RUNOJA

Liisa Marjatta Järvinen;  Alkumeren laulu runoja                                             Mediapinta 2013

”Runoaaltoja alkumyyttien meressä” on runoilijan alaotsake teokselleen. Liisa Marjatta Järvisen koko kirjallisen tuotannon läpi kulkee jollain tavalla luomiskertomuksen teema. Uusin teos on raikasta, omaäänistä ja hienolla tavalla kypsää runoa. Pienen kokoelman piirrokset ovat myös runoilijan käsialaa. Pidin erityisesti hienovaraisesta huumorinpilkkeestä, joka maustaa luomiskertomuksen teologista uustulkintaa.

”Kun luoja oli luonut käärmeen, / hän oli luonut naisesta puolet. / Muuten ei voi selittää sitä notkeutta ja mukautuvaisuutta, / millä nainen kiemurtelee patriarkaalisen maailman läpi.”

*

Hidas tanssi, Mäntyrunoja   toim. Risto Rasa              Karisto 2012

Maahenki Oy:n kustantama viehättävä kuva-runo –teos. Itse viehätyin paitsi monista hienoista runoista myös korkeatasoisista männynrunkokuvista. Taitossa on tosin pieni virhe, pari kuvaa ja runoa on kahdesti, muuten painojälki on mitä parhain.  – Upea kirja luonnonystävälle.

*

Maaria Leinonen;  Huomisen ovella              Kirjapaja 2012

Pidetyn runoilijan uusimmat luonnon- ja ihmisläheiset, elämäntäyteiset pikku runot keinuttavat lukijaa kuin kesätuuli koivunoksaa.

  ”Katkruudelta / varjele, Elämä! / Enkö vieläkin kuuntele / olkani yli / lapsuuden haamujen / hiivintää? / Olisi aika lopultakin / haudata ne, / etten niitä mukanani / viimeisenkin rajan yli. / Eikä se mikään haamuraja! // Unohduksen armo, / auta upottamaan / menneisyyteni varjot / muistamattomuuden / pohjattomaan suohon. / Että anteeksi muille / ja itselleni. ”  

PROOSAA

Kati Parppei;  Laatokan Valamo                      SKS 2013

Fil.tri Kati Parppei on tutkinut Valamon historiaa venäläisistä ja suomalaisista kirjallisista lähteistä. Paikan historia kiinnosti, koska pääsin kerran Sortavalasta käsin turistivierailulle Valamon luostariin. Mieluusti menisin uudestaankin ja pitemmäksi aikaa tutustuakseni myös skiittoihin, jotka ovat kauempana pääluostarista. Parppein Valamo-tutkimus on perusteellinen, mutta ei anna kovin paljon todennettavia faktoja luostarin perustamisvaiheista. Erilaisia tarinoita kyllä riittää ja teoksessa keskitytäänkin paljolti niiden todistamiseen paikkansa pitämättömiksi. Ongelma ei niinkään johdu tutkijasta, vaan käytettävissä olevasta lähdeaineistosta. Teos on runsaasti kuvitettu ja kuvat kertovat puolestaan.

*

Hilkka Niemelä;  Pieni eläkekirja                     Maahenki 2013

”Eläkkeelle työstä, ei elämästä” on osuva alaotsikko tälle sympaattiselle kirjaselle. Aihe on näinä suurten ikäluokkien eläköitymisvuosina hyvinkin ajankohtainen ja kokemukset tuoreita niin kirjoittajalle kuin monelle lukijallekin. Kirjoittajan psykologinen ja samalla käytännöllinen ote aiheeseensa miellytti minua. Ei eksytty yhteiskunnalliselle ja poliittiselle agendalle, kirjoittaja säilytti pitkälle yksilön ulkoista ja sisäistä asemointia koskevan näkökulman. Toivoisi kustantajan panostavan mainontaan, sillä ainakaan pääkaupunkiseudun kirjakaupoista ei kirjaa kysymättä löydä. Akateemisesta kirjakaupasta kirja löytyi ’piippuhyllyltä’ eli kolmannesta kerroksesta, takanurkkauksesta.  – Kannatti etsiä.  

*

Sofi Oksanen;  Stalinin lehmät   WSOY 2003                                                         Kun kyyhkyt katosivat             LIKE 2012

Luin ensiksi uusimman Oksasen, tuon ’kyyhkyt’, jolla uutuutena on vielä lyhyt lainausaika. Oksasen tyyli on koruton, hän tuntuu luottavan tarinan voimaan. Onhan tuo lähinaapurimaan historia karmivaa luettavaa. Oksanen ei vyörytä rintamia vaan keskittyy muutaman yksilön toimien kuvaamiseen saksalaismiehityksen aikaan.

Stalinin lehmät on muun muassa niin maan perusteellinen syömishäiriön kuvaus kuin ikinä. Siinä on myös mielenkiintoisesti  kuvattu äiti-tytärketju. Kaksi kotimaata, salattu äidinkieli saavat vivahteikkaan merkityksen. Huomaan, että en kykene eläytymään näin pitkälle menevään ja tarkasti kuvattuun kyttäyskulttuuriin, luettuna se alkaa vaikuttaa vainoharhaiselta. Oksanen toki hallitsee aihepiirinsä, mutta mitään hauskaa kirjassa ei ole, ei huumorin pilkahdustakaan. Mielenkiintoista tosin on lukea myös ristiriitaisesta suhteesta uuteen ja vanhaan kotimaahan, suomalaisen ja virolaisen kulttuurin eroihin.

Mietin tätä mestarillisuusleimaa, joka nyt jo monesti palkitun kirjailijan paljon myytyyn ja useille kielille käännettyyn tuotantoon on lyöty. Aihepiiri on kyllä kiinnostava, mutta jotenkin kylmäksi Oksasen tyyli kaltaiseni lukijan jättää.

*

Pauliina Vanhatalo;   Korvaamaton                Tammi 2012

Kirjailija on kolmekymppisten sukupolven edustaja, minulle uusi tuttavuus. Kolme romaania on jo ehtinyt julkaista ja esittelyteksti luonnehtii häntä työelämän ja yhteiskunnan tarkkanäköiseksi kuvaajaksi, joka taitaa myös puhuttelevan tarinan luomisen. Korvaamaton on varatuomarin työn ja oikeustalon työyhteisön sekä erään parisuhteen kuvaus ja samalla traagisen kohtalon kokeneen naisen tarina. Teos päättyy varovaisen toiveikkaisiin näkymiin, mikä jättää kipeää aihetta kuvaavan tarinan lukijalle positiivisen vaikutelman tekijästään.  – Mukava, todentuntuinen lukuromaani.

*

Ulla-Lena Lundberg;  Marsipaanisotilas  suom.Leena Vallisaari  Gummerus 2013

Marsipaanisotilas on katkeraan tappioon ja julmaan rauhaan päättyneen Suur-Suomi -sodan kuvaus sotakirjallisuudessa harvinaisesta näkökulmasta, suomenruotsalaisen perheen kautta. Lundberg osoittautuu tässä taitavaksi tarinankertojaksi, joka lumoaa terävänäköisellä perhesuhteiden kuvauksella. Sotaan kutsuttujen, upseereiksi edenneiden Kummelin perheen poikien sulautuminen enemmistökielisen joukkueensa johtoon on vivahteikasta, ja poikkeusolojen jännitteiden kuvaus suorastaan mestarillista. Muutama tarkkaan harkittu ja ajoitettu traaginen juonen käännös terävöittää juohevaa ja kaunista kieltä kirjoittavan Lundbergin tekstiä.  ̶  Tätä kirjaa on ilo lukea suuresta sivumäärästä ja painavuudesta huolimatta.

*

Maarit Turtiainen;  Punainen paasto                    WSOY 2012

Kiinnostuin romaanista havaittuani sen tapahtumaympäristön Istanbuliksi, jossa vietimme viime joulun. Olikin hauska päästä kirjan päähenkilön, valokuvausta opiskelevan Sadun, mukana kiertelemään sekä tutuilla paikoilla että sukeltamaan syvemmälle paikalliseen kulttuuriin ja ihmisten arkeen. Kirjoittajan tyyli on arkinen ja tuntuu aluksi hiukan lattealta. Kirjan puolivälissä tarina pääsee vauhtiin ja tempaa mukaansa. Päähenkilön omapäisyys, pohjoismainen vapauden tarve korostuu turkkilaisen yhteiskunnan kulttuurisidonnaisuuden keskellä. Satu peilaa kovia lapsuudenkokemuksiaan islamilaiseen perhe- ja sukurakkauteen, joka tuntuu toisaalta turvalliselta, mutta myös ahdistavan tiiviiltä. Kurdikysymyksen kohtaaminen muodostuu käänteentekeväksi tulevaisuuttaan pohtivalle päähenkilölle.  – Antoisa, viihdyttäväkin romaani, jonka sisällä on vahva rakkaustarina.

*