Kaapin nuohousoperaatio on loppusuoralla. Säilytettävät paperit ovat siistissä kasoissa menossa asiakirjalokerikkoon. Monta nivaskaa on jo hiiltynyt takassa tai päätynyt keräyslaatikkoon. Osa lehtiä jää vielä pinoon, taidan tietää mihin ne voisi viedä luettavaksi.
Työhuoneessani oli muuan mappi öö, johon tapasin sijoittaa paperit, jotka eivät kuuluneet selvästi mihinkään kategoriaan. Sinne päätyi myös turhalta tuntuneita tiedotteita, joita ei suoraan roskiinkaan kehdannut heittää. Mappi öössä ne kypsyivät, kunnes aika oli ne hoitanut heivauskuntoon.
Moinen instituutio olisi tarpeen kotiosoitteessakin. Jos ei nyt mappi, niin jonkinlainen haudutuslaatikko, mutta ehdottomasti vain yksi, muinaisen kenkälaatikon kokoinen.Sinne vain kaikki mitä ’ei vielä voi panna pois’. Kylkeen viimeinen käyttöpäivä ja sen jälkeen heipsulivei.
Toinen kurkistaa joka päivä töistä tultuaan kaappihuoneen ovelta hahmottaakseen tilanteen. Jatkuu? No jatkuu jatkuu, kunnes on valmis. Ei saa ärsyttää äitikarhua.
Olen huomannut, että asiakkaana ollessani minua nykyisin teititellään. Kun kohdalle sattuu saman ikäpolven ihminen, se tuntuu vielä vähän hassulta. Olen sisäistänyt pohjoismaisen tasa-arvoisen sinuttelukäytännön, joka viime vuosisadalla oli tapana Suomessakin.
Hämmästyin lukiessani Hesarin kuluttajasivulta naistoimittajan kolumnia aiheesta. ”En aio viedä rahojani liikkeeseen, joka ei arvosta haluani tulla sinutelluksi.” Toimittaja arveli ’teitittelyvimman’ tulevan meille EU:n vaikutuksesta. Ranskalaista touhua! Näin tunteenomaisestiko tähän nyt pitää suhtautua?
Vanhempieni sukupolvi on teititellyt omia vanhempiaan kunnioituksen osoituksena. Terapeutti teitittelee asiakastaan iästä riippumatta, koska on sisäistänyt ammatillisen etäisyyden välttämättömyyden hoitosuhteessa. Hyvään käytökseen kai kuuluu meilläkin, ettei mennä sinuttelemaan oikopäätä jokaista.
Tässä asiassa ollaan hyvin henkilökohtaisten tuntemusten ja kokemusten maaperällä. Mitä satunnaisempi asiakastapahtuma on, sitä tärkeämpi on teitittelyn luoma tila kohtaamisessa. Mitä tutumpi vastapuoli, sitä herkemmin kommunikoidaan sinutellen ilman sen kummempia ’kauppoja’.
Minua teitittely ei loukkaa eikä yleensä sinuttelukaan. Jos sinutteluun asiakastilanteessa liittyy mitätöivä ja ylimielinen asenne, se kyllä voi kirpaista. Silloin saatan kääntää selkäni ja kävellä ulos. Onneksi tuo on harvinaista. En ryhtyisi ’opettamaan’ asiakaspalvelijaa, vielä vähemmän asiakastani. Elämä opettaa.
Jo junassa Yst. Sosiaalineuvos ja mie osuimme rehevän naishenkilön viereen, joka kertoi olleensa lääkäripäivillä ja puuttui sivusta puheeseemme, joka koski tieteen tulevaisuusennustuksia. Matka kului hauskasti aidolla pohjalaismurteella kerrottujen laihialaisvitsien höystämänä. Tarttuva nauru rouvalla!
Kävimme siis Tieteen päivillä, Ison Kaupungin yliopistolla. Mielenkiinnon kohteena oli ?Kurkistus aivoihin?. Puolitoistatuntinen sisälsi viisi vauhdikasta varttitunnin esitystä powerpointteineen ja muutamia kysymyksiä vastauksineen. Näin se pitää olla. Kun asian esittäjä joutuu tiivistämään sanomansa, pysytään keskeisessä informaatiossa ja yleisö pysyy mukana.
Tiesittekö, että systeemisen neurotieteen ja aivokuvantamisen huippuyksikkö sijaitsee Otaniemessä. Teknillisen korkeakoulun kylmälaboratorion kalliit ja herkät mittalaitteet ovat tarpeen näissä tutkimuksissa. TKK:sta olivat myös asiantuntijat yhtä lukuunottamatta. Panin merkille, että neljä viidestä professori/dosentti ?tason asiantuntijasta oli naisia. Näin meillä nykyään.
Oli erittäin mielenkiintoista saada täsmällistä tietoa aivojen kuvantamismenetelmistä, kun potilaskokemusta kyseisistä toimenpiteistä jo on. Myös muistin toiminnasta, kielen ymmärtämisestä, näköaistin toiminnasta, kipuaistimusten paikannuksesta ja vuorovaikutuksen merkityksestä aivojen toiminnassa tuli kiinnostavaa uutta tietoa.
Pimeää energiaa
ja vuorovaikutuksen merkityksiä
Jäi mieleen muun muassa, että aivoilla on vielä tutkimatonta pimeää energiaa käytössä lepohetkinä, kun ne järjestelevät saatua informaatiota. Tämmöiset joutilaat ajat ovat aivoille tärkeitä. Aivot aktivoituvat myös enemmän, jos saatu kielellinen informaatio ei ole odotettua vaan yllättävää. Tästä johtuen esimerkiksi runouden lukeminen on erittäin aktivoivaa.
Prof. Riitta Hari totesi, että sosiaalinen neurotiede on vasta tulossa. Vuorovaikutuksen tutkiminen aivoissa on hankalaa, kun muuttuvia osia on vakioita enemmän. Hetken häivähdyksessä tapahtuva asioiden merkityksen syntyminen on pystytty paikantamaan aivoissa. Tuntui tutulta tiedolta, että muistijälki, johon liittyy emootio, säilyy kauemmin.
UBUNTU ?periaatteella ihminen onkin persoona vain vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Yst. Sosiaalineuvos, jonka kanssa lounastimme vilkkaasti kuulemaamme kommentoiden, palasi jatkamaan kurkistuksia fysiikka-aiheisiin. Mie siirryin kurkistamaan tavaratalon alehyllyille ja sieltä jo sitten hankkiuduinkin muutaman tarpeellisen ja tarpeettomankin tavaran kanssa kotiin.
Avartavaa ja inspiroivaa ?pimeän energian? varassa soljumisen vastapainoksi.
Kehuskelin täällä kerran kampaajaani hyvistä syistä. Jospa nyt vuorostaan ylistäisin toista ihmisen hyvinvoinnille tosi tärkeää henkilöä, hammaslääkäriä. Käykööt muut terveyskeskuksen alituiseen vaihtuvien tohtoreiden liukuhihnalla jonottelemassa, minä maksan mieluusti vähän enemmän siitä, että saan hoidattaa perin yksilöllistä hammastarhaani tutussa paikassa tutulla lääkärillä.
Miten joku voi löytää hammaskalustostani joka kerran jotain positiivista sanottavaa, vaikkei löytäisi korjattavaakaan. Miten joku jaksaa olla niin hyväntuulinen ja ystävällinen aina ja muistaa kysyä vuoden takaisen tilanteen ratkeamistakin. No, kiinnosti minuakin kuulla, miten vauva on kehittynyt tällä välin. Kuulemma puhua pulputtaa koko ajan ja taapertaa kaikkialla, vajaa parivuotias.
En liene poikkeus siinä, etten erityisesti rakasta hammaslääkärillä käyntejä. Siksi onkin niin hieno juttu, että hoito on tutun empaattisen ammattihenkilön hallussa.
Röykkiöiden pöyhiminen yllättää. Hyllyn uumenista putkahtaa muinaisen työkännykän laturi. Sitähän etsin kiivaasti toukokuussa, kun luovutin kännykän pois. Siinäpä se nyt on. Ei taida tuota enää kukaan tarvita, mutta ei kai sitä roskiinkaan voi panna. Mihin ekopisteen lokeroon tuommoisen voi työntää?
Laatikollinen liimaamattomia valokuvia, jahas. Tässä odottaa kuulkaa vielä toinen iso työmaa, kun nämä kasat on ensin kertaalleen selvitetty. Milloin siirryin digikameraan? En enää muista, vuosia sitten. Nuo valokuvat ovat sen ajan takaisia. Ohhoh, mahdanko enää edes muistaa mistä otettu ja milloin.
Laatikollinen menneiden vuosien työkalentereja! No, tässähän olisi tiivistelmä siitä, mitä tuli puuhattua kaikki ne vuodet. En taidakaan hävittää näitä vielä. Siinä kuluu rattoisasti yksi sateinen sunnuntai-iltapäivä noita pöyhiessä. Ne on sitä paitsi poltettava. Miksi minä onneton olen säilyttänyt kaiken?
Entäs lehdet? Hiljaisuuden Ystävää kymmenen vuosikertaa, ainakin. Sinapinsiementä samoin. Diakonia-lehtiä, Helsingin Diakonissalaitoksen Viestejä, Voi Hyvin ?lehteä, Tiede-lehteä. Taloyhtiön roskiksen paperinkeräysloota täyttyy hyvästä asiasta, jos en halua pitää kotikomeroa lehtijumissa.
Homma on kiivaimmillaan. Mitä kaikkea vielä löytyykään? Kasoittain palkkaliuskoja, pankin tiliotteita ja tiedotteita, puhelinyhtiön lippuja ja lappuja, Kelan ja verotoimiston selvityksiä, ehdotuksia, päätöksiä. Toinen puuttuu peliin: veroasiat on säilytettävä 10 vuotta. Kymmenen! Eihän näistä ikinä pääse eroon!
Milloin viimeksi tämän operaation tein? Kymmenen vuotta sitten? Olisi kyllä kannattanut pöyhiä useammin.
Nyt on uutisoitu velkaantumisen ja maksuhäiriöiden lisääntymisestä. Monen perintäkierteeseen joutuneen asioita aikoinaan työssä selvitelleen tämä kehitys panee miettimään. Liian helpolla saa nyt velkaa. Monelta unohtuu, että se pitää myös maksaa takaisin, kovien korkojen kera.
Satun olemaan sillä tavalla järjestelmällinen ihminen, että olen koko avioliiton ajan seurannut perheeni talousmenoja ihan mielenkiinnosta. On ollut valaisevaa seurata, miten EU:iin liittyminen tai markkojen muuttuminen euroiksi on vaikuttanut yksityistalouden kulutusmenoihin. Ruuan hinta on ensin laskenut, sitten kivunnut takaisin. Tarjonta on monipuolistunut. Paljon on tullut tarjolle sellaista, mitä harvoin tarvitseekaan.
On monta käyttökelpoista tapaa hoitaa perheen taloutta käytännössä. Kukin valitsee itselleen sopivimman. Meillä on toimittu niin, että olen huolehtinut tuloillani perheen talousmenot ja omat vaate- ym. menoni. Lapsilisät käytettiin lasten vaatteisiin ja harrastuksiin ja lomarahat lomailuun. Toinen hoiti asuntovelkaa ja perheen laskut ja hankinnat omien menojensa lisäksi. Työnjako valittiin tuloerojen perusteella ja käytännön syistä. Lomilla matkusteltiin mökin hankkimisen sijasta. Kun asioista on sovittu yhdessä, taloutta koskevia riitoja ei ole ollut eikä rahankäytöstä tarvinnut tiliä tehdä puolin eikä toisin.
Taloustilanne on muuttunut viime vuosina. Poikien muutettua omaan elämäänsä talousmenot ovat luonnollisesti supistuneet. Tulotkin ovat nyt pienentyneet minun osaltani. Asuntovelka on saatu vihdoin maksetuksi. Matkustelu on terveyssyistä muuttanut muotoaan. Nyt on aika uusia tilttaavia kodinkoneita ja tehdä remontit, jotka ovat olleet odottamassa. Molemmilla on ollut onneksi suunnilleen samanlainen käsitys rahankäytöstä, mikä on helpottanut asioista sopimista.
On elettävä suu säkkiä myöten, sanoi mummo aikoinaan. Ymmärrän sen niin, että pitää elää sen mukaan, mihin on varaa, ei yli varojen. On ollut tiukkoja aikoja, tosi tiukkoja aikoja ja väljempiä aikoja. Äitini on sota-ajan kokeneena sisäistänyt niukkuusmallin niin, että ei salli itselleen mitään, mikä ei ole ehdottoman tarpeellista. Minusta se on itaruutta. Elämästä pitää myös osata nauttia silloin kun voi.
Perheystävä soittaa energiaa puhkuen, on lenkillä. ? Tulettekos kylään ensi sunnuntaina, kysyy hän. ? No, mikä ettei, kiitos kutsusta, tullaan toki. Sinä se ehdit ensiksi, kun minä olin vasta ajatuksen asteella. Olisi oikeastaan teidän vuoro tulla meille, murehdin puhelimeen. ? Hui hai, kuka niitä vuoroja muistaa, tavataan meillä ja jutellaan ajan ja kahvin kanssa missä nyt mennään! ? Näin tehdään!
Ovikello soi aamupäivällä. Pihkura, olen unohtanut, että joku haalarimies tulee säätämään ilmastointia tänään. Maripaidan päälle äkkiä jotain sivistynyttä ja ovelle. Ei, ei meillä ole mitään korjattavaa. Muutamalla muulla kyllä on. Mies peruuttaa tulosuuntaan. Mie menen äkkiä pukemaan.
Iltapimeällä ovikello soi taas. Toinen haalariveikko siinä selittämässä, että tuli nyt katsomaan niitä räystäskouruja. Mie, että mitäs sie nyt tähän aikaan tulit, eihän täällä mitään pimeellä näe. Miestä naurattaa. Toinen meistä, joka olisi tiennyt aiheesta, oli tietysti juuri tänään siellä harrasteseuransa hallituksen kokouksessa. Muutkaan tietäväiset eivät satu olemaan kotona. Todetaan, että hankala on asia hoidettavaksi huomennakin, kun päivällä ei ole kukaan tietäväinen kotona ja illalla ei taaskaan näe.
Kyllä on mukava palata arkeen, elämä rulettaa taas!
Yksi vapaiden päivieni täsmäpuuhista on viimeisinä työvuosina kasoittuneiden erilaisten röykkiöiden raivaus. Pelkäänpä pahoin, että tätä lajia riittää pitkäksi aikaa, vaikka miten ahkeroisi. Sehän nimittäin käy hitaasti, kun pitää joka lippu ja lappu vilkaista mitä siinä on ja samantien päättää lentääkö roskikseen vai pannaanko poltettavien kasaan vai vieläkö säilytetään ja jos niin miksi ihmeessä.
Omaa alaa koskevat sanoma- ja aikakauslehtiartikkelit lentelevät iloisesti roskiin; uutta ja sitäkin uudempaa tietoa tulvehtii joka tuutista. Kaikenlaisten ammattitietoa täydentävien kurssien luentomuistiinpanot ja monisteet; heipsulivei. Nippu pidettyjen koulutusten ja luentojen käsikirjoituksia ja laadittuja ohjelmia; ollutta ja mennyttä. Nämä ovat punnittavien helpoimmasta päästä.
Jossakin merkittävässä saumassa saatuja henk.koht. viestejä työtovereilta tai asiakkailta löytyy pieni nivaska. Mitäs näille? Nyt on päätettävä, kun en keväällä työhuonetta siivotessa siihen vielä kyennyt. Ne ovat olleet aikanaan tärkeitä, ehkä nyt on uusi aika. Jos säilön kaiken, kotini on pian elämäni merkitysarkisto! Hyllyistäkin voisi vapauttaa tilaa ammattikirjallisuudelta ihan uusille tarinoille!
Jospa viimein pelkistyisin ihmiseksi, joka olen. Ne, joille työni on jotain merkinnyt, muistavat. Kenelle pitäisi todistellakaan? On uusien merkitysten aika.
Toinen meistä kantoi pöydälleni Tietokone ?lehden numeron (14/2006), jossa oli haastateltu arkkipiispa Jukka Paarmaa internetajan ilmiöistä. Piispa kertoo olevansa tietotekniikassa täysin maallikko ja käyttävänsä sujuvasti sähköpostia ja kännykkää. Nettisurffailuun ei hänen tiiviissä ohjelmassaan paljon aikaa jää ja tavallisesta allakasta löytyvät menemiset ja tulemiset edelleen parhaiten.
Toimittaja loihe kysymään piispalta houkuttaako verkko syntiin. Vastaus on Paarman tapaan diplomaattinen: ?…en haluaisi puhua netistä synnin pesänä, sillä netti on mahdollisuus moneen ja sitä paitsi ilmiönä eettisesti neutraali, ei hyvä eikä paha.? Piispa myöntää, että paljon väärää ja vahingollista löytyy, mutta netin käyttäjä on vastuussa omalta osaltaan, miten ja mihin nettiä käyttää.
Arkkipiispa painottaa yleistä arvokasvatusta . Hän toteaa, että nykyajan vanhemmat ovat tässä avuttomia ja lykkäävät kasvatusvastuuta koululle. Piispa muistuttaa kymmenestä käskystä, mutta sanoo lähimmäisenrakkaudenkin riittävän. ?Arvoperusta tulee kotoa. Kasvatukseen kuuluu myös medialukutaito. Valvomalla ei pysty suodattamaan kaikkea uhkaavaa pois, pitäisi kasvattaa erottamaan oikea ja väärä.?
Tekniikkaa kehitettiin ihmistä palvelemaan, mutta monen kohdalla se näyttää enemmän hallitsevan kuin helpottavan elämää. Koneet on uskallettava myös sulkea, ohjeistaa arkkipiispa. Ettei tosielämä unohdu.
Vastapaistetun pullan tuoksua talossa, ensimmäistä kertaa tänä vuonna. Jouluvehnästen leipomus onnistui hyvin. Panin nyt osaan rusinoitakin, kun Toinen niistä niin tykkää. Mie taas olin jo lapsena niin hirmustunut pullarusinoihin, että kaivoin jokaikisen pois omasta palasestani. Olen edelleen sillä kannalla, että rusina on parasta ilman pullaa ja päinvastoin! Leipomispuuha on rentoa ja mukavaa ja tuottaa maukasta kahvinkaveria. Ei vain ole tullut tartuttua toimeen, kun arkiolossa niin vähän sitä lajia tarvitsee. Kotiäitivuosina leivoin joka viikko, mutta siitä on jo pieni ikuisuus ja olipa kiitollista pullansyöjäporukkaakin enemmän.
Toinen tuli tavallista aikaisemmin töistään, kukkakaupan kautta. ? Onpas herkullinen pullantuoksu, totesi hän myhäillen. Kukkapaketista kuoriutui valkea atsalea. Näin seisahti talvipäivä tähyämään joulua kohti.
|
|
