Maanantain Voimalassa keskusteltiin toimittajien johdolla huumorista. Katsoin uteliaisuuttani vielä ohjelmassa mainitun tv-ykkösen uuden sketsikoosteen nimeltä Läpiveto, joka esitettiin uusintana Voimalan jälkeen. Tekijöiden selitykset ja perustelut ymmärsin, ne olivat jopa kiinnostavia. Tekijöillä on hauskaa keskenään.
Näyttää pahasti siltä, että olen huumorista eri mieltä. En haluaisi millään myöntää olevani huumorintajuton, vaikka läpivetotyyppinen huumori ei naurata. Ilmeisesti kyseessä on huumorinlaji, joka ei puhuttele minua mitenkään. Sen ymmärrettävän selostuksen ja perustelujenkaan jälkeen. Kun ei niin ei.
Toinen meistä, urheiluohjelmien suurkuluttaja, joka myös maksaa meillä tv-lupamaksut, sanoo, ettei hänellä ole mitään havaintoa kyseisestä sketsiohjelmasta. En siis saa kotiosoitteesta vertailukohtaa. Toinen kyllä nautiskelee Uutisvuodon ja Itsevaltiaat. Jälkimmäiselle naureskelen itsekin, kun satun paikalle.
Juba Tuominen on noussut arvoon arvaamattomaan mediassa Viivinsä ja Wagnerinsa ansiosta. Piirtäjä itse huitoi kaikki analyysit sivuun kuin kiusallisen kärpäsen. Hän piirtää, koska hän saa siitä leivän. Joskus hänellä on hauskaa piirtäessä, useimmiten ei. Piirrokset eivät tarkoita mitään eikä hän pyri niillä mihinkään. Hähä. Siitäs saitte.
Huhhuh, voihan olla, että olenkin tosikko. Miksi en etsi huumoriohjelmia katsottavaksi, vaikka jotkut näkevät noin paljon vaivaa saadakseen ihmiset nauramaan? Ja jotkut ihmiset nauravatkin. Miksi minusta Conan O´Briankin on hauskempi, vaikka hän vain istuu tuolissaan nokkeloimassa satunnaisen sohvaperunan kanssa?
Olipa huojentavaa tänä aamuna todeta Hesarin Kanava-kriitikon olleen samoilla linjoilla. En ole siis ainoa, jota sketsipojujen huumori ei naurata. Mutta. Kulttuuritoimittaja näkyy olevan nainen, hm, mitäs siitä on ajateltava. Onko tämä sukupuolikysymys? Vai vaikuttaako ikä? Pissismummo nauraa parhaiten itselleen?
Hesarin kotimaan sivuilla valotettiin taannoin piispainkokouksen tuoreen, papiston työnjakoa koskevan päätöksen aiheuttamaa tilannetta ev.lut. kirkon seurakunnissa. Piispat ovat viimein saaneet päätettyä, että seurakunnan työvuoroja ei saa enää järjestellä sukupuolen perusteella. Pitkään on voitukin seurakunnissa kiertää se tosiasia, että kirkossamme papin virka ei ole sidottu sukupuoleen. Naispappeuden hyväksyneestä kirkolliskokouksesta on jo 20 vuotta. Osa papeista taistelee yhä omantunnon vapaudesta tässä kysymyksessä. Heidän omatuntonsa vaatii heitä boikotoimaan yhteistyötä naispappien kanssa, koska kirkolliskokouksen päätös oli heidän mielestään epäraamatullinen. Omatunto sekä oikea raamatun tulkinta näyttää olevan muutamien kymmenien miespappien yksinoikeus. Eikö naispapeilla ole omaatuntoa? Miksi he eivät julmistele syrjintää ja boikotointia vastaan, vaan ovat väistyneet, kun tilanne on kriisiytynyt? Lieneekin niin, että kysymys ei varsinaisesti ole sodasta sukupuolten välillä vaan perimmältään fundamentalistisen ja modernin raamatuntulkinnan välillä. Osa papeista tulkitsee raamattunsa (ainakin virkakysymyksessä) kirjaimellisesti. Fundamentalismi on kylläkin paljon laajempi ilmiö kirkossa kuin vain omantunnon pappien liike. Seurakuntien luottamushenkilöissä, kirkon vanhoissa sekä uudemmissa herätysliikkeissä on jyrkkiin kantoihin poteroituneita, jotka eivät anna tuumaakaan periksi. Pitkälle on venynyt piispojen pinna, kun ovat suostutelleet ja sovitelleet hiippakuntiensa änkyräväkeä noudattamaan kirkkolakia ja järjestystä. Ja mikä se on se omatunto? Isän ääni ja äidin? Opittu ja Jumalan ääneksi ymmärretty? Voiko siihen vedota vastoin lakia? Kun Paavali perustamiinsa ensimmäisiin seurakuntiin kehotti valitsemaan seurakunnan kaitsijaksi miehen, jolla on vain yksi vaimo, se kertonee missä ajassa alkuopastus annettiin. Ei vielä ollut kristillistä kirkkoa eikä pappeja. Oi ja voi. Kun mikään ei saisi muuttua.Myös kysymys rekisteröityjen parisuhteiden siunaamisesta on piispojen pohdinnassa. Asialle on annettu aikaa, päätöstä käytännön muuttamisesta voi odottaa aikaisintaan ensi vuonna. Tällä hetkellä on voimassa kannanotto, jonka mukaan virallinen siunaus on mahdollinen naisen ja miehen muodostamalle parisuhteelle. Sielunhoidollisin perustein muitakin parisuhteita on tosin siunattu.
Maailma ei seisahda, vaikka kuinka huutaisi: seis, tahdon takaisin tuhannen vuoden taakse. Kristittynä eläminen on uskon raamatullisten perusteiden tulkintaa ja mielekästä soveltamista ajassa, jossa eletään.
uni on pukenut naisen valkeaan albaan. helmat hulmuavat laahuksena kuin kauan sitten kadonneen viattomuuden pilvi. nainen kulkee kirkon käytävää, ei muista vuorosanojaan. uni tarjoaa vihreää kuin valon. avuttomuus kietoutuu tiheänä verkkona naisen ympärille. on toisia, joilla kaikki tarvittava on tallessa. joku tarjoaa kysymyksettä vastauksen, se onkin lukittu virsi, johon avainta ei ole. nainen hätkähtää hereille, ei tajua, että on nähnyt itsensä, luulee uneksi.
Jo junassa Yst. Sosiaalineuvos ja mie osuimme rehevän naishenkilön viereen, joka kertoi olleensa lääkäripäivillä ja puuttui sivusta puheeseemme, joka koski tieteen tulevaisuusennustuksia. Matka kului hauskasti aidolla pohjalaismurteella kerrottujen laihialaisvitsien höystämänä. Tarttuva nauru rouvalla!
Kävimme siis Tieteen päivillä, Ison Kaupungin yliopistolla. Mielenkiinnon kohteena oli ?Kurkistus aivoihin?. Puolitoistatuntinen sisälsi viisi vauhdikasta varttitunnin esitystä powerpointteineen ja muutamia kysymyksiä vastauksineen. Näin se pitää olla. Kun asian esittäjä joutuu tiivistämään sanomansa, pysytään keskeisessä informaatiossa ja yleisö pysyy mukana.
Tiesittekö, että systeemisen neurotieteen ja aivokuvantamisen huippuyksikkö sijaitsee Otaniemessä. Teknillisen korkeakoulun kylmälaboratorion kalliit ja herkät mittalaitteet ovat tarpeen näissä tutkimuksissa. TKK:sta olivat myös asiantuntijat yhtä lukuunottamatta. Panin merkille, että neljä viidestä professori/dosentti ?tason asiantuntijasta oli naisia. Näin meillä nykyään.
Oli erittäin mielenkiintoista saada täsmällistä tietoa aivojen kuvantamismenetelmistä, kun potilaskokemusta kyseisistä toimenpiteistä jo on. Myös muistin toiminnasta, kielen ymmärtämisestä, näköaistin toiminnasta, kipuaistimusten paikannuksesta ja vuorovaikutuksen merkityksestä aivojen toiminnassa tuli kiinnostavaa uutta tietoa.
Pimeää energiaa
ja vuorovaikutuksen merkityksiä
Jäi mieleen muun muassa, että aivoilla on vielä tutkimatonta pimeää energiaa käytössä lepohetkinä, kun ne järjestelevät saatua informaatiota. Tämmöiset joutilaat ajat ovat aivoille tärkeitä. Aivot aktivoituvat myös enemmän, jos saatu kielellinen informaatio ei ole odotettua vaan yllättävää. Tästä johtuen esimerkiksi runouden lukeminen on erittäin aktivoivaa.
Prof. Riitta Hari totesi, että sosiaalinen neurotiede on vasta tulossa. Vuorovaikutuksen tutkiminen aivoissa on hankalaa, kun muuttuvia osia on vakioita enemmän. Hetken häivähdyksessä tapahtuva asioiden merkityksen syntyminen on pystytty paikantamaan aivoissa. Tuntui tutulta tiedolta, että muistijälki, johon liittyy emootio, säilyy kauemmin.
UBUNTU ?periaatteella ihminen onkin persoona vain vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Yst. Sosiaalineuvos, jonka kanssa lounastimme vilkkaasti kuulemaamme kommentoiden, palasi jatkamaan kurkistuksia fysiikka-aiheisiin. Mie siirryin kurkistamaan tavaratalon alehyllyille ja sieltä jo sitten hankkiuduinkin muutaman tarpeellisen ja tarpeettomankin tavaran kanssa kotiin.
Avartavaa ja inspiroivaa ?pimeän energian? varassa soljumisen vastapainoksi.
Kehuskelin täällä kerran kampaajaani hyvistä syistä. Jospa nyt vuorostaan ylistäisin toista ihmisen hyvinvoinnille tosi tärkeää henkilöä, hammaslääkäriä. Käykööt muut terveyskeskuksen alituiseen vaihtuvien tohtoreiden liukuhihnalla jonottelemassa, minä maksan mieluusti vähän enemmän siitä, että saan hoidattaa perin yksilöllistä hammastarhaani tutussa paikassa tutulla lääkärillä.
Miten joku voi löytää hammaskalustostani joka kerran jotain positiivista sanottavaa, vaikkei löytäisi korjattavaakaan. Miten joku jaksaa olla niin hyväntuulinen ja ystävällinen aina ja muistaa kysyä vuoden takaisen tilanteen ratkeamistakin. No, kiinnosti minuakin kuulla, miten vauva on kehittynyt tällä välin. Kuulemma puhua pulputtaa koko ajan ja taapertaa kaikkialla, vajaa parivuotias.
En liene poikkeus siinä, etten erityisesti rakasta hammaslääkärillä käyntejä. Siksi onkin niin hieno juttu, että hoito on tutun empaattisen ammattihenkilön hallussa.
Eipä ihastuttavampaa aamua! Kun nousee kylliksi nukuttuaan ja katsahtaa ulos valostuvaan päivään, näkee hiljaisen lumisateen jo valkeaksi ehtineessä maisemassa. Jos se mitenkään kävisi päinsä, kopsauttaisi kantapäät ilmassa vastakkain ja huudahtaisi hiphurraa! Eilen vielä ihmettelin lenkilläni mustaa peltoaukeaa. Ajattelin, on sydäntalven aika ja auranviilloissa vettä.
Postilaatikolle mennessä voi tarttua harjaan ja raivata pihapolulta kevyen lumipeitteen sivuun. Naapuri on samassa puuhassa. Puhutaan säästä, hyvillä mielin pihan talviasusta on hänkin. Iltapäivällä aurinko siilaa valoa puiden lomitse, hangelle kutoutuu varjoja. Näin pitää ollakin tammikuussa. Hetken on kaikki kohdallaan.
Röykkiöiden pöyhiminen yllättää. Hyllyn uumenista putkahtaa muinaisen työkännykän laturi. Sitähän etsin kiivaasti toukokuussa, kun luovutin kännykän pois. Siinäpä se nyt on. Ei taida tuota enää kukaan tarvita, mutta ei kai sitä roskiinkaan voi panna. Mihin ekopisteen lokeroon tuommoisen voi työntää?
Laatikollinen liimaamattomia valokuvia, jahas. Tässä odottaa kuulkaa vielä toinen iso työmaa, kun nämä kasat on ensin kertaalleen selvitetty. Milloin siirryin digikameraan? En enää muista, vuosia sitten. Nuo valokuvat ovat sen ajan takaisia. Ohhoh, mahdanko enää edes muistaa mistä otettu ja milloin.
Laatikollinen menneiden vuosien työkalentereja! No, tässähän olisi tiivistelmä siitä, mitä tuli puuhattua kaikki ne vuodet. En taidakaan hävittää näitä vielä. Siinä kuluu rattoisasti yksi sateinen sunnuntai-iltapäivä noita pöyhiessä. Ne on sitä paitsi poltettava. Miksi minä onneton olen säilyttänyt kaiken?
Entäs lehdet? Hiljaisuuden Ystävää kymmenen vuosikertaa, ainakin. Sinapinsiementä samoin. Diakonia-lehtiä, Helsingin Diakonissalaitoksen Viestejä, Voi Hyvin ?lehteä, Tiede-lehteä. Taloyhtiön roskiksen paperinkeräysloota täyttyy hyvästä asiasta, jos en halua pitää kotikomeroa lehtijumissa.
Homma on kiivaimmillaan. Mitä kaikkea vielä löytyykään? Kasoittain palkkaliuskoja, pankin tiliotteita ja tiedotteita, puhelinyhtiön lippuja ja lappuja, Kelan ja verotoimiston selvityksiä, ehdotuksia, päätöksiä. Toinen puuttuu peliin: veroasiat on säilytettävä 10 vuotta. Kymmenen! Eihän näistä ikinä pääse eroon!
Milloin viimeksi tämän operaation tein? Kymmenen vuotta sitten? Olisi kyllä kannattanut pöyhiä useammin.
Nyt on uutisoitu velkaantumisen ja maksuhäiriöiden lisääntymisestä. Monen perintäkierteeseen joutuneen asioita aikoinaan työssä selvitelleen tämä kehitys panee miettimään. Liian helpolla saa nyt velkaa. Monelta unohtuu, että se pitää myös maksaa takaisin, kovien korkojen kera.
Satun olemaan sillä tavalla järjestelmällinen ihminen, että olen koko avioliiton ajan seurannut perheeni talousmenoja ihan mielenkiinnosta. On ollut valaisevaa seurata, miten EU:iin liittyminen tai markkojen muuttuminen euroiksi on vaikuttanut yksityistalouden kulutusmenoihin. Ruuan hinta on ensin laskenut, sitten kivunnut takaisin. Tarjonta on monipuolistunut. Paljon on tullut tarjolle sellaista, mitä harvoin tarvitseekaan.
On monta käyttökelpoista tapaa hoitaa perheen taloutta käytännössä. Kukin valitsee itselleen sopivimman. Meillä on toimittu niin, että olen huolehtinut tuloillani perheen talousmenot ja omat vaate- ym. menoni. Lapsilisät käytettiin lasten vaatteisiin ja harrastuksiin ja lomarahat lomailuun. Toinen hoiti asuntovelkaa ja perheen laskut ja hankinnat omien menojensa lisäksi. Työnjako valittiin tuloerojen perusteella ja käytännön syistä. Lomilla matkusteltiin mökin hankkimisen sijasta. Kun asioista on sovittu yhdessä, taloutta koskevia riitoja ei ole ollut eikä rahankäytöstä tarvinnut tiliä tehdä puolin eikä toisin.
Taloustilanne on muuttunut viime vuosina. Poikien muutettua omaan elämäänsä talousmenot ovat luonnollisesti supistuneet. Tulotkin ovat nyt pienentyneet minun osaltani. Asuntovelka on saatu vihdoin maksetuksi. Matkustelu on terveyssyistä muuttanut muotoaan. Nyt on aika uusia tilttaavia kodinkoneita ja tehdä remontit, jotka ovat olleet odottamassa. Molemmilla on ollut onneksi suunnilleen samanlainen käsitys rahankäytöstä, mikä on helpottanut asioista sopimista.
On elettävä suu säkkiä myöten, sanoi mummo aikoinaan. Ymmärrän sen niin, että pitää elää sen mukaan, mihin on varaa, ei yli varojen. On ollut tiukkoja aikoja, tosi tiukkoja aikoja ja väljempiä aikoja. Äitini on sota-ajan kokeneena sisäistänyt niukkuusmallin niin, että ei salli itselleen mitään, mikä ei ole ehdottoman tarpeellista. Minusta se on itaruutta. Elämästä pitää myös osata nauttia silloin kun voi.
Perheystävä soittaa energiaa puhkuen, on lenkillä. ? Tulettekos kylään ensi sunnuntaina, kysyy hän. ? No, mikä ettei, kiitos kutsusta, tullaan toki. Sinä se ehdit ensiksi, kun minä olin vasta ajatuksen asteella. Olisi oikeastaan teidän vuoro tulla meille, murehdin puhelimeen. ? Hui hai, kuka niitä vuoroja muistaa, tavataan meillä ja jutellaan ajan ja kahvin kanssa missä nyt mennään! ? Näin tehdään!
Ovikello soi aamupäivällä. Pihkura, olen unohtanut, että joku haalarimies tulee säätämään ilmastointia tänään. Maripaidan päälle äkkiä jotain sivistynyttä ja ovelle. Ei, ei meillä ole mitään korjattavaa. Muutamalla muulla kyllä on. Mies peruuttaa tulosuuntaan. Mie menen äkkiä pukemaan.
Iltapimeällä ovikello soi taas. Toinen haalariveikko siinä selittämässä, että tuli nyt katsomaan niitä räystäskouruja. Mie, että mitäs sie nyt tähän aikaan tulit, eihän täällä mitään pimeellä näe. Miestä naurattaa. Toinen meistä, joka olisi tiennyt aiheesta, oli tietysti juuri tänään siellä harrasteseuransa hallituksen kokouksessa. Muutkaan tietäväiset eivät satu olemaan kotona. Todetaan, että hankala on asia hoidettavaksi huomennakin, kun päivällä ei ole kukaan tietäväinen kotona ja illalla ei taaskaan näe.
Kyllä on mukava palata arkeen, elämä rulettaa taas!
Katselimme vielä kerran joulutervehdykset, joita oli tullut pakettien mukana, kirjeissä tai korteissa. Parhaimmillaan joulutervehdys onkin silloin, kun se onnistuu jollakin sykähdyttävällä tavalla tavoittamaan lähettäjää ja vastaanottajaa yhdistävän säikeen ja ehkä vielä välittämään lähettäjänsä persoonallisen ajatuksen tai tunnelman.
Korttihullu katsoo ?silläkin? silmällä tervehdyspinoa. On upeita, uniikkeja taidekortteja, jotka tekee mieli säilyttää. On itse askarreltuja, joissa on hellyttäviä, puhuttelevia yksityiskohtia. On jouluisia runoja, joissa on sanomaa. On huolella valittuja ja ilolla vastaanotettuja kauniita tervehdyksiä. On tavanomaisia, kiiltäviä markettikorttejakin aina muutama.
Joka joulu posti tuo jonkun viime hetken kortin, joissa on valmiin toivotuksen alle sutaistu kiireessä lähettäjän nimi. Postimerkki saattaa puuttua, osoite olla väärin, jopa nimi. Saaja huokaa: tulipas perille. Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta vain sullekin.
Joskus on tärkeää ilmaista välittävänsä. Jouluna sen ainakin voi tehdä, jos ei muulloin muista.
|
|
