Luinpa puoleen väliin Tommi Melenderin kirjallisuusesseet Yhden hengen orgiat. On suvereenia löpinää kirjoista. Loppuun asti en teosta ehtinyt, kun oli vähän kiireinen viikko ja lainausaikakin loppui.  Sen kyllä tajusin, etten minä mitään kirjallisuudesta tiedä. Luin sitten Mervi Kantokorven arvion Melenderin kirjasta Hesarin nettisivuilta. Heräsi vain kysymys: kirjoittavatko kirjaviisaat toisilleen? Onko siis tavallisella lukijalla oikeus sanoa mitä ajattelee lukemastaan?  Minä raukka en ymmärtänyt paljonkaan Melenderin esseistä, kertokoon ken ymmärtää. Sen sijaan viimeisen Antiaikalaisen postauksessa on mielenkiintoista tarinaa kirjoittamisen ohjauksesta toimittajille eikä Melender tietenkään ole samaa mieltä mistään kenenkään kanssa.

Laura Save;  Paljain jaloin     WSOY 2013

Kaltaiselleni lukijalle, jolla on taipumus eläytyä hyvinkin voimakkaasti romaanin päähenkilön kokemuksiin, on rankkaa lukea nuoren ihmisen syöpätarina. Kokemusta ei tee yhtään helpommaksi, että heti alkuun ymmärtää, että romaani ei ole täysin fiktiivinen. Laura on nuori lääketieteen opiskelija, jonka elämän osteosarkooma-diagnoosi muuttaa traagisesti ja totaalisesti. Sinnittely vaikeasti nitistettävän syöpämuodon kanssa herättää kunnioitusta, ehkä eniten siksi, että minkäänlaista uhriutumista päähenkilössä ei tunnu tapahtuvan. Hän vain ponnistelee selviytyäkseen helvetillisistä hoidoista, toistuvista pettymyksistä ja ikävistä käänteistä. Hän jaksaa ajoittain jopa tarkastella tilannetta puolisonsa ja pienen poikansa näkökulmasta. Laura päätyy lopulta pohtimaan myös kuolemaa, sivuaa miksi-kysymyksiäkin, mutta suhtautuu hämmentävällä reippaudella  käytännöllisiin ongelmiin, joita amputaatio ja muut ulkonäkömuutokset aiheuttavat. – Dokumentti ei tunnu lohduttomalta lopputulemastaan huolimatta: kirjoittaja ehtii kuolla ennen romaanin ilmestymistä.  

*

Riikka Ala-Harja;  Maihinnousu                      LIKE 2012

Riikka Ala-Harjan kuudes romaani on jo ehtinyt herättää jonkinmoisen skandaalinpoikasen ja keskustelun aiheesta voiko kirjailija käyttää romaanin pääaiheena tuntemansa henkilön tarinaa. En haluaisi itse päätyä tunnistettavasti tuntemani henkilön kirjoittaman romaanin päähenkilöksi, jos elämässäni olisi jotain todella kipeää tapahtunut. Muuten kaikenlaisia tarinoita pitää voida kirjoittaa elämään kuuluvista aiheista. Erilaiset elämänkohtalot ovat yhteisiä meille ihmisinä. Kirjassa on kysymys avioerotarinasta ja samanaikaisesti sattuvasta 11-vuotiaan tyttären sairastumisesta leukemiaan. Historiallisen Normandian maihinnousun traagiset ja banaalitkin yksityiskohdat kulkevat rinnan äidin kipujen kuvauksen kanssa, muodostuvat jotenkin metaforaksi taistelusta syöpää vastaan.  – Ala-Harjan tyyli on huokoinen, usein lauseet ovat eri riveillä, kappaleen voi muodostaa pari kolme lausetta. Toisaalta tyyli helpottaa vaikean aiheen käsittelyä lukijan mielessä, ajoittain se voi myös tuntua takovalta.

*

Elina Halttunen;  Syysvieraita                           Teos 2012

Teatteriperheen kasvatti, dramaturgi ja suosittujen tv-sarjojen ja elokuvien  käsikirjoittaja Elina Halttunen on kirjoittanut myös romaaneja, joista Syysvieraita on toinen. Romaani kertoo rakkaudesta ja rakkauksista, salaisista suhteista ja valheiden verkosta. Romaanin tarinassa kieppuvien henkilöiden määrä hipoo lukijan sietokyvyn rajoja. Ehkä siitä juuri jää sekava vaikutelma, joka ei anna vastausta kysymykseen miksi tämä tarina on kirjoitettu. Halttusen toteava tyyli voi toimia kuvan kanssa käsikirjoituksena, mutta on romaanissa  pitkän päälle puisevaa.  – Kustantaja kehuu kirjailijaa, lukija huokailee pitkästyneenä.

*

Siri Hustvedt;  Kesä ilman miehiä       suom. Kristiina Rikman     Otava 2011

Tämä taisi olla viimeinen Hustvedt, jota en ollut lukenut. Kirjailijan tyyli on niin omaperäinen, että sen tunnistaisi, vaikka ei tietäisi.        Kesä ilman miehiä on kertomus naisesta, joka jää kokoilemaan elämänsä sirpaleita miehen poistuttua suhteesta ’paussille’. Yhtä paljon kuin päähenkilöstä, Miasta, tarina kertoo hänen lähi-ihmisistään ja heidän keinoistaan selviytyä suhteissaan ja suhteistaan. Kun Mia alkaa toipua järkytyksestään, mies palaa paussiltaan eli toisen naisen luota ja vasta romaanin viimeisellä sivulla paljastetaan miten tarina päättyy. Romaanin nimi viittaakin siihen, että miehet ovat tavalla tai toisella kaikkien tarinan naisten elämässä paussilla, poissa kokonaan tai löyhästi läsnä. Symbioottisen parisuhteen ainoa pelastus onkin paussi, välimatkan tai aikalisän mielessä. Symbioosi syö suhteesta kaiken hapen niin, että lopulta jompikumpi tukehtuu, ellei muutosta tule.  – Hustvedt kuvaa loistavalla tyylillä amerikkalaisten naisten elämän kuvioita. Teksti kieputtaa lukijaa Mian ajatus- ja kokemusmaailmassa. Oivalluksia syntyy.

*

André Brink;   Intohimon oikeudet                  suom.Seppo Loponen             WSOY 2001

Eteläafrikkalaisen Brinkin Valkoinen kuiva kausi vuodelta 1981 on jäänyt mieleen ja päätin tutustua hänen uudempiin romaaneihinsa. Tässä tarinassa kerrotaan Kapkaupungissa asuvan vanhan kirjailijan, Rubenin hullaantumisesta nuoreen vuokralaiseensa, Tessaan ja heidän välilleen kehkeytyvän suhteen erikoislaatuisuudesta. Yhtä paljon kuin vanhan miehen intohimosta tarina kertoo mustasukkaisuuden tunteista ja kamppailusta niiden voittamiseksi. Brinkin tapaan tarinassa on myös vahva mystinen juonne. Apartheidia vastustavan kirjailijan yhteiskunnallinen tematiikka näkyy tässäkin teoksessa lahjomisineen ja väkivaltakuvioineen. Brinkin tarinat eivät ole helpoimpia lukea, herättävät raastavia tunteita. Jokin määrittelemätön ja odottamaton vastenmielisyyden häivä hiipi mukaan yksityiskohtaisia intohimon kuvauksia lukiessa. Pitäisi ehkä lukea muutkin uudemmat, että voisi hahmottaa ikääntyvän kirjailijanko tyyli on muuttumassa vai lukijako on herkistynyt. Käännöksessäkin (tai oikoluennassa?) on huolimattomuutta.

*

Inka Nousiainen;   Kirkkaat päivä ja ilta      Siltala 2013

Kiinnostavan, minulle uuden, 70-luvulla syntyneen kirjailijan tuore romaani löytyi kirjaston uutuuspöydältä. Sujuva ilmaisu, mietitty tyyli, kyky herättää lukijassa vastakaikua ja tarina, joka kutsuu mukaan – siinä resepti, jolla saa uuden lukijan etsimään kirjailijan aiemmankin tuotannon käsiinsä. Romaanissa liikutaan sotavuosissa. Päähenkilö on nuori opettaja, Ida, ensimmäisessä työpaikassaan. Kohtalokas tapaaminen sillalla jättää häneen ikävän, joka saa täyttymyksensä harvoina, yllätyksellisinä tapaamisina ja niiden väistämättömänä seurauksena tulevan uuden elämän myötä. Elämä ei anna enempää, mutta se, minkä Ida saa, jää elämään ja jatkamaan tarinaa. – Miellyttävä, antoisa lukukokemus.