Runoja

Risto Kormilainen;  Ües boks – Runoja ja epärunoja        Edico 2013

Kormilainen on paitsi Kainuussa vaikuttava pappismies myös vanha tekijä kirjallisessa maailmassa. Julkaistujen teosten kirjo on laaja: runoja, proosaa, hartauskirjallisuuttakin. Viimeisin runokokoelma on nimensä mukaisesti humoristinen ja arkielämän huomioita hyödyntävä. Välillä Kormilaisen runoratsu tuntuu laukkaavan iloisesti hirnahdellen, väliin taas kopsuttavan aasinsiltoja pitkin aihelmasta toiseen.
*
Olli-Pekka Tennilä;  Yksinkeltainen on kaksinkeltaista        Poesia 2012

Löytö! Tennilän aforistisesta runoteoksesta on otettu jo toinen painos, mikä kyllä kertoo jotain tässä maassa, jossa nykyrunokirjoja julkaistaan vähän ja luetaan vielä vähemmän. Tennilän ote runoon on tuore, hän näkee terävästi ja katselee elämää omasta, hieman vinosta ja humoristisesta näkökulmastaan. Runot antavat lukijan aivoille työtä ja oivalluksen iloa. Lyhyimmillään runo on kaksi sanaa, pisimmillään sivun mittainen. Tennilä hyödyntää lapsen kielitajua, leikkii sanoilla ja niiden merkityksillä.

Siipien kuluneet reunat. Kärjistään kuluneet siivet. / Kuluneet terät ja lehdet. Kaikki  mikä leikkaa aikaan.

*

Joh Keats; Runoelmia        suom. Jaakko Tuomikoski; WSOY 1917 (u.p. Lasipalatsi 2010)

Onhan se tavallaan käsittämätöntä, että yksi englantilaisen runouden peruskivistä, nuorena kuollut John Keats, jäi suomentamatta sadaksi vuodeksi kuolemansa jälkeen. Tietysti hän on aikakautensa ihanteiden tulkki. Tuomikoski on tavoittanut runoilijan äänen hienosti pysyttäytymällä alkuperäisessä sonettimuodossa ja vanhassa kieliasussa. Mukava, että suomennoksesta on otettu uusintapainos, niin mekin, joiden yo-englanti ei riitä Keatsin lukemiseen alkukielellä voimme nauttia kauneuden ja jalouden ylistyksestä satojen vuosien takaa.
* *

Romaanit

Lisa Genova;  Puoli/nainen    suom. Leena Tamminen        WSOY 2012 (2011)

Neurotieteiden tohtori Genova Harwardista tuntee aiheensa kirjoittaessaan romaanin menestyvästä liikenaisesta ja perheenäidistä, jonka elämä muuttuu eräänä kiireisenä arkiaamuna työmatkalla ajetun kolarin myötä. Toipuminen onnettomuuden jäljistä on hidas ja vaivalloinen tie eikä asiaintilan hyväksyminen ole helppoa. Hahmotushäiriö, vasemmanpuoleinen neglect  (suomentaja ei käytä termiä halvaus, joka olisi lähinnä oireiston kuvaamaa tilaa) vaikeuttaa kaikkea normaalia liikkumista, lukemista, havaitsemista. Pitkän hyväksymisprosessin kautta perhe suostuu muutokseen, joka parantaa kaikkien elämänlaatua.    – Toivoa antava, elämänmakuinen tarina!
*
Anne Enright;  Unohdettu valssi    suom. Tarja Kontro    Teos 2011

Irlantilainen palkittu kirjailija (mm. Booker 2007, Carnege-mitali) kirjoittaa kaihtelemattomaan tyyliin rakkaustarinaa, jossa ei tosiaankaan sievistellä. Tarinan päähenkilö elää pitkään kahden miehen loukussa. Suhdesotkun paljastuminen rikkoo sisarusten välejä ja naapuruussuhteita. Saatuaan toisen perheen miehen ja irtauduttuan omasta avioliitostaan nainen huomaa joutuvansa hyväksymään elämäänsä miehen tyttären ja tämän kautta myös miehen yhteydet entiseen vaimoon. Naisen äiti kuolee ja sen myötä paljastuu myös äitisuhteen onttous. Romaanin tapahtuma-aika on Irlannin taloudellisen kriisin aikaa, mikä vaikeuttaa mm. äidiltä perityn kiinteistön myyntiä.  – Kirjailijan tyyli tuntui minusta melko kolealta. En päässyt päähenkilön kiihkeisiin, omistushaluisiin tunteisiin mukaan eikä kirjan tarina antanut minulle sytykettä oikein mihinkään.
*
Maritta Lintunen;  Heijastus    WSOY 2009

Mielenkiintoinen tarina, joka polveilee päähenkilöidensä vaiheissa tarkastellen milloin kenenkin näkökulmasta samaa elonmaisemaa. Lintunen kirjoittaa sujuvaa tekstiä, jolla on sanottavaakin.
*
Riikka Ala-Harja;  Reikä        novelleja    LIKE 2013

Alaharja kirjoittaa väljää, toteavaa kieltä. Lukiessa mietin miksi tarinat eivät herätä minussa vastetta, nosta tunteita tai mitään. Sitten vastaan tulee ”Kaupungin viimeinen joulukuusi”, ja kas, se herkistää. Kertomukset ovat sinänsä mainioita, helppolukuisia kurkistuksia tavallisten ihmisten tavallisiin maailmoihin.
*
W.G. Sebald;  Huimaus        suom. Oili Suominen    Tammi 2011 (1990)

Sebald (1944-2001) oli 1940-luvun lapsi, syntynyt Saksassa, opiskellut Sveitsissä ja päätynyt Englantiin kirjallisuuden professoriksi. Hänen teoksensa eivät selkeästi asetu mihinkään genreen,  Huimauskaan ei ole varsinaisesti romaani. Kiehtovasti polveileva matkakertomus on kirjoitettu minä-muotoisena ja oleellisena osana tarinaa ovat pienet mustavalkoiset kuvat, jotka liittyvät kerrontaan.
*
Paulo Coelho;  Accran kirjoitukset    suom. Sanna Pernu    Bazar 2013 (2012)

”Häviäjä ei ole se, joka kärsii tappion vaan se, joka antaa periksi.”  – Coelho on kehittänyt elämänviisauksien jakelusta varsin tuottoisan kirjallisuudenlajin: hänen kirjojaan luetaan kaikkialla maailmassa, käännöksiä on 78:lla kielellä ja kirjojen myyntiluvut hipovat 145:ttä miljoonaa. Viimeisin suomennettu, Accran kirjoitukset, on ehkä selkeimmin pelkkää omalajistaan ’viisauskirjallisuutta’, siinä ei ole siteeksikään romaanillista juonta. Toisaalta sanoma pelkistyy tällä tavoin, toisaalta kirjasta tulee näin myös raskaslukuisempi. Elämänohjeet Coelhon tapaan tarjoiltuna ovat helposti omaksuttavissa, mutta tämän tyypin kirjallisuuteen lukittunut tekijä tulee myös toistaneeksi itseään. – Ehkä en hankkisi tätä kirjastooni, mutta lukijana paikoin nautinkin.
*
Joanne Harris;  Sinisilmä    suom. Katariina Kaila    Otava 2010

Erityisesti naislukijoiden suosikkina tunnetun (mm. Pienen suklaapuodin tekijä) menestyskirjailijan romaani on sikäli ajankohtainen, että siinä leikitään nettiin luoduilla mielikuvituspersoonilla arvaamattomin ja tuhoisin seurauksin. Päähenkilön tarina kääntyi sen verran vastenmieliseksi, että jätin kirjan lopulta kesken.  
*
Joel Haahtela;   Tähtikirkas, lumivalkea        Otava 2013

Haahtelan uutuus on oikeastaan matkakirja, sen tapahtumapaikkoja ovat Pariisi, Berliini, Kambodza, Bernburg ja Helsinki. Teoksen tarina etenee kirjeiden ja päiväkirjamerkintöjen muodossa. Pidän kovasti Joel Haahtelan ilmavasta tyylistä. Tässä romaanissa Haahtelan lause on hioutunut yhä läpikuultavammaksi kuin perhosen siipi. Romaanin nimi viittaa runouteen, mutta on myös allegoria masennuskaudesta, jonka tarinan kirjoittaja kokee kirjoitusprosessin aikana.    – Hieno kirja, palkitsee lukijan oivalluksin, antaa paljon.

”Yrittää rakentaa sanoista taloa, johon ylimmäksi tulisivat kaikkein kevyimmät sanat, höyhenenkevyet, esimerkiksi tuuli ja valo, ja niiden alle sanoja, jotka ovat käsivarsia ja kannattelevat, ja niiden alle kiven kaltaisia sanoja, joissa on enemmän voimaa, ja pohjaan kaikkein painavimpia sanoja, uskomattoman painavia, samoja sanoja, joita sanotaan vain harvoin, ja sisään sanoja, jotka merkitsevät jotain jota ei voi koskettaa, eikä pitää kädessä, ne ovat oviaukkoja, ikkunasanoja ja niiden taakse tulee unohdettuja sanoja, ja niiden sisään sanoja, jotka voi vain aavistaa eikä niiden olemassaolostakaan ole varma, ja niiden lähelle tulee kaikkein pyhin sana, joka on niin vierellä ihmistä kuin sana voi olla.”

*
Kirsti Ellilä;   Reetta ja linnan vangit    kuvitus Kirsi Haapamäki    Karisto 2010

Lastenromaaniksi luonnehdittu mainio tarina Turun linnaan eksyneistä lapsista, linnan haamuista ja sirkusprinsessatäti Editistä. Enpä ole aikoihin etsinyt kirjaston lastenosastolta mitään, mutta toisaalla esittelemäni Kirsti Ellilän aikuisromaanin luettuani, muistin tämän, myönteistä palautetta saaneen kirjan. Onneksi. Kirja on aikuisellekin huvittavaa luettavaa ja saa eläytymään tapahtumaympäristöön, jos on kerrankin linnassa käynyt. Erinomainen kuvitus täydentää tarinaa kivalla tavalla.
* *