Edelleen me ylistämme naiskauneutta, emme pelkkää kauneutta. Toiset puhuvat hameväestä, kun tarkoittavat kauniimpaa sukupuolta. Eikö meille miehille jätetä jotain omaa, johon nainen ei pysty, kykene, voi tai halua tarttua? Jäähän meille sukupuoli, luulisin.

Ilmeisesti uutiset eivät myy, jos sana nais jätetään kirjoittamatta ja sanomatta. Yleisellä tasolla pappeudesta ja sen velvoitteista keskustelu on joillekin mieleen ja on se ollut tarpeellistakin, mutta nyt olisi syytä keskittyä työpaikkakohtaiseen keskusteluun ja työssä jaksamiseen. Raamatulla voidaan perustella mitä tahansa ilmiötä oikeaksi tai vääräksi.

Esimerkiksi voisin ottaa papin tuntomerkin:”Hän olkoon yhden vaimon mies.” Tämähän ei tarkoita, että vain mies voi olla pappi, vaan kun kerran mies on pappi, niin hän ei saa jakaa elämäänsä useiden naisten kanssa. Hänen tulee olla yhdessä ja ainoassa parisuhteessaan uskollinen. Sama voidaan sanoa naiselle, olipa hän pappi tai ei. Hänen tulee olla yhden miehen vaimo. Papiksi ei tule ryhtyä useisiin parisuhteisiin sekaantuneiden.

Näin maallikkona ajattelen

Kirsti nosti esiin ajatuksen naisten vaikutuksen rajoittamisesta. Nythän ollaan jo tilanteessa, että teologian opiskelijoista yli puolet on naisia. Jos kehitys jatkuu tuohon suuntaan kovin pitkälle, ei olla tasa-arvon kannalta hyvässä kehityksessä.
Olen samaa mieltä siitä, että naisviha ei vastustusta selitä, naispappeutta vastustavien argumentit ovat kyllä raamatun tulkinnasta peräisin. Vastustajien joukossa on myös naisia, joskin vähemmän.
Susanna kiinnitti huomiota siihen, että tuntuu ikävältä, kun kirkossa riidellään. Näin sen varmaan monet kokevat. Toisaalta itse olen iloinen, että erilaisia näkemyksiä saa tuoda esiin ja eri mieltä olla. Olisi hedelmällistä, jos kunnioitusta toisen näkemyksiä kohtaan riittäisi, se estäisi pahalta tuntuvan riitelyn.

Ansku arveli näkemyserojen olevan kulttuurinen juttu. Tottahan sekin on, että ns. vanhoissa kirkoissa (katolinen, ortodoksinen) virkakysymys on eri pohjalla. Luterilaisessa kirkossa pappeus ei ole niin eriytynyt. Luterilaisuus myös korostaa yhteiskunnallista elämää, ehkä siksi kehitys sukupuolten tasa-arvoa kohti vaikuttaa enemmän.

Erakko puhuu toisen tuomitsemisesta, jota näyttää tapahtuvan, vaikka se onkin Jumalan asia eikä ihmisten. Eri mieltä oleminenkin voi tosin tuntua toisesta tuomitsemiselta. Olen ymmärtänyt niin, että piispojen hitaus tämän asian kanssa on ollut juuri haluttomuutta tuomita ketään ja ajaa nurkkaan niitä, joiden omatunto on kirkkojärjestyksen kanssa poikittain. Monen mielestä on kuitenkin odotettu turhan kauan, että asia hoituisi itsestään. Piispojen tiukentunut linja lienee nyt vastaus tähän.

Näen naispappeuden vastustamisen siis kulttuurisena asiana. Toisaalta minun tulee kunnioittaa niitä, jotka näkevät asiat aivan toisin. Itse olen saanut myös kokea kunnioitusta niiden taholta, jotka eivät naispastoreita hyväksy. On ollut esim. seurakuntien vanhimpia, joilla on ollut eri kanta, mutta yhteistyöhön he ovat olleet valmiita. Eräskin tuli kertomaan minulle kannastaan, mutta sanoi että hän tekee minun kanssani mielellään yhteistyötä. Muut asiat kristinuskossa ovat kuitenkin niin paljon tärkeämpiä.

Omantunnon kunnioittaminen puolin ja toisin on mielestäni tärkeää. Emme voi sanella toiselle hänen omantuntonsa rajoja, olivat ne sitten Jumalalta, ihmisiltä opittuja tai mistä peräisin.

Outoa on se että tästä kysymyksestä tulee niin tärkeä, ylitse muiden menevä asia. Silti heitäkin haluan kunnioittaa ja toisaalta tuntuu pahalta että heidän toimintansa tullee (?) aika lailla mahdottomaksi. Se pointsi heille tilan tekemisessä on että historiallisesti on heidän kantansa ollut kristillisessä kirkossa pitkään se yleisempi kanta. Toisaalta jos tämä yksi asia on heille niin tärkeä ja muu kirkko on asiasta eri mieltä, ehkä silloin pitäisi sitten perustaa oma kirkko, jossa voi toimia tämän kaltaisen omantunnon mukaan?

Luterilaiset naispapit ovat toimineet fiksusti ja arvokkaasti, kristillistä rakkautta osoittaen.

Tuli mieleen eräs toinenkin juttu, mikä minua jäi mietityttämään: Espoon tuomiokirkkoseurakunnan kirkkoherra Roger Rönnberg sanoi paikallislehdessä, että ”meillä suomenruotsalaisilla ei ole omaa kirkkoa, meidän on TÄYTYNYT jakaa se suomalaisten kanssa….?”

Eli nytkö kirkkoon ovat tulleet myös kieli-ja kansalaisuusmuurit….eikö kirkko ole kaikkien yhteinen, kaikille avoin.

Tai sitten se on juuri tätä Raamatun kirjaimellisesti lukua, halua takertua (patriarkaalisen) Jumalan neuvoon (ja onhan Raamatussa nainen kuitenkin esim. ”heikompi astia” ja ”miehen kylkiluusta tehty”.