Runoja:

Eila Jyränkoski; Kokovartalosuru           Artbox 2012

Pieni kirja suurista tunteista. Äidin suru pojan itsemurhan jälkeen. Terapiarunoja samaa kokeneille ja niille, jotka ymmärtävät äidin tuskaa.

Pia Perkiö;   Tämä hyvä hetki         Kirjapaja 2012

Erityisesti kirkollisissa piireissä tunnettu ja pidetty runoilija antaa kirjansa tulot Yhteisvastuukeräykselle. Hieno ele, ja hyvää, elämänmakuista runoa alusta loppuun. Perkiö sanoittaa pienesti ja syvästi tavallista elämää. Pidän hänen mutkattomasta ja kauniista tyylistään, jossa ei tarvita ylisanoja eikä sorruta tyhjiin, tekotaiteellisiin kiemuroihin.  

Proosaa:

Petter Sairanen;    Muisti on unta                     Helsinki kirjat 2012

Muistojen ja menetysten kirja tämä on, mutta myös kirja täynnä elämää, toivoa ja elämänuskoa. Kun isä menettää ensin puolisonsa ja sitten ainoan tyttärensä, jäljelle jää sammumaton kipu ja kaipaus. On vahva tahto enää, joka pitää elämässä kiinni. Kirja paljastaa kirjoittajansa monisyiseksi taiteilijapersoonaksi. Ehkäpä tuo mahdollisuus monin keinoin työstää menetyksiä antaa tarvittavan rohkeuden elää eteen päin. Kirjailija ei nyyhki, hän maalaa kuvia, joista osa on tyttären omaa ajatusvirtaa.  – Koskettava kertomus elämää järkyttäneistä kokemuksista.

*

Alice Kuipers;   Terveisin äiti   suom. Katariina Kaila          Otava 2008

Kirjan muodostavat lääkärinä työskentelevän yksinhuoltajaäidin ja 15-vuotiaan tyttären toisilleen jättämät viestit. Tarina on riipaisevan karu. Kirjan lukee tunnissa, puolessatoista, mutta tarina jää mieleen elämään.

*

Esko Valtaoja;     Kaiken käsikirja                    Ursa 2012

Professori poukkoilee tieteen avarilla niityillä kuin varsa kevätlaitumella. Alkupuolella riittää poikamaista hirnahtelua ja itsetietoista hybristä, mutta kun teksti vähitellen rauhoittuu, asiallisen tiedon määrä kasvaa. Kirjalla on osuva nimi, kuten kirjailijaprofessori itse toteaa, professorit tietävät kaikesta ei mitään. Hauskaa luettavaa vaikka mitään ei jääkään mieleen. Jonkinlaiseen kaikenkattavaan maailmanselitykseen tässä ilmeisesti pyritään.

*

Katja Kettu;     Surujen kerääjä      WSOY 2005      Hitsaaja            WSOY 2008

Surujen kerääjä on Ketun esikoinen ja siinä jo näkyy hänen syntymälahjansa, kielen taituruus. Teksti ryöppyää ja mutkittelee vuolaan kevätpuron lailla tarinaa kuljetellen. Takasivun esittelyssä luonnehditaan sukutarinaa riemukkaan groteskiksi ja rujonkauniiksi. Esikoisessaan jo Kettu vetää henkilöhahmojensa luonnehdinnan äärimmilleen, piirre, joka toistuu kaikissa teoksissa ja menee paikoitellen mielestäni suorastaan överiksi.  

Hitsaaja on taitavasti punottu Estonian uppoamistragedian kanssa yhteen. Lappalainen elämänmuoto kuvautuu alkuvoimaisena, myös niin, että kerran etelään lähtenyt, joutuu elämänsä solmuunnuttua palaamaan ja toteamaan menneen menneeksi.

Pahasuisten ja –tapaisten tyttöjen tilausta on ollut kirjallisuudessa, minkä kirjailija on ymmärtänyt myyvän hyvin. Jos tai kunhan tuo revittely rauhoittuu, Ketun huikea kielellinen taituruus pääsee puhkeamaan kauniiseen kukkaan. Samat asiat voi kertoa monella tavalla.

*

Eeva Rohas;   Syvä pää                           Otava 2012

Kirjailija ja kirjoittajaohjaaja Rohas on minulle uusi tuttavuus. Kriitikko Antti Majander oli häntä esikoisteoksen Keltaiset tyypit perusteella liittämässä Raija Siekkisen kategoriaan novellistina. Se on paljon sanottu ja houkuttelee tutustumaan novellikokoelmaankin. Kovin mystisiä sfäärejä kulkee kirjailijan aatos tässä romaanissa, jonka pitkään erillään kulkevien ihmisten kohtalot solmiutuvat yllättävästi yhteen vasta romaanin loppuratkaisussa. Kelpo luettavaa, henkilöiden tarinat pitävät otteessaan hyvin.

*

Sarri Nironen;    Tähdenpeitto                  WSOY 2012

”Nuoren ihmisen kirja nuorista, mutta ei nuortenkirja”, määritellään Tähdenpeitto takakansiesittelyssä. Hyvin ja osuvasti sanottu. Tarina kertoo nuorista, mutta tulee samalla kertoneeksi aikuisista nuortensa vanhempina. Vanhempiakaan syyllistämätön, toteava, mutta samalla lämmin tyyli kuvata kahden nuoren ihmisen elämänkulkua abivuonna viehätti minua kovasti. Tekee mieli seurata nuoren kirjoittajan kehitystä jatkossakin, hänestä varmaan kuullaan vielä.

*

Hiljaisuutta etsimässä; toim. Tommi Sarlin  Kirjapaja 2006

Eri aloilta tunnettujen ihmisten omakohtaisia kokemuksia ja näkemyksiä hiljaisuudesta. Muutama otsikointi esimerkkinä kirjan oleellisesta sisällöstä. ”Kaupunkipuiston keveä rauha”, FT Eeva Ruoff. ”Kasvoin Casablancan hälyssä”, prof. M’hammed Sabour. ”On uskallettava myös puhua”, kansanedustaja, VT Arja Alho. ”Lapsi tarvitsee turvallista joutilaisuutta”, KT Mirjam Kalland. ”Kuuntelen joen puhetta”, kirjailija Antti Tuuri. ”Ääretön, äänetön avaruus”, prof. Kari Enqvist.  – Avartavaa luettavaa.

*

Paul Auster; Talvipäiväkirja suom. Erkki Jukarainen Karisto 2012

Auster elää elämänsä talvea ja heittäytyy muistoihin. Yksikön toisessa persoonassa kirjoitettu kirja antaa mielikuvan , että kirjailija puhuttelee itseään. Siinä tulee lukijakin puhutelluksi: tie kirjailijaksi on ollut  kiemurainen kulkea, mutta nautittavaa lukea Austerin lahjoin kuvattuna. Ajatusvirta voidaan kirjoittaa myös niin, että se pitää mukanaan ja lukija sen ymmärtää. Auster ei sääli läheisiään kuten ei itseäänkään, ehkä juuri siksi teksti koskettaa toisen kulttuurin kasvattiakin.

*

Terttu Lensu; Mummo vastaan muu maailma  Paasilinna 2011

Hauskin lukemani kirja pitkään aikaan! Pissismummo riemastui tämän äärellä ääneen nauramaan: tässäpä mainio hengenheimotar! Eläkkeelle jäänyt radiotoimittaja, viiden lapsenlapsen isoäitikin, kiteyttää osuvasti nykymummoutta ja muovaa kokemuksiaan ja muistojaan letkeiksi pakinoiksi. Tämä kirja pitää vähintään kaikkien mummoikäisten lukea ja sen myötä opetella – ellei vielä osaa – nauramaan itselleen.

*

Satu Grönroos;  Lumen syli              Atena 2012

Vaasalaisen toimittajan esikoisromaani ilahduttaa. Erityisesti päähenkilön, eloisan Helmi-tyttösen silmin nähtynä perheen arjen kuvaus tuntuu aidolta. Positiivinen vire säilyy loppuun asti, vaikka tapahtuu surullisiakin asioita. Oivallisena tiivistyksenä takakannen ote tekstistä: ”Olohuoneen pöydällä lepäsivät jaetut kortit, selkäpuoli ylöspäin. Katsoin omat korttini. Niissä ei ollut yhtään kokonaista perhettä. Vain äitejä ja lapsia. Ja Musta-Pekka.”

*

Peter H øeg;  Rajatapaukset suom. Pirkko Talvio-Jaatinen Tammi 1994

Lumen tajun kirjoittajalta suomennettiin seuraavaksi tämä raju osittain omaelämäkerrallinen tarina tanskalaisen erityisopetuksen ja kasvatuksen maailmasta. On suorastaan ihme, että tällaisen mankelin läpi käynyt lapsi pysyy jollakin tavalla koossa ja kasvaa aikuiseksi, joka pystyy selviämään normaalin yhteiskunnan vaatimuksista. Kirjailija on selviytynyt opiskelemalla, kirjoittamalla ja erilaisilla kurinalaisuutta vaativilla harrastuksilla. Kirjoittajan ote on viileä ja etäännytettynä tarina toimii hyvin. Joiltakin osin aikafilosofointi tuntuu karkaavan käsistä kirjoittajalta ja ymmärryksestä lukijalta. Pidin silti kirjasta.

***