Perinnekirjojen hyllystä:

”Vanhaan kirjaan pääsee sisälle helpommin kuin uuteen. Se tartuttaa lukijaansa jotain siitä rauhasta, jonka se on saavuttanut.Kukaan ei vaadi sen lukemista, pyydä mielipidettä tai toivo kiitosta. Ei tarvitse raivata sitä epäluulon piikkilankaa, joka piirittää mustetuoretta kirjaa.”        -Markku Envall

Lempi Jääskeläinen;  Nuori herra David Viipurista  Otava 1963    Teikari vai kauppamies   Otava 1950

Olen koonnut vuosien varrella divareista ja kirppisten kirjapöydiltä Lempi Jääskeläisen tuotantoa hyvin privaatista syystä. Nämä kirjat löysin kirjastomme vaihtohyllystä. Jääskeläinen kirjoitti viipurilaisen David Alopaeuksen elämäntarinasta romaanitrilogian. Tarina alkaa vuodesta 1783, jolloin papinpoika David Alopaeus oli neljäntoista ikäinen. 1950 ja -60 luvulla julkaistut romaanit ovat kieliasultaan vanhahtavia, mutta antavat erinomaisen selkeän ajankuvan.      –Teikari vai kauppamies kertoo viipurilaisen Johannes Krögellin tarinan. Miten 1600-luvun Viipurissa porvarisperheessä elettiin ja miten tuohon aikaan piikatytön kuolemaan johtanut onneton väkivaltatilanne hoidettiin.     – Kiinnostuin tarinoista hitaasti, mutta vähitellen sukelsin outoon menneeseen aikaan täysillä. Ennenkin on eletty ja kirjoitettu elämästä hyvin.
* *
Kesäpokkari
JO NESBø;  Aave    suom. Outi Menna    WSOY 2012 Tasku Kniga
Kesäpokkariksi sieppaamani Aave jäi lukupinon pohjalle ja tuli vuoroon vasta syyskuun satsissa. Lukeminen venyi lokakuulle ja sujui vähän ähkien sittenkin.  Tarina osui olemaan ensimmäinen lukemani ’huippudekkaristin’ kymmenestä jo suomennetusta kirjasta. Kaikki muut ovat jo muodostaneet mielipiteensä Jo Nesbon tyylistä ja tarinoista, joten omalta osaltani voin vain lisätä, että lukeehan näitä, jos dekkareita yleensä lukee.  
**
Runoja

Keinuen, keinuttaen    runoantologia, toim. Hanna Ratilainen        SRK/Otava 2010

Suomen Rauhayhdistysten keskuksen kustantama antologia sisältää neljän lestadiolaisäidin, Rea Tiirola-Tynin, Leena Salinin, Anni Rättyän ja Anita Kallion elämänmakuisia runoja arjen onnesta. Runokuvat eivät näytä kipua, väsymystäkin varovasti, parisuhteesta ei puhuta, miehiä ei oikeastaan näy. Lapsista ja äitiydestä, isovanhemmuudesta kertovat siivot runot, tulevat paljastaneeksi myös toimittajan ja kustantajan arvovalinnat. Muutama helmi joukossa hehkuu kauniisti.
*
Bo Carpelan;  Yötä vasten    suom. Caj Westerberg        Otava 2013

Vuonna 2011 kuolleen arvostetun suomenruotsalaisen runoilijan postuumisti julkaistu viimeinen runoteos on C.W:n hienosti suomentamana lukijalle elämys. Lähestyvä elämän päättyminen tuntuu kuulaissa säkeissä, joihin on myös tipahtanut kirpeitä pisaroita eletystä. Yksinäisyyden sävyttämissä mietteliäissä runoissa toistuvat runoilijan tutut aihelmat, valo, varjo, pimeys, hiljaisuus. Teos kuuluu ilman muuta runojen ystävän kirjastoon, sen seurassa voi viipyä yhä uudestaan.
*
Jouni Inkala;   Kesto avoin    Siltala 2013

Hurmaavaa runoa! Inkalan (s. -66) kymmenes on minulle lukijana ensimmäinen. Onhan hän ehtinyt jo pitkälle palkitun esikoisensa jälkeen – käännetyksi ja kiitetyksi.     – Olen aivan täpinöissä tästä. Inkalan eläväinen runokieli täplittää kiihdyttävästi lukijan ajatus- ja tunnearkea.
*
Proosaa

Kaarina Davis;  Toisinnäkijän päiväkirja        omakustanne 2013

Tämä kirja pitäisi jokaisen lukea! Kaarina Davis on alunperin Yhdysvalloissa syntynyt ja Suomeen muuttanut sairaanhoitaja, sittemmin tietokirjailija, jonka kaksi edellistä kirjaa Rankka kutsumus ja Irti oravanpyörästä ovat olleet myyntimenestyksiä.  Toisinnäkijän päiväkirja kuvaa hyvin henkilökohtaisesti vanhalle sukutilalle asettuneen intohimoisen luonnonystävän arkea ja kamppailua alkuperäisen luonnon suojelemiseksi byrokratiaa ja piittaamatonta hävitystä vastaan. Maaseudulla syntyneenä, luonnon sylissä kasvaneena  myönnän suhtautuvani Kaarinan tavoin tunteenomaisesti esimerkiksi nykyaikaisen metsätalouden vaihtoehdottomaan tapaan aukkohakkuilla tuhota paitsi maisema myös metsän eläinten ja eliöstön elinmahdollisuudet. Kirja avaa lintujen ja metsän eläinten elämästä sellaisia puolia, joita ei ole opittu koulun biologiantunnilla vaan elävässä vuorovaikutuksessa luonnon kanssa.
*
Tiina Laitila Kälvemark;  Kadonnut ranta      novelleja    WSOY 2012

Kirjoittaja on maailmalla kierrellyt ja nykyään Tukholmassa asuva toimittaja, joka on voittanut Ruotsissa novellikilpailun. Kadonnut ranta on kokoelma kertomuksia lähtemisestä ja jäämisestä ja yllättävistä valinnoista. Hyviä ja kiinnostavia novellikirjailijoita ei ole kirjallinen maailma väärällään, mutta tässä on syntynyt uusi sellainen. Kertomukset ovat taitavia, omintakeisia, räväköitäkin ja monessa on yllättävä loppuratkaisu. – Pidin kovasti näistä novelleista ja odotan kiinnostavalta uudelta tekijältä jatkoa.
*
Jyrki Kiiskinen;  Jonglööri    Tammi 2013

Runsain määrin palkittu kirjailija on päässyt jo neljänteen romaaniinsa. Kuten jonglööri leikkii vaarallista leikkiään tulella, kuljettaa kirjailija päällimmäisenä rakkaustarinaa ja putoaa mystiikan tulen läpi päähenkilön synkkiin muistovirtoihin. Sielun palovammat ja arvet tuodaan taiteen palvelukseen. Eräänlainen jonglöörihän kirjailijakin on.        – Pidän Kiiskisen tyylistä ja tarina on hienosti toteutettu.
*
Lesley Lokko;   Tummaa suklaata    suom. Marja Helanen-Ahtola    WSOY 2008

Kirjailijasta kerrotaan, että hän luki artikkelin ”Kuinka menestysromaani kirjoitetaan” – ja sitten hän kirjoitti sellaisen. Kuulostaa helpolta. Romaani onkin niin laskelmoitu, että mitään – erityisesti naislukijoihin uppoavan – ’menestysromaanin’ aineksia ei puutu. On kolme naista, joista jokainen elää dramaattisia kohtaloita ja huikeita rakkaustarinoita. Miehet ovat sivuosassa ja heidän ansiokseen luetaan varallisuus ja hyvä ulkonäkö. Romaanissa toistuvat kuvaukset henkilöiden fyysisistä avuista, vartalosta, ihon ja silmien väristä ja hiuksista. Myös talojen sisustamiseen ja garderobin ylläpitoon liittyvät yksityiskohtaiset kuvailut toistuvat. –  Hohhoijaa, anteeksi nyt kaikki menestysromaanien ystävät, mutta ei taida olla ihan parasta luettavaa ainakaan sille, joka etsii kirjallisista ansioista nousevaa lukunautintoa. Kahlasin silti tämänkin loppuun, hetkittäin jopa viihdyin naisellista sitkeyttä manifestoivan tekstin mukana.
*
Lisa Genova;   Edelleen Alice    suom. Leena Tamminen        WSOY 2010

Huikean koskettava tarina Harwardin yliopiston psykologian professorista, joka sairastui altzheimerintautiin varhaisessa iässä. Traaginen kohtalo kelle tahansa, mutta erityisesti hänelle, jonka älylliset ja kognitiiviset taidot olivat huippuluokkaa. Tämäkään ei estänyt häntä sairastumasta, kun hänellä oli tautigeeni. Romaani kertoo poikkeuksellisesti ja tunteikkaasti sairauden etenemisen potilaan näkökulmasta. Perheenjäsenet ovat sivuosassa, mutta heidänkin tunnelmansa valottuvat tarkkanäköisesti.   – Genovan kyky kirjoittaa raskaasta aiheesta valoisasti ja ilmavasti on vertaansa vailla. Tarina antaa rohkeutta ja toivoa!
*
Anja Snellman;  Pääoma        Otava 2013

Kansiesittely kertoo kirjan olevan kirjailijan henkilökohtaisin teos tähänastisista. Taiteilijan vapautta suurentaa, värittää ja vaieta on silti varmaan tässäkin käytetty. Snellman ei piinaavimmissakaan muistoissaan petä lukijaa, hän osaa etäännyttää ja kutoa tarinaan historian happamat aikakuvat. Hän on yksinkertaisesti vain niin hyvä kirjoittaja. Teksti on upeaa, eläväistä, lennokasta ja räjähtelevää sekä itseä piinaavaa rehellisyydessään. Erityinen sisaruussuhde erityisessä perheessä näin paljaasti kerrottuna antaa lukijalle mahdollisuuden myötäelää omiakin perhetraumoja, jos niitä on, ja kelläpä ei olisi. – Ehdottomasti syksyni parhaita kirjoja!
*
Hannu Väisänen;  Taivaanvartijat    Otava 2013

Väisänen, tuo ihanan outo monilahjakkuus, on kirjoittanut romaanin, jossa päähenkilö (alteregonsa?) Antero maalaa alttaritaulua kotikaupunkinsa kirkkoon ja joutuu törmäyskurssille kirkollisen päätäntävallan matalaotsaisuuden kanssa. Taiteilijan vinkkelistä nähty sopimusprosessi on surkuhupaisa, osittain sekavasti kuvattu, osittain oivaltavan hauskaa revitystä. Mielestäni Väisänen on kirjoittanut parempaakin.
**