Susanna Alakoski;  Sikalat    suom. Katriina Savolainen    Schildts 2007

Kirjasta puhuttiin paljon ilmestymisvuonna. Vasta nyt sain luetuksi tämän rankan ja kipeänkauniin tarinan Leena-tytöstä, jonka vanhemmat ajautuivat vieraassa maassa viihtymättömyyttään rajuihin juopottelukausiin. Lapset olivat enemmän tai vähemmän heitteillä viikkokausia kestäneiden juominkien aikana ja joutuivat näkemään perheväkivaltaa ja rajua riitelyä. Juomiskierteen katkettua isän juoppohulluuskohtauksiin alkoi hyvittelykierre ja jälkien siivous, kunnes kaikki alkoi taas alusta. Kuvaus on puistattavan todentuntuista ja varmasti useammankin ruotsinsuomalaisen työläisperheen arkea. Teksti paljastaa sekä lapsen tarkkanäköisyyden perhehelvetin kuvioista että yhteiskunnan haluttomuuden puuttua ja keinottomuuden katastrofaalisessa tilanteessa.  – Alakoski on hyvä kuvaaja ja romaani taidokkaasti rakennettu. Svinalängorna palkittiin Ruotsissa vuoden 2006 kirjallisena tapauksena. Kannattaa lukea.
*
Taina Latvala;  Välimatka    WSOY 2012

Uusi (minulle) ja raikas tuttavuus romaanikirjailijoiden joukossa tämä Latvalan Taina, joka esikoisestaan  – ”Arvostelukappale” – on saanut Kalevi Jäntin palkinnon. Välimatka on Latvalan kolmas romaani. Näennäisestä helppolukuisuudestaan huolimatta tarina ei ole ihan pinnallinen, vaikka aiheena onkin äiti-tytär -suhteen kiemurat sekä äidin ja isän parisuhteen käänteet.  – Pidin kovasti Latvalan tavasta käyttää ilmeikästä eteläpohjalaista murretta äidin repliikeissä ja muistiin merkinnöissä. Tietty humoristissävyinen keveys on lukijaystävällistä ja traagisissakaan tapahtumissa ei jäädä  möyrimään liikaa.
*
Tommi Parkko;  Runouden ilmiöitä    Avain 2012

Kiinnostava katsaus runouden historiaan, nykypäivään ja tulevaisuuteen Suomessa. Tommi Parkko, itsekin runoilija, arvioi myös kustannusalaa ja sen tätä päivää. – Erinomainen, yleistajuinen tietokirja!
*
Leena Krohn;  Valeikkuna    Teos 2009

Proosakirjallisuutemme omalaatuinen älykkö Leena Krohnin runsaassa tuotannossa on romaaneja, novelleja ja esseitä sekä lastenkirjoja. Krohn on palkittu käännöskirjailija, jonka teokset ovat usein eksentrisiä aiheeltaan, mutta kieli on varmaa, ymmärrettävää ja hyvin rytmitettyä. Poimin nyt kirjastosta Valeikkunan, jonka olen aiemminkin lukenut.  – Krohnia on hyvä lukea ajoittain, hän saa näkemään asioita ennalta arvaamattomasta näkökulmasta.  
*
Päivi Alasalmi;  Joenjoen laulu        Gummerus 2013

Alasalmen saamelaistarinoiden kirja osoittautui kiehtovaksi. Ensimmäinen jakso kertoo saamelaistytöstä, joka löytää kotimailtaan pirkkalaisen henkihieverissä ja elvyttelee perinteisin luonnonparannuskeinoin elävien joukkoon. Muinaisen luonnonuskon hallitseman saamelaisyhteisön elämän kuvaus on suorastaan maagisen väkevää. – Toinen osa kuvaa Lestadiuksen vaikutusta 1800-luvulla. Tämä jakso jää heikoimmaksi; eläytyminen Lestadiuksen saarnatoiminnan syntyyn ja vaikutuksiin on kalpeaa ja vähäveristä kerrontaa ensi osaan verrattuna. – Kolmas jakso kertoo nykysaamelaisen nuoren miehen tarinan ja palauttaa uskon kirjailijan kykyyn kuvata uskottavasti saamelaiskulttuurin arkea. – Alasalmen kolmijakoinen saamelaissaaga antaa ajateltavaa pohjoisen alkuperäiskansan kohtalosta kaupungistuvassa ja virtualisoituvassa yhteiskunnassa.
*
Joyce Carol Oates;  Putous    suom. Kaijamari Sivill    Otava Seven 2013 (2004)

Tarinan tapahtumapaikka on Niagara-joen rannalla ja putousten lähellä sijaitseva fiktiivinen pikkukaupunki. Päähenkilö, nuori papintytär Ariah tulee häämatkalle Niagaran putouksille aavistamatta, että hänestä tulee avioliittonsa ensimmäisen vuorokauden aikana leski. Romaani kertoo Ariahin myöhemmin syntyvän perheen tarinan, jota varjostaa putousten synkkä maine itsemurhapaikkana, kaupunkia saastuttava teollisuus ja perheen isän kohtalo. – Romaanin tarinan ilmapiiri on jollain tavoin uhkaava, paikoin suorastaan synkkä, mikä vie osan lukunautinnosta.
*
Raija-Liisa Viirret;  Toinen avain        Basam books 2013

Toinen avain on esikoisromaani, jonka tekijä on teologian ja psykologian maisteri. Romaanin tarinan keskiössä on Laura, joka on lapsena joutunut olemaan pitkiä aikoja sairaalassa ja aikuisena kamppailee edelleen jalkaongelmien kanssa. Tarina alkaa Santiagosta, pyhiinvaellusreitin päättyessä ja kiertää omalaatuisen rakkausuhteen solmuja sekä sisarsuhteen sitovuutta.  – Sinänsä kiinnostavaa tarinaa rasittaa epämääräinen päättämättömyys. Tarina jää vellomaan pintaan eivätkä henkilöiden suhteet syvene.
*
Taina Haahti;  Koeaika        Siltala 2013

Kirjailija on julkaissut kaksitoista kirjaa, joista ensimmäiset nimellä Hyytiäinen. Koeaika on tarina henkilöstöjohtaja Lea Sarvenmaan uran ja elämän kääntöpisteestä. Jouduttuaan irtisanoutumaan työstään sairauden uhatessa perheetön Lea tekee klassisen matkan Pariisiin etsiäkseen nuoruudessa paljon merkinneen miehen, mutta kohtaakin toisen. Kirjassa Haahti mitä ilmeisimmin hyödyntää omaa elämänkokemustaan johtajapiireistä ja bisnesmaailmasta – ja Pariisista.  – Tarina on aiheeltaan raskas, mutta sillä tavalla vahvasti kirjoitettu, että pitää lukijan otteessaan.  Kirjailijan kotisivu www.haahti.fi antaa taustoja. Kannattaisi lukea aiempiakin.
*
Perinnekirjaosastolta:

Lempi Jääskeläinen;  Kvenlannin hurtta        Otava 1945 (2.painos)

Kyseessä on historiallinen romaani muinaisilta ajoilta. Muinaiset tarkoittavat tässä vuoden 1050 tienoota. Jääskeläinen kuvailee tuonaikaisen Pohjolan elämänpiiriä ja -tapaa värikkäästi. Erityisen kiehtovaa on Kvenlannin jatulien jälkeläisten elämän kuvaus. Pakanallisen kulttuurin todelliset hallitsijat olivat henkisin voimin varustettuja naisia. Tästä muinaisaikojen tarinasta saisi mahtavan elokuvan tai animaation nykytehosteilla!

Lempi Jääskeläinen; Kultainen laakeri        Otava 1954

Tässä romaanissa Jääskeläinen kuvailee 1500-luvun elämää Italian hoveissa ja luostareissa. Päähenkilö on hovirunoilija Torquato Tasso, jonka elämää kuvataan poikasesta lähtien loppuun asti. Inkvisitio jahtasi kerettiläisiä, joihin hovirunoilijallakin oli kosketus ja hän  joutui siitä syystä kuulusteltavaksi. Päähenkilö on historiallinen, mutta tarina fiktiivinen.
**

Perinnekirjojen hyllystä:

”Vanhaan kirjaan pääsee sisälle helpommin kuin uuteen. Se tartuttaa lukijaansa jotain siitä rauhasta, jonka se on saavuttanut.Kukaan ei vaadi sen lukemista, pyydä mielipidettä tai toivo kiitosta. Ei tarvitse raivata sitä epäluulon piikkilankaa, joka piirittää mustetuoretta kirjaa.”        -Markku Envall

Lempi Jääskeläinen;  Nuori herra David Viipurista  Otava 1963    Teikari vai kauppamies   Otava 1950

Olen koonnut vuosien varrella divareista ja kirppisten kirjapöydiltä Lempi Jääskeläisen tuotantoa hyvin privaatista syystä. Nämä kirjat löysin kirjastomme vaihtohyllystä. Jääskeläinen kirjoitti viipurilaisen David Alopaeuksen elämäntarinasta romaanitrilogian. Tarina alkaa vuodesta 1783, jolloin papinpoika David Alopaeus oli neljäntoista ikäinen. 1950 ja -60 luvulla julkaistut romaanit ovat kieliasultaan vanhahtavia, mutta antavat erinomaisen selkeän ajankuvan.      –Teikari vai kauppamies kertoo viipurilaisen Johannes Krögellin tarinan. Miten 1600-luvun Viipurissa porvarisperheessä elettiin ja miten tuohon aikaan piikatytön kuolemaan johtanut onneton väkivaltatilanne hoidettiin.     – Kiinnostuin tarinoista hitaasti, mutta vähitellen sukelsin outoon menneeseen aikaan täysillä. Ennenkin on eletty ja kirjoitettu elämästä hyvin.
* *
Kesäpokkari
JO NESBø;  Aave    suom. Outi Menna    WSOY 2012 Tasku Kniga
Kesäpokkariksi sieppaamani Aave jäi lukupinon pohjalle ja tuli vuoroon vasta syyskuun satsissa. Lukeminen venyi lokakuulle ja sujui vähän ähkien sittenkin.  Tarina osui olemaan ensimmäinen lukemani ’huippudekkaristin’ kymmenestä jo suomennetusta kirjasta. Kaikki muut ovat jo muodostaneet mielipiteensä Jo Nesbon tyylistä ja tarinoista, joten omalta osaltani voin vain lisätä, että lukeehan näitä, jos dekkareita yleensä lukee.  
**
Runoja

Keinuen, keinuttaen    runoantologia, toim. Hanna Ratilainen        SRK/Otava 2010

Suomen Rauhayhdistysten keskuksen kustantama antologia sisältää neljän lestadiolaisäidin, Rea Tiirola-Tynin, Leena Salinin, Anni Rättyän ja Anita Kallion elämänmakuisia runoja arjen onnesta. Runokuvat eivät näytä kipua, väsymystäkin varovasti, parisuhteesta ei puhuta, miehiä ei oikeastaan näy. Lapsista ja äitiydestä, isovanhemmuudesta kertovat siivot runot, tulevat paljastaneeksi myös toimittajan ja kustantajan arvovalinnat. Muutama helmi joukossa hehkuu kauniisti.
*
Bo Carpelan;  Yötä vasten    suom. Caj Westerberg        Otava 2013

Vuonna 2011 kuolleen arvostetun suomenruotsalaisen runoilijan postuumisti julkaistu viimeinen runoteos on C.W:n hienosti suomentamana lukijalle elämys. Lähestyvä elämän päättyminen tuntuu kuulaissa säkeissä, joihin on myös tipahtanut kirpeitä pisaroita eletystä. Yksinäisyyden sävyttämissä mietteliäissä runoissa toistuvat runoilijan tutut aihelmat, valo, varjo, pimeys, hiljaisuus. Teos kuuluu ilman muuta runojen ystävän kirjastoon, sen seurassa voi viipyä yhä uudestaan.
*
Jouni Inkala;   Kesto avoin    Siltala 2013

Hurmaavaa runoa! Inkalan (s. -66) kymmenes on minulle lukijana ensimmäinen. Onhan hän ehtinyt jo pitkälle palkitun esikoisensa jälkeen – käännetyksi ja kiitetyksi.     – Olen aivan täpinöissä tästä. Inkalan eläväinen runokieli täplittää kiihdyttävästi lukijan ajatus- ja tunnearkea.
*
Proosaa

Kaarina Davis;  Toisinnäkijän päiväkirja        omakustanne 2013

Tämä kirja pitäisi jokaisen lukea! Kaarina Davis on alunperin Yhdysvalloissa syntynyt ja Suomeen muuttanut sairaanhoitaja, sittemmin tietokirjailija, jonka kaksi edellistä kirjaa Rankka kutsumus ja Irti oravanpyörästä ovat olleet myyntimenestyksiä.  Toisinnäkijän päiväkirja kuvaa hyvin henkilökohtaisesti vanhalle sukutilalle asettuneen intohimoisen luonnonystävän arkea ja kamppailua alkuperäisen luonnon suojelemiseksi byrokratiaa ja piittaamatonta hävitystä vastaan. Maaseudulla syntyneenä, luonnon sylissä kasvaneena  myönnän suhtautuvani Kaarinan tavoin tunteenomaisesti esimerkiksi nykyaikaisen metsätalouden vaihtoehdottomaan tapaan aukkohakkuilla tuhota paitsi maisema myös metsän eläinten ja eliöstön elinmahdollisuudet. Kirja avaa lintujen ja metsän eläinten elämästä sellaisia puolia, joita ei ole opittu koulun biologiantunnilla vaan elävässä vuorovaikutuksessa luonnon kanssa.
*
Tiina Laitila Kälvemark;  Kadonnut ranta      novelleja    WSOY 2012

Kirjoittaja on maailmalla kierrellyt ja nykyään Tukholmassa asuva toimittaja, joka on voittanut Ruotsissa novellikilpailun. Kadonnut ranta on kokoelma kertomuksia lähtemisestä ja jäämisestä ja yllättävistä valinnoista. Hyviä ja kiinnostavia novellikirjailijoita ei ole kirjallinen maailma väärällään, mutta tässä on syntynyt uusi sellainen. Kertomukset ovat taitavia, omintakeisia, räväköitäkin ja monessa on yllättävä loppuratkaisu. – Pidin kovasti näistä novelleista ja odotan kiinnostavalta uudelta tekijältä jatkoa.
*
Jyrki Kiiskinen;  Jonglööri    Tammi 2013

Runsain määrin palkittu kirjailija on päässyt jo neljänteen romaaniinsa. Kuten jonglööri leikkii vaarallista leikkiään tulella, kuljettaa kirjailija päällimmäisenä rakkaustarinaa ja putoaa mystiikan tulen läpi päähenkilön synkkiin muistovirtoihin. Sielun palovammat ja arvet tuodaan taiteen palvelukseen. Eräänlainen jonglöörihän kirjailijakin on.        – Pidän Kiiskisen tyylistä ja tarina on hienosti toteutettu.
*
Lesley Lokko;   Tummaa suklaata    suom. Marja Helanen-Ahtola    WSOY 2008

Kirjailijasta kerrotaan, että hän luki artikkelin ”Kuinka menestysromaani kirjoitetaan” – ja sitten hän kirjoitti sellaisen. Kuulostaa helpolta. Romaani onkin niin laskelmoitu, että mitään – erityisesti naislukijoihin uppoavan – ’menestysromaanin’ aineksia ei puutu. On kolme naista, joista jokainen elää dramaattisia kohtaloita ja huikeita rakkaustarinoita. Miehet ovat sivuosassa ja heidän ansiokseen luetaan varallisuus ja hyvä ulkonäkö. Romaanissa toistuvat kuvaukset henkilöiden fyysisistä avuista, vartalosta, ihon ja silmien väristä ja hiuksista. Myös talojen sisustamiseen ja garderobin ylläpitoon liittyvät yksityiskohtaiset kuvailut toistuvat. –  Hohhoijaa, anteeksi nyt kaikki menestysromaanien ystävät, mutta ei taida olla ihan parasta luettavaa ainakaan sille, joka etsii kirjallisista ansioista nousevaa lukunautintoa. Kahlasin silti tämänkin loppuun, hetkittäin jopa viihdyin naisellista sitkeyttä manifestoivan tekstin mukana.
*
Lisa Genova;   Edelleen Alice    suom. Leena Tamminen        WSOY 2010

Huikean koskettava tarina Harwardin yliopiston psykologian professorista, joka sairastui altzheimerintautiin varhaisessa iässä. Traaginen kohtalo kelle tahansa, mutta erityisesti hänelle, jonka älylliset ja kognitiiviset taidot olivat huippuluokkaa. Tämäkään ei estänyt häntä sairastumasta, kun hänellä oli tautigeeni. Romaani kertoo poikkeuksellisesti ja tunteikkaasti sairauden etenemisen potilaan näkökulmasta. Perheenjäsenet ovat sivuosassa, mutta heidänkin tunnelmansa valottuvat tarkkanäköisesti.   – Genovan kyky kirjoittaa raskaasta aiheesta valoisasti ja ilmavasti on vertaansa vailla. Tarina antaa rohkeutta ja toivoa!
*
Anja Snellman;  Pääoma        Otava 2013

Kansiesittely kertoo kirjan olevan kirjailijan henkilökohtaisin teos tähänastisista. Taiteilijan vapautta suurentaa, värittää ja vaieta on silti varmaan tässäkin käytetty. Snellman ei piinaavimmissakaan muistoissaan petä lukijaa, hän osaa etäännyttää ja kutoa tarinaan historian happamat aikakuvat. Hän on yksinkertaisesti vain niin hyvä kirjoittaja. Teksti on upeaa, eläväistä, lennokasta ja räjähtelevää sekä itseä piinaavaa rehellisyydessään. Erityinen sisaruussuhde erityisessä perheessä näin paljaasti kerrottuna antaa lukijalle mahdollisuuden myötäelää omiakin perhetraumoja, jos niitä on, ja kelläpä ei olisi. – Ehdottomasti syksyni parhaita kirjoja!
*
Hannu Väisänen;  Taivaanvartijat    Otava 2013

Väisänen, tuo ihanan outo monilahjakkuus, on kirjoittanut romaanin, jossa päähenkilö (alteregonsa?) Antero maalaa alttaritaulua kotikaupunkinsa kirkkoon ja joutuu törmäyskurssille kirkollisen päätäntävallan matalaotsaisuuden kanssa. Taiteilijan vinkkelistä nähty sopimusprosessi on surkuhupaisa, osittain sekavasti kuvattu, osittain oivaltavan hauskaa revitystä. Mielestäni Väisänen on kirjoittanut parempaakin.
**

Kiitos kirjasta, Kirsti!

Tarinaan pääsin vähän hitaasti mukaan. Alussa esittelit henkilöt, joiden liittymäkohdat tarinaan paljastit vasta vähitellen. Päähenkilöiksi nousivat pian Saara, traagisen menetyksen ja sitä seuranneen sairastumisen jälkeen hitaasti toipuva, yksin asuva nainen ja hänen afrikkalaistaustainen naapurinsa Gilbert. Tarinan kaikkien ihmisten kohtalot kiedoit tavalla tai toisella katoliseen luostariin ja sen kirkkoon, joka näyttäytyy turvan ja tuen paikkana myös masentuneelle ja elämässään eksyksissä olevalle Saaralle. Henkilöiden konteksti Turun birgittalaisluostariksi tunnistettavaan, minullekin tuttuun paikkaan ei ole ihan tavanomainen romaanin aihe, mutta saat sen toimimaan aidosti lohduttavana ja toivoa antavana elementtinä elämässään koville joutuneille, eri kulttuuritaustoja omaaville ihmisille. Kuljetat ihmisesi tarinassa kauniisti kohti viimeisillä sivuilla paljastamaasi yllätystä.  – Pidin kirjasta, ehkä eniten juuri harvinaisen aihepiirinsä vuoksi. Lahjoitit minulle ja monelle lukijallesi hyvän lukuelämyksen, jonkalaiset eivät ajassa usein tule vastaan.    

Kirsti Ellilä; Kaivatut    Karisto 2013

Runoja

Risto Kormilainen;  Ües boks – Runoja ja epärunoja        Edico 2013

Kormilainen on paitsi Kainuussa vaikuttava pappismies myös vanha tekijä kirjallisessa maailmassa. Julkaistujen teosten kirjo on laaja: runoja, proosaa, hartauskirjallisuuttakin. Viimeisin runokokoelma on nimensä mukaisesti humoristinen ja arkielämän huomioita hyödyntävä. Välillä Kormilaisen runoratsu tuntuu laukkaavan iloisesti hirnahdellen, väliin taas kopsuttavan aasinsiltoja pitkin aihelmasta toiseen.
*
Olli-Pekka Tennilä;  Yksinkeltainen on kaksinkeltaista        Poesia 2012

Löytö! Tennilän aforistisesta runoteoksesta on otettu jo toinen painos, mikä kyllä kertoo jotain tässä maassa, jossa nykyrunokirjoja julkaistaan vähän ja luetaan vielä vähemmän. Tennilän ote runoon on tuore, hän näkee terävästi ja katselee elämää omasta, hieman vinosta ja humoristisesta näkökulmastaan. Runot antavat lukijan aivoille työtä ja oivalluksen iloa. Lyhyimmillään runo on kaksi sanaa, pisimmillään sivun mittainen. Tennilä hyödyntää lapsen kielitajua, leikkii sanoilla ja niiden merkityksillä.

Siipien kuluneet reunat. Kärjistään kuluneet siivet. / Kuluneet terät ja lehdet. Kaikki  mikä leikkaa aikaan.

*

Joh Keats; Runoelmia        suom. Jaakko Tuomikoski; WSOY 1917 (u.p. Lasipalatsi 2010)

Onhan se tavallaan käsittämätöntä, että yksi englantilaisen runouden peruskivistä, nuorena kuollut John Keats, jäi suomentamatta sadaksi vuodeksi kuolemansa jälkeen. Tietysti hän on aikakautensa ihanteiden tulkki. Tuomikoski on tavoittanut runoilijan äänen hienosti pysyttäytymällä alkuperäisessä sonettimuodossa ja vanhassa kieliasussa. Mukava, että suomennoksesta on otettu uusintapainos, niin mekin, joiden yo-englanti ei riitä Keatsin lukemiseen alkukielellä voimme nauttia kauneuden ja jalouden ylistyksestä satojen vuosien takaa.
* *

Romaanit

Lisa Genova;  Puoli/nainen    suom. Leena Tamminen        WSOY 2012 (2011)

Neurotieteiden tohtori Genova Harwardista tuntee aiheensa kirjoittaessaan romaanin menestyvästä liikenaisesta ja perheenäidistä, jonka elämä muuttuu eräänä kiireisenä arkiaamuna työmatkalla ajetun kolarin myötä. Toipuminen onnettomuuden jäljistä on hidas ja vaivalloinen tie eikä asiaintilan hyväksyminen ole helppoa. Hahmotushäiriö, vasemmanpuoleinen neglect  (suomentaja ei käytä termiä halvaus, joka olisi lähinnä oireiston kuvaamaa tilaa) vaikeuttaa kaikkea normaalia liikkumista, lukemista, havaitsemista. Pitkän hyväksymisprosessin kautta perhe suostuu muutokseen, joka parantaa kaikkien elämänlaatua.    – Toivoa antava, elämänmakuinen tarina!
*
Anne Enright;  Unohdettu valssi    suom. Tarja Kontro    Teos 2011

Irlantilainen palkittu kirjailija (mm. Booker 2007, Carnege-mitali) kirjoittaa kaihtelemattomaan tyyliin rakkaustarinaa, jossa ei tosiaankaan sievistellä. Tarinan päähenkilö elää pitkään kahden miehen loukussa. Suhdesotkun paljastuminen rikkoo sisarusten välejä ja naapuruussuhteita. Saatuaan toisen perheen miehen ja irtauduttuan omasta avioliitostaan nainen huomaa joutuvansa hyväksymään elämäänsä miehen tyttären ja tämän kautta myös miehen yhteydet entiseen vaimoon. Naisen äiti kuolee ja sen myötä paljastuu myös äitisuhteen onttous. Romaanin tapahtuma-aika on Irlannin taloudellisen kriisin aikaa, mikä vaikeuttaa mm. äidiltä perityn kiinteistön myyntiä.  – Kirjailijan tyyli tuntui minusta melko kolealta. En päässyt päähenkilön kiihkeisiin, omistushaluisiin tunteisiin mukaan eikä kirjan tarina antanut minulle sytykettä oikein mihinkään.
*
Maritta Lintunen;  Heijastus    WSOY 2009

Mielenkiintoinen tarina, joka polveilee päähenkilöidensä vaiheissa tarkastellen milloin kenenkin näkökulmasta samaa elonmaisemaa. Lintunen kirjoittaa sujuvaa tekstiä, jolla on sanottavaakin.
*
Riikka Ala-Harja;  Reikä        novelleja    LIKE 2013

Alaharja kirjoittaa väljää, toteavaa kieltä. Lukiessa mietin miksi tarinat eivät herätä minussa vastetta, nosta tunteita tai mitään. Sitten vastaan tulee ”Kaupungin viimeinen joulukuusi”, ja kas, se herkistää. Kertomukset ovat sinänsä mainioita, helppolukuisia kurkistuksia tavallisten ihmisten tavallisiin maailmoihin.
*
W.G. Sebald;  Huimaus        suom. Oili Suominen    Tammi 2011 (1990)

Sebald (1944-2001) oli 1940-luvun lapsi, syntynyt Saksassa, opiskellut Sveitsissä ja päätynyt Englantiin kirjallisuuden professoriksi. Hänen teoksensa eivät selkeästi asetu mihinkään genreen,  Huimauskaan ei ole varsinaisesti romaani. Kiehtovasti polveileva matkakertomus on kirjoitettu minä-muotoisena ja oleellisena osana tarinaa ovat pienet mustavalkoiset kuvat, jotka liittyvät kerrontaan.
*
Paulo Coelho;  Accran kirjoitukset    suom. Sanna Pernu    Bazar 2013 (2012)

”Häviäjä ei ole se, joka kärsii tappion vaan se, joka antaa periksi.”  – Coelho on kehittänyt elämänviisauksien jakelusta varsin tuottoisan kirjallisuudenlajin: hänen kirjojaan luetaan kaikkialla maailmassa, käännöksiä on 78:lla kielellä ja kirjojen myyntiluvut hipovat 145:ttä miljoonaa. Viimeisin suomennettu, Accran kirjoitukset, on ehkä selkeimmin pelkkää omalajistaan ’viisauskirjallisuutta’, siinä ei ole siteeksikään romaanillista juonta. Toisaalta sanoma pelkistyy tällä tavoin, toisaalta kirjasta tulee näin myös raskaslukuisempi. Elämänohjeet Coelhon tapaan tarjoiltuna ovat helposti omaksuttavissa, mutta tämän tyypin kirjallisuuteen lukittunut tekijä tulee myös toistaneeksi itseään. – Ehkä en hankkisi tätä kirjastooni, mutta lukijana paikoin nautinkin.
*
Joanne Harris;  Sinisilmä    suom. Katariina Kaila    Otava 2010

Erityisesti naislukijoiden suosikkina tunnetun (mm. Pienen suklaapuodin tekijä) menestyskirjailijan romaani on sikäli ajankohtainen, että siinä leikitään nettiin luoduilla mielikuvituspersoonilla arvaamattomin ja tuhoisin seurauksin. Päähenkilön tarina kääntyi sen verran vastenmieliseksi, että jätin kirjan lopulta kesken.  
*
Joel Haahtela;   Tähtikirkas, lumivalkea        Otava 2013

Haahtelan uutuus on oikeastaan matkakirja, sen tapahtumapaikkoja ovat Pariisi, Berliini, Kambodza, Bernburg ja Helsinki. Teoksen tarina etenee kirjeiden ja päiväkirjamerkintöjen muodossa. Pidän kovasti Joel Haahtelan ilmavasta tyylistä. Tässä romaanissa Haahtelan lause on hioutunut yhä läpikuultavammaksi kuin perhosen siipi. Romaanin nimi viittaa runouteen, mutta on myös allegoria masennuskaudesta, jonka tarinan kirjoittaja kokee kirjoitusprosessin aikana.    – Hieno kirja, palkitsee lukijan oivalluksin, antaa paljon.

”Yrittää rakentaa sanoista taloa, johon ylimmäksi tulisivat kaikkein kevyimmät sanat, höyhenenkevyet, esimerkiksi tuuli ja valo, ja niiden alle sanoja, jotka ovat käsivarsia ja kannattelevat, ja niiden alle kiven kaltaisia sanoja, joissa on enemmän voimaa, ja pohjaan kaikkein painavimpia sanoja, uskomattoman painavia, samoja sanoja, joita sanotaan vain harvoin, ja sisään sanoja, jotka merkitsevät jotain jota ei voi koskettaa, eikä pitää kädessä, ne ovat oviaukkoja, ikkunasanoja ja niiden taakse tulee unohdettuja sanoja, ja niiden sisään sanoja, jotka voi vain aavistaa eikä niiden olemassaolostakaan ole varma, ja niiden lähelle tulee kaikkein pyhin sana, joka on niin vierellä ihmistä kuin sana voi olla.”

*
Kirsti Ellilä;   Reetta ja linnan vangit    kuvitus Kirsi Haapamäki    Karisto 2010

Lastenromaaniksi luonnehdittu mainio tarina Turun linnaan eksyneistä lapsista, linnan haamuista ja sirkusprinsessatäti Editistä. Enpä ole aikoihin etsinyt kirjaston lastenosastolta mitään, mutta toisaalla esittelemäni Kirsti Ellilän aikuisromaanin luettuani, muistin tämän, myönteistä palautetta saaneen kirjan. Onneksi. Kirja on aikuisellekin huvittavaa luettavaa ja saa eläytymään tapahtumaympäristöön, jos on kerrankin linnassa käynyt. Erinomainen kuvitus täydentää tarinaa kivalla tavalla.
* *

Harri Tapper;    Loimu ja lumi        Atena 2012

”Romaani vuodesta1812, jolloin Moskova paloi”. Kaksisataa vuotta sitten kesäkuussa, juhannuksen aikaan, Le Grande Armée tuli Kaunasiin. Napoleon rastsasti Kaunasista Venäjän puolelle. Marsalkka Murat’n ratsujoukot saapuivat venäläisten polttamaan Vilnaan. Romaani kuvaa sotatapahtumien etenemistä saman vuoden joulukuulle, jolloin Napoleon palasi Pariisiin. Sotahistoriallinen tausta ei minua niinkään kiinnostanut kuin selityksenä niille tapahtumille, joita Tapper omaleimaisella ja vahvalla tyylillä kuvaa. – Kirjailija saa suomen kielen ilmaisuvoiman esiin tavalla, joka on samalla kertaa jykevä ja raikas. ­

*
Aki Ollikainen;  Nälkävuosi        Siltala 2012

Eipä ole turhaan kehuttu esikoiskirjailija Aki Ollikaisen rohkeutta tarttua traagiseen ajanjaksoon Suomen historiassa, nälkävuoden talveen, ja kykyä kuvata yhden perheen kautta monen kohtaloita tavalla, joka käy iholle. Juhani, Marja, Mataleena ja Juho pienessä tupasessaan, joka ei enää anna elämän edellytyksiä. Ei ole millä lämmittää, ei mitä syödä. Isä on jo kuolemassa tautiin, äidillä ei ole vaihtoehtoa, on lähdettävä lasten kanssa etsimään leipää. Samaan aikaan joillakin toisaalla menee paremmin. Ne, jotka eivät enää jaksa, uupuvat tien oheen, ja lumi peittää sen, mitä heistä jäi. Hienosti Ollikainen kuvaa, mitä jää, kun nälkä kovertaa ihmisen ontoksi sisältä ja kerjäläislaumat kovettavat niiden sydämen, joilla vielä jotain on. – Tämä kirja on luettava. Se ei ole vain menneen kuvaus, se on myös muistutus kuivuuden aiheuttaman nälänhädän kirouksesta tänä aikana toisaalla. Se saattaa olla myös profetia ihmiskunnan huomisesta.

*
Minttu Vettenterä;  Jonakin päivänä kaduttaa    Books on Demand GmbH 2012

Viime talvena käytiin sosiaalisessa mediassa vilkasta keskustelua ns. Enkeli-Elisan tapauksesta. M.V. teki aiheesta kirjan, jonka tarina perustuu koulukiusaamisen takia itsemurhan tehneen tytön isän blogikirjoituksiin. Mies oli itse ollut kiusaajien porukassa kouluaikoina ja pakottautui anteeksipyyntöihin niiltä tytöiltä, joita oli eniten kiusattu. Kirja on hyvä puheenvuoro olipa tarina fiktiivinen tai todenperäinen, teema on äärimmäisen tärkeä ottaa esille. Ehkä some-kohu oli kirjaakin tehokkaampi tapa puhua kiusaamisen vaikutuksesta lasten elämään ja tulevaisuuteen.

*
Viivi Luik;  Varjoteatteri  suom. Anja Salokannel    Tammi 2010

Kirja on merkitty romaaniksi, mutta on oikeastaan enemmän esseekokoelma, jonka punaisena lankana kulkee koti Roomassa. Diplomaatin puolisona Viivi Luikilla on kokemuksia myös Suomesta, New Yorkista, Berliinistäkin. Oli ihastuttava lukea virolaisen kirjailijan kommentteja ja havaintoja roomalaisesta elämänmenosta, johon itsekin olen saanut tutustua vuosia sitten. Kyllä se tutulta tuntui. –  Hyvin kirjoitettua proosaa kiinnostavasta aiheesta.

*
Riikka Pelo;   Taivaankantaja        Teos 2006

Kirjailija on taiteen maisteri, kustannusalallakin toiminut ja Taivaankantaja on hänen romaaniesikoisensa. Tarinan keskiössä ovat ankarassa vanhoillislestadiolaisessa kyläyhteisössä ja köyhyydessä kasvanut, äitinsä hylkäämä tyttö ja hänen lähes sokea isoäitinsä. Vendla-tyttö selviytyy tuhoisassa kasvuympäristössään pakenemalla mielikuvitusmaailmaansa ja karkaamalla hyvää tarkoittavien uskovaisten auttamispyrkimysten ulottuvilta. Riikka Pelon kieli on huikean vahvaa ja mielikuvilla on tarinassa iso rooli – mikä on sekä vahvuus että heikkous tässä tarinassa. – Kirjan rytmi on melko raskas lukea, siinä ei ole paljon toivoa antavia tai keventäviä elementtejä. Tytön tarina jää päättyessään auki, mikä antaisi viitteen jatkostakin.

*
Eeva Kilpi;  Muistojen aika     WSOY 1998    Rajattomuuden aika    WSOY 2001

Kesälukemiseksi omasta perintöhyllystä valikoitui tällä kertaa kasa Eeva Kilven muisteluita lapsuudesta Karjalassa, evakkoretkistä sotavuosina, paluita ja lähtöjä ja arpeutuneita sielunhaavoja. Muistojen aika on koottu erillisinä ilmestyneistä osista Talvisodan aika 1989, Välirauha, ikävöinnin aika 1990 ja Jatkosodan aika 1993. Koottu laitos on hankalan kookas lukijan kannalta (711 sivua), mutta teemakokonaisuutena puolustaa paikkaansa.
Rajattomuuden aika kertaa osittain samoja muistoja, mutta on kirjallisesti ehyempi teos. Kilpi muistelee eloisasti, fokuksenaan lapsen kokemus perheestä ja suvusta Karjalassa, sota-ajasta, kodista luopumisesta ja evakkoudesta. Kirjat valottavat taustaa kirjailijan persoonallisuuden muovautumiselle ja myöhemmille kirjallisille teemoille. – Pidin näistä persoonallisista muisteluista kovasti.

*
Colm Tóibín;  Äitejä ja poikia    suom. Kaijamari Sivill    Tammi 2013 (2006)

Tammen keltaiseen kirjastoon on suomennettu irlantilaisen palkitun Tóibín v. 2006 julkaistu hieno novellikokoelma. Kirjailija kuvaa eleettömästi ja hienovireisesti erilaisia äiti-poika –suhteita. Tarinoiden henkilöissä tuntuu väkevästi irlantilainen temperamentti ja tapahtumien maisemat ovat aitoa Irlantia. – Miellyttävän eleetöntä ja mukaansatempaavaa.

*
Jorge Luis Borges;  Hiekkakirja    suom. Pentti Saaritsa    WSOY 2003 (1995)

Argentiinalainen mestarikirjailija Borges on aivan loistava kehittelemään imussaan pitäviä lyhyitä, mystisiä tarinoita. Saaritsan suomennos on mitä vivahteikkain. – Oivallisen viihtyisää ja hyvää luettavaa.

*
Thomas Bernhard;    Haaskio         suom. Tarja Roinila    Teos (1983)

Tässä taas yksi omintakeisuudestaan palkittu ”moderni klassikko”, kirjailija, jonka teksti saa lukijan lähes epätoivoiseksi. Kirjassa ei tapahdu mitään, päähenkilö ajattelee ajattelemasta päästyäänkin  ja ajatukset vyyhteytyvät, kiertävät kehää, yrittävät laimeasti edetä johonkin suuntaan, mutta palaavat pian takaisin urilleen. Epäilemättä tämän täytyy olla hienoa kirjallisuutta, koska Teos on kehittänyt oikein julkaisusarjan (Baabel) tämmöisiä varten. Ajattelen, että jos kirja tarvitsee jälkisanat (siis selityksen), tavallisen lukijan olisi ehkä viisaampaa jättää teos kirjafriikeille.

*
Kim Edwards;     Unien järvi   suom. Susanna Tuomi-Giddings    Bazar 2012 (2011)

”Hurmaavasti kirjoitettu ja loisteliaan kaunis” sanoo kansiteksti Unien järvestä. Suhtaudun aina hivenen kyynisesti kustantajan laatimiin kirjan esittelyihin, joiden tarkoitus on tietysti ennen muuta myydä kirjaa. Ylisanoja käytetään mieluusti, ja tässäkin. Kim Edwardsin kirjan aiheeksi nousee vaiettu sukutarina, jota päähenkilö ryhtyy selvittelemään. Ihmeen nopeasti aluksi hajallaan olevat tarinan palat alkavat loksahdella paikoilleen. Hurmaavuus on kuorrutuksenomaista ja tyypillisen amerikkalaisen viihderomaanin tyyliin kuvaus valuu lukijan ylle kuin vaahterasiirappi.  – Unien järvi on hetken haaleansuloista  viihdettä, mitään ei siitä mieleen jää.    

*
Jacquelyn Mitchard;  Syvä kuin meri    suom. Arja Gothoni    Otava 1996

Toinen amerikkalainen bestseller osoittautuukin yllättävän rankaksi lukea. J.M. kehrää julman traagisista aineksista perheyhteisön murhenäytelmän vailla vertaa. Äidin  tunnetilat ja hidas toipuminen ovat keskiössä, mutta – jälleen yllättävästi – perheen poika nouseekin kokijana tärkeimmäksi. Kirja peilaa uskottavasti amerikkalaisen yhteiskunnan suhtautumista yksityiseen tragediaan. Ystävyyden merkitys elämän kipeissä kolhuissa nousee tärkeäksi. Tarina pitää lukijan pihdeissään loppuun asti, mutta tarjoaa viimeisillä sivuilla jonkinlaisen mahdollisuuden  katarsikseen ja toivoon. – Kesän lukulöytö!

*

Runoja

Marija Vantti;     Kahdesti lapsi        Skripta-kustannus 2010 (6.painos)

Koskettavia runoja vanhempien sairastumisesta Altzheimerin tautiin.

Kerran aikuinen / kahdesti lapsi, / mummini opetti.
Nyt sen ymmärrän / kohta mummi. // Minäkin!

*
Claes Anderson;  Syksyni sumuissa rakastan sinua    suom. Jyri Kiiskinen    WSOY 2013 (2012)

Tunnetun kulttuuripersoonan viimeisin runoteos on hienoa, alakulosta aggression voimalla ylös pyrkivää lyriikkaa vanhenemisen tunnoista.

*
Jukka Tervo;  Heräämisiä suuren kellon sisällä        Iván Rotta & Co. 2013

Musiikkiterapeuttina Tervo on perehtynyt psykiatrisen potilaan kokemus-,  ajatus- ja tunnemaailmaan. Se näkyy ja tuntuu hänen runoissaan. Runot ovat tavallaan minikertomuksia elämästä, epätavallisin sanavalinnoin ja ajatuspyrähtelyin maustettuina. Tekijän kuudes kokoelma.

*
Hannu Mäkelä;  Jonakin päivänä kirjoitan sinusta runon        Otava 2005

Kirjailija on julkaissut runsaasti ja monenlaista aina 1960-luvulta asti. Hänen tyylinsä on melko koruton, ehkä vähän arkinen. Tämä proosarunoa sisältävä kokoelma alleviivaa tunnepuolta kirjailijan tuotannossa. Konstailematonta ja tasaista tunnevirtaa.

*
Harri Nordell;  Sanaliekki äänettömyydessä   Valitut runot 1980-2006    WSOY 2011

Niukkaa, tiivistä runoa.

*
Tommi Melender;   Metallisiivet selässä    WSOY 2004

Oikeastaan hämmästyin Melenderin runoista, ne ovat urbaaneja, erinomaisia. Jokainen runo ’tapahtuu’ kuin omalla planeetallaan. Melender käyttää paljon konkreettisia metaforia, jotka houkuttavat jatkamaan ajatusta. Nämä runot ovat niitä harvoja, joita lukiessani käytössä oli vihko ja kynä – ei jäljentämistä vaan herääviä ajatuksia varten.

*

Luinpa puoleen väliin Tommi Melenderin kirjallisuusesseet Yhden hengen orgiat. On suvereenia löpinää kirjoista. Loppuun asti en teosta ehtinyt, kun oli vähän kiireinen viikko ja lainausaikakin loppui.  Sen kyllä tajusin, etten minä mitään kirjallisuudesta tiedä. Luin sitten Mervi Kantokorven arvion Melenderin kirjasta Hesarin nettisivuilta. Heräsi vain kysymys: kirjoittavatko kirjaviisaat toisilleen? Onko siis tavallisella lukijalla oikeus sanoa mitä ajattelee lukemastaan?  Minä raukka en ymmärtänyt paljonkaan Melenderin esseistä, kertokoon ken ymmärtää. Sen sijaan viimeisen Antiaikalaisen postauksessa on mielenkiintoista tarinaa kirjoittamisen ohjauksesta toimittajille eikä Melender tietenkään ole samaa mieltä mistään kenenkään kanssa.

Laura Save;  Paljain jaloin     WSOY 2013

Kaltaiselleni lukijalle, jolla on taipumus eläytyä hyvinkin voimakkaasti romaanin päähenkilön kokemuksiin, on rankkaa lukea nuoren ihmisen syöpätarina. Kokemusta ei tee yhtään helpommaksi, että heti alkuun ymmärtää, että romaani ei ole täysin fiktiivinen. Laura on nuori lääketieteen opiskelija, jonka elämän osteosarkooma-diagnoosi muuttaa traagisesti ja totaalisesti. Sinnittely vaikeasti nitistettävän syöpämuodon kanssa herättää kunnioitusta, ehkä eniten siksi, että minkäänlaista uhriutumista päähenkilössä ei tunnu tapahtuvan. Hän vain ponnistelee selviytyäkseen helvetillisistä hoidoista, toistuvista pettymyksistä ja ikävistä käänteistä. Hän jaksaa ajoittain jopa tarkastella tilannetta puolisonsa ja pienen poikansa näkökulmasta. Laura päätyy lopulta pohtimaan myös kuolemaa, sivuaa miksi-kysymyksiäkin, mutta suhtautuu hämmentävällä reippaudella  käytännöllisiin ongelmiin, joita amputaatio ja muut ulkonäkömuutokset aiheuttavat. – Dokumentti ei tunnu lohduttomalta lopputulemastaan huolimatta: kirjoittaja ehtii kuolla ennen romaanin ilmestymistä.  

*

Riikka Ala-Harja;  Maihinnousu                      LIKE 2012

Riikka Ala-Harjan kuudes romaani on jo ehtinyt herättää jonkinmoisen skandaalinpoikasen ja keskustelun aiheesta voiko kirjailija käyttää romaanin pääaiheena tuntemansa henkilön tarinaa. En haluaisi itse päätyä tunnistettavasti tuntemani henkilön kirjoittaman romaanin päähenkilöksi, jos elämässäni olisi jotain todella kipeää tapahtunut. Muuten kaikenlaisia tarinoita pitää voida kirjoittaa elämään kuuluvista aiheista. Erilaiset elämänkohtalot ovat yhteisiä meille ihmisinä. Kirjassa on kysymys avioerotarinasta ja samanaikaisesti sattuvasta 11-vuotiaan tyttären sairastumisesta leukemiaan. Historiallisen Normandian maihinnousun traagiset ja banaalitkin yksityiskohdat kulkevat rinnan äidin kipujen kuvauksen kanssa, muodostuvat jotenkin metaforaksi taistelusta syöpää vastaan.  – Ala-Harjan tyyli on huokoinen, usein lauseet ovat eri riveillä, kappaleen voi muodostaa pari kolme lausetta. Toisaalta tyyli helpottaa vaikean aiheen käsittelyä lukijan mielessä, ajoittain se voi myös tuntua takovalta.

*

Elina Halttunen;  Syysvieraita                           Teos 2012

Teatteriperheen kasvatti, dramaturgi ja suosittujen tv-sarjojen ja elokuvien  käsikirjoittaja Elina Halttunen on kirjoittanut myös romaaneja, joista Syysvieraita on toinen. Romaani kertoo rakkaudesta ja rakkauksista, salaisista suhteista ja valheiden verkosta. Romaanin tarinassa kieppuvien henkilöiden määrä hipoo lukijan sietokyvyn rajoja. Ehkä siitä juuri jää sekava vaikutelma, joka ei anna vastausta kysymykseen miksi tämä tarina on kirjoitettu. Halttusen toteava tyyli voi toimia kuvan kanssa käsikirjoituksena, mutta on romaanissa  pitkän päälle puisevaa.  – Kustantaja kehuu kirjailijaa, lukija huokailee pitkästyneenä.

*

Siri Hustvedt;  Kesä ilman miehiä       suom. Kristiina Rikman     Otava 2011

Tämä taisi olla viimeinen Hustvedt, jota en ollut lukenut. Kirjailijan tyyli on niin omaperäinen, että sen tunnistaisi, vaikka ei tietäisi.        Kesä ilman miehiä on kertomus naisesta, joka jää kokoilemaan elämänsä sirpaleita miehen poistuttua suhteesta ’paussille’. Yhtä paljon kuin päähenkilöstä, Miasta, tarina kertoo hänen lähi-ihmisistään ja heidän keinoistaan selviytyä suhteissaan ja suhteistaan. Kun Mia alkaa toipua järkytyksestään, mies palaa paussiltaan eli toisen naisen luota ja vasta romaanin viimeisellä sivulla paljastetaan miten tarina päättyy. Romaanin nimi viittaakin siihen, että miehet ovat tavalla tai toisella kaikkien tarinan naisten elämässä paussilla, poissa kokonaan tai löyhästi läsnä. Symbioottisen parisuhteen ainoa pelastus onkin paussi, välimatkan tai aikalisän mielessä. Symbioosi syö suhteesta kaiken hapen niin, että lopulta jompikumpi tukehtuu, ellei muutosta tule.  – Hustvedt kuvaa loistavalla tyylillä amerikkalaisten naisten elämän kuvioita. Teksti kieputtaa lukijaa Mian ajatus- ja kokemusmaailmassa. Oivalluksia syntyy.

*

André Brink;   Intohimon oikeudet                  suom.Seppo Loponen             WSOY 2001

Eteläafrikkalaisen Brinkin Valkoinen kuiva kausi vuodelta 1981 on jäänyt mieleen ja päätin tutustua hänen uudempiin romaaneihinsa. Tässä tarinassa kerrotaan Kapkaupungissa asuvan vanhan kirjailijan, Rubenin hullaantumisesta nuoreen vuokralaiseensa, Tessaan ja heidän välilleen kehkeytyvän suhteen erikoislaatuisuudesta. Yhtä paljon kuin vanhan miehen intohimosta tarina kertoo mustasukkaisuuden tunteista ja kamppailusta niiden voittamiseksi. Brinkin tapaan tarinassa on myös vahva mystinen juonne. Apartheidia vastustavan kirjailijan yhteiskunnallinen tematiikka näkyy tässäkin teoksessa lahjomisineen ja väkivaltakuvioineen. Brinkin tarinat eivät ole helpoimpia lukea, herättävät raastavia tunteita. Jokin määrittelemätön ja odottamaton vastenmielisyyden häivä hiipi mukaan yksityiskohtaisia intohimon kuvauksia lukiessa. Pitäisi ehkä lukea muutkin uudemmat, että voisi hahmottaa ikääntyvän kirjailijanko tyyli on muuttumassa vai lukijako on herkistynyt. Käännöksessäkin (tai oikoluennassa?) on huolimattomuutta.

*

Inka Nousiainen;   Kirkkaat päivä ja ilta      Siltala 2013

Kiinnostavan, minulle uuden, 70-luvulla syntyneen kirjailijan tuore romaani löytyi kirjaston uutuuspöydältä. Sujuva ilmaisu, mietitty tyyli, kyky herättää lukijassa vastakaikua ja tarina, joka kutsuu mukaan – siinä resepti, jolla saa uuden lukijan etsimään kirjailijan aiemmankin tuotannon käsiinsä. Romaanissa liikutaan sotavuosissa. Päähenkilö on nuori opettaja, Ida, ensimmäisessä työpaikassaan. Kohtalokas tapaaminen sillalla jättää häneen ikävän, joka saa täyttymyksensä harvoina, yllätyksellisinä tapaamisina ja niiden väistämättömänä seurauksena tulevan uuden elämän myötä. Elämä ei anna enempää, mutta se, minkä Ida saa, jää elämään ja jatkamaan tarinaa. – Miellyttävä, antoisa lukukokemus.  

RUNOJA

Liisa Marjatta Järvinen;  Alkumeren laulu runoja                                             Mediapinta 2013

”Runoaaltoja alkumyyttien meressä” on runoilijan alaotsake teokselleen. Liisa Marjatta Järvisen koko kirjallisen tuotannon läpi kulkee jollain tavalla luomiskertomuksen teema. Uusin teos on raikasta, omaäänistä ja hienolla tavalla kypsää runoa. Pienen kokoelman piirrokset ovat myös runoilijan käsialaa. Pidin erityisesti hienovaraisesta huumorinpilkkeestä, joka maustaa luomiskertomuksen teologista uustulkintaa.

”Kun luoja oli luonut käärmeen, / hän oli luonut naisesta puolet. / Muuten ei voi selittää sitä notkeutta ja mukautuvaisuutta, / millä nainen kiemurtelee patriarkaalisen maailman läpi.”

*

Hidas tanssi, Mäntyrunoja   toim. Risto Rasa              Karisto 2012

Maahenki Oy:n kustantama viehättävä kuva-runo –teos. Itse viehätyin paitsi monista hienoista runoista myös korkeatasoisista männynrunkokuvista. Taitossa on tosin pieni virhe, pari kuvaa ja runoa on kahdesti, muuten painojälki on mitä parhain.  – Upea kirja luonnonystävälle.

*

Maaria Leinonen;  Huomisen ovella              Kirjapaja 2012

Pidetyn runoilijan uusimmat luonnon- ja ihmisläheiset, elämäntäyteiset pikku runot keinuttavat lukijaa kuin kesätuuli koivunoksaa.

  ”Katkruudelta / varjele, Elämä! / Enkö vieläkin kuuntele / olkani yli / lapsuuden haamujen / hiivintää? / Olisi aika lopultakin / haudata ne, / etten niitä mukanani / viimeisenkin rajan yli. / Eikä se mikään haamuraja! // Unohduksen armo, / auta upottamaan / menneisyyteni varjot / muistamattomuuden / pohjattomaan suohon. / Että anteeksi muille / ja itselleni. ”  

PROOSAA

Kati Parppei;  Laatokan Valamo                      SKS 2013

Fil.tri Kati Parppei on tutkinut Valamon historiaa venäläisistä ja suomalaisista kirjallisista lähteistä. Paikan historia kiinnosti, koska pääsin kerran Sortavalasta käsin turistivierailulle Valamon luostariin. Mieluusti menisin uudestaankin ja pitemmäksi aikaa tutustuakseni myös skiittoihin, jotka ovat kauempana pääluostarista. Parppein Valamo-tutkimus on perusteellinen, mutta ei anna kovin paljon todennettavia faktoja luostarin perustamisvaiheista. Erilaisia tarinoita kyllä riittää ja teoksessa keskitytäänkin paljolti niiden todistamiseen paikkansa pitämättömiksi. Ongelma ei niinkään johdu tutkijasta, vaan käytettävissä olevasta lähdeaineistosta. Teos on runsaasti kuvitettu ja kuvat kertovat puolestaan.

*

Hilkka Niemelä;  Pieni eläkekirja                     Maahenki 2013

”Eläkkeelle työstä, ei elämästä” on osuva alaotsikko tälle sympaattiselle kirjaselle. Aihe on näinä suurten ikäluokkien eläköitymisvuosina hyvinkin ajankohtainen ja kokemukset tuoreita niin kirjoittajalle kuin monelle lukijallekin. Kirjoittajan psykologinen ja samalla käytännöllinen ote aiheeseensa miellytti minua. Ei eksytty yhteiskunnalliselle ja poliittiselle agendalle, kirjoittaja säilytti pitkälle yksilön ulkoista ja sisäistä asemointia koskevan näkökulman. Toivoisi kustantajan panostavan mainontaan, sillä ainakaan pääkaupunkiseudun kirjakaupoista ei kirjaa kysymättä löydä. Akateemisesta kirjakaupasta kirja löytyi ’piippuhyllyltä’ eli kolmannesta kerroksesta, takanurkkauksesta.  – Kannatti etsiä.  

*

Sofi Oksanen;  Stalinin lehmät   WSOY 2003                                                         Kun kyyhkyt katosivat             LIKE 2012

Luin ensiksi uusimman Oksasen, tuon ’kyyhkyt’, jolla uutuutena on vielä lyhyt lainausaika. Oksasen tyyli on koruton, hän tuntuu luottavan tarinan voimaan. Onhan tuo lähinaapurimaan historia karmivaa luettavaa. Oksanen ei vyörytä rintamia vaan keskittyy muutaman yksilön toimien kuvaamiseen saksalaismiehityksen aikaan.

Stalinin lehmät on muun muassa niin maan perusteellinen syömishäiriön kuvaus kuin ikinä. Siinä on myös mielenkiintoisesti  kuvattu äiti-tytärketju. Kaksi kotimaata, salattu äidinkieli saavat vivahteikkaan merkityksen. Huomaan, että en kykene eläytymään näin pitkälle menevään ja tarkasti kuvattuun kyttäyskulttuuriin, luettuna se alkaa vaikuttaa vainoharhaiselta. Oksanen toki hallitsee aihepiirinsä, mutta mitään hauskaa kirjassa ei ole, ei huumorin pilkahdustakaan. Mielenkiintoista tosin on lukea myös ristiriitaisesta suhteesta uuteen ja vanhaan kotimaahan, suomalaisen ja virolaisen kulttuurin eroihin.

Mietin tätä mestarillisuusleimaa, joka nyt jo monesti palkitun kirjailijan paljon myytyyn ja useille kielille käännettyyn tuotantoon on lyöty. Aihepiiri on kyllä kiinnostava, mutta jotenkin kylmäksi Oksasen tyyli kaltaiseni lukijan jättää.

*

Pauliina Vanhatalo;   Korvaamaton                Tammi 2012

Kirjailija on kolmekymppisten sukupolven edustaja, minulle uusi tuttavuus. Kolme romaania on jo ehtinyt julkaista ja esittelyteksti luonnehtii häntä työelämän ja yhteiskunnan tarkkanäköiseksi kuvaajaksi, joka taitaa myös puhuttelevan tarinan luomisen. Korvaamaton on varatuomarin työn ja oikeustalon työyhteisön sekä erään parisuhteen kuvaus ja samalla traagisen kohtalon kokeneen naisen tarina. Teos päättyy varovaisen toiveikkaisiin näkymiin, mikä jättää kipeää aihetta kuvaavan tarinan lukijalle positiivisen vaikutelman tekijästään.  – Mukava, todentuntuinen lukuromaani.

*

Ulla-Lena Lundberg;  Marsipaanisotilas  suom.Leena Vallisaari  Gummerus 2013

Marsipaanisotilas on katkeraan tappioon ja julmaan rauhaan päättyneen Suur-Suomi -sodan kuvaus sotakirjallisuudessa harvinaisesta näkökulmasta, suomenruotsalaisen perheen kautta. Lundberg osoittautuu tässä taitavaksi tarinankertojaksi, joka lumoaa terävänäköisellä perhesuhteiden kuvauksella. Sotaan kutsuttujen, upseereiksi edenneiden Kummelin perheen poikien sulautuminen enemmistökielisen joukkueensa johtoon on vivahteikasta, ja poikkeusolojen jännitteiden kuvaus suorastaan mestarillista. Muutama tarkkaan harkittu ja ajoitettu traaginen juonen käännös terävöittää juohevaa ja kaunista kieltä kirjoittavan Lundbergin tekstiä.  ̶  Tätä kirjaa on ilo lukea suuresta sivumäärästä ja painavuudesta huolimatta.

*

Maarit Turtiainen;  Punainen paasto                    WSOY 2012

Kiinnostuin romaanista havaittuani sen tapahtumaympäristön Istanbuliksi, jossa vietimme viime joulun. Olikin hauska päästä kirjan päähenkilön, valokuvausta opiskelevan Sadun, mukana kiertelemään sekä tutuilla paikoilla että sukeltamaan syvemmälle paikalliseen kulttuuriin ja ihmisten arkeen. Kirjoittajan tyyli on arkinen ja tuntuu aluksi hiukan lattealta. Kirjan puolivälissä tarina pääsee vauhtiin ja tempaa mukaansa. Päähenkilön omapäisyys, pohjoismainen vapauden tarve korostuu turkkilaisen yhteiskunnan kulttuurisidonnaisuuden keskellä. Satu peilaa kovia lapsuudenkokemuksiaan islamilaiseen perhe- ja sukurakkauteen, joka tuntuu toisaalta turvalliselta, mutta myös ahdistavan tiiviiltä. Kurdikysymyksen kohtaaminen muodostuu käänteentekeväksi tulevaisuuttaan pohtivalle päähenkilölle.  – Antoisa, viihdyttäväkin romaani, jonka sisällä on vahva rakkaustarina.

*

Antti Kylliäinen, Wille Riekkinen;  Uskon kintereillä           Art House 2013

Kaksi teologia, pastori Antti Kylliäinen ja emerituspiispa Wille Riekkinen kävivät 2010-2012 kirjeenvaihtoa, jossa päivitetään vastauksia oleellisiin uskon kysymyksiin. Julkaistu kirjeenvaihto on kiinnostava siksi, että kumpikaan osapuoli ei ole tunnettu hyminäpappina. Heidän kysymykseasettelunsa on ytimekästä ja pohdintansa tuoretta. Liian usein uskon kintereillä kulkija kohtaa pappeja, jotka hymisevät tutuin sanoin sorvattuja vastauksia kysymyksiin, joita kukaan ei enää esitä.

Onko ihminen perimältään paha vai hyvä? Onko Jumala välttämätön? Mikä on raamatun auktoriteetti tänään? Suvaitsevaisuuden ja hyväksymisen ero? Pääsevätkö kaikki taivaaseen vai eivät? Mikä on opin ja uskon suhde?

Kirjatut ajatuksenjuoksut tuntuvat tuoreelta kristitylle, joka ei ole poteroitunut minkään herätysliikkeen tai kuppikunnan opintulkintoihin. Kylliäinen haastaa kirkkoaan reippaasti, Riekkisen teologinen oppineisuus, ennakkoluuloton ja viisas antautuminen keskusteluun on ihailtavaa. Kannattaa lukea.

 

 

Runoja

Vilja-Tuulia Huotarinen;  Seitsemän enoa  WSOY 2013

Joskus myöhemmin, jossain muualla

heitä tervehditään saapujina eikä lähtijöinä.

Lähtijät ovat jättäneet kaiken, saapujilla ei ole

mukanaan mitään.

V-T.H. on hyvin omaääninen nykyrunoilija, jonka ymmärrettäviä tekstejä lukee mielellään. Tämäkin osittain proosarunoiksi kehkeytynyt kertomus enoista ja miniöistä on herkulliseksi tihentynyttä rajankäyntiä menneen ja olevan välillä.

*

Aki Luostarinen;  Ajan olo                                  WSOY 2012

1950-luvulla syntynyt ei tunnu sopeutuvan helposti 2000-luvun aikaan, joka tursuaa kaikkea turhaa, repivän rumaa ja epäoikeudenmukaista. Luostarisen (Kiiltomadon mukaan) kymmenes runokokoelma on huokoista runoa, jossa ’viini pulputtaa’ ja peruna kasvaa omassa maassa. Sivussa elävän elintasopakolaisen hiljaiset mietteet eivät kovin paljon saa vastakaikua ajassaan. Minulle lukijana tämä runoilija tuntuu antavan enemmän kuin moni ajan uusi ääni.   

Proosaa

Virpi Hämeen-Anttila;  Suden  vuosi   Otava 2003;     Tapetinvärinen       Otava 2012

Suden vuosi on esikoisromaani, joka ponnahdutti kirjoittajansa kirjalliseen maailmaan ryminällä. Kritiikki löysi Hämeen-Anttilasta uuden ja vahvan lukuromaanin taitajan. Kirja on yliopistomaailmaan sijoittuva rakkaustarina, jonka päähenkilöt on kuvattu poikkeuksellisella intensiteetillä ja syvyydellä. Tarina tempaa lukijan mukaansa ja pitää otteessaan loppuun asti. Hämeen-Anttila on esikoisestaan lähtien ollut parhaiten mainostettuja ja myytyjä kirjailijoita. Joskus mietin, että ns. lukuromaanikirjailijat toistavat itseään häpeilemättä kirja per vuosi niin kauan kuin kauppa käy. Mutta Suden vuosi kannattaa lukea.

Tapetinvärinen pyörittää lukijaa päähenkilön sivupersoonien hurjassa karusellissa, joka alkaa jossain vaiheessa mennä jo melkein raiteiltaan, mutta kirjailija onnistuu lopuksi jollain tavalla solmimaan langat uskottavasti yhteen. Ei tämä ole mitään helppoa ja miellyttävää luettavaa, mutta välittää väkevästi päähenkilön kehityskaaren ja mahdollisuuden eheytyä vaikeista vaiheista huolimatta. Kirjailija vihjaa omaelämäkerrallisista aineksista, mutta varottaa lukemasta teosta kirjaimellisesti faktana.  

*

Per Petterson;  Hevosvarkaat    suom. Katriina Huttunen Otava 2009

Norjalaisen kirjailijan myöhempi teos, Pohjoismaisen kirjallisuuspalkinnon 2009 voittanut Kirottu ajan katoava virta oli ensimmäinen kosketukseni lahjakkaan kirjoittajan vähäeleiseen ja ehjään tyyliin. Ilmeisesti palkinnon ansiosta samana vuonna suomennettiin aiemmin ilmestynyt Hevosvarkaat. Toivottavasti Petterson pääsee suomennettavien listalle jatkossakin. Hevosvarkaat on hienovireinen isän ja pojan tarina, joka peilaa hienosti  pojan kehitystä mieheksi ja aikanaan isäksi omalle tyttärelleen.

*

Juha Itkonen; Huolimattomia unelmia           Otava 2008

Itkosen novellit ovat laatutavaraa. Tämä teos sisältää väkevästi elämänmakuisia parisuhdetarinoita, joissa Itkosen hienovireinen ihmiskuvaus on parhaimmillaan. Kirjailijan novelleissa erityisesti miehen tunne- ja kokemusmaailma saa sävykkään kuvaajansa.  – Nautittavaa luettavaa.

*

Marilynne Robinson;  Gilead  suom. Laura  Jänisniemi, Bazar 2008

Kirja on Pulitzer-palkittu vuonna 2005 ja palkintonsa ansainnut. Hidasta, hienoa tekstiä. Romaanin minä on vanha pastori, joka kirjoittaa ajatuksiaan ja elämänsä tarinaa pienelle pojalleen joskus kuolemansa jälkeen luettavaksi. Intuitiivinen kertomus vanhan miehen elämänvalinnoista, avioliitosta nuoren naisen kanssa ja isyyden suurista tunteista. Isä liittää kirjoituksillaan poikansa sukupolvien ketjuun lämpimällä ja inhimillisellä tavalla. Kirja jättää lukijalle hyvän olon.

*

José Saramago;  Luola  suom. Erkki Kirjalainen   Tammi 2003

Elefantin matka  suom. Sanna Pernu       Tammi 2011

Tässäpä viimein Nobel-palkittu kirjailija, jonka teksti ei ole lukijalle käsittämätöntä ja koukeroista ajatusvirtaa. Saramago rakentaa Luolassa taidokkaasti ja hitaalla tyylillä pienistä aineksista vaikuttavan kertomuksen, joka aukeaa tapahtuma-aikaansa ja –paikkaansa laajemmalle. Keskiössä ovat savenvalajaisän ja aikuisen tyttären keskustelut sekä koira, joka löytää kodin heidän luonaan. Hienovireinen ja tosi muutokseen sopeutumisen kuvaus, portugalilaisen mestarikertojan upea tyylinäyte.

Elefantin matka pitää taianomaisesti lukijan hyväntuulisena. Kertojamestari saa lukijan mukaansa, vaikka itse tarinassa ei tapahdu mitään kovin dramaattista. Elefantinhoitaja ja itse sympaattinen Salomo-norsu ovat tarinan keskushenkilöt. Lopussa paljastetaan miten kirjailija kiinnostui kuulemastaan elefantista niin paljon, että selvitti historialliset tosiseikat ja loihti aineksista nautittavan tarinan.   

*

Tuomas Kyrö;  Miniä                                             Kirjamedia 2012

Hupaisa pikku tarina Kyrön tyyliin. Ja ilmeneehän siinä paitsi Kyrölle ominainen sukupolviristiriita myös jonkinlainen perheensisäisten roolien uudelleen asemointi.  

*

Petri Tamminen;  Rikosromaani                      Otava 2012

Tammiselta on viime vuonna julkaistu taas oivallinen pikku romaani, tällä kertaa ikään kuin rikosromaanin muodossa. Jonkinlainen rikoksen tunnusmerkistö on havaittu ja syyllistä etsitään, mutta tavallaan romaani kertoo myös ihmiselämän hauraudesta. Romahtamisille etsitään syytä, sitä löytämättä, koska syyt ovat moninaiset ja syvällä itsessä. Romaanin rikoksista epäilty pakenee taitavasti etsijöitään ja kiinniottaja joutuu itsekin uhriksi.

*

Sirkka Laine;  Puuttuva aika             Otava 1999

Laine on kirjoittanut runsaasti käsikirjoituksia radiolle ja tv-teatterille sekä julkaissut romaaneja ja novelleja. Hänelle on tyypillistä tietynlainen huumori, joka tekee luettavasta leppoisaa. Mainio, itärajan tuntumaan sijoittuvan maalaiskylän ihmisistä kertova romaani, jossa erikoisia juonenkäänteitä riittää.

*

J.M.G Le Clézio; Harhaileva tähti   suom. Annikki Suni    Otava 2008

2008 Nobel-voittajan tuotanto on merkittävää taideproosaa. Harhaileva tähti on viides häneltä suomennettu teos. Olen aikaisemmin lukenut Autiomaan ja pitänyt siitä kovasti. Nobel-palkittu teos kertoo juutalaisen Estherin ja palestiinalaisen Nezma-tytön kohtalosta toisen maailmansodan aikana riipaisevalla tavalla. Le Clézion tyyli on vahvasti tunteikasta, luontokuvauksissaan suorastaan hurmioituvaa. Tämä ei ole holokaustista kauhua, perusteema on sodan aiheuttama kodittomuus.

*

Hanna Tuuri;  Tuulen maa     Otava 2012

Irlannin maaseudulla asuva suomalainen kirjailija kertoo eläväisellä tavalla maalaiselämästä ’vihreällä saarella’. Kirja ei ole romaani, pikemminkin omakohtainen ja siksi niin aidon rehevä kertomuskokoelma irlantilaisten, englantilaisten ja amerikkalaisten naapureiden yhteiselosta ja Irlannin yhteiskunnallisesta tilanteesta EU-kriisin aikaan. Hauskaa ja mukaansatempaavaa iltalukemista.

***

 

Runoja:

Eila Jyränkoski; Kokovartalosuru           Artbox 2012

Pieni kirja suurista tunteista. Äidin suru pojan itsemurhan jälkeen. Terapiarunoja samaa kokeneille ja niille, jotka ymmärtävät äidin tuskaa.

Pia Perkiö;   Tämä hyvä hetki         Kirjapaja 2012

Erityisesti kirkollisissa piireissä tunnettu ja pidetty runoilija antaa kirjansa tulot Yhteisvastuukeräykselle. Hieno ele, ja hyvää, elämänmakuista runoa alusta loppuun. Perkiö sanoittaa pienesti ja syvästi tavallista elämää. Pidän hänen mutkattomasta ja kauniista tyylistään, jossa ei tarvita ylisanoja eikä sorruta tyhjiin, tekotaiteellisiin kiemuroihin.  

Proosaa:

Petter Sairanen;    Muisti on unta                     Helsinki kirjat 2012

Muistojen ja menetysten kirja tämä on, mutta myös kirja täynnä elämää, toivoa ja elämänuskoa. Kun isä menettää ensin puolisonsa ja sitten ainoan tyttärensä, jäljelle jää sammumaton kipu ja kaipaus. On vahva tahto enää, joka pitää elämässä kiinni. Kirja paljastaa kirjoittajansa monisyiseksi taiteilijapersoonaksi. Ehkäpä tuo mahdollisuus monin keinoin työstää menetyksiä antaa tarvittavan rohkeuden elää eteen päin. Kirjailija ei nyyhki, hän maalaa kuvia, joista osa on tyttären omaa ajatusvirtaa.  – Koskettava kertomus elämää järkyttäneistä kokemuksista.

*

Alice Kuipers;   Terveisin äiti   suom. Katariina Kaila          Otava 2008

Kirjan muodostavat lääkärinä työskentelevän yksinhuoltajaäidin ja 15-vuotiaan tyttären toisilleen jättämät viestit. Tarina on riipaisevan karu. Kirjan lukee tunnissa, puolessatoista, mutta tarina jää mieleen elämään.

*

Esko Valtaoja;     Kaiken käsikirja                    Ursa 2012

Professori poukkoilee tieteen avarilla niityillä kuin varsa kevätlaitumella. Alkupuolella riittää poikamaista hirnahtelua ja itsetietoista hybristä, mutta kun teksti vähitellen rauhoittuu, asiallisen tiedon määrä kasvaa. Kirjalla on osuva nimi, kuten kirjailijaprofessori itse toteaa, professorit tietävät kaikesta ei mitään. Hauskaa luettavaa vaikka mitään ei jääkään mieleen. Jonkinlaiseen kaikenkattavaan maailmanselitykseen tässä ilmeisesti pyritään.

*

Katja Kettu;     Surujen kerääjä      WSOY 2005      Hitsaaja            WSOY 2008

Surujen kerääjä on Ketun esikoinen ja siinä jo näkyy hänen syntymälahjansa, kielen taituruus. Teksti ryöppyää ja mutkittelee vuolaan kevätpuron lailla tarinaa kuljetellen. Takasivun esittelyssä luonnehditaan sukutarinaa riemukkaan groteskiksi ja rujonkauniiksi. Esikoisessaan jo Kettu vetää henkilöhahmojensa luonnehdinnan äärimmilleen, piirre, joka toistuu kaikissa teoksissa ja menee paikoitellen mielestäni suorastaan överiksi.  

Hitsaaja on taitavasti punottu Estonian uppoamistragedian kanssa yhteen. Lappalainen elämänmuoto kuvautuu alkuvoimaisena, myös niin, että kerran etelään lähtenyt, joutuu elämänsä solmuunnuttua palaamaan ja toteamaan menneen menneeksi.

Pahasuisten ja –tapaisten tyttöjen tilausta on ollut kirjallisuudessa, minkä kirjailija on ymmärtänyt myyvän hyvin. Jos tai kunhan tuo revittely rauhoittuu, Ketun huikea kielellinen taituruus pääsee puhkeamaan kauniiseen kukkaan. Samat asiat voi kertoa monella tavalla.

*

Eeva Rohas;   Syvä pää                           Otava 2012

Kirjailija ja kirjoittajaohjaaja Rohas on minulle uusi tuttavuus. Kriitikko Antti Majander oli häntä esikoisteoksen Keltaiset tyypit perusteella liittämässä Raija Siekkisen kategoriaan novellistina. Se on paljon sanottu ja houkuttelee tutustumaan novellikokoelmaankin. Kovin mystisiä sfäärejä kulkee kirjailijan aatos tässä romaanissa, jonka pitkään erillään kulkevien ihmisten kohtalot solmiutuvat yllättävästi yhteen vasta romaanin loppuratkaisussa. Kelpo luettavaa, henkilöiden tarinat pitävät otteessaan hyvin.

*

Sarri Nironen;    Tähdenpeitto                  WSOY 2012

”Nuoren ihmisen kirja nuorista, mutta ei nuortenkirja”, määritellään Tähdenpeitto takakansiesittelyssä. Hyvin ja osuvasti sanottu. Tarina kertoo nuorista, mutta tulee samalla kertoneeksi aikuisista nuortensa vanhempina. Vanhempiakaan syyllistämätön, toteava, mutta samalla lämmin tyyli kuvata kahden nuoren ihmisen elämänkulkua abivuonna viehätti minua kovasti. Tekee mieli seurata nuoren kirjoittajan kehitystä jatkossakin, hänestä varmaan kuullaan vielä.

*

Hiljaisuutta etsimässä; toim. Tommi Sarlin  Kirjapaja 2006

Eri aloilta tunnettujen ihmisten omakohtaisia kokemuksia ja näkemyksiä hiljaisuudesta. Muutama otsikointi esimerkkinä kirjan oleellisesta sisällöstä. ”Kaupunkipuiston keveä rauha”, FT Eeva Ruoff. ”Kasvoin Casablancan hälyssä”, prof. M’hammed Sabour. ”On uskallettava myös puhua”, kansanedustaja, VT Arja Alho. ”Lapsi tarvitsee turvallista joutilaisuutta”, KT Mirjam Kalland. ”Kuuntelen joen puhetta”, kirjailija Antti Tuuri. ”Ääretön, äänetön avaruus”, prof. Kari Enqvist.  – Avartavaa luettavaa.

*

Paul Auster; Talvipäiväkirja suom. Erkki Jukarainen Karisto 2012

Auster elää elämänsä talvea ja heittäytyy muistoihin. Yksikön toisessa persoonassa kirjoitettu kirja antaa mielikuvan , että kirjailija puhuttelee itseään. Siinä tulee lukijakin puhutelluksi: tie kirjailijaksi on ollut  kiemurainen kulkea, mutta nautittavaa lukea Austerin lahjoin kuvattuna. Ajatusvirta voidaan kirjoittaa myös niin, että se pitää mukanaan ja lukija sen ymmärtää. Auster ei sääli läheisiään kuten ei itseäänkään, ehkä juuri siksi teksti koskettaa toisen kulttuurin kasvattiakin.

*

Terttu Lensu; Mummo vastaan muu maailma  Paasilinna 2011

Hauskin lukemani kirja pitkään aikaan! Pissismummo riemastui tämän äärellä ääneen nauramaan: tässäpä mainio hengenheimotar! Eläkkeelle jäänyt radiotoimittaja, viiden lapsenlapsen isoäitikin, kiteyttää osuvasti nykymummoutta ja muovaa kokemuksiaan ja muistojaan letkeiksi pakinoiksi. Tämä kirja pitää vähintään kaikkien mummoikäisten lukea ja sen myötä opetella – ellei vielä osaa – nauramaan itselleen.

*

Satu Grönroos;  Lumen syli              Atena 2012

Vaasalaisen toimittajan esikoisromaani ilahduttaa. Erityisesti päähenkilön, eloisan Helmi-tyttösen silmin nähtynä perheen arjen kuvaus tuntuu aidolta. Positiivinen vire säilyy loppuun asti, vaikka tapahtuu surullisiakin asioita. Oivallisena tiivistyksenä takakannen ote tekstistä: ”Olohuoneen pöydällä lepäsivät jaetut kortit, selkäpuoli ylöspäin. Katsoin omat korttini. Niissä ei ollut yhtään kokonaista perhettä. Vain äitejä ja lapsia. Ja Musta-Pekka.”

*

Peter H øeg;  Rajatapaukset suom. Pirkko Talvio-Jaatinen Tammi 1994

Lumen tajun kirjoittajalta suomennettiin seuraavaksi tämä raju osittain omaelämäkerrallinen tarina tanskalaisen erityisopetuksen ja kasvatuksen maailmasta. On suorastaan ihme, että tällaisen mankelin läpi käynyt lapsi pysyy jollakin tavalla koossa ja kasvaa aikuiseksi, joka pystyy selviämään normaalin yhteiskunnan vaatimuksista. Kirjailija on selviytynyt opiskelemalla, kirjoittamalla ja erilaisilla kurinalaisuutta vaativilla harrastuksilla. Kirjoittajan ote on viileä ja etäännytettynä tarina toimii hyvin. Joiltakin osin aikafilosofointi tuntuu karkaavan käsistä kirjoittajalta ja ymmärryksestä lukijalta. Pidin silti kirjasta.

***