Ootteko lukenu Vilukissiä? jos ette, nyt on aika. Nääs Kissilässä saa käydä nauraa hyrisemässä harva se päivä, niin mukavasti on viikset sirrillään sielä. Pissismummo käy hyväntuulenhankinnoilla Vilukissin osoitteessa tuon tuostaki. Taannospäivänä (26.8.) oli Kissilässä juttu astiakaapissa kuivuvista ballerinoista ja ikkunaverhokankaasta, josta piti tehtämän mekko. Ja kaikki alkuperäiskielellä, tottakai.
Siitäpä pullahtiki Mummon mieleen muinaishankinta joskus seiskytluvun alkupuolella. Mummo ei ollut sillon vielä mummo ja pelkkä pissis-aihioki vasta, nääs Pissiksetki tuli sanastoon vasta pari vuosikymmentä myöhemmin. Asiaan sitte. Pissismummoaihio oli päättäny vakaasti tykönäns, että sinkkuluukun (voi herrantähen, sinkut ja luukutki on tullu sanastoon paljo myöhemmin) – siis poikamiestyttöboksin uuden muuramelaverin patjalle on saatava musta peitto. Siis ehdottoman varmasti ja nimenomaan tietysti musta, kun laveri oli kerta valkoinen.
Pissismummoaihio ilmaantui Pääkaupungin Isoon Tavarataloon ja etsiytyi kangasosastolle, kun arvasi, ettei niitä sänkypeittoja nyt ainakaan valmiina missään mustia ole. Vaikka kuinka sielä syynäili, eipä ollut mustia kankaitakaa, ei ikkunaverhoiksi eikä muuksika. Ei vissiin olleet muodissa, kun kaikilla piti olla beessiä tai ruskeeta, torakanmyrkynvihreetä tai mitäkä nyt 70-luvulla siis piti. No, sivummalla siinsi silmään tummempia kangaspakkoja ja sieltäpä löytyi mustaa, oikein ihanan tuntuista, tarpeeksi tukevaa ja kauniisti laskeutuvaaki oli.
Paikalle saapui arvokkaasti harmaantunut herrasmies puolimetrinen keppi tanassa (juuei, hähää, mitäs luulitteki), siis mittakeppi ja kaulassa mittanauhaki vielä varmuuden vuoksi. P.Mummoaihio siinä häkeltyi vähä siitä herrasmiesmyyjättärestä, mutta osoitteli sitte sitä ihanaa mustaa ja pyysi mittailemaan oliko nyt kaks ja nelkyt tai jotai. Herrasmies katsahti hitaasti neitokaiseen ja yskähteli, että tämä on parasta ja kalleinta miestenpukuverkaa, mitä löytyy. Sanoi hinnanki, mikä aiheutti lievää huimausta mummoaihion päänseudulla. Vaan sanottu mikä sanottu, ei sitä nyt kehtaa heti perumaan ruveta. – Pannaan pakettiin vaan, reipasteli P.Mummoaihio posket punaisena.
Saattoi olla pikkasen laihaa syöntipuolella siinä kuussa, mutta olihan laverinpeite sentään parasta verkaa. Ja musta, niinku pitiki.
Pissismummo päätti tykönäns päivänä kesäisenä, että nyt on uusittava alimmaisgarderobi. Entisistä töistä kun tuppaavat eläkerahhaa, ni pitäähän sitä johkin käyttää, ettei pääse pino vinoks, mitäs. Sitä paitti oli aleaikakin. Ai mikäkö garderobi? No, se mik’ei näy, mutta sielä kumminki on, ihanasti muumioituvaa mummonnahkaa vasten.
P.Mummolla sattuu olemaan dekolteen jatkeena ehtoisa luomuvarustus, jokahan vaatii kunnon kupposet eikä tarvi push-uppia. Tiedossa on myös oiva kyseisvarustekauppa, jossa osataan asiat. Omistajatar vilkaisee asiakasta ammattimaisen varmalla silmällä, kysäisee väritoiveita ja tuo soviteltavaksi hyvinistuvia kakskuppisia. – Ja pitsiä pitää olla kans, sanoo Pissismummo.
Tavaratalossa naisihmisten alimmaisgarderobiosastolla asiakas on omillaan ja P.Mummo siis aivan hukkapulassa. On tangaa, stringiä, hipsteriä ja ties mitä pöksynriekaletta. Mummon ajatuskuplaan pullahtaa paha sana. – Ja en kyllä … anna periksi niille, jupisee hän tanakkana. Meni nääs ostamaan muinoin kasan yhtäjasamaa mustaa ja valkoista basicsloggia ja nehän peijakkaat kestää vaikka maailman tappiin. Mummotki haluaa väliin väriä ja vaihtelua.
Ei ol helppoo muutenka nykymaailmassa. Tavallisennimisten ja -näköisten vaatteiden ajat ovat olleet ja menneet. Jalkaan pantavaksi myyvät capreja ja legginsejä, stay-uppeja ja footsieita. Rannalle pittää olla kaiken paljastavat bikinit, monokinit tai mikätinkinit ja paljaan pinnan peitoks sitte joku tankini, pareo tai sharonki. Yöllä pittää tekkeytyä babydolliin tai johki ihme shifonkiin. Oliski Poikakaverilla häkellyksen paikka, jos P.Mummo hulmahtelis moisissa hörselöissä. (Hämmennystä riittää muuteski Mummon kaa.)
Vaan evakkomatkoillaan Mummo poikkeaa tuttuun kaupunkiin. Sielläpä on kelpo tavaratalo ja mummoystävällisiä myyjiä, joilla on huumorikin tallella. Jopas alkaa löytyä naisellisen aistikasta silkkipöksyä ihanin pitsein ja viimein osuu kohdalle ihan oikea uimapukukin, jossa on tyyliä ja kurvit kohdallaan. Niin se on kuulkaas: tyttöset pyllistelkööt hipstereissään, mummot pittää kunnon pitsipöksyjä ja uivat uimapuvussa – tai ilman. Hähää.
Pissismummolassa oli poika tai siis on vieläkin, muttei täällä enää eikä sitäpaitsi poikakaan vaan nuorimies. Tai siis on tai oli kaksikin nuorimiestä, mutta tässä kyrsimisasiassa nyt pikemminkin tämä Kuopuksempi.
Se Tämä Kmpi on media-ammattilainen ja meni pöljyyksissään kerran ehdottamaan, että itsekseen kirjoitteleva, netistä tietämätön äitinsä ryhtyisi blogistiksi. Äitinsä ei ollut kuullutkaan semmoisista, vuosiluvulla 2005. Tämä Kmpi kärsivällisesti selittämään mikä, missä ja millaisia. Äitinsä katteli silmät ympärpyöreinä ja johan syttyi lamppu. Tämä Kmpi laati ja neuvoi ja äitinsä pääsi alkuun, pääsipä hyvinkin.
Äitinsä on sittemmin ollut Tämän kimpussa tuon tuostakin sähköpostilla kysymyksineen, jotka alkavat yleensä: Rakas Blogineuvoja tai Arvoisa Administraattori… Tämä Kmpi on vastannut kohtuullisessa ajassa että joo tai ei kun tai jos vaikka. Yhteistyö Tämän kanssa on silleen sujunut. Kunnes.
Tuli big problems. Tämä Kmpi saattaa olla katunut monta kertaa, että meni ehdottamaan koko blogia. Olisi nuorimiehellä muutakin elämää niin kuin työtä ja tyttöä ja sen sellaista. Jo Tämä kerran nirhaisi, että kun ei ehdi heti kaikkee ja sun juttus nyt ei ole asialistan kiireimmässä päässä, minkä äitinsä tietysti kuuli niin, että älä siellä känise, on tässä tärkeempiäkin. Äitinsä nieleskeli tuota ja juttupino toisaalla alkoi taas kasvaa.
(Niin että Rakas blogiystävä, kun Kolmas Huone on varikolla ellei peräti umpisuossa viikon kaksi, kyseessä on big problems, joka ei ole administratorin asialistan kiireimmässsä päässä ja jota äitinsä ei osaa ja isänsä oikeudettomana ei voi ratkaista. Kyrsimistä ja kärsimistä siis riittää blogittajan elämässä.)
Eräänä kyrsimyspäivänä Pissismummo ryhtyi jyrsimään ajatusluuta. Että jos laatisi itselleen oikein opaskirjan kanssa omatekoisen ja erittäin salaisen piiloblogin, josta ei Tämä Kmpi eikä kukaan muukaan tietäis, hähää. Olisipa lystiä siellä kirjoitella kyrsimyksistään. Sinne vois kehitellä inhan sivupersoonan, jonka piikkiin panis kaikki ilkeimmät, mitä ei kehtais kelleen ees unissaankaan kertoa. Sivupersoonan nimi voisi olla vaikka Känisevä Kääkkä.
(…keittiöstä kuuluu voimallinen: VOI HIRVEETÄ. P.Mummo ryntäämään paikalle, missä Poikakaveri on käynnistänyt puurokattilan pelastusoperaation. Mummohan pani puuron tulolleen ja poistui vain vilkaisemaan sähköpostin, mutta onkin tempautunut tälle tielleen…)
No niin, sattuuhan noita. Ja näitä: nimittäin erittäin salainen operaatio oli vasta alkutekijöissään, kun Pissismummolassa huomattiin, että big problems oli ratkaistu. – Tulipas jyrsittyä turhaa luuta, tuumi P.Mummo. Toisaalta, eipä tiedä, milloin ilmenee bigger problem. Varasuunnitelma on aina hyvä olla olemassa.
Jo toukokuussa arvaa sen olevan tulollaan, kun Pissismummolan kotikadulle ilmaantuvat tasaisesti hurisevien autojen joukkoon ärhäkästi pärisevät herhiläismopot ja jokunen miehekkäästi murahteleva prätkä. Kesäpörinä jatkuu siitä pitäen syyssateille asti. Mummo tietää, että liikenteen äänet kuuluvat kaupunkielämään, mutta viritetyt mopot ylikuuluvat.
Kesäkuun ilme on P.Mummon mielestä riehakas. Joka puolella juhlitaan valmistumisia ja häitä. Koulut ja oppilaitokset oksentavat kidastaan vasikkalauman, joka kirmaa vapaudenhuumassa ympäriinsä muista piittaamatta. Aikuisemmat vastaantulijat kyselevät toisiltaan loma-aikoja ja toivottelevat hyvää kesää. Ilmassa on epämääräistä toiveikkuutta, joka tihenee juhannusviikolla ja lässähtää aaton jälkeisen aamun valjuun valoon.
Helteisessä heinäkuussa Suomi-yhteisö viettää tunnetusti kuukaudenmittaista kesäpäivän seisausta. Yhteiskunnan rattaissa ratisee vain unelias rantahiekka, jos yleensä mikään. Tapahtuminen on ulkoistettu festivaaleille, herätysteltoille, huvipuistoihin, kesäteattereihin ja kokoyönkukkujaisiin, joitahan riittää. Henkilökohtaisempi kesäelämä valuu merelle ja saaristoon, huviloille ja mökeille, teiden tukkeeksi tai etelään.
Voi sinua, jos etsit henkilöä, jonka kuuluisi tietää normaalista arkiasiasta jotain. Jos vaivautuu paikalle, ovessa on tyly lappu. Puhelinvastaajat kaikavat kesähittiä: olen lomalla, hähää. Sähköposti vakuuttaa samaa suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Pissismummo on kerännyt kokemusta: terhakat kesäapulaiset vastailevat asiakkaalle iloisesti hymyten ’enpätuotatiiä’. Jos pyydät etsimään jonkun joka tietää, kesätollikka katoaa kuin maan nielemä.
Eurooppaperheen sesonki kuumenee elokuussa, kun meillä päin jo palaillaan lomauupumusta valitellen etsiskelemään koulukkaalle uutta reppua. Asiakas palaa toiveikkaana virastoon/kauppaan huolineen elokuun ensimmäisellä viikolla – kuullakseen: ’tää on mun eka päivä loman jälkeen, kysy joltain toiselta’. Sanomatta selvä, että se joku toinenhan on just kahvitauolla, ruokiksella tai lähti just jonnekin.
Paikallislehdet julkaisevat lukijoiden herttaisia kesäkuvia ja ettei totuus unohdu myös ikävämpiä pikku uutisia. Lukija pidetään ajan tasalla hukkuneista, humalassa toisiaan teloneista, naapurin kissan ampuneista, mummon ryöstäneistä, rattijuopuneiden toilauksista ja asemalta ulkoistetuista polkupyöristä. Julkaistujen kännykkäviestien lukijakunta heristelee kirvestä toisilleen maailmankaikkeuden mikromurheista, jotka hellekesänä turpoavat elämää suuremmiksi.
– Kesä on ihanaa aikaa, tuumii Pissismummo. Suomessa sillä on ominaispiirteensä, joihin oppii ’pitkässä juoksussa’. Ja vaikkei oppisikaan, kesä on, kuten elämä.
Radio pölpöttää, helle paahtaa. Olo on tukala kuin hevosella heinähelteillä, hiki noruu, paarmat pörisee ja kärpäset kiusaa. Yhden helleviikon hommat on takana ja toiskolmannen eessä. Illalla on taas uutiset ja jalkapalloa, niistähän ei pääse.
Pissismummolaan tuodaan kaluston täydennystä ensi viikolla. Pari seinää olisi maalattava sitä ennen. Poikakaveri on hyvä tekemään, alkuunpääsy vain joskus sitkastaa. Mummolle tulee pientä sanomista, josta taas seuraa pientä mökötystä ja homma pikkuisen tökkii tuostaan.
Mummo pyöräilee hakemaan mansikoita, ruisleipää ja postimerkkejä. Ehtii jo haaveilla jäätelötötteröstäkin, mutta kioski on kiinni. Entinen työtoveri tulee vastaan, sanoo niskoja jumittavan. Iloitsee pian alkavasta lomasta. Mummo toivoisi lomaa itsekin. Remontista. Helteestä. Vaikka mistä.
Sääntö n:o 1. Nainen ei tarvitse sääntöjä. Päinvastoin kuin mies, nainen käyttää tilannekohtaista tunneälyä.
Sääntö n:o 2. Jos naisella ei ole tunneälyä, mitkään säännöt eivät auta häntä eikä miestä.
Sääntö n:o 3. Miehen kanssa nainen tarvitsee ennen muuta huumorintajua.
Sääntö n:o 4. Jos naisella ei ole huumorintajua, mitkään säännöt eivät pelasta naista, miestä eikä suhdetta.
Sääntö n:o 5. Sääntöjä tarvitsevat lähinnä miehet, naisille riittävät poikkeukset ja miehen rikkomusten tuomarointi.
_____________________________
*Jos Sinulla on jokin hyväksi havaittu sääntö lisättävänä, teepä se. Siitä voi olla iloa kanssaihmisille.
Sitä kaivaa tietysti kuupalla verta ryppyisestä mummonnenästään ryhtymällä tämmöiseen* kirjaan. Arvaahan sen mitä siellä. Vaikka että ”ennemmin tai myöhemmin kaikki vanhemmat naiset alkavat muistuttaa Kylli-tätiä”. Vai niin, kohenee P.Mummo. Eikös kyseinen täti ole jo hautausmaalla. Ai että nimenomaan. No jaa, sinne päädytään ihan sukupuolesta riippumatta ennemmin tai myöhemmin.
Toden sanoakseen Pissismummo suosittelee kyseistä elämänohjeopasta jokaiselle huumorilla luettavaksi. Itsekunnioitus, parisuhde ja seksi näyttävät hallitsevilta aihepiireiltä, kun miesporukka ryhtyy laatimaan sääntöjä itselleen tyyliin ”Älä koskaan…”. Nämähän säännöt siis ovat miesten omaa käsialaa.
Naisihmisen sopii toki hirnua itsekseen ja kommentoida miehen sääntöjä, jos mies ei ole kuulomatkan päässä. ”Viikset kertovat miehestä niin paljon”. – Minkä oikeaksi todistivat taannoin kansanedustajammekin. ”Mies ei voi pitää housujaan korkealla ja vaatia kunnioitusta.” – Jos housut taas roikkuvat siinäjasiinä, kyseessä onkin poikanen, aikamiehillä housut tuppaavat muistuttamaan jalkaan vedettyä perunapussia, mikä tietysti henkseleistä ei paljon parane. ”Jos huoneessa on sekä tyttöystävä että hiiri, miehen paikka ei ole seistä tuolilla.” – Juuei, tuolilla voi kyllä ihan istuakin, sillä hiiri ei sille pääse ja tyttöystävä lähti jo lujaa.
Ihan hyviä sääntöjä ovat, tuumii Pissismummo luettuaan. Moni sopii yleiseksi elämänohjeeksi sukupuolesta riippumatta. ”Älä koskaan tee puhuessasi lainausmerkkejä sormilla”. ”Naarmuttamattomat siivousvälineet harvoin ovat sitä”. ”Nykyään tarvitaan jo lähes kaksi omenaa pitämään lääkäri loitolla”.
Paras sääntö on numero neljätoista. ”Lopulta vanhus löytää aina tasarahan.” Siinä kohtaa Mummo repesi. Hilpeitä tyrskähdyksiä riittää aina kaupan kassalla.
***
*Säännöt, Miehen kirja; Nemo 2006; suom. Jyrki Lehtola engl.kielisestä alkuteoksesta The Rules.
Viettääkseen ylipäänsä aattoa, täytyy jotenkin noteerata sekin minkä. Pissismummo tunnustaa olevansa välinpitämätön ellei peräti vappuvihamielinen yksilö. Juuei, tämä vihamieli ei siis mitenkään liity ystäviin, jotka viettävät kyseisenä päivänä nimppareitaan. Että mihinkö sitten? Hähää, väärin arvattu, ei liity politiikkaan, teekkarihuumoriin eikä ilmapalloihinkaan.
P.Mummo känisee television välittämästä vappuriehasta, joka alkaa jo hipoa mielikuvituksen köyhyyttä. No joo, pitäähän Manta pestä ja lakittaa, altaassa uida ja koko kaupunki sotkea pursotettavalla serpentiinillä. Ullanlinnan mäellä pitää kuvata tiettyä klaania kohkaamassa silleineen ja sampanjoineen kohmeloisina räntäsateessa/koleassa aamuauringossa. Ratkiriemukasta. Tietenkin ne ovat siellä, kun se on perinne, siis se, että pääsee takuuvarmasti televisioon joka vappu! Ja maassa on viisi miljoonaa muuta ihmistä, jotka juhlii tai on juhlimatta ihan ikiomalla tyylillään. Jospa rantautuisivat kameroineen joskus kuvaamaan vaihteeksi vaikka Pihtiputaan Mummon vapunviettoa.
Voiko olla muuten ääliömäisempää kuin ruokakauppojen kohkaaminen nakeista ja perunasalaatista. Eikö ihmiset saa syödä tavallista kunnon ruokaa vappuna? Kukaan ei varmaan ikinä keksisi ostaa simaa ja tippaleipiäkään, ellei abcd-kaupan mainos huutelisi siitä hyvissä ajoin. Kolmella kokosivun nelivärireklaamilla? P.Mummo epäilee, että kuluttajaa talutetaan nyt iloisesti vappunarussa.
Punalippujen liehunta ja sinisten ja vihreiden ilmapallojen karkailu on ihan somaa katsottavaa, kun ei itse tarvitse tarpoa räntäsateessa minkään aatteen värisissä kulkueissa. Muinoin P.Mummolla ja Poikakaverillaan oli toukokuun ekana virallinen lakintuuletuspäivä. Nykyään siitäkin on hohto jo mennyt. Ei sitä jaksa. Sateeseen. Ja auringossahan lakki päivettyy. Hohhoijaa. Hauskaa vappua sullekin.
Pissismummolan hedelmällisin filosofeerauspaikka on ilman muuta huushollin pöydän ääressä. Sijainti on strategisesti oivallinen, siitä näkee pihan lintujen ja oravan liikenteen, keittiössä tekeillä olevan ruuan sekä tietyt television ajankohtaislähetykset, jotka asioihin voimallisesti perehtyneen Poikakaverin pitää ehdottomasti bongata. Siihen kuulee, milloin Poikakaveri kaipaa kommenttia. Jos ei halua oman ajatuksensa keskeytyvän, voi olla kuulemattakin.
Aamusella pöydän ääressä on tilaisuus tilittää unimatkailut. Poikakaverista on kehkeytynyt oivallinen unien kuittaaja, sillä yleensä hän ei muista itse näkemiään, kun taas Mummon unissa sattuu ja tapahtuu. Iltapäiväkahvin terästämä ajatusten kulku saattaa vastapäätä istujan myötävaikutuksella alkaa vaikka isovarpaan kynnen oikeaoppisesta leikkaamisesta ja päätyä Himalajan rinteiden jäätikkötilanteeseen täysin loogista ja jäljitettävissä olevaa ketjua pitkin ”siitä tulikin mieleeni..” -systeemillä. (Paljastettakoon, että systeeminen logiikka on Mummon alaa, kun taas Poikakaveri pitää huolen päättelyketjun asiallisesta todenmukaisuudesta.)
Pöydän ääressä voi levitellä päivän lehteä, tsekata missä päin tuhkapilvi purjehtii ja olla taas salaa tyytyväinen, ettei kumminkaan lähdetty könyämään sinne Pariisiin huhtikuussa. Pöydän ääressä voi pähkäillä erikoisvaikeaa sudokua, täyttää älyvapaan ristikon tai istua muuten vain käsi poskella. Noin neljä kertaa päivässä siinä tavataan yhteisen murkinan merkeissä (mikäli molemmat ovat kotona ja mikseivät olisi). Teetä Pissismummolassa nautitaan poikkeuksellisesti television ääressä iltauutisten aikaan.
Pissismummo haluaa täten lähettää kiitoksensa pöydän muinaiskeksijälle näin jälkikäteen. Kyllä teki viiden tähden innovaation. Olisi ansainnut nopelin rauhanpalkinnon ja pari oskaria.
Nonnih. Se oli täälä taas, toi kellojenvaihtoyö, tai siis vaihtokellojen…eiku…äh…aloitamma alusta. Piti siis illalla siirtää noi kellot kesäaikaan, että tietäs aamulla missä mennään. No se unohtu. Sitte aamulla oli pientä tinkaa siitä, oliko nähty unta että unohtu ja kummiski siirretty vai unohtunu oikeesti ja unta nähty että oliki siirretty. Nimittäin. Poikakaveri oli jääny valveille ja menny siirtelemään P.Mummon nukkuessa osan kelloista kesämpään aikaan. OSAN vain, tää mokoma.
Pissismummolassa on siis IHAN liikaa kelloja. Mitä ihmettä eläkemuorin ja -vaarin huushollissa tekee näin monella aikaraudalla kysykää vaan. On Viisarikelloja ja Numerokelloja, Seinäkelloja ja Herätyskelloja, Rannekelloja ja Kaulakello, Kelloradio ja Radio, jossa on kello. Omituista, eikö. On televisio, uuni, kolme kännykkää ja kolme tietsikkaa, joissa on aika. Onneksi jääkaapissa, mikrouunissa ja pyykkikoneessa ei ole. Siunattu asia.
Pissismummo siirteli omiaan. Kännykkä ilmotti mahtavana, että osaa siirtyä muka itekki. Mutta silti se näytti eilistä aikaa. Poikakaveri kaivelemaan säätöjä, kun Mummolta loppu keinot. Se löysi namikan, jonka mukaan automaattisen siirron aikaero on 0 tuntia. Siihen pantiin ykkönen ja kato, aika pamahti sen tien paikoilleen. Mummolla on aika viisas Poikakaveri ja turhia mahtaileva kännykkä.
Uskokaa tai ei, mutta Pissismummolassa on sekä lehmänkello että lehmäkello. Edellinen on takan reunalla muistona P.Mummon Ikimuorin myötäjäislehmästä, jonka kaulassa se (kello, ei Ikimuori) on kalkattanut joskus nelkytluvulla. Ruokapöydän tuntumassa taas on herätyskello, joka on lehmänmallinen. Siinä on kerrassaan riivattu herätyssoittoääni ja päälle päätteeksi se ammuu kuin lehmä.
Nonnih. Saatiin taas kerran kaikki kellot kesämpään aikaan. Syksymmällä hikoillaan seuraavan kerran näiden kanssa. Hohhoijakkaa.
|
|
