Perinneosastolta:

Lempi Jääskeläinen;  Tyttö vanhassa kaupungissa    Otava 1961 (3.p.)

Romaani vanhasta Viipurista jälleen. Aika on kansalaissotaa, ensin edeltäviä vuosia ja sitten se käsittämätön veljesvihan ja taistelujen aika. Tyttö kasvaa ja oppii ymmärtämään jotain elämästä kovien kokemusten kautta. Miten aate lietsoo vihan ja muuttaa tutut ihmiset.  – Puhutteleva, todenmakuinen tarina, eräs aikalaisnäkökulma kansalaissotaan.  
**

Stefan Moster;  Nelikätisen soiton mahdottomuus    suom. Helen Moster    Siltala 2011

Viime syksyn puolella ihastuin Stefan Mosterin tapaan kirjoittaa luettuani uusimman, ja nyt kaivoin hänen aiempia teoksiaan kirjastosta. Tämä antoisa tarina on Mosterin esikoinen ja sai ylistävät arvostelut Saksassa ilmestyessään 2009. Tarinan tapahtumapaikka on maailmaa kiertävä loistoristeilijä, jonka tapahtumia seuraillaan kahden henkilön päiväkirjamerkintöjen kautta.  Paitsi musiikki, tarinan teemana ovat myös Itä-Saksan entisen elämän jättämät haavat. Kirja on yli 500-sivuinen, joten yhdessä viikossa tätä ei ehtinyt lukea, mutta tarinan jännite säilyi, vaikka lukemiseen tuli taukoja. – Suosittelen!
*
Tero Liukkonen;  Vihreän lohikäärmeen kylä    WSOY 2013

Kirja ei ole romaani sanan perinteisessä merkityksessä, kirjailija määrittelee tyylilajin alkusivuilla ”Kolme hajaantunutta monologia”. Yksin puhelevien henkilöiden muistikuvat liittää toisiinsa Vietnamin sota. On äiti, joka vie ainoan poikansa buddhalaisluostariin. On poika, joka kasvaa mieheksi säilyttäen sydämessään äidin ikävän ja muiston tytöstä, jonka lupasi saattaa turvaan sodan jaloista. On amerikkalainen sotamies, joka on selviytynyt elävänä kotiin, mutta luhistuu piinaavien muistikuvien alle.  – Vahvaa tekstiä, joka vie lukijan sodan helvettiin ja yksinkertaisen elämän kauneuteen.    
*
Ville Virtanen;  Hevosen taju         Teos 2013

Tekijä lienee tunnetumpi näyttelijänä ja isänsä poikana kuin kirjailijana. Omakohtainen perehtyneisyys hevosmaailmaan ratsastajana antaa uskottavuutta tekstille ja avaa ummikolle huikeita näkymiä outoihin ja kiehtoviin ympyröihin. Kirjailijana Virtanen kuitenkin laukkaa villinä kuin dopattu hevonen aitoja ja laitoja rymistellen.  Tarina on omituinen sekoitus fantasioita ja houreita, jossa kielellisesti vedetään paikoin niin överiksi, että ajatus tukahtuu. Mietinkin, onko kirja vakavissaan ja selvin päin kirjoitettu? Aiheesta olisi saanut kirjallisesti kelpoisemman, jos tekijällä olisi ollut kunnon kustannustoimittaja.  – Parasta Hevosen tajussa on hevosen taju, jota ihmisellä on tai ei ole. Se tässä on.  
*
Asko Sahlberg;  Häväistyt    WSOY 2011    Siunaus        WSOY  2007

Vihdoinkin tuli tilaisuus tarttua Sahlbergiin, jonka teokset ovat jo pitkään olleet mielessä. Kustantaja hehkuttaa Hävaistyjä: ”suuri, suurenmoinen, mestariteos”. Tarina alkaa ankeana. Kaikki tapahtuminen on jotenkin tahmeaa, väritöntä, eteneminen päämäärätöntä haahuilua. Köyhä perhe, jonka mukaan lähdetään, pakenee jotakin pakon edessä. Mies on ottanut henkirikoksen harteilleen, mutta ei hänen olemuksensa ole murhaajan. Mistä on kysymys, se vaivaa lukijaa sitkeästi. Päähenkilö on mies, joka  ei elämässään ole onnistunut oikein missään ja alistunut siihen. Lopussa kuvio paljastuu ja pakomatka saa selityksensä. – Sahlberg osaa pitää perimmäisen kuvion salaisuutena, joka paljastetaan tyylikkäästi ja taidolla vasta lopussa palaamalla alkuun.

Siunaus paljastaa yllättäen samoja teemoja kuin Häväistyt. Tässäkin on pääosassa outo mies,  elämässään ajelehtiva ja sisäisten impulssiensa kanssa kamppaileva. Mies joutuu matkallaan raiskauksen uhriksi, minkä kokee rajuna rangaistuksena omasta kyltymättömästä himostaan, jossa hän mielikuvissaan – ja lopulta oikeastikin – koskettelee seurailemaansa pikkutyttöä.    – Sahlbergin kieli on rikasta ja päänsä sisällä elävän miehen ajatusta kuljetetaan huimia ratoja.  Sahlbergin tarinoiden henkilöt ovat luotaantyöntäviä, mutta kirjallinen ilmaisu on varsin tyylikästä  ja laadukasta.
*
Paul Auster;  Oraakkeliyö    suom. Erkki Jukarainen        Tammi 2003

Auster on paikkansa maailman kirjallisuuden huipulla ansainnut omaperäisellä tuotannollaan. Oraakkeliyö on laadittu tyyliin romaani romaanissa. Kirjassa aaltoilee sivuilla ja alaviitekertomuksena kirjalija Sidney Orrin ja Grace-vaimonsa tarina sekä kirjailijan romaanin Nick Bowenin ja ihastuksensa Rosan tarina ikään kuin omina polkuinaan, mutta lopulta polut sekoittuvat toisiinsa ja kulkevat lomittain. Näin laadittu romaani ei ole helppolukuinen, mutta omalla tavallaan kiehtova. Auster viskoo dramaattisia juonenkäänteitä ja outoja persoonia tarinaan, hävittää ne sitten ja rientää eteen päin.  – Austerin parissa viihtyy, ehkä juuri siksi, että hän ei päästä lukijaa helpolla vaan kyntää syvään ihmismielen syövereihin terävästi piirretyillä romaanihenkilöillään.

***

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.