen postauksessa on mielenkiintoista tarinaa kirjoittamisen ohjauksesta toimittajille eikä Melender tietenkään ole samaa mieltä mistään kenenkään kanssa.

Laura Save;  Paljain jaloin     WSOY 2013

Kaltaiselleni lukijalle, jolla on taipumus eläytyä hyvinkin voimakkaasti romaanin päähenkilön kokemuksiin, on rankkaa lukea nuoren ihmisen syöpätarina. Kokemusta ei tee yhtään helpommaksi, että heti alkuun ymmärtää, että romaani ei ole täysin fiktiivinen. Laura on nuori lääketieteen opiskelija, jonka elämän osteosarkooma-diagnoosi muuttaa traagisesti ja totaalisesti. Sinnittely vaikeasti nitistettävän syöpämuodon kanssa herättää kunnioitusta, ehkä eniten siksi, että minkäänlaista uhriutumista päähenkilössä ei tunnu tapahtuvan. Hän vain ponnistelee selviytyäkseen helvetillisistä hoidoista, toistuvista pettymyksistä ja ikävistä käänteistä. Hän jaksaa ajoittain jopa tarkastella tilannetta puolisonsa ja pienen poikansa näkökulmasta. Laura päätyy lopulta pohtimaan myös kuolemaa, sivuaa miksi-kysymyksiäkin, mutta suhtautuu hämmentävällä reippaudella  käytännöllisiin ongelmiin, joita amputaatio ja muut ulkonäkömuutokset aiheuttavat. – Dokumentti ei tunnu lohduttomalta lopputulemastaan huolimatta: kirjoittaja ehtii kuolla ennen romaanin ilmestymistä.  

*

Riikka Ala-Harja;  Maihinnousu                      LIKE 2012

Riikka Ala-Harjan kuudes romaani on jo ehtinyt herättää jonkinmoisen skandaalinpoikasen ja keskustelun aiheesta voiko kirjailija käyttää romaanin pääaiheena tuntemansa henkilön tarinaa. En haluaisi itse päätyä tunnistettavasti tuntemani henkilön kirjoittaman romaanin päähenkilöksi, jos elämässäni olisi jotain todella kipeää tapahtunut. Muuten kaikenlaisia tarinoita pitää voida kirjoittaa elämään kuuluvista aiheista. Erilaiset elämänkohtalot ovat yhteisiä meille ihmisinä. Kirjassa on kysymys avioerotarinasta ja samanaikaisesti sattuvasta 11-vuotiaan tyttären sairastumisesta leukemiaan. Historiallisen Normandian maihinnousun traagiset ja banaalitkin yksityiskohdat kulkevat rinnan äidin kipujen kuvauksen kanssa, muodostuvat jotenkin metaforaksi taistelusta syöpää vastaan.  – Ala-Harjan tyyli on huokoinen, usein lauseet ovat eri riveillä, kappaleen voi muodostaa pari kolme lausetta. Toisaalta tyyli helpottaa vaikean aiheen käsittelyä lukijan mielessä, ajoittain se voi myös tuntua takovalta.

*

Elina Halttunen;  Syysvieraita                           Teos 2012

Teatteriperheen kasvatti, dramaturgi ja suosittujen tv-sarjojen ja elokuvien  käsikirjoittaja Elina Halttunen on kirjoittanut myös romaaneja, joista Syysvieraita on toinen. Romaani kertoo rakkaudesta ja rakkauksista, salaisista suhteista ja valheiden verkosta. Romaanin tarinassa kieppuvien henkilöiden määrä hipoo lukijan sietokyvyn rajoja. Ehkä siitä juuri jää sekava vaikutelma, joka ei anna vastausta kysymykseen miksi tämä tarina on kirjoitettu. Halttusen toteava tyyli voi toimia kuvan kanssa käsikirjoituksena, mutta on romaanissa  pitkän päälle puisevaa.  – Kustantaja kehuu kirjailijaa, lukija huokailee pitkästyneenä.

*

Siri Hustvedt;  Kesä ilman miehiä       suom. Kristiina Rikman     Otava 2011

Tämä taisi olla viimeinen Hustvedt, jota en ollut lukenut. Kirjailijan tyyli on niin omaperäinen, että sen tunnistaisi, vaikka ei tietäisi.        Kesä ilman miehiä on kertomus naisesta, joka jää kokoilemaan elämänsä sirpaleita miehen poistuttua suhteesta ’paussille’. Yhtä paljon kuin päähenkilöstä, Miasta, tarina kertoo hänen lähi-ihmisistään ja heidän keinoistaan selviytyä suhteissaan ja suhteistaan. Kun Mia alkaa toipua järkytyksestään, mies palaa paussiltaan eli toisen naisen luota ja vasta romaanin viimeisellä sivulla paljastetaan miten tarina päättyy. Romaanin nimi viittaakin siihen, että miehet ovat tavalla tai toisella kaikkien tarinan naisten elämässä paussilla, poissa kokonaan tai löyhästi läsnä. Symbioottisen parisuhteen ainoa pelastus onkin paussi, välimatkan tai aikalisän mielessä. Symbioosi syö suhteesta kaiken hapen niin, että lopulta jompikumpi tukehtuu, ellei muutosta tule.  – Hustvedt kuvaa loistavalla tyylillä amerikkalaisten naisten elämän kuvioita. Teksti kieputtaa lukijaa Mian ajatus- ja kokemusmaailmassa. Oivalluksia syntyy.

*

André Brink;   Intohimon oikeudet                  suom.Seppo Loponen             WSOY 2001

Eteläafrikkalaisen Brinkin Valkoinen kuiva kausi vuodelta 1981 on jäänyt mieleen ja päätin tutustua hänen uudempiin romaaneihinsa. Tässä tarinassa kerrotaan Kapkaupungissa asuvan vanhan kirjailijan, Rubenin hullaantumisesta nuoreen vuokralaiseensa, Tessaan ja heidän välilleen kehkeytyvän suhteen erikoislaatuisuudesta. Yhtä paljon kuin vanhan miehen intohimosta tarina kertoo mustasukkaisuuden tunteista ja kamppailusta niiden voittamiseksi. Brinkin tapaan tarinassa on myös vahva mystinen juonne. Apartheidia vastustavan kirjailijan yhteiskunnallinen tematiikka näkyy tässäkin teoksessa lahjomisineen ja väkivaltakuvioineen. Brinkin tarinat eivät ole helpoimpia lukea, herättävät raastavia tunteita. Jokin määrittelemätön ja odottamaton vastenmielisyyden häivä hiipi mukaan yksityiskohtaisia intohimon kuvauksia lukiessa. Pitäisi ehkä lukea muutkin uudemmat, että voisi hahmottaa ikääntyvän kirjailijanko tyyli on muuttumassa vai lukijako on herkistynyt. Käännöksessäkin (tai oikoluennassa?) on huolimattomuutta.

*

Inka Nousiainen;   Kirkkaat päivä ja ilta      Siltala 2013

Kiinnostavan, minulle uuden, 70-luvulla syntyneen kirjailijan tuore romaani löytyi kirjaston uutuuspöydältä. Sujuva ilmaisu, mietitty tyyli, kyky herättää lukijassa vastakaikua ja tarina, joka kutsuu mukaan – siinä resepti, jolla saa uuden lukijan etsimään kirjailijan aiemmankin tuotannon käsiinsä. Romaanissa liikutaan sotavuosissa. Päähenkilö on nuori opettaja, Ida, ensimmäisessä työpaikassaan. Kohtalokas tapaaminen sillalla jättää häneen ikävän, joka saa täyttymyksensä harvoina, yllätyksellisinä tapaamisina ja niiden väistämättömänä seurauksena tulevan uuden elämän myötä. Elämä ei anna enempää, mutta se, minkä Ida saa, jää elämään ja jatkamaan tarinaa. – Miellyttävä, antoisa lukukokemus.  

RUNOJA

Liisa Marjatta Järvinen;  Alkumeren laulu runoja                                             Mediapinta 2013

”Runoaaltoja alkumyyttien meressä” on runoilijan alaotsake teokselleen. Liisa Marjatta Järvisen koko kirjallisen tuotannon läpi kulkee jollain tavalla luomiskertomuksen teema. Uusin teos on raikasta, omaäänistä ja hienolla tavalla kypsää runoa. Pienen kokoelman piirrokset ovat myös runoilijan käsialaa. Pidin erityisesti hienovaraisesta huumorinpilkkeestä, joka maustaa luomiskertomuksen teologista uustulkintaa.

”Kun luoja oli luonut käärmeen, / hän oli luonut naisesta puolet. / Muuten ei voi selittää sitä notkeutta ja mukautuvaisuutta, / millä nainen kiemurtelee patriarkaalisen maailman läpi.”

*

Hidas tanssi, Mäntyrunoja   toim. Risto Rasa              Karisto 2012

Maahenki Oy:n kustantama viehättävä kuva-runo –teos. Itse viehätyin paitsi monista hienoista runoista myös korkeatasoisista männynrunkokuvista. Taitossa on tosin pieni virhe, pari kuvaa ja runoa on kahdesti, muuten painojälki on mitä parhain.  – Upea kirja luonnonystävälle.

*

Maaria Leinonen;  Huomisen ovella              Kirjapaja 2012

Pidetyn runoilijan uusimmat luonnon- ja ihmisläheiset, elämäntäyteiset pikku runot keinuttavat lukijaa kuin kesätuuli koivunoksaa.

  ”Katkruudelta / varjele, Elämä! / Enkö vieläkin kuuntele / olkani yli / lapsuuden haamujen / hiivintää? / Olisi aika lopultakin / haudata ne, / etten niitä mukanani / viimeisenkin rajan yli. / Eikä se mikään haamuraja! // Unohduksen armo, / auta upottamaan / menneisyyteni varjot / muistamattomuuden / pohjattomaan suohon. / Että anteeksi muille / ja itselleni. ”  

PROOSAA

Kati Parppei;  Laatokan Valamo                      SKS 2013

Fil.tri Kati Parppei on tutkinut Valamon historiaa venäläisistä ja suomalaisista kirjallisista lähteistä. Paikan historia kiinnosti, koska pääsin kerran Sortavalasta käsin turistivierailulle Valamon luostariin. Mieluusti menisin uudestaankin ja pitemmäksi aikaa tutustuakseni myös skiittoihin, jotka ovat kauempana pääluostarista. Parppein Valamo-tutkimus on perusteellinen, mutta ei anna kovin paljon todennettavia faktoja luostarin perustamisvaiheista. Erilaisia tarinoita kyllä riittää ja teoksessa keskitytäänkin paljolti niiden todistamiseen paikkansa pitämättömiksi. Ongelma ei niinkään johdu tutkijasta, vaan käytettävissä olevasta lähdeaineistosta. Teos on runsaasti kuvitettu ja kuvat kertovat puolestaan.

*

Hilkka Niemelä;  Pieni eläkekirja                     Maahenki 2013

”Eläkkeelle työstä, ei elämästä” on osuva alaotsikko tälle sympaattiselle kirjaselle. Aihe on näinä suurten ikäluokkien eläköitymisvuosina hyvinkin ajankohtainen ja kokemukset tuoreita niin kirjoittajalle kuin monelle lukijallekin. Kirjoittajan psykologinen ja samalla käytännöllinen ote aiheeseensa miellytti minua. Ei eksytty yhteiskunnalliselle ja poliittiselle agendalle, kirjoittaja säilytti pitkälle yksilön ulkoista ja sisäistä asemointia koskevan näkökulman. Toivoisi kustantajan panostavan mainontaan, sillä ainakaan pääkaupunkiseudun kirjakaupoista ei kirjaa kysymättä löydä. Akateemisesta kirjakaupasta kirja löytyi ’piippuhyllyltä’ eli kolmannesta kerroksesta, takanurkkauksesta.  – Kannatti etsiä.  

*

Sofi Oksanen;  Stalinin lehmät   WSOY 2003                                                         Kun kyyhkyt katosivat             LIKE 2012

Luin ensiksi uusimman Oksasen, tuon ’kyyhkyt’, jolla uutuutena on vielä lyhyt lainausaika. Oksasen tyyli on koruton, hän tuntuu luottavan tarinan voimaan. Onhan tuo lähinaapurimaan historia karmivaa luettavaa. Oksanen ei vyörytä rintamia vaan keskittyy muutaman yksilön toimien kuvaamiseen saksalaismiehityksen aikaan.

Stalinin lehmät on muun muassa niin maan perusteellinen syömishäiriön kuvaus kuin ikinä. Siinä on myös mielenkiintoisesti  kuvattu äiti-tytärketju. Kaksi kotimaata, salattu äidinkieli saavat vivahteikkaan merkityksen. Huomaan, että en kykene eläytymään näin pitkälle menevään ja tarkasti kuvattuun kyttäyskulttuuriin, luettuna se alkaa vaikuttaa vainoharhaiselta. Oksanen toki hallitsee aihepiirinsä, mutta mitään hauskaa kirjassa ei ole, ei huumorin pilkahdustakaan. Mielenkiintoista tosin on lukea myös ristiriitaisesta suhteesta uuteen ja vanhaan kotimaahan, suomalaisen ja virolaisen kulttuurin eroihin.

Mietin tätä mestarillisuusleimaa, joka nyt jo monesti palkitun kirjailijan paljon myytyyn ja useille kielille käännettyyn tuotantoon on lyöty. Aihepiiri on kyllä kiinnostava, mutta jotenkin kylmäksi Oksasen tyyli kaltaiseni lukijan jättää.

*

Pauliina Vanhatalo;   Korvaamaton                Tammi 2012

Kirjailija on kolmekymppisten sukupolven edustaja, minulle uusi tuttavuus. Kolme romaania on jo ehtinyt julkaista ja esittelyteksti luonnehtii häntä työelämän ja yhteiskunnan tarkkanäköiseksi kuvaajaksi, joka taitaa myös puhuttelevan tarinan luomisen. Korvaamaton on varatuomarin työn ja oikeustalon työyhteisön sekä erään parisuhteen kuvaus ja samalla traagisen kohtalon kokeneen naisen tarina. Teos päättyy varovaisen toiveikkaisiin näkymiin, mikä jättää kipeää aihetta kuvaavan tarinan lukijalle positiivisen vaikutelman tekijästään.  – Mukava, todentuntuinen lukuromaani.

*

Ulla-Lena Lundberg;  Marsipaanisotilas  suom.Leena Vallisaari  Gummerus 2013

Marsipaanisotilas on katkeraan tappioon ja julmaan rauhaan päättyneen Suur-Suomi -sodan kuvaus sotakirjallisuudessa harvinaisesta näkökulmasta, suomenruotsalaisen perheen kautta. Lundberg osoittautuu tässä taitavaksi tarinankertojaksi, joka lumoaa terävänäköisellä perhesuhteiden kuvauksella. Sotaan kutsuttujen, upseereiksi edenneiden Kummelin perheen poikien sulautuminen enemmistökielisen joukkueensa johtoon on vivahteikasta, ja poikkeusolojen jännitteiden kuvaus suorastaan mestarillista. Muutama tarkkaan harkittu ja ajoitettu traaginen juonen käännös terävöittää juohevaa ja kaunista kieltä kirjoittavan Lundbergin tekstiä.  ̶  Tätä kirjaa on ilo lukea suuresta sivumäärästä ja painavuudesta huolimatta.

*

Maarit Turtiainen;  Punainen paasto                    WSOY 2012

Kiinnostuin romaanista havaittuani sen tapahtumaympäristön Istanbuliksi, jossa vietimme viime joulun. Olikin hauska päästä kirjan päähenkilön, valokuvausta opiskelevan Sadun, mukana kiertelemään sekä tutuilla paikoilla että sukeltamaan syvemmälle paikalliseen kulttuuriin ja ihmisten arkeen. Kirjoittajan tyyli on arkinen ja tuntuu aluksi hiukan lattealta. Kirjan puolivälissä tarina pääsee vauhtiin ja tempaa mukaansa. Päähenkilön omapäisyys, pohjoismainen vapauden tarve korostuu turkkilaisen yhteiskunnan kulttuurisidonnaisuuden keskellä. Satu peilaa kovia lapsuudenkokemuksiaan islamilaiseen perhe- ja sukurakkauteen, joka tuntuu toisaalta turvalliselta, mutta myös ahdistavan tiiviiltä. Kurdikysymyksen kohtaaminen muodostuu käänteentekeväksi tulevaisuuttaan pohtivalle päähenkilölle.  – Antoisa, viihdyttäväkin romaani, jonka sisällä on vahva rakkaustarina.

*

Antti Kylliäinen, Wille Riekkinen;  Uskon kintereillä           Art House 2013

Kaksi teologia, pastori Antti Kylliäinen ja emerituspiispa Wille Riekkinen kävivät 2010-2012 kirjeenvaihtoa, jossa päivitetään vastauksia oleellisiin uskon kysymyksiin. Julkaistu kirjeenvaihto on kiinnostava siksi, että kumpikaan osapuoli ei ole tunnettu hyminäpappina. Heidän kysymykseasettelunsa on ytimekästä ja pohdintansa tuoretta. Liian usein uskon kintereillä kulkija kohtaa pappeja, jotka hymisevät tutuin sanoin sorvattuja vastauksia kysymyksiin, joita kukaan ei enää esitä.

Onko ihminen perimältään paha vai hyvä? Onko Jumala välttämätön? Mikä on raamatun auktoriteetti tänään? Suvaitsevaisuuden ja hyväksymisen ero? Pääsevätkö kaikki taivaaseen vai eivät? Mikä on opin ja uskon suhde?

Kirjatut ajatuksenjuoksut tuntuvat tuoreelta kristitylle, joka ei ole poteroitunut minkään herätysliikkeen tai kuppikunnan opintulkintoihin. Kylliäinen haastaa kirkkoaan reippaasti, Riekkisen teologinen oppineisuus, ennakkoluuloton ja viisas antautuminen keskusteluun on ihailtavaa. Kannattaa lukea.