Hesarin kotimaan sivuilla valotettiin taannoin piispainkokouksen tuoreen, papiston työnjakoa koskevan päätöksen aiheuttamaa tilannetta ev.lut. kirkon seurakunnissa. Piispat ovat viimein saaneet päätettyä, että seurakunnan työvuoroja ei saa enää järjestellä sukupuolen perusteella. Pitkään on voitukin seurakunnissa kiertää se tosiasia, että kirkossamme papin virka ei ole sidottu sukupuoleen. Naispappeuden hyväksyneestä kirkolliskokouksesta on jo 20 vuotta. Osa papeista taistelee yhä omantunnon vapaudesta tässä kysymyksessä. Heidän omatuntonsa vaatii heitä boikotoimaan yhteistyötä naispappien kanssa, koska kirkolliskokouksen päätös oli heidän mielestään epäraamatullinen. Omatunto sekä oikea raamatun tulkinta näyttää olevan muutamien kymmenien miespappien yksinoikeus. Eikö naispapeilla ole omaatuntoa? Miksi he eivät julmistele syrjintää ja boikotointia vastaan, vaan ovat väistyneet, kun tilanne on kriisiytynyt? Lieneekin niin, että kysymys ei varsinaisesti ole sodasta sukupuolten välillä vaan perimmältään fundamentalistisen ja modernin raamatuntulkinnan välillä. Osa papeista tulkitsee raamattunsa (ainakin virkakysymyksessä) kirjaimellisesti. Fundamentalismi on kylläkin paljon laajempi ilmiö kirkossa kuin vain omantunnon pappien liike. Seurakuntien luottamushenkilöissä, kirkon vanhoissa sekä uudemmissa herätysliikkeissä on jyrkkiin kantoihin poteroituneita, jotka eivät anna tuumaakaan periksi. Pitkälle on venynyt piispojen pinna, kun ovat suostutelleet ja sovitelleet hiippakuntiensa änkyräväkeä noudattamaan kirkkolakia ja järjestystä. Ja mikä se on se omatunto? Isän ääni ja äidin? Opittu ja Jumalan ääneksi ymmärretty? Voiko siihen vedota vastoin lakia? Kun Paavali perustamiinsa ensimmäisiin seurakuntiin kehotti valitsemaan seurakunnan kaitsijaksi miehen, jolla on vain yksi vaimo, se kertonee missä ajassa alkuopastus annettiin. Ei vielä ollut kristillistä kirkkoa eikä pappeja. Oi ja voi. Kun mikään ei saisi muuttua.Myös kysymys rekisteröityjen parisuhteiden siunaamisesta on piispojen pohdinnassa. Asialle on annettu aikaa, päätöstä käytännön muuttamisesta voi odottaa aikaisintaan ensi vuonna. Tällä hetkellä on voimassa kannanotto, jonka mukaan virallinen siunaus on mahdollinen naisen ja miehen muodostamalle parisuhteelle. Sielunhoidollisin perustein muitakin parisuhteita on tosin siunattu.
Maailma ei seisahda, vaikka kuinka huutaisi: seis, tahdon takaisin tuhannen vuoden taakse. Kristittynä eläminen on uskon raamatullisten perusteiden tulkintaa ja mielekästä soveltamista ajassa, jossa eletään.
Mielenkiintoinen asia, jota olen itsekin pohtinut: tätä joidenkin miespappien omituista jyrkkyyttä asiassa. Piispainvaalin alla tuli televisiosta ohjelma: jossa juuri
eräs mies valotti kantaansa: naispappeudelle ei ole teologista perustetta….se tuntuu nimenomaan niin oudolta, nykyajassa. Mitä he oikein pelkäävät?!
Kommentin jätti Heinäpelto · tiistaina 16. tammikuuta @ 09:54
Olen huolissani tuosta muutamaan sanamuotoon takertumisesta, josta perusteita raamatusta haetaan. Siinä jotenkin häviää kokonaisuuden hahmotus. Emmehän muutenkaan elä kuten raamatun kirjoittamisen aikaan elettiin. Tämä asia joskus mielletään pelkästään teologien oppiriidaksi. Eihän kirkko ole pappien kirkko vaan seurakuntalaisten, tavallisten ihmisten. Valtakysymys tähän varmaan myös kätkeytyy, oikeassa olemisen halu.
Kommentin jätti Ellinoora · tiistaina 16. tammikuuta @ 11:23
Minäkin seurailen kiinnostuneena näitä kiistoja, en kyllä ymmärrä miksi. Lueskelen naispappeusvastustajien blogeja ja yritän ymmärtää heitä. Heiltä löytyy kyllä aina hyvät selitykset siihen, miksi juuri nämä tietyt raamatunkohdat pitää ottaa kirjaimellisesti ja joitakin toisia taas sitten ei.
Aikaisemmin ajattelin, että naispappeusvastustajien pääpontimena olisi naisviha, mutta siitä ajatuksesta olen luopunut, koska kirkossakin varmaan voi naisvihaansa toteuttaa helpommin jollain muulla tavalla, nämä änkyräthän ovat niin suurennuslasin alla.
Mutta siis ajattelen, ettei se mitenkään voi olla sattumaa miksi jonkun Raamatusta nousee esiin ajatuksia siitä, että naisten toimintaa maailmassa pitää jotenkin suitsia ja rajoittaa. Kyllä se jotenkin ihmisen persoonaan liittyy. Koska minun nähdäkseni aivan yhtä raamatullisesti perustellaan myös myönteistä kantaa naispappeuteen. Suurelle yleisölle kysymys on tietenkin tasa-arvojutusta, mutta siis teologisesti ajatellen, eivät naispappeutta puolustavat teologit mitään luopioita ole, vaan suhtautuvat Raamattuun vakavasti, sieltä vain jotenkin sitten näköjään nousee eri asiat esiin.
Kommentin jätti Kirsti · tiistaina 16. tammikuuta @ 11:40
Minä taas ajattelin, että kyseessä olisi naisPELKO…monet miehet jotka hakeutuvat kirkon pariin töihin, voivat pelätä seksuaalisuutta ylipäänsä, naista, ja siksi eivät halua tätä ”pyhälle maalleen”….
Tai sitten se on juuri tätä Raamatun kirjaimellisesti lukua, halua takertua (patriarkaalisen) Jumalan neuvoon (ja onhan Raamatussa nainen kuitenkin esim. ”heikompi astia” ja ”miehen kylkiluusta tehty”.
Kommentin jätti SusannaR · tiistaina 16. tammikuuta @ 14:07
Sen vielä lisäisin, että on ikävää lukea kirkon sisäisistä riidoista: niille pitäisi laittaa piste!! Kirkon tehtävänä on olla suunnannäyttäjänä ihmisille, miten luottaa kirkkoon kun kirkkoa repivät kaikenlaiset ristiriidat?
Tuli mieleen eräs toinenkin juttu, mikä minua jäi mietityttämään: Espoon tuomiokirkkoseurakunnan kirkkoherra Roger Rönnberg sanoi paikallislehdessä, että ”meillä suomenruotsalaisilla ei ole omaa kirkkoa, meidän on TÄYTYNYT jakaa se suomalaisten kanssa….?”
Eli nytkö kirkkoon ovat tulleet myös kieli-ja kansalaisuusmuurit….eikö kirkko ole kaikkien yhteinen, kaikille avoin.
Kommentin jätti SusannaR · tiistaina 16. tammikuuta @ 14:12
Näissä oikeassa ja väärässä olemisissa olen aika varovainen, sillä ilmeisesti myös naispappeuden vastustajat, se änkyräväki, kokevat olevansa syystä tai toisesta oikeassa. Samoin kuin ne jotka tahtovat rekisteröidä samaa sukupuolta olevat liittonsa ja vieläpä hankkia lapsen. Tai ne jotka potevat homofobiaa.
Kuka meistä aikuisten oikeasti olisi valmis heittämään sen ensimmäisen kiven ja heitettäisiinkö se naispappia vai hänen kieltäjäänsä kohti. Tai kahden ihmisen liitossa jossa on juuri syntynyt paljon odotettu ja rakastettu tietyin järjestelyin siitetty lapsi, kumpi äideistä tai isistä olisi kiven oikea osoite, vai peräti se kehdossa uinuva pienokainen.
Minä en ainakaan tiedä kiven osoitetta, sillä eiköhän me kaikki olla saman Jumalan luomia. Ellei sitten olisikin niin päin, että koko Jumalan olisikin luonut ihmisen oma, riittävää lohtua ja turvapaikkaa hakenut etsivä mieli.
Mutta muuttaisiko Jumalan alkuperäkään mitään? Kenellä siltikään olisi valta olla oikeassa ja ensimmäisen kiven heittäjä? Mielipiteitä toki saa ja pitääkin olla…
Kommentin jätti erakko · tiistaina 16. tammikuuta @ 14:45
Vaikka Raamatun ottaa tosissasan ja kirjaimellisestikin, ei se silti naispappeutta kiellä. Joitain vaikeita tekstejä löytyy kyllä, mutta asioihin perehtymällä ne kyllä selviävät. Vaikka Raamattu on kirjoitettu patriarkaalisena aikana, niin silti se on itse asiassa naiselle vapauttava kirja.
Näen naispappeuden vastustamisen siis kulttuurisena asiana. Toisaalta minun tulee kunnioittaa niitä, jotka näkevät asiat aivan toisin. Itse olen saanut myös kokea kunnioitusta niiden taholta, jotka eivät naispastoreita hyväksy. On ollut esim. seurakuntien vanhimpia, joilla on ollut eri kanta, mutta yhteistyöhön he ovat olleet valmiita. Eräskin tuli kertomaan minulle kannastaan, mutta sanoi että hän tekee minun kanssani mielellään yhteistyötä. Muut asiat kristinuskossa ovat kuitenkin niin paljon tärkeämpiä.
Omantunnon kunnioittaminen puolin ja toisin on mielestäni tärkeää. Emme voi sanella toiselle hänen omantuntonsa rajoja, olivat ne sitten Jumalalta, ihmisiltä opittuja tai mistä peräisin.
Outoa on se että tästä kysymyksestä tulee niin tärkeä, ylitse muiden menevä asia. Silti heitäkin haluan kunnioittaa ja toisaalta tuntuu pahalta että heidän toimintansa tullee (?) aika lailla mahdottomaksi. Se pointsi heille tilan tekemisessä on että historiallisesti on heidän kantansa ollut kristillisessä kirkossa pitkään se yleisempi kanta. Toisaalta jos tämä yksi asia on heille niin tärkeä ja muu kirkko on asiasta eri mieltä, ehkä silloin pitäisi sitten perustaa oma kirkko, jossa voi toimia tämän kaltaisen omantunnon mukaan?
Luterilaiset naispapit ovat toimineet fiksusti ja arvokkaasti, kristillistä rakkautta osoittaen.
Kommentin jätti ansku · tiistaina 16. tammikuuta @ 14:56
Ja mikä sitten on oikein ja mikä ei…sanotaanhan Raamatussa myös että ”eläkää sovussa toistenne kanssa” jne. Joten luulisi, että myös kirkossa olisi sijaa erilaisuudelle.
Kommentin jätti SusannaR · tiistaina 16. tammikuuta @ 15:30
Kävin tässä välissä tapaamassa hammaslääkäriäni ja huomaan, että täällä on oikein ilahduttava keskustelu menossa! Kiitos teille mielipiteistänne.
Kirsti nosti esiin ajatuksen naisten vaikutuksen rajoittamisesta. Nythän ollaan jo tilanteessa, että teologian opiskelijoista yli puolet on naisia. Jos kehitys jatkuu tuohon suuntaan kovin pitkälle, ei olla tasa-arvon kannalta hyvässä kehityksessä.
Olen samaa mieltä siitä, että naisviha ei vastustusta selitä, naispappeutta vastustavien argumentit ovat kyllä raamatun tulkinnasta peräisin. Vastustajien joukossa on myös naisia, joskin vähemmän.
Susanna kiinnitti huomiota siihen, että tuntuu ikävältä, kun kirkossa riidellään. Näin sen varmaan monet kokevat. Toisaalta itse olen iloinen, että erilaisia näkemyksiä saa tuoda esiin ja eri mieltä olla. Olisi hedelmällistä, jos kunnioitusta toisen näkemyksiä kohtaan riittäisi, se estäisi pahalta tuntuvan riitelyn.
Ansku arveli näkemyserojen olevan kulttuurinen juttu. Tottahan sekin on, että ns. vanhoissa kirkoissa (katolinen, ortodoksinen) virkakysymys on eri pohjalla. Luterilaisessa kirkossa pappeus ei ole niin eriytynyt. Luterilaisuus myös korostaa yhteiskunnallista elämää, ehkä siksi kehitys sukupuolten tasa-arvoa kohti vaikuttaa enemmän.
Erakko puhuu toisen tuomitsemisesta, jota näyttää tapahtuvan, vaikka se onkin Jumalan asia eikä ihmisten. Eri mieltä oleminenkin voi tosin tuntua toisesta tuomitsemiselta. Olen ymmärtänyt niin, että piispojen hitaus tämän asian kanssa on ollut juuri haluttomuutta tuomita ketään ja ajaa nurkkaan niitä, joiden omatunto on kirkkojärjestyksen kanssa poikittain. Monen mielestä on kuitenkin odotettu turhan kauan, että asia hoituisi itsestään. Piispojen tiukentunut linja lienee nyt vastaus tähän.
Kommentin jätti Ellinoora · tiistaina 16. tammikuuta @ 17:43
Kyllä, mielenkiintoinen keskustelu tämä on! 🙂 Itsekin olen sitä mieltä, että jokaisella saa olla mielipiteensä ja vakaumuksensa, mutta että ne eivät häiritsisi työtä (esim, kirkossa; sain artikkelista sen kuvan että tämä häiritsee, paljonkin); että tärkeimmälle jäisi aikaa.
Kommentin jätti Heinäpelto · tiistaina 16. tammikuuta @ 17:51
Naispappi, naiskanttori, naislääkäri, naistuomari, naissotilas, naisautoilija, naisnyrkkeilijä, naisjuoksija, naisasiamies, naistoimittaja, jne. Aikoinaan naiset olivat omien ammattialojensa töissä. Miehet omissansa. Onneksi roolijaot ovat menneet sekaisin.
Edelleen me ylistämme naiskauneutta, emme pelkkää kauneutta. Toiset puhuvat hameväestä, kun tarkoittavat kauniimpaa sukupuolta. Eikö meille miehille jätetä jotain omaa, johon nainen ei pysty, kykene, voi tai halua tarttua? Jäähän meille sukupuoli, luulisin.
Ilmeisesti uutiset eivät myy, jos sana nais jätetään kirjoittamatta ja sanomatta. Yleisellä tasolla pappeudesta ja sen velvoitteista keskustelu on joillekin mieleen ja on se ollut tarpeellistakin, mutta nyt olisi syytä keskittyä työpaikkakohtaiseen keskusteluun ja työssä jaksamiseen. Raamatulla voidaan perustella mitä tahansa ilmiötä oikeaksi tai vääräksi.
Esimerkiksi voisin ottaa papin tuntomerkin:”Hän olkoon yhden vaimon mies.” Tämähän ei tarkoita, että vain mies voi olla pappi, vaan kun kerran mies on pappi, niin hän ei saa jakaa elämäänsä useiden naisten kanssa. Hänen tulee olla yhdessä ja ainoassa parisuhteessaan uskollinen. Sama voidaan sanoa naiselle, olipa hän pappi tai ei. Hänen tulee olla yhden miehen vaimo. Papiksi ei tule ryhtyä useisiin parisuhteisiin sekaantuneiden.
Näin maallikkona ajattelen
Kommentin jätti SANANJALKA · tiistaina 16. tammikuuta @ 20:06
Hyvä, että tulee tähän miesnäkökulmaakin, kiitos Erakko ja Sananjalka! -”Eikö meille miehille jätetä jotain omaa, johon nainen ei pysty…” – Tulee heti kyllä mieleen yksi juttu, mihin nainen ei…;) mutta olkoon, kun on vakavasta asiasta kysymys. Sananjalka, alleviivasit sitä, mistä kyseinen lehtijuttu lähti, työjärjestelyjen hankaloitumisesta ja sitä kautta papiston jaksamisesta työssään. Tämä onkin se pointti, miksi piispojen oli viimein tartuttava asiaan. On kuultu liian monta kovaa tarinaa siitä, mihin omantunnon syistä yhteistyöstä kieltäytyvien jyrkkyys on johtanut. Moraalinen selkeys on toki hyvästä papille, niin kuin meille muillekin, mutta uskollisuus on sekin joskus aika tulkinnanvarainen juttu!
Kommentin jätti Ellinoora · tiistaina 16. tammikuuta @ 21:24
Muistammehan kaikki ns. ”pettäjä-piispan”, joka sai anteeksi….pappikin on ihminen. Ei niin, että sallisin uskottomuuden, sehän vahingoittaa monia osapuolia.
Kommentin jätti SusannaR · tiistaina 16. tammikuuta @ 21:43