Vastapaistetun pullan tuoksua talossa, ensimmäistä kertaa tänä vuonna. Jouluvehnästen leipomus onnistui hyvin. Panin nyt osaan rusinoitakin, kun Toinen niistä niin tykkää. Mie taas olin jo lapsena niin hirmustunut pullarusinoihin, että kaivoin jokaikisen pois omasta palasestani. Olen edelleen sillä kannalla, että rusina on parasta ilman pullaa ja päinvastoin! Leipomispuuha on rentoa ja mukavaa ja tuottaa maukasta kahvinkaveria. Ei vain ole tullut tartuttua toimeen, kun arkiolossa niin vähän sitä lajia tarvitsee. Kotiäitivuosina leivoin joka viikko, mutta siitä on jo pieni ikuisuus ja olipa kiitollista pullansyöjäporukkaakin enemmän.

Toinen  tuli tavallista aikaisemmin töistään, kukkakaupan kautta. ? Onpas herkullinen pullantuoksu, totesi hän myhäillen. Kukkapaketista kuoriutui valkea atsalea. Näin seisahti talvipäivä tähyämään joulua kohti.

  

 

  • Koko ikäni melkein kaupungissa asuneena olen aina yhtä ymmällä tai oikeammin hämmästynyt sydämellisyydestä, jota löytyy täällä maalla.
    Ovi käy tiuhaan tahtiin ja tulee lusikkaleivistä hirivpaistiin. Mukana tervehdyskirjeitä ja iloa siitä, mitä on kuluneena vuonna yhdessä tehty/koettu.
    Oletko Sinä nähnyt ryysua, joka on tehty vanhoista sukkahousuista? Punaisia, valkoisia, vaaleanpunaisia ja kauniit lehdet ja kukkavarsi.
    Tule siis Hartolaan katsomaan. Kyllä se Rinteen Seija kertoo, miten ne syntyvät!!
    Mitään elämässä tärkeää ei voi rahalla ostaa.

    Pablo, elämän ekaluokkalainen

    Kommentin jätti Paula · perjantaina 22. joulukuuta @ 22:48

  • Kylläpä kirjoituksesi välitti lämpimän tunnelman! Meilläkin joulupullaan pantiin rusinoita ja paljon voita; niistä leivottiin erityisiä solmun mallisia, joita ei tehty muulloin.
    Hyvää ja Lämmintä Joulumieltä sinulle, Ellinoora!

    Kommentin jätti Arru · lauantaina 23. joulukuuta @ 00:34

  • Joulurauhaa ja armorikasta tulevaa aikaa. Luin pullantuoksuisen viestisi niin lämmöllä, että aloin suoraa kirjoittaa omia tunnelmia. Ruusu oli muuttunut melkein ryysyksi.
    Jouluisin ajatuksin ja kittäen, myös muille kirjoittajille

    Se ekaluokkalainen

    Kommentin jätti Paula · lauantaina 23. joulukuuta @ 11:47

  • Kiitos!

    Kommentin jätti Ellinoora · lauantaina 23. joulukuuta @ 21:50

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.