Tällä välin Nalle IsoNallukas oli käynyt eräässä tietyssä jännittävässä paikassa, johon hänellä aina joulun alla oli asiaa. Hänelle oli nyt käynyt niin, että asia oli unohtunut ja hänen piti lähteä sitä kotoa hakemaan. Metsässä tallustaessaan (sangen isoine huopikkaineen, jotka sitä paitsi olivat punaiset), hän äkkäsi pienen tonttuvauvan, joka istui kannolla ja itkeskeli. Nallen ajatus ei ihan maailman nopeimmin kulje, mutta aikansa tassulla korvallistaan raapiessaan, hän pani merkille reen jalasten jäljet hangessa. Reki oli näämmä osunut kantoon ja…………mitä tapahtuikaan! Nalle raapi vielä toistakin korvallistaan ja tutki mistä päin vetoporo oli tulossa ja siis minne päin menossa. Mutta siitä ei selvinnyt oliko Tonttuvauva ollut matkalla kotiin vai kotoa ja kun ei se osannut puhua, se ojenteli vain käsiään Nallea kohti. – Selvä se, tuumi Nalle IsoNallukas ja poimi tonttuvauvan suureen lämpimään syliinsä. Samantien itku lakkasi ja tonttuvauvan sormi meni suuhun ja se rauhoittui ihan kokonaan ………..myöten. Nalle oli raapinut jo kuonoakin miettiessään, pitäisikö Tonttuvauvaa lähteä viemään poronjälkien menosuuntaan vai tulosuuntaan. Voitko sinä auttaa Nalle IsoNallukasta ja Tonttuvauvaa?
Sillä välin Tytti Touhukas oli pysähtynyt katsomaan ikkunasta jotakin yllättävää. Kaikkein parasta jouluna on se, jos joku yllättää sinut mukavalla tavalla – siis niin, että tulet iloiseksi ihan ……….. myöten. Nyt taisi tulla semmoinen ylläri Tytti Touhukkaalle. Mitä ihmettä onkaan ikkunan takana lumessa? Aivan oikein, eikös se olekin ………! Sellaistahan osaa soittaa, vaikka ei olisi opiskellut musiikkiopistossa päivääkään. Mistä ihmeestä joku on tiennyt, että Tytti on aina toivonut semmoista, jo monena jouluna, mutta vielä tähän asti ei ole toive toteutunut. Mutta on siinä joku toinenkin pikkuinen paketti. Se on varmaan isoveljelle, Tonttu Touhukkaalle. Mitä siinä voisi olla sisällä, sitä ei voi tietää ja toiselle kuuluvaa pakettiahan ei voi avata kukaan muu kuin saaja itse. Vai miltä tuntuisi saada valmiiksi avattu paketti? Se tuntuisi kyllä …………! Kuka nyt veljelle tai siskolle tai kaverille sellaista menisi tekemään. Yllätys menisi ihan ……….!
(Täytä puuttuvat kohdat! On monia sanoja, jotka voivat olla sopivia, mitä sinä sanoisit?)
Lähempänä Tonttuvaarin mökkiä oli lintulauta, johon voi laittaa kuorittuja jyviä ja pähkinämuruja. Ne ovat monen linnun herkkua. Tonttuvaari oli tänä aamuna käynyt tuomassa uuden satsin syötävää laudalle ja kuinka ollakaan linturavintolaan oli löytänyt tiensä kokonainen lintuperhe. – Tunnetko sinä nämä iloisen punamustavalkoiset linnut? Ne ovat oikein joululintuja, mutta eivät löydä joka paikkaan eivätkä syö kaikkea mitä on tarjolla. Eräänä jouluna Tonttuvaari ripusti lintulautansa alapuolelle talipalloja. Tuli ihan erivärisiä syöjiä. – Tiedätkö, minkä linnun herkkua ovat talipallot?
Lapset olivat lähteneet metsäretkelle ja osuneet Tonttuvaarin punaisen mökin pihaan. Jos muistatte, niin vähän aikaa sitten Tonttuvaari oli laittanut lyhteitä linnuille. Lapset hämmästyivät miten paljon lintuja lyhteellä oli ruokailemassa. Pikkuveli yritti laskea montako lintua siinä oli syömässä, mutta kun ne lensivät koko ajan lyhteelle ja siitä puun oksalle tai aidalle ja sinne tänne, ei laskemisesta tullut mitään. Isosiskokaan ei saanut lintuja laskettua. – Saisitko sinä?
Lasten musisoinnista innostuneena Tonttu Touhukas ja Tytti Touhukas päättivät hekin harjoitella jouluksi jotain musiikkia. Heillä ei ole ollut aikaa eikä mahdollisuutta opetella soittamaan soittimia, sillä soittotaito on hitaasti viikko viikolta ja vuosi vuodelta kehittyvä taito, se vaatii sitkeyttä, kun ei se tapahdu yks kaks. Sitten he keksivät, että laulaahan aina voi. Onneksi heiltä löytyi piirongin laatikosta joululaulukirja. – Mitäs lauluja täällä on, Tonttu tuumaili selaillessaan kirjaa. – Haa! Tuossa on Soihdut sammuu, kaikkiväki nukkuu. Senhän kaikki tontut osaavat, koska se kertoo meistä itsestämme, riemuitsi Tytti. – Joo! Tipe tipe tip tap, TIP TIP TAP. – Ja laulu lähti käyntiin saman tien ja Tassu, Hassu ja PikkuHau Touhukas osallistuivat ilman muuta heti laulusessioon hännät tahdissa heiluen. Joulua odotellessa parasta viihdykettä sekä soitto- että laulutaitoisille on lauleskella joululauluja. Sitä voi tehdä pipareita leipoessakin.
Mutta kuinkas sitten kävikään. Yhtäkkiä molemmat lapset kirmasivat ikkunaan. – Minä näin vilahduksen tontusta, kiljui Soittajapoika ja ilahtui ihan kokonaan pikkuvarpaan kynttä myöten. Tytteli ei ollut ehtinyt nähdä mitään ja aprikoi siinä, mitä se merkitsee. – Saankohan tänä jouluna yhtään pakettia, huolestui hän. Mutta isoveli tiesi, että vilahdus tontusta ennen joulua on vain lapselle tai aikuiselle iloksi eikä liity joulupaketteihin mitenkään. Niin Pikkusisko rauhoittui ja päätti pitää tarkasti silmällä jäljellä olevat päivät ennen joulua, jos vaikka… Niinpä se on, että ilonpilkahduksiakin on hyvä pitää silmällä, etteivät ne livahda ohitse. Vai mitä. (Montako päivää tänään on jouluaattoon? No niin, tietysti te tiedätte, kun olette koululaisia. Aikuisilta on turha kysyäkään.)
Tontut tulivat kaupungin laidalle ja jättivät hyvästit metsän väelle. Erään talon raollaan olevasta ikkunasta kuului ihania säveliä. Tontut hiipivät kurkistamaan ikkunasta mistä tuo ihana musiikki kuului. Siellä istui punaposkinen tyttönen pianon ääressä soittamassa. Tonttu Touhukas oli aivan myyty. – Miten suloinen tyttö ja miten kauniisti hän soittaakaan, hän ajatteli ja kirjoitti puhelimensa notepadiin osoitteen ja että pieni soittajatyttö tarvitsee lämpimät sukat, koska hän on paljasjaloin ja ikkunan raosta tulee varmaan vilu hänen jaloilleen. Äkkiä Tytti Touhukas sanoi: – Shhh, kuulen taustalta toisenlaistakin soittoa, onko tuo viulun ääni vai sellon? Soittajasta näkyy vain vilahdus, mutta miten kauniisti soikaan soitin, jonka ääni oli pehmeä ja laulava. – Täällä asuu toinenkin lapsi, joka tarvitsee joululahjan. Mistähän hän ilahtuisi? Tontut katsoivat toisiinsa ja jostain tuli molempien mieleen yhtäkkiä eräs juttu, jonka voisi kääräistä pakettiin soittajapojalle….
Tontut päättivät lähteä metsän takana olevaan kylään tonttutöihin. Se tarkoittaa hiipimistä talojen nurkkien takaa kurkkaamaan ikkunoista. – Aatteles, ennen tonttujen piti raportoida joulupukille olivatko talojen lapset olleet kilttejä. Onneksi se homma lopetettiin jo ajat sitten, ei se ollut tontuistakaan yhtään kivaa. – Niin, ja nykyään on ihan toiset syyt hiiviskellä, halutaan vain yllättää lapsia lahjoilla, joita kuullaan heidän toivovan tai huomataan tarvittavan. – Joo, ja jotkut lapset huomaavat tontun punaisen lakin vilahtavan siellä täällä ja se tuntuu heistä ihan kutkuttavan jännittävältä. – Hei, ja huomaatkos ketkä pienet tuttumme ovat lähteneet saattamaan meitä ainakin metsän reunaan asti? – Nii joo, ja meidän oma Kisumisuli ja Pitkäkorvan pikkuveli ja sisko… (minä löysin 11 metsän väkeen kuuluvaa, montako sinä?)
Oletko sinä nähnyt vilahduksen Tonttulan väestä? Minä taisin nähdä eräänä aamuna ja tulin siitä hyrisevän hyvälle mielelle koko päiväksi.
Tonttu Touhukas muisti yhtäkkiä, että postilaatikkoon ei ole katsottu moneen viikkoon. Tonttulaan ei nääs tule lehtiä. Kovin ahkerasti ei muista katsoa, vaikka joulun alla yleensä tulee paljon lahjatoivomuskirjeitä, jotka on välitettävä joulupukille. Laatikkoa tyhjennellessä Tontulle tuli mieleen, että Joulupukin asioilla liikkuessaan, hän oli huomannut monta mummoa tai vaaria, jotka asustelivat yksinään tai olivat kipeänä, ja monta tyttöä ja poikaa, joilla ei ollut leikkikaveria eikä oikein harrastuksiakaan. Miten heitä voisi ilahduttaa? Tytti Touhukas, joka oli Tonttu Touhukkaan pikku sisko, keksi, että voisi lähettää vaikka joulukortin ja kirjoittaa siihen kaikkia hyviä toivotuksia. – Niin mutta jos ei muista kaikkien osoitetta, huolestui Tonttu. – No, onhan meillä Tietokone, sehän tietää kaiken. Tehdään lista kenelle laitetaan, sitten voi vaikka piirtää tai askarrella sopivan kortin jokaiselle. Tai voi laittaa vaikka kivaa joulua toivottavan tekstiviestin tai laulaa videolle joululaulun ja lähettää sen… – Jeee! – Tytti Touhukas ryhtyi tavailemaan kirjekuorien osoitteita. – Hei, arvaa mitä, ei nää ole joulupukille, nää on meille! – Olisittepa nähneet sen riemukkaan tonttutanssin…
Tällä välin Tonttulassa oltiin tärkeässä puuhassa. Jouluunhan kuuluu aina muistaa muitakin jollain tavalla. Tonttu Toimekas oli valmistautunut koko vuoden pitämään talven tultua lintuystäviensä ruokapöydällä syötävää Tonttulan pihassa. Keväällä muokattuun peltotilkkuun hän oli kylvänyt kauran siemeniä, kesän katsellut viljan kasvamista ja syksyllä satoa korjatessaan sitonut korsia lyhteiksi. Ne oli tarkoitus ripustaa pihaan lintujen evääksi. Suljehan silmäsi ja mieti huomasitko punatulkut, montako pientä punatulkkua oli jo tärkeänä odottamassa hetkeä, jolloin lyhteet ovat paikoillaan. Joskus joku pieni ujo ja arka olento odottaa, että huomaisit hänet juuri nyt. (Tonttu oli kyllä huomannut.)
