Runoja

Vilja-Tuulia Huotarinen;  Seitsemän enoa  WSOY 2013

Joskus myöhemmin, jossain muualla

heitä tervehditään saapujina eikä lähtijöinä.

Lähtijät ovat jättäneet kaiken, saapujilla ei ole

mukanaan mitään.

V-T.H. on hyvin omaääninen nykyrunoilija, jonka ymmärrettäviä tekstejä lukee mielellään. Tämäkin osittain proosarunoiksi kehkeytynyt kertomus enoista ja miniöistä on herkulliseksi tihentynyttä rajankäyntiä menneen ja olevan välillä.

*

Aki Luostarinen;  Ajan olo                                  WSOY 2012

1950-luvulla syntynyt ei tunnu sopeutuvan helposti 2000-luvun aikaan, joka tursuaa kaikkea turhaa, repivän rumaa ja epäoikeudenmukaista. Luostarisen (Kiiltomadon mukaan) kymmenes runokokoelma on huokoista runoa, jossa ’viini pulputtaa’ ja peruna kasvaa omassa maassa. Sivussa elävän elintasopakolaisen hiljaiset mietteet eivät kovin paljon saa vastakaikua ajassaan. Minulle lukijana tämä runoilija tuntuu antavan enemmän kuin moni ajan uusi ääni.   

Proosaa

Virpi Hämeen-Anttila;  Suden  vuosi   Otava 2003;     Tapetinvärinen       Otava 2012

Suden vuosi on esikoisromaani, joka ponnahdutti kirjoittajansa kirjalliseen maailmaan ryminällä. Kritiikki löysi Hämeen-Anttilasta uuden ja vahvan lukuromaanin taitajan. Kirja on yliopistomaailmaan sijoittuva rakkaustarina, jonka päähenkilöt on kuvattu poikkeuksellisella intensiteetillä ja syvyydellä. Tarina tempaa lukijan mukaansa ja pitää otteessaan loppuun asti. Hämeen-Anttila on esikoisestaan lähtien ollut parhaiten mainostettuja ja myytyjä kirjailijoita. Joskus mietin, että ns. lukuromaanikirjailijat toistavat itseään häpeilemättä kirja per vuosi niin kauan kuin kauppa käy. Mutta Suden vuosi kannattaa lukea.

Tapetinvärinen pyörittää lukijaa päähenkilön sivupersoonien hurjassa karusellissa, joka alkaa jossain vaiheessa mennä jo melkein raiteiltaan, mutta kirjailija onnistuu lopuksi jollain tavalla solmimaan langat uskottavasti yhteen. Ei tämä ole mitään helppoa ja miellyttävää luettavaa, mutta välittää väkevästi päähenkilön kehityskaaren ja mahdollisuuden eheytyä vaikeista vaiheista huolimatta. Kirjailija vihjaa omaelämäkerrallisista aineksista, mutta varottaa lukemasta teosta kirjaimellisesti faktana.  

*

Per Petterson;  Hevosvarkaat    suom. Katriina Huttunen Otava 2009

Norjalaisen kirjailijan myöhempi teos, Pohjoismaisen kirjallisuuspalkinnon 2009 voittanut Kirottu ajan katoava virta oli ensimmäinen kosketukseni lahjakkaan kirjoittajan vähäeleiseen ja ehjään tyyliin. Ilmeisesti palkinnon ansiosta samana vuonna suomennettiin aiemmin ilmestynyt Hevosvarkaat. Toivottavasti Petterson pääsee suomennettavien listalle jatkossakin. Hevosvarkaat on hienovireinen isän ja pojan tarina, joka peilaa hienosti  pojan kehitystä mieheksi ja aikanaan isäksi omalle tyttärelleen.

*

Juha Itkonen; Huolimattomia unelmia           Otava 2008

Itkosen novellit ovat laatutavaraa. Tämä teos sisältää väkevästi elämänmakuisia parisuhdetarinoita, joissa Itkosen hienovireinen ihmiskuvaus on parhaimmillaan. Kirjailijan novelleissa erityisesti miehen tunne- ja kokemusmaailma saa sävykkään kuvaajansa.  – Nautittavaa luettavaa.

*

Marilynne Robinson;  Gilead  suom. Laura  Jänisniemi, Bazar 2008

Kirja on Pulitzer-palkittu vuonna 2005 ja palkintonsa ansainnut. Hidasta, hienoa tekstiä. Romaanin minä on vanha pastori, joka kirjoittaa ajatuksiaan ja elämänsä tarinaa pienelle pojalleen joskus kuolemansa jälkeen luettavaksi. Intuitiivinen kertomus vanhan miehen elämänvalinnoista, avioliitosta nuoren naisen kanssa ja isyyden suurista tunteista. Isä liittää kirjoituksillaan poikansa sukupolvien ketjuun lämpimällä ja inhimillisellä tavalla. Kirja jättää lukijalle hyvän olon.

*

José Saramago;  Luola  suom. Erkki Kirjalainen   Tammi 2003

Elefantin matka  suom. Sanna Pernu       Tammi 2011

Tässäpä viimein Nobel-palkittu kirjailija, jonka teksti ei ole lukijalle käsittämätöntä ja koukeroista ajatusvirtaa. Saramago rakentaa Luolassa taidokkaasti ja hitaalla tyylillä pienistä aineksista vaikuttavan kertomuksen, joka aukeaa tapahtuma-aikaansa ja –paikkaansa laajemmalle. Keskiössä ovat savenvalajaisän ja aikuisen tyttären keskustelut sekä koira, joka löytää kodin heidän luonaan. Hienovireinen ja tosi muutokseen sopeutumisen kuvaus, portugalilaisen mestarikertojan upea tyylinäyte.

Elefantin matka pitää taianomaisesti lukijan hyväntuulisena. Kertojamestari saa lukijan mukaansa, vaikka itse tarinassa ei tapahdu mitään kovin dramaattista. Elefantinhoitaja ja itse sympaattinen Salomo-norsu ovat tarinan keskushenkilöt. Lopussa paljastetaan miten kirjailija kiinnostui kuulemastaan elefantista niin paljon, että selvitti historialliset tosiseikat ja loihti aineksista nautittavan tarinan.   

*

Tuomas Kyrö;  Miniä                                             Kirjamedia 2012

Hupaisa pikku tarina Kyrön tyyliin. Ja ilmeneehän siinä paitsi Kyrölle ominainen sukupolviristiriita myös jonkinlainen perheensisäisten roolien uudelleen asemointi.  

*

Petri Tamminen;  Rikosromaani                      Otava 2012

Tammiselta on viime vuonna julkaistu taas oivallinen pikku romaani, tällä kertaa ikään kuin rikosromaanin muodossa. Jonkinlainen rikoksen tunnusmerkistö on havaittu ja syyllistä etsitään, mutta tavallaan romaani kertoo myös ihmiselämän hauraudesta. Romahtamisille etsitään syytä, sitä löytämättä, koska syyt ovat moninaiset ja syvällä itsessä. Romaanin rikoksista epäilty pakenee taitavasti etsijöitään ja kiinniottaja joutuu itsekin uhriksi.

*

Sirkka Laine;  Puuttuva aika             Otava 1999

Laine on kirjoittanut runsaasti käsikirjoituksia radiolle ja tv-teatterille sekä julkaissut romaaneja ja novelleja. Hänelle on tyypillistä tietynlainen huumori, joka tekee luettavasta leppoisaa. Mainio, itärajan tuntumaan sijoittuvan maalaiskylän ihmisistä kertova romaani, jossa erikoisia juonenkäänteitä riittää.

*

J.M.G Le Clézio; Harhaileva tähti   suom. Annikki Suni    Otava 2008

2008 Nobel-voittajan tuotanto on merkittävää taideproosaa. Harhaileva tähti on viides häneltä suomennettu teos. Olen aikaisemmin lukenut Autiomaan ja pitänyt siitä kovasti. Nobel-palkittu teos kertoo juutalaisen Estherin ja palestiinalaisen Nezma-tytön kohtalosta toisen maailmansodan aikana riipaisevalla tavalla. Le Clézion tyyli on vahvasti tunteikasta, luontokuvauksissaan suorastaan hurmioituvaa. Tämä ei ole holokaustista kauhua, perusteema on sodan aiheuttama kodittomuus.

*

Hanna Tuuri;  Tuulen maa     Otava 2012

Irlannin maaseudulla asuva suomalainen kirjailija kertoo eläväisellä tavalla maalaiselämästä ’vihreällä saarella’. Kirja ei ole romaani, pikemminkin omakohtainen ja siksi niin aidon rehevä kertomuskokoelma irlantilaisten, englantilaisten ja amerikkalaisten naapureiden yhteiselosta ja Irlannin yhteiskunnallisesta tilanteesta EU-kriisin aikaan. Hauskaa ja mukaansatempaavaa iltalukemista.

***